Sanat 'profetes', sen feminiini 'profetis', 'profeteuo' ja 'profeteia' liittyvät kreikankielessä profeettoihin ja profetiaan. Ne pohjautuvat kreikan sanaan 'fe' (sanoa, puhua), jonka etuliite 'pro' (ennen, julki) vaikeuttaa substantiivin 'profeetta' (joku, joka julistaa; puhuja) selventämistä (Kittel 1993, 783-784).
Verbimuoto substantiivista on 'profeteuo', 'olla julistaja tai puhuja; julistaa', jonka 'profeteia' -muoto tarkoittaa kykyä julistaa jumalallista tahtoa tai antaa oraakkeli. 'Profetikos' taas on adjektiivi tarkoittaen 'profeetallinen'. Valheprofeetta määritellään sanalla 'pseudoprofetes', 'valheiden profeetta'. Sanan 'profetes' käyttö kreikankielessä viittaa uskonnolliseen käyttöön. Se tarkoittaa henkilöä, joka puhuu jumalan nimissä julistaen jumalallista tahtoa, tai oraakkelin välittäjää (Kittel 1993, 795).
Profetia -termien uskonnollista käyttöä vahvistaa myös seikka, että kreikan kielessä käytettiin erillistä sanaa 'proagoreuein' kuvaamaan ennustamista (Kittel 1993, 784). Aina toiselle vuosisadalle jKr. asti alkuliitteen 'pro' ei koskaan käsitetty viittaavaan tulevaisuudesta puhumiseen. Vasta kristillisyyden vaikutuksesta 'profetes' saa modernin tarkoituksensa "henkilö, joka julistaa tulevaisuutta" (Kittel 1993, 795). Moderni tarkoitus, joka liittää profetoimisen tulevaisuuden kertomiseen, on siis varhaisemmalta ajalta kuin itse Ilmestyskirja.
Aiemmin apokalyptiikan yhteydessä käsitelty ilmoitus ja profetia liittyvät läheisesti toisiinsa. 'Apokalypsis', ilmoitus, on 1. Kor. 14:26 mukaan luovutettu profeetalle, ja häneltä se tulee profetiana seurakuntaan. Jumala on aina ilmoituksen välittäjä, suorasubjekti, mutta vain epäsuorasubjekti, epäsuoravälittäjä, profetiassa (Kittel 1993, 853).
Ilmestyskirja sisältää tyypillisten apokalyptiikan piirteiden lisäksi sisäisen todistuksensa mukaan myös aitoa profetiaa (Ilm. 1:3; 10:11; 22:7,19). Johannekselle profetia sisältää muutakin kuin tulevaisuuden ennustamista. Tämä näkyy kuvauksessa kahdesta todistajasta, joiden profeetallinen saarna on kutsu parannukseen (Ilm 11:3). Myös kirjeet seurakunnille on käsitettävä lohdutuksena ja rohkaisevana varoituksena.
Kittelin mukaan Uudessa testamentissa evankeliumien käyttämä termi on usein 'profetes', kun taas Paavalin kirjeissä hallitsee 'profeteuo'. Se kertoo erilaisesta painotuksesta. UT yleensä painottaa sanoman välittäjää, kun taas Paavali tapahtumaa ja sanomaa. Termien saamat merkitykset UT:ssa voidaankin koota seuraavasti:
- 1. Kattavimmin termit saavat merkityksen "julistaa revelaatio, Jumalan sanoma, luovutettu profeetalle.
- 2. Koska profeetta tuntee tulevaisuuden, profetoimisella voi olla erityismerkitys "ennaltakertoa".
- 3. Profetoiminen voi myös merkitä "tuoda valoon profeetallisella puheella jotakin piilotettua" luonnollisen tiedon ulkopuolelta.
- 4. Paavalin teksteissä sanalla "profetoida" on erityinen eettinen ja kehottava piirre, joka sisältää opetuksen, varoituksen ja lohdutuksen.
- 5. Profetoimisella saatetaan myös viitata lahjaan tai kuvata käyttäytymistä, kuten merkityksillä "omata profetian lahja, käyttäytyä kuin profeetta". (Kittel 1993, 829).
Kittelin yhteenveto yllä on hyvä esimerkki profetian monialaisesta vaikutuksesta ja merkityksestä. Virklerin määritelmä profetiasta tukee Kittelin yhteenvetoa. Virklerin mukaan profetia sekä Uudessa että Vanhassa testamentissa viittaa kolmeen asiaan:
1. Se on tulevien tapahtumien ennustamista (esim. Ilm.1:3; 22:7,10; Joh. 11:51)
2. Se on salattujen tosiasioiden paljastamista nykyhetkeä koskien (esim. Luuk.1:67-79; Apt. 13:6-12)
3. Se jakaa ohjeiden, lohdutuksen ja kehotuksen jakamiseen vahvalla vetoavalla kielellä (esim. Amos, Apt. 15:32; 1 Kor. 14:3,4,31). (Virkler 1981, 190.)
Yllämainitut profetian merkitykset johtavatkin Raamatun profetian määritelmään. Raamatun profetia on Jumalasta lähtöisin olevaa tulevien ja nykyhetkeä koskevien asioiden paljastamista jakaen samalla mm. ohjeita, lohdutusta ja kehotusta, jotka ovat hyödyksi kuulijoiden hengelliselle elämälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti