Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jae 18 ja luvun yhteenveto

13:18 Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi.

Johannes kertoo selvän tuntomerkin pedon merkille. Se on pedon nimi tai sen nimen lukuarvo 666. Pedon nimen lukuarvolla viitataan tässä yhteydessä ensimmäiseen, merestä nousevaan pedon nimeen, jota ihmiset ohjattiin palvomaan. Tämän vahvistaa esimerkiksi Ilmestyskirjan jae 20:4: ...”minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä.”

Kreikkalaisten, juutalaisten samoin kuin roomalaisten käyttämillä aakkosilla oli kirjainarvon lisäksi numeroarvo. Esimerkiksi kristittyjen apokalyptikkojen kirjoittamissa Sibyllinian oraakkeleissa laskettiin Jeesuksen nimen lukuarvoksi 888 (I =10, H =8, S =200, O =70, Y =400, S =200). Numero 6 on inhimillisen epätäydellisyyden luku, numero 3 puolestaan täydellisyyden luku, joten luvun 666 voidaan tulkita olevan synnillisen epätäydellisyyden täydellisyyttä puhtaimmillaan – tai pahimmillaan. Luku 666 kuvaa siis kolminkertaista suurinta mahdollista inhimillistä epätäydellisyyttä.

Joissain varhaisissa Ilmestyskirjan käsikirjoituksissa käytetään tässä kohden luvun 666 sijasta lukua 616. Tämän on selitetty johtuvan siitä, että osa käsikirjoitusten kopioitsijoista uskoi tai tiesi Johanneksen tarkoittavan pedolla keisari Neroa. Heprean aakkosten kautta luvusta 616 voidaan saada nimitys Rooman keisari. Kreikan vastaava ilmaisu latinan kielen Nero Caesarille on Neron Kaisar. Kun kreikan kielen sanat kirjoitetaan hepreaksi, nimen lukuarvoksi tittelin kera tulee 666. Luvut 666 ja 616 ovat ainoat, joista voidaan jollain tavoin päätyä sekä kreikan että heprean aakkosten kautta Neroon. Hän oli kristittyjen muistissa julmien vainojensa johdosta 60-luvulla jKr., jolloin hänen kerrotaan jopa polttaneen kristittyjä puutarhajuhliaan valaistakseen.

Ensimmäisen pedon ja sen nimen yhteys keisari Neroon on johdettu myös Ilmestyskirjan ulkopuolisten kirjoitusten pohjalta. Sekä apokalyptikot että maallikkokirjailijat nimittivät keisari Neroa usein Pedoksi. Lukuarvo 666 voidaankin laskea myös heprean kielen ”petoa” tarkoittavasta sanasta. Pedon luvun tulkinta keisari Neroksi vaatii kuitenkin sellaisia heprean kielen taitoja ja lukuarvoihin perehtymistä, joita kreikankielisiltä lukijoilta ei voinut odottaa.

Eräs näkemys lukuarvon ratkaisuun on esitetty sen oletuksen pohjalta, että Johannes olisi käyttänyt Danielin kirjaa pedon luvun lähteenä. Nebukadnessarin kuvapatsas oli 60 kyynärää korkea ja 6 kyynärää leveä (Dan. 3:1). Pedon kuvapatsaan yhteys kyseiseen patsaaseen tuli jo aiemmin esille. Juutalaisessa perinteessä Babylonin kuninkaan patsasta kutsuttiin suureksi puhuvaksi lohikäärmeeksi. Tämä liittäisi molemmat patsaat ja luvun kuusi kirjoittajien ajan hallitsijoihin; Johanneksella Rooman keisareihin ja Danielilla Babylonian hallitsijaan.

Vähemmälle kannatukselle jää tulkinta, jossa kuningas Salomo yhdistetään lukuun 666. Salomo rikkoi monia Jumalan kuninkaille säätämiä lakeja. Hänen valtansa kääntyi laskuun kuitenkin vasta sen jälkeen kun hänen saamansa vuosittaisen kultamäärän kerrotaan olleen 666 talenttia (1. Kun. 10:14-). Tätä kautta luvusta 666 on ajateltu tulleen jonkinlainen kirouksen vertauskuva.   

Jakeen 18 lukutapa voi myös poiketa nykyisen käännöksen ilmaisusta ”se on erään ihmisen luku”, joka selvästi viittaa yksilöön pedon merkin takana. Osassa käännöksiä vastaava kohta on käännytty ”se on ihmisen luku” tai ”se on inhimillisyyden luku”. Näissä tapauksissa luku 666 ei viittaisikaan tiettyyn yksittäiseen henkilöön. Kreikan kielen ilmaisu, jota jakeessa 18 käytetään ”ihmisestä”, löytyy myös jakeesta 21:17, joka kuuluu ”se oli sata neljäkymmentä neljä kyynärää, ihmismitan mukaan, joka on enkelin mitta.” Molemmissa jakeissa käytetty termi aufrvpon (antropon) voisi siis viitata johonkin kuvaannollisesti tai laadullisesti inhimilliseen; tämän tulkinnan pohjalta pedon luku kuvaisikin yleisesti langennutta ihmisluontoa.

Pedon luku voi siis olla puhtaan vertauskuvallinen. Tätä tukisi se, että Johannes kertoo lukijoilleen muualla Ilmestyskirjassa (9:11; 16:16) aina käyttämänsä kielen selvästi. Tätä hän ei kuitenkaan tee kertoessaan, minkä kielen pohjalta pedon nimi ja luku voidaan ratkaista. Tämän pohjalta on luonnollista olettaa, että pedon nimen luku on vertauskuvallinen samoin kuin petojenkin kuvaus tai muut Ilmestyskirjan tarkoilta kuulostavat luvut. Numero kuusi on kontrasti Jumalan toimille ja täydellisyyden luvulle 7. Tämä näkyy myös Ilmestyskirjan vitsauksista kerrottaessa; niin 6. sinetti, 6. pasuuna kuin 6. maljakin kertovat tuomioista pedon seuraajille, kun taas vitsausten seitsemännet osiot kuvaavat täyttymystä Kristuksen vallalle, valtakunnalle ja voitolle.

Ilmestyskirjan yleinen vertauskuvallinen asioiden ja henkilöiden esittämistapa ei siis välttämättä viittaa esimerkiksi tiettyyn keisariin, kuten Neroon ainoana Antikristuksena vaan eräänä sellaisena. Johanneshan kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään monista antikristuksista, joiden yhteinen piirre on se, että he kieltävät Jeesuksen olevan Kristus, Jumala (1. Joh. 2:18).

Apokalyptiikan ja Ilmestyskirjan symboleja tulkitessa on muutenkin tärkeää keskittyä tulkinnassa symbolin yksittäisestä kohteesta sen takana vaikuttaviin voimiin. Tämä tulkintaperiaate tarkoittaa sitä, että jos Johannes viittasi pedon merkin nimellä ja luvulla keisari Neroon, hänen päätarkoituksensa oli kertoa, että Neron taustalla vaikuttivat ajattomat Jumalaa ja hänen omiaan vastustavat antikristilliset voimat. Näitä petovoimia edusti Ilmestyskirjan kirjoitushetkellä keisariin henkilöityvä Rooman valtakunta petojärjestelmänä. Petoja voisivat olla siis niin Nero, Domitianus, Stalin, Hitler, Mao ja muut palvotut sankarihallitsijat samoin kuin heidän edustamansa antikristilliset aatteet ja hallinnot.

Johannes kertoo pedon tunnistamiseen tarvittavan ”viisautta ja ymmärrystä”. Sanaparilla on jälleen vastineensa Danielin kirjasta, josta sen löytää hepreaksi kohdista 11:33 ja 12:10. Molemmissa kohdissa profeettaa varoittaa pyhiä jumalattoman hallitsijan heihin kohdistamista vainoista ja puhuu hengellisestä näkökyvystä, jota he vainoihin valmistautuessaan tarvitsevat. Jos pyhillä on tällaista näkökykyä, heitä ei voi pettää. Myös Ilmestyskirjan kohdassa 17:9 tarvitaan viisautta ja ymmärrystä vertauskuvallisesti esitetyn Rooman ja sen taustalla vaikuttavien voimien tunnistamisessa. Myös muut apokalyptiset kirjoitukset, kuten 4. Esran kirja sekä 2. Barukin kirja, vahvistavat että tällaista näkökykyä tarvitaan nimenomaan vainoissa.

Hengellisen näkökyvyn tarpeesta muistuttaminen ja tämän liittyminen vainoihin on linjassa Ilmestyskirjan kokonaissanoman ja tarkoituksen kanssa. Ilmestyskirja kirjoitettiin tilanteeseen, jossa kristityt kokivat olevansa painostuksen alla. He tarvitsivat hengellistä tukea ja rohkaisua jumalallisista lähteistä. Niitä heille tarjosi Johannes ilmestyksellään. Samaa tukea Ilmestyskirja tarjoaa ajattomasti kaikkien aikojen kristityille 

Yhteenveto 13. luvusta

Ilmestyskirja on sen omien sanojen mukaan tarkoitettu alkuperäisten lukijoiden ymmärrettäväksi. Ilmestyskirjan alkuperäinen tilanne antaakin selkeät suuntaviivat kahden pedon tulkitsemiseksi. Ensinnäkin, Ilmestyskirjan tekstin yleisen vertauskuvallisuuden vuoksi niitä ei voi tulkita kirjaimellisina kuvauksina villipedoista päineen ja sarvineen. Ilmestyskirjan 13. luvun ympärillä olevat tekstit ovat näynomaisia ja täynnä symboliikkaa. Toiseksi, on erittäin todennäköistä, että seurakunnat ymmärsivät, mistä Ilmestyskirjassa puhuttiin, joten pedot kuvasivat joitain heille tuttuja ja ymmärrettäviä asioita. Mikä voisi olla alkuperäisestä tilanteesta ja lukijasta tutumpaa kuin Rooman hallitsija, keisari ensimmäisenä petona. Toinen peto, joka antoi keisarille tämän jumalan aseman ja jonka alkuperäiset lukijat kohtasivat päivittäin, olisi paikallisen hallinnon ja papiston ylläpitämä epäjumalanpalvelusjärjestelmä ja keisarinpalvontakulttiin liittyvät rituaalit. 

Pedon merkki on tarjoitus ottaa vakavasti, muttei kirjaimellisesti, sillä se on osa unenomaista ilmestyksellistä näkyä. Johanne ei halua lukijoidensa ymmärtävän, että heidän vastustajansa on kirjaimellisesti monipäinen merihirviö, vaan saatana. Hän ei saman tulkintaperiaatteen mukaan halua lukijoiden myöskään ymmärtävän, että olisi tai tulisi jokin kirjaimellinen merkki, jota ilman olisi mahdotonta ostaa tai myydä. Kirjaimellisen merkin sijaan Johannes kuvaa oman aikansa kristittyjen kokemaa taloudellista painostusta. Kristittyjen painostus esiintyy eri aikoina eri paikoissa eri tavoin, mutta aina se saa uskovat miettimään luopumista rohkeasta kristillisten periaatteiden tunnustamisesta.

---

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jae 17

13:17 Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku.

Monet Ilmestyskirjan opetusta kuulleet muistelevat, että merkin ottamatta jättämistä seuraa väistämättä marttyyrikuolema. Ilmestyskirjan tekstin mukaan näin ei ole: merkin ottamatta jättäminen ei johda kuolemaan. Toinen peto pakottaa ihmiset ottamaan ensimmäisen pedon merkin, mutta se ei saa tappaa ihmisiä sen takia, että he eivät ota merkkiä. Sillä on valta tappaa vain jos ihmiset eivät kumarra merestä noussutta petoa (jae 15). Pedon merkin liittymistä keisarinpalvontaan tukevat myös tiedot, joiden mukaan rituaaleihin osallistuneille jaettiin valkeita kiviä tai vastaavia poletteja todisteeksi kokemuksestaan. Tähän tapaan viitataan myös Ilmestyskirjassa (2:17). Keisareilla oli valta tappaa kristittyjä, kuten julmat kuvaukset Neron ajoilta todistavat. Johannes valmisti kuulijoitaan siihen, että näin tulee olemaan myös jatkossa.

Pedon merkki toimii siis painostuskeinona, joka ohjaa kumartamaan merestä noussutta petoa. Tämäkin sopii Ilmestyskirjan alkuperäisten lukijoiden tilanteeseen. Paikallinen papisto ja hallinto eivät saaneet tappaa ihmisiä sen takia, että he olivat kristittyjä eli omasivat Jumalan sinetin. Heillä oli lupa vainota ja tappaa ihmisiä vain, jos nämä eivät kumartaneet keisarin kuvaa eli osoittaneet hänelle kuuliaisuuttaan. Tämä marssijärjestys näkyy myös Jeesuksen oikeudenkäynnissä, juutalaiset eivät uskaltaneet tappaa häntä ilman roomalaisen paikallisviranomaisen Pilatuksen lupaa. Juutalaisten johtajat esittivät Jeesuksen toiminnan kapinaksi keisaria vastaan, mistä kuolemantuomio langetettiin. Johanneksen evankeliumiinsa tallentama tapahtuma oli varmasti yhä hänen muistissaan: ”Mutta juutalaiset huusivat sanoen: ’Jos päästät hänet, et ole keisarin ystävä; jokainen, joka tekee itsensä kuninkaaksi, asettuu keisaria vastaan’.” (Joh. 19:12-15)

Pedon merkin tehokas painostuskeino on se, että ilman sitä ihmiset eivät voi ostaa tai myydä mitään. Tänäkin päivänä antikristillisten voimien painostuskeinoina toimivat kaikki seikat, jotka ohjaavat ihmisen pois Jumalan tahdosta ja tarjoavat jotain väliaikaista etua aidon jumalyhteyden ulkopuolella pysymisestä. Ostamisen ja myymisen rajoittaminen Ilmestyskirjan kirjoitushetkillä liittyy Rooman kaikkialle ulottavaan valtaan, joka näkyi myös kaupankäynnissä.

Pedon merkkiin liittyvää osto- ja myyntikieltoa on selitetty monin tavoin. Kreikan kielen sana kharagma voidaan tulkita sekä kaiverrukseksi että merkiksi. Jos joku halusi ostaa tai myydä jotain, hänen oli käytettävä keisarikunnan lyömiä rahoja, joihin oli kaiverrettu (kharagma) keisarin kuva ja häntä jumalana ylistäviä lauseita sekä arvonimiä. Ignatius, joka kristillisen perimätiedon mukaan oli Johanneksen oppilaita, käytti kirjeessään magnesialaisille (5. luku) Jumalan ja maailman kolikoita vertauskuvana hyvästä ja pahasta. Toinen yksinkertainen selitys asialle on myös seikka, että Johanneksen aikana kauppasopimuksissa tuli löytyä keisarin sinetti, merkki.

Kolmas, myös keisariin liittyvä selitys osto- ja myyntikieltoon pohjautuu Ilmestyskirjan kirjoitushetken ammattikiltatoimintaan. Sen toiminnasta kieltäytymistä seurasi ammatinharjoittajille niin taloudellista kuin henkistä syrjintää tai jopa fyysistä vainoa. Kiltojen suojelusjumalat, niiden palvonta ja temppelit yhdistyivät keisarinpalvontaan. Liike-elämässä vaikuttavat parempiosaisten ammattikillat edellyttivät jäseniään osallistumaan järjestämiinsä juhliin. Juhlat pidettiin temppeleissä ja ohjelmiin kuului niin uhrausta, temppeliprostituutiota kuin muuta irstailua. Valtion ja paikallisen hallinnon käytännöissä uskonto, talous, kaupankäynti sekä eri yhteiskunnallisten ryhmien välinen kanssakäyminen muodostivat niin limittäisen verkon, että kristityn oli käytännössä mahdotonta paeta epäjumalanpalvelusta.

Myös Ilmestyskirjan 18. lukuun sijoittuva Rooman eli ”Babylonin” tuhon kuvaus vahvistaa pedon merkin liittymistä vahvaan kaupankäyntiin. Rooman loisto oli täysin riippuvainen sen käymästä kaupasta. Ylellisyystavarat ja palvelijat – orjat – olivat vapaan kaupan seurausta. Babylon–Rooman tuhoa valittavat yhteistyöstä hyötyvien liittolaiskuninkaiden lisäksi ennen kaikkea kauppiaat (18:11-13) ja kauppatavaroita kuljettavat merenkulkijat (18:19).

Vanhan testamentin esikuvien kaikuja näkyy tässäkin jakeessa. ”Siinä missä Rooma oli muinaisen Babylonin poliittis-uskonnollisen toiminnan manttelinperijä, taloudellisessa toiminnassaan se asteli Tyroksen – oman aikansa suurimman talousimperiumin – jalanjäljissä. Se, että Babylon (Ilmestyskirjan) luvussa seitsemäntoista ratsastaa pedolla, kuvaakin hyvin sitä, kuinka Rooman korruptoiva taloudellinen vaikutus perustui sen poliittis-sotilaalliseen mahtiin, jota myös uskonnollinen koneisto oli tukemassa." 

Perinteisten tulkintamallien opetuksiin tottuneidenkin on helppo ymmärtää tulkinta, jonka mukaan pedon merkki on vertauskuvallinen ja liittyy ihmisen mieleen ja tekoihin. Yleinen kysymys nykyisen tulkinnan edustajille on kuitenkin se, miten merkkiin liittyvä mahdollisuus ostaa ja myydä voisi olla merkin tavoin vertauskuvallinen. Tässäkin tulee muistaa se, että Johannes kirjoittaa ensisijaisesti oman aikansa lukijoille. Pedon merkkiin liittyvä mahdollisuus ostaa ja myydä oli tuohon aikaan liittyvä esimerkki painostuksesta, joka ajoi ihmisiä hyväksymään ja tunnustamaan keisarin jumalana. Meidän ajassamme kirjoittaessaan Johannes olisi saattanut käyttää toisenlaista esimerkkiä painostuskeinosta, jolla ihmisiä ohjataan pois todellisen Jumalan tunnustamisesta ja palvonnasta.

Johannes siis välittää tekstissään ajatuksen, että tavanomaisessa elämässä kristityn tuli hyväksyä valtio ja sen hallinnon uskonnolliset, poliittiset ja taloudelliset käytännöt, välineet ja toimintatavat voidakseen ostaa tai myydä mitään. Varauksettoman hyväksynnän yhteiskunnassa saivat vain ne, jotka mukautuivat tuon ajan uskonnollisiin tavoitteisiin, jotka kävivät käsi kädessä taloudellisten tavoitteiden kanssa. 

---

[iv] Jauhiainen.

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jae 16

13:16 Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.

Toinen peto vaatii koko yhteiskuntaa ottamaan ensimmäisen pedon merkin otsaansa tai oikeaan käteensä. Johanneksen näyt ovat toisistaan riippumattomia, sillä myöhemmin (Ilm. 20:4) merkin kerrotaan olevan molemmissa paikoissa - otsassa ja kädessä. Merkki onkin siis syytä tulkita vertauskuvallisesti samoin kuin kuvaukset itse pedoistakin. Pedon merkkiä voi pitää irvikuvana toisesta vertauskuvallisesta merkistä, Jumalan sinetistä. Peto pyrkii kaikessa jäljittelemään Karitsaa, joka on myös merkinnyt omansa. Johanneksen ilmestyksessä on vain kaksi vaihtoehtoa, kaksi ihmisryhmää. Jokaisella on jompikumpi merkeistä. Piilokristillisyys on hänelle tuntematon, samoin kuin keskitien kulkeminen ja puolueettomuus hyvän ja pahan suhtene.

Toisen pedon antaman merkin yhteydessä käytetään sanaa kharagma, joka tarkoittaa yleisimmin kaiverrusta, mutta myös merkkiä, kuvaa ja luomusta. Esimerkiksi kolikoissa olevista kaiverruksista puhuttaessa käytettiin samaa sanaa. Ilmestyskirjan kirjoittamisen aikaan oli tapana merkitä tai tatuoida tottelemattomia orjat, sotilaat ja eri jumalien uskollisimmat palvojat. Jos pedon merkin taustalla on viittaus orjuuteen, pedon palvojien merkintä kertoisi siitä, että heidät katsotaan pedon omaisuudeksi. Jos merkki viittaisi sotilaisiin tai epäjumalan palvojiin, merkintä kertoisi näiden olevan pedolle uskollisia. Merkiksi käännetty sana oli myös tuttu karjamerkinnästä, joka sekin liittyy merkityn kohteen omistamiseen.

Pedon merkki voidaan Ilmestyskirjan kirjoitushetkellä tulkita olevan jonkin asteista keisarinpalvontaan osallistumisen tarkkailua. Keisareiden Diolektianuksen ja Dekiuksen aikana keisarille uskollisten tiedetään saaneen todistuksia osallistumisestaan keisarinpalvonnassa vaadittuihin rituaaleihin. Tämän suuntainen kehitys on saattanut alkaa jo Ilmestyskirjan aikana, ja Johannes saattaa tekstissään kuvata tulevaisuudessa yleiseksi muodostuvaa käytäntöä. Tämä tulkintavaihtoehto on kuitenkin puhdasta arvailua, eikä perustu historiallisiin lähteisiin.

Monet tarkkailevat ja odottavat pedon ja sen merkin tulemusta innokkaammin kuin Jeesuksen toista tulemusta. Ilmestyskirjan lukijatkin muistavat sen kahdesta merkistä yleensä vain pedon merkin, vaikka kirjassa esiintyy myös Jumalan merkki. Ilmestyskirjan ja apokalyptiikan mielellään lainaamassa Vanhassa testamentissa Mooses kuitenkin välitti Jumalan toiveen israelilaisille: Heidän tuli sitoa Jumalan käskyt merkiksi otsalleen ja käsivarteensa. Juutalaiset kulkevat tänäkin päivänä pienet mustat nahkaiset raamatunlausekotelot sidottuna otsilleen ja käsivarteensa; tapa, jota heillä ei tiedetä olleen Mooseksen aikana tämän antaessa kansalle ohjeensa.

Ilmestyskirja kertoo, että Jumalan valtakunnan valinneet merkittiin otsaan pantavalla merkillä. Otsa onkin helppo liittää ajatusmaailman ja mielen alistamiseen Jumalan tahdolle ja arvoille. Jumalan sinetti kuvasi Vanhassa testamentissa Hesekielin teksteissä kantajansa turvaa ja omistajaa. Myös Ilmestyskirjassa Jumalan sinetti suojaa kantajaansa malja- ja pasuunatuomioilta, jotka puolestaan tuovat mieleen Egyptin vitsaukset. Jumalan sinetin irvikuva, pedon merkki on samalla periaatteella helppo liittää kantajansa turvaan ja omistajaan - Saatanaan. Vastaavasti pedon merkki otsassa on mielen luovuttamista pedon ja sen takapirun Saatanan hallintaan. Tämä tulkinta soveltuu ajattomasti kussakin ajassa, myös nykyaikana vallitseviin Jumalan tahdon vastaisiin, antikristillisiin arvoihin.

Mieltä hallitsevat arvot tuottavat näköisiään tekoja. Pedon merkki oikeassa kädessä viittaakin tekoihin, jotka nousevat mieltä ja tahtoa kulloinkin hallitsevista arvoista ja voimista. Tätä tukee nykyisinkin tuttu sanonta ”olla jonkun oikea käsi”, joka liittyy toisen tahdon ja arvojen toteuttamiseen käytännössä.

Pedon sinetti otsassa on jälleen Johannekselle tyypilliseen tapaan vastakohta, irvikuva Jumalan sinetille uskollisten otsassa. Molempiin sinetteihin on kirjoitettu nimi tavalla tai toisella (13:17; 7:3-8; 14:1; 3:12; 22:4). Merkin vertauskuvallisuutta puoltaa sekin, että itsessään vertauskuvallisen peto-olion päähän oli kirjoitettu herjaavia nimiä, jotka kertoivat sen haastavan todellisen jumalan, Kristuksen.

Koska Jumalan sinetti on vertauskuva, niin on luonnollista, että myös pedon merkki on vertauskuvallinen. Jumalan sinetin saaneet ovat turvanneet Kristukseen ja hänen nimeensä, pedon sinetin saaneet turvaavat petoon ja hänen nimeensä. Pedon palvelijat hyötyvät ja kristityt kärsivät valinnoistaan ajallisessa mielessä, mutta lopputulos on päinvastainen asiaa hengellisesti ja ikuisen elämän palkintoa ajateltaessa.

Jumalan sinetin vertauskuvallisuutta voidaan perustella esimerkiksi Jesajan kirjan (44:5) maininnalla, joka on profeetallisen asioiden esitystavan perusteella vertauskuva. Siinä ihmiset, joihin Jumala vuodattaa henkensä, kirjoittavat käteensä ”Herran oma”. Hesekielin kirjan 9. luvussa Jumalan omat puolestaan pelastuvat Jerusalemin tuhosta otsissaan olevan Jumalan sinetin avulla. Tämäkin on mitä ilmeisimmin vertauskuva, sillä historia ei kerro tapahtumasta selvinneiden kantaneen mitään merkkiä otsassaan.

Seuraavaan taulukkoon on kerätty Vanhassa ja Uudessa testamentissa esiintyviä Jumalan ja pedon merkkeihin liittyviä kohtia, jotka tukevat niin merkkien kuin otsan ja käden vertauskuvallista tulkintaa:

VANHA TESTAMENTTI	UUSI TESTAMENTTI
	PEDON MERKKI (SINETTI)
	Ilm. 13:14, 16, 17 Ilm. 14: 9, 11, 12 Ilm. 15:12 Ilm. 16:2 Ilm. 19:20 Ilm. 20:4
JUMALAN SINETTI (MERKKI)	JUMALAN MERKKI (SINETTI)
2. Moos. 13:9, 16 2. Moos. 15:6, 12, 16 5. Moos. 6:1-8, 12, 16-20 Hes. 9: 3-9 (Jes. 44:5)	Ilm. 7:1-8 Ilm. 9:4 Ilm. 14:1-5 Ilm. 22:4

Ilmestyskirjan merkeissä on siis kysymys ihmisen arvojen ja asenteiden lähteestä ja hallitsijasta. Tämä Ilmestyskirjan profeetalllinen sanoma koskee myös aikamme ihmisiä. Meidän mielistämme käydään jatkuvaa kamppailua. Saamme kuitenkin vapaasti valita, toimimmeko Jumalan vai Saatanan valtakunnan arvojen ja asenteiden mukaan.

---

[iv] sama, 715.

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jae 15

13:15 Se on saanut vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että kuva jopa kykenee puhumaan, ja se on myös saanut vallan tappaa kaikki, jotka eivät kumarra pedon kuvaa.

Keisaria palvottiin aikanaan jumalana Ilmestyskirjan vastaanottajaseurakuntien ympäristön uskonnollisissa menoissa, joissa myös tiedetään patsaiden pystyneen puhumaan. Papisto piti huolen siitä, ettei keisari ollut sen huonompi kuin muutkaan jumalat. Ihmiset uskoivat silloin nykyistä enemmän kikkoihin, joita hengellisten asioiden tiimoilla esiintyi. Esimerkiksi Efesoksessa oli Johanneksen aikana hallinneen keisari Domitianuksen tukemaan keisarinpalvontaan liittyen pystytetty jättiläismäinen keisarin kuvapatsas, jota myös ympäristön kaupunkien asukkaat kävivät palvomassa. Johanneksen kuvaus ei kuitenkaan sulje pois sitä, että tunnustekojen taustalla olisivat epäjumalien palvonnan taustalla vaikuttavat demoniset ilmiöt.

Johanneksen tekstin voi tulkita aikansa kuvapatsaiden lisäksi myös ajattomaksi kuvaksi kaikesta, mikä saa ihmiset kussakin ajassa vakuuttumaan, että jokin epäjumalana palvottava edustaa jumaluutta ja totuutta, oli ”epäjumala” sitten aate, raha tai muu, mihin ihminen milloinkin haluaa turvata.

Pedolle annetaan myös valta ja siten mahdollisuus surmauttaa epäjumalanpalveluksesta kieltäytyvät tottelemattomat. Tämän ajatuksen taustat löytyvät myös Danielin kirjan tilanteesta, jossa Babylonin kuninkaan Nebukadnessarin patsaan kumartamisesta kieltäytyviä odotti kuolema. Ilmestyskirjassakin kerrotaan pari jaetta aiemmin kristittyjen joutuvan kärsimään (13:7. 10). Danielin ystävät joutuivat tuomituksi tuliseen pätsiin hallitsijan palvonnasta kieltäytyessään. Tämä kaikki sopii Ilmestyskirjan alkuperäisten lukijoiden tilanteeseen, jossa kumarrettava hallitsija oli keisari. Kristittyjä painostetaan myös myöhemmän ”Babylonin”, Rooman toimesta kumartamaan keisarin kuvaa ja patsaita. Danielin ystävät joutuivat tuleen kieltäytyessään epäjumalanpalvonnasta, samoin kristityt Johanneksen aikana saattoivat joutua ”tuleen” kieltäytyessään keisarinpalvonnasta. Myös juutalaiset apokalyptiset kirjoitukset rohkaisivat hurskaita kestämään vainoja, jopa kuolemaan,  kertomalla Danielin kirjan uskollisista jumalanpalvelijoista (3. Makk. 6:4; 4. Makk. 13:9-18; 16:21-25). Kestävyyden palkintona ne tarjoavat Ilmestyskirjan lailla elämän jatkumista tuonpuoleisessa.

Ilmestyskirjan teksti ei tässä yhteydessä kuitenkaan yksiselitteisesti sano, että kaikki, jotka eivät kumarra ensimmäisen pedon kuvaa, tapetaan. Toisella pedolla on kyllä valta tappaa, mutta se ei välttämättä järjestelmällisesti tapa kaikkia, vaikka palvonnasta kieltäytyvien yllä leijuukin kuoleman uhka. Johanneksen aikana kristityt, jotka palvelivat armeijaa tai olivat hallinnon johtavissa viroissa, kohtasivat varmasti erityistä ympäristön painetta osallistua keisarinpalvontaan. Valtion viholliset tai heiksi epäillyt merkittävät henkilöt olivat luonnollisesti Roomassa ja sen valtaamilla alueilla tarkkailun alla.

Uskollisuus keisaria kohtaan mitattiin osallistumisella keisarinpalvontamenoihin. Vähä-Aasiassa toimineen Pliniuksen kirje keisari Trajanukselle sisältää kuvauksen, jossa toinen peto käyttää saamaansa valtaa alkuperäisten kuulijoiden omalla maaperällä jonkin aikaa Johanneksen näyn jälkeen:

Minä kysyn heiltä ovatko he kristittyjä. Jos he myöntävät sen, minä toistan kysymyksen toisen ja kolmannen kerran, uhaten ankarimmalla rangaistuksella. Jos he itsepintaisesti jatkavat, tuomitsen heidät kuolemaan. … Kaikki, jotka kielsivät olevansa tai olleensa kristittyjä, vapautin syytteistä, koska he huusivat avukseen jumalia saneluni mukaan ja kunnioittivat, suitsukkeiden ja viinin kera, sinun (keisarin) kuvaasi jonka olin määrännyt tuotavaksi tätä tarkoitusta varten esille yhdessä muiden jumalkuvien kera; ja erityisesti sen tähden, että koska he kirosivat Kristuksen, josta sanotaan, ettei sitä aitoa kristittyä voi houkutella tekemään."

---

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jakeet 12-14

13:12 Se käyttää ensimmäisen pedon puolesta tämän koko valtaa ja panee maan ja sen asukkaat kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava oli parantunut.

Toisen pedon sanotaan käyttävän ensimmäisen pedon valtaa tämän puolesta ja tämän hyväksi. Tämäkin seikka viittaisi sen olevan jollain tavoin yhteydessä hallintoon tai valtiolliseen järjestelmään. Vanhempi raamatunkäännös (1933/38) kertoo vallankäytön tapahtuvan ensimmäisen pedon nähden eli sen tuella ja hyväksynnällä. Toisen pedon valta, kuten ensimmäisen pedonkin, on lähtöisin Saatanalta ja valjastettu hänen tarkoitusperiinsä.

Toisen pedon toiminnan tavoitteena on saada ihmiset joko uskonnollisessa tai tavallisessa tottelevaisuusmielessä kuuliaisiksi ensimmäiselle pedolle. Tämäkään ei vielä tarkoita sitä, että ihmiset ensimmäistä petoa kumartaessaan välttämättä ymmärtäisivät palvelevansa itse asiassa Saatanaa ja olevansa kuuliaisia tämän tarkoitusperille.

13:13 Se tekee suuria tunnustekoja ja saa tulen lyömään taivaasta maahan ihmisten nähden.

Johannes kertoo maasta nousseen pedon jäljittelevän Vanhasta testamentista tuttuja Jumalan miesten ja Jumalan tekoja. Eliakin sai aikanaan tulen lankeamaan alas taivaasta. Mooseksella, joka myös teki suuria tunnustekoja (2. Moos. 4:17, 30; 10:2; 11:10), oli vastassaan Jumalan ihmeitä matkivat faaraon taikurit (2. Moos. 7:12).

Toinen peto esiintyy totuuden julistajana, mutta on todellisuudessa väärä profeetta, harhaopettaja ja harhaanjohtaja. Myös Jeesus varoitti vääristä messiaista ja profeetoista, jotka ”tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.” (Matt. 24:24). Harhan nousemista seurakunnan sisäpiiristä puoltaa se, että toinen peto käyttää mestarinsa valtaa, hämmästyttäviä ihmeitä ja tunnustekoja julistuksensa pönkittämiseen samoin kuin apostolit käyttivät Kristuksen nimeä ja antamaa valtaa toiminnassaan. Ilmestyskirjan ja Raamatun varoittama mukautuminen maailmaan alkaa, kun kristityt opettajat ottavat ympäröivästä kulttuurista ja maailman arvoista enemmän vaikutteita kuin Jumalan Sanasta.

Jo Johanneksen aikana pakanauskontojen papit saivat kätevien silmänkääntötemppujen avulla patsaat liikkumaan, puhumaan ja syöksemään tulta. Keisarinpalvontakultti ja sen työllistämä papisto olikin yksi keisarin ja Rooman keskushallinnon kätevimpiä rauhanomaisia tapoja pitää alamaiset eri puolilla valtakuntaa kurissa. Provinssien paikalliset viranomaiset tukivat keisarin- ja siihen yhdistynyttä epäjumalien palvontaa joko Rooman pelosta tai saadakseen keisarilta taloudellisia etuja lahjoitusten ja verohelpotusten muodossa. He myös ymmärsivät, että jos keisarin hallinto kuulee keisaripalvonnan olevan paikallishallinnolle ja kansalaisille tärkeää, se pitää aluetta vähemmän alttiina kapinoille tai levottomuuksille, eikä pyri korostamaan valtaansa niin kärkkäästi esimerkiksi miehitysjoukkojen määrällä.

13:14 Niillä tunnusteoilla, joita sillä on valta tehdä ensimmäisen pedon nimissä, se johtaa harhaan kaikki maan asukkaat, niin että saa heidät tekemään patsaan sen pedon kunniaksi, jota on isketty miekalla mutta joka on vironnut henkiin.

Seuraavaksi Johannes näkee kuinka toinen peto johdattaa ihmiset tuntemaan ensimmäisen pedon ja siten myös sen takana vaikuttavan lohikäärmeen eli Saatanan. Toinen peto puhuu Saatanan suulla ja pyrkii tunnusteoilla vakuuttamaan ihmiset ensimmäisen pedon jumaluudesta. Toisen pedon sanoma menee läpi, sillä ihmiset tekevät patsaan kumartaakseen ensimmäistä petoa, samaan tapaan kuin Johanneksen lähteenä olevassa Danielin kirjassa tehtiin patsas Babylonian kuninkaalle Nebukadnessarille (Dan. 3:1-7)

Maasta noussut peto on siis pakanallisen epäjumalanpalveluksen ruumiillistuma, papisto, joka yllyttää ihmiset pystyttämään patsaita Roomalle ja sen keisareille sekä epäjumalille. Kaikkina aikoina on tekijöitä, jotka toisen pedon tavoin saavat ihmiset palvelemaan epäjumalia ja niiden patsaita.

---

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jakeet 10-11

13:10 -- Kenen osana on vankeus, se joutuu vankeuteen, kenen osana on kaatua miekkaan, se kaatuu miekkaan. Nyt kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa.

Edellisen jakeen kehotus tarkkaavaisuuteen liittyy tähän kehotukseen. Jae kuvaa tilannetta, johon jo Vähä-Aasian kristityt joutuivat vainoissa. Seitsemän seurakunnan sanomat kertoivat, että osasta seurakuntia oli tullut hengellisesti velttoja, kompromisseihin taipuvaisia ja avoimempia muodossa tai toisessa epäjumalanpalvelukselle. Osan pyhistä kerrotaan joutuvan vankeuteen ja osan kaatuvan miekkaan taistelussa petoa vastaan, mutta usko ja siinä kestävyys kantavat näidenkin yli.

Kaikilla ei ole kuitenkaan korvia, hengellistä näkökykyä, joten he ovat vaarassa eksyä ja mukautua yhä syvemmälle antikristilliseen toimintaan. Johannes kertoo, että myös kristityt voivat joutua kärsimään jumalattomien tavoin niin Ilmestyskirjan aikana kuin tulevinakin aikoina. Tämän ikävän seikan vahvistavat useat kohdat niin Ilmestyskirjassa kuin Vanhassa testamentissa.

Jeremian kirjassa (15:2-) kerrotaan jakeen 10 tavoin, että Jumala sääti israelilaisille vankeuden ja miekan heidän epäuskonsa ja syntiensä tähden. Tällaisten vaikeuksien sopivuutta kristittyjen elämään on joidenkin vaikea hyväksyä, joten he tulkitsevat jakeen puhuvan seurakunnan vainoajien kohtalosta. Monet Vanhan testamentin profeetat kuitenkin vahvistavat, että myös uskolliset kärsivät vankeudesta ja kuolevat jumalattomien käsissä, mutta näitä vainoajia kohtaavat aikanaan Jumalan tuomiot. Tämä käy erityisen selväksi Hesekielin kirjan jaksosta 14:12-23, jota Ilmestyskirjan jakso 6:2-11 muistuttaa hyvin paljon.

Pyhien tulee Ilmestyskirjan mukaan säilyttää uskonsa myös vainoissa. Johannes kertoo uskovien vainoista useissa kohdin Ilmestyskirjaa (1:9; 2:10; 6:9; 11:7; 12:11; 17:6; 19:2; 20:4). Kristittyjen tulee kunnioittaa esivaltaa aina siihen asti, kun se asettuu Jumalan asemaan ja vaatii kansalaisiltaan jumalallista palvontaa tai Jumalan tahdon vastaisia tekoja. Kristittyjen tulee siis kestää myös seuraukset, joita seuraa jumalattoman esivallan rangaistessa uskovia tottelemattomuudesta. Pedon vainon liittymisen uskoviin vahvistaa jakeen 10 viimeinen ajatus: ”Nyt kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa.” Kristittyjä vainotaan tälläkin hetkellä jossakin päin maailmaa niin kuin heitä on vainottu läpi historian.

Peto on saanut Jumalalta vallan sotia ja taistella pyhiä vastaan, jopa voittaa heidät, kuten jakeessa 7 mainittiin. Tämä viittaa näkyvään, maanpäälliseen ja ajalliseen voittoon, sillä kukaan ei voi ottaa pyhiltä pois lopullista voittoa, ikuista elämää. Tämän voiton takaa kestävyys kilvoittelussa aina hamaan loppuun asti, vaikka taistelussa Herran omana kaatumiseen asti (14:13). Kestävyys taistelussa tarkoittaa Jumalan käskyjen ja Kristuksen uskon pitämistä, kuten Ilmestyskirjan jae 14:12 selventää: Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

13:11 Sitten näin, kuinka toinen peto nousi maan uumenista. Sillä oli kaksi sarvea, kuin karitsan sarvet, mutta se puhui kuin lohikäärme.

Nyt Johannes näkee toisen pedon, joka nousee maan uumenista lohikäärmeen ja ensimmäisen, merestä nousseen pedon seuraksi. Seuraavat jakeet esittelevät 13. Luvun jakeiden 1-7 kanssa paitsi samankaltaisen kuvion niin myös taustan Danielin kuvaukselle pahasta hallitsijasta (7:7; 8:3). Toisenkin pedon liittyminen Danielin kirjan petomaisiin valtakuntiin ja Ilmestyskirjan 12. luvun lohikäärmeeseen kertoo siitä, että myös tämä peto toimii Johanneksen aikana ja yhteistyössä Rooman kanssa.

Toinen peto on tunnistettu historian varrella niin Saatanaksi, Antikristukseksi, Rooman keisarinpalvontaa edistäväksi papistoksi, katoliseksi kirkoksi kuin yleisesti harhaopiksi tai -opettajiksi. Sen toiminta on ilmeisen uskonnollista, sillä sitä kutsutaan Ilmestyskirjassa myöhemmin ”vääräksi profeetaksi” (16:13; 19:20; 20:10). Aito profeetta, kuten Johannes, johdattaa ihmiset palvelemaan Jumalaa, mutta väärä profeetta johtaa ihmiset palvelemaan epäjumalia; Johanneksen aikana Rooman keisaria ja ympäristön jumalia. Tämäkin ajatus on ajaton, sillä kaikilla ajoilla ja sukupolvilla on omat aineelliset ja aineettomat epäjumalansa olivat kysymyksessä sitten raha, muoti, asunnot, autot tai maine ja kunnia.

Väärän profeetan kaltainen vaikutus voi eri aikoina ilmetä yleisten aatteiden, valtioiden toimien tai yksilöiden kautta niin seurakunnan sisällä kuin sen ulkopuolella. Seurakunnan sisäpuolelta ilmaantuvia vääriä profeettoja esitellään Ilmestyskirjan toisessa luvussa useassa kohdin (2:2, 14-15, 20-24). Myös Vanhassa testamentissa väärät profeetat kuuluivat useimmiten Jumalan omaan kansaan, Israeliin. Jeesus varoitti opetuslapsiaan, että vääriä profeettoja ja messiaita ilmaantuu jopa heidän omasta keskuudestaan (Matt. 24:5). Myös Hänen varoituksensa sudesta lampaan vaatteista (Matt. 7:15) viittaa siihen, että pettäjiä nousee myös seurakunnan parista.

Ensimmäinen peto puhuu kovaan ääneen ja vihamielisesti Jumalaa vastaan, joten toisen pedon tehtäväksi jää ensimmäisen pedon puheiden ja syytteiden pehmentäminen hyväksyttävään ja houkuttelevaan muotoon. Jos toinen peto nousee Jeesuksen varoitusten ja Vanhan testamentin taustan pohjalta kristittyjen keskuudesta, niin se rohkaisee ihmisiä mukautumaan paikallisen kulttuurin mukaiseen epäjumalanpalvontaan ja jumalankieltämiseen. Näin tekivät Johanneksen aikana Ilmestyskirjan toisessa luvussa mainitut nikolaiitat, Iisebel sekä muut väärät apostolit (2:6, 9, 14, 20).

Ilmestyskirjan vastaanottajat asuivat nykyisen Turkin alueella, joten Johanneksen aikana oli selkeää tulkita merestä nousevan pedon alkuperäksi meren takainen Rooma. Toinen, maasta nouseva peto oli Johanneksen aikaisista lukijoista luontevaa tulkita heidän omalta maaperältään nousevaksi voimaksi tai henkilöksi. Maasta nouseva peto kuvataan eksyttäjäksi, joka jäljittelee Karitsaa, mutta sen puheet ovat lohikäärmeestä, Saatanasta lähtöisin. Toisen pedon kuvaus sisältää vastakohdan, irvikuvan Karitsalle (Ilm. 5:6). Peto muistuttaa sitä kaksine sarvineen, vaikka todellisella Karitsalla onkin seitsemän sarvea ja silmää. Sen on tarkoitus ihmeillään johtaa ihmiset harhaan ja palvomaan merestä noussutta petoa. Tämän voi tulkita tarkoittavan sitä, että väärän profeetan tehtävänä on saada ihmiset palvelemaan ja palvomaan Roomaa ja sen keisareita, joiden tuella se toimii. Tällöin toisen pedon rooliin istuu hyvin paikallinen hallinto ja siihen kytkeytynyt pakanallinen papisto.

Molempien petojen taustalla on helppo tunnistaa muinaiset tarinat, joissa myös esiintyi kaksi petoa: meressä elävä Leviatan ja erämaata hallitseva Behemot. Nämä tarinat olivat Ilmestyskirjan alkuperäisille lukijoille tuttuja niin juutalaisesta kirjallisuudesta kuin muualta Lähi-idästä, Kreikasta, Egyptistä ja Persiasta peräisin olevista tarustoista. Johannesta inspiroitiin käyttämään näitä hirviömyyttejä havainnollistamaan kristillinen sanoma alkuperäisille lukijoille tuttujen asioiden kautta.

---

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jakeet 6-9

13:6 Niin se avasi suunsa ja alkoi herjata Jumalaa. Se herjasi hänen nimeään ja hänen asuinsijaansa ja niitä, jotka asuvat taivaassa.

Pedon vallan ja hallinnan vaikutuksien kuvailussa jatketaan Danielin kirjan 7:25 lainaamista. Peto pilkkaa Jumalan nimeä, asuinsijaa ja niitä, jotka asuvat taivaassa. Jumalan nimen pilkkaaminen viitannee itsensä jumalaksi korottamiseen, kuten esimerkiksi keisari Domitianuksen kerrotaan tehneen. Jumalan asuinsijan ja siellä asuvien pilkka voidaan selittää taivaassa jo olevien Jumalan omien lisäksi Jumalan seurakunnaksi, joka vielä on maan päällä. Tätä tukee Paavalin ajatus, jonka mukaan yhä maan päällä olevat seurakuntalaiset istuvat jo nyt ikään kuin taivaassa (Ef. 2:6; Kol. 3:1). Jumalan näkyvän asuinsijan eli seurakunnan edustajia, kristittyjä, vainotaan, koska he ovat uskollisia taivaalliselle kansalaisuudelleen. Keisareista sekä Tituksen että Vespasianuksen tiedetään häpäisseen myös Jerusalemin temppelin ja herjanneen Jumalaa. Ilmestyskirjan kirjoitushetkellä Jerusalemin temppeliä ei enää kuitenkaan ollut, eivätkä kristityt sitä Jeesuksen opetusten pohjalta enää olisi Jumalan asuinsijana pitäneet.

13:7 Sille annettiin myös lupa käydä taisteluun pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja niin sen valtaan annettiin kaikki heimot, kansat, kielet ja maat.

Jumala antaa pedolle lisää köyttä. Ilmestyskirja jatkaa edelleen Danielin kirjan (7:8, 21) seuraamista. Daniel kuvasi neljännen pedon sarven herjaavan Jumalaa ja ryhtyvän sotaan pyhiä vastaan. Myös Johanneksen näkemä peto saa Jumalalta luvan taistella pyhiä vastaan ja jopa voittaa heidät niin, että se saa hallintaansa koko maailman. Johannes näkee Israelin pyhiä koskeneen Danielin ennustuksen täyttyvän uskon kautta Abrahamin jälkeläisiksi liitetyssä seurakunnassa, jota maailma vainoaa.

Saatana ohjaa pedon kautta kaikenlaiset ihmiset palvelemaan itseään. Kaikista ihmisistä käytetty nelinkertainen ilmaisu, heimot, kansat, kielet ja maat, viittaa maailmanlaajuisesti jumalattomiin. Tämäkään ei välttämättä rajoitu vain tiettyyn aikakauteen, vaan kuvaa tilannetta jumalattomien osalta historian kaikkina aikoina. Jakeessa esiintyy jälleen Johannekselle tyypillinen vastakohta Ilmestyskirjan aiemmille ilmaisuille (5:9; 7:9) sekä Danielin (7:14) kuvauksille, joissa samoin sanoin kuvattu joukko palvelee Karitsaa ja Jumalaa. Nyt ihmiset kaikista kansoista, heimoista, kielistä ja maista kuitenkin palvelevat petoa.

Jumalan omat saattoivat Ilmestyskirjan kirjoitushetkellä olla maailman ja Rooman kansalaisten silmissä häviäjiä samoin kuin usein nykyajan ihmistenkin mielestä. Johanneksen ja Kristuksen ilmoituksen mukaan kristityt kuitenkin olivat ja ovat yhä lopullisia voittajia. Voittajat testataan niin Ilmestyskirjan aikana kuin nykyäänkin tositilanteissa: ovatko he valmiit antamaan kaikkensa, jopa henkensä, luopumatta uskosta ja ainoan todellisen Jumalan palvelemisesta.

13:8 Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan.

Todelliset Jumalan seuraajat voivat kaikkina aikoina olla turvallisella mielellä. Ne, joiden nimet on kirjoitettu teurastetun Karitsan elämän kirjaan, eivät osallistu pedon palvontaan. Myös tässä jakeessa näkyy, miten Danielin kirja on vaikuttanut Ilmestyskirjaan. Danielin kirjassa puhutaan kirjoista (7:10) ja kirjaan kirjoitetun pelastumisesta (12:1). Kirjat löytyvät myös Psalmista 69 jakeesta 28. Kirjat ovat vertauskuva, jonka tarkoituksena on vakuuttaa pyhät siitä, että heidän kohtalonsa ja iankaikkinen elämänsä on Jumalan suunnittelema ja hänen käsissään. Kirjojen vertauskuvallisuutta tukee sekin, että ihmiset käyttävät jo kirjoja tehokkaampia nimien tallennusmuotoja, joten olisi outoa, että Jumala raapustelisi sulkakynällä niitä kansien väliin. Jae vahvistaa myös sen ikävän asian, että kaikki maan asukkaat tulevat pedon pettämäksi, koska heidän nimiään ei ole kirjoitettu elämän kirjaan. Heillä ei ole samaa hengellistä suojaa pedon hengellistä eksytystä vastaan kuin pyhillä.

Kreikankielinen teksti mahdollistaa kirjaan liittyvän jakeen osalle vaihtoehtoisen käännös- ja lukutavan: ”Maailman luomisesta teurastetun Karitsan elämän kirja”. Tämä viittaisi siihen, että Jeesuksen kuolema oli Jumalan tiedossa ja suunnitelmissa jo aikojen alussa. Tämä lukutapa olisi yhtenevä Ilmestyskirjan toisen kohdan kanssa, jossa sanotaan, että nimi voidaan myös pyyhkiä pois elämän kirjasta. Tämä ajatus ei suoranaisesti välity nykykäännöksen ajatuksesta, joka lupailee uskoville ikuista turvaa. Se, että jonkun nimi pyyhitään pois pelastettujen joukosta vahvistaa kuitenkin raamatullista ajatusta, että ihminen voi eksyä ja ajautua luopumuksen tilaan.   

13:9 Jolla on korvat, se kuulkoon:

Nämä sanat ovat tuttuja myös toisen ja kolmannen luvun seitsemän vastaanottajaseurakunnan saamien sanomien lopuista. Tämä yhtäläisyys tukee sitä, että Ilmestyskirjan 13. luvun jakeissa 1-8 mainitut tapahtumat liittyivät erillisten sanomien lailla alkuperäisten vastaanottajien aikaan, eivätkä vain kaukaiseen tulevaisuuteen. Sanat myös kehottavat lukijaa kiinnittämään huomiota seuraavaksi esitetyn asian tärkeyteen.

---

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jakeet 3 - 5

13:3 Minä näin, että yksi pedon päistä oli saanut surmaniskun mutta haava oli parantunut. Koko maailma ihmetteli petoa ja lähti seuraamaan sitä.

Johannes näkee yhden pedon päistä saaneen kuolettavan iskun. Tämä voidaan tulkita kuvauksena Saatanan kertakaikkisesta tappiosta, jonka sai aikaan Kristuksen kuolema ristillä ja sitä seurannut ylösnousemus. Saatanan saamat iskut heijastuvat luonnollisesti myös sen apulaisiin. Pedon haava liittyy Jumalan toimiin. Tätä ajatusta tukee se, että Ilmestyskirjassa muuallakin haavasta käytetty kreikankielinen sana plege liittyy Jumalan langettamiin rangaistuksiin.

Myöhemmin käy ilmi, että kuolettava isku on tullut miekasta (Ilm. 13:14). Miekka liittyy Ilmestyskirjassa usein Kristuksen vastustajilleen antamiin tuomioihin. Kuvauksia Jumalan ja Kristuksen ”miekan” käytöstä näkyy jo 1. Mooseksen kirjassa, jossa ihmisen ennustetaan iskevän käärmeen pään murskaksi (3:15). Samansuuntainen kuvaus on myös Jesajan kirjassa: ”Sinä päivänä Herra vaatii tilille ja lyö suurella, vahvalla ja terävällä miekallaan Leviatanin, nopealiikkeisen käärmeen, Leviatanin, kiemurtavan käärmeen, iskee hengiltä syvyyden hirviön” (27:1). Psalmin 74 jakeissa 13-14 kerrotaan: ”Sinä hämmensit voimallasi meren, sinä murskasit merihirviöiden päät. Itsensä Leviatanin päät sinä musersit ja ruhon annoit petojen ruoaksi.” Sama kuvio toistuu Habakukin kirjan jaksossa 3:8-15.

Saatanan toiminta kätyreittensä kautta kuitenkin jatkuu, vaikka ne kärsivät Kristuksen antamasta kuoliniskusta: ylösnousemus oli voitto ihmiselle ja tappio Saatanalle. Ilmaisussa ”kuolettava isku” on kreikan kielessä sama sävy kuin Ilmestyskirjan kuvauksessa teurastetusta Karitsasta (5:6). Merestä nouseva peto onkin Karitsan, todellisen voittajan ja hallitsijan, irvikuva. Uhrattavat karitsat teurastettiin viiltämällä pää kaulasta poikki, kuten pedolle oli käynyt. Peto oli kuollut, mutta virkosi eloon, samoin kuin Kristuskin. Pedon herääminen kuolleista toistuu Ilmestyskirjan 13. luvussa kolme kertaa. Se saavuttaa voiton useita kertoja, samoin kuin Karitsakin. Pedon voitot ovat kuitenkin vain väliaikaisia, sillä sen hallinnan kerrotaan kestävän vain kolme ja puoli vuotta (jae 5). Pedon saavutukset ovat vain kalpea aavistus Kristuksen voitosta, jonka jälkeen tämän hallinta kestää tuhat vuotta (20:6).

Pedolla on Kristuksen lopullisen voiton jälkeen valtaa pyhiin vain sen verran, mitä Jumala katsoo hänelle hyväksi antaa. Saatana jatkaakin toimiaan maan päällä ikään kuin sissisotana, vaikka varsinainen taistelu on jo hävitty. Tämä Pedon ja Karitsan vertailu sekä alati jatkuva keskinäinen taistelu on Ilmestyskirjalle tyypillistä vastakkainasettelua.

Karitsalla ja pedolla on voittojen lisäksi monia yhteisiä piirteitä. Heillä on miekat, heidän nimensä on kirjoitettu seuraajien otsaan, heillä on sarvet, he ovat teurastettuja mutta virkoavat henkiin, heillä on valta kansakuntiin ja he ovat kaiken maailman palvonnan kohteita. Tulkinnan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että petoa ei tulisi yhdistää vain johonkin yksittäiseen henkilöön tai ajanjaksoon, vaan yleisesti pedon taustalla olevaan Saatanaan ja tämän palvelijoihin. Tämä ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että joskus saattaa ilmestyä kaikki edelliset ylittävä pahan personoituma Antikristus. Paavali näyttäisi viittaavan siihen, että Antikristus olisi tietty ”laittomuuden ihminen”, jonka Kristus tulee tuomitsemaan. Se oli Paavalille vielä tulevaisuutta, vaikka itse laittomuus jo vaikuttikin maan päällä (2. Tess. 2:1-12; 2:2-3, 7).
Pedon haavan parantuminen herättää ihmisissä hämmästystä, ja he lähtevät seuraamaan petoa. Jos itse peto kuvaa Roomaa ja sen keisareita, sen yksi kuolinhaavasta toipuva pää voisi luonnollisesti kuvata jotakuta keisareista. Tämä ”parantuminen” sopii useaankin historian tuntemaan keisariin. Yksi heistä on Caligula, joka toipui monista sairauksista ja halusi myös pystyttää patsaansa Jerusalemin temppelin kaikkein pyhimpään. Tästä voisi kertoa Ilmestyskirjan 13. luvun jae 6, jossa pedon kerrotaan herjaavan jopa Jumalan asuinsijaa. Yksi paljon huomiota saanut selitys pedon parantumiselle kuoliniskusta liittyy tunnettuun tarinaan keisari Neron paluusta, Nero Redivivus -myyttiin, jota esiteltiin tarkemmin aiemmin.

Johannes ei kuitenkaan näe tarkalleen ottaen vain pedon pään parantuneen kuoliniskusta, vaan koko pedon, minkä voisi tulkita siten, että hän viittaa yksittäisen keisarin sijasta koko Rooman keisarikuntaan. Tällainen parantuminen saattaisi olla kriisi, joka alkoi Neron kuolemasta vuonna 67 jKr. Tämän jälkeen Roomaa hallitsi sekavissa oloissa vain vuoden aikana neljä keisaria peräkkäin. Rooma kuitenkin toipui näistä jatkuvista verisistä vallankumouksista Vespasiniuksen palautettua valtakuntaan rauhan. Hänen sukunsa Flaviukset vakiinnuttivat vallan keisarille. Keisari oli jälleen voittamaton; sen kuolinhaava oli parantunut.

13:4 ja kaikki kumarsivat lohikäärmettä, joka oli antanut pedolle sellaisen vallan. He kumarsivat myös petoa ja sanoivat: - Kuka on pedon vertainen, kuka pystyy taistelemaan sitä vastaan?

Johannes näkee, että petoa ihailevat maan asukkaat palvovat tätä. Näin tehdessään he joko tietoisesti tai tietämättään palvelevat myös Saatanaa, joka on pedon voiman lähde. Huudahdus ”kuka on pedon vertainen, kuka pystyy taistelemaan sitä vastaan?” tuo mieleen Vanhasta testamentista Jumalaa ylistävät sanat ”kuka on sinun vertaisesi, Herra, jumalien joukossa” (2. Moos. 15:11). Johannes kuvaa ihmisten palvelevan nyt Jumalan sijasta petoa. Sen valta vainota kristittyjä ja näkyvä ylivoima maanpäällisessä taistelussa on yksi syy pedon palvontaan, joka leviää maan asukkaiden keskuudessa.

13:5 Pedolle annettiin suu, joka herjaa ja puhuu suuria sanoja, ja se sai tämän vallan neljänkymmenenkahden kuukauden ajaksi.

Ajatuksia pedolle annetusta vallasta - jotka ovat saaneet vaikutteita Danielin kirjasta - kehitetään seuraavissa jakeissa. Peto on saanut suun, jolla se saa lyhyen rajoitetun ajan kerskailla ja herjata Jumalaa. Danielin kirja (7:25; 12:7) ja apokalyptinen kirjallisuus kuvaavat lyhyttä aikaa usein vertauskuvallisesti kolmena ja puolena vuotena. Se ei siis välttämättä ole kirjaimellisesti tulkittava ajanjakso.

Teksti kertoo jälleen sen tosiasian, että Jumalalla on valta myös pedon yli. Hän on se, joka antaa pedolle suun ja siten myös Saatanalle mahdollisuuden käyttää petoa tarkoituksiinsa. Vain Jumalalla on valta asettaa aikoja ja aikakausia, sillä Saatana tuskin omasta tahdostaan rajoittaisi toimintaansa vain kolmeksi ja puoleksi vuodeksi.
Danielin kirjassa mainitun herjaavan pedon ensimmäisenä toteumana pidetään Antiokus Epifanesta. Tämä piti Jerusalemin temppeliä hallussaan kolme ja puoli vuotta vuosina 167-164 eKr. Hän häpäisi temppelin ryöstämällä sen ja uhraamalla siellä juutalaisille saastaisen sian. Ilmestyskirjan hahmo on samankaltaisuudessaan jatkoa Vanhan testamentin esikuvalleen. Jerusalemin temppelin tuhosi vuonna 70 eKr. roomalainen sotapäällikkö Titus kolmisen vuotta kestäneen juutalaisten kapinan päätteeksi. Danielin kirjan neljännestä valtakunnasta puhkeava sarvi herjaavine puheineen on tulkittu yleisesti Rooman kuvaukseksi, samoin kuin siis Ilmestyskirjan peto seuraajineen.

Peto korottaa herjaavalla ja petollisella puheellaan itsensä jumalaksi Jumalan yläpuolelle ja vaatii kaikkia palvomaan itseään. Jumalan herjaaminen viitannee jo Julius Caesarista alkaneeseen keisareiden palvontaan jumalina. Keisarit olivat Johanneksen ajan ja hänen kirjeidensä perusteella antikristuksia, joihin verrattavia johtajia historia tuntee myöhemmiltäkin ajoilta.

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jakeet 1-2

12:18, 13:1 Lohikäärme seisahtui meren rannalle. Minä näin, kuinka merestä nousi peto. Sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja kaikissa kymmenessä sarvessa oli kruunu ja jokaiseen päähän oli kirjoitettu herjaava nimi.

Johannes näkee ensimmäisen pedon nousevan merestä. Kreikankielinen sana, jota pedosta käytetään, on "therion." Sanaa käytettiin yleisesti puhuttaessa villipedoista, mutta se oli ajan myötä laajentunut kuvaamaan myös poikkeuksellisen julmia ihmisiä. Meri, josta peto nousee, on sekä juutalaisessa että muussa itämaisessa uskonnollisessa kielenkäytössä usein petojen asuinpaikka sekä kaaoksen ja pahan lähde.

Ilmestys saa apokalyptiikalle tyypilliseen tapaan vaikutteita Vanhasta testamentista, tässä tapauksessa Jobin kirjan luvuista 40-41. Niissä meressä asuva Leviatan-hirviö, jonka kaltaista ei ole maan päällä, taistelee suunsa liekki aseenaan (41:11, 13, 25, 32). Merihirviöstä oli tullut juutalaisille myös vertauskuva heitä painostavista vieraista pakanakansoista. Juutalaiselle Johannekselle tämä merkitys oli varmasti tuttu ja helppo soveltaa Rooman valtakuntaan.

Toinen Jobin kirjan esittelemä peto on Behemot, joka on maalla asuva, miekasta surmansa saava hirviö (40:15-24). Yhtäläisyydet Jobin kirjan petojen ja Ilmestyskirjan petojen kuvauksissa ovat tuskin sattumaa. Juutalainen apokalyptinen kirjallisuus, kuten ensimmäinen Eenokin kirja ja neljäs Esran kirja, kertovat tarinaa, jonka mukaan Jumala loi nämä hirviöt luomistyönsä viidentenä päivänä ja tuhoaa ne vasta viimeisellä tuomiolla. Myyttiset hirviöt vakiintuivat ajan myötä vertauskuviksi, joilla juutalaisuudessa esitettiin pahan voimia.

Jobin kirjaan pohjautuvalla Ilmestyskirjan petojen kuvauksella oli otollinen maaperä Vähässä-Aasiassa, jonka asukkaat pitivät kaikkea merestä tulevaa vieraana ja maasta tulevaa paikallisena. Tämäkin tukee tulkintaa, jonka mukaan ensimmäinen peto kuvaa Roomaa, jonka hallitsijat saapuivat Efesoon mereltä, jopa niin konkreettisesti, että heidän laivojensa purjeet näyttivät nousevan merestä, kun ne lähestyivät rantaa horisontin takaa.

Näyn juuret ovat Vanhan testamentissa Jobin kirjan lisäksi selvästi myös Danielin kirjassa, joka kuvaa neljää merestä nousevaa petoa (Dan. 7:1-7). Ensimmäisellä vuosisadalla sekä juutalaiset että kristityt tulkitsivat yleisesti Danielin kirjan kymmensarvisen neljännen pedon Rooman valtakunnaksi. Ilmestyskirjan ja Danielin kirjan kuvausten yhtäläisyyksien pohjalta voidaan myös päätyä siihen, että Ilmestyskirjan peto edustaa olemassa olevaa valtakuntaa eli Johanneksen ajan Roomaa. Sitä pidettiin jo omana aikanaan antikristillisyyden ruumiillistumana, joka vastusti seurakuntaa ja sen antamaa todistusta Kristuksesta Jumalana.

Danielin kirjan pedon kymmenen sarvea kuvaavat kuninkaita, joten Ilmestyskirjankin pedon sarvissa olevat kruunut kuvaavat hallintavaltaa, johon pedon toiminta perustuu. Ilmestyskirjan pedon päiden lukumäärä, seitsemän, kuvaa vertauskuvallisesti sen pahuuden täydellisyyttä. Ilmestyskirjan kahdennestatoista luvusta tutulla lohikäärmeellä on myös kruunut päässään. Se, että niitä on myös pedon sarvissa, kertoo siitä, että pedon saama valta on peräisin lohikäärmeeltä.

Kruunut lohikäärmeen päässä ja pedon sarvissa kuvastavat yritystä käyttää valtaa, joka kuuluu ”kuninkaiden kuninkaalle ja herrojen herralle,” joka myös kantaa päässään useita kruunuja (Ilm. 19:12, 16). Pedon päihin kirjoitetut herjaavat nimet on luonnollista liittää Rooman keisareista käytettyihin jumalallisiin arvonimiin. Roomassa vakiintui ensimmäisen vuosisadan alussa tapa, jonka mukaan senaatti julisti keisarit jumaliksi heidän kuoltuaan. Osa keisareista vaati tai sai arvonimen käyttöönsä jo elinaikanaan. Heille pystytettiin temppeleitä, ja valtakunnassa käytössä olevissa rahoissa oli heidän kuviaan sekä jumalallisia arvonimiään. Roomalaisen historioitsijan Suetoniuksen mukaan Ilmestyskirjan kirjoitushetkellä vallassa ollut Domitianus oli yksi niistä keisareista, jotka vaativat itsestään käytettävän Jumalalle kuuluvia arvonimiä. Jumalalliset arvonimet kuuluvat kuitenkin kruunujen ja vallan tavoin yksin Kaikkivaltiaalle.

Pedon tulkintaa ensimmäiseksi Roomaksi tukee myös se, että Rooma nousi kaaoksesta (merestä) kaikkien kansojen valtiaaksi ja maailmanrauhan takaajaksi. Sen valta perustui meren hallintaan laivastolla, joka mahdollisti koko valtakuntaa vaurastuttaneen ja sen kansalaisten monia tarpeita tyydyttävän vapaan kaupankäynnin. Merestä nousevan ensimmäisen pedon voidaan siis luotettavasti tulkita olleen Johanneksen aikainen Rooma. Tätä tulkintaa tukevat myös monet juutalaiset tekstit, joissa Johanneksen ensimmäiseen petoon rinnastettava Danielin neljäs peto tulkitaan Roomaksi.

13:2 Peto, jonka näin, muistutti leopardia, mutta sillä oli jalat kuin karhulla ja sen kita oli kuin leijonan kita. Lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.

Pedolla, jonka Johannes näki nousevan merestä, on Danielin kirjan kuvausten mukaisia leopardin, karhun ja leijonan piirteitä:

Näin sanoi Daniel: Minä näin näyssäni yöllä, miten taivaan neljä tuulta panivat valtameren äkkiä kuohumaan.
Merestä nousi neljä suurta eläintä, kaikki erilaisia.
Ensimmäinen oli kuin leijona, ja sillä oli kotkan siivet. Minun katsellessani siltä revittiin siivet ja se nostettiin maasta ja pantiin seisomaan kahdelle jalalle kuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän.
Ja katso, oli toinen eläin, karhun kaltainen, joka seisoi toisella suunnalla, ja sillä oli kolme kylkiluuta suussaan hampaitten välissä. Sille sanottiin: "Nouse, syö paljon lihaa."
Vielä minä näin, että oli kolmaskin eläin, kuin pantteri, jolla oli neljä linnunsiipeä selässään, ja sillä eläimellä oli neljä päätä, ja sille annettiin valta.
Ja vielä minä näin yöllisessä näyssäni, että oli neljäs eläin, pelottava, kauhistuttava ja hyvin väkevä. Sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja ruhjoi kaiken ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin aikaisemmat eläimet, ja sillä oli kymmenen sarvea. (Dan. 7:2-7)

Daniel näki ihmisen lailla jaloillaan seisovan siivekkään leijonan, kolmea kylkiluuta hampaissaan pitelevän karhun, siivekkään nelipäisen pantterin sekä pedon, jolla oli rautaiset hampaat ja monta päätä, jotka kuvasivat toisiaan seuraavia suurvaltoja. Danielin kirjan kuvaukset (Dan. 10:20) tulkitaan yleisesti historiallisiksi suurvalloiksi, kuten Assyria, Egypti, Babylonia, Persia, Kreikka ja Rooma. Daniel kertoo, että kullakin suurvallalla on omat tuonpuoleiset taustajoukot, jotka väsymättä jatkavat toimintaansa vielä suurvaltojen kukistuttuakin pitäen niitä seuraavia valtakuntia pahan voimien renkeinä. Peto toimii siis samalla tavalla ajattomasti kuin lohikäärme, Saatana, joka on toiminut, toimii ja tulee toimimaan kaikkina aikoina samojen periaatteiden mukaan.

Johanneksen näyssä antikristillinen Rooma oli kaikkien edeltävien valtakuntien pahuuden veroinen ja kaiken pahuuden summa. Danielin kirjan kuvaamat kolme ensimmäistä petoa, valtakuntaa olivat vallassa yhteensä satoja vuosia. Neljäs peto eli Rooma hallitsi kuitenkin maailmaa yksin kauemmin kuin kaikki sitä edeltävät suurvallat yhteensä.

Ilmestyskirjan aikaista Rooman valtakuntaa kuvaavassa pedossa piilee kuvaus kaikista tulevista hirmuvalloista, jotka vainoavat Jumalan omia aikojen loppuun asti. Pedon kyky käyttää uskonnollisia keinoja ja apureita sopii paitsi Roomaan myös ajattomasti kaikkiin aikoihin. Johanneksen näkemässä pedossa voi nähdä sekä kaikki menneet pakanavaltakunnat ennen Ilmestyskirjaa että sen jälkeen.

Värikkäässä ja mielikuvitusta herättelevässä pedon kuvauksessa olennaista on se, että peto saa vallan suoraan lohikäärmeeltä. Saatanan voimaa käyttävää Roomaa ja sen hengen seuraajia tulee siis vastustaa, varsinkin jos niiden esivalta ja hallitsijat ottavat itselleen Jumalan aseman ja kunnian, kuten keisarit tekivät. Tätä periaatetta voi soveltaa myös nykyajan yhteiskuntiin, joissa tehdään Jumalan valtakunnan arvojen vastaisia päätöksiä.

Johanneksen kirjoittamat kirjeet tukevat ajatusta useista erillisistä antikristuksista. Monia sellaisia oli jo hänen päiviinsä mennessä ollut, oli edelleen ja tulisi vastedes olemaan: ”Lapseni, viimeinen aika on käsillä. Te olette kuulleet, että on tulossa Antikristus, ja niin onkin nyt monia antikristuksia ilmaantunut. Tästä me tiedämme, että viimeinen aika on käsillä.” (1. Joh. 2:18)

Johannes ilmoittaa myös tuntomerkit, joista antikristukset tunnistaa missä ajassa tahansa: ”Kuka sitten on valehtelija, ellei se, joka kieltää Jeesuksen olevan Kristus? Sellainen ihminen on antikristus, niin Isän kuin Pojan kieltäjä” (1. Joh. 2:22); ”Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on Antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on maailmassa.” (1 Joh. 4:3) – ja vielä: ”Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä.” (2 Joh. 7) Ilmestyskirjan kirjoittamisen aikoihin Kristuksen kielsivät Jumalana ja kristittyjä vainosivat Rooman lisäksi myös juutalaiset, mikä näkyy Kristuksen kovissa sanoissa Efesoksen seurakunnalle (Ilm. 2:9).

Ilmestyskirja apokalyptisena kirjallisuutena

Kuten monissa muissakin muinaisissa teoksissa Ilmestyskirjan titteli ensimmäisessä lauseessa kertoo kirjan kirjoittajan ja sen, miten sen sisältö toimii (WBC 1997, 9). "Tutkijoiden enemmistö pitäytyy näkemyksessä, että Ilmestyskirja kuuluu apokalyptiseen kirjallisuuslajiin (WBC 1997, lxxxii).  Ilmestyskirjan ymmärretään säännöllisesti kuuluvan kirjallisuuslajiin, jota kuvaillaan apokalyptiikaksi. (NICNT 1977, 18).

Myös seuraavat syyt tukevat Ilmestyskirjan luokittelua apokalyptiikaksi:

"Laaja symboliikan käyttö, näky ilmestyksen pääinstrumenttina, keskittyminen tämän ajan sulkemiseen ja dramaattinen uuden ajan virkaanasettaminen, taustalla vaikuttavan ja historian kulkua määräävän hengellisen järjestyksen paljastaminen, yleisten apokalyptisten aiheiden käyttö -kaikki liittyvät oikeuttamaan termin apokalyptinen soveltamista Ilmestyskirjaan." (NICNT, 23.)

Ensimmäisten jakeiden esittely Ilmestyskirjaan on apokalyptinen.  Esittelyn voi jakaa kolmeen osaan: ilmestyksen lähde, välittäjät (sekä enkelit että ihmiset) ja tarkoitettu yleisö.  Johannes käyttää titteliä 'apokalypsis' ilmoittamaan lukijoilleen, millainen kirja heillä on käsissään.  Se, että ilmestys on Jeesuksen Kristuksen, kertoo ilmestyksen jumalallisesta lähteestä.  Tunnistettavan ihmisen, Johanneksen, ilmoittaminen näyn välittäjäksi erottaa sen muista apokalypseista ja saattaa olla syy, miksi kirja on kaanonissa (FLBC 1999, 1549-50).

Aune (WBC) esittelee Ilmestyskirjan apokalyptiikkana.  Hän käy läpi apokalyptiikan muodon, sisällön ja toiminnan yksityiskohtaisesti osoittaen Ilmestyskirjan noudattavan apokalypsien rakennetta erittäin hyvin.  Hänen mielestään sopivuus on laajuudessaan vakuuttava puolto Ilmestyskirjan määrittelemiseksi apokalyptiikaksi.

Vanhimmat käsikirjoitukset ovat titteliltään "Johanneksen apokalypsis".  Myöhemmät käsikirjoitukset lisäävät Johanneksen eteen määreen "evankelista."  Näistäkin myöhäisemmät tittelin "teologi".  Johanneksen oma otsikko ja nimi kirjeelleen on kuitenkin "apokalypsis" (Boring 34).

Apokalyptiikan lisäksi Ilmestyskirjalla on kirjeen muoto.  "Ilmestyskirjaa luettiin jumalanpalveluksissa, ja koska se oli kirje, se luettiin kokonaan, ei jaetta sieltä toista täältä" (Boring 1989, VII).  Näin Ilmestyskirja antoi kuulijan kokonaiskuvan kirjeestä kehittyä mielessään.  Se oli "..pastoraalikirje Aasiaan myöhäisellä 100-luvulla jkr. kristityille, jotka olivat ja elivät kriittisessä uskontopoliittisessa tilanteessa.  Se oli kristityltä profeetalta, joka kirjoitti heille apokalyptiikan kielellä ja sen kuvilla" (Boring 1989, 1).

Ilmestyskirjan rakenteessa vahvasti esiintyvä seitsenluku oli Boringin mukaan  muodostunut apokalyptiikassa jo perinteeksi.  Hän mainitsee esimerkkinä 2. Esdran, joka sisältää seitsemän sarjan ilmestyksiä, seitsemän tapaa rangaista pahaa ja seitsemän tapaa, joilla vanhurskaat iloitsevat (Boring 1989, 31).

Boring luettelee Ilmestyskirjan sisältämät seitsemät seuraavasti:  Jotkut ovat numeroituina tekstin sisään, kuten kirjeet, seurakunnat, sinetit, pasuunat, maljat (Boring 1989, 31).  Jotkut seitsemän sarjoista ovat piilotettuina rakenteeseen, kuten seitsemän autuudenjulistusta[1], seitsemän ylistyksen kohdetta (5:12), seitsemän ihmisryhmää (6:15), seitsemän viittausta alttariin[2] ja seitsemän profeetallista vakuutusta Jeesuksen eskatologisesta paluusta[3] (Boring 1989, 31).