Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jakeet 3 - 5

13:3 Minä näin, että yksi pedon päistä oli saanut surmaniskun mutta haava oli parantunut. Koko maailma ihmetteli petoa ja lähti seuraamaan sitä.

Johannes näkee yhden pedon päistä saaneen kuolettavan iskun. Tämä voidaan tulkita kuvauksena Saatanan kertakaikkisesta tappiosta, jonka sai aikaan Kristuksen kuolema ristillä ja sitä seurannut ylösnousemus. Saatanan saamat iskut heijastuvat luonnollisesti myös sen apulaisiin. Pedon haava liittyy Jumalan toimiin. Tätä ajatusta tukee se, että Ilmestyskirjassa muuallakin haavasta käytetty kreikankielinen sana plege liittyy Jumalan langettamiin rangaistuksiin.

Myöhemmin käy ilmi, että kuolettava isku on tullut miekasta (Ilm. 13:14). Miekka liittyy Ilmestyskirjassa usein Kristuksen vastustajilleen antamiin tuomioihin. Kuvauksia Jumalan ja Kristuksen ”miekan” käytöstä näkyy jo 1. Mooseksen kirjassa, jossa ihmisen ennustetaan iskevän käärmeen pään murskaksi (3:15). Samansuuntainen kuvaus on myös Jesajan kirjassa: ”Sinä päivänä Herra vaatii tilille ja lyö suurella, vahvalla ja terävällä miekallaan Leviatanin, nopealiikkeisen käärmeen, Leviatanin, kiemurtavan käärmeen, iskee hengiltä syvyyden hirviön” (27:1). Psalmin 74 jakeissa 13-14 kerrotaan: ”Sinä hämmensit voimallasi meren, sinä murskasit merihirviöiden päät. Itsensä Leviatanin päät sinä musersit ja ruhon annoit petojen ruoaksi.” Sama kuvio toistuu Habakukin kirjan jaksossa 3:8-15.

Saatanan toiminta kätyreittensä kautta kuitenkin jatkuu, vaikka ne kärsivät Kristuksen antamasta kuoliniskusta: ylösnousemus oli voitto ihmiselle ja tappio Saatanalle. Ilmaisussa ”kuolettava isku” on kreikan kielessä sama sävy kuin Ilmestyskirjan kuvauksessa teurastetusta Karitsasta (5:6). Merestä nouseva peto onkin Karitsan, todellisen voittajan ja hallitsijan, irvikuva. Uhrattavat karitsat teurastettiin viiltämällä pää kaulasta poikki, kuten pedolle oli käynyt. Peto oli kuollut, mutta virkosi eloon, samoin kuin Kristuskin. Pedon herääminen kuolleista toistuu Ilmestyskirjan 13. luvussa kolme kertaa. Se saavuttaa voiton useita kertoja, samoin kuin Karitsakin. Pedon voitot ovat kuitenkin vain väliaikaisia, sillä sen hallinnan kerrotaan kestävän vain kolme ja puoli vuotta (jae 5). Pedon saavutukset ovat vain kalpea aavistus Kristuksen voitosta, jonka jälkeen tämän hallinta kestää tuhat vuotta (20:6).

Pedolla on Kristuksen lopullisen voiton jälkeen valtaa pyhiin vain sen verran, mitä Jumala katsoo hänelle hyväksi antaa. Saatana jatkaakin toimiaan maan päällä ikään kuin sissisotana, vaikka varsinainen taistelu on jo hävitty. Tämä Pedon ja Karitsan vertailu sekä alati jatkuva keskinäinen taistelu on Ilmestyskirjalle tyypillistä vastakkainasettelua.

Karitsalla ja pedolla on voittojen lisäksi monia yhteisiä piirteitä. Heillä on miekat, heidän nimensä on kirjoitettu seuraajien otsaan, heillä on sarvet, he ovat teurastettuja mutta virkoavat henkiin, heillä on valta kansakuntiin ja he ovat kaiken maailman palvonnan kohteita. Tulkinnan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että petoa ei tulisi yhdistää vain johonkin yksittäiseen henkilöön tai ajanjaksoon, vaan yleisesti pedon taustalla olevaan Saatanaan ja tämän palvelijoihin. Tämä ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että joskus saattaa ilmestyä kaikki edelliset ylittävä pahan personoituma Antikristus. Paavali näyttäisi viittaavan siihen, että Antikristus olisi tietty ”laittomuuden ihminen”, jonka Kristus tulee tuomitsemaan. Se oli Paavalille vielä tulevaisuutta, vaikka itse laittomuus jo vaikuttikin maan päällä (2. Tess. 2:1-12; 2:2-3, 7).
Pedon haavan parantuminen herättää ihmisissä hämmästystä, ja he lähtevät seuraamaan petoa. Jos itse peto kuvaa Roomaa ja sen keisareita, sen yksi kuolinhaavasta toipuva pää voisi luonnollisesti kuvata jotakuta keisareista. Tämä ”parantuminen” sopii useaankin historian tuntemaan keisariin. Yksi heistä on Caligula, joka toipui monista sairauksista ja halusi myös pystyttää patsaansa Jerusalemin temppelin kaikkein pyhimpään. Tästä voisi kertoa Ilmestyskirjan 13. luvun jae 6, jossa pedon kerrotaan herjaavan jopa Jumalan asuinsijaa. Yksi paljon huomiota saanut selitys pedon parantumiselle kuoliniskusta liittyy tunnettuun tarinaan keisari Neron paluusta, Nero Redivivus -myyttiin, jota esiteltiin tarkemmin aiemmin.

Johannes ei kuitenkaan näe tarkalleen ottaen vain pedon pään parantuneen kuoliniskusta, vaan koko pedon, minkä voisi tulkita siten, että hän viittaa yksittäisen keisarin sijasta koko Rooman keisarikuntaan. Tällainen parantuminen saattaisi olla kriisi, joka alkoi Neron kuolemasta vuonna 67 jKr. Tämän jälkeen Roomaa hallitsi sekavissa oloissa vain vuoden aikana neljä keisaria peräkkäin. Rooma kuitenkin toipui näistä jatkuvista verisistä vallankumouksista Vespasiniuksen palautettua valtakuntaan rauhan. Hänen sukunsa Flaviukset vakiinnuttivat vallan keisarille. Keisari oli jälleen voittamaton; sen kuolinhaava oli parantunut.

13:4 ja kaikki kumarsivat lohikäärmettä, joka oli antanut pedolle sellaisen vallan. He kumarsivat myös petoa ja sanoivat: - Kuka on pedon vertainen, kuka pystyy taistelemaan sitä vastaan?

Johannes näkee, että petoa ihailevat maan asukkaat palvovat tätä. Näin tehdessään he joko tietoisesti tai tietämättään palvelevat myös Saatanaa, joka on pedon voiman lähde. Huudahdus ”kuka on pedon vertainen, kuka pystyy taistelemaan sitä vastaan?” tuo mieleen Vanhasta testamentista Jumalaa ylistävät sanat ”kuka on sinun vertaisesi, Herra, jumalien joukossa” (2. Moos. 15:11). Johannes kuvaa ihmisten palvelevan nyt Jumalan sijasta petoa. Sen valta vainota kristittyjä ja näkyvä ylivoima maanpäällisessä taistelussa on yksi syy pedon palvontaan, joka leviää maan asukkaiden keskuudessa.

13:5 Pedolle annettiin suu, joka herjaa ja puhuu suuria sanoja, ja se sai tämän vallan neljänkymmenenkahden kuukauden ajaksi.

Ajatuksia pedolle annetusta vallasta - jotka ovat saaneet vaikutteita Danielin kirjasta - kehitetään seuraavissa jakeissa. Peto on saanut suun, jolla se saa lyhyen rajoitetun ajan kerskailla ja herjata Jumalaa. Danielin kirja (7:25; 12:7) ja apokalyptinen kirjallisuus kuvaavat lyhyttä aikaa usein vertauskuvallisesti kolmena ja puolena vuotena. Se ei siis välttämättä ole kirjaimellisesti tulkittava ajanjakso.

Teksti kertoo jälleen sen tosiasian, että Jumalalla on valta myös pedon yli. Hän on se, joka antaa pedolle suun ja siten myös Saatanalle mahdollisuuden käyttää petoa tarkoituksiinsa. Vain Jumalalla on valta asettaa aikoja ja aikakausia, sillä Saatana tuskin omasta tahdostaan rajoittaisi toimintaansa vain kolmeksi ja puoleksi vuodeksi.
Danielin kirjassa mainitun herjaavan pedon ensimmäisenä toteumana pidetään Antiokus Epifanesta. Tämä piti Jerusalemin temppeliä hallussaan kolme ja puoli vuotta vuosina 167-164 eKr. Hän häpäisi temppelin ryöstämällä sen ja uhraamalla siellä juutalaisille saastaisen sian. Ilmestyskirjan hahmo on samankaltaisuudessaan jatkoa Vanhan testamentin esikuvalleen. Jerusalemin temppelin tuhosi vuonna 70 eKr. roomalainen sotapäällikkö Titus kolmisen vuotta kestäneen juutalaisten kapinan päätteeksi. Danielin kirjan neljännestä valtakunnasta puhkeava sarvi herjaavine puheineen on tulkittu yleisesti Rooman kuvaukseksi, samoin kuin siis Ilmestyskirjan peto seuraajineen.

Peto korottaa herjaavalla ja petollisella puheellaan itsensä jumalaksi Jumalan yläpuolelle ja vaatii kaikkia palvomaan itseään. Jumalan herjaaminen viitannee jo Julius Caesarista alkaneeseen keisareiden palvontaan jumalina. Keisarit olivat Johanneksen ajan ja hänen kirjeidensä perusteella antikristuksia, joihin verrattavia johtajia historia tuntee myöhemmiltäkin ajoilta.

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jakeet 1-2

12:18, 13:1 Lohikäärme seisahtui meren rannalle. Minä näin, kuinka merestä nousi peto. Sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja kaikissa kymmenessä sarvessa oli kruunu ja jokaiseen päähän oli kirjoitettu herjaava nimi.

Johannes näkee ensimmäisen pedon nousevan merestä. Kreikankielinen sana, jota pedosta käytetään, on "therion." Sanaa käytettiin yleisesti puhuttaessa villipedoista, mutta se oli ajan myötä laajentunut kuvaamaan myös poikkeuksellisen julmia ihmisiä. Meri, josta peto nousee, on sekä juutalaisessa että muussa itämaisessa uskonnollisessa kielenkäytössä usein petojen asuinpaikka sekä kaaoksen ja pahan lähde.

Ilmestys saa apokalyptiikalle tyypilliseen tapaan vaikutteita Vanhasta testamentista, tässä tapauksessa Jobin kirjan luvuista 40-41. Niissä meressä asuva Leviatan-hirviö, jonka kaltaista ei ole maan päällä, taistelee suunsa liekki aseenaan (41:11, 13, 25, 32). Merihirviöstä oli tullut juutalaisille myös vertauskuva heitä painostavista vieraista pakanakansoista. Juutalaiselle Johannekselle tämä merkitys oli varmasti tuttu ja helppo soveltaa Rooman valtakuntaan.

Toinen Jobin kirjan esittelemä peto on Behemot, joka on maalla asuva, miekasta surmansa saava hirviö (40:15-24). Yhtäläisyydet Jobin kirjan petojen ja Ilmestyskirjan petojen kuvauksissa ovat tuskin sattumaa. Juutalainen apokalyptinen kirjallisuus, kuten ensimmäinen Eenokin kirja ja neljäs Esran kirja, kertovat tarinaa, jonka mukaan Jumala loi nämä hirviöt luomistyönsä viidentenä päivänä ja tuhoaa ne vasta viimeisellä tuomiolla. Myyttiset hirviöt vakiintuivat ajan myötä vertauskuviksi, joilla juutalaisuudessa esitettiin pahan voimia.

Jobin kirjaan pohjautuvalla Ilmestyskirjan petojen kuvauksella oli otollinen maaperä Vähässä-Aasiassa, jonka asukkaat pitivät kaikkea merestä tulevaa vieraana ja maasta tulevaa paikallisena. Tämäkin tukee tulkintaa, jonka mukaan ensimmäinen peto kuvaa Roomaa, jonka hallitsijat saapuivat Efesoon mereltä, jopa niin konkreettisesti, että heidän laivojensa purjeet näyttivät nousevan merestä, kun ne lähestyivät rantaa horisontin takaa.

Näyn juuret ovat Vanhan testamentissa Jobin kirjan lisäksi selvästi myös Danielin kirjassa, joka kuvaa neljää merestä nousevaa petoa (Dan. 7:1-7). Ensimmäisellä vuosisadalla sekä juutalaiset että kristityt tulkitsivat yleisesti Danielin kirjan kymmensarvisen neljännen pedon Rooman valtakunnaksi. Ilmestyskirjan ja Danielin kirjan kuvausten yhtäläisyyksien pohjalta voidaan myös päätyä siihen, että Ilmestyskirjan peto edustaa olemassa olevaa valtakuntaa eli Johanneksen ajan Roomaa. Sitä pidettiin jo omana aikanaan antikristillisyyden ruumiillistumana, joka vastusti seurakuntaa ja sen antamaa todistusta Kristuksesta Jumalana.

Danielin kirjan pedon kymmenen sarvea kuvaavat kuninkaita, joten Ilmestyskirjankin pedon sarvissa olevat kruunut kuvaavat hallintavaltaa, johon pedon toiminta perustuu. Ilmestyskirjan pedon päiden lukumäärä, seitsemän, kuvaa vertauskuvallisesti sen pahuuden täydellisyyttä. Ilmestyskirjan kahdennestatoista luvusta tutulla lohikäärmeellä on myös kruunut päässään. Se, että niitä on myös pedon sarvissa, kertoo siitä, että pedon saama valta on peräisin lohikäärmeeltä.

Kruunut lohikäärmeen päässä ja pedon sarvissa kuvastavat yritystä käyttää valtaa, joka kuuluu ”kuninkaiden kuninkaalle ja herrojen herralle,” joka myös kantaa päässään useita kruunuja (Ilm. 19:12, 16). Pedon päihin kirjoitetut herjaavat nimet on luonnollista liittää Rooman keisareista käytettyihin jumalallisiin arvonimiin. Roomassa vakiintui ensimmäisen vuosisadan alussa tapa, jonka mukaan senaatti julisti keisarit jumaliksi heidän kuoltuaan. Osa keisareista vaati tai sai arvonimen käyttöönsä jo elinaikanaan. Heille pystytettiin temppeleitä, ja valtakunnassa käytössä olevissa rahoissa oli heidän kuviaan sekä jumalallisia arvonimiään. Roomalaisen historioitsijan Suetoniuksen mukaan Ilmestyskirjan kirjoitushetkellä vallassa ollut Domitianus oli yksi niistä keisareista, jotka vaativat itsestään käytettävän Jumalalle kuuluvia arvonimiä. Jumalalliset arvonimet kuuluvat kuitenkin kruunujen ja vallan tavoin yksin Kaikkivaltiaalle.

Pedon tulkintaa ensimmäiseksi Roomaksi tukee myös se, että Rooma nousi kaaoksesta (merestä) kaikkien kansojen valtiaaksi ja maailmanrauhan takaajaksi. Sen valta perustui meren hallintaan laivastolla, joka mahdollisti koko valtakuntaa vaurastuttaneen ja sen kansalaisten monia tarpeita tyydyttävän vapaan kaupankäynnin. Merestä nousevan ensimmäisen pedon voidaan siis luotettavasti tulkita olleen Johanneksen aikainen Rooma. Tätä tulkintaa tukevat myös monet juutalaiset tekstit, joissa Johanneksen ensimmäiseen petoon rinnastettava Danielin neljäs peto tulkitaan Roomaksi.

13:2 Peto, jonka näin, muistutti leopardia, mutta sillä oli jalat kuin karhulla ja sen kita oli kuin leijonan kita. Lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.

Pedolla, jonka Johannes näki nousevan merestä, on Danielin kirjan kuvausten mukaisia leopardin, karhun ja leijonan piirteitä:

Näin sanoi Daniel: Minä näin näyssäni yöllä, miten taivaan neljä tuulta panivat valtameren äkkiä kuohumaan.
Merestä nousi neljä suurta eläintä, kaikki erilaisia.
Ensimmäinen oli kuin leijona, ja sillä oli kotkan siivet. Minun katsellessani siltä revittiin siivet ja se nostettiin maasta ja pantiin seisomaan kahdelle jalalle kuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän.
Ja katso, oli toinen eläin, karhun kaltainen, joka seisoi toisella suunnalla, ja sillä oli kolme kylkiluuta suussaan hampaitten välissä. Sille sanottiin: "Nouse, syö paljon lihaa."
Vielä minä näin, että oli kolmaskin eläin, kuin pantteri, jolla oli neljä linnunsiipeä selässään, ja sillä eläimellä oli neljä päätä, ja sille annettiin valta.
Ja vielä minä näin yöllisessä näyssäni, että oli neljäs eläin, pelottava, kauhistuttava ja hyvin väkevä. Sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja ruhjoi kaiken ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin aikaisemmat eläimet, ja sillä oli kymmenen sarvea. (Dan. 7:2-7)

Daniel näki ihmisen lailla jaloillaan seisovan siivekkään leijonan, kolmea kylkiluuta hampaissaan pitelevän karhun, siivekkään nelipäisen pantterin sekä pedon, jolla oli rautaiset hampaat ja monta päätä, jotka kuvasivat toisiaan seuraavia suurvaltoja. Danielin kirjan kuvaukset (Dan. 10:20) tulkitaan yleisesti historiallisiksi suurvalloiksi, kuten Assyria, Egypti, Babylonia, Persia, Kreikka ja Rooma. Daniel kertoo, että kullakin suurvallalla on omat tuonpuoleiset taustajoukot, jotka väsymättä jatkavat toimintaansa vielä suurvaltojen kukistuttuakin pitäen niitä seuraavia valtakuntia pahan voimien renkeinä. Peto toimii siis samalla tavalla ajattomasti kuin lohikäärme, Saatana, joka on toiminut, toimii ja tulee toimimaan kaikkina aikoina samojen periaatteiden mukaan.

Johanneksen näyssä antikristillinen Rooma oli kaikkien edeltävien valtakuntien pahuuden veroinen ja kaiken pahuuden summa. Danielin kirjan kuvaamat kolme ensimmäistä petoa, valtakuntaa olivat vallassa yhteensä satoja vuosia. Neljäs peto eli Rooma hallitsi kuitenkin maailmaa yksin kauemmin kuin kaikki sitä edeltävät suurvallat yhteensä.

Ilmestyskirjan aikaista Rooman valtakuntaa kuvaavassa pedossa piilee kuvaus kaikista tulevista hirmuvalloista, jotka vainoavat Jumalan omia aikojen loppuun asti. Pedon kyky käyttää uskonnollisia keinoja ja apureita sopii paitsi Roomaan myös ajattomasti kaikkiin aikoihin. Johanneksen näkemässä pedossa voi nähdä sekä kaikki menneet pakanavaltakunnat ennen Ilmestyskirjaa että sen jälkeen.

Värikkäässä ja mielikuvitusta herättelevässä pedon kuvauksessa olennaista on se, että peto saa vallan suoraan lohikäärmeeltä. Saatanan voimaa käyttävää Roomaa ja sen hengen seuraajia tulee siis vastustaa, varsinkin jos niiden esivalta ja hallitsijat ottavat itselleen Jumalan aseman ja kunnian, kuten keisarit tekivät. Tätä periaatetta voi soveltaa myös nykyajan yhteiskuntiin, joissa tehdään Jumalan valtakunnan arvojen vastaisia päätöksiä.

Johanneksen kirjoittamat kirjeet tukevat ajatusta useista erillisistä antikristuksista. Monia sellaisia oli jo hänen päiviinsä mennessä ollut, oli edelleen ja tulisi vastedes olemaan: ”Lapseni, viimeinen aika on käsillä. Te olette kuulleet, että on tulossa Antikristus, ja niin onkin nyt monia antikristuksia ilmaantunut. Tästä me tiedämme, että viimeinen aika on käsillä.” (1. Joh. 2:18)

Johannes ilmoittaa myös tuntomerkit, joista antikristukset tunnistaa missä ajassa tahansa: ”Kuka sitten on valehtelija, ellei se, joka kieltää Jeesuksen olevan Kristus? Sellainen ihminen on antikristus, niin Isän kuin Pojan kieltäjä” (1. Joh. 2:22); ”Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on Antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on maailmassa.” (1 Joh. 4:3) – ja vielä: ”Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä.” (2 Joh. 7) Ilmestyskirjan kirjoittamisen aikoihin Kristuksen kielsivät Jumalana ja kristittyjä vainosivat Rooman lisäksi myös juutalaiset, mikä näkyy Kristuksen kovissa sanoissa Efesoksen seurakunnalle (Ilm. 2:9).