Kolumni Kristitty-lehdessä (6-8/2006), jonka teemana oli kiitollisuus
Ystäväni pieni kaksio alkoi käydä pieneksi. Asuntoon oli jo muuttanut nainen, ja lisäksi lapsi oli tuloillaan muutaman kuukauden kuluttua. Onneksi hyvissä ajoin löytyi vanhaa asuntoa puolet isompi, vieläpä merinäköalapaikalta. Ystäväni oli kiitollinen.
Kiitollisuus on yhden määritelmän mukaan tunne. Kiitollisuudentunne on luonnollista, kun asiat ovat hyvin tai on juuri saanut kokea jotain miellyttävää. Silloin koetaan helposti kiitollisuudeniloa. Ystäväni tunnereaktio, kiitollisuus, oli siis normaalia.
Muuttopäivä tuli, ja tavaroita alettiin kantaa uuteen asuntoon. Silloin alkoi koettelemus: Jääkaappi oli saastainen, kaapit ja komerot siivoamatta. Seiniä oli sovitusta poiketen paikkailtu erivärisillä maaleilla, ja avaimia oli hukassa. Kiitollisuus vaihtui kyyneleiden kautta suuttumukseen. Tilannetta olisi pahentanut ainoastaan keittiösielunhoitajan yleisin lausahdus: ”Kiitä joka tilassa!”
Kiitollisuus on toisen määritelmän mukaan hyve. Hyve määritellään hankituksi kyvyksi tehdä hyvää.Siihen liittyy ponnistelua ja suorituksia. Siis hyveenä kiitollisuus onkin ponnistelua kiitollisuuden saavuttamiseksi. Ystäväni – voidakseen kiittää joka tilassa – olisi siis pitänyt ponnistella kyetäkseen suhtautumaan odottamaansa asuntoon kiitollisuudella. Tässä hän epäonnistui surkeasti.
Kristityille tuttu lähestymistapa kiitollisuuteen on kiitollisuudenvelka. Se kummunnee ajatuksesta, että kiitollisuuteen liittyy oma ponnistus kiittää joka tilassa, vaikkei siltä tuntuisikaan. Kristittyjen kerrotaan vastaanottaneen jotain, mikä heidän on maksettava tavalla tai toisella takaisin. Tämä jotain on Jeesuksen työ ristillä.
Miten Jeesus olisi toiminut ystäväni tilanteessa? Se on hyvä mittari ystäväni käytökselle, sillä kristitynhän tulee muuttua Kristuksen kaltaiseksi. Myös Jeesuksella oli hetkiä, joissa hänen kiitosmieltään koeteltiin. Ristillä riippuessaan Jeesus huusi: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” Ystäväni siis toimi esikuvansa tavoin unohtaessaan uuden asuntonsa ovella kiitollisuuden.
Kiitollisuudentunne tulee ja menee. Siitä kannattaa nauttia koettaessa, mutta tunteen mentyä jää vain odotus sen paluusta. Odotteluaika täyttyy usein hyveellisestä ponnistelusta, joka tuo pieniä voittoja, mutta tiukassa paikassa vahvemmatkin kuin ystäväni murtuvat.
Kiitollisuus on kolmannen määritelmän mukaan asenne, jossa kaikki elämäntilanteet otetaan vastaan lahjana. Asunnon töhrityt seinät tarjosivat ystävälleni mahdollisuuden maalata miellyttävillä väreillä ja siivoamattomat paikat mielenkiintoisia puhdistusainekokeiluja. Lahjana saatujen kokemusten kautta ystäväni muistaa sen, että vasta taivaassa kiitollisuus jatkuu loputtomiin. Kuten sanonta kuuluu, ”lopussa kiitos seisoo”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti