Saarnaajan piikit ja naulat

Saarnaajan kirja on Raamatun väärinymmärretyimpiä kirjoja. Sitä pidetään pessimistisenä ja epähengellisenä kirjana. Sillä on saatettu perustella jopa uskonelämän kuivuuden olevan normaalia. Saarnaaja on kuitenkin elämänläheisimpiä Raamatun kirjoja. Se on kirjallisuuden mestariteoksia.

Kirjan englanninkielinen nimi ecclesiastes viittaa kreikankieliseen ekklesia -sanaan, joka tarkoittaa seurakuntaa. Seurakunnassa puhetta pitävä henkilö on luonnollisesti saarnaaja. Salomoa kirjoittajaksi puoltavat useat sisäiset viitteet: Kirjoittaja sanoo olevansa Daavidin poika, ja hallinneensa kuninkaana Jerusalemissa. Hän oli viisas hallitsija, jonka kuningaskunta tunnettiin yltäkylläisestä loistosta, jota Saarnaaja kuvaa. Lisäksi tiedetään, että Salomolla oli tapana koota kansa ja pitää heille opetustuokioita. Varmuutta tekijästä ei kuitenkaan ole, mutta kirja on Jumalan sanoma meille.

Saarnaaja paljastaa ihmisviisauden

Raamatunkirjat edustavat eri tyylejä, joita tulee tulkita niiden omilla ehdoilla. Saarnaajan kirja taas on viisauskirjallisuutta. Saarnaaja kuvaakin melkeinpä ironisoiden ihmisen viisautta ja rinnastaa sen Jumalan näkökulmaan. Se kuvaa elämän, luonnon ja historian kiertokulkua: elämä on turhuuden oravanpyörä erossa Jumalasta.

Pääavain Saarnaajaan on ymmärtää sen olevan kyyninen kuvaus onnen etsinnän turhuudesta ilman Jumalaa ja hänen sanaansa. Tuntiessaan uskonelämän turhauttavaksi, kukaan ei siis voi vedota Saarnaajan, jumalanmiehen kokeneen samoin.

Saarnaaja oli kokenut vaurauden, vallan, kunnian, kuuluisuuden ja hurmion. Nämä kaikki olivat turhuutta (1:2). Hän tiesi mistä hän puhui. Hän oli palvellut itseään.

Postmodernismi ihminen luottaa Saarnaajan lailla omaan järkeensä. Tämä johtaa helposti itsekeskeisyyteen, joka näkyy oman edun ja vaurauden etsinnässä. Yhteiskuntakin on eniten huolissaan talouden toimintaedellytyksien turvaamisesta, ei esimerkiksi vanhusten ja sairasten huollosta.

Saarnaaja paljastaa elämän realiteetit

Elämä on Saarnaajan kirjassa liian lyhyt henkäys ja pakeneva vietettäväksi itsekeskeisyyden kaltaisessa tyhmyydessä. Saarnaaja kohdisti kirjansa erityisesti nuoremmille. Runollisen kaunis teksti luvussa 12 kertoo kuinka ihmisen voimat ehtyvät, esim. kuulon heikkeneminen kuvataan ”myllyn äänen ohenemisena linnunlaulun kaltaiseksi”.

Luojaa onkin muistettava jo nuorena. Viisas Saarnaaja ei pitkästä iästään huolimatta löytänyt ratkaisua ongelmiin itsekeskeisestä omien tarpeiden palvelusta.

Saarnaajan jumalakeskeinen sisältö aukeaa Saarnaaja omilla tulkinnanavaimilla (12:11), joita kuvaillaan piikeiksi ja nauloiksi. Kirjan rakentuu kahdenlaisten kappaleiden vuorotteluun; ihmisen ja Jumalan näkökulmasta kertoviin. Piikki tarkoittaa härkien ohjaamiseen oikeaan suuntaan käytettyä ns. tutkainta. Piikit ohjaavat lukijaa oikeaan suuntaan, tunnistamaan tekstistä ihmisviisauden turhan tavoittelu. Naulojen tehtävänä taas on lyödä oikea totuus pysyvästi mieleemme. Ne osoittavat mitkä tekstin kohdat ovat oikeita Jumalan näkökulmasta

Saarnaajan elämässä on piikkejä ja nauloja

Piikit tunnistaa ihmisnäkökulmasta. Ne puhuvat esim. ”elämästä auringon alla” (2:18-23). Näitä kohtia Saarnaaja ei koskaan vahvista totuudeksi. Piikit osoittavat, että elämä ilman Jumalaa on turhaa. Saarnaajassa piikit koskettavat kaikkea, millä ihminen kuvittelee tulevansa onnelliseksi, rakkautta, rahaa, menestystä ja älykkyyttä. Naulat tunnistaa niiden Jumalan näkökulmasta. Nauloissa mainitaan aina Jumala ja hänen tekemisensä (esim. 2:24-26). Ne osoittavat elämän oikeat todellisuudet ihmisen pähkäilemien sijaan.

Yhdessä piikit ja naulat kertovat, että elämän perusta ei ole omistuksissa, kunnianhimossa tai hekumassa. Lukiessamme Saarnaajaa piikkien ja naulojen kautta se ei enää olekaan pessimistinen turhuuksien kuvaus. Siitä tulee ihmisen ja Jumalan ajattelumaailmojen eroa kuvaava kirjallinen taideteos.

Onko Saarnaajan saavutuksissa unelmia, jotka ovat elämässäsi ensimmäisellä sijalla? Asiat, joiden tulisi olla ykkösinä löytyvät kirjan loppukehotuksista (Saarn. 12:13). Niitä ovat Jumalan pelko ja hänen käskyjensä pitäminen. Ne ovat Saarnaajan mukaan ainoa tie elämän tarkoitukseen.

Saarnaaja elää viisaasti

Herran pelko on viisauden alku. Elämä, jossa Jumala ei ole läsnä, samaistetaan Saarnaajassa tyhmään elämään. Viisaus on aina Raamatussa sidottuna Jumalan tuntemiseen ja hänen tahtonsa mukaan elämiseen. Jumalan pelko on Vt:ssä hyvin yleinen termi. Se tarkoittaa Jumalan kunnioittamista, joka perustuu hänen tuntemiseensa.

Jumalan tunteminen synnyttää luottamusta ja toivoa häntä kohtaan, ja saa ihmisen nöyrtymään Jumalan edessä. Jos tunnet hänet, tiedät että Hänen pyhä luonteensa pakottaa hänet tuomitsemaan synnin. Herran pelko nöyrtyy tunnustamaan Jumalan vallan rankaista lakiensa rikkojaa. Jos tunnet hänet, tiedät että hän armahtaa sinut rakkautensa takia, jos koet tarvitsevasi hänen armoaan.

Jumalaa pelkäämättömät eivät koe tarvetta armoon. He määrittelevät itse omat lakinsa ihmisjärjellä, eivätkä tarvitse Raamatun Jumalaa mihinkään. Puhe Raamatun Jumalasta on ahdistavaa, koska se ei vastaa itse luotua kuvaa ihmisen omia tarpeita palvelevasta Jumalasta.

On normaali inhimillinen reaktio suojata itsensä puhtaan ja pyhän Jumalan edessä, kuten Adam ja Eva tekivät. Jos Herran pelkoa ei ole, ihminen suojaa itsensä taloudellisesti ja hengellisesti. Hengellinen suojaus näkyy hyvinä perinnetekoina ja sakramentteihin turvaamisena.

Saarnaajan elämän strategia

Tunnetko ketään, johon luotat, jota kunnioitat ja jonka edessä viitsit nöyrtyä. Jos tunnet toisen, tunnet hänen tahtonsa ja toiveensa. Jos kunnioitat jota kuta, haluat miellyttää häntä. Luotatko hänen sanaansa? Jos luotat Jumalaan, luotat hänen antamiinsa ohjeisiin ts. pidät hänen käskynsä.

Saarnaajan kiteyttää elämän strategiansa (12:13); Jumalan tunteminen on ainoa tie siihen, että asiat todella ovat parhain päin. Ota kiinni tästä viisaudesta. Nöyrry tarvitsemaan Jumalaa. Alita oman viisautesi mukanaan tuomat ajatuksesi ja unelmasi Jumalan viisauden alle. Se ei ole Saarnaajassakaan turhuutta!

Raamatun kirjallisuuslajeja

Raamattu rakastaa kertomista

Raamatun teksteistä on kertomuksia lähes puolet. Kertomus on oma kirjallisuuden lajinsa, mutta samalla myös varhaisimpia ja yhä tehokkaimpia opetusvälineitä. Kertomukset vaikuttavat lukijan mielikuvitukseen, jolloin jokaisen on helppo nähdä itsensä tilanteessa ja kiinnostua kertomuksen tapahtumista. Ne sisältävät myös runsaasti sovellutusmahdollisuuksia erilaisiin elämäntilanteisiin.

Raamatun kertomusten tarkoituksena on opettaa ikuisia periaatteita ja helpottaa niiden muistamista. Kertomukset ovat usein helposti muistettavia tarinoita muista ihmisistä, esimerkiksi kymmenen käskyä on vaikeampi muistaa kuin paljon pitempi kertomus Daavidista ja Goljatista. Lukijan on helppo eläytyä, valita puolensa ja samaistua Raamatun kertomusten henkilöihin.

Kertomus koostuu taustojen kerronnasta, sekä sen hetkisestä tilanteesta eli näyttämöstä. Lisäksi tarina tarvitsee sankarin ja tämän päävastustajan, sivuhenkilöitä sekä tarinan yksityis- että huippukohdat. Kertomuksessa mitään ei tapahdu tai kerrota turhaan. Kertomuksen käännekohdassa sankari joutuu koetukseen tai valintatilanteeseen. Valinnan jälkeen tapahtumat nopeutuvat johtaen tarinan ratkaisuun, huippukohtaan. Tämän jälkeen kertomus kerää nopeasti kasaan kerrottujen tapahtumien seuraukset.

Esterin kirja on esimerkki loistavasta kertomuksesta. Pääsankarina on Ester, orpo kaunotar, joka salaa juutalaisuutensa vieraassa, vihamielisessä maassa. Esteristä tulee yllättäen kuningatar pakanamaahan. Hovissa on viekas Haaman, joka valmistelee juutalaisten joukkomurhaa. Ester joutuu valinnan eteen: yrittääkö henkensä uhalla pelastaa kaikki juutalaiset vaiko vain itsensä. Ester rukoilee, saa Jumalalta viisautta ja tekee oikean valinnan. Esterin toiminnan seurauksena juutalaisten sijaan tuhoutuukin Haaman. Lopuksi kerrotaan, kuinka juutalaiset vaurastuivat ja heitä alettiin arvostaa tuossa vieraassa maassa.

Raamatun kirjallisuuden ja kerronnan lajeja

Kirjallisuuden laji                                             Esimerkki

Apokalyptiikka                                                   Danielin kirja, Ilmestyskirja

Eepos                                                                Tuomarien kirja

Draama                                                             Jobin kirja

Tragedia                                                            Saulin kohtalo (1. Sam.)

Sankarikertomus                                               Simson (Tuom. 13-16), Ester

Satiiri                                                                 Joonan kirja, rikas ja Lasarus (Luuk. 16:19-)

Elämäkerrallinen kertomus                                Abraham (1. Ms. 12-25)

Historiallinen kertomus                                      1. ja 2. kuninkaiden kirja, 1. ja 2. aikakirja

Opetuskirje                                                        Juudan kirje

Henkilökohtainen kirje                                       Tituksen ja Filemonin kirjeet

Sananlaskut                                                       Sananlaskujen kirja  

Profetia                                                              Aamos, Hesekiel

Laulu                                                                  Marian kiitosvirsi (Luuk. 1:46-)

Runous                                                              Vuorisaarna (Matt. 5-6), Psalmit

Vertaus                                                              Laupias samarialainen(Luuk. 10.25-)

Julkaistu: Ristin Voitto 11.4.2007                

Esterin perheestä - Raamatussa on mestarikertomuksia

JOHDANTO

Raamattua voi lähestyä pääasiassa kolmella tavalla. Lähestymistapa voi olla teologinen, jolloin tutkimuskohteena voivat olla esimerkiksi moraali ja Jumalan olemus. Paavalin kirjeet ovat hyvin teologisia. Toinen lähestymistapa on historiallinen, jolloin mielenkiinto kohdistuu kirjojen kirjoittajiin ja niiden alkuperään. Kolmas, ehkä ihmisläheisin, mutta samalla vierain tapa lähestyä Raamattua, on tutustua siihen kirjallisuutena.

Tämä teksti perustuu siihen tosiasiaan, että Raamatun sisällöstä lähes puolet on kertomuksia. Koska Raamattu on kirja, se on myös kirjallisuutta. Eikä mikä tahansa kirja, vaan kirjallisuuden huipputeos ja klassikko kaikilla mittareilla mitattuna.

Raamattu on rikas kirja myös siinä mielessä, että se sisältää runsaasti eri kirjallisuuslajeja tai –tyylejä. Se on ainutlaatuinen yhdistelmä runoutta, lauluja, sankarikertomuksia, elämänkertoja, vertauksia, sananlaskuja, historiaa tai vaikkapa filosofiaa, muutamia mainitaksemme. Mutta ennen kaikkea Raamattu sisältää käytännöllistä ja todellista elämää… ELÄMÄÄ!

Raamatun kertomusten tarkoituksena on opettaa. Ne sisältävät paljon sovellutusmahdollisuuksia erilaisiin elämäntilanteisiin. Lisäksi ne ovat inhimillisiä ja helposti muistettavia tarinoita muista ihmisistä. Kuulija muistaa, eläytyy, valitsee puolensa ja samaistuu kertomusten henkilöhahmoihin. Esimerkiksi kymmenen käskyä on huomattavasti vaikeampi muistaa kuin paljon sitä pidempi kertomus Daavidista ja Goljatista. Kertomukset työskentelevät lukijan mielikuvituksen parissa, jolloin jokainen saa siitä jotakin ja jokainen kiinnostuu tapahtumista.

Kertomuksen muodolla on aina tarkoituksensa. Kertomuksessa on aivan oma tekniikkansa, johon kuuluvat taustat, näyttämö, päähenkilö, huippu- ja yksityiskohdat. Kertomuksessa mikään ei ole tai mitään ei tapahdu tarkoituksetta. Kertomuksen lahjan antajana, siis viime kädessä Raamatun kertomuksien kertojana toimii Jumala.

ESTERIN KIRJA

Esterin kirjassa ei mainita Jumalaa kertaakaan sanallakaan. Se on sankarikertomus Esteristä, juutalaisesta orpotytöstä. Se on myös kertomus muutoksesta, joka tuossa tytössä tapahtuu. Ester muuttuu orvosta ensin kaunottareksi, sitten kuningattareksi. Lisäksi hän muuttuu pelkurista ja ympäristön arvoihin mukautujasta rohkeaksi uskonsa tunnustajaksi, joka saa jopa kansansa aseman ja kohtalon muuttumaan.

Esterin kirjan kuvaamat tapahtumat, muiden Raamatun kirjojen tapaan, eivät ole aina moraalisesti oikeita tai Jumalan tahdon mukaisia. Kertomuksen tyyliin kuuluukin opettaa oikeat ratkaisut oman ajattelun ja toiminnan seurausten sekä lopputulosten kautta.

KERTOMUS VOI ALKAA…

Olipa kerran kuningatar, joka jujutti juomareita. Hän asui isossa linnassa, jota hallitsi suuri kuningas Kserkses. Tämä oli viiniin ja naisiin menevä hienosteleva elostelija. Hän oli myös ympäristön mielipiteiden vanki, koska hänellä oli hieman heikko itsetunto suuren isän pienenä poikana.

Hänellä oli apunaan suurvisiiri Haman, joka oli oikea todellinen Ahmed Ahne. Haman oli arvostaan tarkka Kserkseksen ryyppykaveri, jolla oli myös heikko itsetunto. Se sai hänet jatkuvasti tarkkailemaan ympäristön suhtautumista itseensä. Hän oli Jumalan omien eli juutalaisten verivihollinen jo Saulin, Samuelin ja Agagin ajoilta (lue 2. Sam. 15).

Kuninkaalle oli myös juutalainen hoviherra, Mordokai. Tämä oli hyväntahtoinen ja vastuuntuntoinen mies, joka ei ottanut riskejä, eikä osaa hovin juonitteluihin.

Mordokai oli hyväntahtoisuudessaan adoptoinut orpotytön, Esterin. Tämä oli hänen kuolleen veljensä tyttö. Ester oli kaunis nuori neitsyt, joka ilmeisesti sähköisti tunnelman ympärillään. Miehet tulivat hänen läheisyydessään levottomiksi ja yrittivät enemmän kuin olisi tarvinnutkaan. Ester oli ns. uskovan kodin lapsi ja kuuliainen sijaisvanhemmilleen.

Mahtava kuningas Kserkses hallitsi Persiassa, joka oli nykyisen Iranin alueella. Persian pääkaupunki oli Suusa, joka tuon ajan maailman suurimman valtakunnan napa. Mutta mitä Suusassa tapahtui 2500 vuotta sitten?

Kserkses istui valtaistuimella mahtavan isänsä kuoleman jälkeen kolmatta vuottaan. Hän oli mahtipontisesti yrittänyt valloittaa loput läntisestä maailmasta, jota hänen isänsä ei ehtinyt tehdä. Mutta… Kserkses kärsi kreikkalaisille kolme peräkkäistä tappiota! Yhden niistä seuraus oli meidän päivinämmekin tuttu Maraton –juoksu.

Mitä hänen vielä hallitsemiensa itäisten maitten kuninkaat ajattelisivat tappioista? Hyökkäisivätkö he heikentyneen suurkuninkaansa kimppuun? Kserkses saa mielestään hyvän tuuman. Hän kutsuu kaikki vasallikuninkaansa Suusaan juhlimaan peitelläkseen heikkouttaan ja pahaa mieltään. Viini virtasi ja aarteita leviteltiin kaikkien nähtäväksi kaiken kaikkiaan puoli vuotta. Juhla huipentui koko kaupungille järjestettäviin viikon juominkeihin.

Viikon loppupuolella pahassa pöhnässä oleva Kserkses saa vielä uuden, omasta mielestään hyvän idean. Hän päättää näyttää kaikille vasalleille kuningatarvaimonsa Vastin, joka oli kauneudestaan kuuluisa. Nyt Kserkses kuitenkin kokee yllättävän takaiskun yllättävältä taholta. Hänen vaimonsa Vasti ei ole innostunut esittelemään sulojaan kruunu päässä Kserkseksen humalaiselle seurueelle.

Kuningas suuttuu hirvittävästi ja masentuu tyystin. Ensin häntä nöyryyttivät kreikkalaiset, nyt hänen oma vaimonsa hyppii hänen silmilleen kaikkien vieraiden nähden. Eihän tästä mitään tule!, hän ajattelee.

Neuvonantajat keksivät kuitenkin keinon palauttaa Kserkseksen maine ja kunnia. He laativat lain, jolla Vasti tuomitaan loppuiäkseen haaremin lukkojen taakse. Mikä Kserkseksestä mahtavinta, neuvonantajat järjestävät kuninkaalle aivan omat missikisat. Kuninkaan lähetit kiertäisivät ympäri valtakunnan ja koppaisivat kaikki parhaimmat nuoret naiset kuningasta ilahduttamaan. Hyvä idea!, ajatteli Kserkses.

Ester tuotiin linnaan muiden missien kanssa. Esterin kohtalo ei varmasti ollut hartaalla uskovaiselle kasvatti-isä Mordokaille mieleen, mutta hän kehotti Esteriä olemaan hiljaa uskostaan ja juutalaisesta taustastaan. Se ei varmasti ollut rehellinen ja suoraselkäinen ratkaisu. Ehkäpä hän jopa ajatteli hyötyvänsä Esteristä. Joka tapauksessa hän kierteli koko ajan linnan liepeillä.

Vähän ajan kuluttua naisia alkoi virrata kuninkaan linnaan. Jokainen neito sai viettää vain yhden yön kuninkaan kanssa. Se oli privaatti uimapuku- ja kykyjenosoittamiskierros. Jos tyttö ei kuninkaan mielestä ollut ”hyvä”, hänet suljettiin loppuiäksi haaremiin Vastin seuraan.

Tyttöjä oli niin paljon, että saattoi kulua melkein neljä vuotta ennen kuin Esterin vuoro tuli osoittaa vaimon taitonsa kuninkaalle. Ester oli niin pätevä yövieras, että Kserkses mieltyi häneen välittömästi. Ester voitti kuningatarkisan. Hienoa, mutta huonoa - sillä alkoi Esterin kaksoiselämä!

- Esterillä oli uskovaisen kodin tausta, mutta haaremissa kaikki perustui vain fysiikkaan.
- Esterin täytyi tinkiä monista periaatteistaan ja kotikasvatuksensa arvoista ja asenteista, hän esimerkiksi söi epäpuhdasta ja saastaista ruokaa.
- Ester meni naimisiin uskomattoman miehen kanssa, erittäin kyseenalaisen ja lyhyen seurustelun jälkeen. Vierasuskoinen mies ei ollut Mordokaista tai juutalaisista yleensäkään soveliasta.
- Ester esiintyi koko ajan salanimellä Ester, vaikka hänen juutalainen nimensä oli Hadassa.
- Hovissa ei kukaan tiennyt, että Ester oli juutalainen, eli Jumalan omaisuuskansaa. Ester ehti olla kuningattarena viisi vuotta, ja hovissa ilmeisesti jopa seitsemän tai kahdeksan vuotta (Est. 2. ja 4.) ennen kuin hän joutui kertomaan uskostaan.
- Hän joutui nielemään ajatuksensa, sillä hän ei voinut hyväksynyt kaikkea, mitä hänelle tai hänen ympärillään tapahtui.

Esterin kunniaksi järjestettiin pidot. Ne olivat kuitenkin vain politiikkaa, ne tarjosivat hyvän syyn osoittaa Kserkseksen mahtia vasallikuninkaille. Heitä lahjottiin runsailla lahjoilla ja verohelpotuksilla. Lisäksi Kserkses sai taas hyvän syyn ryypätä.

Joitakin Kserkseksen tyyli ja tapa hallita ei miellyttänyt. He alkoivat suunnitella tämän salamurhaa. Mordokai oli Esterin kuningattareksi tulon jälkeen päässyt – yllätys, yllätys - hoviin töihin. Hän sai vihiä salamurhasta, ja vasikoi hankkeen. Hänen ansionsa menivät kuitenkin muiden piikkiin, eikä hän saanut palveluksestaan tavan mukaista palkkiota. Terroristit sen sijaan tapettiin!

Hoviin oli tullut töihin myös nousukas Haman, joka pääsi pian "soulmatensa" kuninkaan kaveriksi. Hän alkoi tarkkailla, miten ihmiset suhtautuivat hänen arvovaltaansa. Lisäksi hän määräsi kaikki kumartamaan itseään. Oli kuitenkin yksi ihminen, joka ei pokkuroinut hänelle. Tuo henkilö oli Esterin adoptoinut Mordokai.

Hamania ryydytti! Sitten hän kuuli Mordokain olevan juutalainen, ja muisti esi-isänsä Agagin kohtalon juutalaisen Samuelin käsissä. Haman päättää ratkaista juutalaisongelman kerralla. Hän haluaa pistää koko kansan kerralla lihoiksi! Tyypillinen reaktio heikolta mieheltä, joka muistuttaa erästä tapausta toisen maailmansodan ajoilta …

Haman oli niin julma, että hän päätti arpoa päivän, jolloin kansalaiset saisivat tappaa juutalaisia ilman rangaistusta. Hän keksi lisäksi mieleisensä houkuttimen, juutalaisen tappaja saisi pitää tämän omaisuuden. Arpa kansanmurhalle lankesi vuoden päähän.

Purim -juhlaa vietetään yhä Israelissa (arpa on hepreaksi pur) tuon päivän muistoksi. Juhlapäivänä on tapana pukeutua valeasuihin. Tyttöjen suosikkiasu on yhä yllättäen prinsessan puku.

Jumalan omia syytettiin jo silloin samasta asiasta kuin myöhemmin Jeesusta. Heidän väitettiin olevan kuninkaan ja hänen hallintonsa vastustajia. Uskovia syytetään yhä tänä päivänäkin siitä, että heidän ”lakinsa” ja ”kuninkaansa” ovat erilaisia kuin muulla kansalla. He eivät suostu kumartamaan yhteiskunnan yleisiä mielipiteitä tai mukautumaan sen väärään arvomaailmaan.

Vuosi aikaan kansanmurhaan. Esterin kirjan kerronta tiivistyy…

Kertomus paljastaa ristiriidan. Pikalähettien juoksuttaessa murhakäskyä ympäri valtakuntaa, ka kansalaisten ihmetellessä määräystä, Kserkseksen ja Hamanin kerrotaan vain istuvan muina miehinä ryyppäämässä.

Mordokai ei voi enää seurata asioita sivusta. Hän lähtee Esterin puheille. Ester ei omassa haaremissaan tiennyt valtakunnan asioista tai murhamääräyksestä mitään. Ester säikähtää vain sitä, että hänen suruasuun puettu juutalainen setänsä ilmestyy haaremin portille. Paljastuisiko hänen kaksoiselämänsä? Hän ei uskalla itse mennä setäänsä vastaan, vaan lähettää portille luottoeunukkinsa.

Eunukki tuo Esterille sedän viestin, joka saa hänen sydämensä jyskämään vielä enemmän. Hänenkö pitäisi puhua tuhoon tuomittujen heimolaistensa puolesta? Kukaan ei tiennyt hänestä, valerooli toimi hyvin, hän saattaisi selviytyä kansanmurhasta kuin koira veräjästä. Kenellekään ei sitä paitsi vielä ollut tapahtunut mitään pahaa, vain Esterin omatunto oli hieman kärsinyt.

Eunukki tuo Mordokaille viestin: ”En uskalla, eikä se onnistu, sillä kuningas ei ole pitkään aikaan muutenkaan ollut kiinnostunut minun näkemisestä!”

Portilta tulee tiukka viesti takaisin: ”Vaikka asutkin kuninkaan palatsissa, älä kuvittele, että voit juutalaisista yksin pelastaa henkesi. Jos sinä nyt tässä tilanteessa pysyt vaiti, niin juutalaiset kyllä saavat avun ja pelastuksen muualta, mutta sinua ja isäsi sukua kohtaa tuho. Ja kukaties sinusta tulikin kuningatar vain tällaisia aikoja varten.” (Est. 4:14- ).

Esterin sydän murtuu, mieli muuttuu, yläkerta ottaa hänet kiinni. Hän tekee oikean ratkaisun! Hän haluaa muuttua, hän aikoo rukoilla ja paastota asian puolesta, ja toivoo muiden Jumalan omien tukevan häntä tässä taistelussa. Ester haluaa kaikkien olevan yhdessä yhteisen asian takana. Jos heidän käy huonosti, niin he kuolevat ainakin oikean asian puolesta.

Kolmen päivän kuluttua Ester on saanut viisautta. Hänellä on suunnitelma, jonka toivoo vetelevän naruista kuningasta. Hän siirtyy naisellisimpaan asuunsa puettuna valtaistuinsalin oviaukkoon hengailemaan. Sisään ei edes hän, kuningatar Ester, voinut mennä kutsumatta. Kserkses huomaa Esterin keikistelyn, muistaa hyvät hetket kuningattaren kanssa, heltyy ja pyytää hänet sisään kysyen: ”Mitä sinulla Esterini on mielessä?”

”Ei tässä mitään, olisin vain halunnut järjestää juhlat sinulle ja parhaalle kamullesi Hamanille.” Tämä on bailukuninkaalle mieluinen ajatus. Juhlat onnistuvat mainiosti, viini virtaa, ruoka maittaa ja juttu lentää. Loppuillasta Haman lupailee jo puolet valtakunnasta Esterille. Ester voittaa kiusauksen ja pysyy suunnitelmassaan: ”Haluaisin vain järjestää huomenna uudet juhlat teille kahdelle”, Ester pyytää muina naisina. Herrat eivät voineet kuvitella parempaa ideaa!

Haman hoippuu pippaloista kotia päin hyvällä mielellä. Itse kuningatar oli halunnut hänet juhliinsa. ”Olen minä kova jätkä!”, hän ajattelee. Kotimatkalla hyvä mieli haihtuu, sillä häntä vastaan tulee taas niska jäykkänä tuo juutalainen Mordokai. Ei pienintäkään elettä kumarruksen suuntaan!

Kotona vaimo ja naapurin väki saavat kuulla höystetyt tarinat pippaloista ja Hamanin erinomaisuudesta. Hän kertoo myös ainoasta elämää vielä risovasta asiasta, Mordokaista. Vaimo antaa hänelle neuvon: ”Rakenna hirsipuu, ja pyydä kamultasi kuninkaalta lupa hirttää Mordokai omaan pihaasi.”

Eipä aikaakaan, kun hirsipuu on pystyssä. Haman päättää heti aamulla ensitöikseen mennä kysymään kuninkaan lupa hirttää Mordokai siihen. Silmukka kiristyy Mordokain ja juutalaisten ympärillä. Elinaikaa näyttää olevan vain muutamia tunteja.

Haman nukkuu yönsä hyvin nähden unta Mordokaista kiikkumassa hirressä. Kserkses sen sijaan nukkuu huonosti. Hän pyytää vartijoitaan lukemaan jotain unettavaa. Nämä alkavat lukea kuninkaan virallisia muistiinpanoja vuosien takaa.

Yllättäin jostain putkahtaa esiin Mordokain apu salamurhan estämisessä. Kserkses hämmästyy: ”Eikö Mordokaita ole palkittu mitenkään tästä, olenhan hänelle henkeni velkaa. Mikä voisi olla tarpeeksi arvokas palkinto tuollaiselle miehelle?” Tätä pohdiskellessa koittaa aamu, ja Haman pyyhältää innoissaan sisään. Hän ehtii jo aukaista suunsa julmaa pyyntöään varten, mutta Kserkses vie sanat hänen suustaan. ”Mitä haluaisit itsellesi tehtävän, jos kuningas haluaisi palkita sinut?”, Kserkses kysyy.

Haman innostuu, luulllen kuninkaan puhuvan hänestä itsestään ja kertoo heikon miehen unelman: Hänet pitäisi laittaa kuninkaan hevosen selkään kuninkaan käyttämissä vaatteissa. Lisäksi jonkun hovin arvostetun työntekijän pitäisi juosta hepoven vieressä ylistystä hänelle kaiuttaen. Kserkses ilahtuu hyvästä ja halvasta ideasta ja tiputtaa pommin Hamanin niskaan. ”Meneppä kuule ja toteuta tuo unelma Mordokaille”, hän sanoo.

Hamanin elämän raskain päivä alkaa. Hän juoksee hikisenä koko päivän Mordokain hevosen vieressä ylistystä tälle kailottaen. Naama punaisena häpeästä ja vihasta Haman kömpii kotiinsa lohdutusta saamaan. Kun vaimo saa kuulla Mordokain olevan juutalainen, hän sanoo kaiken Hamanin toivon olvan mennyttä. Haman masentuu vielä lisää, kukaan ei tunnu ymmärtävän häntä, ei edes oma kotiväki. Samassa kuninkaan lähetti saapuu noutamaan hänet hilpeisiin juhliin. Haman on kuitenkin jo kalpea ja hiljaa.

Juhlat etenevät totuttuun tyyliin, ja taas loppuillasta kuningas alkaa kyselemään Esterin toiveita. Nyt aika on sopiva! Ester paljastaa olevansa juutalainen, mutta rukoilee kuninkaalta: ”Pelasta minut, ja minun kansani! Minut halutaan tappaa!”

Kuningas kömpii raivoissaan pystyyn. ”Kuka uskaltaa vainota minun kuningatartani?”, hän kysyy suuttuneena. Nyt napsahtaa viimeinen niitti Hamanin arkkuun. ”Se on tuo paha Haman!”, Ester itkee ja osoittaa sormella nopeasti selviävää juhlavierasta.

Kuningas suuttuu niin rajusti, että joutuu lähtemään puutarhaan hetkeksi jäähylle. Haman käyttää viimeisen oljenkortensa, ja yrittää rukoilla Esteriä säästämään henkensä. Humalassa Haman kuitenkin kompuroi ja lysähtää Esterin päälle divaanille. Samassa kuningas palaa huoneeseen ja mitä hän sumuisilla silmillään näkeekään; Hamanin kopeloimassa hänen vaimoaan! Aivan mahdoton mies!

Saman tien Hamanin kasvot peitetään säkillä, ja kuin sattumalta eräs kuninkaan henkivartijoista tietää Hamanin pihalla olevan valmiin hirsipuun. Näin Jumalan omien vainoojan tie päättyi itse hänen itse rakentamaansa ansaan.

Mordokaista tehdään suurvisiiri Hamanin tilalle. Kuninkaan käsky kumotaan. Kertomus Esterin viisaudesta leviää ja kaikki kansat alkavat ihailla häntä ja muita Jumalan omia, juutalaisia.

Ester nousi rohkeasti oikeaan aikaan tekemään täyttä totta elämässään. Hän sai ylhäältä viisautta ja ryhtyi vastarintaan ympäristön väärää elämänmenoa kohtaan.

Pelkäätkö sinä tulla tunnistetuksi Jumalan omana? Pelkäätkö mitä se maksaa, tai sen mahdollisia seurauksia? Joudutko sinä jatkuvasti rikkomaan periaatteitasi ja omaatuntoasi vastaan? Alkanut valehtelun ja petoksen kierre vain pahenee ajan myötä! Myöhemmin sitä on vain vaikeampi katkaista. On normaalia, että muutos pelottaa!

Esterin kirja rohkaisee meitä muuttumaan, jos siihen on tarvetta. Älä pelkää muuttua! Jumala antaa sinulle tarvittavan rohkeuden ja viisauden valita oikea aika, paikka ja tapa.

Kuka voisi olla sinua vastaan, jos Jumala on sinun puolellasi?

An example of textual criticism

LUKE 4:18

This exercise will apply the method of Textual Criticism in practice. The task given was to evaluate if the sentence "he has sent me to bind up the brokenhearted" in Luke 4:18, should inserted or not into the verse. The verses 18 and 19 are quotation from Isaiah 61:1,2a. The verse 1 especially forms the other end of the comparison.

External evidences

First, we look the external evidences, which means different manuscripts.

The sentence is included:

Manuscripts:
A codex Aleksandrianus 5th century
Theta (Cesarean) 9th century
Psi (Western) 9/10th century

Other scripts:
O102 7th century
or younger

The sentence is excluded:

Manuscripts:
Alef codex Sinaiticus 4th century
B codex Vaticanus 4th century
D 5th century
Etc.

Other scripts:
33. 9th century
or younger

The external evidence supports the supposition that the sentence was not existing in the original text.

Internal evidences

The rule of "shorter reading is to be preferred", supports the assumption that the sentence would be an addition.

On contrary the rule of "more complicated reading is to be referred" supports the hypothesis that the sentence is not an addition.

"The more in line of the author"-rule supports the assumption that the sentence was not in the original text. The Gospel of Luke and Acts are not using the terms elsewhere.

Rules of "the scribes' tendency to harmonize the text" and "support some theological aspects" are together supporting the assumption that the sentence is later made addition. Probably including the sentence was an attempt to harmonize the Scriptures according the Septuagint and Isaiah.

I think that it is probable that Luke as a Greek, used the Greek translation, Septuagint. For example, Septuagint uses the term "blinds" instead of Isaiah's "prisoners." Luke also has "blinds" which fits in his literal use of terms. Luke had the socio-ecomical emphasis of the society in his Gospel.

Conclusions

 
My opinion is that the sentence "he has sent me to bind up the brokenhearted" is addition because of the harmonizing the text of Luke with others.

Why Luke then excluded it from the original text? It is probable that Luke, because of not being the eyewitness of the incident, copied verses 18 and 19 straight from the Scriptures. The sentence is included in both the hebrew text of Isaiah and Greek Septuagint. With the purpose, Luke excluded the sentence of "brokenhearted" ones because it was too abstract for his practical doctor-minded purposes in his very own gospel.

The advance of the gospel by Paul and the Holy Spirit

Experiencing the baptism in the Spirit is said to be for the witnessing task, for the proclamation about the kingdom of God through the power the experience brings along it. This essay focuses on how the Spirit is seen in Acts and in the life of Paul as the advancer. Why Paul then? Simply because he is in the Lucan literature the most powerful advancer of the gospel.


Paul’s experience of the Spirit

The passage of Acts 9:17 and further includes the Luke’s recording of Paul’s fillment with the Spirit. When Ananias visited at Paul in Antioch, one purpose of visit was that Paul would be filled with the Spirit. Right after that, Paul is told to start his witnessing, which is the other important consequence, besides tongues, connected to the baptism in the Spirit by Luke.

Paul himself says elsewhere that he speaks in tongues, but Luke is not mentions his tongues. Anyway, Luke’s usage of terms refers to the similar experience than earlier, and later, the others believers got. They spoke in tongues and prophesied, in a meaning to proclaim boldly the words of power.

Therefore, we suppose that Paul got the general gift of the power to witnessing, as a part of that prophetic ministry continuing from Jesus and disciples to the Church. Luke clearly connects the Spirit to the strong guidance incidents in the life of Paul, which immediately, or later, are revealed to have significance for the advance of the Gospel.


Activity of the Spirit in Paul missionary journeys

Stronstad has collected[1] charismatic experiences of Paul together. According him, Luke tells the filling experiences in Acts 9:17 and 13:9. The guidance from the Spirit was experienced in Acts 13:1-2; 16:6-7; 21:4,10-11. All the guidance experiences have connection to Paul’s missionary journeys.

In Acts 13 the Holy Spirit speaks clearly and initializes the activity on Paul’s first journey. After the obedience for the Spirit’s speak, Paul and Barnabas are told to be “proclaiming the word of God.” Surely, those apostles had a call to take a trip earlier, but they were waiting for the right moment.

In Acts 16:6-7 the Holy Spirit, or the spirit of Jesus, had an unusual task in our eyes on Paul’s second journey, it was hindering the proclaimation. But like the verse 10 says, the team as a whole understood that God has called them elsewhere than their human-plan was taking them. They were ought to conquer new areas soon.

In Acts 21:4 and 10-11, the friends of Paul and Agabus warned Paul not to go into Jerusalem. Luke tells that those “warners” talked in the Spirit, but Paul himself said: “compelled by the Spirit, I am going to Jerusalem, not knowing what will happen to me there… I consider my life worth nothing to me, if I only… complete the task the Lord Jesus has given me –the task of testifying to the gospel of God’s grace.

There is no common feature at the beginning of the journeys that could be considered as programmatic report. At the beginning of the first journey, the Spirit activated the departure. But, on the two later journeys, Paul experienced the lead of the Spirit during the trip. Paul and his team made own plans, but they were open for the guidance too. The activity of the Spirit decided and changed the direction.

Luke says concerning the later journeys that Paul and companions “strengthened the churches”, or “all the disciples.” This is common feature of those journeys. This together with the reported proclamation on the first trip could be a programmatic exposition. Those journeys took their place in a purpose to advance the proclamation indirectly or directly. We know that one task of the Spirit is strengthening, enabling the saints for the effective witnessing task.

Activity of the Spirit in advancing the gospel

The disciples received the power as Jesus promised. They also became witnesses. Their witnessing spread geographically as Jesus prophesied in the Spirit. Luke’s narrative implicitly tells that external force of the Spirit was necessary to start the expansion.

First, the disciples suspiciously listened the stories about non-Jews whom God has called. Secondly, they stayed Jerusalem-centered until the persecutions broke out. Thirdly, after the compulsory starting shot from Jerusalem they mostly stayed with the Jews in other cities. In every case above, later interpretations are noticing the work of the Spirit. It opens the cultural, spiritual, language or other bindings that are hindering the advance. Jesus transferred the prophetic ministry to disciples and further -to all.

In Acts, all are witnessing and getting the power are speaking in tongues. According Stronstad, important is that Luke hints by the usage of Greek term ten ecclesia that God’s nation was nomore Israel only, but the community (church) of Spirit filled and baptized believers (Acts 4.) The signs and wonders, as shaking of house in Acts 4:31 as well as phenomenas in the day of pentecost too, are references from the Old Testament. God has changed the tool for serving the mankind.

The nation of Prophets (or spokesmen) of God, as Moses in Numbers 11 hoped for, had born. The regeneration into the nation happened in the baptism with and by Spirit. The Spirit influenced to the inner life of individuals and community. Outer life was also created by and in the Spirit; all were witnessing boldly with the words of power in Acts.

The advance of gospel was now on the shoulders of new nation called Church, which was empowered by the Spirit. The Spirit was personally guiding the community of spokesmen as the individual prophets guided the nation in the Old Testament.


Activity of the Spirit in contemporary mission

The contemporary mission could learn something about Menzie’s thoughts. He concludes in his article on the supplemental readings (p.276,) that Luke maybe wrote to the church contemporary him. He gave guidance in the light of primitive church, which decades earlier existed. Menzie thinks that Luke tried to demonstrate for his contemporaries that activating and initializing of the Spirit was necessary for the missions.

Menzie supposes also that the church in Luke’s time maybe had emphasis of dunamis, the powerful works. Luke put the weight to the inspired speech, which dominated in the Old Testament. Stronstad supports Menzie’s thought by his general defining that the purpose of the Spirit was to help in a service of others, and God, by witnessing.

However, the contemporary church puts the weight on the activity of itself today. The work itself is important; it is the commandment of our Lord that is clear and easy enough to proceed. The Spirit is thought to support the work because it is the will of God, anyway. The Spirit is particularly needed in cases which the existence of God should be proved trough the miracles, dunamis. Otherwise, the Spirit is useful only in making the life of individual more pleasant.

What was normative, or at least necessary in Luke’s concern, should be that today also, more commonly. The Spirit should initialize our the deeds as well as to change our plans of work, as it changed Paul’s and made him more effective in advancing the gospel.The Spirit is not supporting just the pure practice. The effectiveness and spirit goes together. We need the continuing experience of the Spirit.

[1] Stronstad, R., The Charismatic theology of St. Luke, (Peabody, MA: Hendrickson, 1994), 66.

The letter of Julle to the readers of the Luke (NIV)

Luke: Are his writings in the New Testament didactical or historical?                                                                                        

Dear friends, although I was very eager to write to you about Bruce, Menzie and Stronstad we share, I felt I had to write and urge to contend for the unity that was once for all entrusted to the saints.

I appeal to you, brothers, in the name of our Lord  Jesus Christ, that all of you agree with one another so that there may be no divisions among you. My brothers, some of the books have informed me that there are quarrels among you. What I mean is this: One of you says, “I follow Paul”; another, “I follow Luke”, still another “I follow my Ratio.”

It is actually reported that there is confusion among you if the texts of Luke are useful for teaching, rebuking, correcting and training in righteousness, so that the man of God may be thoroughly equipped for every good work.

I give you this charge: Preach the word, like the texts of Luke are describing. And what more shall I say? I do not have room to tell you about John the Baptist, Peter the Denialer, Philip the Flyer, Stephen the Martyr or the cloud of witnesses, who through being filled with the Spirit conquered the kingdoms, administered gospel, and gained what was promised; Who shut the mouths of the possessed, and escaped the edge of the sword; whose weakness turn to was turned to strengh. Men received back their dead, raised to life again.

Therefore, since we are surrounded by such a great cloud of witnesses, let us throw off everything that hinders and the sin that so easily entangles, and let us run with perseverance the race marked out for us in the writings of Luke. Let us fix our eyes on Jesus, the author and perfecter of our faith as well as the writings of Luke through the same Spirit He promised.

Luke told you was what was written: Go into all the world and preach the good news to all creation. It happened. And these signs will accompany those who believe: In Jesus name they drive out the demons; they speak in tongues; they will place their hands on sick people, and they will get well. All that happened, as your Brother Mark told it will, in his writings.

Now about spiritual gifts brothers. There are several kinds of gifts, but the same Spirit. Now to each one the manifestation of the Spirit is given for the common good. To one is given the faith by the same spirit, to another miraculous power, to still another the speaking in different kind of tongues, as Brother Paul taught.

Follow the way of love and eagerly desire spiritual gifts, especially gift of prophecy. For anyone who speaks in a tongue does not speak to men but to God. He who speaks in a tongue edifies himself, but he who prophesies edifies the church. So the churches were strengthened in the faith and grew daily in number too, like Luke constantly sums up for you.

What, after all is Paul? And what is Luke? Only writers, through whom you came to know the Spirit –as the Lord has assigned to each his task. Do not you know that you yourselves are God’s temple and that God’s Spirit lives in you? Be holy for the Spirit is holy in you! You are sanctified and accepted as the temple of the Holy Spirit and of self-discipline to prepare God’s people for works of service, like Luke emphases, so that the body of Christ may be built up. Pray and you can filled with the Holy Spirit and speak the word of God boldly, like the united congregation at the beginning in Luke’s writing.

Now to another matter you were confused: it is good for man not to worry, for there is no distinction in the Lord for thoughts of Paul and Luke. There was no distinction between them when they concluded that God had called them to preach the gospel to gentiles (Acts 16:10), or when they were breaking of bread (Acts 20:7), or baptized gentiles with the water (Acts 16.15).

What comes to their pneumatology, we know that we all possess the knowledge. The man who speaks in tongues is known by Spirit. But not everyone knows this. Some people are still so accustomed to models of latter Christianity that they think speaking in tongues as having been model only for the early Christianity. But tongues do not bring us near to God; we are not be the content of the Holy Scriptures of Luke as equal of Paul. Submit yourselves for the Lord’s sake to every authoritative writing among men: whether to the historical narrative, as the didactic epistles. For it is God’s will that by doing that you should silence the ignorant talk of foolish men.

For the contemporary non-pentecostals scholars I say: You stiff-necked people, with uncircumcised hearts and ears. You are not like your fathers: you nowadays resist the Holy Spirit. And now you have silenced and extinguished Him. When you hear this, do not get furious and gnash your teeth at me, instead repent and be baptized in the Spirit.

You then, my brothers, be strong in the grace that is in Christ Jesus. And the things you have read me write in the presence of my fellow students entrust to the reliable lecturer who also is qualified to teach others. Remind the people to be subject to writers and authorities, to be obedient, to be ready to do whatever is from the Spirit.

May the God of peace equip you with everything good for doing his will, and may he work in us through his Spirit what is pleasing to him. Amen.

Grace be with you all.

Jumalan valtakunta on ja tulee

Jumalan valtakunta, joka tunnettiin myös nimellä teokratia, ei ole vain mennyt tai vielä tuleva hallintomuoto. Se on käytössä tänä päivänäkin. Vaikka valtakunta ei ole samanlainen kuin nykyiset hallintomallit, sen ylivoimaisuutta on tuskin tarvetta epäillä.

Demokratiassa päättäjä on usein se, joka kertoo parhaan tai vetoavimman tarinan. Myös yleinen mielipide vaikuttaa päättäjiin, koska heidän valtansa on kannatuksesta riippuvainen. Demokratiassa siis ihmiset päättävät ja luovat toimintansa kriteerit. Teokratiassa eli Jumalan valtakunnassa Jumala päättää kriteerit, sekä ohjaa arvoja, asenteita ja niistä kumpuavia tekoja.

Jumalan valtakunta toimi muinaisessa Israelissa. Jumala kertoi tahtonsa profeettojensa, puhemiestänsä kautta kansalle. Kansa kuitenkin halusi saada kuninkaan, kuten naapurikansoillakin. Sen arvomaailmaa sanelivat ympäristön mallit. Kuningaskunta oli siis ihmislähtöinen, ja toisin kuin Jumalan tahdon valtakunta, se tuhoutui ennen pitkää.

Jumalan valtakunta-ajattelua historiassa

Juutalaiset odottivat Israeliin kuningasta, joka näkyvästi hallitsisi maailmaa ikuisesti. Tulevan kuninkaan tuli olla yhdistetty Daavid ja Mooses. He eivät tunnistaneet Jeesusta kuninkaakseen, koska heidän näkemystään ei ohjannut Jumalan arvomaailma. Jeesus ei tuonut toivottua näkyvää, vaan näkymättömän valtakunnan.

Myös Katolinen kirkko loi aikoinaan maan päälle näkyvän valtakunnan, joka osoittautui flopiksi. Valtakunta-ajattelu on ollut aikansa vanki, siispä Darwinin evoluutioteorian aikoihin 1800-luvun lopulla mm. Albert Ritscl ajatteli Jumalan valtakunnan olevan yhteiskunnallista evoluutiota.

Tällä vuosisadalla mm. Charles Dodd ja George E. Ladd ovat palanneet ajatteluun, jonka mukaan Jeesus opetti sekä "jo nyt" että "ei vielä" -valtakunnasta. Evankeliumien perusteella voidaan sanoa, että Jeesuksen opetusten painopiste oli Jumalan valtakunta, sen olemus ja arvot. Jeesus opetti valtakunnasta, että sen aika oli tullut. Kansalaisuuden perusteena oli parannuksen teko ja hyvään uutiseen uskominen!

Jumalan valtakunta on näkymätön

Jeesuksen mukaan (Luukas 17:20) Jumalan valtakunta ei tule näkyvällä tavalla. Raamatussa valtakunta ei olekaan konkreettinen käsite. Sekä heprean ´malchut` että kreikan `basileia` sanat eivät tarkoita maantieteellisiä alueita, joita kuningas hallitsee. Molemmat sanat pitävät sisällään hallitsijan suvereenin tahdon toteutumisen.

Isä Meidän -rukouksen (Matteus 6:9-15) alussa heprealaiselle runoudelle tunnusomainen kaksoisilmaus selittää valtakunnan merkitystä. Se täsmentää lausetta "tulkoon sinun valtakuntasi" tarkoittavan tulemiseen liittyvän myös "tapahtukoon sinun tahtosi".

Siispä Jumalan valtakunnan tulemus ja sen kansalaisuus on Jumalan tahdon etsimistä ja kunnioittamista. Se ei ole maailman arvoihin ja asenteisiin mukautumista. Ihmisten arvot eivät koskaan pärjää vertailussa Jumalan tahdon mukaisille arvoille.

Jumalan valtakunta on "jo nyt"!

Jumalan valtakunta eli jumalan tahto on sisäisesti meissä (Luukas 17:21) jo nyt Pyhän Hengen kautta. Pyhä Henki antaa myös meille tietoa Jumalan tahdosta. Jumalan valtakunta eli Jumalan tahdon hallinta näkyy ennen kaikkea siinä, että ihmisiä pelastuu Jumalan tahdon mukaisesti väliaikaisista ihmisten luomista "valtakunnista".

Jumalan tahtoa vastustajien arvojen ja asenteiden hallinto on jo alkanut murtua. Jumalan tahto voitti ristillä, mutta taistelu jatkuu. Jumalaa vastustavat voimat haluavat toivottomuudessaan uskotella myös ihmisten olevan toivottomia ja viedä mahdollisimman monet pois Jumalan tahdosta.

Jumalan valtakunta ei ole toivottomuuden levittäjä. Kaiken teologisen liberalismin ja postmodernin kyynisyyden keskellä meillä on oikeus uskoa Jumalan valtakunnan ylivoimaan ja yliluonnollisuuteen. Meidän ei tarvitse hävetä Jumalasta lähteviä arvoja, ne kestävät kuten niiden synnyttämät teotkin. Jumalan valtakunta muuttaa kansalaisensa ja ympäristön.

Jumalan valtakunta on vielä tulossa!

Jumalan valtakunta eli tahto toteutui jo Jeesuksen syntymässä ihmiseksi ja ristin kuolemassa. Se takaa, että vielä toteutumaton (Luukas 17:24) Jeesuksen toinen tulemus tapahtuu. Se on osa Jumalan suunnitelmaa, hänen vastustamatonta tahtoaan. Silloin alkaa Jumalan näkyvä hallinto.

Jumalan hallinta ja tahto paljastuvat tulevaisuudessa kaikille ilman esteitä. Tulevaisuudessa kaikki tapahtuu Jumalan tahdon mukaan ja kauan kaivattu oikeudenmukaisuus toteutuu. Jo nyt meidän oikeutemme, ei velvollisuutemme, on elää tämän tulevan toivon mukaan.

Jumalan valtakunta antaa elämään laatua!

Jumalan valtakunnan kansalaisuus lisää elämänlaatua. Yhteiskunnassa, jossa Jumalaan tai hänen arvoihinsa ei uskota, eletään usein vain tätä päivää ilman tulevaisuutta. Ilman tulevaisuutta elämästä tulee itsekästä. Ihmisen huomio keskittyy itsensä palkitsemiseen ja kaikkien halujensa toteuttamiseen ennen eläkeikää.

Jumalan valtakunnassa eläminen jo nyt vaikuttaa meidän elämäämme! Kun Jumala on läsnä tässä päivässä, se pienentää ihmistä. Jumalan osuuden kasvaminen elämässämme tekee meistä oikealla tavalla aktiivisia.

Jumala tahtoo huolehtia meistä ja kauttamme myös muista ihmisistä. Jumalan valtakunnan kansalaisten kautta tieto Jumalan tahdosta ja paremman toivosta leviää, Jumalan valtakunta ei voi pysyä piilossa. Jumalan näkymätön valtakunta murtautuu näkyväksi kun kansalaiset elävät sen arvojen ja asenteiden mukaan jo nyt.

"Jo nyt - ei vielä" helluntailiikkeessä

Julkaistu: Ristin Voitto 14.2. 2007

Helluntailiike on menettänyt "jo nyt - ei vielä"  -korostuksensa

Helluntaiherätys eli alkuvaiheissaan lailla jo tässä hetkessä todeksi tulevaa. Se näkyi esimerkiksi runsaan kielilläpuhumisen pitämisenä oikean helluntailaisen ja hengellisyyden mittarina. Samoin koettiin, että tuleva Kristuksen toinen tulemus ja sen myötä näkyvä Jumalan valtakunnan esiinmarssi oli lähellä. Opiskelun ja asunnon omistamisen sijasta kannatti kerätä aarteita taivaaseen esimerkiksi uhraamalla varoja ja aikaa evankeliointiin ja lähetystyöhön.

Nyt perinteisen, klassiseksi kutsutun helluntaiherätyksen osan voi katsoa elävän täysillä päivää ilman tulevaisuutta. Helluntailaisuutta leimanneet toisen tulemuksen odotus ja kielilläpuhuminen ovat hiipuneet. Uudemmassa, karismaattiseksi kutsutussa helluntailiikkeessä sen sijaan on havaittavissa vielä tulevan korostuksia. Näitä ovat esimerkiksi toisen tulemuksen odotuksen korvaava viimeisen megaherätyksen odotus sekä armolahjojen korostus. Armolahjoissa painopiste on kuitenkin kielilläpuhumisen sijasta parantamisessa ja profetoinnissa.

Klassisessa helluntailaisuudessa ajatellaan kristityllä olevan Jumalan synnyttämää uskoa, joka on niin vahvaa, että todellisuuden myötä- tai vastamäet eivät siihen vaikuta. Joissain helluntaikarismaattisissa piireissä ajatellaan, että kristitty voi omalla uskollaan vaikuttaa todellisuuteen, esimerkiksi parantua. Vastoinkäymiset ovat merkki uskon puutteesta ja siitä, ettei uskalleta uskoa Jumalan lupausten ja tulevan täyttymyksen olevan totta jo nyt. 

Käytännön jo nyt – ei vielä esimerkkejä  

Jo nyt                                                                Ei vielä

Kristitty kuolee                                                      Kristitty on kuolematon

Kristitty voi parantua (tai sairastua)                      Kristitty on terve, eikä voi sairastua

Kristitty voi mennä naimisiin                                 Kristityt eivät mene naimisiin (Matt. 22:30)

Kristityn sielu on pelastettu                            Kristityn ruumiskin pelastuu ylösnousemuksessa

Kristitty osallistuu ehtoolliseen                     Kristitty osallistuu Karitsan hääaterialle (Ilm. 12:9)

Kristitty nousee kasteen ”haudasta”             Kristitty nousee uutena luomuksena ylösnousemuksessa

Kristitty on monin tavoin vajavainen, mutta pyhä            Kristitty on virheetön, puhdas ja pyhä

Kristityn tieto ja rakkaus on vajavaista   Kristityn tieto ja rakkaus tulevat täydellisiksi                   

Jumalan valtakunta on sisäisesti kristityssä         Jumalan valtakunta ilmestyy myös näkyvästi

"Jo nyt - ei vielä" -ajattelun tausta

”Jo nyt - ei vielä” kiertyy apokalyptiikkaan ja eskatologiaan

Uuden testamentin teologian suositun tulkintakehyksen ”jo nyt – ei vielä” tausta näyttäisi olevan apokalyptiikassa. Se oli kristillisen ajanlaskun molemmin puolin suosittu uskonnollinen virtaus sekä juutalaisten että varhaiskristittyjen parissa. Ajatukset siirtyivät ihmisten mielistä paperille ja syntyi suuri joukko profeetallista kuvakieltä hyödyntäviä apokalypseja eli ilmestyskirjoja.

Apokalyptisen kirjallisuuden tunnusmerkkejä olivat esimerkiksi mm. historian jako kahteen aikakauteen, näiden aikakausien murroksen läheisyys eli vallitsevan aikakauden loppu, Messiaan ilmestyminen ja sitä seuraava hyvien palkitseminen sekä ylösnousemus ja pahan tuomio.

Jeesuksen opetuksessa on apokalyptisia piirteitä. Hänen puheidensa pääaihe on Jumalan valtakunta, joka on murtautumassa tai jo murtautunut näkymättömästä näkyvään. Se on jo nyt sisäisesti kristityissä, mutta myös erillinen vielä tuleva jakso. Tulevaisuuteen jää myös lopullinen voitto Saatanasta sekä yleinen ylösnousemus.

Myös Paavalin teologiassa vaikuttavat apokalyptiset kaksi aikakautta, joiden murrosta hän todisti. Lain aikakausi oli takana ja koittamassa oli armon aikakausi. Lain voima murtui ristillä ja armon alku sinetöitiin ylösnousemuksessa.

”Jo nyt – ei vielä” liittyy myös joko yleiseen eskatologiaan eli maailmanhistorian loppuun liittyvään tai henkilökohtaiseen eskatologiaan eli ihmisen kuoleman jälkeiseen kohtaloon. Pelastus perustuu armoon, mutta vielä ei ole koettu uskon ja toivon täyttymistä. Esimakua tulevasta tosin saadaan jo nyt monin tavoin, mutta esimerkiksi ruumiin ylösnousemusta ja ikuisuutta odotetaan Kristuksen toiseen tulemukseen saakka.

"Jo nyt - ei vielä"-ajattelu Raamatun tulkinnan apuna

Julkaistu: Ristin Voitto 14.2. 2007

Kristus on jo voittanut synnin, vaikkei se ole täysin menettänyt voimaansa. Kristitty on armosta pelastettu jo nyt, vaikkei vielä täydellisesti. Hänen elämässään tulisi olla terve jännite jo toteutuneen ja vielä tulevan välillä.

”Jo nyt - ei vielä” on teologinen käsite, jota ei suoraan mainita Raamatussa, mutta joka löytyy Uuden testamentin rivien välistä. Se auttaa hahmottamaan Uuden testamentin opetuksia. Käsite viittaa katoavaan ja katoamattomaan eli nykyiseen ja tulevaan todellisuuteen. Kristityt maistelevat jo nyt tulevaa todellisuutta, joka ei vielä kaikessa voimassaan ole täyttynyt.

Jo nyt nautimme kristittyinä etuuksista, kuten sielun rauhasta, parantumisesta ja Hengen avusta vaelluksessa. Kaikki uskoontuloa seuraavat etuudet ovat kuitenkin vaillinaisia verratessa niitä vielä odottaviin täydelliseen sisäiseen ja ulkoiseen rauhaan, kuoleman ja sairauksien poissaoloon ja Hengessä elämiseen.

Jeesuksen opetukset ja Paavalin sovellutukset niistä muodostavat suurelta osin Uuden testamentin teologian. ”Jo nyt – ei vielä” näkyy Jeesuksen puheissa valtakunnasta, joka on jo nyt sisäisesti meissä, vaikka ei vielä ole toteutunut kaikessa voimassaan. Paavali, joka tulkitsee Jeesuksen sanomisia käytännön tasolle, vie käsitteen yksityiskohtaisempiin asioihin, kuten hengellisten lahjojen käyttöön.

Tervehenkinen ”jo nyt” nostaa rimaa

Tervehenkinen tulevan huomioon ottaminen keskittyy Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen sekä niitä seuranneisiin Hengen lahjoihin. Kristuksen ylösnousemus merkitsi aikakausien murrosta. Vaikka kristitty on vielä vankina ruumiissaan, hänen elämäänsä säätelee jo nyt tuleva täyttymys. Katoavan maailmanjärjestyksen arvot eivät enää ohjaa kristityn toimintaa ja valintoja. Tulevan Jumalan valtakunnan arvojen ja asenteiden tulisi olla jo nyt kristityn ohjenuora, vieläpä toteutettavissa Hengen avulla.

Tulevan valtakunnan mukainen elämä jo nyt edellyttää Paavalin mukaan esimerkiksi sitä, että kristittyjen keskinäiset riidat voidaan selvittää seurakunnan sisällä, siis ilman ulkopuolisia nykyisen maailmanjärjestyksen vallassa eläviä ihmisiä 1). Tulevassa ei myöskään ole eriarvoisuutta, ei orjaa eikä vapaata, miestä eikä naista, 2) vaan vallitsee täydellinen tasavertaisuus. Riitojen ja eriarvoisuuden poisto näyttää yhä sisältyvän ”ei vielä” toteutuneisiin ihanteisiin.

    

Oikein ymmärretty tulevan mukaan eläminen nostaa kristityn etiikkaa ja moraalia. Kristityn saama Pyhä Henki toteuttaa Hengen hedelmän vaikutuksia hänessä ja hänen elämänsä kautta.

Korostukset vaarallisia

Paavali varoittaa ihmisiä elämästä liikaa tulevassa jo nyt. Tämä voi johtaa ylihengelliseen tulkintaan omasta nykytilasta. Esimerkiksi korinttolaisten parissa kielilläpuhuminen ilmeisesti tulkittiin enkelien kieleksi, mistä näyttää seuranneen se, että kielilläpuhujat uskoivat olevansa jo lähes taivaan henkiolentoihin verrattavia. Oman hengellisyyden korostuksesta ja tavoittelusta seuraa hengellistä ylpeyttä ja muiden, esimerkiksi vähemmän kielilläpuhuvien, aliarviointia 3).

Ylihengellisyyden vaaroja on myös sinisilmäisyys muiden kristittyjen ja heidän motiiviensa suhteen. Kirkkohistoria on täynnä esimerkkejä, joissa toista kristittyä pidetään ensin ”enkelinä,” mutta tullaan sitten huijatuksi joko opillisesti tai taloudellisesti. Tulevan tavoittelussa jo nyt on vaarana myös asketismi, joka korinttilaisten keskuudessa ilmeni seksistä pidättäytymisenä jopa avioliitossa. Paavali kehottaakin aviopuolisoita täyttämään velvollisuutensa toisiaan kohtaan, sillä ei edes kristitty ole vielä vapautunut seksuaalisista haluistaan 4).

Yhtä vaarallista kuin ylihengellisyys on alisuorittaminen, joka voi olla seurausta liiallisesta epätäydellisyyden korostuksesta. Raamatusta tuttu hengellinen kilvoitus puuttuu, jos syrjäytetään pyrkimys toteuttaa tulevaa jo tässä ajassa, ja selitetään rikkeet sillä, että on mahdotonta yltää tulevan Jumalan valtakunnan arvojen mukaisiin edesottamuksiin.

Ei vielä –korostus voi saada vääriä ”ei voi vielä vaatiakaan” –korostukseksi. Ihminen antaa itselleen armoa sen sijaan, että kerjäisi ja saisi sitä Jumalalta. Tällaista ihmisen omaa armoa kutsutaan halvaksi armoksi, kun taas Jumalan armo on Kristuksen kalliisti ristillä maksamaa. Halvan armon varassa vaeltavalla kristityllä on suuri vaara alistua lihallisuutensa valtaan.

Jännite tuo tasapainoa

Kristityn elämässä on siis jatkuva jännite nykyisen ja tulevan olotilan välillä. Tilannetta tarkkailemalla, nöyryydellä ja tasapainoisella ”jo nyt – ei vielä” –käsitys vältetään sekä ylihengellisyyden että epätäydellisyyteen alistumisen karikot. Tasapainoinen kristitty purkaa jännitteen Raamatun hengen mukaisesti sekä kilvoitteluun että armossa lepäämiseen. Jumalan anteeksiantamus ja armo esikuvana opitaan antamaan itselle epäonnistumisia anteeksi muistaen kuitenkin se, että Hengen avulla pystytään parempaan.

Kristityn elämä on jännittävää siinä mielessä, että vaikka hänet on pelastettu ja lunastettu, silti pelastus on vajaa ja täyttymystä joutuu vielä odottamaan. Vasta tulevaisuudessa ihmisen ja luomakunnan suhde luojaansa ennallistetaan alkuperäistä vastaavaksi. Jo nyt Kristuksen hankkima pelastus on kuitenkin riittävä, jo nyt kristitty on puhdas ja täydellinen, mutta vasta Kristuksen toisen tulemuksen jälkeen toteutuvat Raamatun lupaukset täydellisestä lunastuksesta.

Kristitty on jo nyt täysin pyhä. Muuten emme kelpaisi täydellistä pyhyyttä vaativalle Jumalalle. Pyhyys ei kuitenkaan perustu omaan elämäämme ja ansioomme, vaan pyhyys saadaan Kristukselta.

1) 1. Kor. 6:1-4

2) Gal. 3:28

3) 1. Kor. 13:1, 18-22

4) 1. Kor. 7:1-6

Lähteet:

Collins, John J. ed. The Encyclopedia of Apocalypticism, Vol. 1. Continuum, 2000.

Fee, Gordon D. The First Epistle to the Corinthians: The New Testament Commentary on the New Testament. Eerdmans, 1987.