Totuus on hillitöntä, muttei harhaa

    

(Kristitty 3/2009)


Martti heräili harhasta totuuteen keskiajan lopulla. Hänen kirkossaan synnit sovitettiin hokemalla Ave Maria -rukouksia. Varoja kirkko sai myymällä edullisia aneita. Niillä sai kätevästi lyhennettyä omaa - tai vaikkapa jo kuolleiden sukulaisten - aikaa kivuliaassa kiirastulessa. Martti tuomitsi anekaupan epäraamatullisena humpuukina. Kirkon mielestä hän lisäsi seurakuntalaisten turvattomuuden tunnetta. Marttia ei kiinnostanut harhaan perustuva turvallisuus, vaan armo ja totuus. Kirkko julisti Martin pannaan. Ave Mariat ja anekauppa eivät loppuneet. Sehän olisi ollut aivan hillitöntä.


Juha autteli aikanaan eräässä lakihenkisessä ortodoksijuutalaisessa koulutuskeskuksessa Israelissa. Pakana kun oli, hän joutui sapattina ahkerasti painelemaan valojen ym. sähkölaitteiden virtakatkaisimia, koska se oli oikeaoppisille kiellettyä. Juha sai kyllä käynnistää auton sapattina omia reissujaan varten, kunhan muisti siirtää sen edellisenä iltana koulun aidan ulkopuolelle. Oikeaoppinen Moshe repi vessapaperitkin valmiiksi ennen sapatin alkua, ettei käyttäisi rentoutumiseen ja jumalanpalvelukseen varattua lepopäivää työhön. Sehän olisi ollut aivan hillitöntä.


Hilja kuuluu yhä erääseen herätysliikkeeseen. Hän on pitkän elämänsä varrella silloin tällöin hyväksynyt uusia hengellisiä käytöstapoja. Toisaalta Hilja on iän myötä "unohtanutkin" osan vanhemmista säännöistä. Hilja tietää, että ainakin joskus kiellettyjä ovat olleet teatteri, tanssi, elokuvat ja televisio. Hilja kyllä muistaa, ettei polkkatukassa, permanentissa, meikattuna ja korvakoruissa saati sitten housuissa esiinnytä seurakunnassa. Jo edesmennyt Toivokaan ei ymmärtänyt heidän poikansa Pentin pitkää tukkaa, farmareita, sähkökitaraa ja rumpujen paukutusta. Toivo itse kieltäytyi niin pelikorteista, kaikesta alkoholinkäytöstä, aseellisesta palveluksesta, vasemmistopuolueen jäsenyydestä kuin haitarinsoitosta. Sehän olisi ollut aivan hillitöntä.


Totuus unohtuu ja jää toissijaiseksi, kun eri aikoina elävien ihmisten tavat siirretään seuraaville sukupolville ja kirjataan hengellisiksi säännöiksi. Uskonelämä muuttuu monimutkaiseksi sääntöviidakoksi ja harhautuu yksinkertaisesta perustotuudesta. Totuudeksi niin Martin kuin Hiljan tapauksissa riittää Kristuksen sovituskuolemaan turvaaminen ja hänen sanansa, joissa kaikki lait ja hengelliset säännöt täyttyvät: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Sehän olisi aivan hillitöntä, muttei harhaa.

Vapautuksen teologia ja lähetystyö

Teologian lisäksi ajan virtaukset vaikuttavat kristillisten liikkeiden lähetystyön painotukseen ja toteutukseen. 1960-luvulta alkaen yhteiskunnallinen aktivismi keskitti myös kristittyjen huomion sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja poliittiseen sortoon. Jumalan ajateltiin katkaisevan synnin orjuuden lisäksi maallisen sorron kahleet, olihan kristinuskon ydinsanoma vapautus. Suuntausta alettiin nimittää vapautuksen teologiaksi.

Vapautuksen teologian pääteoksena pidetään Norman Gottwaldin teosta "The Tribes of Yahweh" (1979), joka on saanut runsaasti vaikutteita marxilaisuudesta. Vapautuksen teologian kolme päähaaraa ovat Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologia, mustateologia ja feministiteologia. Vapautuksen teologia on teologisten tiedekuntien sijasta syntynyt sorrettujen kansanryhmien parissa keskittyen ympäristön muutokseen, sorrosta vapautumiseen.

Toiminnan teologia

Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologia keskittyy sosiaalisten luokkaerojen kaventamiseen. 1980-luvun puolivälissä kardinaali Ratzinger, nykyinen paavi Benedictus XVI, tuomitsi Vatikaanin edustajana maanosan teologien marxilaiset painotukset. Mustien vapautuksen teologia puolestaan on huolestunut rotuun perustuvasta syrjinnästä, erityisen otollista maaperää sille on Etelä-Afrikka. Euroopassa tutuin vapautuksen teologian muoto liittyy feminismiin. Sen edustajat ovat huolissaan naisten eriarvoisuudesta niin seura- kuin yhteiskunnassa.

Vapautuksen teologia ajattelee kristillisen lähetystyön olevan osa vapautumisen käytännön toimia. Kirkon toivotaan muuttavan yhteiskuntaa jo nyt Jumalan valtakunnan kaltaiseksi. Päämäärä on niin arvokas, että jopa sotilaallinen toiminta sen saavuttamiseksi on hyväksyttävää. Esimerkiksi sandinistisissiliikkeen syrjäytettyä Nicaraguan diktaattori Somozan sen upseeristossa oli runsaasti vapautuksen teologian omaksuneita pappeja.

Esikuvat Raamatusta

Vapautuksen teologiassa kristityn tehtävänä on toteuttaa vapaus, johon ”Kristus on meidät vapauttanut”. Jeesuksen ohjelmajulistus (Luuk. 4:16-19) tulkitaan kirjaimellisesti yhteiskunnalliseksi, ei vain hengelliseksi, esimerkiksi synneistä vapauttamiseksi. Kristityn, joka ei itse kärsi, tulee auttaa kärsiviä ja ryhtyä käytännön toimiin sorrettujen puolesta.

Jumalan ajatellaan asioihin puuttuessaan käyttävän usein yhtä koskettamaansa henkilöä. Tällaisia yksilöitä ovat olleet esimerkiksi mustien oikeuksien esitaistelijat pastori Martin Luther King ja piispa Desmond Tutu. Lähetyskentillä jopa lähetystyöntekijä saatetaan kokea vapauttavaksi johtajaksi.

Vapautuksen teologit pitävät Moosesta ensimmäisenä lähetyssaarnaajana ja esikuvana seuraajilleen. Mooses kärsi nähdessään sorretun kansan. Hän tiesi olevansa Jumalan kutsuma ja ryhtyi käytännön toimiin kohdaten rohkeasti sortajat. Mooses osoitti ihmeillä Jumalan voiman ja johti kansansa lopulta palvelemaan Jumalaa vapaasti.

Helluntailaisuus vapauttaa vain synneistä?

Helluntailaista lähetystyötä arvostellaan usein sosiaalisen näkökulman puutteesta. Sen korvaa julistustyö, joka on Peter Kuzmicin ja Gordon Feen mukaan helluntailiikkeen eskatologisen ajattelun seurausta. Usko Jeesuksen pikaiseen toiseen tulemukseen synnyttää kiireen julistaa evankeliumia, vapautusta synneistä. Sorron ja köyhyyden poistaa helluntailaisten puolesta pian ilmestyvä Jumalan Valtakunta.

Helluntailainen lähetystyö suosii yhteiskunnallisten tekojen sijasta myös ihmetekoja. Teemana on "Christ rules where the Spirit moves", eli ”Kristus hallitsee siellä missä Henki liikkuu” (Dictionary of Pentecostal and Charismatic Movements, 524-). Viime aikoina kuitenkin myös Suomen helluntailiikkeessä on käyty enenevässä määrin keskustelua ja esitetty huolta siitä, että paavalilainen julistuspainotteinen lähetysteologia olisi väistymässä sosiaalisen vapautuksen teologian tieltä.