Tehkää tämä minun muistokseni - ehtoollisesta

Julkaistu: Ristin Voitto 15.11.2006 ja Rauhan sanomia 1/2007

"Herätys- ja kirkon uudistusliikkeiden käsitykset ehtoollisen luonteesta näyttävät ajan myötä muuttuvan muistoateriasta mysteerin suuntaan."

Ehtoollisen luonne on aina herättänyt keskustelua. Ehtoollisnäkemykseen vaikuttaa se, onko tarkastelun kohteena traditio vai alkuseurakunnan käytäntö.

Ehtoollinen pohjautuu pääsiäisateriaan, jonka Jeesus vietti opetuslastensa kanssa kuolemaansa edeltävänä iltana. Nimitys juontuu aterian myöhäisestä ajankohdasta, illasta eli ehtoosta. Ehtoollista pidetään yleisesti Kristuksen asettama osana jumalanpalvelusta.

Jumala sääti pääsiäisen juutalaisille ikuiseksi muistopäiväksi (i). Juutalaiset viettävät yhä pääsiäistä Egyptistä vapautumisen ja erämaavaelluksen muistojuhlana. Pääsiäisaterian aineksista Uusi testamentti painottaa karitsan, happamattoman leivän ja viinin symboliikkaa, vaikka muistoateriaan kuului niiden lisäksi karvaita yrttejä.

Jeesus sääti ehtoollisen muistuttamaan opetuslapsiaan kuolemastaan sanoilla ”Tehkää tämä minun muistokseni”(ii). Vanhassa liitossa teurastetun karitsan veri oli esikuva uuden liiton Karitsan, Jeesuksen ristillä vuodattamalle verelle. Jeesuksen opetuslastensa kanssa viettämää ehtoollista pidetään usein uuden liiton solmimisajankohtana. Seurakunnan alkuvaiheissa kerran vuodessa vietetyn pääsiäismuistoaterian korvasivat pian usein vietetyt ehtoolliset.

Ehtoollisella useita luonteita

Ehtoollisen luonteesta on käyty paljon keskusteluja, jotka ovat johtaneet jopa kirkkoa jakaneisiin kiistoihin. Käsitykset ehtoollisen luonteesta alkoivat eriytyä ajan myötä toisen kristillisen vuosisadan puolivälissä ja ehtoollisenvietto muuttui muistoateriasta yhä enemmän seremonialliseksi messuksi.

Ehtoollisen luonnetta on kirkkohistorian eri vaiheissa painotettu niin muisto-, yhteys- ja kiitosateriana kuin joko täydellisenä tai osittaisena Kristuksen läsnäolon mysteerinä. Alkuseurakunta vietti ehtoollista Jeesuksen sanojen mukaisesti nimenomaan muistona, johon liittyi itämaiseen tapaan rauhan ja yhteyden merkkinä oleva ateria.

Ehtoollinen muistoateriana

Ehtoollisen ajatellaan kuvaavan symbolisesti Vanhan testamentin perinteiden pohjalta Kristuksen kuolemaa. Ehtoollinen muistuttaa sovitusuhrista ja verestä. Sen aikana osallistujan on hyvä Jeesuksen ohjeen mukaisesti muistella hänen kuolemaansa ja myöntää, että ristintyö oli tarpeen myös osallistujan syntien sovitukseksi.

Ehtoollinen muistuttaa yksilöitä ja seurakuntakansaa siitä, että uskovien synnit on annettu anteeksi, kuolema voitettu ja ylösnousemus odottaa. Vertauskuvallinen muistoateria on aina ollut herätysliikkeissä yleinen näkemys ehtoollisesta. Esimerkiksi herättäjinä tunnetut Zwingli ja Calvin uskoivat leivän ja viinin vain kuvaavan Kristuksen ruumista ja verta.

Ehtoollinen yhteysateriana

Ehtoollista kutsutaan lännessä usein kommuunioksi, joka viittaa yhteyteen. Ehtoollisen nauttiminen merkitsee Jeesuksen omien sanojen mukaan Hänessä pysymistä (iii). Samoin kuin Kristus oli isäntänä läsnä alkuperäisellä ehtoollisella, hänen ajatellaan isännöivän näkymättömänä nykyehtoollisiakin. Jumala hyödynsi Vanhan testamentin aikaista rauhan ja yhteyden symbolia ja siirsi sen kuvaamaan ristin tuomaa sovintoa.

Ehtoollinen edustaa myös kristittyjen keskinäistä yhteyttä. Kristittyjen yhteys on seurakuntien varsin yleisesti hyväksymä ehtoollisen merkitys. Jeesuksenkin puheissa painottui usein opetuslasten keskinäinen rakkaus. Länsimaisessa humanistisessa ympäristössä ihmisten välinen yhteys kuitenkin helposti korostuu ja yhteys Jumalaan jää sivuseikaksi.

Ehtoollinen kiitosateriana

Ehtoollista kutsutaan vanhoissa kirkoissa usein eukaristiaksi, joka tarkoittaa kiitosta ja viittaa kiitollisuuteen Jumalalle. Tämä korostuu esimerkiksi ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa, jossa ehtoollinen käsitetään kiitosuhrina. Ehtoollinen kuvaa myös pelastettujen lopullista voitonjuhlaa, Ilmestyskirjan mainitsemaa Karitsan hääateriaa.

Kiitollisuus pelastuksesta on perusteltua ja muistuttaa sovitustyön iloisesta puolesta, ylösnousemuksesta. Kirkkoisä Justinus Marttyyrin mukaan toisen vuosisadan puoliväliin asti ehtoolliset olivat usein riemukkaita tilaisuuksia (iv). Kiitosaterialla oli muisto- ja yhteysaterian kaltainen jostakin muistuttava luonne.

Ehtoollinen mysteerinä

Mysteerillä tarkoitetaan ehtoollisen yhteydessä käsittämätöntä, salaiseksi jäävää osuutta, jolla Kristus on läsnä ehtoollistilanteessa ja -aineissa. Kristillisen ajanlaskun alkuvaiheissa kirkon johtajat selittivät ehtoollisen vertauskuvalliseksi muistoateriaksi, mutta 300-luvulta eteenpäin alkoi esiintyä tulkintoja, joiden mukaan leipä ja viini muuttuvatkin todelliseksi Kristuksen lihaksi ja vereksi.

Tätä oppia tukee myös Jeesuksen leivänmurron yhteydessä lausumien sanojen ”Tämä on minun ruumiini” kirjaimellinen tulkinta (ii). Leivän ja viinin mahdollisuutta muuttua oikeaksi Jeesuksen lihaksi ja vereksi tuettiin myös Johanneksen kertomalla ihmeellä (v), jossa Jeesus muutti veden viiniksi. Erityisesti katolisessa kirkossa on 800-luvulta eteenpäin opetettu tätä ajatusta tukevaa transsubstantiaatio-oppia.

Aika muuttaa käsityksiä

Muistoateriaa myöhäisempää mysteerioppia on Suomessa esiintynyt katolilaisesta täysmysteeristä poikkeava luterilaispohjainen osittainen mysteeri. Lutherin ajatusten mukaan leipä ja viini eivät oikeasti muutu lihaksi ja vereksi, vaan Kristus on jollain selittämättömällä tavalla ”läsnä” ehtoollisaineissa ja niiden ”kanssa tai alla”(vi). Tämän konsubstantiaatio-opin muunnelmia kuuluu myös vanhenevien herätysliikkeiden, kuten helluntaiherätyksen, tuoreissa kannanotoissa.

Ehtoollisen luonteesta käytyä keskustelua ja sen historiaa seuratessa voi todeta, että aika muuttaa ehtoollisnäkemystä kahdella tapaa. Ensiksi, mitä pidemmälle kirkkohistoria eteni, sitä kauemmaksi muistoateriasta edettiin mysteerien suuntaan. Toiseksi, myös herätys- ja kirkon uudistusliikkeiden käsitykset ehtoollisen luonteesta näyttävät ajan myötä muuttuvan muistoateriasta mysteerin suuntaan.

Tämä kehitys saattaa liittyä siihen, että herätysten keulahahmot ja kirkon uudistajat ovat herätyksensä alkuvaiheissa innostuneet Raamatun teksteistä ja niiden alkuperäisestä tarkoituksesta. Herätyskokemuksen laantuessa myös Raamatun ulkopuoliset teologiset tekstit - esimerkiksi ehtoollisesta kirjoitetut - alkavat kiinnostaa.

(i)                  2. Moos. 12:14.

(ii)                Luuk. 22:19-20

(iii)               Joh. 6:54

(iv)              Ruokanen, 132.

(v)                Joh. 2:9

(vi)              Kuosmanen, 137

Kirjallisuutta:

Kuosmanen, Juhani. Raamatun opetuksia. RV-kirjat, 1994.

McGrath, Alister E. Kristillisen uskon perusteet. Kirjapaja, 1996.

Menzies,Robert ja Stanley Horton. Bible Doctrines. A Pentecostal Perspective. Logion Press, 1994.

Ruokanen, Miikka. Kristinuskon ydinkohdat. WSOY, 1990

Santala, Risto. Kristinuskon juuret II. Raamattu- ja evankeliumipalvelu, 1985.