Kela kertoo näin: "Alle kymmenvuotiaana suurin pelkoni oli, että olisin ylöstempauksen päivänä se, joka jätetään. Että jäisin kiinni johonkin hopealusikkaan, niin kuin pyhäkoulusta lahjaksi saadun värityskirjan Päivikki; siinä tarinassa tyttö ottaa äidin lusikkalaatikosta luvatta hopealusikan ja näkee yöllä painajaista ylöstempauksesta, jossa jää itse kiinni jättiläismäiseksi kasvaneeseen lusikkaan, ettei sellaista pääsisi tapahtumaan".
Kela jatkaa muisteluaan: "Eräänä päivänä yleensä säyseä veljeni suuttui minulle niin, että otti vasaran ja löi sillä polveeni. Ei se sattunut, mutta järkytti. Seuraavana yönä pyysin Jumalalta, että hän sitoisi minut kiinni siihen vasaraan ylöstempauksessa, koska pikkuveljeni ei kuitenkaan ymmärtäisi olla ottamatta pedon merkkiä. Ei sitä voi jättää tänne, käsitätkö Jumala".
...
Ainoa pelko, jota en päässyt karkuun, oli siis ylöstempaus. ... Aamuin illoin kävin läpi tietoiset ja salaiset syntini ja rukoilin itseni turvaan. Ahdistusta aiheutti eniten se, että sisarukset jäivät kontrollini ulkopuolelle. Saatoin rukoilla vain omat syntini anteeksi."
.jpg)
Tulkinnan murroksesta kertoo Kelan kolumnin päättävä kappale: "... laitoin roskiin Päivikki-värityskirjan, jonka tyttäreni sai vielä 1900-luvun loppumetreillä pyhäkoulusta. Ekaluokkalaisena hänen suurin pelkonsa oli ilmastonmuutos, mutta Vesseli-raamatun lupaus Jeesuksen takaisintulosta sai hänen silmänsä sädehtimään. Lusikkatarinoiden aika on ohi, ja lapsemme tarvitsevat toivon luomakunnan tulevasta vapautuksesta. Kunpa se tapahtuisi jo tänä vuonna!"
Näissä katkelmissa voi nähdä viitteitä aiemmin RV:ssä ja tässäkin blogissa keskustelultuun "rimaa kohottavaan pyhityselämän opetukseen", samoin kuin dispensationalistisen, kaksiosaisen tulemuksen opetukseen. Kela lienee edellä mainittuun opetukseen liittyen ajatellut, että ei oikeastaan haittaa vaikka hän jäisi pois toisen tulemuksen ensimmäisestä osuudesta, salaisesta tempauksesta, koska hän siten voisi pelastaa pikkuveljensä ja yhdessä kokea marttyyrikuoleman, jonka pedon merkistä kieltäytyvät kohtaisivat. Tällä tavoin he kuitenkin voisivat molemmat lunastaa paikkansa taivaan ikuisuudessa.
Itse en muista kyseistä Päivikki-värityskirjaa; josko olen koskaan sellaista pyhäkouluistani saanutkaan. Tunnen kuitenkin muitakin keski-ikäisiä, joilla ensimmäinen ajatus toisesta tulemuksesta puhuttaessa tuo mieleen saman "petomaisen" lusikan.
Kelan kolumni vahvistaa ennen kaikkea kahta ajatustani: 1) ennen 80-lukua nuoruutensa kokeneiden sukupolvien toisen tulemuksen odotukseen liittyi usein pelkoa, 2) nykynuorten "lopunajallinen" huolet liittyvät useimmin ympäristöongelmiin ja ilmastonmuutokseen kuin Lähi-Idän tilanteeseen, kolmanteen maailmansotaan tai pedon merkkeihin.
"Lusikkatarinat"!!
VastaaPoistaNiin lapsen kuin aikuisenkin pelot katoavat Kristksessa. Vaikuttaako liian hengelliseltä. Minulle se kuitenkin on ollut todellisuutta. Kun annoin elämäni Jeesukselle jo lapsena, 10-vuotiaana, kaikki pelot katosivat sillä sekunnilla. Tämä sama 'pelonkarkoitus-kanava' on sitten ollut aina käytettävissäni. Nuo tuolloiset lapsenpelot eivät olleet sen suurempia eikä pienempiä, mitä uskonelämänkin aikana olen kokenut. Pelko on ollut aina läsnä, kun Jeesus ei ole ollut läsnä. Jos tämän saamme uskovina lapsiimme istutettua, se on aikojen loppuun asti kestävä pelottomuuden lähde. Ei pelkoja pidä kiertää, vaan kohdata, oikeat ja väärät. - Psykologia sanoo, ettei tarvi pelätä, etenkin silloin kun syytä olisi.
Onko mahdollista, että Maria Kela kommentoisi tähän. Mielestäni asia on jatkamisen arvoinen.
VastaaPoistaTosen ketjun yhteydessä ihmettelin monen päivän viivettä julkaista kommentti. Onko näin tarkoitus vai voiko asiaa nopeuttaa, joka aiheuttaisi keskustelua.
Yllä olevassa Pylsy-Mänttärin kommentissa ei ollut mitään kysymystä, mihin voisi vastata, vaan pikemminkin rinnakkainen kokemus samasta asiasta. Se rikastuttaa asian käsittelyä.
VastaaPoistaKommentteja julkaistaan sitä mukaa kuin niitä huomaan. En käy edes päivittäin tarkistamassa saapuneita kommentteja.
Keskustelu ei siitä sinänsä kärsi, se vain ajallisesti pitkittyy. Online-chatit ovat oma lajityyppinsä.
Vaimoni kommentti oli vastakainen kokemus, kuin Kelan pelot.
VastaaPoistaEn ole pannut merkille, että helluntalaisen kodin lapset olisivat ahdistuneempia, kuin jumalattomissa perheissä. Tämä asia on kiinostanut minua, koska olen helluntalaisen kodin keskimmäinen lapsi. Meitä oli Inkeroisten Elim-seurakunnassa noin kolmekymmentä lasta, alle ja päälle kymmenvuotiaita. Tiedän yhden tapauksen, jossa kotiinjäänneet 6 ja10 vuotiaista toinen huolestui, kun vanhemmat tulivat tavallista myöhemmin rukouskokouksesta ja tämä vanhempi lapsi pelkäsi Jeesuksen tulleen omansa noutamaan.
Naapurissa asui samanikäinen veljespari. Heillä oli koko ajan huoli läsnä, oli vanhemmat kotona tai eivät. Tämä huoli jatkui heidän kuolemaansa asti koska huoliin ei ollut muuta vastausta, kuin väärä rauha, ilman Jeesusta.
Lapsuuden seurakunnassani ei ollut pelossa eläviä lapsia. Huoli ja huono omatunto kyllä vaivasu, kun tehtiin lusikanverran varkauksia. Tämä huono omatunto ohjasi Armonistuimelle ja sisäiseen vapauteen. Lapset tänä päivänä ovat vähintään yhtä ahdistuneita kuin minun lapsuudessani ja siten sen jälkeen. Kyllä syyttäjä kohdistaa työnsä lapsiinkin, heihin, jotka ymmärtävät, että taivaaseen ei voi viedä lusikankaan verran varkautta. Sielunvihollinen ei lähesty omiaan syyttäen vaan rauhoitellen, keroen, että 'lusikkahan se vain oli'.