Pelottaako Pedon merkki?

Milloin pedonmerkki tulee? Onko se jo keksitty? Minkälainen se on? Miten vältyn ottamasta sitä?

Nämä ovat kysymyksiä, jotka työllistävät Raamatun ja varsinkin Ilmestyskirjan lukijan mieltä. Pedonmerkki on niitä Raamatun käsitteitä, jotka ovat tuttuja myös ns. uskomattomille.

Ilmestyskirjan pedoiksi ja pedonmerkiksi on kautta historian arvuuteltu mitä erilaisimpia henkilöitä, asioita ja esineitä. Meidän aikamme ehdotuksia pedoiksi ovat esim. Saddam Hussein, Bill Gates. Edelliset sukupolvet pitivät petona Hitlerinä. Ajaton optio pedoksi on tietysti ollut kaikilla paaveilla vuoron perään. Pedonkuvaksi taas on arveltu televisiota, sillä sen on ajateltu antavan ”pedonkuvalle äänen” (Ilm. 13:15).

Pedonmerkiksi epäillään yhä tietyissä kristillisissä piireissä sunnuntain viettoa lepopäivänä. Pedonmerkin on arvailtu olevan EU:n päämajassa kuulemma sijaitseva ”Peto” –niminen tietokone. Ehdokkaita pedonmerkiksi ovat olleet myös aikoinaan teknologian edistysaskeleet: pankki- ja luottokortit, kaikissa tuotteissa oleva EAN –koodi – ja tietysti ehkä kaikista tuorein, mikrosiru.

Pedonmerkin ratkaisuyritykset ovat liittyneet usein myös suurvaltapolitiikkaan. Niin lopunaikojen kuin pedonmerkin tiimoilta on puhuttu ja kirjoitettu paljon jälkeenpäin hieman huvittaviakin tekstejä. Esimerkiksi Pirkko Säilä kertoo kirjassaan ”Tuomioyö 31.12.1999” miten vuosituhannen vaihteessa tulee maailmanloppu tai Tapio Nousiainen tulkitsee 6-luvulla kirjassaan "Mikä hetki yöstä on?" neuvostourheilijoiden verryttelyasuista tavatun CCCP:n ilman P:tä tarkoittavan pedon lukua 666. Otsikkoon liittyvää pelkoa pedonmerkistä on tunnettu aina!

Oikea ratkaisu tai tulkinta pedonmerkkiin ei löydy mediaa tai maailmanpolitiikkaa seuraamalla, vaan Raamattua tutkimalla. Pedonmerkin ymmärtämiseen apu ei siis ole sovittaa ympäristön asioita ja ajatuksia Raamattuun, vaan tuoda Raamatun asioita ja ajatuksia ympäristöön, tähän päivään. Tässä seurakunnat ovat usein epäonnistuneet, ja vaikutuksen suunta on ollut väärä.

Eräs johtava Raamatun tulkinnan periaate on ”Raamattua on tulkittava Raamatun omassa valossa”. Se on monille tuttu ja varmasti hyödynnetty tapa Raamattua lukiessa, joko tiedostaen tai tiedostamatta. Ilmestyskirja, jossa pedonmerkkikin esiintyy, on osa Raamattua, joten on hyvä etsiä taustaa ja selitystä pedonmerkille nimenomaan Raamatusta, ei niinkään ympäristöstä tai mediasta.

Vanha testamentti ja pedon merkki

Aloitamme Vanhasta testamentista. Moni ihmettelee väitettä, että Vanha testamentti puhuu tai viittaa Ilmestyskirjan pedonmerkkiin. On kuitenkin huomioitava se, että Ilmestyskirjan taustalla oleva tyyli, apokalyptiikka tyypillisesti lainasi Vanhan testamentin symboleita ja tekstejä. Lisäksi on hyvä yleisestikin ottaen tulkita Uutta testamenttia Vanhan pohjalta. Esimerkiksi Vanhan testamentin uhrikäytännön ja symboliikan tunteminen selventää Kristuksen kuolemaa ja sen merkitystä huomattavasti.

Vanha testamentti ei suoranaisesti mainitse pedonmerkkiä, mutta jo sen alkuvaiheissa tulee tunnetuksi Ilmestyskirjastakin löytyvä toinen merkki, Jumalan merkki eli sinetti. Esimerkkinä kohdista, joissa Jumalan merkki mainitaan, voidaan poimia 5. Ms. 6:1, 4-8 (Lue). Jumala välitti kansalle toiveen, että heidän tulisi sitoa hänen käskynsä otsaansa ja käsivarteensa. Tämä liittyy tietysti Jumalan tahdon muistamiseen ja sen mukaan toimimiseen. Tekemiseen viittaavat maininnat oikeasta kädestä löytyvät esimerkiksi jakeista 2. Ms. 15:6 ja 12.

Juutalaiset tosin kulkevat edelleenkin raamatunlausekotelot otsallaan ja käsivarteensa nahkaremmeillä sidottuina, mikä ei varmasti ollut Jumalan tarkoitus. Ihmisillä on ikävä kyllä tapana ulkoistaa uskonsa. Heidän on helpompi uskoa toimivansa Jumalan tahdon mukaan, kun heillä on jotain käsin kosketeltavaa ja silminnähtävää, millä puolustautua muiden ja jopa omatunnonkin syytöksiä vastaan. Raamatusta ja seurakuntahistoriasta voikin havaita periaatteen: ”Mitä vähemmän ihmisellä on uskoa, sitä enemmän hän tarvitsee välikappaleita”.

Vanhan testamentin Jumalan merkin voi soveltaa seuraavasti. Jumalan merkki viittasi Jumalan haluun saada valtakunnakseen sinun ajatusmaailmasi. Jumala haluaa olla mielesi, arvomaailmasi ja asenteidesi Herra. Siten hän voi vaikuttaa myös tekemisiisi. Sanonta ”olla jonkun oikea käsi” viittaa edelleenkin siihen, että joku toimii toisen tahdon mukaan toteuttaen tuon toisen tahtoa. Jumala haluaa olla Herrasi ja toivoo sinun toimivan hänen oikeana kätenään.

Uusi testamentti ja pedon merkki

Uusi testamentti puhuukin jo suoraan pedon- ja/tai jumalanmerkistä. Uuden testamentin ymmärtämistä auttaa sen historiallisen taustan tunteminen. Esimerkiksi Korinttilaiskirjeen ohjeet naisten kampauksista, miesten hiusten pituudesta, lihan syönnistä ja naisten vaikenemisesta seurakunnassa, tulevat ymmärrettävimmäksi tulkittaessa ne tuon ajan kulttuurin valossa. Samoin on laita Ilmestyskirjan ja pedonmerkinkin suhteen.

Monet ajattelevat Ilmestyskirjan pääasiallisen tehtävän olevan kertoa yksityiskohtaisesti tulevaisuudesta. Ilmestyskirjan tehtävänä oli kuitenkin rohkaista alkuperäisiä lukijoita (ja myös meitä) kestämään kilvoitus ajoittain vaikeilta näyttävissä olosuhteissa. Tämä tarkoitus on oikeastaan kaikilla Raamatun kirjoilla. Ilmestyskirja kehotti pitämään Kristuksen Herrana muiden mielen hallintaan pyrkivien herruuksien ja herrojen sijasta.

Kristityt elivät Ilmestyskirjan kirjoitushetkellä keisarinpalvonnan keskellä. Ilmestyskirjan lähes runollisessa kuvakielessä keisari edusti yhteiskunnan taustalla vaikuttavia Saatanan arvoja ja toimintaa, joka pyrki romuttamaan kristillisen arvomaailman ja asenteet. Kristityt eivät tietenkään voineet palvoa ja kumartaa keisaria jumalana. Lisäksi keisarinpalvontaan liittyi juhlia, joihin verrattuna Helsingin yön humu on pyhäkoulutoimintaa.

Ilmestyskirjassakin esiintyvän Jumalan merkin vastapainoksi, ikään kuin irvikuvaksi, kuvataan siis pedonmerkki. Ilmestyskirjan mukaan Jumalan merkkiä ei tule vaihtaa pedonmerkkiin. Vanha testamentti liitti – Ilmestyskirjan tuella – Jumalan merkin ajatusmaailman ja tekojen hallintaan. Pedonmerkin ottaneilla kuvataan siis Jumalan hallintavallan torjuneita. Näiden Kristuksen ja evankeliumin hylänneiden mieltä hallitsevat – ja siten toimintaa synnyttävät – antikristilliset voimat. Pedonmerkin ottaminen on siis alistumista väärän herruuden alle, mukautumista ympäristön jumalattomuuteen.

Pedon merkin sovellus nykypäivään

Tämän Raamatun opetuksen soveltaminen tähän päivään, nykyhetkeen johtaa meidät kaikkien aikojen kristittyjen, niin menneiden kuin tulevienkin lailla, etsimään turvaa Jumalasta. Jumalan merkin ja pedonmerkin kuvaukset saavat etsimään Jumalan tahtoa, hänen valtakuntaansa. Meidän ei tule pedonmerkkiä etsiessä, tarkkaillessa tai tulkitessa pohtia teknologian kehitystä ja/tai käsin kosketeltavia merkkejä, ”vaan ennen kaikkea muuta meidän tulee vartioida sydäntämme”.

On tullut aika vastata alussa esitettyihin kysymyksiin:

- ”Onko pedonmerkki keksitty?” - kysymyksen vastaus on seuraava: Raamatun pohjalta voi sanoa, että pedonmerkki ei ole näkyvä, konkreettinen, vaan kuvakielinen ilmaisu sielunvihollisen hallinnalle ihmisen mielessä ja sitä kautta hänen toimissaan.

- ”Milloin pedonmerkki tulee ja millainen se on?” – kysymyksien vastaus on seuraava: Pedonmerkki on ajaton, yhä läsnä oleva, kuten Jumalan merkkikin.

- ”Miten vältyn ottamasta pedonmerkkiä?” – kysymyksen vastaus on seuraava: Kukaan Kristukseen turvansa laittava ja hänen tahtoaan etsivä ei eksy merkin alle vahingossa, tyhmyyttään tai tiedostamattaan.

Raamattu kertoo mille puolelle kannattaa mennä. Vaikka tilanne tuntuisi tällä hetkellä ns. ruohonjuuritasolla vaikealta, kaukonäköinen ihminen antaa itsensä Jumalan hallintaan. Tätä vaihtoehtoa suosittelee myös Ilmestyskirja Jumalan ja Pedon merkkejä kuvaamalla.

Vanhana automyyjänä kehotan sinua: Jos olet liukumassa väärän merkin alle, vaihda heti merkkiä. Kun vaihdat Jumalan merkkiin, vaihdat voittajien merkkiin. Samalla saat Jumalan koko huolto-organisaation tukemaan matkantekoasi, jotta se jatkuisi keskeytymättä loppuun asti!

Raamattua (vai Raamatulla) päähän

Kristitty-lehti 9/2003

Raamattu on ollut aina kristtyjen käytännön ja hengellisen elämän ohjenuora. Käytännössä elämämme ei kuitenkaan aina ole sopusoinnussa Raamatun, vaan oman raamatuntulkintamme kanssa.

Kristitylle olisi tärkeää saada raamatuntulkinta sopusointuun Raamatun kanssa. Meidän tulisikin etsiä tekstin alkuperäistä merkitystä ilman ennakkoasenteita ja tradition tuomia vääristymiä.

Perinteitä ei tarvitse aina heittää pois, vaan niitä voi tarkastella. On hyvä tiedostaa, että joskus tiettyyn aikaan ja paikkaan tehty sovellutus on noussut opin asemaan. Perinne ei ole sama kuin raamatun oppi, sillä sovellus vaihtuu ajan ja paikan mukaan, mutta oppi on ikuista.

Raamattu on kristityille täydellinen ilmoitus. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumalalla ei ole lisättävää annettuun ilmoitukseen. Raamatun ohjeet riittävät, ja ilmoitus on suljettu. Raamattuun kuuluvat kirjat on määritelty, kanonisoitu.

Oletus, että Jumala vielä lisää tai tarkentaa ilmoitustaan ilmestyksien tai kirjallisten sanomien kautta vähentää Raamatun auktoriteettia. Raamatun ulkopuolista ilmoitusta vastaanottaneita tahoja ovat esim. mormonit, Jehovat, ja useat voimakkaiden johtajien vetämät hengelliset lahkot.

Raamatun käyttö

Raamatun lukeminen on sen parasta käyttöä. Lukea voi eri kuitenkin eri päämäärät mielessään. Joillekin lukeminen voi olla hartaudenharjoitusta. Toisille se on tutkimista, jossa Raamattua enemmän luetaan selitysteoksia.
Raamatun käytön tulisi olla yllämainittujen yhdistelmä. Se voi olla säännöllistä lukemista, tutkimista, ja näin opitun käytäntöön panoa. Tämä on koko ajan uusiutuva ja kehittyvä prosessi.

Kehittyvänä prosessina Raamatun käyttö kuvaa uskon elämää, joka myös kehittyy, eikä vähiten Raamatun vaikutuksesta. Päämääränä on kasvu Kristukseen, joka on Raamatun pääsisältö.

Raamatun tulkinnan perusta

Tekstillä ei ole muuta merkitystä kuin alkuperäinen. Teksti merkitsee samaa kaikkina aikoina, sillä Raamatun sana on ajaton. Tulkinta, jota alkuperäiset lukijat eivät olisi voineet tehdä, on aina väärä. Raju väite perustuu siihen, että tekstin alkuperäisestä merkityksestä voi tehdä useita sovellutuksia. Sovelluksen takana on kuitenkin aina joku suurempi raamatullinen periaate, kuten lähimmäisen rakkaus tms.

Raamatunkohdan alkuperäisen merkityksen löytämisen este voi olla lukija itse tai Raamatun erikoisuus kirjana. Lukija saattaa pistää ennakkokäsityksensä tekstiin. Myös Raamatun sisältämien kirjallisuuslajien runsaus ja niiden käyttö keskenään sekaisin on ainutlaatuista.

Raamatun tulkinnan vaikeudet

Raamattu sisältää kirjeitä, runoutta, opillista tekstiä, kertomuksia, historiallista kuvausta jne. Runsaus johtuu siitä, että Raamatulla on inhimillinen ja Jumalallinen luonne.

Ääretön Jumala on haluaa lähestyä rajallista luotuaan tavalla, jota luotu ymmärtäisi. Jumala käyttää kaikkia viestinnän kaikkia muotoja. Toiset ymmärtävät runoja, toiset kertomuksia.

Jokaista kirjallisuudenlajia täytyy lähestyä sen omilla keinoilla. Esim. runouden kuvia ei voi tulkita kirjaimellisesti, kuten kertomusten tapahtumia. Psalmien maininta Jumalasta ”turvakalliona,” ei väitä Jumalan olevan kivikasa.

Myös muinaisen kulttuurin ja tilanteiden erilaisuus aiheuttaa sovellusongelmia. Opetukset eivät aina sovellu suoraan tilanteeseemme. Esim. lukiessamme Paavalin ehtoollisopetusta Korintton seurakunnalle, emme tajua osan Korinttolaisista viettäneen ehtoollista juovuksissa.

Ratkaisu tulkinnan vaikeuksiin

Apua vaikeuksiin tuovat kysymykset. Voimme miettiä missä kirje on kirjoitettu, kuka sen on kirjoittanut, keitä olivat vastaanottajat, mikä oli heidän hengellinen tilansa, millaisessa kulttuurissa he elivät? Nämä asiayhteydet auttavat ymmärtämään mihin kysymyksiin Jumala tekstin vastaukseksi tarkoitti.

Kun olemme määritelleet alkuperäisen ongelman, voimme turvallisesti soveltaa kyseisen kohdan aikaamme. Oman, lähimmäisten, seurakunnan tai ympäristön elämässä esiintyviin samankaltaisuuksiin tulee vastaus tekstin esittämien periaatteiden mukaan.

Oikea Raamatun lukutapa

Vaihtoehtona on pistää Raamattuun, mitä haluamme jos emme ymmärrä mitä Raamattu sanoo. Tämä näkyy ns. peukalopaikkojen ottamisen suosiona. Satunnaisesta selataan raamattua niin kauan, että jotain ”nasevaa” löytyy.

Peukalopaikkojen sijaan Raamatusta tulisi lukea kokonaisuuksia. Tämä tarkoittaa kokonaisia lauseita (ajatuksia), kokonaisia asioita (kappaleita), ja lopuksi koko kirjaa tai kirjettä. Se on kuin saamasi kirjeen lukemista, joka luetaan ”yhteen putkeen.” Lopuksi yksittäinen kirje tulisi punnita muiden koko Raamatun sanoman valossa.

Esimerkkinä voimme ottaa tutun kohdan Efesolaiskirjeestä (Ef.5:18). Joskus lainaamme sitä sanoen ”Raamattu sanoo: Älkää juoko!” Koko lause kuitenkin kuuluu ”Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne.” Kohta ei siis kiellä alkoholin juomista, vaan juopumisen sitä seuraavan ”menon” vuoksi. Koko kirje opettaa enemmän Hengestä kuin alkoholista. Raamatusta voimme todeta esim. patriarkkojen ja Jeesuksen juoneen alkoholia. Raamattu kuitenkin kertoo paljon juopumisen haittavaikutuksista, kuten Lootin seikkailuista tyttäriensä kanssa (1.Ms.19:31-38).

Raamatun soveltaminen elämään

Soveltamista ohjaa ikuinen periaate; rakkaus Jumalaan ja myös lähimmäisiä kohtaan. Kun sovellus ensin palvelee jumalasuhdettamme, sen tervehdyttävä vaikutus voi palvella kauttamme myös muita. Muita palvellessaan se palvelee Jumalan tarkoituksia.

Mitä puhtaampi sana, sitä tehokkaampi todistus. Raamatun terve opetus voittaa maailman. Emme lyö ihmisiä Raamatulla päähän, vaan viemme Raamattua heidän päähänsä.

Raamatulla ei ole tarkoitus lyödä ketään päähän vaan ohjata. Kun raamattu on päässä, Pyhä Henki mukana ja tilannetaju kohdallaan, ei pelkoa lyömisestä olekaan. Kun ymmärtää mitä lukee, voi lukemansa soveltaa oikein oikeissa tilanteissa. Raamatunkohtien ulkoa toistamiseen pystyy papukaijakin, mutta se voi sanoa väärän lauseen väärässä paikassa.

Raamatun ymmärtämisen seuraukset

Kun emme ymmärrämme mitä luemme, emme voi soveltaa sitä elämäämme. Näin kävi aluksi etiopialaiselle hoviherralle Gazan tiellä (Apt.8:26-39). Hän ei ymmärtänyt mitä luki, ja oli tuskastunut.

Mitkä olivat seuraukset siitä, että Etiopialainen hoviherra ymmärsi lukemansa. Ymmärrettyään tekstin hän toimi Sanan mukaisesti. Hän otti kasteen ja -mikä mukavinta- jatkoi iloiten matkaansa. Sanan ymmärrys lisää niin inhimillistä kuin hengellistä elämänlaatua!

Kiitollisuus ei ole maailman palkka

Kolumni Kristitty-lehdessä (6-8/2006), jonka teemana oli kiitollisuus

Ystäväni pieni kaksio alkoi käydä pieneksi. Asuntoon oli jo muuttanut nainen, ja lisäksi lapsi oli tuloillaan muutaman kuukauden kuluttua. Onneksi hyvissä ajoin löytyi vanhaa asuntoa puolet isompi, vieläpä merinäköalapaikalta. Ystäväni oli kiitollinen.

Kiitollisuus on yhden määritelmän mukaan tunne. Kiitollisuudentunne on luonnollista, kun asiat ovat hyvin tai on juuri saanut kokea jotain miellyttävää. Silloin koetaan helposti kiitollisuudeniloa. Ystäväni tunnereaktio, kiitollisuus, oli siis normaalia.

Muuttopäivä tuli, ja tavaroita alettiin kantaa uuteen asuntoon. Silloin alkoi koettelemus: Jääkaappi oli saastainen, kaapit ja komerot siivoamatta. Seiniä oli sovitusta poiketen paikkailtu erivärisillä maaleilla, ja avaimia oli hukassa. Kiitollisuus vaihtui kyyneleiden kautta suuttumukseen. Tilannetta olisi pahentanut ainoastaan keittiösielunhoitajan yleisin lausahdus: ”Kiitä joka tilassa!”

Kiitollisuus on toisen määritelmän mukaan hyve. Hyve määritellään hankituksi kyvyksi tehdä hyvää.Siihen liittyy ponnistelua ja suorituksia. Siis hyveenä kiitollisuus onkin ponnistelua kiitollisuuden saavuttamiseksi. Ystäväni – voidakseen kiittää joka tilassa – olisi siis pitänyt ponnistella kyetäkseen suhtautumaan odottamaansa asuntoon kiitollisuudella. Tässä hän epäonnistui surkeasti.

Kristityille tuttu lähestymistapa kiitollisuuteen on kiitollisuudenvelka. Se kummunnee ajatuksesta, että kiitollisuuteen liittyy oma ponnistus kiittää joka tilassa, vaikkei siltä tuntuisikaan. Kristittyjen kerrotaan vastaanottaneen jotain, mikä heidän on maksettava tavalla tai toisella takaisin. Tämä jotain on Jeesuksen työ ristillä.

Miten Jeesus olisi toiminut ystäväni tilanteessa? Se on hyvä mittari ystäväni käytökselle, sillä kristitynhän tulee muuttua Kristuksen kaltaiseksi. Myös Jeesuksella oli hetkiä, joissa hänen kiitosmieltään koeteltiin. Ristillä riippuessaan Jeesus huusi: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” Ystäväni siis toimi esikuvansa tavoin unohtaessaan uuden asuntonsa ovella kiitollisuuden.

Kiitollisuudentunne tulee ja menee. Siitä kannattaa nauttia koettaessa, mutta tunteen mentyä jää vain odotus sen paluusta. Odotteluaika täyttyy usein hyveellisestä ponnistelusta, joka tuo pieniä voittoja, mutta tiukassa paikassa vahvemmatkin kuin ystäväni murtuvat.

Kiitollisuus on kolmannen määritelmän mukaan asenne, jossa kaikki elämäntilanteet otetaan vastaan lahjana. Asunnon töhrityt seinät tarjosivat ystävälleni mahdollisuuden maalata miellyttävillä väreillä ja siivoamattomat paikat mielenkiintoisia puhdistusainekokeiluja. Lahjana saatujen kokemusten kautta ystäväni muistaa sen, että vasta taivaassa kiitollisuus jatkuu loputtomiin. Kuten sanonta kuuluu, ”lopussa kiitos seisoo”.

Totuus on hillitöntä, muttei harhaa

    

(Kristitty 3/2009)


Martti heräili harhasta totuuteen keskiajan lopulla. Hänen kirkossaan synnit sovitettiin hokemalla Ave Maria -rukouksia. Varoja kirkko sai myymällä edullisia aneita. Niillä sai kätevästi lyhennettyä omaa - tai vaikkapa jo kuolleiden sukulaisten - aikaa kivuliaassa kiirastulessa. Martti tuomitsi anekaupan epäraamatullisena humpuukina. Kirkon mielestä hän lisäsi seurakuntalaisten turvattomuuden tunnetta. Marttia ei kiinnostanut harhaan perustuva turvallisuus, vaan armo ja totuus. Kirkko julisti Martin pannaan. Ave Mariat ja anekauppa eivät loppuneet. Sehän olisi ollut aivan hillitöntä.


Juha autteli aikanaan eräässä lakihenkisessä ortodoksijuutalaisessa koulutuskeskuksessa Israelissa. Pakana kun oli, hän joutui sapattina ahkerasti painelemaan valojen ym. sähkölaitteiden virtakatkaisimia, koska se oli oikeaoppisille kiellettyä. Juha sai kyllä käynnistää auton sapattina omia reissujaan varten, kunhan muisti siirtää sen edellisenä iltana koulun aidan ulkopuolelle. Oikeaoppinen Moshe repi vessapaperitkin valmiiksi ennen sapatin alkua, ettei käyttäisi rentoutumiseen ja jumalanpalvelukseen varattua lepopäivää työhön. Sehän olisi ollut aivan hillitöntä.


Hilja kuuluu yhä erääseen herätysliikkeeseen. Hän on pitkän elämänsä varrella silloin tällöin hyväksynyt uusia hengellisiä käytöstapoja. Toisaalta Hilja on iän myötä "unohtanutkin" osan vanhemmista säännöistä. Hilja tietää, että ainakin joskus kiellettyjä ovat olleet teatteri, tanssi, elokuvat ja televisio. Hilja kyllä muistaa, ettei polkkatukassa, permanentissa, meikattuna ja korvakoruissa saati sitten housuissa esiinnytä seurakunnassa. Jo edesmennyt Toivokaan ei ymmärtänyt heidän poikansa Pentin pitkää tukkaa, farmareita, sähkökitaraa ja rumpujen paukutusta. Toivo itse kieltäytyi niin pelikorteista, kaikesta alkoholinkäytöstä, aseellisesta palveluksesta, vasemmistopuolueen jäsenyydestä kuin haitarinsoitosta. Sehän olisi ollut aivan hillitöntä.


Totuus unohtuu ja jää toissijaiseksi, kun eri aikoina elävien ihmisten tavat siirretään seuraaville sukupolville ja kirjataan hengellisiksi säännöiksi. Uskonelämä muuttuu monimutkaiseksi sääntöviidakoksi ja harhautuu yksinkertaisesta perustotuudesta. Totuudeksi niin Martin kuin Hiljan tapauksissa riittää Kristuksen sovituskuolemaan turvaaminen ja hänen sanansa, joissa kaikki lait ja hengelliset säännöt täyttyvät: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Sehän olisi aivan hillitöntä, muttei harhaa.

Ihminen tulee - oletko valmis?

Suuren herätyksen saapumisesta on puhuttu jo parikymmentä vuotta. Yli-vainion aikojen paluun viipymiseen syitä etsivät katseet ovat kääntyneet Jumalasta ihmiseen. Syy siihen, etteivät ihmiset tule alttarille on vieritetty seurakuntalaisten niskoille.

Herätyksen tulo on sidottu ihmisten tekemisiin tai tekemättä jättämisiin. Yleisesti julistetaan, että herätys viipyy, koska seurakunnat eivät ole valmiita vastaanottamaan suurta määrää ”maailmasta” tulevia ihmisiä. Seurakuntien sanotaan olevan liian sisäänlämpiäviä laitoksia, jotta erilaisista taustoista tuleva ja helluntainormeista tietämätön väki olisi tervetullutta.

Sisäsiintoissyytöksissä on varmasti perää! Mutta... mitalilla on aina kaksi puolta. Seurakuntalaisia syyttävien virhe on siinä, että he näkevät vain toisen puolen. Olisi tärkeää tiedostaa syynä herätyksen viipymiseen olevan molemmilla puolilla, tässä tapauksessa myös Jumalan osuudessa.

Ihmisen osuus herätyksessä

Herätyksen janossa olemme laatineet suunnitelmia hengellisen sota-armeijamme organisoimiseksi. Toivomme erilaisten väellä ja voimalla toteutettujen kikkojen ja metodien tuovan voiton. Herätyksen avaimia haetaan epätoivoisesti mm. ihmisten välisen yhteyden lisäämisestä, solutoiminnan vahvistamisesta, sisäisestä parantumisesta ja ylistyksen määrän lisäämisestä. Kaikki edellä mainitut ovat tietysti hyviä asioita.

Maallisen markkinoinnin ja ihmistieteiden teoriat on käytetty etsittäessä ratkaisua hengenvuodatuksen puutteeseen. Ajattelu "tämä toimii maallisessa markkinoinnissa, miksei siis Jumalan markkinoinnissa" ei ole tuottanut tulosta. On odotettu Jumalan käyttävän ihmisviisautta työnsä eteenpäin viemiseksi. Tulokset ovat laihoja.

Keskittyminen ihmisen kykyyn kehitellä herätystä on jättänyt herätyksen antajan, Jumalan vain yleensä kovalla äänellä esitettyjen puheiden sivulauseisiin. Puhuvat ovatkin kerkeitä esittelemään aina uusia eksoottisia "kikka kuutosia", jotka lähtevät kiertämään kristillistä maailmaa.

Jumalan osuus herätyksessä

Mikä on Jumalan osuus herätyksessä? Kaikki lähtee Jumalan kädestä, myös ihmisen pelastuminen. Tosiasia on se, että ilman Jumalaa emme voi mitään, edes tehdä herätystä. Herätyksen suunnittelu, kehittely ja tutkiminen ovat vain hyvin käytettyä vapaa-aikaa, jos Jumala ei ole niissä mukana.

Ihmisen muokkaaminen parannukseen ja pelastaminen on Jumalan ja hänen henkensä työtä. Herätys ei tule, vaikka seurakuntaihmiset olisivat valmiita. Itse asiassa seurakunta ei koskaan tulekaan valmiiksi, vaan ihmisten seurakunnan ympärillä täytyy tulla valmiiksi, synnintuntoon ennen uskoontuloaan. Jos pohditaan vain seurakunnan keinoja tavoittaa uusia kääntyviä, pelastustapahtumassa saattaa korostua ihmisen osuus Jumalan kustannuksella.

Vastuunsiirtoa Jumalalta ihmisille voidaan käyttää syyllistämään seurakuntalaisia huonoiksi uskovaisiksi. Velvoitteiden sijaan tulisi korostaa sitä, että Jumala voi ja haluaa käyttää myös ihmistä palvelemaan itseään. Se, että ihminen saa palvella Jumalaa ja nähdä hänen työnsä tuloksia jopa itsensä kautta nostaa uskovan itsetuntoa.

Jumala vai ihminen pelastajana

Herätyksen viipymisen jättämisen seurakunnan harteille synnyttää suuria kysymyksiä. Jättäisikö Jumala jonkun yksilön pelastamatta sen takia, että me olemme huonoja uskovaisia? Jättäisikö Jumala muiden ihmisten pelastamisen yksin meidän varaamme? Ei varmasti, sillä hänen rakkautensa kaikkia ihmisiä kohtaan on siihen liian suuri.

On vaarallista jos kaikkivaltias Jumala rajoitetaan ihmisistä riippuvaiseksi. Sekä yksilöuskovia että seurakuntana kristittyjen tulisi varoa ns. "messiaskompleksia." Varamessiaina saatamme ajatella, että ilman meitä Jumala ei voi tehdä mitään, varsinkaan pelastaa ketään. Pikemminkin asia on niin, että Jumala ei tarvitse meitä, vaan me tarvitsemme Jumalaa. Kenenkään ei tarvitse tehdä mitään sen takia, että on syyllistetty tai velvoitettu ihmisten puolelta. Kaiken tekemisen tulisi kummuta halusta palvoa ja palvella Jumalaa.

Vastuu ihmisen pelastumisesta ja herätyksen saapumisesta on sekä Jumalalla että seurakunnalla. Näiden kahden osapuolen lisäksi on herätysyhtälössä vielä kolmas, tuntematon muuttuja. Hän on vielä Jumalaa tuntematon ihminen, jolla on vapaa tahto ratkaista suhteensa pelastukseen. Ihminen tulee, mutta vasta kun antaa Jumalan tehdä itsensä valmiiksi.

Lopun ajat tässä ja nyt

Vuoden 2004 tsunami vahvisti sen, että elämme lopunaikoja - ainakin sen sukupolven mielestä, joka jo 50-luvulta asti on elänyt lopunajassa. Nuoremmat sukupolvet käsittelivät tuhon eri tavalla. Niille tsunami ei ollut lopunaikojen katastrofi, vaan luonnonmullistus muiden historiasta tunnettujen joukossa.

Lopunaikoihin liitettyjä raamatunjaksoja tulkittaessa on kaikkina kristillisinä vuosisatoina unohdettu kirjoitusajankohdan historiallinen tilanne. Erikoisten luonnonilmiöiden kuvaukset on usein ymmärretty lukijan ajan tai lähitulevaisuuden kuvauksiksi. Uutiset sodista ja luonnonmullistuksista ovat vakuuttaneet kaikkien sukupolvien edustajia siitä, että he elävät lopunaikoja ”tässä ja nyt”.

AINOA TIE, TOTUUS JA TULKINTA?

Helluntailaisten, samoin kuin muiden vapaiden suuntien, keskuudessa opetetaan yhä yleisesti, että elämme tällä hetkellä Jumalan aikajaksoista viimeistä, seurakunta- tai armotalouskautta. Opetuksen syvään piintymät käsitykset muistakaan lopunaikojen teemoista tuskin muuttuisivat edes Raamatun omaan tekstiin vetoamalla.

Monet vapaiden suuntien seurakuntalaiset eivät ole kuulleetkaan, että on olemassa kuullusta opetuksesta poikkeavia, mutta hyvin perusteltuja tapoja tulkita lopunaikoihin liitettyjä asioita. Esimerkiksi tuhatvuotisen valtakunnan olemuksesta on useita näkemyksiä, samoin Jeesuksen toisesta tulemuksesta tai sen luonteesta.

Lopunaikojen päälähteenä pidetyn Ilmestyskirjan eri tulkintamalleista tunnetaan yleensä vain dispensationalismipainotteinen futurismi. Tämä viittaa Ilmestyskirjan pääasiassa kuvaavan juuri nyt elettävää viimeistä aikakautta eli dispensaatiota, jota Laodikean seurakunta vertauskuvallisesti edustaa. Tulkintamallia ei tosin osata nimetä, vaan sitä pidetään vain ”oikeana” raamatunopetuksena lopunajoista.

VIIMEISEN SUKUPOLVEN NOUSU JA TUHO

Toisen maailmansodan jälkeen alkoi lopunajat tässä ja nyt -ajattelun voittokulku myös Suomessa. Ympäristön ilmiöt vaikuttivat raamatuntulkintaan kuten aina ennenkin. Kolmannen maailmansodan uhka pelotti, elettiin kylmän sodan ja kauhun tasapainon aikaa. Lopunajat täyttyivät Neuvostoliiton, Yhdysvaltojen, Israelin sekä arabien nahistellessa keskenään, ja uutisotsikot luettiin suoraan raamatunteksteihin.

Israelin itsenäistymistä vuonna 1948 pidettiin merkkinä siitä, että Jeesus ja loppu tulevat ”raamatullisen” sukupolven iän (40 vuotta) kuluessa ennen vuotta 1988. Varmoista maailmanlopun merkeistä huolimatta alkoikin rauhanomainen liennytyskehitys. Jeesuksen pikaisen tulemuksen odotus ja uutisotsikoiden yhdistäminen Raamatun teksteihin ajautui 1990-luvulle tultaessa kriisiin. Nykysukupolvet liittävätkin lopunajat lähinnä ympäristöongelmiin ja luonnonvarojen ehtymiseen. Niiden mielestä lopunaikoja elävät vasta seuraavat sukupolvet.

Lopunajat tässä ja nyt –ajattelun luomat ennakkokäsitykset Raamatun tekstien sisällöstä ovat kaikkina aikoina tuottaneet vääriä tulkintoja niiden merkityksestä tulkitsijan omassa ajassa. Harva ajattelun pauloissa tänäänkään oleva osaa pohtia liittyikö Jeesuksen Öljymäellä kertoma viikunapuuvertaus (1) lopunaikoihin vai Jerusalemin tuhoon opetuslasten sukupolven aikana vuonna 70 jKr.

(1) Matt. 24:1-3, 32-34; ks. myös Luuk. 21:20-33; Mark. 13:14-32

Kirjallisuutta:
Dockery, David S. Biblical Interpretation Then and Now. Baker Book House, 1992.
Hartonen, Vilho. Mitä pian tapahtuu. Ristin Voitto, 1950.
Lindsey, Hal. Maa entinen suuri planeetta. Ristin Voitto, 1972.
Nousiainen, Tapio. Mikä hetki yöstä on? Päivä, 1967.
Wainwright, Arthur W. Mysterious Apocalypse. Abingdon Press, 1993.

Teksti on julkaistu RISTIN VOITTO - lehdessä 16/06