Apokalyptinen kirjallisuus

Valtiollisen vainon alla syntynyt Danielin kirja merkitsi alkua juutalaisen ilmestyskirjallisuuden (apokalyptiikan) kukoistukselle.  Värikkäin ja salaperäisin kuvin kerrottiin Jumalan ja hänen vastustajansa taistelusta ja lähellä olevasta voitosta.  Vuosisatojen kuluessa profeetat olivat käyneet harvinaisiksi.  Profeettakirjojen perintöä jatkoi tavallaan apokalyptinen kirjallisuus.  Ilmestyskirjallisuus syntyi etupäässä "maanalaisena" vastarinta- ja rohkaisukirjallisuutena sorrettujen ja vainottujen ihmisten keskuudessa.  Siksi se on lähes aina kirjoitettu menneisyyden suurmiesten salanimellä (Räisänen 1995, 70).

Ilmestyskirjallisuuden vertauskuvalliset näyt sisälsivät usein katsauksia juuri taakse jääneeseen historiaan.  Katsaukset esitettiin usein ennustusten muodossa.  Teosten loppuvaiheessa ne muuttuvatkin todella kirjoitushetkellä vielä edessä olevan tulevaisuuden ennustuksiksi (Räisänen 1995, 70).  Historia kuvattiin ikään kuin ennustuksena, jonka lukijat havaitsivat jo toteutuneeksi.  Sen tarkoitus olikin lisätä lukijoiden luottamusta Jumalaan.

Koettu vaino vaikutti paitsi Ilmestyskirjallisuuden syntyyn, myös sen sisällön perusvireeseen.  "Kirjojen perusvire on rohkaiseva: kun jaksetaan vielä vähän aikaa kestää, Jumala tekee ahdingosta lopun ja koittaa pelastuksen aika. Usein esitetään tarkkoja laskelmia ratkaisevien tapahtumien ajankohdasta" (Räisänen 1995, 71).  Liitteenä oleva katkelma Mooseksen taivaaseen ottamisesta on esimerkkinä muun apokalyptiikan samankaltaisuudesta Ilmestyskirjan kanssa.

Apokalyptisen kirjallisuuden tunnuspiirteitä

Kirjallisuuslajeja määritellessä täytyy käsitellä jokaista kolmesta seuraavasta piirteestä: muotoa, sisältöä ja toimintaa.  Nämä piirteet ovat usein toisiinsa kietoutuneita, mikä hankaloittaa niiden analysointia (WBC 1997, lxxxi).  Kirjan muoto, sisältö ja käyttö (paremminkin tarkoitus) määrittelee siis kulloinkin kyseessä olevan kirjan tai kirjeen lajityypin.

Aune määrittelee apokalypsin seuraten yllä mainittua jaottelua seuraavasti: 

• 1. Muoto: Apokalypsis on ensimmäisen persoonan proosallista narratiivia, joka koostuu ilmestyksenomaisista näyistä, joita episodimainen rakenne liittää yhteen. Se on välitetty kirjoittajalle yliluonnollisen paljastajan kautta, jäsennelty siten, että keskeinen ilmestyksellinen sanoma rakentaa kirjallisen kliimaksin, ja kehystetty ilmestyskokemusta ympäröivien olosuhteiden narratiivilla.
• 2. Sisältö: Toispuoleisen kommunikointia, yleensä eskatologista, perspektiivi inhimillisessä kokemuksessa ja arvoissa.
• 3. Käyttö: a) vahvistaa tuonpuoleinen auktoriteetti sanomalle, b) niin että sanoman vastaanottajat rohkaistuisivat jatkamaan tavoitteeseen, c) tai jos tarpeellista, muuttaa heidän ajatteluaan ja käyttäytymistään yhdenmukaiseksi tuonpuoleisten näkökulmien kanssa (WBC 1997, lxxxii).

Aikanaan Notre Damen yliopistossa vaikuttaneen J.J. Collinsin johtaman Society of Biblical Literaturen tutkijatiimi on tehnyt tyypillisen rakenteen pääjaottelun, joka ensimmäistä kertaa julkaistiin vuonna 1979 Semeia -lehden numerossa 14 ja jota sen jälkeen on siteerattu useimmissa arvostetuissa apokalyptiikkaa ja Ilmestyskirjaa koskevissa teoksissa.  Seuraavan rakennekaavion mukaan voi arvioida kirjoituksen sopivuutta apokalyptiseen määrittelyyn.  Mitä useampi kohta (ehto) täyttyy,  sitä selkeämmin tekstiin voi soveltaa apokalypsin erityistulkintapiirteitä.

Ilmestyksen tapa (muoto)

• 1. Välittäjä, joka viestii ilmestyksen 
• 1.1. Nähtävällä ilmestyksellä on kaksi muotoa
• 1.1.1. näyt
• 1.1.2. ilmestykset
• 1.2. Kuultava ilmestys usein selvittää nähtävää
• 1.2.1. puhe tai esitelmä
• 1.2.2. dialogi
• 1.3. Tuonpuoleinen matka
• 1.4 Kirjoitus (ilmestys taivaallisessa kirjassa)
• 2. Tuonpuoleinen välittäjä
• 3. Inhimillinen vastaanottaja
• 3.1. Salanimisyys
• 3.2. Vastaanottajan luonne
• 3.3. Vastaanottajan reaktio

Aika-akseli (sisältö)

• 4. Protologia (asioita koskien alkua)
• 4.1. Kosmogonia eli maailmansynty
• 4.2. Alkukantaisia tapahtumia
• 5. Historia läpikäydään joko
• 5.1. Menneisyyden muistelulla tai
• 5.2. "ex eventu" -profetialla
• 6. Pelastus nykyhetkessä tiedon kautta (gnostilaisessa)
• 7. Eskatologiset kriisit
• 7.1. Kidutus
• 7.2. Muita eskatologisia mullistuksia
• 8. Eskatologinen tuomio tai tuhoutuminen
• 8.1. Pahojen tai ymmärtämättömien
• 8.2. Maailman
• 8.3. Tuonpuoleisten olentojen
• 9. Eskatologinen pelastus saattaa esiintyä
• 9.1. Kosmisena muodonmuutoksena
• 9.2. Henkilökohtaisena pelastuksena, jonka muoto voi olla
• 9.2.1. ylösnousemus tai
• 9.2.2. muu kuolemanjälkeinen elämänmuoto

Tila-akseli (sisältö)

• 10. Tuonpuoleisia aineksia
• 10.1. Tuonpuoleisia alueita
• 10.2. Tuonpuoleisia olentoja

Paljastajan kehotus (sisältö)

• 11. Ohjeita vastaanottajalle

Päätöksen elementit (muoto)

• 12. Ohjeita vastaanottajalle 
• 13. Kerronnallinen päätös

Yllä olevaan kaavioon tekstiä sijoitettaessa on, samoin kuin muidenkin raamatunkirjojen kohdalla, muistuttava että harva raamatunkirja noudattelee tietyn lajityypin rakenteita orjallisesti.  Kirjoittajat ovat käyttäneet useita kirjallisuustyylejä saadakseen teksteihinsä voimaa ja tehdäkseen ne arvonsa mukaan ainutlaatuisiksi.

Aune esittelee lisäksi Collinsin komitean laatiman apokalyptiikan määritelmän, joka esittelee apokalypsin toiminnan seuraavasti:

" `Apokalypsi´ on kerronnallisessa kehyksessä esiintyvä ilmestyskirjallisuuden tyylilaji, jossa tuonpuoleinen olento välittää ilmestyksen inhimilliselle vastaanottajalle, ilmaisten tuonpuoleisen todellisuuden, joka on sekä aikaan sidottu, tarkastellessaan eskatologista pelastusta, että tilaan liittyvä, käsitellessään toista, yliluonnollista maailmaa." (Collins 1998, 5)

Timothy P. Jenney puolestaan esittelee Paul Hansonin periaatteen, jossa apokalyptiikka määritellään kirjan toiminnan, ei piirteiden mukaan.  Näin määriteltynä apokalyptiikka on seuraavanlaista:

"..ilmestysliikkeiden kehittämä ajattelumalli; se perustuu erityiselle eskatologiselle näkökulmalle luodessaan symbolista maailmankaikkeutta, joka vastustaa vallitsevaa yhteisöä. Tämä symbolinen maailmankaikkeus palvelee visionäärisiä yhdyskuntia niiden muodostaessa identiteettiään suhteessa kilpaileviin ryhmiin ja jumaluuteen sekä ratkaisee uskonnollisten toiveiden ja syrjäytymisen tunteen välisiä ristiriitoja ... ainoastaan kosmisen valtakunnan perimmäisten merkityksien mukaan, josta odotetaan lähellä olevaa vapautusta." (FLBC 1999, 1541.)

Eugene M. Boring keskittyy apokalyptiikan määrittelyssä edellisten lisäksi sen erityiseen ajattelutapaan.  Hänen mukaansa apokalyptiikka on erityisluonteista eskatologiaa, joka pohjautuu erityisluonteiseen jumalallisen kaitselmuksen ymmärtämiseen (Boring 1989, 35).  Tämä kaitselmus on sekä maailmaan että Hänen omiinsa kohdistuvaa.

Kaitselmukseen liittyy usko Jumalaan historian ohjaajana.  Itse eskatologia menee pidemmälle.  Jumala ohjaa historiaa sen lopulliseen päämäärään (Boring 1989, 36).  Apokalyptiikka yhdistää nämä ja kehittää ajatusta seuraavasti:  Jumala ohjaa historiaa lopulliseen päämäärään, jonka Jumala itse tuo lähitulevaisuudessa erityisellä tavalla, joka on jo paljastettu (Boring 1989, 37).  Tuo paljastus tapahtuu apokalyptiikan kautta.

Apokalyptiikka on siis nimitys olemassa olevalle kirjallisuuslajille.  Vaikka Ilmestyskirja itsessään ei ole kaukainen, niin nimityksen käyttö on kaukaista tämän päivän ihmiselle.  Tämä selittää suurelta osin sen tuntemattomuuden ja muodon, piirteiden ja sisällön vierauden.  Mutta apokalyptiikan esittelemä eskatologia on tuttua:  Herra tulee pian ja palauttaa oikeuden maailmaan.

Apokalyptiikka oli lähellä aikansa muuta kirjallisuutta.  Sitä esiintyi pääasiassa välitestamentillisessa ajassa.  Alkioasteella olevia apokalyptisia teoksia Israelin ulkopuolella edustivat mm. Sibyllinian oraakkelit, egyptiläiset Demoottinen kronikka ja Savenvalajan oraakkeli sekä Persialainen Hystapen oraakkeli (Boring 1989, 43).  Nämä säilyneet teokset osoittavat, että juutalainen apokalyptiikka ei ollut ympäristöstä erillään kehittynyt ilmiö, vaan pikemminkin osoitus Israelin uskon kristallisoitumasta ilmassa leijuneen intellektuellin ilmiön pohjalta (Boring 1989, 43-44).

Mouncen (NICNT) mukaan apokalyptiikka lajina saatetaan tunnistaa tiettyjen peruselementtien läsnäolosta, jotka yhdistyivät yleisen uskonnollisen tai filosofisen perspektiivin muotoon.  Ensinnä, apokalyptiikka on eskatologista käsitellen tulevaa aikaa, jolloin Jumala murtautuu aikaan ja paikkaan asettaen kaikki vastuuseen.  Toiseksi apokalyptiikka oli dualistista, esitellen kaksi vastakohtaista yliluonnollista voimaa.  Dualistisuus näkyi kahdessa erillisessä nykyhetkessä ja historiassa:  näkymättömässä ja näkyvässä sekä nykyisessä ja tulevassa.  Lisäksi sitä leimaa determinismi, jossa kaikki liikkuu jumalallista ennalta määrättyä aikataulua noudattaen ennalta määrättyyn loppuun (NICNT 1977, 19-20).