Mikä dispensationalismissa mätti?

Olen seurannut dispensationalisesta lopun aikojen ja Ilmestyskirjan tulkinnasta viime aikoina käytyä keskustelua mielenkiinnolla. Ristin Voitto -lehden sivuilla onkin käyty dialogia Juhani Kuosmasen ja Mikko Sinivirran välillä edellä mainittuun tulkintamalliin liittyen. 

Kuosmanen on aiheellisesti peräänkuuluttanut varteenotettavaa kritiikkiä dispensationalismia kohtaan. Sinivirta esitti yhtenä kritiikin kohteena "koko ajan rimaa korottavaa pyhitysopetusta, joka nakertaa monen helluntailaisenkin pelastusvarmuutta” (RV 31). Kuosmanen vastasi kritiikkiin (RV 33), ettei ”varteenotettavien dispensationalistien” opetuksesta löydy  Sinivirran väittämää pyhitysopetusta.

Sinivirran havaitsemaa rimaa korottavaa pyhitysopetusta esiintyy kuitenkin esimerkiksi Vilho Hartosen ”Mitä pian tapahtuu” ja Tapio Nousiaisen ”Mikä hetki yöstä on?” kirjoissa ja omin korvin kuultuna Leo Mellerin saarnoissa. Kaikki nimet ovat keski-ikäiselle tai vanhemmalle sukupolvelle tuttuja lopun aikojen ja Ilmestyskirjan tulkitsijoita - ja vapaasti Kuosmasta mukaillen siis ei-varteenotettavia dispensationalisteja.

Pelastusvarmuutta nakertaa erityisesti ei-varteenotettavien dispensationalistien välittämä osittaisen tempauksen oppi*. Tämä  oppi, jota esimerkiksi Hartonen kirjassaan välittää, esittää seurakuntalaisissa olevan eri luokkia. Ensimmäisen luokan "kilvoittelijat" pääsevät mukaan Jeesuksen toisen tulemuksen oletettuun ensimmäiseen osioon, toisen luokan uskovien jäädessä antikristuksen vihan aikaan odottomaan joko marttyyrikuolemaa ja tulemuksen toista osiota.

Esimerkkinä osittaisen tempauksen opetuksen teksteistä lainaan mainitsemaani Nousiaista ja hänen sairaalloista opetustekstiään: 

"Antikristuksen valtakunnassa on ihmisiä, jotka noudattavat Raamatun sanaa, ja joilla on ainakin ollut sydämmessään todistus siitä, että he ovat Jeesuksen omia. Nämä ovat nuo onnettomat Jumalan lapset, jotka jäivät pois ylösotosta. Valvomattomat Jumalan lapset, lahkohenkiset kristityt, julkiluopiot, salaluopiot ja maailmanhengestä juopuneet kristityt jäivät pois ylösotosta, vaikka he olivatkin kerran kokeneet pelastuksen. Heillä oli pelastusvarmuus Pyhässä Hengessä, mutta he eivät olleet valmiina Jeesuksen saapuessa. He ovat noita onnettomia pyhiä, joita vastaan Antikristus lähtee sotaan ja voittaa heidät (Ilm. 13:17). ...
He ymmärtävät Raamatusta, että on enää vain yksi mahdollisuus. He voivat päästä Karitsan häihin jälkikuljetuksessa. Mikä on tämä tie?

Tämä tie on verimarttyyriyden tie. Heidät asetetaan valinnan eteen. Konepistoolin piippu kiiltää ilkeästi miliisin kädessä. Pistävät silmät tuijottavat kysyvinä. ... Kristitty nostaa katseensa tutkijaansa ja sanoo: 'En tahdo kumartaa petoa ja ottaa sen lukua.' Kuuluu laukauksia, korahtelua ja veri lainehtii. Herra antoi voimaa viimeisessä kilvoittelussa. ...

Onko sinulla kristitty lukijani rohkeutta jättäytyä tähän jälkijoukkoon?"(1967,100-102)

Hartosen kirjassa sama asia ja periaate esitetään maltillisemmin, mutta useissa kohdissa. Hän toteaa esimerkiksi kirjansa sivuilla ”Eivät kaikki kristityt eivätkä saarnamiehetkään ole valmiit kohtaamaan Herraansa pilvissä (1950, s. 87).”

Tällaisen opetuksen hedelmiin on tarttunut myös Pastori Esa (Hyvönen) blogissaan. Hän lainaa hedelmistä esimerkkinä Ristin Voitossa ilmestynyttä ja myös seurakuntalainen -sivustolta löytyvää haastatteluani seuraavasti:

"Helluntaikodissa kasvanut Partanen muistaa lapsuudestaan erityisen hyvin seurakuntalaisten nähtäväksi levitetyt valtavat Ilmestyskirjan havaintokartat, joita koristaneet tankit ja ohjukset kertoivat lopun läheisyydestä.

- Ilmestyskirjan opetus on traumatisoinut monia. Moni on varmasti poistanut kirjan lukurutiineistaan ja ottanut tilalle vaikkapa Psalmit tai Korkea Veisun. Pieni osa ikäluokastani on Ilmestyskirjan kanssa sillä tavalla sinut, että yrittää yhä sijoitella tsunameita ja tuhkapilviä sen jakeiden väliin."

Hyvönen kysyykin oikeututusti seuraavaa:

"Kuka ottaa vastuun ihmisten paimentamisesta kohti pelkoa evankeliumin ilon ja rauhan sijaan? Kuka ottaa vastuun, että levittävät perusteetonta sanomaa perustuen huonoon raamatuntulkintaan? Maailmanlaajuisesti useat herätys- ja evankelikaaliset johtajat ovat ottaneet kantaa pessimistisen profetian tulkinnan hedelmiin kuten edesmenneet George Eldon Ladd (Blessed Hope) ja John Stott (kirjan nimeä en nyt muista) tai elossa olevat evankelikaali-anglikaani N. T. Wright (Suprised by Hope, 2008) ja helluntailainen Craig S. Keener (The NIV Application Commentary: Revelation 2000)."

Haastatteluuni perustuvassa artikkelissa todetaan myös seuraavasti: 

"Nuorempana Partanen ei edes uskaltanut lukea Ilmestyskirjaa.

- Sen perusteella, mitä kiertelevät saarnaajat siitä opettivat, Ilmestyskirjan tarkoitus oli lähinnä auttaa ohjusten lentoratojen arvioinnissa."

Pitkään ajattelin ja luulin, että nuorempana minua ahdistivat värikkäät futuristiset ja dispensationalistiset tulkinnat. Luulotautini parani vasta kun sain mahdollisuuden tutustua ennakkoon Tuomo Läntelän Pro Gradu-työhön, jossa hän tarkastelee Vilho Hartosen pelastusoppia Mitä pian tapahtuu -kirjassa. Hartosen Ilmestyskirjan tulkintahan on sinällään helluntailaisuuden epävirallinen oikeaoppisen Ilmestyskirjan kivijalka.

Läntelän työn kautta havahduin siihen ja ymmärsin, että minua eivät sinänsä ahdistaneet dispensationaliset ja futuristiset fantasiatulkinnat sinänsä vaan nimenomaan seurakunnissa kiertelevien ei-varteenotettavien dispensationalistien yleisesti esittämä opetus.

Tällainen opetus, joka esittää vain todella ansioituneiden uskovien pääsyä pois antikristuksen kauhuista, on omiaan pelottamaan, ahdistamaan ja nakertamaan uskovien pelastusvarmuutta.  Omiin ansioihin katseet kääntänyt ei-varteenotettavien dispensationalistien opetus ei ole helluntaiseurakuntien - tai minkään muun terveen kristillisen yhteisön - yleisen pelastus- tai seurakuntaopin mukaista. Oppia eivät myöskään tue kirjoituksissaan esimerkiksi helluntailaiset isät Juhani Kuosmanen, Olavi Kokkonen tai Mauri Viksten.

Kuka voi koskaan tietää varmasti omat ansionsa tai niiden riittävyyden? Omiin ansioihin perustuva pelastus ei ole koskaan varma ja kestävä. Kristuksen työhön ja Jumalan armoon perustuva pelastus sensijaan on varma ja kestävä.

*Leo Meller ei opeta osittaista tempausta, vaan edustaa kerran pelastettu - aina pelastettu" -oppia, jota tutummin kutsutaan kalvinismiksi tai predestinaatioksi. Hänen opetukselleen on kuitenkin tyypillistä "vaivoin pelastettu" -ajattelu, jonka mukaan osa uskovista pelastuu huonon kilvoittelunsa/huonojen ansioidensa ikään kuin rimaa hipoen, eivätkä nauti taivaan iloista täysin rinnoin kuten kirkkaasti riman ylitäneet.