Ehtoollisen ainesosat

Ristin Voitto 15.11.2006 ja Rauhan sanomia 1/2007

Ehtoollisaineiden nauttimisjärjestys on vakio. Seurakunnalle tarjoillaan ensin leipä ja sen jälkeen viini. Käytäntö perustuu Raamatun teksteihin, joissa kuvaillaan ehtoollisenviettoa (Luuk. 22:19-20; 1. Kor. 11.23-25). Vanhan ja Uuden testamentin käytäntöjen taustalla lienee myös maalaisjärki: palan jälkeen on hyvä nauttia painiketta.

Ehtoollisaineiden koostumus ei ole vakio. Ehtoollisen jakamista aineiden alkuperäisten koostumusten mukaisesti ei ole koettu kovinkaan tärkeäksi. Suomessa eniten keskustelua on herättänyt viinin alkoholipitoisuus. Uusia vaatimuksia ehtoollisaineille ovat tuoneet nykyisin yleistyneet erityisruokavaliot ja yliherkkyydet.

Jeesus opetuslapsineen nautti pääsiäisaterian yhteydessä juutalaisen perinteen mukaisesti punaviiniä, jota oli laimennettu suhteessa yksi osa viiniä, kaksi osaa vettä. Leipä oli happamatonta eli ilman hiivaa paistettua vaaleaa leipää, sillä hapatuksen ajateltiin kuvaavan syntiä ja katkeruutta.

Eri seurakuntien ehtoollistilanteissa nauttimat aineet vaihtelevat runsaasti. Leipä saattaa olla hiivalla nostatettua pullaa tai pieniä suolakeksejä, viininä saatetaan nauttia keinotekoisesti makeutettuja tiivistemehuja. Aineiden yhteinen piirre on oikeastaan vain se, että juoma on punertavaa ja pureskeltava vaaleaa.

Pelottaa ehtoollisen nauttiminen?

Ristin Voitto 15.11.2006 ja Rauhan sanomia 1/2007

EHTOOLLINEN SAATTAA PELOTTAA

Kristuksen muisto- ja yhteysateriaan voi seurakuntalaisten keskuudessa liittyä jopa pelkoja. Monien mieltä kaivertaa ajatus mahdollisesta ”kelvottomasta” ehtoolliselle osallistumisesta. Ajatus perustuu Paavalin sanoihin korinttilaisille: ”Sentähden joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen (1).”

Kelvottomuuden kokeminen liittyy useimmiten siihen, että kristitty ei ole seurakunnan kastettu jäsen tai että hänen omatuntoaan kaivelee jokin selvittämätön asia. Pelkoa vielä lisää se, että Paavali ilmoittaa, että kelvottoman osallistumisen sekä sairauksien ja ennenaikaisen kuoleman välillä on yhteys.

Paavalin tarkoittama kelvottomuus ei liity seurakunnan jäsenyyteen tai kastamattomuuteen vaan siihen, että korinttilaisten ehtoollisen viettoon liittyi humalahakuista viininjuontia, roomalaistyyppistä ylensyöntiä ja riitelyä (2). Tällaista ehtoolliskäytöstä ei nykypäivän seurakunnassa ainakaan yleisesti tapaa, joten pelko kelvottomasta nauttimisesta on useimmiten turhaa.

Paavalin suurin huoli oli se, että Kristuksen kuolemaa julistavaa ehtoollista nautittiin erottomatta sitä muusta aterioinnista. Paavali olisi varmasti tyytyväinen nykyiseen tapaan nauttia ehtoollinen jumalanpalveluksen erillisenä osana.

Aralla mielellä ehtoollisenjakoon osallistuvia lohduttavat myös Paavalin sanat, jotka nimenomaan kehottavat koettelemaan itseä ehtoollisen yhteydessä. Itsetutkistelu on osa oikeaa Kristuksen kuoleman ja ristintyön kunnioitusta. Kristityn ehtoollisen sivuuttamista voisi verrata jopa siihen, että tämä kieltää Kristuksen sovituskuoleman riittävyyden ja voiman omalla kohdallaan.

Juha Partanen

(1) 1. Kor. 11:23-31

(2) 1. Kor. 11:18-22, 34

Tehkää tämä minun muistokseni - ehtoollisesta

Julkaistu: Ristin Voitto 15.11.2006 ja Rauhan sanomia 1/2007

"Herätys- ja kirkon uudistusliikkeiden käsitykset ehtoollisen luonteesta näyttävät ajan myötä muuttuvan muistoateriasta mysteerin suuntaan."

Ehtoollisen luonne on aina herättänyt keskustelua. Ehtoollisnäkemykseen vaikuttaa se, onko tarkastelun kohteena traditio vai alkuseurakunnan käytäntö.

Ehtoollinen pohjautuu pääsiäisateriaan, jonka Jeesus vietti opetuslastensa kanssa kuolemaansa edeltävänä iltana. Nimitys juontuu aterian myöhäisestä ajankohdasta, illasta eli ehtoosta. Ehtoollista pidetään yleisesti Kristuksen asettama osana jumalanpalvelusta.

Jumala sääti pääsiäisen juutalaisille ikuiseksi muistopäiväksi (i). Juutalaiset viettävät yhä pääsiäistä Egyptistä vapautumisen ja erämaavaelluksen muistojuhlana. Pääsiäisaterian aineksista Uusi testamentti painottaa karitsan, happamattoman leivän ja viinin symboliikkaa, vaikka muistoateriaan kuului niiden lisäksi karvaita yrttejä.

Jeesus sääti ehtoollisen muistuttamaan opetuslapsiaan kuolemastaan sanoilla ”Tehkää tämä minun muistokseni”(ii). Vanhassa liitossa teurastetun karitsan veri oli esikuva uuden liiton Karitsan, Jeesuksen ristillä vuodattamalle verelle. Jeesuksen opetuslastensa kanssa viettämää ehtoollista pidetään usein uuden liiton solmimisajankohtana. Seurakunnan alkuvaiheissa kerran vuodessa vietetyn pääsiäismuistoaterian korvasivat pian usein vietetyt ehtoolliset.

Ehtoollisella useita luonteita

Ehtoollisen luonteesta on käyty paljon keskusteluja, jotka ovat johtaneet jopa kirkkoa jakaneisiin kiistoihin. Käsitykset ehtoollisen luonteesta alkoivat eriytyä ajan myötä toisen kristillisen vuosisadan puolivälissä ja ehtoollisenvietto muuttui muistoateriasta yhä enemmän seremonialliseksi messuksi.

Ehtoollisen luonnetta on kirkkohistorian eri vaiheissa painotettu niin muisto-, yhteys- ja kiitosateriana kuin joko täydellisenä tai osittaisena Kristuksen läsnäolon mysteerinä. Alkuseurakunta vietti ehtoollista Jeesuksen sanojen mukaisesti nimenomaan muistona, johon liittyi itämaiseen tapaan rauhan ja yhteyden merkkinä oleva ateria.

Ehtoollinen muistoateriana

Ehtoollisen ajatellaan kuvaavan symbolisesti Vanhan testamentin perinteiden pohjalta Kristuksen kuolemaa. Ehtoollinen muistuttaa sovitusuhrista ja verestä. Sen aikana osallistujan on hyvä Jeesuksen ohjeen mukaisesti muistella hänen kuolemaansa ja myöntää, että ristintyö oli tarpeen myös osallistujan syntien sovitukseksi.

Ehtoollinen muistuttaa yksilöitä ja seurakuntakansaa siitä, että uskovien synnit on annettu anteeksi, kuolema voitettu ja ylösnousemus odottaa. Vertauskuvallinen muistoateria on aina ollut herätysliikkeissä yleinen näkemys ehtoollisesta. Esimerkiksi herättäjinä tunnetut Zwingli ja Calvin uskoivat leivän ja viinin vain kuvaavan Kristuksen ruumista ja verta.

Ehtoollinen yhteysateriana

Ehtoollista kutsutaan lännessä usein kommuunioksi, joka viittaa yhteyteen. Ehtoollisen nauttiminen merkitsee Jeesuksen omien sanojen mukaan Hänessä pysymistä (iii). Samoin kuin Kristus oli isäntänä läsnä alkuperäisellä ehtoollisella, hänen ajatellaan isännöivän näkymättömänä nykyehtoollisiakin. Jumala hyödynsi Vanhan testamentin aikaista rauhan ja yhteyden symbolia ja siirsi sen kuvaamaan ristin tuomaa sovintoa.

Ehtoollinen edustaa myös kristittyjen keskinäistä yhteyttä. Kristittyjen yhteys on seurakuntien varsin yleisesti hyväksymä ehtoollisen merkitys. Jeesuksenkin puheissa painottui usein opetuslasten keskinäinen rakkaus. Länsimaisessa humanistisessa ympäristössä ihmisten välinen yhteys kuitenkin helposti korostuu ja yhteys Jumalaan jää sivuseikaksi.

Ehtoollinen kiitosateriana

Ehtoollista kutsutaan vanhoissa kirkoissa usein eukaristiaksi, joka tarkoittaa kiitosta ja viittaa kiitollisuuteen Jumalalle. Tämä korostuu esimerkiksi ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa, jossa ehtoollinen käsitetään kiitosuhrina. Ehtoollinen kuvaa myös pelastettujen lopullista voitonjuhlaa, Ilmestyskirjan mainitsemaa Karitsan hääateriaa.

Kiitollisuus pelastuksesta on perusteltua ja muistuttaa sovitustyön iloisesta puolesta, ylösnousemuksesta. Kirkkoisä Justinus Marttyyrin mukaan toisen vuosisadan puoliväliin asti ehtoolliset olivat usein riemukkaita tilaisuuksia (iv). Kiitosaterialla oli muisto- ja yhteysaterian kaltainen jostakin muistuttava luonne.

Ehtoollinen mysteerinä

Mysteerillä tarkoitetaan ehtoollisen yhteydessä käsittämätöntä, salaiseksi jäävää osuutta, jolla Kristus on läsnä ehtoollistilanteessa ja -aineissa. Kristillisen ajanlaskun alkuvaiheissa kirkon johtajat selittivät ehtoollisen vertauskuvalliseksi muistoateriaksi, mutta 300-luvulta eteenpäin alkoi esiintyä tulkintoja, joiden mukaan leipä ja viini muuttuvatkin todelliseksi Kristuksen lihaksi ja vereksi.

Tätä oppia tukee myös Jeesuksen leivänmurron yhteydessä lausumien sanojen ”Tämä on minun ruumiini” kirjaimellinen tulkinta (ii). Leivän ja viinin mahdollisuutta muuttua oikeaksi Jeesuksen lihaksi ja vereksi tuettiin myös Johanneksen kertomalla ihmeellä (v), jossa Jeesus muutti veden viiniksi. Erityisesti katolisessa kirkossa on 800-luvulta eteenpäin opetettu tätä ajatusta tukevaa transsubstantiaatio-oppia.

Aika muuttaa käsityksiä

Muistoateriaa myöhäisempää mysteerioppia on Suomessa esiintynyt katolilaisesta täysmysteeristä poikkeava luterilaispohjainen osittainen mysteeri. Lutherin ajatusten mukaan leipä ja viini eivät oikeasti muutu lihaksi ja vereksi, vaan Kristus on jollain selittämättömällä tavalla ”läsnä” ehtoollisaineissa ja niiden ”kanssa tai alla”(vi). Tämän konsubstantiaatio-opin muunnelmia kuuluu myös vanhenevien herätysliikkeiden, kuten helluntaiherätyksen, tuoreissa kannanotoissa.

Ehtoollisen luonteesta käytyä keskustelua ja sen historiaa seuratessa voi todeta, että aika muuttaa ehtoollisnäkemystä kahdella tapaa. Ensiksi, mitä pidemmälle kirkkohistoria eteni, sitä kauemmaksi muistoateriasta edettiin mysteerien suuntaan. Toiseksi, myös herätys- ja kirkon uudistusliikkeiden käsitykset ehtoollisen luonteesta näyttävät ajan myötä muuttuvan muistoateriasta mysteerin suuntaan.

Tämä kehitys saattaa liittyä siihen, että herätysten keulahahmot ja kirkon uudistajat ovat herätyksensä alkuvaiheissa innostuneet Raamatun teksteistä ja niiden alkuperäisestä tarkoituksesta. Herätyskokemuksen laantuessa myös Raamatun ulkopuoliset teologiset tekstit - esimerkiksi ehtoollisesta kirjoitetut - alkavat kiinnostaa.

(i)                  2. Moos. 12:14.

(ii)                Luuk. 22:19-20

(iii)               Joh. 6:54

(iv)              Ruokanen, 132.

(v)                Joh. 2:9

(vi)              Kuosmanen, 137

Kirjallisuutta:

Kuosmanen, Juhani. Raamatun opetuksia. RV-kirjat, 1994.

McGrath, Alister E. Kristillisen uskon perusteet. Kirjapaja, 1996.

Menzies,Robert ja Stanley Horton. Bible Doctrines. A Pentecostal Perspective. Logion Press, 1994.

Ruokanen, Miikka. Kristinuskon ydinkohdat. WSOY, 1990

Santala, Risto. Kristinuskon juuret II. Raamattu- ja evankeliumipalvelu, 1985.