Raamatun ja raamatullinen profetia - mitä ne oikeasti ovat?

Profetia -sanan taustat

Sanat 'profetes', sen feminiini 'profetis', 'profeteuo' ja 'profeteia' liittyvät kreikankielessä profeettoihin ja profetiaan.  Ne pohjautuvat kreikan sanaan 'fe' (sanoa, puhua), jonka etuliite 'pro' (ennen, julki) vaikeuttaa substantiivin 'profeetta' (joku, joka julistaa; puhuja) selventämistä (Kittel 1993, 783-784).

Verbimuoto substantiivista on 'profeteuo', 'olla julistaja tai puhuja; julistaa', jonka 'profeteia' -muoto tarkoittaa kykyä julistaa jumalallista tahtoa tai antaa oraakkeli.  'Profetikos' taas on adjektiivi tarkoittaen 'profeetallinen'.  Valheprofeetta määritellään sanalla 'pseudoprofetes', 'valheiden profeetta'.  Sanan 'profetes' käyttö kreikankielessä viittaa uskonnolliseen käyttöön.  Se tarkoittaa henkilöä, joka puhuu jumalan nimissä julistaen jumalallista tahtoa, tai oraakkelin välittäjää (Kittel 1993, 795).

Profetia -termien uskonnollista käyttöä vahvistaa myös seikka, että kreikan kielessä käytettiin erillistä sanaa 'proagoreuein' kuvaamaan ennustamista (Kittel 1993, 784).  Aina toiselle vuosisadalle jKr. asti alkuliitteen 'pro' ei koskaan käsitetty viittaavaan tulevaisuudesta puhumiseen.  Vasta kristillisyyden vaikutuksesta 'profetes' saa modernin tarkoituksensa "henkilö, joka julistaa tulevaisuutta" (Kittel 1993, 795).  Moderni tarkoitus, joka liittää profetoimisen tulevaisuuden kertomiseen, on siis varhaisemmalta ajalta kuin itse Ilmestyskirja.

Aiemmin apokalyptiikan yhteydessä käsitelty ilmoitus ja profetia liittyvät läheisesti toisiinsa.  'Apokalypsis', ilmoitus, on 1. Kor. 14:26 mukaan luovutettu profeetalle, ja häneltä se tulee profetiana seurakuntaan.  Jumala on aina ilmoituksen välittäjä, suorasubjekti, mutta vain epäsuorasubjekti, epäsuoravälittäjä, profetiassa (Kittel 1993, 853).

Ilmestyskirja sisältää tyypillisten apokalyptiikan piirteiden lisäksi sisäisen todistuksensa mukaan myös aitoa profetiaa (Ilm. 1:3; 10:11; 22:7,19).  Johannekselle profetia sisältää muutakin kuin tulevaisuuden ennustamista.  Tämä näkyy kuvauksessa kahdesta todistajasta, joiden profeetallinen saarna on kutsu parannukseen (Ilm 11:3).  Myös kirjeet seurakunnille on käsitettävä lohdutuksena ja rohkaisevana varoituksena.

Kittelin mukaan Uudessa testamentissa evankeliumien käyttämä termi on usein 'profetes', kun taas Paavalin kirjeissä hallitsee 'profeteuo'.  Se kertoo erilaisesta painotuksesta.  UT yleensä painottaa sanoman välittäjää, kun taas Paavali tapahtumaa ja sanomaa.  Termien saamat merkitykset UT:ssa voidaankin koota seuraavasti:

• 1. Kattavimmin termit saavat merkityksen "julistaa revelaatio, Jumalan sanoma, luovutettu profeetalle.
• 2. Koska profeetta tuntee tulevaisuuden, profetoimisella voi olla erityismerkitys "ennaltakertoa".
• 3. Profetoiminen voi myös merkitä "tuoda valoon profeetallisella puheella jotakin piilotettua" luonnollisen tiedon ulkopuolelta.
• 4. Paavalin teksteissä sanalla "profetoida" on erityinen eettinen ja kehottava piirre, joka sisältää opetuksen, varoituksen ja lohdutuksen.
• 5. Profetoimisella saatetaan myös viitata lahjaan tai kuvata käyttäytymistä, kuten merkityksillä "omata profetian lahja, käyttäytyä kuin profeetta". (Kittel 1993, 829).

Raamatun profetian sisältö

Kittelin yhteenveto yllä on hyvä esimerkki profetian monialaisesta vaikutuksesta ja merkityksestä.  Virklerin määritelmä profetiasta tukee Kittelin yhteenvetoa.  Virklerin mukaan profetia sekä Uudessa että Vanhassa testamentissa viittaa kolmeen asiaan:

1.  Se on tulevien tapahtumien ennustamista (esim. Ilm.1:3; 22:7,10; Joh. 11:51)

2.  Se on salattujen tosiasioiden paljastamista nykyhetkeä koskien (esim. Luuk.1:67-79; Apt. 13:6-12)

3.  Se jakaa ohjeiden, lohdutuksen ja kehotuksen jakamiseen vahvalla vetoavalla kielellä (esim. Amos, Apt. 15:32; 1 Kor. 14:3,4,31). (Virkler 1981, 190.)

Yllämainitut profetian merkitykset johtavatkin Raamatun profetian määritelmään.  Raamatun profetia on Jumalasta lähtöisin olevaa tulevien ja nykyhetkeä koskevien asioiden paljastamista jakaen samalla mm. ohjeita, lohdutusta ja kehotusta, jotka ovat hyödyksi kuulijoiden hengelliselle elämälle.

Kun nykyisin sekulaareissa tai kristillisissä yhteyksissä mainitaan sana profetia, se tuo yleensä mieleen oraakkelin tai ennustuksen tapahtumasta, joka ei ole vielä tapahtunut.  Tämän ennakkokäsityksen, nousee se sitten todellisuudesta tai perinteestä, ei saisi antaa kyseenalaistamatta määritellä raamatullista profetiaa tai Ilmestyskirjaa profetiana.

Hermeneutiikka ja eksegeesi - mitäs ne nyt olikaan?

Aikamme ei suosi raamatuntekstin merkityksen painottamista. Aikamme kiireiset ihmiset haluavat tilanteisiinsa nopeasti raamatuntekstin sovelluksen. Tulkintaprosessissa sivuutetaan usein aikaa ja vaivaa vaativa eksegeettinen tarkastelu. Vaivannäön lisäksi merkityksen etsimistä haittaa esimerkiksi se, että "..sukupolvemme arvostaa yksilöllisyyden, henkilökohtaisen vapauden ja itsemääräämisen arvon niin korkeaksi, ettei se enää kysy 'onko se totta?', vaan pikemminkin 'Mitä sillä on väliä?'" Tämä kysymys heijastuu myös raamatuntekstien ymmärtämisen merkitykseen" (Kaiser 1994, 10).

Jotta ymmärtäisimme Ilmestyskirjan kontekstin tärkeyden ja merkityksen, on hyvä tutustua raamatunymmärtämisen perusteisiin ja sen tulkintaan, ns. hermeneutiikkaan. Tässä tutkimuksessa historiallinen ja kirjallinen tausta eli konteksti ovat hermeneutiikan tärkeimpiä osa-alueita.

 

Hermeneutiikan määritelmä

Sana hermeneutiikka pohjautuu kreikankieliseen sanaan "hermeneuo", joka tarkoittaa "tulkita".  Roy B. Zuck määrittelee hermeneutiikan lyhyesti "tieteeksi (periaatteiksi) ja taidoksi (tehtäväksi), joilla raamatuntekstin merkitys määritellään." (Zuck 1991, 20).

Laajennettuna hermeneutiikka voidaan esittää seuraavasti:  "Termi (hermeneutiikka) voidaan yleisesti määritellä periaatteiksi, säännöiksi ja kirjallisten tekstien tulkintametodeiksi. Tulkinta tarkoittaa tässä yhteydessä erityistä kaksiosaista prosessia, jonka tarkoituksena on metodisella haulla selvittää alkuperäinen tekstin merkitys ja päätyä saman tekstin merkityksen määrittelemiseen nykyiselle lukijalle. Tämän prosessin aikana tulkitsija joutuu käsittelemään kielelliset, kulttuurilliset, maantieteelliset tai ajalliset esteet, jotka estävät hänen tekstin ymmärtämistään." (DPCM 1988,  377).

Hermeneutiikan historiaa McGrath selittää  seuraavasti:  "Keskiajalla yleisen allegorisen (vertauskuvallisen) tulkinnan kilpailijaksi nousi Friedrich Schleiermacherin (1768-1834) ajatus Raamatusta yhtenä tekstitulkinnan kohteista. Tällöin siihen tulisi soveltaa muiden tekstien tulkinnoissa käytettyjä sääntöjä. Schleiermacherin mukaan tekstejä on selitettävä yhä uudelleen, koska Raamattua lukevien tilanne muuttuu jatkuvasti.  Useimmat raamatuntutkijat raamattukritiikin syntyajoista meidän päiviimme saakka ovat, joko tietoisesti tai alitajuisesti, kannattaneet enemmän tai vähemmän scleiermacherilaista raamatuntulkintaa." (MTE 2000, 670).

Jokainen Raamatun lukija tulee osalliseksi hermeneuttisesta prosessista.  Jokaisesta Raamatun lukijasta tulee väistämättä sen tulkitsija. Tulkitsijan kokemukset, elämän ja ympäristön tilanne sekä ajan virtaukset tuovat kysymyksiä ja haasteita, joihin etsitään vastausta Raamatusta. Yllä mainitut seikat vaikuttavat myös raamatuntulkintaan.  Raamatusta on helpompi löytää vastauksia, joita itse haluaa, kuin etsiä Jumalan tarkoittamia vastauksia.

Hermeneutiikan tulkinnan apuvälineenä

Kun hermeneutiikkaa käytetään laajassa merkityksessä, se kattaa koko tulkintaprosessin, mukaan luettuna eksegeesin. Hermeneutiikkaa käytetään kuitenkin myös suppeammassa merkityksessä viittaamaan vanhojen tekstien nykyaikaan soveltamiseen eli prosessiin, jonka tarkoituksena on selvittää, mitä nämä tekstit merkitsevät meille 'tässä ja nyt'. (Fee 1996, 32).  Eksegeesin osa-alueita ovat kirjallinen ja historiallinen tausta.  Roy B. Zuck määrittelee eksegeesin seuraavasti:  "Raamatullisen tekstin tarkoituksen määrittely sen historiallisessa ja kirjallisessa kontekstissaan." (Zuck 1991, 20).  

Sekä historiallinen että kirjallinen konteksti voidaan jakaa vieläkin yksityiskohtaisemmin alaryhmiin. Näitä kahta erisisältöistä hermeneuttista prosessia selvittää seuraava kuvio.  Ei-eksegeettistä prosessia voi luonnehtia enemmän Raamatun selittämiseksi sen mukaan, mitä tekstikohdasta tulee mieleen, kun taas eksegeesin sisältävää prosessi edellyttää tutkimusta ja paneutumista tekstin merkitykseen. Eksegeettisen tarkastelun sisältävässä hermeneuttisessa prosessissa pyritään pääsemään tekstin taakse; sen kirjoittajan, vastaanottajien ja ajan maailmaan. Näin toivotaan saatavan parempi ymmärrys alkuperäisestä merkityksestä ja sen kautta turvallisempi sovellus tänä päivänä.

Hermeneuttinen prosessi                                    Ei-eksegeettinen hermeneuttinen prosessi

Teksti ---> Eksegeesi ---> Tulkinta                    Teksti -->    Tulkinta 

Hermeneutiikka kuvaa terminä tekstin soveltamista ja ymmärtämistä tänä päivänä, joko eksegeesin kanssa tai ilman sitä. Eksegeesi liittyy tekstin selittämiseen ja selitysmenetelmiin ja pyrkii ennen tulkintaa löytämään muinaisen merkityksen. Raamatun tekstin alkuperäisen merkityksen ja sanoman selvittäminen on turvallista, jos pohjalla on eksegeesi. Eksegeesi -termi perustuu kreikankieliseen sanaan "exegesis", 'selitys', 'lukea ulos'.  Eksegeesi pyrkii selvittämään kirjoituksen ajatuksen.  Eksegeesin päämäärä on kirjoittajan tarkoittaman merkityksen löytäminen. Ideana on löytää merkitys, joka on Raamatussa, ja tuoda se tulkinnan avulla ulos sieltä (exe - ulos) (MTE 2000, 671).

Eisegeesi taas on eksegeesin vastakohta, joka perustuu kreikkalaiseen sanaan "eisegesis", `viedä tai lukea sisään´. Eisegeesiä on omien tai muiden ennakkokäsitysten ja asenteiden vaikuttaminen kulloinkin tutkittavana olevan raamatunkohdan tai -jakson tulkintaan. (MTE 2000, 671).

Monet ryhmät haluavat perustella olemassaoloaan Raamatulla ja raamatullisuudellaan.  Silloin usein on vaarana sortua raamatuntulkinnassa tarkoitushakuiseen tekstinmerkityksen ymmärtämiseen. Raamatuntutkimuksessa käytännössä kohdatut ongelmat ja niiden ratkaisut ovat ajan kuluessa vakiinnuttaneet prosessiin yhtenäiset periaatteet ja säännöt.  Nämä auttavat raamatuntulkitsemisen pitämistä hallinnassa yhtenäisenä sekä takaa tulkintojen vertailukelpoisuuden. Tätä laadittua säännöstöä kutsutaan myös hermeneuttisiksi periaatteiksi.

DPCM = Dictionary of Pentecostal and Charismatic Movements.

MTE = Modernin teologian ensyclopedia.

Fee, Gordon D. ja Douglas Stuart. Kirjojen kirja, 1996

Kaiser, Walter C. ja Moises Silva. An Introduction to Biblical Hermeneutics. 1994

Zuck, Roy B. Basic Bible Interpretation, 1991

Helluntailaisen hermeneutiikan erityispiirteitä - ja lähestymistapoja

 

Seuraavat kohdat ovat erityisen "helluntaihermeneutiikan" ymmärtämisen ja soveltamisen perusteita, erityisesti Pyhän Hengen kaste -kysymyksessä:


1. Kirjoitusten jumalallinen lähde, Pyhä Henki, ei voi olla ristiriidassa itsensä kanssa

2. Raamatullinen teologia edellyttää sitä, että opetus nousee Raamatusta, ei vain sisälly siihen

3. Jokaisen Raamatun kirjoittajan teksti tulee ymmärtää sen omien käsitteiden pohjalta

4. Kun kirjoittajan tekstit on tulkittu sen omien käsitteiden pohjalta, hänen opetuksensa tulee yhdistää muiden kirjoittajien ja koko Raamatun opetukseen

5. Raamatun eri kirjoittajilla on usein erilaisia painotuksia

6. Täydentävyyden, ei kilpailun tai vastakohtaisuuden, tulee ohjata ristiriitaisilta näyttävien Raamatun jaksojen tulkintaa

7. Historiallinen kirjoitus on Luukkaan käyttämä kirjallisuuslaji. Hän käyttää sitä teologiansa esittelyyn

8. Kaikki historiallisen kirjallisuuden tekstit ovat valittu tiettyä tarkoitusta silmällä pitäen

9. Lähdekritiikistä voi olla hyötyä Raamatun kirjoittajien teologian ymmärtämisessä

10. Narratiiviteologia, vaikka on suhteellisen myöhäinen hermeneuttinen lähestymistapa, sisältää aineksia, jotka ovat perinteisen helluntailähestymistavan mukaisia

11. "Historiallinen ennakkotapaus" on kestävä peruste Apostolien tekoja perinteisen helluntailähestymistavan mukaan tulkittaessa

12. "Kirjoittajan tarkoittama merkitys" tukee Apostolien tekojen tulkitsemista perinteisen helluntailähestymistavan mukaan

13. Apostolien tekojen kuvailemat ihmisryhmät eivät ole ainoita, jotka täytettiin Pyhällä Hengellä

14. Henkilökohtaiset kokemukset ovat höydyllisiä Raamatun opetuksia määriteltäessä, vaikka ne eivät ole määrääviä kokemuksia

Lähde: Tohtori Anthony Palman luentomoniste. Esitetty Iso Kirja -opiston Pneumatology in Lucan Literature" M.A. -kurssille syksyllä 1999. Suom. Juha Partanen

Miksi en ymmärrä Raamattua?

Puolet ongelman ratkaisusta sanotaan olevan sen tiedostaminen. Näin ollen jos ja kun tiedostat muutaman syyn siihen, miksi et aina ymmärrä Raamattua, olet jo puolitiessä ymmärtää sitä!

Ensimmäinen vastaus kysymykseen ”Miksi en ymmärrä Raamattua” on seuraava. Siksi, että Pyhä Henki ei aina autakaan kristittyä siten kuin olemme luulleet. Pyhä Henki toimii kyllä ymmärryksen lisääjänä. Mutta miten se auttaa uskovaa ja miten se ei auta häntä?

Olemme kuulleet sanottavan, että uskomaton ei pysty ymmärtämään Raamatun tekstin tarkoitusta, vaan se olisi hänelle hullutusta. Tätä perustellaan usein Raamatun kohdalla 1. Kor. 2:12-14. Voiko siis vain hengellinen ihminen voi tutkia kaikkea!? Samaan asiayhteyteen kuuluu kuitenkin myös jae 1. Kor. 3:19. Sen mukaan ihmisten viisaus on Jumalan silmissä hullutusta? Se ei tarkoita, ettei Jumala ymmärtäisi ihmisten viisautta, vaan sitä, että hän ei arvosta maailman viisautta. Hän ei anna sille merkitystä! Paavalin jo aiemmin mainitsema hullutus viittaa siis arvostuksen puutteeseen.

Kristityissä toimiva henki saa heidät arvostamaan tekstin tarkoitusta ja toimimaan sen mukaan. Henki vakuuttaa ja valaisee, auttaa ymmärtämään ja uskomaan tekstiä. Uskomaton ei anna tekstille merkitystä, vaikka hän sen ymmärtääkin. On Hengen aliarviointia ja epäkunnioittavaa pyytää johdatusta ja apua Raamatun tulkintaan, jos ei edes halua käyttää aikaa sen tutkimiseen ja lukemiseen. Henki ei muutenkaan elämässä tee kaikkea puolestasi: syö, kävele tai nuku.

Yliluonnollisuuden kuilu

Raamattu kertoo yliluonnollisista asioista ja tapahtumista. Jumalan tapa ja tyyli tehdä ja toteuttaa asioita on erilainen kuin ihmisen tai ihmisten. Raamatussa Ääretön lähestyy äärellistä. Kommunikaatiohäiriöitä on jopa ihmisten keskinäisessä viestinnässä.

Raamatun on alkuperältään yliluonnollinen. Jumala on Raamatun kirjoittaja viimekädessä Henkensä kautta. Hän kirjoitutti ihmisille kirjan, joka ei vain kerro ihmisten ajatuksia hänestä (2. Piet. 1:21), vaan Jumala käytti inhimillisiä käsiä ja luonteen persoonallisuuksia kertoakseen itsestään.

Kielellinen ja kirjallinen kuilu

Me puhumme ja kirjoitamme eri tavalla kuin Raamatun ajan ihmiset puhuivat ja kirjoittivat. Puheessa ja kirjoituksessa huomaa eron jo parin sukupolven välillä, vielä suuremman jos menemme ajassa taaksepäin Aleksis Kiven ja Agricolan sukupolviin.

Raamatun arviolta 40 eri kirjoittajaa tuovat myös mukanaan hankaluuksia. Heidän kertomuksensa saattavat erota toisistaan. Erot eivät kuitenkaan koskaan liity Raamatun mustavalkoisiin – pelastuksen kannalta tärkeisiin – kysymyksiin, vaan kuuluvat harmaaseen alueeseen, jotka eivät ole pelastuksen kannalta merkittäviä.

Meidän täytyy tunnistaa esimerkiksi vertauskuvalliset ilmaisut, kuten Jeesuksen kuvaukset itsestään ovena tai paimenena. Hän ei ole puinen tai omista villaisia lampaita. Esimerkkinä meille vieraista kirjallisista tyyleistä ovat vertaukset, joita Raamatussa on runsaasti. Raamatun vertaukset opettavat yhden keskeisen totuuden, joten yksityiskohtia ei pidä lähteä tulkitsemaan. Tuhlaajapoika -vertaus ei kerro vain siitä, että Jumala ottaa poispoikenneet takaisin, vaan tärkeä opetus on myös vanhemman veljen reaktion kuvauksella. Se näpäytti fariseuksia ja kirjanoppineita, jotka nuhtelivat Jeesusta siitä, että tämä antaa syntisten tulla luokseen ja lähelleen. Se opettaa myös meille oikeaa suhtautumista luopioihin ja syntisiin.

Maantieteellinen kuilu

Raamatun tapahtumat tapahtuivat kaukana pohjoisen asukeista. Raamatun näyttämönä olivat nykyajan Lähi-itä, Egypti, Turkki ja Välimeren maat. Raamatun henkilöt asuivat ja matkustivat aina Babyloniasta (Irakista) Roomaan, Paavali ehkä jopa Espanjaan. Maantieteellinen etäisyys ei ainakaan helpota tekstin ymmärtämistä.

On vaikea ymmärtää, minkä takia Jeesus kirosi viikunapuun, vaikka ei ollut edes sen sadon aika (Mark. 11:11-13). Israelissa viikunapuu tuottaa hedelmää vasta kesä- tai elokuussa. Viikunapuu puhkeaa lehteen jo keväällä, jolloin siinä jo joitakin varhaisviikunoita, vaikka ei ole sadon aika. Jos ei näitä jo puun lehtiessä ole, niin puuhun ei tule viikunoita myöhemminkään.

Historiallinen kuilu

Tämä kuilu liittyy aikaan, ajalliseen ja poliittiseen, erityisesti uskontopoliittiseen etäisyyteen perustuviin vaikeuksiin ymmärtää tekstiä. Emme olleet näkemässä ja kuulemassa alkuperäistä tilannetta tai lukemassa alkuperäisiä tekstejä. Emme pysty juttelemaan tai tuntemaan kirjoittajien, lukijoiden kanssa siitä, mitä he ajattelevat tekstinsä tarkoittavan.

Tämän takia voimme esimerkiksi ajatella, että Raamattu opettaa helvetissä olevan matoja? (Mark. 9:48) Helvetti (kr. gehenna) oli kuitenkin Jerusalemin kaatopaikka, alkuperäiseltä nimeltään Ge Hinnom eli Hinnomin laakso. Ahaksen aikana siellä uhrattiin lapsia Molokille. Myöhemmin se muodostui yleiseksi kaatopaikaksi, johon viskattiin niin jätteet, rikollisten kuin eläinten ruumiit. Paikan syvyys, kapeus, sieltä poltettavista jätteistä peräisin oleva tuli ja nouseva savu tekivät siitä symbolin jumalattomien rangaistuksen paikalle.

Kulttuurillinen kuilu

Raamatun ihmisten tavat ja kulttuuri ovat hyvin erilaisia meidän vastaaviin verrattuna. Länsimainen elämäntapa, elämäntyyli ja ajattelu eroavat selvästi välimeren ja Lähi-idän ihmisten elämästä ja ajattelusta. Väärät tulkinnat voivat johtua näiden tapojen ja kulttuurin tuntemattomuudesta. Raamattu yritti selittää tiettyjä tapoja jo sen oman aikansa lukijoille, joten tapojen ymmärtäminen vaikuttaa tekstin tarkoituksen ymmärtämiseen tänäkin päivänä.

Esimerkiksi oudolta voi tuntua seuraava lause: Älkää keittäkö karitsaa emänsä maidossa (5. Moos. 14:21). Se tarkoittaa kuitenkin suomeksi: Älä palvele epäjumalia! Jumala kielsi näillä sanoilla omalta kansaltaan heille tutun moabilaisten epäjumalanpalveluksen.

Kulttuurillinen kuilu saattaa vaikuttaa myös siten, että kristityt korostavat öljyllä voitelun merkitystä sairaiden parantamisessa (Jaak. 5:14). Laupiaan samarialaisen toiminta hänen kohdatessaan hakatun miehen ei kuitenkaan liity mitenkään hengelliseen mysteeriin. Hän voiteli myös piestyn öljyllä (Luuk. 10:34). Raamatun ajan tapa hoitaa sairaita oli voidella heidät öljyllä ja desinfioida haavoja alkoholia sisältävällä viinillä.

Suurin osa Raamatusta on yksinkertaista ja selkeää, ymmärrettävää, mutta osa siitä on sen omankin ilmoituksen mukaan vaikeaselkoista (2. Piet. 3:15-16). Eri näkemykset ja tulkinnat on pystyttävä käsittelemään. On pystyttävä keskustelemaan rauhallisesti syistä ja perusteista, miksi joku asia olisi oikein tai väärin. Työkalut tähän pohdintaan tarjoaa ajan myötä hyväksi koetut Raamatun tulkintaperiaatteet.

Loppujen lopuksi on todettava, että osa tekstin tarkoituksesta pysyy aina hämärän peitossa, vaikka olisi kuinka taitava ja tulkinnan pelisäännöt hallitseva tulkitsija tahansa. Ehkä se on hyväkin ja niin tarkoitettu, sillä siten pysymme nöyrinä Jumalan kaikkivaltiuden, kaikkitietävyyden, rajattomuuden ja suuruuden edessä.

Miten Raamattua tulisi tulkita?

 

Raamatun tekstien tarkoitus ei välttämättä avaudu edes Hengen avulla, jos raamatunlukija ei käytä aikaansa Raamatun tutkimiseen ja päätänsä luetun tulkitsemiseen. Pyhä Henki ei muutenkaan tee hänen puolestaan kaikkea, esimerkiksi ohjaa hänen käsiään hänen syödessään. Raamatun tulkintaa auttavat periaatteet ovat onneksi jokaisen omaksuttavissa.

Ei-kristityn ajatellaan olevan kykenemätön ymmärtämään Raamatun tekstien tarkoitusta, ne ovat hänelle ”hullutusta”. Tätä perustellaan Paavalin sanoilla, joiden mukaan hengelliset asiat on selvitettävä Hengen avulla (1). Samaan yhteyteen kuuluvat myös Paavalin sanat, joiden mukaan ihmisten viisaus on Jumalalle hullutusta (2). Tämä ei kuitenkaan viittaa siihen, ettei Jumala ymmärrä ihmisten viisautta, vaan siihen, että hän ei arvosta sitä. Paavalin jo aiemmin mainitsema hullutus viittaa siis arvostuksen puutteeseen. Hengen apu uskovalle liittyykin pääasiassa siihen, että he arvostavat tekstin tarkoitusta ja toimivat sen mukaan, toisin kuin ei-kristityt.

Kiinnostu tekstin taustoista

Raamatun tulkitsijan tulee muistaa, että tekstillä on aina oma historiallinen taustansa. Raamatun tekstin tarkoitus on päätetty jo kirjoitushetkellä, ja sitä ei voi enää muuttaa. Tekstin alkuperäinen tarkoitus ja sen takana olevat periaatteet ovat kuitenkin löydettävissä, tulkittavissa ja sovellettavissa myös tähän päivään. Paavali ei kirjoittanut tämän päivän kristityille sanaakaan, mutta hänen aikalaisilleen kirjoittamansa kirjeet ovat yhä sovellettavissa nykyhetkeen.

Tekstin taustaan liittyvien, ymmärtämistä estävien kuilujen ylittäminen on osa Raamatun tulkintaa. Näitä kuiluja ovat mm. kieleen ja kirjallisiin tyyleihin liittyvät erot sekä maantieteellinen, historiallinen ja kulttuurillinen etäisyys tuhansia vuosia vanhoihin teksteihin. Esimerkiksi Paavalin usein toistama kehotus tervehtiä veljiä pyhällä suudelmalla oli hänen kulttuuriaan, mutta suomalaisessa nykypäivässä sovellus voisi olla esimerkiksi ystävällinen kädenpuristus.

Raamatun tulkinnan perussääntöihin kuuluvia periaatteita ovat esimerkiksi seuraavat: Raamattua tulkitaan Raamatun itsensä avulla ja selvät Raamatun kohdat auttavat ymmärtämään epäselviä kohtia. Tulkittavaa tekstiä selventävät Raamatun omasta taustasta löytyvät samasta asiasta tai tapahtumasta kertovat jaksot. Esimerkiksi Johanneksen evankeliumin yksittäinen jae näyttäisi lupaavan kristityille kaikkien rukousten toteutumista (3). Monet ovat huomanneet, että näin ei kuitenkaan tapahdu. Muut raamatunkohdat tarkentavatkin rukousvastausten ehtoja. Toteutuvan rukouksen tulee olla Jumalan tahdon mukainen (4). Joskus toteutumattomuuden syy löytyy vääristä tarkoitusperistä (5).

Etsi ajatuskokonaisuuksia

Raamatun tulkintaa helpottaa tutkittavasta tekstijaksosta kokonaisten ajatusten etsiminen. Nämä löytyvät yleensä pidempiä kuin vain yhden jakeen mittaisia tekstipätkiä lukemalla. Tähän tarkoitukseen hyvä käytännön apuväline on kappalejakoinen Raamattu, jossa yksittäisten jakeiden sijaan teksti on jaettu ajatuskokonaisuuksiin, kappaleisiin.

Raamatun jakson oikea tulkinta lähtee siitä, että jakson jokainen sana on ymmärretty oikein. Tietyllä sanalla voi olla tutkittavassa jaksossa jokin yleisestä merkityksestä poikkeava erityismerkitys riippuen asiayhteydestä tai siitä, miten kirjoittaja käyttää. Tässä apuna voivat olla sanakirjat ja selitysteokset. Jeesuksen esimerkiksi kerrotaan kastavan hengellä ja tulella (6). Monet pyytävätkin Jumalaa kastamaan heidät tulella. Tässä yhteydessä tuli kuitenkin viittaa tuomioon.

Vasta tulkittavan jakson sanojen ja asiayhteyden ymmärtämisen jälkeen voidaan tehdä tekstin tulkinta ja sovellus tähän päivään. Ensin tulee kuitenkin ymmärtää mitä teksti halusi sanoa sen alkuperäisille lukijoille. Esimerkkinä väärästä sovellutuksesta on Jumalan antaman ”raittiuden hengen” tulkitseminen alkoholiin liittyväksi (7). Kuten uudempi raamatunkäännös sen ilmaisee, alkuperäinen tarkoitus liittyy ”terveeseen harkintaan” eli maalaisjärkeen.

Mieti peruskysymyksiä

Raamatun tulkitsijan olisi myös aina hyvä pohtia sitä, miten tulkittava tekstijakso Jumalan Raamatun muodossa antaman ilmoituksen itsestään perussyihin. Hän on kirjoituttanut Raamatun, jotta ihmiset löytäisivät vastauksen kysymyksiin: ”Miten ihminen voi pelastua?” ja ”Miten ihminen voi noudattaa Jumalan tahtoa eli pysyä hänen yhteydessään?”

Näiden kahden peruskysymyksen kautta tekstin merkitystä arvioitaessa löydetään Raamatun tärkeät opetukset, eikä ajauduta riitelemään epäolennaisuuksista. Näin vältytään siltä, että yksityiskohdat peittäisivät alleen kirjan kokonaissanoman, kuten on vaarana esimerkiksi Ilmestyskirjassa esiintyvän luvun 666 liialla pohdinnalla.

Kun teksti on ensin ymmärretty, tulkittu ja sitten sovellettu tähän päivään, niin löydettyä tarkoitusta tulee arvostaa. Tulkinnan terveet periaatteet auttavat löytämään tekstin todellisen opetuksen. Tämä puolestaan helpottaa Raamatun ja Jumalan tahdon mukaan toimimista. Osa tekstin alkuperäisestä tarkoituksesta pysyy aina ymmärtämistä vaikeuttavien kuilujen takana peitossa, mutta se pitää Raamatun tulkitsijat nöyrinä Jumalan Sanan yliluonnollisen suuruuden edessä.

1)      1. Kor. 2:12-14

2)      1. Kor.. 3:19

3)      Joh. 15:7

4)      1. Joh. 5:14

5)      Jaak. 4:3

6)      Matt. 3:11

7)      2. Tim. 1:7

Miksi Raamattua ylipäänsä täytyy tulkita?

RISTIN VOITTO (5/06)

Raamattua pidetään kristityn ja seurakunnan ylimpänä ohjesääntönä, joten sen sisältö olisi hyvä tuntea hyvin. Raamattu on Jumalan ilmoitus, jonka tutkiminen ja tulkinta on luontevaa hänestä kiinnostuneille. Kristittyjen keskustellessa Raamatusta törmätään kuitenkin usein ajatukseen, että sitä ei tarvitse tulkita.

Raamattu antaa lukijoilleen tietoa Jumalasta ja käsittelee ihmiselle tärkeitä kysymyksiä, kuten ”Miten ihminen pääsee Jumalan yhteyteen eli pelastuu?” Se vastaa myös jo pelastuneille tärkeään kysymykseen: ”Miten ihmisen tulisi elää, jotta hän pysyisi Jumalan yhteydessä?” Lisäksi Raamatun opetusten ja ohjeiden käsitetään sitovan niin paimenia, vanhimpia kuin seurakuntalaisia.

Vastaukset kysymyksiin, samoin kuin opetukset löytyvät Raamatusta vain sen tekstejä lukemalla ja tutkimalla. Jokaisesta Raamattua ajatuksen kanssa lukevasta ja tutkivasta lukijasta tulee luonnostaan Raamatun tulkitsija. Joskus Raamattua kuitenkin luetaan ajatuksetta vain päivittäisinä hengellisinä ”lukusuorituksina.”

Raamatun tulkinta on paitsi luonnollista, myös oikeutettua, sillä Jumala käytti sen kirjoittamiseen erilaisia persoonia, jotta mahdollisimman moni voisi ymmärtää hänen tahtonsa. Raamattu ei siis ole salakielellä kirjoitettu, vaan tarkoitettu luettavaksi ja noudatettavaksi. Mysteeristen koodien sijasta se kirjoitettiin tavallisilla kielillä ja monien kreikkaa ja hepreaa ymmärtämättömien suomalaisten onneksi se on käännetty myös suomenkielelle.

Tutkimista ja tulkintaa väheksyviä väittämiä

Raamatun tutkimisen tavoite on useimmiten oikean tulkinnan löytäminen. Tulkinnan tarpeellisuudesta keskusteltaessa kohtaa kuitenkin usein lausahduksia, kuten ”eihän Raamattua tarvitse tulkita, luetaan vain niin kuin siellä sanotaan” tai ”kyllä Pyhä Henki avaa Sanansa.” Näitäkin väittämiä esittävillä on sama tavoite kuin tulkitsijoille, Sanan oikea ymmärtäminen.

Raamattua on tulkittava, sillä sen kirjoittajat käyttivät erilaisia kirjallisuus- ja ilmaisutyylejä. Heidän teksteissään vaihtelevat kirjaimellisesti ja vertauskuvallisesti tulkittava kieli. Esimerkiksi Psalmien kuvauksia Jumalasta kalliona ei voi tulkita kirjaimellisesti, sillä se viittaisi lähinnä luonnonpalvontaan. ”Lukeminen niin kuin siellä sanotaan” –periaatetta ei siis aina seuraa oikea tulkinta.

Historia on osoittanut myös sen, että ”Pyhä Henki avaa Sanan” -periaate ei ole luotettava avain Raamatun oikeaan tulkintaan. Monet harhaopettajat, harhaopit, hengelliset ääri-ilmiöt perustelevat näkemyksiään ja toimiaan sillä, miten Pyhä Henki on juuri tässä historian hetkessä - ja vain heille - ”avannut” uudella tavalla jonkin yksittäisen raamatunkohdan merkityksen.

Tutkimisen ja tulkinnan seurauksia

Raamatun tutkiminen ja tulkinta vakauttaa uskonelämää. Ilman Raamattua usko saattaa perustua vaikkapa taloudelliseen menestykseen, ihmetekoihin tai ympäristön ajatuksiin ja virtauksiin. Käytännön uskonelämän perustana on hyvä olla oikein tulkittu Raamatun sana, ei ”musta tuntuu” -ajattelu tai se, mitä joku muu asioista sanoo. Jeesus itse korostaa tasapainon merkitystä Jumalan ”voiman” ja ”kirjoitusten” tuntemisen välillä (1).

Seurakuntien ja seurakuntalaisten välejä ovat varmasti Saatanan hyökkäyksiä useammin rikkoneet väärät Raamatun tulkinnat ja tulkintaperiaatteet. Raamattua olisi hyvä tulkita yhtenäisten, käytännössä ja yhdessä hyviksi havaittujen periaatteiden avulla. Terveeseen tulkintaan liittyvien työkalujen avulla on aina mahdollista vertailla erilaisia näkemyksiä ja ehkäistä riitoja keskustelulla.

Tutkiminen ja tulkinta auttavat tottumuksiin

Seuraavat ovat lähes vaarattomia esimerkkejä siitä, kuinka Raamatun tekstiä vääristellään tahattomastikin. Kun Raamatun tekstillä on vähemmän merkitystä kuin tarkoitukseen sopivalla ja totutulla tavalla lainata sitä, teksti muuttuu vähitellen. Myös tekstin alkuperäinen tarkoitus ja asiayhteys saattaa jäädä sivuseikaksi.

Monet ovat kuulleet opetettavan: ”etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki muu teille annetaan.” Raamattua ei kuitenkaan missään opeta näin, vaan sanat ”kaikki muu” kuuluvat alun perin ”kaikki tämä”(2). Asiayhteys kertoo ”kaiken tämän” viittaavaan perustarpeisiin; ruokaan, juomaan ja vaatteisiin.

Monet ovat kuulleet myös opetettavan: ”joka ottaa pois tai muuttaa sanankin Raamatusta, hän joutuu helvettiin”. Näinkään Raamattu ei sano, sen sijaan Ilmestyskirjasta löytyvät sanat ”tästä ennustusten kirjasta,” joka viittaa Raamatun sijasta vain Ilmestyskirjaan (3). Samanlaisia varoituksia löytyy myös Mooseksen kirjasta (4).

Tutkiminen ja tulkinta auttavat traditioon

Aika ja sen mukanaan tuomat perinteet vääristävät Raamatun tekstin tulkintoja, mutta jatkuva Raamatun tulkinta palauttaa tekstin alkuperäisen tarkoituksen ja auttaa soveltamaan sitä jatkuvasti uusissa tilanteissa. Tulkinnan jälkeen uskon- tai seurakuntaelämän toimet eivät perustu omiin tai tietyn seurakunnan ajatuksiin, ympäristön virtauksiin tai jonkin yksittäisen hengellisen johtajan tapaan tulkita Raamattua.

Perinteiden vaikutus seurakunnissa on pahimmillaan verrattavissa Jeesuksen ajan farisealaisuuteen ja judaismiin. Se yllytti ihmiset ja heidän tarpeensa syrjäyttävään, ulkoisiin suorituksiin keskittyvään ja perinnäissäännöille alisteiseen uskonelämään. Jeesuksen ajan hengelliset johtajat pelkäsivät valtansa puolesta ja yrittivät sammuttaa alkuperäiseen palaavan tulkinnan lopulta surmaamalla niiden esittäjän, Kristuksen.

Jeesus taisteli oman aikansa tradition sokaisemaa kirjoitusten tulkintaa vastaan ja oikaisi vääriä tulkintoja seuraavasti: ”Te olette kuulleet sanotuksi…, mutta minä sanon teille” (5). On mielenkiintoista pohtia, mitä tämän päivän seurakunnissa kuulluksi sanottuja Raamatun tulkintoja Jeesus tarkentaisi. Niitä pohtiessa on muistuttava periaate, jonka mukaan raamatulliset totuudet oikein tulkittuina eivät koskaan riistä kristittyjen oikeaa vapautta Kristuksessa, vaan luovat ja lisäävät sitä.

1) Matt. 22:29 2) Matt. 5:33 3) Ilm. 22:18- 4) 5. Moos. 4:2; 13:1 5) Matt. 5:21-

Saarnaajan piikit ja naulat

Saarnaajan kirja on Raamatun väärinymmärretyimpiä kirjoja. Sitä pidetään pessimistisenä ja epähengellisenä kirjana. Sillä on saatettu perustella jopa uskonelämän kuivuuden olevan normaalia. Saarnaaja on kuitenkin elämänläheisimpiä Raamatun kirjoja. Se on kirjallisuuden mestariteoksia.

Kirjan englanninkielinen nimi ecclesiastes viittaa kreikankieliseen ekklesia -sanaan, joka tarkoittaa seurakuntaa. Seurakunnassa puhetta pitävä henkilö on luonnollisesti saarnaaja. Salomoa kirjoittajaksi puoltavat useat sisäiset viitteet: Kirjoittaja sanoo olevansa Daavidin poika, ja hallinneensa kuninkaana Jerusalemissa. Hän oli viisas hallitsija, jonka kuningaskunta tunnettiin yltäkylläisestä loistosta, jota Saarnaaja kuvaa. Lisäksi tiedetään, että Salomolla oli tapana koota kansa ja pitää heille opetustuokioita. Varmuutta tekijästä ei kuitenkaan ole, mutta kirja on Jumalan sanoma meille.

Saarnaaja paljastaa ihmisviisauden

Raamatunkirjat edustavat eri tyylejä, joita tulee tulkita niiden omilla ehdoilla. Saarnaajan kirja taas on viisauskirjallisuutta. Saarnaaja kuvaakin melkeinpä ironisoiden ihmisen viisautta ja rinnastaa sen Jumalan näkökulmaan. Se kuvaa elämän, luonnon ja historian kiertokulkua: elämä on turhuuden oravanpyörä erossa Jumalasta.

Pääavain Saarnaajaan on ymmärtää sen olevan kyyninen kuvaus onnen etsinnän turhuudesta ilman Jumalaa ja hänen sanaansa. Tuntiessaan uskonelämän turhauttavaksi, kukaan ei siis voi vedota Saarnaajan, jumalanmiehen kokeneen samoin.

Saarnaaja oli kokenut vaurauden, vallan, kunnian, kuuluisuuden ja hurmion. Nämä kaikki olivat turhuutta (1:2). Hän tiesi mistä hän puhui. Hän oli palvellut itseään.

Postmodernismi ihminen luottaa Saarnaajan lailla omaan järkeensä. Tämä johtaa helposti itsekeskeisyyteen, joka näkyy oman edun ja vaurauden etsinnässä. Yhteiskuntakin on eniten huolissaan talouden toimintaedellytyksien turvaamisesta, ei esimerkiksi vanhusten ja sairasten huollosta.

Saarnaaja paljastaa elämän realiteetit

Elämä on Saarnaajan kirjassa liian lyhyt henkäys ja pakeneva vietettäväksi itsekeskeisyyden kaltaisessa tyhmyydessä. Saarnaaja kohdisti kirjansa erityisesti nuoremmille. Runollisen kaunis teksti luvussa 12 kertoo kuinka ihmisen voimat ehtyvät, esim. kuulon heikkeneminen kuvataan ”myllyn äänen ohenemisena linnunlaulun kaltaiseksi”.

Luojaa onkin muistettava jo nuorena. Viisas Saarnaaja ei pitkästä iästään huolimatta löytänyt ratkaisua ongelmiin itsekeskeisestä omien tarpeiden palvelusta.

Saarnaajan jumalakeskeinen sisältö aukeaa Saarnaaja omilla tulkinnanavaimilla (12:11), joita kuvaillaan piikeiksi ja nauloiksi. Kirjan rakentuu kahdenlaisten kappaleiden vuorotteluun; ihmisen ja Jumalan näkökulmasta kertoviin. Piikki tarkoittaa härkien ohjaamiseen oikeaan suuntaan käytettyä ns. tutkainta. Piikit ohjaavat lukijaa oikeaan suuntaan, tunnistamaan tekstistä ihmisviisauden turhan tavoittelu. Naulojen tehtävänä taas on lyödä oikea totuus pysyvästi mieleemme. Ne osoittavat mitkä tekstin kohdat ovat oikeita Jumalan näkökulmasta

Saarnaajan elämässä on piikkejä ja nauloja

Piikit tunnistaa ihmisnäkökulmasta. Ne puhuvat esim. ”elämästä auringon alla” (2:18-23). Näitä kohtia Saarnaaja ei koskaan vahvista totuudeksi. Piikit osoittavat, että elämä ilman Jumalaa on turhaa. Saarnaajassa piikit koskettavat kaikkea, millä ihminen kuvittelee tulevansa onnelliseksi, rakkautta, rahaa, menestystä ja älykkyyttä. Naulat tunnistaa niiden Jumalan näkökulmasta. Nauloissa mainitaan aina Jumala ja hänen tekemisensä (esim. 2:24-26). Ne osoittavat elämän oikeat todellisuudet ihmisen pähkäilemien sijaan.

Yhdessä piikit ja naulat kertovat, että elämän perusta ei ole omistuksissa, kunnianhimossa tai hekumassa. Lukiessamme Saarnaajaa piikkien ja naulojen kautta se ei enää olekaan pessimistinen turhuuksien kuvaus. Siitä tulee ihmisen ja Jumalan ajattelumaailmojen eroa kuvaava kirjallinen taideteos.

Onko Saarnaajan saavutuksissa unelmia, jotka ovat elämässäsi ensimmäisellä sijalla? Asiat, joiden tulisi olla ykkösinä löytyvät kirjan loppukehotuksista (Saarn. 12:13). Niitä ovat Jumalan pelko ja hänen käskyjensä pitäminen. Ne ovat Saarnaajan mukaan ainoa tie elämän tarkoitukseen.

Saarnaaja elää viisaasti

Herran pelko on viisauden alku. Elämä, jossa Jumala ei ole läsnä, samaistetaan Saarnaajassa tyhmään elämään. Viisaus on aina Raamatussa sidottuna Jumalan tuntemiseen ja hänen tahtonsa mukaan elämiseen. Jumalan pelko on Vt:ssä hyvin yleinen termi. Se tarkoittaa Jumalan kunnioittamista, joka perustuu hänen tuntemiseensa.

Jumalan tunteminen synnyttää luottamusta ja toivoa häntä kohtaan, ja saa ihmisen nöyrtymään Jumalan edessä. Jos tunnet hänet, tiedät että Hänen pyhä luonteensa pakottaa hänet tuomitsemaan synnin. Herran pelko nöyrtyy tunnustamaan Jumalan vallan rankaista lakiensa rikkojaa. Jos tunnet hänet, tiedät että hän armahtaa sinut rakkautensa takia, jos koet tarvitsevasi hänen armoaan.

Jumalaa pelkäämättömät eivät koe tarvetta armoon. He määrittelevät itse omat lakinsa ihmisjärjellä, eivätkä tarvitse Raamatun Jumalaa mihinkään. Puhe Raamatun Jumalasta on ahdistavaa, koska se ei vastaa itse luotua kuvaa ihmisen omia tarpeita palvelevasta Jumalasta.

On normaali inhimillinen reaktio suojata itsensä puhtaan ja pyhän Jumalan edessä, kuten Adam ja Eva tekivät. Jos Herran pelkoa ei ole, ihminen suojaa itsensä taloudellisesti ja hengellisesti. Hengellinen suojaus näkyy hyvinä perinnetekoina ja sakramentteihin turvaamisena.

Saarnaajan elämän strategia

Tunnetko ketään, johon luotat, jota kunnioitat ja jonka edessä viitsit nöyrtyä. Jos tunnet toisen, tunnet hänen tahtonsa ja toiveensa. Jos kunnioitat jota kuta, haluat miellyttää häntä. Luotatko hänen sanaansa? Jos luotat Jumalaan, luotat hänen antamiinsa ohjeisiin ts. pidät hänen käskynsä.

Saarnaajan kiteyttää elämän strategiansa (12:13); Jumalan tunteminen on ainoa tie siihen, että asiat todella ovat parhain päin. Ota kiinni tästä viisaudesta. Nöyrry tarvitsemaan Jumalaa. Alita oman viisautesi mukanaan tuomat ajatuksesi ja unelmasi Jumalan viisauden alle. Se ei ole Saarnaajassakaan turhuutta!

Esterin perheestä - Raamatussa on mestarikertomuksia

JOHDANTO

Raamattua voi lähestyä pääasiassa kolmella tavalla. Lähestymistapa voi olla teologinen, jolloin tutkimuskohteena voivat olla esimerkiksi moraali ja Jumalan olemus. Paavalin kirjeet ovat hyvin teologisia. Toinen lähestymistapa on historiallinen, jolloin mielenkiinto kohdistuu kirjojen kirjoittajiin ja niiden alkuperään. Kolmas, ehkä ihmisläheisin, mutta samalla vierain tapa lähestyä Raamattua, on tutustua siihen kirjallisuutena.

Tämä teksti perustuu siihen tosiasiaan, että Raamatun sisällöstä lähes puolet on kertomuksia. Koska Raamattu on kirja, se on myös kirjallisuutta. Eikä mikä tahansa kirja, vaan kirjallisuuden huipputeos ja klassikko kaikilla mittareilla mitattuna.

Raamattu on rikas kirja myös siinä mielessä, että se sisältää runsaasti eri kirjallisuuslajeja tai –tyylejä. Se on ainutlaatuinen yhdistelmä runoutta, lauluja, sankarikertomuksia, elämänkertoja, vertauksia, sananlaskuja, historiaa tai vaikkapa filosofiaa, muutamia mainitaksemme. Mutta ennen kaikkea Raamattu sisältää käytännöllistä ja todellista elämää… ELÄMÄÄ!

Raamatun kertomusten tarkoituksena on opettaa. Ne sisältävät paljon sovellutusmahdollisuuksia erilaisiin elämäntilanteisiin. Lisäksi ne ovat inhimillisiä ja helposti muistettavia tarinoita muista ihmisistä. Kuulija muistaa, eläytyy, valitsee puolensa ja samaistuu kertomusten henkilöhahmoihin. Esimerkiksi kymmenen käskyä on huomattavasti vaikeampi muistaa kuin paljon sitä pidempi kertomus Daavidista ja Goljatista. Kertomukset työskentelevät lukijan mielikuvituksen parissa, jolloin jokainen saa siitä jotakin ja jokainen kiinnostuu tapahtumista.

Kertomuksen muodolla on aina tarkoituksensa. Kertomuksessa on aivan oma tekniikkansa, johon kuuluvat taustat, näyttämö, päähenkilö, huippu- ja yksityiskohdat. Kertomuksessa mikään ei ole tai mitään ei tapahdu tarkoituksetta. Kertomuksen lahjan antajana, siis viime kädessä Raamatun kertomuksien kertojana toimii Jumala.

ESTERIN KIRJA

Esterin kirjassa ei mainita Jumalaa kertaakaan sanallakaan. Se on sankarikertomus Esteristä, juutalaisesta orpotytöstä. Se on myös kertomus muutoksesta, joka tuossa tytössä tapahtuu. Ester muuttuu orvosta ensin kaunottareksi, sitten kuningattareksi. Lisäksi hän muuttuu pelkurista ja ympäristön arvoihin mukautujasta rohkeaksi uskonsa tunnustajaksi, joka saa jopa kansansa aseman ja kohtalon muuttumaan.

Esterin kirjan kuvaamat tapahtumat, muiden Raamatun kirjojen tapaan, eivät ole aina moraalisesti oikeita tai Jumalan tahdon mukaisia. Kertomuksen tyyliin kuuluukin opettaa oikeat ratkaisut oman ajattelun ja toiminnan seurausten sekä lopputulosten kautta.

KERTOMUS VOI ALKAA…

Olipa kerran kuningatar, joka jujutti juomareita. Hän asui isossa linnassa, jota hallitsi suuri kuningas Kserkses. Tämä oli viiniin ja naisiin menevä hienosteleva elostelija. Hän oli myös ympäristön mielipiteiden vanki, koska hänellä oli hieman heikko itsetunto suuren isän pienenä poikana.

Hänellä oli apunaan suurvisiiri Haman, joka oli oikea todellinen Ahmed Ahne. Haman oli arvostaan tarkka Kserkseksen ryyppykaveri, jolla oli myös heikko itsetunto. Se sai hänet jatkuvasti tarkkailemaan ympäristön suhtautumista itseensä. Hän oli Jumalan omien eli juutalaisten verivihollinen jo Saulin, Samuelin ja Agagin ajoilta (lue 2. Sam. 15).

Kuninkaalle oli myös juutalainen hoviherra, Mordokai. Tämä oli hyväntahtoinen ja vastuuntuntoinen mies, joka ei ottanut riskejä, eikä osaa hovin juonitteluihin.

Mordokai oli hyväntahtoisuudessaan adoptoinut orpotytön, Esterin. Tämä oli hänen kuolleen veljensä tyttö. Ester oli kaunis nuori neitsyt, joka ilmeisesti sähköisti tunnelman ympärillään. Miehet tulivat hänen läheisyydessään levottomiksi ja yrittivät enemmän kuin olisi tarvinnutkaan. Ester oli ns. uskovan kodin lapsi ja kuuliainen sijaisvanhemmilleen.

Mahtava kuningas Kserkses hallitsi Persiassa, joka oli nykyisen Iranin alueella. Persian pääkaupunki oli Suusa, joka tuon ajan maailman suurimman valtakunnan napa. Mutta mitä Suusassa tapahtui 2500 vuotta sitten?

Kserkses istui valtaistuimella mahtavan isänsä kuoleman jälkeen kolmatta vuottaan. Hän oli mahtipontisesti yrittänyt valloittaa loput läntisestä maailmasta, jota hänen isänsä ei ehtinyt tehdä. Mutta… Kserkses kärsi kreikkalaisille kolme peräkkäistä tappiota! Yhden niistä seuraus oli meidän päivinämmekin tuttu Maraton –juoksu.

Mitä hänen vielä hallitsemiensa itäisten maitten kuninkaat ajattelisivat tappioista? Hyökkäisivätkö he heikentyneen suurkuninkaansa kimppuun? Kserkses saa mielestään hyvän tuuman. Hän kutsuu kaikki vasallikuninkaansa Suusaan juhlimaan peitelläkseen heikkouttaan ja pahaa mieltään. Viini virtasi ja aarteita leviteltiin kaikkien nähtäväksi kaiken kaikkiaan puoli vuotta. Juhla huipentui koko kaupungille järjestettäviin viikon juominkeihin.

Viikon loppupuolella pahassa pöhnässä oleva Kserkses saa vielä uuden, omasta mielestään hyvän idean. Hän päättää näyttää kaikille vasalleille kuningatarvaimonsa Vastin, joka oli kauneudestaan kuuluisa. Nyt Kserkses kuitenkin kokee yllättävän takaiskun yllättävältä taholta. Hänen vaimonsa Vasti ei ole innostunut esittelemään sulojaan kruunu päässä Kserkseksen humalaiselle seurueelle.

Kuningas suuttuu hirvittävästi ja masentuu tyystin. Ensin häntä nöyryyttivät kreikkalaiset, nyt hänen oma vaimonsa hyppii hänen silmilleen kaikkien vieraiden nähden. Eihän tästä mitään tule!, hän ajattelee.

Neuvonantajat keksivät kuitenkin keinon palauttaa Kserkseksen maine ja kunnia. He laativat lain, jolla Vasti tuomitaan loppuiäkseen haaremin lukkojen taakse. Mikä Kserkseksestä mahtavinta, neuvonantajat järjestävät kuninkaalle aivan omat missikisat. Kuninkaan lähetit kiertäisivät ympäri valtakunnan ja koppaisivat kaikki parhaimmat nuoret naiset kuningasta ilahduttamaan. Hyvä idea!, ajatteli Kserkses.

Ester tuotiin linnaan muiden missien kanssa. Esterin kohtalo ei varmasti ollut hartaalla uskovaiselle kasvatti-isä Mordokaille mieleen, mutta hän kehotti Esteriä olemaan hiljaa uskostaan ja juutalaisesta taustastaan. Se ei varmasti ollut rehellinen ja suoraselkäinen ratkaisu. Ehkäpä hän jopa ajatteli hyötyvänsä Esteristä. Joka tapauksessa hän kierteli koko ajan linnan liepeillä.

Vähän ajan kuluttua naisia alkoi virrata kuninkaan linnaan. Jokainen neito sai viettää vain yhden yön kuninkaan kanssa. Se oli privaatti uimapuku- ja kykyjenosoittamiskierros. Jos tyttö ei kuninkaan mielestä ollut ”hyvä”, hänet suljettiin loppuiäksi haaremiin Vastin seuraan.

Tyttöjä oli niin paljon, että saattoi kulua melkein neljä vuotta ennen kuin Esterin vuoro tuli osoittaa vaimon taitonsa kuninkaalle. Ester oli niin pätevä yövieras, että Kserkses mieltyi häneen välittömästi. Ester voitti kuningatarkisan. Hienoa, mutta huonoa - sillä alkoi Esterin kaksoiselämä!

- Esterillä oli uskovaisen kodin tausta, mutta haaremissa kaikki perustui vain fysiikkaan.
- Esterin täytyi tinkiä monista periaatteistaan ja kotikasvatuksensa arvoista ja asenteista, hän esimerkiksi söi epäpuhdasta ja saastaista ruokaa.
- Ester meni naimisiin uskomattoman miehen kanssa, erittäin kyseenalaisen ja lyhyen seurustelun jälkeen. Vierasuskoinen mies ei ollut Mordokaista tai juutalaisista yleensäkään soveliasta.
- Ester esiintyi koko ajan salanimellä Ester, vaikka hänen juutalainen nimensä oli Hadassa.
- Hovissa ei kukaan tiennyt, että Ester oli juutalainen, eli Jumalan omaisuuskansaa. Ester ehti olla kuningattarena viisi vuotta, ja hovissa ilmeisesti jopa seitsemän tai kahdeksan vuotta (Est. 2. ja 4.) ennen kuin hän joutui kertomaan uskostaan.
- Hän joutui nielemään ajatuksensa, sillä hän ei voinut hyväksynyt kaikkea, mitä hänelle tai hänen ympärillään tapahtui.

Esterin kunniaksi järjestettiin pidot. Ne olivat kuitenkin vain politiikkaa, ne tarjosivat hyvän syyn osoittaa Kserkseksen mahtia vasallikuninkaille. Heitä lahjottiin runsailla lahjoilla ja verohelpotuksilla. Lisäksi Kserkses sai taas hyvän syyn ryypätä.

Joitakin Kserkseksen tyyli ja tapa hallita ei miellyttänyt. He alkoivat suunnitella tämän salamurhaa. Mordokai oli Esterin kuningattareksi tulon jälkeen päässyt – yllätys, yllätys - hoviin töihin. Hän sai vihiä salamurhasta, ja vasikoi hankkeen. Hänen ansionsa menivät kuitenkin muiden piikkiin, eikä hän saanut palveluksestaan tavan mukaista palkkiota. Terroristit sen sijaan tapettiin!

Hoviin oli tullut töihin myös nousukas Haman, joka pääsi pian "soulmatensa" kuninkaan kaveriksi. Hän alkoi tarkkailla, miten ihmiset suhtautuivat hänen arvovaltaansa. Lisäksi hän määräsi kaikki kumartamaan itseään. Oli kuitenkin yksi ihminen, joka ei pokkuroinut hänelle. Tuo henkilö oli Esterin adoptoinut Mordokai.

Hamania ryydytti! Sitten hän kuuli Mordokain olevan juutalainen, ja muisti esi-isänsä Agagin kohtalon juutalaisen Samuelin käsissä. Haman päättää ratkaista juutalaisongelman kerralla. Hän haluaa pistää koko kansan kerralla lihoiksi! Tyypillinen reaktio heikolta mieheltä, joka muistuttaa erästä tapausta toisen maailmansodan ajoilta …

Haman oli niin julma, että hän päätti arpoa päivän, jolloin kansalaiset saisivat tappaa juutalaisia ilman rangaistusta. Hän keksi lisäksi mieleisensä houkuttimen, juutalaisen tappaja saisi pitää tämän omaisuuden. Arpa kansanmurhalle lankesi vuoden päähän.

Purim -juhlaa vietetään yhä Israelissa (arpa on hepreaksi pur) tuon päivän muistoksi. Juhlapäivänä on tapana pukeutua valeasuihin. Tyttöjen suosikkiasu on yhä yllättäen prinsessan puku.

Jumalan omia syytettiin jo silloin samasta asiasta kuin myöhemmin Jeesusta. Heidän väitettiin olevan kuninkaan ja hänen hallintonsa vastustajia. Uskovia syytetään yhä tänä päivänäkin siitä, että heidän ”lakinsa” ja ”kuninkaansa” ovat erilaisia kuin muulla kansalla. He eivät suostu kumartamaan yhteiskunnan yleisiä mielipiteitä tai mukautumaan sen väärään arvomaailmaan.

Vuosi aikaan kansanmurhaan. Esterin kirjan kerronta tiivistyy…

Kertomus paljastaa ristiriidan. Pikalähettien juoksuttaessa murhakäskyä ympäri valtakuntaa, ka kansalaisten ihmetellessä määräystä, Kserkseksen ja Hamanin kerrotaan vain istuvan muina miehinä ryyppäämässä.

Mordokai ei voi enää seurata asioita sivusta. Hän lähtee Esterin puheille. Ester ei omassa haaremissaan tiennyt valtakunnan asioista tai murhamääräyksestä mitään. Ester säikähtää vain sitä, että hänen suruasuun puettu juutalainen setänsä ilmestyy haaremin portille. Paljastuisiko hänen kaksoiselämänsä? Hän ei uskalla itse mennä setäänsä vastaan, vaan lähettää portille luottoeunukkinsa.

Eunukki tuo Esterille sedän viestin, joka saa hänen sydämensä jyskämään vielä enemmän. Hänenkö pitäisi puhua tuhoon tuomittujen heimolaistensa puolesta? Kukaan ei tiennyt hänestä, valerooli toimi hyvin, hän saattaisi selviytyä kansanmurhasta kuin koira veräjästä. Kenellekään ei sitä paitsi vielä ollut tapahtunut mitään pahaa, vain Esterin omatunto oli hieman kärsinyt.

Eunukki tuo Mordokaille viestin: ”En uskalla, eikä se onnistu, sillä kuningas ei ole pitkään aikaan muutenkaan ollut kiinnostunut minun näkemisestä!”

Portilta tulee tiukka viesti takaisin: ”Vaikka asutkin kuninkaan palatsissa, älä kuvittele, että voit juutalaisista yksin pelastaa henkesi. Jos sinä nyt tässä tilanteessa pysyt vaiti, niin juutalaiset kyllä saavat avun ja pelastuksen muualta, mutta sinua ja isäsi sukua kohtaa tuho. Ja kukaties sinusta tulikin kuningatar vain tällaisia aikoja varten.” (Est. 4:14- ).

Esterin sydän murtuu, mieli muuttuu, yläkerta ottaa hänet kiinni. Hän tekee oikean ratkaisun! Hän haluaa muuttua, hän aikoo rukoilla ja paastota asian puolesta, ja toivoo muiden Jumalan omien tukevan häntä tässä taistelussa. Ester haluaa kaikkien olevan yhdessä yhteisen asian takana. Jos heidän käy huonosti, niin he kuolevat ainakin oikean asian puolesta.

Kolmen päivän kuluttua Ester on saanut viisautta. Hänellä on suunnitelma, jonka toivoo vetelevän naruista kuningasta. Hän siirtyy naisellisimpaan asuunsa puettuna valtaistuinsalin oviaukkoon hengailemaan. Sisään ei edes hän, kuningatar Ester, voinut mennä kutsumatta. Kserkses huomaa Esterin keikistelyn, muistaa hyvät hetket kuningattaren kanssa, heltyy ja pyytää hänet sisään kysyen: ”Mitä sinulla Esterini on mielessä?”

”Ei tässä mitään, olisin vain halunnut järjestää juhlat sinulle ja parhaalle kamullesi Hamanille.” Tämä on bailukuninkaalle mieluinen ajatus. Juhlat onnistuvat mainiosti, viini virtaa, ruoka maittaa ja juttu lentää. Loppuillasta Haman lupailee jo puolet valtakunnasta Esterille. Ester voittaa kiusauksen ja pysyy suunnitelmassaan: ”Haluaisin vain järjestää huomenna uudet juhlat teille kahdelle”, Ester pyytää muina naisina. Herrat eivät voineet kuvitella parempaa ideaa!

Haman hoippuu pippaloista kotia päin hyvällä mielellä. Itse kuningatar oli halunnut hänet juhliinsa. ”Olen minä kova jätkä!”, hän ajattelee. Kotimatkalla hyvä mieli haihtuu, sillä häntä vastaan tulee taas niska jäykkänä tuo juutalainen Mordokai. Ei pienintäkään elettä kumarruksen suuntaan!

Kotona vaimo ja naapurin väki saavat kuulla höystetyt tarinat pippaloista ja Hamanin erinomaisuudesta. Hän kertoo myös ainoasta elämää vielä risovasta asiasta, Mordokaista. Vaimo antaa hänelle neuvon: ”Rakenna hirsipuu, ja pyydä kamultasi kuninkaalta lupa hirttää Mordokai omaan pihaasi.”

Eipä aikaakaan, kun hirsipuu on pystyssä. Haman päättää heti aamulla ensitöikseen mennä kysymään kuninkaan lupa hirttää Mordokai siihen. Silmukka kiristyy Mordokain ja juutalaisten ympärillä. Elinaikaa näyttää olevan vain muutamia tunteja.

Haman nukkuu yönsä hyvin nähden unta Mordokaista kiikkumassa hirressä. Kserkses sen sijaan nukkuu huonosti. Hän pyytää vartijoitaan lukemaan jotain unettavaa. Nämä alkavat lukea kuninkaan virallisia muistiinpanoja vuosien takaa.

Yllättäin jostain putkahtaa esiin Mordokain apu salamurhan estämisessä. Kserkses hämmästyy: ”Eikö Mordokaita ole palkittu mitenkään tästä, olenhan hänelle henkeni velkaa. Mikä voisi olla tarpeeksi arvokas palkinto tuollaiselle miehelle?” Tätä pohdiskellessa koittaa aamu, ja Haman pyyhältää innoissaan sisään. Hän ehtii jo aukaista suunsa julmaa pyyntöään varten, mutta Kserkses vie sanat hänen suustaan. ”Mitä haluaisit itsellesi tehtävän, jos kuningas haluaisi palkita sinut?”, Kserkses kysyy.

Haman innostuu, luulllen kuninkaan puhuvan hänestä itsestään ja kertoo heikon miehen unelman: Hänet pitäisi laittaa kuninkaan hevosen selkään kuninkaan käyttämissä vaatteissa. Lisäksi jonkun hovin arvostetun työntekijän pitäisi juosta hepoven vieressä ylistystä hänelle kaiuttaen. Kserkses ilahtuu hyvästä ja halvasta ideasta ja tiputtaa pommin Hamanin niskaan. ”Meneppä kuule ja toteuta tuo unelma Mordokaille”, hän sanoo.

Hamanin elämän raskain päivä alkaa. Hän juoksee hikisenä koko päivän Mordokain hevosen vieressä ylistystä tälle kailottaen. Naama punaisena häpeästä ja vihasta Haman kömpii kotiinsa lohdutusta saamaan. Kun vaimo saa kuulla Mordokain olevan juutalainen, hän sanoo kaiken Hamanin toivon olvan mennyttä. Haman masentuu vielä lisää, kukaan ei tunnu ymmärtävän häntä, ei edes oma kotiväki. Samassa kuninkaan lähetti saapuu noutamaan hänet hilpeisiin juhliin. Haman on kuitenkin jo kalpea ja hiljaa.

Juhlat etenevät totuttuun tyyliin, ja taas loppuillasta kuningas alkaa kyselemään Esterin toiveita. Nyt aika on sopiva! Ester paljastaa olevansa juutalainen, mutta rukoilee kuninkaalta: ”Pelasta minut, ja minun kansani! Minut halutaan tappaa!”

Kuningas kömpii raivoissaan pystyyn. ”Kuka uskaltaa vainota minun kuningatartani?”, hän kysyy suuttuneena. Nyt napsahtaa viimeinen niitti Hamanin arkkuun. ”Se on tuo paha Haman!”, Ester itkee ja osoittaa sormella nopeasti selviävää juhlavierasta.

Kuningas suuttuu niin rajusti, että joutuu lähtemään puutarhaan hetkeksi jäähylle. Haman käyttää viimeisen oljenkortensa, ja yrittää rukoilla Esteriä säästämään henkensä. Humalassa Haman kuitenkin kompuroi ja lysähtää Esterin päälle divaanille. Samassa kuningas palaa huoneeseen ja mitä hän sumuisilla silmillään näkeekään; Hamanin kopeloimassa hänen vaimoaan! Aivan mahdoton mies!

Saman tien Hamanin kasvot peitetään säkillä, ja kuin sattumalta eräs kuninkaan henkivartijoista tietää Hamanin pihalla olevan valmiin hirsipuun. Näin Jumalan omien vainoojan tie päättyi itse hänen itse rakentamaansa ansaan.

Mordokaista tehdään suurvisiiri Hamanin tilalle. Kuninkaan käsky kumotaan. Kertomus Esterin viisaudesta leviää ja kaikki kansat alkavat ihailla häntä ja muita Jumalan omia, juutalaisia.

Ester nousi rohkeasti oikeaan aikaan tekemään täyttä totta elämässään. Hän sai ylhäältä viisautta ja ryhtyi vastarintaan ympäristön väärää elämänmenoa kohtaan.

Pelkäätkö sinä tulla tunnistetuksi Jumalan omana? Pelkäätkö mitä se maksaa, tai sen mahdollisia seurauksia? Joudutko sinä jatkuvasti rikkomaan periaatteitasi ja omaatuntoasi vastaan? Alkanut valehtelun ja petoksen kierre vain pahenee ajan myötä! Myöhemmin sitä on vain vaikeampi katkaista. On normaalia, että muutos pelottaa!

Esterin kirja rohkaisee meitä muuttumaan, jos siihen on tarvetta. Älä pelkää muuttua! Jumala antaa sinulle tarvittavan rohkeuden ja viisauden valita oikea aika, paikka ja tapa.

Kuka voisi olla sinua vastaan, jos Jumala on sinun puolellasi?

Kristittyjen yhteys ja Ilmestyskirja

 ”Minä veljenne Johannes, jolla on sama ahdinko, valtakunta ja Jeesukselta tuleva kestävyys kuin teillä, olin joutunut Patmos – nimiselle saarelle, koska olin julistanut Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta”. (Ilm. 1:9)

Äskeinen jae on eräs Ilmestyskirjan avainjakeita, joka kertoo miksi Johannes kirjoitti uskonveljilleen kirjeen, jonka me tunnemme nimellä Ilmestyskirja. Hän kirjoitti maksaessaan hintaa rohkeasta todistuksestaan. Hän siis ymmärtää muiden uskonelämään liittyviä vaikeuksia, sillä hän on kohdannut ne itse.

Johannesta yhdisti oman aikansa uskonveljiin ja –sisariin kolme seikkaa. Raamatun ja Ilmestyskirjan sanoma on kuitenkin ajaton, kaikkia sukupolvia koskevaa. Johanneksen kokemuksia voi soveltaa myös meidän – ja mahdollisesti myös tulevien – sukupolvien tilanteisiin.

AHDINKO YHTEYDEN LÄHTEENÄ

Ensimmäinen Johannesta uskoviin yhdistävä tekijä oli ja on ahdinko. Johanneksen valitsemaa sanaa ”ahdinko” vastaava kreikankielen termi sisältää viitteitä ”paineesta, puristuksesta, vaivasta, kiusasta, ahdistuksesta sekä mielen epätoivosta.” Johanneksen tilanteessa ahdinko on ennen kaikkea seurausta uskollisuudesta kristillisiä arvoja ja periaatteita kohtaan!

Usein Ilmestyskirjassa mainittu ahdinko liitetään ns. vihan ajan vainoihin. Ahdinko oli kuitenkin todellisuutta jo silloin! Johanneksen ei tarvitse viitata kaukaisen tulevaisuuden mahdollisesti mukanaan tuomaan ahdinkoon. Uskovien vainot olivat alkaneet jo hänen aikanaan, eivät aina koko Rooman valtakunnan laajuudessa, vaan usein paikallisina.

Uskovien ahdingon taustalla on monia seikkoja. Ensimmäisenä niistä voisi mainita Kreikan ja Rooman jumalten rinnalle vakiintuneen keisarinpalvonnan. Rooma oli tuonut ”maailmaan” rauhan, josta kiitollisuus näkyi kansalaistottelevaisuutena ja isänmaallisena ajatteluna. Keisarinpalvontaan osallistuttiin epäjumalien temppeleissä ja menoihin sisältyi orgioita, joiden rinnalla Helsingin yöelämä tuntuisi pyhäkoululta. Kristityt eivät tietenkään kokeneet voivansa osallistua tällaiseen toimintaan.

Kun keisari kuuli kansalaisten palvovan maakunnissa innokkaasti, hän palkitsi lojaaliuden usein anteliaisuudella aluetta kohtaan. Tämä tarkoitti käytännössä teiden ja vesijohtojen rakentamista, samoin kuin teattereiden ja huvielämän runsautena. Merkittävin etu keisaria kohtaan osoitetusta lojaaliudesta oli kuitenkin miehitysjoukkojen vähäisyys. Kristittyjen osallistumattomuus keisarinpalvontaan saattoi siis huolestuttaa paikallishallintoa ja sotia yleistä etua vastaan. Kristityt eivät osallistuneet yhteiskuntavastuun kantamiseen!

Lisäksi juutalaiset olivat kriisissä, joka vaikutti kristittyjen asemaan. Jerusalem ja temppeli oli tuhottu, joten juutalaisuus joutui määrittelemään rajojaan. Väärän messiaan palvelijat heitettiin ulos synagogasta. Juutalaisuus oli Roomassa laillinen uskonto, ja sen ulkopuolella kristinuskosta tuli laiton lahko. Tämäkin seikka lisäsi kristittyjen epäilyttävyyttä!

Myös tänä päivänä suhtautuminen Kristuksen rohkeisiin todistajiin aiheuttaa ahdinkoa. Johanneksen ajan ongelmat ovat edelleenkin ajattomasti esillä. Johannekselle ahdinko ei tarkoittanut pelkästään vankeutta, kidutusta tai kuolemaa. Henkinen vaino voi olla kristityille jopa fyysistä vaarallisempaa. Tänäänkin kristityt saavat osakseen ylenkatsetta ja pilkkaa. Tämä on tavalla toisella tuttua kaikille meille. Kristittyjä vainotaan tälläkin hetkellä jossain päin maailmaan fyysisesti. Se kuitenkin yleensä yhdistää ja voimistaa kristittyjä, kuten kävi entisen Neuvostoliiton aikana. Ahdingossaan Johannes liittyy kaikkien aikojen pyhien joukkoon ja kokee yhteyttä heidän kanssaan!

Syy Johanneksen ahdinkoon oli sama kuin tänä päivänäkin koettuun ahdinkoon: Rohkeus! Hän oli rohkeasti eri mieltä ympäristön kanssa monista moraalisista ja eettisistä kysymyksistä. Hän ilmoitti mielipiteensä, arvonsa ja asenteensa rohkeasti.

VALTAKUNTA YHDISTÄVÄ TEKIJÄNÄ

Mikä teki Johanneksen rohkeaksi? Valtakunta! Valtakunta on toinen asia, joka lisää yhteyttä veljien ja sisarien kesken niin Johanneksen kuin meidän aikanamme. Johanneksen käyttämä valtakunta sana basileia liitetään usein tulevaan aikaan. Valtakunta ei kuitenkaan liity vain tulevaan. Se ei tarkoita vain ulkoisesti havaittavaa, rajat omaavaa valtakuntaa, kuten Roomaa tai Suomea. Paitsi tulevaisuudessa, valtakunta on jo nyt olemassa. Muistamme Jeesuksen opetukset siitä, että Jumalan valtakunta ei ole silmin havaittavissa, vaan se on sisäisesti meissä.

Jumalan valtakunta on kaikkina aikoina levinnyt uskovien sydämestä toiseen. Se on heidän mieltään hallitseva Jumalan tahto. Tätä ajatusta tukee myös Isä Meidän-rukouksen ensimmäinen, ajatuksiltaan rinnasteinen säe: ”Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaissa.” Jumalan valtakunnan toteutuminen liittyy siis niin Johanneksen kuin meidän aikanamme Jumalan tahdon toteutumiseen.

Jumala pitää huolen siitä, että hänen tahtonsa toteutuu taivaassa. Siihen me emme voi juurikaan vaikuttaa! Me voimme vaikuttaa siihen, että Jumalan tahto, hänen valtakuntansa toteutuu maan päällä. Se lähtee siitä, että Jumalan tahto toteutuu sinussa ja minussa. Jumalan tulee hallita meidän mieltämme. Se, mikä mieltämme hallitsee, vaikuttaa meidän arvoihimme ja asenteisiimme. Meidän arvomme ja asenteemme vaikuttavat sitten lopulta käytökseemme, tekoihimme.

Näin Johanneksen ahdinko liittyi valtakuntaan. Johanneksen mieltä hallitsi Jumalan tahto, valtakunta. Se vaikutti hänen tekoihinsa ja teki hänet rohkeaksi. Hän julisti rohkeasti uskoaan Jeesukseen Kristukseen huolimatta ympäristön ahdistuksesta, oli se sitten fyysistä tai henkistä. Johannes antaa meille esimerkin. Jos Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä, se synnyttää meissä kuuliaisuutta Jumalan tahtoa kohtaan ja rohkeutta, joka myös Jeesukselle oli hänen toteuttaessaan Isänsä tahtoa.

KRISTUKSELTA TULEVA KESTÄVYYS YHDISTÄVÄNÄ TEKIJÄNÄ

Kun valtakunnan aiheuttama rohkeus vie meidät ahdinkoon, tarvitaan Kristukselta tulevaa kestävyyttä. Tämä on kolmas asia, josta Johannes meille puhuu Ilmestyskirjassa. Se on myös kolmas asia, joka lisää kristittyjen yhteyttä kaikkina aikoina, niin silloin kuin tänään.

Johanneksen käyttämä sana kestävyys viittaa ennen kaikkea kärsivälliseen odotukseen ja kestävään kiinnipysymiseen kohteessa. Näin ollen kestävyys on tietoista, aktiivista toimintaa, jota tarvitaan uskollisuuteen valtakuntaa ja sen synnyttämää rohkeutta kohtaan!

Johannes kärsi Patmos -nimisellä saarella, koska oli toiminut rohkeasti sen mukaan, minkä koki oikeaksi. Hän toimi totuuden mukaan, totuuden, jonka hän oli kuullut itse Jeesukselta. Totuus saattaa vaatia joskus paljon, mutta jos arvomaailmamme ja asenteemme ovat kohdallaan, eli Jumalan valtakunta hallitsee mieltämme, emme voi olla olematta totuudenmukaisia.

Jos olemme totuudenmukaisia, todistuksemme Jeesuksesta ja uskomme häneen paljastuu joko sanoin, teoin tai tekemättä jättämisien kautta. Tästä seuraa usein ongelmia, ahdinkoa meille, mutta se luo toivoa ympäristöön. Totuuteen liittyy myös todellinen näkökulma elämään ja ympäristöön. Tämä näkökulma on Jumalan näkökulma, todellinen todellisuus, joka usein on näkymätön, mutta todellisempi kuin näkymätön.

Tämän maailman näkökulmasta me olemme usein luusereita. Joudumme ympäristön mielestä (jopa omasta mielestämmekin) tinkimään monista ”kivoista” asioista. Jumalan näkökulmasta me olemme voittajia. Jumalan näkökulmasta meihin voi soveltaa vanhaa sanontaa: ”Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.” Johanneksen viesti Ilmestyskirjassa on, että kärsikää nyt vähän aikaa – iloitkaa myöhemmin ikuisesti!

Miten sitten kestävyyttä saadaan tai lisätään, jotta valtakunnan aiheuttaman rohkeuden seurauksena tulevat ahdingot kestetään? Ensimmäinen kestävyyttä lisäävä tekijä on rohkaisu, jota Johannes myös Ilmestyskirjassa veljilleen kaikkina aikoina jakaa (Ilm. 20:3-7; 3:21-22). Toinen kestävyyttä lisäävä tekijä on toivo! Raamatussa toivo liittyy usein tulevaan valtakuntaan. Jos ihmisellä ei ole tulevaisuuden toivoa, hän rupeaa itsekkäästi palvelemaan vain omia sen hetken tarpeitaan. Hän haluaa tehdä hetkestä lyhytnäköisesti vain mahdollisimman mukavaa itselleen.

Tärkein kestävyyttä lisäävä tekijä on kuitenkin yhteys, ennen kaikkea Jumalaan, mutta myös muihin. Jos meillä on yhteys Jumalaan, näemme asiat hänen laillaan. Jeesuksen silmillä me näemme tulevaisuuden, samoin kuin hänen minua ja muita kohtaan osoittaman rakkauden.

Mutta kuten ihmisinä olemme usein huomanneet, myös keskinäinen yhteys toisiimme on tärkeää. Yhdessä me jaksamme paremmin, yhdessä me olemme kestävämpiä, yhdessä me olemme rohkeampia! Yhteys oli muutenkin Johannekselle tärkeää. Hän muisti rakkaan opettajansa sanat: ”Siitä teidät tunnetaan minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus.”

Kristillinen perimätieto kertoo Johanneksen lopulta vapautuneen Patmokselta. Hän vietti elämänsä viimeiset vuodet Efesoksessa ja lopulta vanhusta kannettiin seurakuntayhteyteen. Hänen kerrotaan vain toistaneen evankeliumista tuttua ajatusta: ”Lapsukaiset, rakastakaa toisianne.”

YHTEENVETO ILMESTYSKIRJAN YHTEYDEN LÄHTEISTÄ

Johannes kertoo meille kaksituhatta vuotta vanhassa kirjeessään seuraavaa: Jumala antaa meille esimakua valtakunnastaan jo nyt! Hän haluaa hallita meidän mieltämme ja synnyttää meissä rohkeutta totuuden puolesta. Tämä todistus johtaa usein ahdinkoon, vaikeuksiin ja ristiriitaan ympäristön ja sen arvojen kanssa. Näissä vaikeuksissa meille antaa kestävyyttä Jumalan Sanan rohkaisu, tulevaisuuden toivo ja yhteys, yhteys niin Jeesukseen kuin muihin opetuslapsiin, seurakuntalaisiin!

Raamattu on kaikkien aikojen menestyskirja

(Ristin Voitto 11.4.2007)

”Raamattua voi lukea oikein vain kirjallisuutena ja sen osia vain eri kirjallisuuden lajeina”, C.S. Lewis 

Raamatulle on alusta loppuun asti luonteenomaista kirjallisuuden lajien vaihtelevuus. Raamatun taidokas ja monimuotoinen kirjallinen kerronta takaa tunteita ja ahaa-elämyksiä, jotka kiinnostavat lukijoita kaikkina aikoina ja auttavat sitoutumaan kirjan sisältöön.

Raamatun 66 kirjalla on nelisenkymmentä eri tyylien taiturimaista kirjoittajaa, joiden työstä lukijat yhä nauttivat. Raamatun päätoimittaja Jumala hyödynsi kirjoittajien henkilökohtaiset lahjat ja panokset koostaen erityylisistä teksteistä vuosituhansien varrella yhtenäisen paketin. Kirjoittajat tekivät luovan työnsä ottaen vapaasti kantaa aikansa oloihin, käyttäen itselleen mieluista kirjallisen ilmaisun muotoa ja siirtäen muutenkin persoonansa teksteihin. Raamatun kirjoittivat muun muassa lahjakkaat runoilijat, lauluntekijät, historioitsijat ja kertojat.

Yhteistä kirjoittajien teksteille on kokemuksen syvä rintaääni. Kirjat täyttyvät arkielämän ja siitä tuttujen tapahtumapaikkojen, kuten koti- ja torielämän kuvauksista. Kirjoittajat havainnollistavat mestarillisesti tuttujen asioiden avulla abstrakteja asioita, kuten kedon kukkien kautta Jumalan huolenpitoa (1). Kirjoittajien tarkoitus ei ollut kirjoittaa salaperäistä tekstiä vaan auttaa lukijaa ymmärtämään tekstin tarkoitus. Kirjan menestys kertoo heidän onnistuneen.

Raamatun kirjoittajien taidot ja kirjojen laadukkuus kirjallisuuden lajien moninaisuudesta huolimatta tekevät lukijaan vaikutuksen. Raamattu huomioi kirjoittajien erilaisista taustoista johtuen kattavasti elämän eri näkökulmia ja olosuhteita. Sen ajaton suosio kertoo tekstien sopivan kaikkina aikoina kaikille ihmisryhmille.

Raamatun menestyksen tekijät

Raamattu on alkuperältään ainutlaatuinen teos, mutta silti vain kirja, johon voi soveltaa kirjallisuudelle yleisiä tulkintatapoja. Raamatun tulkinnan tavoitteeksi on noussut tutkia, mitä teksti tarkoittaa. Tässä tosiasiatiedon kalastelussa unohtuu se, että tapa, jolla Raamatussa asiat kerrotaan, on yhtä harkittu kuin itse tekstin tarkoitus. Raamatun taiteellinen tapa esittää asiat auttaa lukijaa omaksumaan sisällön järjen lisäksi tunteen tasolla.  

Raamatun ”loppu hyvin, kaikki hyvin” -juoni taannee Raamatun aseman jatkossakin kirjallisuushistorian menestyneimpänä teoksena. Kirjan tapahtumat alkavat kaaoksesta, jossa syvyyksien yllä leijailee vähitellen tunnettua maailmanjärjestystä luova Henki. Raamattu päättyy uuteen maailmanjärjestykseen, josta ovat poissa kaaosta aiheuttaneet pahat voimat. Tuleva on täynnä rakkautta, oikeudenmukaisuutta ja kauneutta.

Raamatun menestyksen selittää myös se, että sen kirjoittajat eivät tyydy vain tarkkaan oman aikansa tallentamiseen, vaan valottavat aikaa ennen ihmisen kirjoitettua historiaa ja vielä kirjoittamatonta tulevaisuutta. Molemmat ovat kysymyksiä, jotka kiehtovat ihmismieltä. Kirjoittajat hyödyntävät tehokkaasti lukijan ymmärtämää syy-seuraussuhdetta; Raamatun tapahtumat selittyvät menneellä samalla kun tapahtumat selittävät tulevaa.

Kirjallisuuden lajien tulkinta

Raamatun kirjoista merkittävä osa edustaa taiteellisia, kauneutta tavoittelevia kirjallisuuden lajeja, jotka asiatyylisestä tekstistä poiketen vaativat tulkintaa. Esimerkiksi Raamatun runollisten tekstijaksojen, kuten Psalmien kirjaimellinen tulkinta johtaisi vakaviin väärinkäsityksiin niin luonnosta kuin sen Luojasta. Runous on muiden tunteisiin ja mielikuviin vetoavien kirjallisuuden lajien tavoin turvallista tulkita vertauskuvallisesti.

Kaunokirjallisuus eli proosa ilmaisee tarkoituksensa usein epäsuorasti, kuten lähimmäisen rakkaudesta kertova vertaus laupiaasta samarialaisesta verrattuna selkeään käskyyn ”rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi”. Taiteellisen ilmaisun tarkoituksena onkin voimistaa sanoman muistettavuutta, perillemenoa sekä yksinkertaisesti tuottaa iloa, mielihyvää ja nautintoa. Tämän puolen runsaus tarjoilu on mitä ilmeisimmin eräs Raamatun suosion salaisuuksista.

Kirjallisuuden lajeilla sama tavoite

Raamatun lukunautintoa lisää myös sen sisältämien eri kirjojen hyödyntämät teksti- ja kerrontatyylit. Lukijat löytävät niistä helposti erilaisiin tunnetiloihin, mieltymyksiin ja tarkoituksiin soveltuvia tekstejä. Esimerkiksi Psalmeista löytyy runoutta niin suruun kuin iloon, kertomuksiin mieltyneille sopivat sekä historialliset että elämäkerralliset kirjat ja opetustarkoituksiin soveltuvat mainiosti Paavalin kirjeet.

Raamatun on tarkoitus selittää ja välittää uskonnollisia, eettisiä ja moraalisia periaatteita. Tämän takia sisältöä ja sen kääreenä toimivia kerrontatyylejä ei voi irrottaa toisistaan. Jumala ja hänen valitsemansa kirjoittajat pyrkivät eri kirjallisin keinoin samaan lopputulokseen; auttamaan ihmisiä ymmärtämään sekä Jumalaa että hänen tahtoaan. Erilaisista kirjallisuuden lajeista huolimatta useimmiten kirjojen päähenkilö on - tai päähenkilöiden esittäjien taustalla toimii – Jumala. Esimerkiksi Paavali keskittyy kirjeissään Kristukseen, ja Mooses ajaa Jumalan asiaa kansan keskellä.

Raamattu keskittyy muutamaan perusaiheeseen, vaikka lukijan ensivaikutelmana saattaa olla aiheiden hajanaisuus. Kirjojen juoni ja päähenkilöiden ongelmat pysyvät kirjoissa samoina. Ihmisen ongelmat eivät niinkään liity materiaan, sillä se on Jumalan luomaa ja hyväksi julistamaa (2), vaan yksilön tai yhteisöjen tekemiin valintoihin. Pääosanesittäjien menestys tai tappio riippuu valintojensa suhteesta Jumalan tahtoon. Olosuhteita, jossa päätös tehdään, ei voi valita, mutta päätös on itse valittavissa. Valinnoilla on Raamatussa sekä lyhyt- että kauaskantoisia seurauksia, kuten kertomus Aadamista ja Eevasta Raamatun alkulehdillä osoittaa.

Kirjallisuuden lajeista yhtenäiseksi kirjalliseksi kokonaisuudeksi

Kirjallisuuden lajien moninaisuudesta huolimatta Raamattu on kirjallisesti yhtenäinen teos. Se on kokonaisuudessaan yhtenäinen kertomus, joka sisältää tapahtumien alun, keskiosan ja lopetuksen. Kertomuksen taustan muodostaa syntiinlankeemus, käännekohta on Kristuksen voitto Golgatalla. Kertomus loppuu Kristuksen voiton seurausten tarkasteluun. Yhtenäisyyttä lisää myös kaikissa teksteissä näkyvä hyvän ja pahan välinen taistelu, samoin kuin ihmisen valintojen nostaminen ratkaisevaksi. Viimeinen silaus yhtenäisyydelle on kaikille kirjoille yhteinen päähenkilö: hän on joko suoraan tai välikäsien kautta Jumala.

Raamatun kirjoituttaja Jumala ja hänen käyttämänsä inhimilliset kirjoittajat halusivat välittää viestin ihmisille kirjoitetun tekstin – kirjallisuuden – kautta. Raamatussakin alkuperäisen tarkoituksen lisäksi on syytä kiinnittää huomiota siihen, mitä teksteihin valittu esitystapa haluaa kertoa lukijoille. Kirjoittajan valitsema kirjallisuuden laji on kuin lahjan käärepaperi, joka jo etukäteen vihjaa vastaanottajalleen paketin sisällöstä.

1) Matt. 6:28-30

2) 1. Ms. 1:31

Luettavaa:

Fee, Gordon D. ja Stuart. Kirjojen kirja: avaimia Raamatun tulkintaan. Perussanoma, 1996.

Ryken, Leland. Kuinka lukea Raamattua kirjallisuutena. Aika oy, 2001.

Ryken, Leland. Words of Delight: A literary introduction to the Bible. Baker publishing house, 1992.