Maailma on renki - Kristinusko ympäristön kriisin takana?

Keskusteluissa ja erilaisissa teksteissä tulee silloin tällöin vastaan ajatus, että 1900-luvulle luonteenomainen luonnon ja luonnonvarojen hyväksikäyttö, rosvous ja tuhlaus olisi kristillisyyden ja erityisesti kristillisen luomisopin seurausta.

Ajatus ei vierasta myöskään trendikkäälle "suvaitsevaiselle vihervasemmistolaiselle" -ajatteluvirtaukselle, jossa ajatus kaikessa uskontosensitiivisyydessään kulkee rivien välissä tai suoraan seuraavasti: Uskontohan on ihan tyhmää, tuhoisaa kaikelle  ja järjenvastaista.

Luomiskertomuksessa (1. Moos. 1. ja 2.) kerrotaan, että ihmiselle annettiin hallittavaksi ja hoidettavaksi luomakunta. Tämä on eräiden väitteiden mukaan kristillisyydessä tai kristillisyyden leimaamassa kulttuurissa kääntynyt ajatukseksi, että luomakunta alistettiin ihmisen orjuutettavaksi ja tarpeiden tyydytystä varten.

Tämä ajatuksen popularisoi 60-luvulla esseessaan historioitsija Lynn White Junior. Hän väitti, että juutalais-kristillistä näkemys, jonka mukaan ihmiskunnalla on auktoriteetti luomakuntaan nähden, on iskostanut kristillisyyteen taipuvaisten ihmisten mieliin oikeutuksen luonnon häikäilemättömään hyväksikäyttöön. Tämä johtaa hänet päättelemään, että kristinusko on vastuussa ympäristön ekologisesta kriisistä.

Whiten kirja on kaikesta historiallisesta ja teologisesta pinnallisuudestaan huolimatta vaikuttanut paljon luonnontieteen ystävien suhtautumiseen uskontoihin ja erityisesti kristinuskoon. Tämä erityissuhde kristinuskoon selittynee sillä, että länsimaat ovat kulutuksen, teollisuuden ja teknologian "kehityksen" kärjessä tarvitsevat eniten luonnonvaroja.

Tarkempi luomiskertomuksen tutkimus kuitenkin paljastaa Whiten ja hänen laillaan ajattelevien väitösten paikkansa pitämättömyyden. Genesiksen teksti näyttää ihmiskunnan "hyväksikäytön legitimoinnin" tai herrauden sijaan enemmänkin luomakunnan tilanhoitajina joko yksin tai Jumalan kumppaneina.

Tämän alkuperäistä luomiskertomuksen tekstin tarkoitusta vastaavan tulkinnan mukaan luomisoppi ei siis olekaan ympäristön vihollinen, vaan kertoo siitä että ihmisellä on vastuu ympäristöstä ja sen hyvinvoinnista. Ihmiskunta on annettu ihmisen haltuun säilytettäväksi ja hoidettavaksi.

Ympäristötieteilijä Calvin B DeWitt väittää, että ympäristön vaalimisen peruslähtökohdat on mahdollista löytää myös Raamatun kertomuksista, jotka tulkitsevat kristillistä luomisoppia:

1) "Maailmanvarjelun periaate" - aivan samoin kuin Luoja varjelee ihmiskuntaa ja huolehtii siitä, ihmiskunnan on varjeltava ja huolehdittava Luojansa luomakunnasta.

2) "Sapattiperiaate" - luomakunnan resurssien on annettava toipua ihmisen käytöstä.

3) "Hedelmällisyysperiaate" - luomakunnan hedelmällisyydestä on nautittava eikä sitä saa tuhota.

4) "Täyttymisen ja rajojen periaate" - ihmiskunnan roolille luomakunnassa on rajansa. Näitä rajoja on kunnioitettava.

Myös tunnettu teologi Jürgen Moltmann liittää teologian muiden asioiden muassa myös ympäristöasioihin. Kirjassaan "Jumala luomakunnassa" (1985) Moltmann esittääkin vaihtoehtoisen näkemyksen ympäristön kriisin taustalle. Hän esittää luomakunnan ryöstämisen käyvän käsi kädessä teknologian kehittymisen kanssa. Moltmann myös esittää kriisiin ratkaisun: Jos ihmiskunta löytäisi jälleen tunteen siitä, että Jumala on läsnä Henkensä kautta luomakunnassa, se ymmärtäisi ympäristön tuhoamisen olevan hyökkäys itse Jumalaa vastaan. (McGrath, Kristillisen uskon perusteet. 2011, 314-315)

Itse ajattelen omaan kokemukseeni ja varhaiseen ajatteluuni perustuen, että osa kristityistä on kuin onkin saattanut viime vuosikymmeninä suhtautua uutisiin ympäristö- ja ekologisesta kriisistä jonkin asteista huolettomuutta ja välinpitämättömyyttä kokien. Tämä ei kuitenkaan ole ollut seurausta vääränlaisesta luomisopista, vaan sitä on saattanut aiheuttaa enemmänkin ajatus ajan ja/tai historian nopeasta loppumisesta. Tämä ajatus on seurausta eskatologisesta opetuksesta, joka saa ihmiset uskomaan Jeesuksen toisen tulemuksen olevan hyvin lähellä, jo oven takana.

Logiikka huolettomuuden takana voisi kulkea seuraavasti: Jos uskon Jeesuksen olevan tulossa takaisin hyvin pian, mitä hyötyä on suojella ja säilyttää luontoa - kyllä se nyt tämän muutaman vuoden vielä kestää - ja joka tapauksessa kaikki on tulelle talletettua ja kaikki luodaan uudeksi - niin, että vedetään vaan se viemäri suoraan  mereen!

Kukaan ei osaa varmasti sanoa kuinka paljon ihmiskunnalla vielä on aikaa. Edes kukaan pikaisen "kristillisen" lopun odottajista, oman näkemyksensä mukaan jo jatkoajalla elävistä, ei voi varmasti sanoa kuinka kauan vielä joutuu ympäristönsä kanssa elämään. Soveltakoon kukin luomiskertomuksen ajatusta "Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä" tähän päivään tekstin alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti.

Millainen taivas on?

Jaksaisitko seisoa kädet ilmassa laulaen kolme päivää? Tai soittaa harppua kastepuku päällä kuukauden? Kiinnostaisiko jotakuta katsella sulassa sovussa ruohoa syöviä leijonaa ja lammasta 1 000 vuotta? Mitä nämä kestävät ikuisuuden? 

Ketäpä tervejärkistä ja elämänhaluista edellä kuvattu ajanvietto kiinnostaisi! Ihmiset ovat tottuneet liittämään kuvaukset harpuista ja valkoisista puvuista taivaaseen. Ne pohjautuvat Raamatun antamiin kuviin taivaasta. Viime aikoina huomiota ovat herättäneet myös kuolleista heränneen nigerialaispastorin kuvaukset taivas- ja helvettivierailuistaan.

Taivasikävästä ei nykyään puhuta yhtä usein kuin menneinä vuosikymmeninä. Takavuosina yleisiä olivat myös taivasikävästä kertovat laulut. Syyt taivasikävän ainakin näennäiseen hiipumiseen saattavat liittyä ympäristöömme. Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee tänä päivänä kohtuullisen tasainen vauraus ja turvallisuus.

Myös väärät käsitykset taivaasta saattavat vähentää taivasikävää. Kuvaukset antavat väärin tulkittuna taivaasta jopa tylsän kuvan elämyshakuiselle nykyihmiselle. Tätä etsintää eivät palvele esimerkiksi nigerialaispastorin kuvaukset taivaassa robottimaisesti yhtä aikaa käsiään kohottelevasta valkopukuisesta joukosta.

Ihmisten kuvaukset taivaasta

Ihmiset ovat kautta aikojen kokeneet taivasvierailuja. Nämä kokemukset kiertelevät maailmanlaajuisesti seurakuntia joko suullisesti, äänitteiden tai kirjojen kautta. Usein kertomuksien voisi ajatella olevan jopa kristillisiä versioita suosituista ”Salaiset kansiot” tyylisistä viihdeohjelmista. Ihminenhän on luonnostaan utelias löytöretkeilijä, sillä jo Adamia ja Evaa kiinnosti tuntematon.

Ihmiset liittävät taivaaseen maan päältä tuttuja asioita. Näyt kertovat taivaassa olevan jokia ja puita, eläimiä ja kaupunkeja. Siellä tavataan yleensä tuttuja, kaivattuja lähiomaisia ja ystäviä. Asunnot ovat hienoja, lapset leikkipuistoissaan lapsia ja vanhukset pirteitä. Ihmisten toiveet taivaasta täyttyvät ja yleensä vierailu rohkaisee heitä.

Ihmisten taivaskertomukset perustavat aina ilmestyksiin, jotka ovat unimaailmaan verrattavia kokemuksia, eivät koskaan todellisia tapahtumia. Tästä kertoo myös se, että ihmisten kuvaukset taivaan yksityiskohdista ovat muuttuneet vuosisatojen mukaan. Yhteistä kuvauksissa on oikeastaan niiden erilaisuus, joten sen perusteella taivaita olisi monia ja ne olisivat hyvin yksilöllisiä.

Raamatun kuvaukset taivaasta

Myös Raamatun sisältämät kuvaukset taivaasta perustuvat usein ilmestyksiin. Raamatun ilmestyksissä ja taivaskuvauksissa yhdistävä tekijä on se, että ne ovat tallennettu joko runokielellä tai vertausten muodossa. Näin ollen ne ovat edustavat aina vertauskuvallista, eivät kirjaimellista tapaa kuvata asioita ja todellisuutta.

Raamatun kuvauksetkin kertovat taivaasta maan päältä tuttujen asioiden kautta. Vaikka Raamattu antaa kaikkein luotettavimmat kuvat taivaasta, sen sisältämät kertomukset ovat vain yrityksiä selittää taivas ihmismielen ymmärrettäväksi.

Raamattu käyttää kaikkia tavanomaisia kirjallisuuden keinoja tehdäkseen asioista ihmisten ymmärrettäviä. Jumala hyödyntää Raamatussa Paavalin selvien opetusten lisäksi myös elämäkerrallisia ja kertomuksellisia aineksia, samoin kuin kuvakieltä viestinsä perille saattamiseksi.

Millainen taivas sitten on?

Mikä ihmisten tai Raamatun kuvauksista ja kertomuksista on tosi? Mikään kuvauksista ei ole oikea! Ihminen rajallisuudessaan ymmärtää taivaan parhaiten kuvien kautta. Raamatun kuvakieli ja vertaukset toimivat siten, että ne luovat kuulijalla mielleyhtymiä. Kuvaukset taivaasta haluavat tuoda mieleemme mielikuvan hyvän ja rauhallisen tyyssijasta.

Millainen taivas sitten todella on, jos mikään kuvauksista ei vastaa yksityiskohtaista todellisuutta. Taivas saattaa olla pikemminkin tila, toinen ulottuvuus, kuin paikka. Koska Jumala ei ole aikaan ja paikkaan sidottu, miksi taivaskaan olisi. Tätä tukee ajatus, että ihmisetkään eivät ole ylösnousemuksensa jälkeen yhtä sidottuja aikaan ja paikkaan kuin nykyolemuksessamme.

Ihmisten ja Raamatun antamissa kuvauksissa taivaasta on kaksi tärkeää yhteneväisyyttä. Ensinnäkin, taivaassa on hyvä olla ja toiseksi, Jumala on siellä läsnä. Taivaskuvauksissa olennaista ei ole miettiä yksityiskohtia, vaan kokonaisvaikutelmaa. Seuraava Raamatun kuvaus taivaasta on yksi parhaista, senkin tarkoitus on antaa kokonaisvaikutelma tulevasta:

... Hän (Jumala) asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut… Tämä on voittajan palkinto (Ilm. 21:3-7).
Tällaista paikkaa on jokaisella ikävä. Se ei ole tylsä, vaan kaiken puolin hyvä ja parempi kuin nykyisen elämän tarjoamat vaihtoehdot.

Jos emme tee sääntöjä taivaan yksityiskohtien suhteen, jokainen on vapaa kuvittelemaan hyvän paikan hyvän Jumalan läsnäolossa. Näin ollen taivasikävä tulee yhä useampien ulottuville. Taivaassa kaikki ovat tyytyväisiä siihen, mitä Jumala on omilleen varannut, toteutuivat sitten toivotut yksityiskohdat tai eivät.

Minäkin tiedän millaiseen taivaaseen haluaisin mennä!

Jumalan valtakunta on ja tulee

Jumalan valtakunta, joka tunnettiin myös nimellä teokratia, ei ole vain mennyt tai vielä tuleva hallintomuoto. Se on käytössä tänä päivänäkin. Vaikka valtakunta ei ole samanlainen kuin nykyiset hallintomallit, sen ylivoimaisuutta on tuskin tarvetta epäillä.

Demokratiassa päättäjä on usein se, joka kertoo parhaan tai vetoavimman tarinan. Myös yleinen mielipide vaikuttaa päättäjiin, koska heidän valtansa on kannatuksesta riippuvainen. Demokratiassa siis ihmiset päättävät ja luovat toimintansa kriteerit. Teokratiassa eli Jumalan valtakunnassa Jumala päättää kriteerit, sekä ohjaa arvoja, asenteita ja niistä kumpuavia tekoja.

Jumalan valtakunta toimi muinaisessa Israelissa. Jumala kertoi tahtonsa profeettojensa, puhemiestänsä kautta kansalle. Kansa kuitenkin halusi saada kuninkaan, kuten naapurikansoillakin. Sen arvomaailmaa sanelivat ympäristön mallit. Kuningaskunta oli siis ihmislähtöinen, ja toisin kuin Jumalan tahdon valtakunta, se tuhoutui ennen pitkää.

Jumalan valtakunta-ajattelua historiassa

Juutalaiset odottivat Israeliin kuningasta, joka näkyvästi hallitsisi maailmaa ikuisesti. Tulevan kuninkaan tuli olla yhdistetty Daavid ja Mooses. He eivät tunnistaneet Jeesusta kuninkaakseen, koska heidän näkemystään ei ohjannut Jumalan arvomaailma. Jeesus ei tuonut toivottua näkyvää, vaan näkymättömän valtakunnan.

Myös Katolinen kirkko loi aikoinaan maan päälle näkyvän valtakunnan, joka osoittautui flopiksi. Valtakunta-ajattelu on ollut aikansa vanki, siispä Darwinin evoluutioteorian aikoihin 1800-luvun lopulla mm. Albert Ritscl ajatteli Jumalan valtakunnan olevan yhteiskunnallista evoluutiota.

Tällä vuosisadalla mm. Charles Dodd ja George E. Ladd ovat palanneet ajatteluun, jonka mukaan Jeesus opetti sekä "jo nyt" että "ei vielä" -valtakunnasta. Evankeliumien perusteella voidaan sanoa, että Jeesuksen opetusten painopiste oli Jumalan valtakunta, sen olemus ja arvot. Jeesus opetti valtakunnasta, että sen aika oli tullut. Kansalaisuuden perusteena oli parannuksen teko ja hyvään uutiseen uskominen!

Jumalan valtakunta on näkymätön

Jeesuksen mukaan (Luukas 17:20) Jumalan valtakunta ei tule näkyvällä tavalla. Raamatussa valtakunta ei olekaan konkreettinen käsite. Sekä heprean ´malchut` että kreikan `basileia` sanat eivät tarkoita maantieteellisiä alueita, joita kuningas hallitsee. Molemmat sanat pitävät sisällään hallitsijan suvereenin tahdon toteutumisen.

Isä Meidän -rukouksen (Matteus 6:9-15) alussa heprealaiselle runoudelle tunnusomainen kaksoisilmaus selittää valtakunnan merkitystä. Se täsmentää lausetta "tulkoon sinun valtakuntasi" tarkoittavan tulemiseen liittyvän myös "tapahtukoon sinun tahtosi".

Siispä Jumalan valtakunnan tulemus ja sen kansalaisuus on Jumalan tahdon etsimistä ja kunnioittamista. Se ei ole maailman arvoihin ja asenteisiin mukautumista. Ihmisten arvot eivät koskaan pärjää vertailussa Jumalan tahdon mukaisille arvoille.

Jumalan valtakunta on "jo nyt"!

Jumalan valtakunta eli jumalan tahto on sisäisesti meissä (Luukas 17:21) jo nyt Pyhän Hengen kautta. Pyhä Henki antaa myös meille tietoa Jumalan tahdosta. Jumalan valtakunta eli Jumalan tahdon hallinta näkyy ennen kaikkea siinä, että ihmisiä pelastuu Jumalan tahdon mukaisesti väliaikaisista ihmisten luomista "valtakunnista".

Jumalan tahtoa vastustajien arvojen ja asenteiden hallinto on jo alkanut murtua. Jumalan tahto voitti ristillä, mutta taistelu jatkuu. Jumalaa vastustavat voimat haluavat toivottomuudessaan uskotella myös ihmisten olevan toivottomia ja viedä mahdollisimman monet pois Jumalan tahdosta.

Jumalan valtakunta ei ole toivottomuuden levittäjä. Kaiken teologisen liberalismin ja postmodernin kyynisyyden keskellä meillä on oikeus uskoa Jumalan valtakunnan ylivoimaan ja yliluonnollisuuteen. Meidän ei tarvitse hävetä Jumalasta lähteviä arvoja, ne kestävät kuten niiden synnyttämät teotkin. Jumalan valtakunta muuttaa kansalaisensa ja ympäristön.

Jumalan valtakunta on vielä tulossa!

Jumalan valtakunta eli tahto toteutui jo Jeesuksen syntymässä ihmiseksi ja ristin kuolemassa. Se takaa, että vielä toteutumaton (Luukas 17:24) Jeesuksen toinen tulemus tapahtuu. Se on osa Jumalan suunnitelmaa, hänen vastustamatonta tahtoaan. Silloin alkaa Jumalan näkyvä hallinto.

Jumalan hallinta ja tahto paljastuvat tulevaisuudessa kaikille ilman esteitä. Tulevaisuudessa kaikki tapahtuu Jumalan tahdon mukaan ja kauan kaivattu oikeudenmukaisuus toteutuu. Jo nyt meidän oikeutemme, ei velvollisuutemme, on elää tämän tulevan toivon mukaan.

Jumalan valtakunta antaa elämään laatua!

Jumalan valtakunnan kansalaisuus lisää elämänlaatua. Yhteiskunnassa, jossa Jumalaan tai hänen arvoihinsa ei uskota, eletään usein vain tätä päivää ilman tulevaisuutta. Ilman tulevaisuutta elämästä tulee itsekästä. Ihmisen huomio keskittyy itsensä palkitsemiseen ja kaikkien halujensa toteuttamiseen ennen eläkeikää.

Jumalan valtakunnassa eläminen jo nyt vaikuttaa meidän elämäämme! Kun Jumala on läsnä tässä päivässä, se pienentää ihmistä. Jumalan osuuden kasvaminen elämässämme tekee meistä oikealla tavalla aktiivisia.

Jumala tahtoo huolehtia meistä ja kauttamme myös muista ihmisistä. Jumalan valtakunnan kansalaisten kautta tieto Jumalan tahdosta ja paremman toivosta leviää, Jumalan valtakunta ei voi pysyä piilossa. Jumalan näkymätön valtakunta murtautuu näkyväksi kun kansalaiset elävät sen arvojen ja asenteiden mukaan jo nyt.

"Jo nyt - ei vielä" helluntailiikkeessä

Julkaistu: Ristin Voitto 14.2. 2007

Helluntailiike on menettänyt "jo nyt - ei vielä"  -korostuksensa

Helluntaiherätys eli alkuvaiheissaan lailla jo tässä hetkessä todeksi tulevaa. Se näkyi esimerkiksi runsaan kielilläpuhumisen pitämisenä oikean helluntailaisen ja hengellisyyden mittarina. Samoin koettiin, että tuleva Kristuksen toinen tulemus ja sen myötä näkyvä Jumalan valtakunnan esiinmarssi oli lähellä. Opiskelun ja asunnon omistamisen sijasta kannatti kerätä aarteita taivaaseen esimerkiksi uhraamalla varoja ja aikaa evankeliointiin ja lähetystyöhön.

Nyt perinteisen, klassiseksi kutsutun helluntaiherätyksen osan voi katsoa elävän täysillä päivää ilman tulevaisuutta. Helluntailaisuutta leimanneet toisen tulemuksen odotus ja kielilläpuhuminen ovat hiipuneet. Uudemmassa, karismaattiseksi kutsutussa helluntailiikkeessä sen sijaan on havaittavissa vielä tulevan korostuksia. Näitä ovat esimerkiksi toisen tulemuksen odotuksen korvaava viimeisen megaherätyksen odotus sekä armolahjojen korostus. Armolahjoissa painopiste on kuitenkin kielilläpuhumisen sijasta parantamisessa ja profetoinnissa.

Klassisessa helluntailaisuudessa ajatellaan kristityllä olevan Jumalan synnyttämää uskoa, joka on niin vahvaa, että todellisuuden myötä- tai vastamäet eivät siihen vaikuta. Joissain helluntaikarismaattisissa piireissä ajatellaan, että kristitty voi omalla uskollaan vaikuttaa todellisuuteen, esimerkiksi parantua. Vastoinkäymiset ovat merkki uskon puutteesta ja siitä, ettei uskalleta uskoa Jumalan lupausten ja tulevan täyttymyksen olevan totta jo nyt. 

Käytännön jo nyt – ei vielä esimerkkejä  

Jo nyt                                                                Ei vielä

Kristitty kuolee                                                      Kristitty on kuolematon

Kristitty voi parantua (tai sairastua)                      Kristitty on terve, eikä voi sairastua

Kristitty voi mennä naimisiin                                 Kristityt eivät mene naimisiin (Matt. 22:30)

Kristityn sielu on pelastettu                            Kristityn ruumiskin pelastuu ylösnousemuksessa

Kristitty osallistuu ehtoolliseen                     Kristitty osallistuu Karitsan hääaterialle (Ilm. 12:9)

Kristitty nousee kasteen ”haudasta”             Kristitty nousee uutena luomuksena ylösnousemuksessa

Kristitty on monin tavoin vajavainen, mutta pyhä            Kristitty on virheetön, puhdas ja pyhä

Kristityn tieto ja rakkaus on vajavaista   Kristityn tieto ja rakkaus tulevat täydellisiksi                   

Jumalan valtakunta on sisäisesti kristityssä         Jumalan valtakunta ilmestyy myös näkyvästi

"Jo nyt - ei vielä" -ajattelun tausta

”Jo nyt - ei vielä” kiertyy apokalyptiikkaan ja eskatologiaan

Uuden testamentin teologian suositun tulkintakehyksen ”jo nyt – ei vielä” tausta näyttäisi olevan apokalyptiikassa. Se oli kristillisen ajanlaskun molemmin puolin suosittu uskonnollinen virtaus sekä juutalaisten että varhaiskristittyjen parissa. Ajatukset siirtyivät ihmisten mielistä paperille ja syntyi suuri joukko profeetallista kuvakieltä hyödyntäviä apokalypseja eli ilmestyskirjoja.

Apokalyptisen kirjallisuuden tunnusmerkkejä olivat esimerkiksi mm. historian jako kahteen aikakauteen, näiden aikakausien murroksen läheisyys eli vallitsevan aikakauden loppu, Messiaan ilmestyminen ja sitä seuraava hyvien palkitseminen sekä ylösnousemus ja pahan tuomio.

Jeesuksen opetuksessa on apokalyptisia piirteitä. Hänen puheidensa pääaihe on Jumalan valtakunta, joka on murtautumassa tai jo murtautunut näkymättömästä näkyvään. Se on jo nyt sisäisesti kristityissä, mutta myös erillinen vielä tuleva jakso. Tulevaisuuteen jää myös lopullinen voitto Saatanasta sekä yleinen ylösnousemus.

Myös Paavalin teologiassa vaikuttavat apokalyptiset kaksi aikakautta, joiden murrosta hän todisti. Lain aikakausi oli takana ja koittamassa oli armon aikakausi. Lain voima murtui ristillä ja armon alku sinetöitiin ylösnousemuksessa.

”Jo nyt – ei vielä” liittyy myös joko yleiseen eskatologiaan eli maailmanhistorian loppuun liittyvään tai henkilökohtaiseen eskatologiaan eli ihmisen kuoleman jälkeiseen kohtaloon. Pelastus perustuu armoon, mutta vielä ei ole koettu uskon ja toivon täyttymistä. Esimakua tulevasta tosin saadaan jo nyt monin tavoin, mutta esimerkiksi ruumiin ylösnousemusta ja ikuisuutta odotetaan Kristuksen toiseen tulemukseen saakka.

"Jo nyt - ei vielä"-ajattelu Raamatun tulkinnan apuna

Julkaistu: Ristin Voitto 14.2. 2007

Kristus on jo voittanut synnin, vaikkei se ole täysin menettänyt voimaansa. Kristitty on armosta pelastettu jo nyt, vaikkei vielä täydellisesti. Hänen elämässään tulisi olla terve jännite jo toteutuneen ja vielä tulevan välillä.

”Jo nyt - ei vielä” on teologinen käsite, jota ei suoraan mainita Raamatussa, mutta joka löytyy Uuden testamentin rivien välistä. Se auttaa hahmottamaan Uuden testamentin opetuksia. Käsite viittaa katoavaan ja katoamattomaan eli nykyiseen ja tulevaan todellisuuteen. Kristityt maistelevat jo nyt tulevaa todellisuutta, joka ei vielä kaikessa voimassaan ole täyttynyt.

Jo nyt nautimme kristittyinä etuuksista, kuten sielun rauhasta, parantumisesta ja Hengen avusta vaelluksessa. Kaikki uskoontuloa seuraavat etuudet ovat kuitenkin vaillinaisia verratessa niitä vielä odottaviin täydelliseen sisäiseen ja ulkoiseen rauhaan, kuoleman ja sairauksien poissaoloon ja Hengessä elämiseen.

Jeesuksen opetukset ja Paavalin sovellutukset niistä muodostavat suurelta osin Uuden testamentin teologian. ”Jo nyt – ei vielä” näkyy Jeesuksen puheissa valtakunnasta, joka on jo nyt sisäisesti meissä, vaikka ei vielä ole toteutunut kaikessa voimassaan. Paavali, joka tulkitsee Jeesuksen sanomisia käytännön tasolle, vie käsitteen yksityiskohtaisempiin asioihin, kuten hengellisten lahjojen käyttöön.

Tervehenkinen ”jo nyt” nostaa rimaa

Tervehenkinen tulevan huomioon ottaminen keskittyy Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen sekä niitä seuranneisiin Hengen lahjoihin. Kristuksen ylösnousemus merkitsi aikakausien murrosta. Vaikka kristitty on vielä vankina ruumiissaan, hänen elämäänsä säätelee jo nyt tuleva täyttymys. Katoavan maailmanjärjestyksen arvot eivät enää ohjaa kristityn toimintaa ja valintoja. Tulevan Jumalan valtakunnan arvojen ja asenteiden tulisi olla jo nyt kristityn ohjenuora, vieläpä toteutettavissa Hengen avulla.

Tulevan valtakunnan mukainen elämä jo nyt edellyttää Paavalin mukaan esimerkiksi sitä, että kristittyjen keskinäiset riidat voidaan selvittää seurakunnan sisällä, siis ilman ulkopuolisia nykyisen maailmanjärjestyksen vallassa eläviä ihmisiä 1). Tulevassa ei myöskään ole eriarvoisuutta, ei orjaa eikä vapaata, miestä eikä naista, 2) vaan vallitsee täydellinen tasavertaisuus. Riitojen ja eriarvoisuuden poisto näyttää yhä sisältyvän ”ei vielä” toteutuneisiin ihanteisiin.

    

Oikein ymmärretty tulevan mukaan eläminen nostaa kristityn etiikkaa ja moraalia. Kristityn saama Pyhä Henki toteuttaa Hengen hedelmän vaikutuksia hänessä ja hänen elämänsä kautta.

Korostukset vaarallisia

Paavali varoittaa ihmisiä elämästä liikaa tulevassa jo nyt. Tämä voi johtaa ylihengelliseen tulkintaan omasta nykytilasta. Esimerkiksi korinttolaisten parissa kielilläpuhuminen ilmeisesti tulkittiin enkelien kieleksi, mistä näyttää seuranneen se, että kielilläpuhujat uskoivat olevansa jo lähes taivaan henkiolentoihin verrattavia. Oman hengellisyyden korostuksesta ja tavoittelusta seuraa hengellistä ylpeyttä ja muiden, esimerkiksi vähemmän kielilläpuhuvien, aliarviointia 3).

Ylihengellisyyden vaaroja on myös sinisilmäisyys muiden kristittyjen ja heidän motiiviensa suhteen. Kirkkohistoria on täynnä esimerkkejä, joissa toista kristittyä pidetään ensin ”enkelinä,” mutta tullaan sitten huijatuksi joko opillisesti tai taloudellisesti. Tulevan tavoittelussa jo nyt on vaarana myös asketismi, joka korinttilaisten keskuudessa ilmeni seksistä pidättäytymisenä jopa avioliitossa. Paavali kehottaakin aviopuolisoita täyttämään velvollisuutensa toisiaan kohtaan, sillä ei edes kristitty ole vielä vapautunut seksuaalisista haluistaan 4).

Yhtä vaarallista kuin ylihengellisyys on alisuorittaminen, joka voi olla seurausta liiallisesta epätäydellisyyden korostuksesta. Raamatusta tuttu hengellinen kilvoitus puuttuu, jos syrjäytetään pyrkimys toteuttaa tulevaa jo tässä ajassa, ja selitetään rikkeet sillä, että on mahdotonta yltää tulevan Jumalan valtakunnan arvojen mukaisiin edesottamuksiin.

Ei vielä –korostus voi saada vääriä ”ei voi vielä vaatiakaan” –korostukseksi. Ihminen antaa itselleen armoa sen sijaan, että kerjäisi ja saisi sitä Jumalalta. Tällaista ihmisen omaa armoa kutsutaan halvaksi armoksi, kun taas Jumalan armo on Kristuksen kalliisti ristillä maksamaa. Halvan armon varassa vaeltavalla kristityllä on suuri vaara alistua lihallisuutensa valtaan.

Jännite tuo tasapainoa

Kristityn elämässä on siis jatkuva jännite nykyisen ja tulevan olotilan välillä. Tilannetta tarkkailemalla, nöyryydellä ja tasapainoisella ”jo nyt – ei vielä” –käsitys vältetään sekä ylihengellisyyden että epätäydellisyyteen alistumisen karikot. Tasapainoinen kristitty purkaa jännitteen Raamatun hengen mukaisesti sekä kilvoitteluun että armossa lepäämiseen. Jumalan anteeksiantamus ja armo esikuvana opitaan antamaan itselle epäonnistumisia anteeksi muistaen kuitenkin se, että Hengen avulla pystytään parempaan.

Kristityn elämä on jännittävää siinä mielessä, että vaikka hänet on pelastettu ja lunastettu, silti pelastus on vajaa ja täyttymystä joutuu vielä odottamaan. Vasta tulevaisuudessa ihmisen ja luomakunnan suhde luojaansa ennallistetaan alkuperäistä vastaavaksi. Jo nyt Kristuksen hankkima pelastus on kuitenkin riittävä, jo nyt kristitty on puhdas ja täydellinen, mutta vasta Kristuksen toisen tulemuksen jälkeen toteutuvat Raamatun lupaukset täydellisestä lunastuksesta.

Kristitty on jo nyt täysin pyhä. Muuten emme kelpaisi täydellistä pyhyyttä vaativalle Jumalalle. Pyhyys ei kuitenkaan perustu omaan elämäämme ja ansioomme, vaan pyhyys saadaan Kristukselta.

1) 1. Kor. 6:1-4

2) Gal. 3:28

3) 1. Kor. 13:1, 18-22

4) 1. Kor. 7:1-6

Lähteet:

Collins, John J. ed. The Encyclopedia of Apocalypticism, Vol. 1. Continuum, 2000.

Fee, Gordon D. The First Epistle to the Corinthians: The New Testament Commentary on the New Testament. Eerdmans, 1987.