Raamatun ja raamatullinen profetia - mitä ne oikeasti ovat?

Profetia -sanan taustat

Sanat 'profetes', sen feminiini 'profetis', 'profeteuo' ja 'profeteia' liittyvät kreikankielessä profeettoihin ja profetiaan.  Ne pohjautuvat kreikan sanaan 'fe' (sanoa, puhua), jonka etuliite 'pro' (ennen, julki) vaikeuttaa substantiivin 'profeetta' (joku, joka julistaa; puhuja) selventämistä (Kittel 1993, 783-784).

Verbimuoto substantiivista on 'profeteuo', 'olla julistaja tai puhuja; julistaa', jonka 'profeteia' -muoto tarkoittaa kykyä julistaa jumalallista tahtoa tai antaa oraakkeli.  'Profetikos' taas on adjektiivi tarkoittaen 'profeetallinen'.  Valheprofeetta määritellään sanalla 'pseudoprofetes', 'valheiden profeetta'.  Sanan 'profetes' käyttö kreikankielessä viittaa uskonnolliseen käyttöön.  Se tarkoittaa henkilöä, joka puhuu jumalan nimissä julistaen jumalallista tahtoa, tai oraakkelin välittäjää (Kittel 1993, 795).

Profetia -termien uskonnollista käyttöä vahvistaa myös seikka, että kreikan kielessä käytettiin erillistä sanaa 'proagoreuein' kuvaamaan ennustamista (Kittel 1993, 784).  Aina toiselle vuosisadalle jKr. asti alkuliitteen 'pro' ei koskaan käsitetty viittaavaan tulevaisuudesta puhumiseen.  Vasta kristillisyyden vaikutuksesta 'profetes' saa modernin tarkoituksensa "henkilö, joka julistaa tulevaisuutta" (Kittel 1993, 795).  Moderni tarkoitus, joka liittää profetoimisen tulevaisuuden kertomiseen, on siis varhaisemmalta ajalta kuin itse Ilmestyskirja.

Aiemmin apokalyptiikan yhteydessä käsitelty ilmoitus ja profetia liittyvät läheisesti toisiinsa.  'Apokalypsis', ilmoitus, on 1. Kor. 14:26 mukaan luovutettu profeetalle, ja häneltä se tulee profetiana seurakuntaan.  Jumala on aina ilmoituksen välittäjä, suorasubjekti, mutta vain epäsuorasubjekti, epäsuoravälittäjä, profetiassa (Kittel 1993, 853).

Ilmestyskirja sisältää tyypillisten apokalyptiikan piirteiden lisäksi sisäisen todistuksensa mukaan myös aitoa profetiaa (Ilm. 1:3; 10:11; 22:7,19).  Johannekselle profetia sisältää muutakin kuin tulevaisuuden ennustamista.  Tämä näkyy kuvauksessa kahdesta todistajasta, joiden profeetallinen saarna on kutsu parannukseen (Ilm 11:3).  Myös kirjeet seurakunnille on käsitettävä lohdutuksena ja rohkaisevana varoituksena.

Kittelin mukaan Uudessa testamentissa evankeliumien käyttämä termi on usein 'profetes', kun taas Paavalin kirjeissä hallitsee 'profeteuo'.  Se kertoo erilaisesta painotuksesta.  UT yleensä painottaa sanoman välittäjää, kun taas Paavali tapahtumaa ja sanomaa.  Termien saamat merkitykset UT:ssa voidaankin koota seuraavasti:

• 1. Kattavimmin termit saavat merkityksen "julistaa revelaatio, Jumalan sanoma, luovutettu profeetalle.
• 2. Koska profeetta tuntee tulevaisuuden, profetoimisella voi olla erityismerkitys "ennaltakertoa".
• 3. Profetoiminen voi myös merkitä "tuoda valoon profeetallisella puheella jotakin piilotettua" luonnollisen tiedon ulkopuolelta.
• 4. Paavalin teksteissä sanalla "profetoida" on erityinen eettinen ja kehottava piirre, joka sisältää opetuksen, varoituksen ja lohdutuksen.
• 5. Profetoimisella saatetaan myös viitata lahjaan tai kuvata käyttäytymistä, kuten merkityksillä "omata profetian lahja, käyttäytyä kuin profeetta". (Kittel 1993, 829).

Raamatun profetian sisältö

Kittelin yhteenveto yllä on hyvä esimerkki profetian monialaisesta vaikutuksesta ja merkityksestä.  Virklerin määritelmä profetiasta tukee Kittelin yhteenvetoa.  Virklerin mukaan profetia sekä Uudessa että Vanhassa testamentissa viittaa kolmeen asiaan:

1.  Se on tulevien tapahtumien ennustamista (esim. Ilm.1:3; 22:7,10; Joh. 11:51)

2.  Se on salattujen tosiasioiden paljastamista nykyhetkeä koskien (esim. Luuk.1:67-79; Apt. 13:6-12)

3.  Se jakaa ohjeiden, lohdutuksen ja kehotuksen jakamiseen vahvalla vetoavalla kielellä (esim. Amos, Apt. 15:32; 1 Kor. 14:3,4,31). (Virkler 1981, 190.)

Yllämainitut profetian merkitykset johtavatkin Raamatun profetian määritelmään.  Raamatun profetia on Jumalasta lähtöisin olevaa tulevien ja nykyhetkeä koskevien asioiden paljastamista jakaen samalla mm. ohjeita, lohdutusta ja kehotusta, jotka ovat hyödyksi kuulijoiden hengelliselle elämälle.

Kun nykyisin sekulaareissa tai kristillisissä yhteyksissä mainitaan sana profetia, se tuo yleensä mieleen oraakkelin tai ennustuksen tapahtumasta, joka ei ole vielä tapahtunut.  Tämän ennakkokäsityksen, nousee se sitten todellisuudesta tai perinteestä, ei saisi antaa kyseenalaistamatta määritellä raamatullista profetiaa tai Ilmestyskirjaa profetiana.

Apokalyptiikan ja profetian vertailua

Uskon Ilmestyskirjan edustavan sekä apokalyptiikkaa että Raamatun profetiaa molempien liittyessä Jumalan itsensä ilmoittamisen muotoihin. Tällä tavoin se uskoo saavutettavan terveen ja tasapainoisen kuvan molemmista. Vaikka Ilmestyskirja on pääasiassa rakenteeltaan tyypillinen apokalyptinen kirja, se sanoma sisältää myös profetiaa, kuten monet muutkin Raamatun kirjat, esim. evankeliumit tai Jobin kirja.

Apokalyptiikan olemassaolo ei siis merkitse sitä, että Ilmestyskirja olisi vain apokalyptiikkaa.  Ilmestyskirja, kuten monet muutkin Raamatun kirjat, on sekoitus kirjallisuus- ja kerrontatyylejä.  Ilmestyskirjassa onkin ilmeistä, että profetia ja apokalyptiikka ovat kietoutuneet toisiinsa.  Tätä sekoitusta voidaan kutsua vaikka apokalyptiseksi profetiaksi tai profeetalliseksi apokalypsiksi.  Tämä loistokas sekoitus kiinnostaa ja hämmentää tulkitsijoita vielä kolmantena vuosituhantena kirjoitushetkestä.

Aunen mukaan kirjoittaja pistää apokalyptiikan profetian raameihin ja asettaa rinnakkain apokalyptiikan profetian elementein läpi teoksensa (WBC 1997, xc).  Apokalyptisellä kirjallisuudella onkin useita yhteisiä piirteitä Raamatun profetian kanssa.  Molemmat käsittelevät tulevaisuutta.  Molemmat työstävät säännöllisesti kuvaannollista ja symbolista kieltä.  Molemmat korostavat näkymätöntä maailmaa, joka on näkyvän maailman toimintojen taustalla.  Molemmat painottavat uskollisen uskovaisen tulevaa lunastusta (Virkler 1981, 193).

Payne esittää apokalyptiikan ja profetian erot listauksessaan seuraavasti:

1.  Profetia oli alun perin puhutussa muodossa, kun taas apokalyptiikka oli kirjoitetussa.

Profetiat ovat useimmiten lyhyehköjä erillisiä oraakkeleja. 

2. Apokalyptiikka koostuu pidemmästä syklisestä materiaalista, joka toistetaan paralleelisesti kaksi, kolme kertaa. 

3. Apokalyptiikka sisältää enemmän symbolismia, erityisesti eläimiä ja muita elämän muotoja

4. Apokalyptiikka antaa suuremman painon dualismille (enkeleille ja Messiaalle vastaan Saatana ja Antikristus) kuin profetia. 

5. Apokalyptiikka ensisijaisesti kehottaa ja rohkaisee "vanhurskasta jäännöstä". Profetia usein nuhtelee tunnustukseltaan uskonnollisia. 

6. Apokalyptiikka on yleensä pessimististä inhimillisen väliintulon merkitykselle nykyhetken muuttamiseksi. Profetia fokusoi ihmisen muutoksen tärkeyteen. 

7. Apokalyptiikka on tavallisesti kirjoitettu pseudonyymisesti (nimettömänä tai peitenimellä). Profetia on tavallisesti kirjoitettu tai puhuttu kirjoittajan nimellä. 

(Payne 1980, 86-87)

Vaikka apokalyptiikkaa saatetaan pitää profetian alalajina tai rinnakkaisena Jumalan itsensä ilmoittamisen muotona, nämä kaksi kirjallisuuslajia ovat riittävän erilaisia tullakseen tarkastelluiksi erillisinä ja kutsutuiksi omilla nimillään.  DBI määrittelee lisää profetian ja apokalyptiikan eroja seuraavasti:

"Profetia puhuu luopuneille ja pyytää katumaan, apokalyptiikka puhuu uskollisille ja kehottaa kestämään. Profetia julistaa Jumalan tuomion synnille paikallisesti luonnollisessa merkityksessä, apokalyptiikka julistaa koko maan tuhoavaa kosmista luonnonmullistusta. Profetia tallentaa sanomansa runoudessa, apokalyptiikka kertomuksina mysteerejä täynnä olevina taivaallisina vierailuina ja näkyinä. Profetia lupaa ennallistamista ja tulevaisuuden siunauksia, apokalyptiikka odottamatonta jumalallista vierailua, joka aikaansaa uuden taivaan ja maan." (DBI 1998, 35-36)

Apokalyptiikka on enemmän uskonnollista ideologiaa kuin profetiaa.  Se on painostetun vähemmistön näkökulma, joka erottelee hyvät ja pahat ja odottaa tuomiota kaikille ansioiden mukaan.  Profetia eroaa apokalyptiikasta myös sosiologisesti.  Profetia ei erottele pahoja ja hyviä, vaan olettaa pahojen katuvan ja muuttuvan.  Lisäksi se antaa hyville kehotusta ja rohkaisua, että he kestäisivät uskollisina tai palaisivat ruotuun (WBC 1997, lxxxix).

Jenney mainitsee kaksi sekoittavaa samankaltaisuutta apokalyptiikassa ja profetiassa.  Ensiksi,  suurin osa apokalyptiikasta ja profetiasta sisältää historiallisia katsauksia muistuttaen Jumalan aktiivisuudesta läpi historian.  Katsaukset liittävät molemmat lajit kirjoitushetken kontekstiin ja saavat lukijan luottamaan Jumalaan (FLBC 1999, 1542).  Toiseksi molemmat lajit keskittyvät yleensä ensimmäisten vastaanottajien tilanteeseen.  Ilmestyskirjan kirjeet seurakunnille palauttavat heidät jumalallisen tehtävänsä ääreen, josta he olivat poikenneet, keskittyen heidän käytökseensä (FLBC 1999, 1543).

Exodusteema näkyy Ilmestyskirjassa

Ilmestyskirjaa määrittelevät ja sen tulkintaa auttavat kirjallisuuslajit ovat kirje, profetia ja apokalyptiikka. Näistä apokalyptiikan tunnusmerkkeinä on esimerkiksi Vanhan testamentin, erityisesti Mooseksen kirjojen, isojen teemojen ja muiden profeettojen ja profetiatekstien lainaus. 

Esimerkkinä näistä käy vaikkapa Ilmestyskirjasta löytyvä Israelin lähtö Egyptistä omaan, luvattuun maahansa eli nk. exodus.

ILMESTYSKIRJAN TAPAHTUMA	JAKSO	SEURAUS	VANHA TESTAMENTIN TAPAHTUMA	JAKSO
I. PASUUNA	ILM. 8:7	RAKEITA JA TULTA	EGYPTIN 7. VITSAUS	2. MS. 9:23
2. PASUUNA	ILM. 8:8-9	VESI VEREKSI	EGYPTIN 1. VITSAUS	2. MS. 7:17
3. PASUUNA	ILM. 8:10-11	KOIRUOHO	MAARAN VESI	JER. 9:14 23:15  2. MS. 5:23
4. PASUUNA	ILM. 8:12-13	PIMEYS	EGYPTIN 9. VITSAUS	2. MS. 10:21
5. PASUUNA	ILM. 9:3	HEINÄSIRKAT	EGYPTIN 7. VITSAUS	2. MS. 10:12
6. MALJA	16:12	SYNTYY TIE VESIEN HALKI	PELASTUS VIHOLLISILTA	2. MS. 14:21
MOOSEKSEN JA KARITSAN VIRSI	ILM. 15	KIITOS PELASTUKSESTA	MOOSEKSEN VIRSI	2. MS. 15

Onko profetia vain ennustamista?

Profetian merkitys rajoittuu usein käsityksissämme ennustukseen vielä tulevasta tapahtumasta. Tämä ennakkokäsitys yksipuolistaa myös raamatullisen profetian vain ennustamiseksi. Voimme kuitenkin tarkastella Raamatusta, mikä oli profetian ja profetoinnin alkuperäinen merkitys.

Profeetan tehtävä oli Raamatun aikana enemmän julistamista kuin ennustamista. Hän oli ensisijaisesti Jumalan puhemies, sanoman julkituoja, ei niinkään ennaltanäkijä. Profeetta puhui aina oman aikansa ihmisille. Yleensä sanomat olivat parannussaarnoja, jotka liittyivät esityshetkeen tai lähitulevaisuuteen, usein Israelin tai naapurikansojen tuomioihin.

Raamatullisen profetia liittyi Jumalan suurista, menneisyydessä tekemistä teoista kertomiseen. Näistä kuulijoita rohkaisevista teoista eniten huomiota sai Jumalan luomistyö ja Israelin vapautus Egyptin orjuudesta. Kaukaisen tulevaisuuden kertominen ei koskaan ollut Jumalan ensisijainen motiivi ilmaista itseään profetian kautta


Raamatullisen profetian sisältö

Raamatullinen profetia on sisällöltään monipuolista. Siihen sisältyy rohkaisua, lohdutusta, julistusta, varoitusta ja toki myös tulevia tapahtumia. Raamatun profetia ja profeetta välitti oman aikansa tilanteisiin Jumalan näkökulman ja mielipiteen. Profetian sisältöä nykyhetkessä määriteltäessä on hyvä pitää mielessä Jumalan ja hänen lahjojensa ajattomuus. 

Profetian ja profeettojen toiminta tämän päivän seurakunnissa vahvistaa lahjan toimivan yhä raamatullisella tavalla. Profetia on yhä ensisijaisesti rohkaisua, julistusta, varoituksia ja vain harvoin siihen liittyy tuhansien vuosien päässä odottavia tapahtumia. Profetia on edelleenkin tarkoitettu kuulijoilleen, meille rohkaisuksi ja varoitukseksi. Se paljastaa vieläkin Jumalan näkökulman yleisön tilanteisiin.

Profetian sanomat ovat aina liittyneet valtaosiltaan omaan aikaansa. Määrällisesti vain noin kaksi prosenttia Vanhan testamentin profetioista on messiaanisia eli Kristukseen viittaavia. Vähemmän kuin viisi prosenttia käsittelee uuden liiton aikaa ja vain alle yksi prosentti lopun ajan tapahtumia (Fee, 1996, 222). Raamatun ja Jumalan muuttumattomuus tukee aineiston jakautumista samalla tavoin myös Uudessa testamentissa.

Raamatullisen profetian esitystapa

Profetiakirjallisuuden ja profetian tulkinnan laiminlyödyin osuus on niiden arviointi. Niitä pidetään joko liian vaikeina tai arvovaltaisina arvosteltaviksi. Tällöin unohdetaan Raamatun omat kehotukset arvioida profetioita. Samoin sivuutetaan se tosiasia, että useat Vanhan testamentin profetiat olivat ehdollisia, eivätkä edellyttäneet toteutumista. Tämä liittyy erityisesti tuomioprofetioihin, joista esimerkkeinä Joona 3:4, Jer. 18:7-8 ja Hes. 33:13-15.

Suurin osa profeetoista käyttää sanomansa esittämiseen runollisia ilmaisuja ja kuvakieltä. Profetia julistetaan usein kosmista sanastoa käyttäen (esim. Jes. 13:9-11). Taivaankappaleita vilisevä sanoma kertoo Jumalan puuttuvan historian ja tapahtumien kulkuun, eikä automaattisesti tee profetiasta maailmanloppuun liittyvää (Apt. 2:14-21). Esimerkiksi Pietari totesi Joelin profetian toteutuneen helluntaipäivänä kaksituhatta vuotta sitten, vaikka tämän mainitsemia merkkejä auringossa ja kuussa ei havaittukaan.

Raamatullisen profetian syvempi tarkoitus

Raamatun profeettojen näkökulmasta katsottuna suurin osa profetioista tähtäsi siis sanomien julistushetkeen tai lähitulevaisuuteen. Uuden testamentin aikana kreikankielen sana ”profetia” liitettiin aina Jumalan tai jumalien ilmoituksen julkituontiin. Tulevan ennustamiselle oli alkuseurakunnan aikana oma sanansa ”proagoreuein.” Vasta myöhemmin kristillisillä vuosisadoilla profetointiin liitettiin tulevaisuuden ennustaminen (Kittel III, 1993, 795).

Monet ajattelevat profetioilla olevan syvempiä tarkoituksia kuin mitä profeetta itse ymmärsi tai kuvitteli. Kaikkea raamatuntulkintaa koskeva perussääntö kuitenkin edellyttää tekstillä olevan vain yhden alkuperäisen tarkoituksen. Tämä merkitys olisi löydettävä, ennen kuin tekstin merkitys voidaan soveltaa nykyhetkeen. 

Syvempiä tarkoituksia tai useampia toteutumisia etsivät lukijat vähättelevät profeetan kykyä ymmärtää julistamaansa sanomaa. Heidän mukaansa profeetta välitti sanoman, jonka todellisen tarkoituksen ja toteutumiset tiesi vain Jumala. Kaiken kirjoittamisen perussääntö kuitenkin edellyttää kirjoittajan tietävän tekstinsä tarkoituksen. Automaatiokirjoitus liittynee lähinnä noituuteen.

Profetian useampaan toteutumiseen liittyviä ongelmia

Profeetan itsensä tiedostamattoman tarkoituksen etsiminen tuo mukanaan ongelmia. Kuka määrittelee profetian syvemmän tarkoituksen? Mikä sukupolvi päättää profetian toteutuneen? Miten toteutuminen ja syvempi merkitys tunnistetaan? Useamman toteutumisen teoria on synnyttänyt monia omana aikanaan osuvilta tuntuvia tulkintoja, joita myöhemmin muunnellaan Jehovan todistajien tavoin


Esimerkkejä jo toteutuneiksi luulluista profetioista on lukemattomia. Kuka määritteli, että Jeesuksen sanat Matt. 24:32-34 tarkoittavat Israelin valtion syntymistä 1948 ja siitä sukupolven eli neljänkymmenen vuoden sisällä tapahtuvaa toista tulemusta? Kuka päätti Ilm. 13:15 tarkoittavan televisiota? Kuka tunnisti Luuk. 21:25-26 tarkoittavan tapaninpäivän tsunamia? Kuinka moni uskoi toisen maailmansodan jatkuessa Danielin kolmen ja puolen vuoden jakson toteutuvan heidän aikanaan?

Profetian ajaton tarkoitus

Profetioita niin Raamatusta lukiessa kuin nykyään seurakunnissa kuunnellessa on syytä muistaa niiden alkuperäinen tarkoitus. Tarkoitus myötäilee sitä, mitä Jumala profetian esittäjälle tuo mieleen tämän kuulijakuntaa ja sen tilannetta silmällä pitäen. Alkuperäisen vastaanottajan – Raamatun ajassa tai nykyhetkessä – ymmärrystä profetian tarkoituksesta ei tule vähätellä.

Profetiaa ei tule rajoittaa vain tulevaisuuden ennustamiseen. Se on monipuolista Jumalan puhetta palvelijoidensa kautta ihmisille. Profetia heijastaa Jumalan ajatonta huolenpitoa ihmisistä. Hän puhuu ihmisille heidän eri tilanteissa kohtaamiin haasteisiin. Jumala muistuttaa profetian vastaanottajia voimastaan, suunnitelmastaan, huolenpidostaan ja siitä, että hän näkee ja tietää kaiken halliten tilanteen.