Vangituille vapautusta - mutta miten?

 

Julkaistu: Kristitty 12/2006

"Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta". Luuk. 4:16-19.

MISTÄ VAPAUTUKSEN TEOLOGIASSA ON KYSYMYS?

Vapautuksen teologia on teologisten tiedekuntien sijasta syntynyt sorrettujen kansanryhmien parissa kujilla ja aitovierillä. Sen edustajien mielestä kristillisyyden päätavoitteita on köyhyydestä ja sorrosta vapautuminen. Vapautuksen teologia on kontekstuaalista teologiaa, mikä tarkoittaa Raamatun ja seurakuntien oppien soveltamista suoraan ympäröivään sosiaaliseen ja kulttuurilliseen tilanteeseen.

Vapautuksen teologian toimintaperiaatteena on ”näe, arvioi ja toimi.” Tämä kehottaa katselemaan ympäristöä ja sen jälkeen arvioimaan, mitä arvoja Raamatun ja kristillisyyden pohjalta tilanteessa tulisi painottaa. Lopuksi tulisi toimia sen mukaan, mitä uskotaan Jumalan haluavan kunkin siinä tilanteessa tekevän, sanovan tai rukoilevan.

Vapautuksen teologialle tunnusomaisia piirteitä ovat mm. käytännön tekojen painottaminen, yhteiskuntatieteiden nostaminen teologian rinnalla ja rakkauden painotus. Sen edustajat eivät juuri arvosta teologisia pohdintoja, vaan pyrkivät muuttamaan sortoa aiheuttavia järjestelmiä ja rakenteita, osan hyväksyessä jopa väkivallan Vanhan testamentin esikuvien mukaan.

Kolme päähaaraa

Vapautuksen teologian kolme päähaaraa ovat Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologia, afrikkalainen mustateologia ja länsimainen feministiteologia. Vapautuksen teologia kehittyi alun perin 1960-luvun jälkipuoliskolla Latinalainen Amerikan katolisen kirkon sisäisenä uudistusliikkeenä vastauksena maanosan äärimmäiseen sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen.

Mustien vapautuksen teologia puolestaan on huolestunut rotuun perustuvasta syrjinnästä, erityisen otollista maaperää sille on ollut Etelä-Afrikka. Myös ajatus Mustasta Messiaasta on peräisin mustan teologian edustajilta. Euroopassa tutuin vapautuksen teologian muoto on feministiteologia, jonka edustajat ovat huolissaan naisten eriarvoisuudesta niin seura- kuin yhteiskunnassa.

Toiminta pyhittää keinot?

1960-luvulta alkaen yhteiskunnassa lisääntynyt aktivismi keskitti myös kristittyjen huomion sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja poliittiseen sortoon. Radikaalit kristityt kyllästyivät yleisen ateismin esittämään älylliseen haasteeseen. Jos Jumala on todellinen, hän on kiinnostunut vapauttamaan ihmiset sorrosta ja kurjuudesta, ajateltiin. Näin kristillisyyden ydinsanomaksi muodostui vapautus.

Vapautuksen teologia toivoo seurakuntien muuttavan yhteiskuntaa jo nyt mahdollisimman paljon tulevan Jumalan valtakunnan kaltaiseksi. Päämäärä on niin arvokas, että jopa sotilaallinen toiminta sen saavuttamiseksi on hyväksyttävää, esimerkiksi Nicaraguan diktaattori Somozan syrjäyttäneessä sandinistisissiliikkeessä oli runsaasti vapautuksen teologian pappeja.

Vapautuksen teologiaa on arvosteltu siitä, että se keskittyy sosiaalisiin muutoksiin ja politiikkaan ja sivuuttaa uskon ja evankeliumin julistuksen. Sen sanotaan tulkitsevan Raamattua yksipuolisesti ja korostavan inhimillisen toiminnan osuutta Jumalan suunnitelmassa oikeuttaakseen omat päämääränsä.

Raamatun tulkinta

Vapautuksen teologia syrjäyttää perinteisen raamatuntulkintaperiaatteen, jossa tekstiä tarkastellaan kirjoitushetken kontekstissa. Sen periaatteiden mukaan tekstiä on tulkittava sen nykyisessä kontekstissa, meidän tilanteessamme. Vapautuksen teologiassa kristityn tärkein tehtävä on toteuttaa vapaus, johon ”Kristus on meidät vapauttanut.”

Vapautuksen teologit tulkitsevat Jeesuksen jyrkät sanat maallisia hallitsijoita kohtaan kirjaimellisesti. Jeesuksen oma ohjelmajulistus (Luuk. 4:16-19) tulkitaan yhteiskunnalliseksi vapautukseksi, ei hengelliseksi synneistä vapauttamiseksi, kuten yleensä. Kristityn, joka ei itse kärsi, tulee auttaa kärsiviä ja ryhtyä toimiin sorrettujen puolesta.

Esikuvat Raamatusta

Vapautuksen teologit pitävät Moosesta esikuvanaan. Tämä kärsi nähdessään kansaansa sorrettavan ja ryhtyi käytännön toimiin kohdaten sortajat rohkeasti. Mooses osoitti ihmeillä Jumalan voiman ja johti kansansa lopulta palvelemaan Jumalaa vapaasti. Israel onkin esimerkki Jumalan käytännön vapautustyöstä, malli Jumalan toiminnalle myös nykyajassa.

Vapautuksen teologit ajattelevat Jumalan asioihin puuttuessaan käyttävän usein Mooseksen lailla yhtä koskettamaansa henkilöä. Tällaisia yksilöitä ovat olleet esimerkiksi mustien oikeuksien esitaistelijat pastori Martin Luther King ja piispa Desmond Tutu. Lähetyskentillä jopa lähetystyöntekijä saatetaan kokea tällaiseksi vapauttavaksi johtajaksi.

Vapautus vain synneistä?

Viime aikoina on keskusteltu paavalilaisen julistuspainotteinen teologian ja sosiaalisen vapautuksen teologian suhteesta. Julistustyötä on pitkään painotettu sosiaalisen työn kustannuksella, mikä tutkijoiden mukaan on johtunut vapaiden suuntien lopunaikojen teologiasta. Usko Jeesuksen pikaiseen toiseen tulemukseen synnytti kiireen julistaa evankeliumia, vapautusta synneistä. Sorrosta ja köyhyydestä vapauttaa pikaisen toisen tulemuksen jälkeen ilmestyvä Jumalan Valtakunta. Viimeaikoina Jeesuksen pikaisen toisen tulemuksen odotus on yleisesti hiipunut ja niinpä sosiaalisen työn osuus monien lähetysjärjestöjen työssä on alkanut kasvaa.

Kirjallisuutta:

Bray, Gerard. Biblical Interpretation: Past & Present. (1996)

Burgess, Stanley M. and Gary B. McGee. Dictionary of Pentecostal and Charismatic Movements. (1988)

Dempster, Murray A. etc. editors. Called & Empowered: Global Mission in Pentecostal Perspective. (1991)

Grenz, Stanley J. & Roger E. Olsen. 20^th-Century Theology: God & the World in a Transiotional Age. (1992).

Latvus, Kari. Arjen teologia: Johdatus kontekstuaaliseen raamatuntulkintaan. (2002)

Steyne, Philip M. In Step with the God of the Nations: A Biblical Theology of Missions. (1992)

An example of textual criticism

LUKE 4:18

This exercise will apply the method of Textual Criticism in practice. The task given was to evaluate if the sentence "he has sent me to bind up the brokenhearted" in Luke 4:18, should inserted or not into the verse. The verses 18 and 19 are quotation from Isaiah 61:1,2a. The verse 1 especially forms the other end of the comparison.

External evidences

First, we look the external evidences, which means different manuscripts.

The sentence is included:

Manuscripts:
A codex Aleksandrianus 5th century
Theta (Cesarean) 9th century
Psi (Western) 9/10th century

Other scripts:
O102 7th century
or younger

The sentence is excluded:

Manuscripts:
Alef codex Sinaiticus 4th century
B codex Vaticanus 4th century
D 5th century
Etc.

Other scripts:
33. 9th century
or younger

The external evidence supports the supposition that the sentence was not existing in the original text.

Internal evidences

The rule of "shorter reading is to be preferred", supports the assumption that the sentence would be an addition.

On contrary the rule of "more complicated reading is to be referred" supports the hypothesis that the sentence is not an addition.

"The more in line of the author"-rule supports the assumption that the sentence was not in the original text. The Gospel of Luke and Acts are not using the terms elsewhere.

Rules of "the scribes' tendency to harmonize the text" and "support some theological aspects" are together supporting the assumption that the sentence is later made addition. Probably including the sentence was an attempt to harmonize the Scriptures according the Septuagint and Isaiah.

I think that it is probable that Luke as a Greek, used the Greek translation, Septuagint. For example, Septuagint uses the term "blinds" instead of Isaiah's "prisoners." Luke also has "blinds" which fits in his literal use of terms. Luke had the socio-ecomical emphasis of the society in his Gospel.

Conclusions

 
My opinion is that the sentence "he has sent me to bind up the brokenhearted" is addition because of the harmonizing the text of Luke with others.

Why Luke then excluded it from the original text? It is probable that Luke, because of not being the eyewitness of the incident, copied verses 18 and 19 straight from the Scriptures. The sentence is included in both the hebrew text of Isaiah and Greek Septuagint. With the purpose, Luke excluded the sentence of "brokenhearted" ones because it was too abstract for his practical doctor-minded purposes in his very own gospel.

Jumalan valtakunta on ja tulee

Jumalan valtakunta, joka tunnettiin myös nimellä teokratia, ei ole vain mennyt tai vielä tuleva hallintomuoto. Se on käytössä tänä päivänäkin. Vaikka valtakunta ei ole samanlainen kuin nykyiset hallintomallit, sen ylivoimaisuutta on tuskin tarvetta epäillä.

Demokratiassa päättäjä on usein se, joka kertoo parhaan tai vetoavimman tarinan. Myös yleinen mielipide vaikuttaa päättäjiin, koska heidän valtansa on kannatuksesta riippuvainen. Demokratiassa siis ihmiset päättävät ja luovat toimintansa kriteerit. Teokratiassa eli Jumalan valtakunnassa Jumala päättää kriteerit, sekä ohjaa arvoja, asenteita ja niistä kumpuavia tekoja.

Jumalan valtakunta toimi muinaisessa Israelissa. Jumala kertoi tahtonsa profeettojensa, puhemiestänsä kautta kansalle. Kansa kuitenkin halusi saada kuninkaan, kuten naapurikansoillakin. Sen arvomaailmaa sanelivat ympäristön mallit. Kuningaskunta oli siis ihmislähtöinen, ja toisin kuin Jumalan tahdon valtakunta, se tuhoutui ennen pitkää.

Jumalan valtakunta-ajattelua historiassa

Juutalaiset odottivat Israeliin kuningasta, joka näkyvästi hallitsisi maailmaa ikuisesti. Tulevan kuninkaan tuli olla yhdistetty Daavid ja Mooses. He eivät tunnistaneet Jeesusta kuninkaakseen, koska heidän näkemystään ei ohjannut Jumalan arvomaailma. Jeesus ei tuonut toivottua näkyvää, vaan näkymättömän valtakunnan.

Myös Katolinen kirkko loi aikoinaan maan päälle näkyvän valtakunnan, joka osoittautui flopiksi. Valtakunta-ajattelu on ollut aikansa vanki, siispä Darwinin evoluutioteorian aikoihin 1800-luvun lopulla mm. Albert Ritscl ajatteli Jumalan valtakunnan olevan yhteiskunnallista evoluutiota.

Tällä vuosisadalla mm. Charles Dodd ja George E. Ladd ovat palanneet ajatteluun, jonka mukaan Jeesus opetti sekä "jo nyt" että "ei vielä" -valtakunnasta. Evankeliumien perusteella voidaan sanoa, että Jeesuksen opetusten painopiste oli Jumalan valtakunta, sen olemus ja arvot. Jeesus opetti valtakunnasta, että sen aika oli tullut. Kansalaisuuden perusteena oli parannuksen teko ja hyvään uutiseen uskominen!

Jumalan valtakunta on näkymätön

Jeesuksen mukaan (Luukas 17:20) Jumalan valtakunta ei tule näkyvällä tavalla. Raamatussa valtakunta ei olekaan konkreettinen käsite. Sekä heprean ´malchut` että kreikan `basileia` sanat eivät tarkoita maantieteellisiä alueita, joita kuningas hallitsee. Molemmat sanat pitävät sisällään hallitsijan suvereenin tahdon toteutumisen.

Isä Meidän -rukouksen (Matteus 6:9-15) alussa heprealaiselle runoudelle tunnusomainen kaksoisilmaus selittää valtakunnan merkitystä. Se täsmentää lausetta "tulkoon sinun valtakuntasi" tarkoittavan tulemiseen liittyvän myös "tapahtukoon sinun tahtosi".

Siispä Jumalan valtakunnan tulemus ja sen kansalaisuus on Jumalan tahdon etsimistä ja kunnioittamista. Se ei ole maailman arvoihin ja asenteisiin mukautumista. Ihmisten arvot eivät koskaan pärjää vertailussa Jumalan tahdon mukaisille arvoille.

Jumalan valtakunta on "jo nyt"!

Jumalan valtakunta eli jumalan tahto on sisäisesti meissä (Luukas 17:21) jo nyt Pyhän Hengen kautta. Pyhä Henki antaa myös meille tietoa Jumalan tahdosta. Jumalan valtakunta eli Jumalan tahdon hallinta näkyy ennen kaikkea siinä, että ihmisiä pelastuu Jumalan tahdon mukaisesti väliaikaisista ihmisten luomista "valtakunnista".

Jumalan tahtoa vastustajien arvojen ja asenteiden hallinto on jo alkanut murtua. Jumalan tahto voitti ristillä, mutta taistelu jatkuu. Jumalaa vastustavat voimat haluavat toivottomuudessaan uskotella myös ihmisten olevan toivottomia ja viedä mahdollisimman monet pois Jumalan tahdosta.

Jumalan valtakunta ei ole toivottomuuden levittäjä. Kaiken teologisen liberalismin ja postmodernin kyynisyyden keskellä meillä on oikeus uskoa Jumalan valtakunnan ylivoimaan ja yliluonnollisuuteen. Meidän ei tarvitse hävetä Jumalasta lähteviä arvoja, ne kestävät kuten niiden synnyttämät teotkin. Jumalan valtakunta muuttaa kansalaisensa ja ympäristön.

Jumalan valtakunta on vielä tulossa!

Jumalan valtakunta eli tahto toteutui jo Jeesuksen syntymässä ihmiseksi ja ristin kuolemassa. Se takaa, että vielä toteutumaton (Luukas 17:24) Jeesuksen toinen tulemus tapahtuu. Se on osa Jumalan suunnitelmaa, hänen vastustamatonta tahtoaan. Silloin alkaa Jumalan näkyvä hallinto.

Jumalan hallinta ja tahto paljastuvat tulevaisuudessa kaikille ilman esteitä. Tulevaisuudessa kaikki tapahtuu Jumalan tahdon mukaan ja kauan kaivattu oikeudenmukaisuus toteutuu. Jo nyt meidän oikeutemme, ei velvollisuutemme, on elää tämän tulevan toivon mukaan.

Jumalan valtakunta antaa elämään laatua!

Jumalan valtakunnan kansalaisuus lisää elämänlaatua. Yhteiskunnassa, jossa Jumalaan tai hänen arvoihinsa ei uskota, eletään usein vain tätä päivää ilman tulevaisuutta. Ilman tulevaisuutta elämästä tulee itsekästä. Ihmisen huomio keskittyy itsensä palkitsemiseen ja kaikkien halujensa toteuttamiseen ennen eläkeikää.

Jumalan valtakunnassa eläminen jo nyt vaikuttaa meidän elämäämme! Kun Jumala on läsnä tässä päivässä, se pienentää ihmistä. Jumalan osuuden kasvaminen elämässämme tekee meistä oikealla tavalla aktiivisia.

Jumala tahtoo huolehtia meistä ja kauttamme myös muista ihmisistä. Jumalan valtakunnan kansalaisten kautta tieto Jumalan tahdosta ja paremman toivosta leviää, Jumalan valtakunta ei voi pysyä piilossa. Jumalan näkymätön valtakunta murtautuu näkyväksi kun kansalaiset elävät sen arvojen ja asenteiden mukaan jo nyt.

"Jo nyt - ei vielä" helluntailiikkeessä

Julkaistu: Ristin Voitto 14.2. 2007

Helluntailiike on menettänyt "jo nyt - ei vielä"  -korostuksensa

Helluntaiherätys eli alkuvaiheissaan lailla jo tässä hetkessä todeksi tulevaa. Se näkyi esimerkiksi runsaan kielilläpuhumisen pitämisenä oikean helluntailaisen ja hengellisyyden mittarina. Samoin koettiin, että tuleva Kristuksen toinen tulemus ja sen myötä näkyvä Jumalan valtakunnan esiinmarssi oli lähellä. Opiskelun ja asunnon omistamisen sijasta kannatti kerätä aarteita taivaaseen esimerkiksi uhraamalla varoja ja aikaa evankeliointiin ja lähetystyöhön.

Nyt perinteisen, klassiseksi kutsutun helluntaiherätyksen osan voi katsoa elävän täysillä päivää ilman tulevaisuutta. Helluntailaisuutta leimanneet toisen tulemuksen odotus ja kielilläpuhuminen ovat hiipuneet. Uudemmassa, karismaattiseksi kutsutussa helluntailiikkeessä sen sijaan on havaittavissa vielä tulevan korostuksia. Näitä ovat esimerkiksi toisen tulemuksen odotuksen korvaava viimeisen megaherätyksen odotus sekä armolahjojen korostus. Armolahjoissa painopiste on kuitenkin kielilläpuhumisen sijasta parantamisessa ja profetoinnissa.

Klassisessa helluntailaisuudessa ajatellaan kristityllä olevan Jumalan synnyttämää uskoa, joka on niin vahvaa, että todellisuuden myötä- tai vastamäet eivät siihen vaikuta. Joissain helluntaikarismaattisissa piireissä ajatellaan, että kristitty voi omalla uskollaan vaikuttaa todellisuuteen, esimerkiksi parantua. Vastoinkäymiset ovat merkki uskon puutteesta ja siitä, ettei uskalleta uskoa Jumalan lupausten ja tulevan täyttymyksen olevan totta jo nyt. 

Käytännön jo nyt – ei vielä esimerkkejä  

Jo nyt                                                                Ei vielä

Kristitty kuolee                                                      Kristitty on kuolematon

Kristitty voi parantua (tai sairastua)                      Kristitty on terve, eikä voi sairastua

Kristitty voi mennä naimisiin                                 Kristityt eivät mene naimisiin (Matt. 22:30)

Kristityn sielu on pelastettu                            Kristityn ruumiskin pelastuu ylösnousemuksessa

Kristitty osallistuu ehtoolliseen                     Kristitty osallistuu Karitsan hääaterialle (Ilm. 12:9)

Kristitty nousee kasteen ”haudasta”             Kristitty nousee uutena luomuksena ylösnousemuksessa

Kristitty on monin tavoin vajavainen, mutta pyhä            Kristitty on virheetön, puhdas ja pyhä

Kristityn tieto ja rakkaus on vajavaista   Kristityn tieto ja rakkaus tulevat täydellisiksi                   

Jumalan valtakunta on sisäisesti kristityssä         Jumalan valtakunta ilmestyy myös näkyvästi

"Jo nyt - ei vielä" -ajattelun tausta

”Jo nyt - ei vielä” kiertyy apokalyptiikkaan ja eskatologiaan

Uuden testamentin teologian suositun tulkintakehyksen ”jo nyt – ei vielä” tausta näyttäisi olevan apokalyptiikassa. Se oli kristillisen ajanlaskun molemmin puolin suosittu uskonnollinen virtaus sekä juutalaisten että varhaiskristittyjen parissa. Ajatukset siirtyivät ihmisten mielistä paperille ja syntyi suuri joukko profeetallista kuvakieltä hyödyntäviä apokalypseja eli ilmestyskirjoja.

Apokalyptisen kirjallisuuden tunnusmerkkejä olivat esimerkiksi mm. historian jako kahteen aikakauteen, näiden aikakausien murroksen läheisyys eli vallitsevan aikakauden loppu, Messiaan ilmestyminen ja sitä seuraava hyvien palkitseminen sekä ylösnousemus ja pahan tuomio.

Jeesuksen opetuksessa on apokalyptisia piirteitä. Hänen puheidensa pääaihe on Jumalan valtakunta, joka on murtautumassa tai jo murtautunut näkymättömästä näkyvään. Se on jo nyt sisäisesti kristityissä, mutta myös erillinen vielä tuleva jakso. Tulevaisuuteen jää myös lopullinen voitto Saatanasta sekä yleinen ylösnousemus.

Myös Paavalin teologiassa vaikuttavat apokalyptiset kaksi aikakautta, joiden murrosta hän todisti. Lain aikakausi oli takana ja koittamassa oli armon aikakausi. Lain voima murtui ristillä ja armon alku sinetöitiin ylösnousemuksessa.

”Jo nyt – ei vielä” liittyy myös joko yleiseen eskatologiaan eli maailmanhistorian loppuun liittyvään tai henkilökohtaiseen eskatologiaan eli ihmisen kuoleman jälkeiseen kohtaloon. Pelastus perustuu armoon, mutta vielä ei ole koettu uskon ja toivon täyttymistä. Esimakua tulevasta tosin saadaan jo nyt monin tavoin, mutta esimerkiksi ruumiin ylösnousemusta ja ikuisuutta odotetaan Kristuksen toiseen tulemukseen saakka.

"Jo nyt - ei vielä"-ajattelu Raamatun tulkinnan apuna

Julkaistu: Ristin Voitto 14.2. 2007

Kristus on jo voittanut synnin, vaikkei se ole täysin menettänyt voimaansa. Kristitty on armosta pelastettu jo nyt, vaikkei vielä täydellisesti. Hänen elämässään tulisi olla terve jännite jo toteutuneen ja vielä tulevan välillä.

”Jo nyt - ei vielä” on teologinen käsite, jota ei suoraan mainita Raamatussa, mutta joka löytyy Uuden testamentin rivien välistä. Se auttaa hahmottamaan Uuden testamentin opetuksia. Käsite viittaa katoavaan ja katoamattomaan eli nykyiseen ja tulevaan todellisuuteen. Kristityt maistelevat jo nyt tulevaa todellisuutta, joka ei vielä kaikessa voimassaan ole täyttynyt.

Jo nyt nautimme kristittyinä etuuksista, kuten sielun rauhasta, parantumisesta ja Hengen avusta vaelluksessa. Kaikki uskoontuloa seuraavat etuudet ovat kuitenkin vaillinaisia verratessa niitä vielä odottaviin täydelliseen sisäiseen ja ulkoiseen rauhaan, kuoleman ja sairauksien poissaoloon ja Hengessä elämiseen.

Jeesuksen opetukset ja Paavalin sovellutukset niistä muodostavat suurelta osin Uuden testamentin teologian. ”Jo nyt – ei vielä” näkyy Jeesuksen puheissa valtakunnasta, joka on jo nyt sisäisesti meissä, vaikka ei vielä ole toteutunut kaikessa voimassaan. Paavali, joka tulkitsee Jeesuksen sanomisia käytännön tasolle, vie käsitteen yksityiskohtaisempiin asioihin, kuten hengellisten lahjojen käyttöön.

Tervehenkinen ”jo nyt” nostaa rimaa

Tervehenkinen tulevan huomioon ottaminen keskittyy Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen sekä niitä seuranneisiin Hengen lahjoihin. Kristuksen ylösnousemus merkitsi aikakausien murrosta. Vaikka kristitty on vielä vankina ruumiissaan, hänen elämäänsä säätelee jo nyt tuleva täyttymys. Katoavan maailmanjärjestyksen arvot eivät enää ohjaa kristityn toimintaa ja valintoja. Tulevan Jumalan valtakunnan arvojen ja asenteiden tulisi olla jo nyt kristityn ohjenuora, vieläpä toteutettavissa Hengen avulla.

Tulevan valtakunnan mukainen elämä jo nyt edellyttää Paavalin mukaan esimerkiksi sitä, että kristittyjen keskinäiset riidat voidaan selvittää seurakunnan sisällä, siis ilman ulkopuolisia nykyisen maailmanjärjestyksen vallassa eläviä ihmisiä 1). Tulevassa ei myöskään ole eriarvoisuutta, ei orjaa eikä vapaata, miestä eikä naista, 2) vaan vallitsee täydellinen tasavertaisuus. Riitojen ja eriarvoisuuden poisto näyttää yhä sisältyvän ”ei vielä” toteutuneisiin ihanteisiin.

    

Oikein ymmärretty tulevan mukaan eläminen nostaa kristityn etiikkaa ja moraalia. Kristityn saama Pyhä Henki toteuttaa Hengen hedelmän vaikutuksia hänessä ja hänen elämänsä kautta.

Korostukset vaarallisia

Paavali varoittaa ihmisiä elämästä liikaa tulevassa jo nyt. Tämä voi johtaa ylihengelliseen tulkintaan omasta nykytilasta. Esimerkiksi korinttolaisten parissa kielilläpuhuminen ilmeisesti tulkittiin enkelien kieleksi, mistä näyttää seuranneen se, että kielilläpuhujat uskoivat olevansa jo lähes taivaan henkiolentoihin verrattavia. Oman hengellisyyden korostuksesta ja tavoittelusta seuraa hengellistä ylpeyttä ja muiden, esimerkiksi vähemmän kielilläpuhuvien, aliarviointia 3).

Ylihengellisyyden vaaroja on myös sinisilmäisyys muiden kristittyjen ja heidän motiiviensa suhteen. Kirkkohistoria on täynnä esimerkkejä, joissa toista kristittyä pidetään ensin ”enkelinä,” mutta tullaan sitten huijatuksi joko opillisesti tai taloudellisesti. Tulevan tavoittelussa jo nyt on vaarana myös asketismi, joka korinttilaisten keskuudessa ilmeni seksistä pidättäytymisenä jopa avioliitossa. Paavali kehottaakin aviopuolisoita täyttämään velvollisuutensa toisiaan kohtaan, sillä ei edes kristitty ole vielä vapautunut seksuaalisista haluistaan 4).

Yhtä vaarallista kuin ylihengellisyys on alisuorittaminen, joka voi olla seurausta liiallisesta epätäydellisyyden korostuksesta. Raamatusta tuttu hengellinen kilvoitus puuttuu, jos syrjäytetään pyrkimys toteuttaa tulevaa jo tässä ajassa, ja selitetään rikkeet sillä, että on mahdotonta yltää tulevan Jumalan valtakunnan arvojen mukaisiin edesottamuksiin.

Ei vielä –korostus voi saada vääriä ”ei voi vielä vaatiakaan” –korostukseksi. Ihminen antaa itselleen armoa sen sijaan, että kerjäisi ja saisi sitä Jumalalta. Tällaista ihmisen omaa armoa kutsutaan halvaksi armoksi, kun taas Jumalan armo on Kristuksen kalliisti ristillä maksamaa. Halvan armon varassa vaeltavalla kristityllä on suuri vaara alistua lihallisuutensa valtaan.

Jännite tuo tasapainoa

Kristityn elämässä on siis jatkuva jännite nykyisen ja tulevan olotilan välillä. Tilannetta tarkkailemalla, nöyryydellä ja tasapainoisella ”jo nyt – ei vielä” –käsitys vältetään sekä ylihengellisyyden että epätäydellisyyteen alistumisen karikot. Tasapainoinen kristitty purkaa jännitteen Raamatun hengen mukaisesti sekä kilvoitteluun että armossa lepäämiseen. Jumalan anteeksiantamus ja armo esikuvana opitaan antamaan itselle epäonnistumisia anteeksi muistaen kuitenkin se, että Hengen avulla pystytään parempaan.

Kristityn elämä on jännittävää siinä mielessä, että vaikka hänet on pelastettu ja lunastettu, silti pelastus on vajaa ja täyttymystä joutuu vielä odottamaan. Vasta tulevaisuudessa ihmisen ja luomakunnan suhde luojaansa ennallistetaan alkuperäistä vastaavaksi. Jo nyt Kristuksen hankkima pelastus on kuitenkin riittävä, jo nyt kristitty on puhdas ja täydellinen, mutta vasta Kristuksen toisen tulemuksen jälkeen toteutuvat Raamatun lupaukset täydellisestä lunastuksesta.

Kristitty on jo nyt täysin pyhä. Muuten emme kelpaisi täydellistä pyhyyttä vaativalle Jumalalle. Pyhyys ei kuitenkaan perustu omaan elämäämme ja ansioomme, vaan pyhyys saadaan Kristukselta.

1) 1. Kor. 6:1-4

2) Gal. 3:28

3) 1. Kor. 13:1, 18-22

4) 1. Kor. 7:1-6

Lähteet:

Collins, John J. ed. The Encyclopedia of Apocalypticism, Vol. 1. Continuum, 2000.

Fee, Gordon D. The First Epistle to the Corinthians: The New Testament Commentary on the New Testament. Eerdmans, 1987.

Pyhä Henki - se vai Hän?

Kristityt tunnustavat Jumalan olevan kolmiyhteinen. He uskovat Jumalan ilmentävän itseään kolmen tasaveroisen persoonan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kautta. Jumaluuden kolmannesta persoonasta Hengestä puhutaan Raamatussa muita vähemmän. Näin ollen häntä ei tunneta niin hyvin kuin Isää tai Poikaa. Osa kristityistä puhuukin Hengestä muodossa ”se” persoonallisemman ”hän” sijasta.

Monet ihmiset uskovat jumalan olevan vain persoonaton voima. Kristityt kuitenkin uskovat hänen olevan elävä persoona, jota he kutsuvat Jumalaksi. Kristityistä löytyy ihmisiä, jotka ajattelevat jumaluuden kolmannen persoonan, Hengen, olevan persoonaton voimalataus. Tämä ilmenee mm. korvien höristelynä julkisen rukouksen kohdistuessa Jumalan tai Jeesuksen sijasta Pyhälle Hengelle.

Apostolien tekojen kuvaama alkuseurakunta tuskin mietti mikä tai kuka Pyhä Henki on. Käsitykset hänestä alkoivat jakaantua vasta muutamia satoja vuosia myöhemmin. Osa kirkkoisistä ajatteli Hengen olevan Jumalan tai Kristuksen luoma, joten se ei voinut olla osa jumaluutta. Raamattu kuitenkin opettaa Hengen olevan persoona.

Nimi syynä sekaannukseen

Jumaluuden kolmannen persoonan nimeen liittyvä ”Henki” koetaan helposti persoonattomaan voimaan viittaavaksi. Isä ja Poika on helpompi samaistaa eläviksi persooniksi arkielämästä tuttujen esikuviensa kautta. Jumalan olemusta havainnollistetaan nimillä Herra, Korkein, Minä olen, Israelin Pyhä jne. Kristuksen tuttuja nimiä ovat esimerkiksi kuningasten Kuningas, Messias ja Vapahtaja.

Myös Raamatun alkukielien ilmaisut voivat edesauttaa sekaannusta. Hepreankielessä Henkeen viittaava sana on ”ruach”, jonka kreikankielinen vastine on”pneuma”. Sanoja käytetään yleensä puhuttaessa aineettomasta tuulesta. Kieliopilliset seikat lisäävät osaltaan käsityksiä Hengen persoonattomuudesta, sillä Henkeä kuvaava sana ”pneuma” ei ole maskuliini tai feminiini, vaan neutri.

Kielikuvat syynä sekaannukseen

Hengen mieltämistä persoonattomaksi voimaksi on saattanut aiheuttaa myös siihen liittyvät raamatulliset vertaukset. Sitä kuvataan usein hengettömillä ja persoonattomilla asioilla. Näitä ovat mm. vesi (Joh. 7:38-39) ja öljy (Apt. 10:38). Raamatusta tuttu voitelu, eli jumalallinen hyväksyntä ja valtuutus tiettyyn tehtävään havainnollistettiin sen kohteelle ja yleisölle usein öljyllä.

Raamatun satunnainen lukija liittää Hengen usein voimaan tai voimalataukseen, jonka kristitty voi kokea. Jeesus lupasi opetuslapsilleen Voiman, jonka avulla he voisivat evankelioida maailman. Hän ei kuitenkaan puhunut vain latauksesta, joka voimaannuttaisi kristityt siirtämään esteet evankeliumin tieltä. Hän ajatteli puhuessaan elävää persoonaa, Henkeä. Tämä jumalallisen kaikkivaltiuden ja voiman omaava persoona auttaa kristittyjä täyttämään heille jätetyn haasteen.

Muita Henkeen yhdistettyjä tuttuja kuvauksia ovat tuuli (Joh. 3:8), kyyhkynen (Luuk. 3:22) ja tuli (Apt. 2:3). Näistä tuli liitetään meille helluntailaisille tärkeään voimaan, joka saa asiat luistamaan. Tutut laulut kuuluvatkin: ”Tuo henki helluntain, jo saapui päälle maan, toi voiman tullessaan…” ja ”On Hengen liekki, tuli helluntain, nyt vielä voimissaan…”.

Raamatullisia todisteita persoonallisesta Hengestä

Monet Raamatun kohdat kuvailevat Henkeä elävänä persoonana. Häneen liitetään persoonan ominaisuuksia, kuten mieli, tahto ja tunteet. Hänen kerrotaan myös tekevän asioita ja toimivan tavalla, johon pystyy vain elävä persoona. Pyhä Henki esimerkiksi tuomitsee, neuvoo, lohduttaa, opettaa, todistaa, puhuu ja luo uutta.

Pyhän Hengen pilkka on aiheuttanut paljon turhiakin pelkoja. Sitä ei Jeesuksen mukaan voi saada anteeksi (Matt. 12:31). Pilkka kertookin loukkauksesta, jollainen voi kohdistua vain elävään persoonaan. Jumalallisen ymmärryksen omaava persoona ei onneksi loukkaannu tahottomasta pilkasta kuten ihmiset. Anteeksiantamaton pilkka voi olla vain tietoista ja harkittua.

Jeesuksen mainitsemassa asiayhteydessä Hengen pilkka viittaa sen tosiasian harkittuun torjumiseen, että Jeesus Kristus on Jumalan lähettämä ja valtuuttama ihmiskunnan Pelastaja. Tämän kieltäjä halventaa Pyhän Hengen tekemää työtä, jonka tarkoituksena on tehdä maailma tietoiseksi Pelastajasta. Tällainen ihminen ei pyydä, eikä siis voi saada Jumalan anteeksiantoa.

Jeesus kutsui Henkeä toiseksi, samanlaiseksi neuvonantajaksi kuin hän itse on. Henki on siis Jeesuksen lailla elävä ja kokeva persoona, jonka Isä on lähettänyt toimimaan ja vaikuttamaan maailmaan ja kristittyjen keskuuteen. Jäähyväispuheessaan opetuslapsille Jeesus puhui selvästi elävästä persoonasta, ei jostakin abstraktista voimasta (Joh. 14:15-29).

Mitä me tähän sanomme?

Raamattu ei suoranaisesti kehota osoittamaan rukouksia Pyhälle Hengelle, muttei sitä kielläkään. Rukous kohdistetaan yleensä Isälle hänen antamansa välittäjän Jeesuksen Kristuksen kautta. Rukoileminen sen sijaan tapahtuu Hengessä, tai Hengen vaikutuksesta ihmisessä (Joh. 4:23-24; 16:23; Ef. 2:18; Fil. 3:3). Raamattu sisältää vain kaksi ”rukousta,” joiden voi ajatella kohdistuvan Hengelle epäsuorasti (2. Kor. 13:13; Ilm. 1:4).

Pyhä Henki on meitä lähinnä oleva ja ohjaava Jumaluuden persoona. Ei ole rangaistavaa erehtyä pitämään Henkeä persoonattomana voimana, sillä luojana Jumala ymmärtää luotujensa käsityskyvyn puutteet. Hengen ymmärtäminen eläväksi, tuntevaksi, huolehtivaksi persoonaksi voi kuitenkin tuoda uutta ajateltavaa ja syvyyttä nuutuneeseenkin kristillisyyteen. Vai pitäisikö sanoa: Hän voi antaa uutta ajateltavaa kaiken tietävillekin kristityille.

Luettavaa aiheesta:
Horton, Stanley M. Mitä Raamattu sanoo Pyhästä Hengestä. Suom. Pasi Parkkila. Aika Oy, 1996.
Stronstad, Roger. Luukkaan karismaattinen teologia. Suom. Arto Antturi. Ristin Voitto, 1989.
Palma, Anthony D. The Holy Spirit: A Pentecostal Perspective. Logion Press, 2001.

Onko profetia vain ennustamista?

Profetian merkitys rajoittuu usein käsityksissämme ennustukseen vielä tulevasta tapahtumasta. Tämä ennakkokäsitys yksipuolistaa myös raamatullisen profetian vain ennustamiseksi. Voimme kuitenkin tarkastella Raamatusta, mikä oli profetian ja profetoinnin alkuperäinen merkitys.

Profeetan tehtävä oli Raamatun aikana enemmän julistamista kuin ennustamista. Hän oli ensisijaisesti Jumalan puhemies, sanoman julkituoja, ei niinkään ennaltanäkijä. Profeetta puhui aina oman aikansa ihmisille. Yleensä sanomat olivat parannussaarnoja, jotka liittyivät esityshetkeen tai lähitulevaisuuteen, usein Israelin tai naapurikansojen tuomioihin.

Raamatullisen profetia liittyi Jumalan suurista, menneisyydessä tekemistä teoista kertomiseen. Näistä kuulijoita rohkaisevista teoista eniten huomiota sai Jumalan luomistyö ja Israelin vapautus Egyptin orjuudesta. Kaukaisen tulevaisuuden kertominen ei koskaan ollut Jumalan ensisijainen motiivi ilmaista itseään profetian kautta


Raamatullisen profetian sisältö

Raamatullinen profetia on sisällöltään monipuolista. Siihen sisältyy rohkaisua, lohdutusta, julistusta, varoitusta ja toki myös tulevia tapahtumia. Raamatun profetia ja profeetta välitti oman aikansa tilanteisiin Jumalan näkökulman ja mielipiteen. Profetian sisältöä nykyhetkessä määriteltäessä on hyvä pitää mielessä Jumalan ja hänen lahjojensa ajattomuus. 

Profetian ja profeettojen toiminta tämän päivän seurakunnissa vahvistaa lahjan toimivan yhä raamatullisella tavalla. Profetia on yhä ensisijaisesti rohkaisua, julistusta, varoituksia ja vain harvoin siihen liittyy tuhansien vuosien päässä odottavia tapahtumia. Profetia on edelleenkin tarkoitettu kuulijoilleen, meille rohkaisuksi ja varoitukseksi. Se paljastaa vieläkin Jumalan näkökulman yleisön tilanteisiin.

Profetian sanomat ovat aina liittyneet valtaosiltaan omaan aikaansa. Määrällisesti vain noin kaksi prosenttia Vanhan testamentin profetioista on messiaanisia eli Kristukseen viittaavia. Vähemmän kuin viisi prosenttia käsittelee uuden liiton aikaa ja vain alle yksi prosentti lopun ajan tapahtumia (Fee, 1996, 222). Raamatun ja Jumalan muuttumattomuus tukee aineiston jakautumista samalla tavoin myös Uudessa testamentissa.

Raamatullisen profetian esitystapa

Profetiakirjallisuuden ja profetian tulkinnan laiminlyödyin osuus on niiden arviointi. Niitä pidetään joko liian vaikeina tai arvovaltaisina arvosteltaviksi. Tällöin unohdetaan Raamatun omat kehotukset arvioida profetioita. Samoin sivuutetaan se tosiasia, että useat Vanhan testamentin profetiat olivat ehdollisia, eivätkä edellyttäneet toteutumista. Tämä liittyy erityisesti tuomioprofetioihin, joista esimerkkeinä Joona 3:4, Jer. 18:7-8 ja Hes. 33:13-15.

Suurin osa profeetoista käyttää sanomansa esittämiseen runollisia ilmaisuja ja kuvakieltä. Profetia julistetaan usein kosmista sanastoa käyttäen (esim. Jes. 13:9-11). Taivaankappaleita vilisevä sanoma kertoo Jumalan puuttuvan historian ja tapahtumien kulkuun, eikä automaattisesti tee profetiasta maailmanloppuun liittyvää (Apt. 2:14-21). Esimerkiksi Pietari totesi Joelin profetian toteutuneen helluntaipäivänä kaksituhatta vuotta sitten, vaikka tämän mainitsemia merkkejä auringossa ja kuussa ei havaittukaan.

Raamatullisen profetian syvempi tarkoitus

Raamatun profeettojen näkökulmasta katsottuna suurin osa profetioista tähtäsi siis sanomien julistushetkeen tai lähitulevaisuuteen. Uuden testamentin aikana kreikankielen sana ”profetia” liitettiin aina Jumalan tai jumalien ilmoituksen julkituontiin. Tulevan ennustamiselle oli alkuseurakunnan aikana oma sanansa ”proagoreuein.” Vasta myöhemmin kristillisillä vuosisadoilla profetointiin liitettiin tulevaisuuden ennustaminen (Kittel III, 1993, 795).

Monet ajattelevat profetioilla olevan syvempiä tarkoituksia kuin mitä profeetta itse ymmärsi tai kuvitteli. Kaikkea raamatuntulkintaa koskeva perussääntö kuitenkin edellyttää tekstillä olevan vain yhden alkuperäisen tarkoituksen. Tämä merkitys olisi löydettävä, ennen kuin tekstin merkitys voidaan soveltaa nykyhetkeen. 

Syvempiä tarkoituksia tai useampia toteutumisia etsivät lukijat vähättelevät profeetan kykyä ymmärtää julistamaansa sanomaa. Heidän mukaansa profeetta välitti sanoman, jonka todellisen tarkoituksen ja toteutumiset tiesi vain Jumala. Kaiken kirjoittamisen perussääntö kuitenkin edellyttää kirjoittajan tietävän tekstinsä tarkoituksen. Automaatiokirjoitus liittynee lähinnä noituuteen.

Profetian useampaan toteutumiseen liittyviä ongelmia

Profeetan itsensä tiedostamattoman tarkoituksen etsiminen tuo mukanaan ongelmia. Kuka määrittelee profetian syvemmän tarkoituksen? Mikä sukupolvi päättää profetian toteutuneen? Miten toteutuminen ja syvempi merkitys tunnistetaan? Useamman toteutumisen teoria on synnyttänyt monia omana aikanaan osuvilta tuntuvia tulkintoja, joita myöhemmin muunnellaan Jehovan todistajien tavoin


Esimerkkejä jo toteutuneiksi luulluista profetioista on lukemattomia. Kuka määritteli, että Jeesuksen sanat Matt. 24:32-34 tarkoittavat Israelin valtion syntymistä 1948 ja siitä sukupolven eli neljänkymmenen vuoden sisällä tapahtuvaa toista tulemusta? Kuka päätti Ilm. 13:15 tarkoittavan televisiota? Kuka tunnisti Luuk. 21:25-26 tarkoittavan tapaninpäivän tsunamia? Kuinka moni uskoi toisen maailmansodan jatkuessa Danielin kolmen ja puolen vuoden jakson toteutuvan heidän aikanaan?

Profetian ajaton tarkoitus

Profetioita niin Raamatusta lukiessa kuin nykyään seurakunnissa kuunnellessa on syytä muistaa niiden alkuperäinen tarkoitus. Tarkoitus myötäilee sitä, mitä Jumala profetian esittäjälle tuo mieleen tämän kuulijakuntaa ja sen tilannetta silmällä pitäen. Alkuperäisen vastaanottajan – Raamatun ajassa tai nykyhetkessä – ymmärrystä profetian tarkoituksesta ei tule vähätellä.

Profetiaa ei tule rajoittaa vain tulevaisuuden ennustamiseen. Se on monipuolista Jumalan puhetta palvelijoidensa kautta ihmisille. Profetia heijastaa Jumalan ajatonta huolenpitoa ihmisistä. Hän puhuu ihmisille heidän eri tilanteissa kohtaamiin haasteisiin. Jumala muistuttaa profetian vastaanottajia voimastaan, suunnitelmastaan, huolenpidostaan ja siitä, että hän näkee ja tietää kaiken halliten tilanteen.

Kielilläpuhuminen - täyttymys vai tunnusmerkki?

Kielilläpuhumisesta, sen merkityksestä ja olemuksesta on seurakuntakentän sisälläkin erilaisia käsityksiä. Asiaa tarkemmin määrittelevää yhteistä opillista käsitystä ei ole vielä muotoutunut. Opetus aiheesta perustuukin usein omiin kokemuksiin. Raamatun opetus aiheesta on monille kielillä puhuville tai sitä tavoitteleville epäselvä.

Varsinkin vapaiden suuntien seurakunnissa paineet puhua kielillä saattavat joskus nousta koviksi. Usein kielilläpuhumisen ajatellaan olevan ikään kuin Jumalan hyväksyntä yksilöuskovaa ja tämän vaellusta kohtaan. Kielilläpuhumisen tavoitteluun saattaa joillain seurakuntalaisilla liittyä jopa traumaattisia kokemuksia ja pelkoja. Monesti ns. Pyhän Hengen kastetta haluavat ohjataan sivummalle tai takahuoneeseen, jossa heitä sitten uteliailta katseilta suojassa ohjataan kokemuksen pariin. On luonnollista alkaa karttamaan näitä tilanteita, jos kieliä ei pitkänkään tavoittelun jälkeen ”saada”.

Kielilläpuhumiseen eli glossolaliaan (kreikk.) liittyy esimerkiksi helluntaiherätyksessä monenlaisia opettajia ja käsityksiä. Opetukset perustuvat usein muilta kuultuihin tai omiin kokemuksiin. Raamatun opetuksia lainataan vain siltä osin kuin se sopii omiin tarkoitusperiin. Seuraava minulle useasti sattunut tilanne on monille helluntailaisille tuttu: Olemme polvillamme rukoushuoneen takaosan pienessä huoneessa. Esirukoilijat käyvät meitä läpi yksitellen. He tulevat kohdalleni. Paine nousee. Koenko mitään? Tulevatko kielet? Käsi laskeutuu takaraivolleni. Ääni takanani nousee. Minua kehotetaan kiittämään - kiittämään nopeammin. En pysty puhumaan nopeammin - ainakaan selvästi. Sanat ovat yhä suomea. Sitten kädet siirtyvät seuraavan niskan päälle. Ei taaskaan!

Turhan kielten tavoittelun jälkeen on helppo myös syyllistää itseään. Ihminen, joka ei puhu kielillä - - eli täyty Hengellä, kuten asiaa usein tulkitaan – ajattelee, että hänessä on kristittynä jotakin vikaa. ”Ehkäpä en ole sataprosenttisesti antautunut Jumalalle, tai minussa on vielä jotain syntiä”. On kuultu opetusta, jonka mukaan uskovien tulee poistaa kaikki epäpyhä itsestään, jotta Pyhä Henki voisi tulla heihin. Nämä opettajat tietysti unohtavat sen, että Jumalan silmin katsottuna uudestisyntynyt on ”Kristuksessa” eli jo kertakaikkisen pyhä.

Henkikaste ja kielilläpuhuminen sama asia?

Pyhän Hengen kasteen, ns. Hengellä täyttymisen ajatellaan usein olevan sama asia kuin kielilläpuhuminen. Yleisesti ilmaistaan henkilön ”täyttyneen Hengellä” tämän puhuttua ensimmäistä kertaa kielillä.

Raamattu lähestyy Hengen kastetta kahdella tapaa. Se puhuu kasteesta Pyhässä Hengessä, jonka tarkoituksena on varustaa uskovat palvelukseen tarvittavalla voimalla. Lisäksi Raamattuun sisältyy myös ajatus Pyhän Hengen kautta tapahtuvasta ”kasteesta,” joka liittää uskovan Kristuksen ruumiiseen eli seurakuntaan..

Opetus Hengen kasteen ja kielilläpuhumisen yhteydestä perustuu paljolti Apostolien tekojen kirjoittajan Luukkaan tekstiin, jonka ensisijainen tarkoitus oli antaa historiallisesti todenperäinen kuvaus Pyhän Hengen vaikutuksesta alkuseurakunnan elämään ja evankeliumin leviämiseen. Oppeja luodessa on pyritty tarkastelemaan Raamatun jaksoja, joiden ensisijaisena tarkoituksena on opillisten asioiden välittäminen seurakunnille, kuten on laita esim. useissa Paavalin kirjeissä. Luukas mainitsee usein kaikkien läsnäolijoiden puhuneen eri kieliä, mutta Paavali sen sijaan kehottaa usein hillitsemään julkista kielilläpuhumista.

Paavali ja Luukas eri linjoilla?

Vaikka työtovereiden Paavalin ja Luukkaan ajatuksissa saattaa olla käsitteellisiä eroja, molempien mielestä kielillä puhuminen on hengen vaikuttamaa ja synnyttämää puhetta, oli se sitten tunnettua tai ”enkelten” kieltä. Paavali ei kuitenkaan liitä kielilläpuhumista Hengellä täyttymiseen, vaan puhuu siitä yhtenä armolahjoista. Luukas taas liittää kielilläpuhumisen Hengellä täyttymisen tunnusmerkiksi.

Raamatun mukaan jokainen ihminen saa Hengen uudestisyntyessään. Tämän lisäksi Raamatussa, ja erityisesti Luukkaan teksteissä, havaitaan uudestisyntymästä erillinen Hengellä täyttymiskokemus. Tämän erillisen kokemuksen ainoaksi ulkopuolisten selvästi havaitsemaksi merkiksi mainitaan kielillä puhuminen. Tämä ei tietenkään sulje pois mahdollisuutta, että Hengellä täyttyminen on mahdollista myös ilman mainittua merkkiä. Koska Henki jo ”asustaa” kaikissa uskovissa, erillisen täyttymiskokemuksen voisikin tulkita viittaavan Paavalin mainitsemaan armolahjaan. Ei ole raamatullista ajatella, että joku uskova olisi toista täyttyneempi Hengellä.

Raamatun painotus

Raamattu kiinnittää aina enemmän huomiota Hengellä täyttymisen seurauksiin, kuin sen ulkoisiin tunnusmerkkeihin. Jeesuksen korostama seuraus oli uskovan saama voima todistaa rohkeasti hänestä aina maailman ääriin asti. Muita Raamatun mainitsemia Hengen täyteyden seurauksia ovat esim. ihmeet, viisaus, parantaminen, kuolleiden herättäminen ja riivaajien ulosajo. Nämäkin todistavat Hengellä täyttymisen olevan eri asia kuin kielilläpuhuminen, sillä kaikki kielillä puhuvat eivät tee ihmeitä, vaan ovat pikemmin niiden tarpeessa. Toisaalta monet, jotka eivät puhu kielillä, tekevät esim. ihmeitä.

Kielillä puhuminen näyttäisi Raamatussa olevan eräs, mutta helposti havaittava tunnusmerkki uskoontulosta erilliselle Hengellä täyttymiskokemukselle. Toisaalta se on myös armolahja, jota Paavali kehottaa käyttämään itsensä rakentamiseksi. Raamatusta irtaantuneen vääristyneen ajattelun keskipisteenä ei kuitenkaan enää ole Hengellä täyttyminen, sen seuraukset tai itsensä rakentaminen, vaan itse kielillä puhuminen.

Kielillä puhumis -kokemus ei itsessään auta todistamaan opiskelu- ja työpaikoissa tai muussa arjen ympäristössä. Raamatun mukaan Jumala täyttää Hengellä, jotta uskovat voisivat rohkeasti olla juuri sitä, mitä ovat: Kaikkivaltiaan Jumalan valtakunnan edustajia ja valloittajia arkiympäristössään! (Apt. 1:8; 2:14-; 4:8; 4:31; 7:55; 9:17, 20). Kristuksen opetuslapsina kasvamisen seurauksena kiinnostuksen kohde vaihtuu itse kokemuksesta sen seurauksiin. Hengellä täyttymisen seurauksena lisääntyy rohkeus todistaa Kristuksesta ja näin edesauttaa Jumalan valtakunnan esiinmarssia.

Kasvaessamme Kristuksen opetuslapsina kiinnostuksemme kohde vaihtuu kokemuksesta seurauksiin. Seurauksien etsiminen, rohkeus elää ja todistaa Jeesuksesta, hyödyttää Jumalan valtakunnan esiinmarssia.

Miksi Jeesus ei tullut "pian"?

Raamattu vakuuttaa Jeesuksen saapuvan takaisin maan päälle vielä kerran. Erityisesti Ilmestyskirja sisältää kohtia, jotka viittaavat siihen, että takaisintulo ei ole kaukana. Historia todistaa kuitenkin jokaisen kristillisen sukupolven odottaneen Jeesuksen saapuvan ”pian”

Ilmestyskirjan kirjoittamisesta on kulunut jo lähes 2000 vuotta. Vaikka sanan "pian" ei voi käsittää viittaavan tuhansiin vuosiin, mitään toiseen tulemukseen rinnastettavaa ei ole tapahtunut. Raamatun selittäjät ovatkin yrittäneet ratkaista ongelman usein eri tavoin.

”Minä tulen pian” -sanat löytyvät alkuseurakunnan käyttämistä kirjoituksista vain Ilmestyskirjasta, mutta sieltä jopa viisi kertaa (2:16; 3:11; 22:7, 12 ja 20). Sen voi huomata viittaavaan kahteen eri asiaan. Ilmestyskirjan alkuosassa se kertoo tuomion ja tekojen mukaisen palkkion saapumisesta ja loppusivuilla Jeesukseen toisesta tulemuksesta aikojen lopussa.

Sanonta ”Minä tulen pian” liittyy myös sen ajan noitien ja maagikkojen tapaan manata ”Nyt, nyt, nopeasti, nopeasti” heidän yrittäessään saada jumaluuden omaan tai yleisönsä palvelukseensa. Johannes (Ilmestyskirja) saattaa hyödyntää aikansa ihmisille tuttua sananpartta antaen sille uuden kristillisen merkityksen. Ilmestyskirjassa sanoja ei kuitenkaan ole maagikkojen tapaan ihminen, Johannes, vaan aina itse Jeesus. Kristus osoittaa näin olevansa yleisönsä yläpuolella, sillä hän ei ole edes palvelijansa Johanneksen esiin manattavissa.

”Minä tulen pian” -sanonnat korostavat Jeesuksen riippumattomuutta kaikesta, mikä voisi estää hänen pikaisen paluunsa. Jos tarkastelemme huolellisesti Ilmestyskirjan tekstiä ja sen sävyä, emmekä kiinnitä huomiota tulkintatraditioihin, huomaamme, että ”pian” sanaa voi tulkita eritavoin.

Tuleminen on vertauskuvallista?

Joidenkin tulkintojen mukaan Jumalan saapuminen Vanhassa testamentissa, samoin Kristuksen tuleminen Uudessa testamentissa viittaa ”hengelliseen” tulemiseen. Esimerkkejä tällaisesta saapumisesta on useita. Eräs löytyy Ilmestyskirjasta: "Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen..." Muita kohtia ovat esim. Joh. 14:16-18 ja Joh. 14:23.

Myös ”pian” kohdissa esiintyvän tulemisen voi ajatella kuvaavan Kristuksen takaisin tuloa hengellisessä mielessä. Näin ollen ne eivät liittyisi hänen toiseen tulemukseensa historian lopussa tai syntyä maan päälle. Jeesus ikään kuin tarkkailee tapahtumia maan päällä ja saattaa puuttua niihin nopeastikin.

Jeesuksen "Minä tulen pian" sanat esimerkiksi Efeson seurakunnalle eivät myöskään viittaa toiseen tulemukseen, vaan tekojen mukaiseen palkkioon. Saman voi nähdä Pergamon seurakunnan (Ilm. 2:16) ja Sardiksen (Ilm. 3:3) saamissa viesteissä. Seurakuntia ei enää ole, vaikka toinen tulemus ei ole tapahtunut. Näin ollen tulemus on tapahtunut toisella tapaa.

Filadelfian seurakunnalle Kristus sanoi ”Katso, minä tulen pian! Pidä kiinni siitä, mitä sinulla on, ettei kukaan vie kruunuasi” (3:11). Tämän kohdan voi selittää kolmella tavalla. Ensiksi, jos ne viittaavat toiseen tulemukseen, Kristus oli väärässä, sillä tulemus ei tapahtunut kuulijoiden elinaikana. Toiseksi, jos sanojen edelleenkin tulkitaan viittaavan toiseen tulemukseen, ”pian” ei tarkoita kirjaimellisesti pikaisesti tapahtuvaa asiaa. Kolmanneksi, se saattoi viitata myös johonkin toiseen kuulijoiden elinaikana tapahtuvaan tapahtumaan.

Tuleminen kuvaa tuomion tuloa?

Osa Raamatun tulkitsijoista ajattelee tulemisen tarkoittavan Jumalan tuomioiden lankeamista maan päälle. Vanhan testamentin profeetat ilmaisivat tuomion omalle ja vieraille kansoille Jumalan "tulemisena." Esimerkiksi Jesaja sanoi: "Katsokaa, Herra on lähtenyt liikkeelle keveästi kiitävällä pilvellä. Hän tulee Egyptiin..." (Jes. 19:1)

Profetian kieli ilmaisee asioita vertauskuvallisemmin kuin kertomakirjallisuuden perinteinen kirjaimellinen tapa. Vanhan testamentin profeetat käsittivät oman tai vieraiden kansojen tuomiot Jumalan "tulemisena" (Amos 3:6). Maan valloitus ja toisen valtion hyökkäys nähtiin Jumalan tuomion välikappaleena. Esimerkkeinä toimivat mm. Jes. 10:5-15 ja Ps.96:13 sekä Miika 1:3.

Jeesuksen "Minä tulen pian" sanat saattaisivat siis viitata kristittyjen vainoajien, juutalaisten tai Rooman saamiin tuomioihin. Pian Ilmestyskirjan kirjoittamisen jälkeen (130 jKr.) Jerusalem tuhottiinkin ja kansa ajettiin pois. Silloisen sukupolven voi ajatella nähneen tuomion tulevan "pian."

Jos tulemus viittaisi johonkin toiseen tapahtumaan kuulijoiden elinaikana, seuraava tulkintavaihtoehto olisi uskottava. Evankeliumien tekstien "tulemuksesta" voi ajatella viittaavan Jerusalemin tuhoon vuonna 70 jKr. Tämä selittäisi Jeesuksen puheet opetuslapsille öljyvuorella: ”Kun te näette näiden tapahtuvan, tietäkää kaikki tämä on lähellä… Tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin kaikki tämä on käynyt toteen (Matt. 24:33-34).

Myös Jeesuksen aiemmat sanat: ”Teidän joukossanne on muutamia, jotka eivät näe kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntineen” (Matt. 16:28) selittyisivät Jerusalemin tuholla. Myös Jaakob näki ”tuomarin seisovan jo ovella… Herran tulemus on lähellä” (Jaak. 5:8-9). Nämä puheet kuullut sukupolvi näki vain Jerusalemin tuomion tulemuksen "pian".

Ilmestyskirjan kirjalliselle tyylille, apokalyptiikalle oli ominaista kertoa jälkeenpäin aiemmin tapahtuneista asioista ikään kuin tulevina, "profetoiden". Tästä näkökulmasta Ilmestyskirjankin apokalyptiikan tunnistaville lukijoille "pian" saattoi siis viitata Jerusalemin vuoden 70 jKr tuhoon.

Toinen "perinteisen profetian" käsityksen mukainen todennäköisestä kirjoitushetkestä 90-95 jKr tulevaisuuteen viittavat vaihtoehdot olivat siis Jerusalemin hävitys 130 jKr, tai itsensä pedon, Rooman hävitys "vain" muutaman sadan vuoden päästä.

”Pian” kuvaa Jumalan ajanlaskua?

Monet selittävät takaisintulon viipymisen johtuvan siitä, että Jumalan aikakäsite on erilainen kuin ihmisen. Jumalalle tuhat vuotta on kuin yksi päivä ja päinvastoin (2. Piet. 3:8). Näin ollen Jeesuksen sanoista olisikin kulunut vain vajaat kaksi päivää.

Selitys olisi hyvä, jos Raamattua lukisi vain Jumala. Pietarin tarkoitus oli kertoa, että Jumala ei ole aikaan sidottu. Ihminen sen sijaan on, joten hän ymmärtää tekstin omasta ajankäsityksestään käsin. "Pian" oli alkuperäisillekin lukijoille pian.

"Yksi päivä - tuhat vuotta" -ajattelun kääntöpuoli on se, että Ilmestyskirjan kirjoitushetkestä voisi ajatella Jumalan laskutavan mukaan kuluneen jo satoja tuhansia vuosia. Toisaalta jos "pian" olisi esim. puolitoista viikkoa, Jeesus voisi tulla vaikkapa vuonna 10-11 000 jKr.

"Pian" on vain apokalyptinen ilmaisu?

Tutkijat ajattelevat Ilmestyskirjan edustavan apokalyptiikan tyyliä. Historian loppumisen ja aikakausien murroksen välitön läheisyys oli apokalyptiikan perusajatuksia. Apokalyptikot uskoivat pahuuden ja Jumalan omien vainon loppuvan ”pian.”

Ilmestyskirjan apokalyptisten sanojen tarkoitus olisi siis ollut uskovien rohkaisu. Kristityt odottivat Kristuksen rankaisevan "Babylonia" ja luovan uuden taivaan ja maan ”pian.” Ilmestyskirjan sanat kuvastaisivat siis enemmän kirjoittajan taivasikävää kuin saapumisen ajankohtaa.

Ilmestyskirja onkin kirjoitettu meille?

Joidenkin tulkitsijoiden mukaan Ilmestyskirja olisi kirjoitettu viimeiselle sukupolvelle, joka usein tulkitaan juuri heidän sukupolvekseen. He ajattelevat vasta viimeisen ajan kristittyjen ymmärtävän Ilmestyskirjaa. Tähän liittyy Ilmestyskirjan vastaanottajaseurakuntien allegorinen tulkinta seurakuntahistorian aikakausiksi. Ongelmana on myös se, että tämän tulkinnan mukaan Ilmestyskirjalla ei ollut juuri mitään merkitystä sen alkuperäisille lukijoille, tai ainakaan he eivät ymmärtäneet lukemastaan mitään.

Tämä on epätodennäköistä, sillä kuten Korinttilaiskirjeiden vastaanottaja oli olemassa oleva Korinttin seurakunta, myös Ilmestyskirja oli tarkoitettu aikansa seitsemälle Aasian seurakunnalle. On ymmärrettävää jos alkuperäiset lukijat tulkitsivat ”pian” –sanan väärin tarkoittamaan omaa aikaansa. Heidän jälkeisten sukupolvien olisi kuitenkin luonnollista etsiä muita tulkintoja, kuten sanan käsittäminen vertauskuvalliseksi.

”Pian”onkin väärä käännös?

Joidenkin Raamatun kääntäjien mielestä sana "pian" tulisi kääntää "äkisti" tai "yhtäkkiä". Esimerkiksi seemiläisten kielten professori Aapeli Saarisalo oli vakuuttunut "pian" –sanan väärästä käännöksestä. Kreikankielen sanassa on kieltämättä vivahteet "äkkiä, yhtäkkiä, nopeasti, odottamatta."

Tätä näkemystä tukevat myös Jeesuksen omat sanat. Hänen mukaansa paluun ajankohtaa ei tiedä kukaan ja tapahtuma yllättää kaikki. Jeesuksen opetuslasten ei kuulunut tietää ja tarkkailla aikoja, vaan valvoa jumalasuhdettaan.

Tulemisen voi käsittää Jeesuksen useisiin ilmestymisiinsä seurakuntahistorian varrella, sekä siunausten että tuomioiden kautta. Näitä ovat kokeneet kaikki sukupolvet, mutta silti maininnat viittaisivat myös hänen lopulliseen tulemiseensa. Tämä tuleminen tapahtuu kuin varkain, yllättäen. Koska tulemus on yllättävä, se on ikään kuin läsnä koko ajan.

Pelottava odotus?

”Pian" – sana jää tyhjentävästi selittämättä. Historia opettaa kuitenkin varovaiseksi ”Jeesus tulee pian” – puheissa. Jotkut elävät uskonelämää, jossa he ovat vaikkapa puoli tuntia syntisiä ja seuraavan tunnin pelastettuja. He ajattelevat pelastuksen riippuvan sen hetken teoista. Näin ollen "tulemisen" hetkellä juuri sillä sekunnilla olevan sielun tilan ajatellaan ratkaisevan pelastuksen, vaikka vuosien kilvoitus ja asenne olisikin ollut oikea.

Pelastuksemme riippuu kuitenkin uskosta Jumalan armoon ja hänen tekoihinsa. Heikkojen hetkellistä lankeamista ei voi verrata syntiseen elämäntapaan. Toista tulemusta odotellessa ei siis tarvitse pelätä, sillä pelastuksemme ei ole kiinni hetkestä.

Kaikki edeltävät sukupolvet ovat arvailleet tulemuksen ajankohtaa väärin. Aika näyttää, ovatko meidän, tai mahdollisesti tulevien sukupolvien oletukset oikeita. Odotuksen kestäessä, Ilmestyskirjan loppusanojen mukaan: ”Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa.”