Kai Antturin Ilmestyskirja ja lopun ajat

Suuresti arvostamani, nyt jo edesmennyt hengellinen johtaja Kai Antturi esitti minulle eräässä (ja kuten aina, hyvää vuoropuhelua sisältäneessä) tapaamisessamme ajatuksen Ilmestyskirjan kiastisesta rakenteesta. Hän luonnosteli mallin myös paperille. Se tallentui kirjeeseen, jonka myöhemmin lähetti minulle.

Tällaisen tulkintaperinteen säilyttäminen on tärkeää, jottei se muuttuisi ns. katoavasta kansanperinteestä kadonneeksi kansanperinteeksi. Olkaa hyvät!

Lainailen myös osia hänen kirjeestään, joka kertoo toisaalta helluntailiikkeen suhteesta traditioiksi kasvaneista tulkinnoista poikkeaviin näkemyksiin ja toisaalta Kain hienosta lähestymistavasta henkilökohtaisella tasolla.

"Rauhaa! Arto (Antturi) antoi minulle luettavaksi tutkielmasi Ilmestyskirjasta. Oli hieno kokemus lukea ja todeta, että
1. Olet tehnyt suurtyön ja lukenut paljon lähdeteoksia.
2. Olet löytänyt yhden Ilmestyskirjan pääsanomista: Toivon.
3. Olet pyrkinyt vakavasti perehtymään Raamatun hermeneutiikkaan ja eksegeesiin."

"Esitin 17.4.1982 Nastolassa Uudenmaan ja Etelä-Hämeen veljespäivillä poikkeavan käsitykseni Hartosen tulkinnasta, jolloin monet saarnaajat ilmoittivat olevansa samalla kannalla kuin minä. Päädyimme siihen, että emme tee näistä näkemyseroista riitaa. Minun näkemykseni hyväksyttiin siis siinä piirissä "helluntaiherätyksen" yhdeksi tulkinnaksi. Lyhyesti: Uskon, että Jeesus noutaa omansa vasta suuren ahdistuksen jälkeen, Matt. 24.2.

Esitin tämän näkemyksen myös Ristin Voitossa julkaistussa artikkelissa N:o 1/92, jota ei ole otettu mukaan tutkielmassasi *1). Sain palautteena lukijoilta, myös saarnaajilta, noin 200 liuskaa.
Ymmärrän, että Raamattuopisto haluaa antaa vain yhdenlaista opetusta *2), mutta jos se haluaa antaa oikean kuvan siitä, mitä helluntailaisten ja saarnaajien keskuudessa tästä asiasta on ajatellaan, niin olisi rehellistä myöntää opetuksen epäyhteneväisyys.
Tutkimuksessa korostuu siis liian voimakkaasti ajatus, että helluntaiherätyksellä on asiasta yhtenäinen ja virallinen käsitys."

"Olen usein sanonut, että kukaan meistä ei tiedä mitään Jeesuksen tulemuksesta. Me voimme vain lukea ja tulkita ja uskoa meille jätettyjä tekstejä. Tietomme on vajavaista.

Toivotan sinulle intoa perehtyä vielä perusteellisemmin Ilmestyskirjan mahtavaan sanomaan.

Veljesterveisin

Kai"


*1) Selitys siihen miksi Kain RV:n N:ossa 1/92 esittämää näkemystä ei otettu huomioon tutkielmassani, on se, että vuonna 2000 RV:n vuosikertoja ei vielä ollut tuotettu digitaaliseen, helposti tutkittavaan muotoon. Halusin siis yksinkertaisesti vähentää tutkittavan materiaalin määrää, joten valitsin vain osan 90-luvun vuosikerroista satunnaisesti. Määrä ja metodi oli lopputyöni ohjaajien näkemyksien mukaan riittävän kattava antamaan todellisen kuvan siitä, millaisessa tilassa Helluntaiherätyksen Ilmestyskirjan tulkinta siinä hetkessä oli.

*2) Kain ajatus Raamattuopiston halusta antaa vain yhdenlaista opetusta on siinä mielessä vanhentunut, että nykyisin Iso Kirja -opiston nimellä toimivaa Raamattuopistoa jopa moititaan siitä, että se antaa liian laajan repertuaarin tulkintoja opiskelijoiden purtavaksi ilman, että pitäytyisi/suosittelisi/opettaisi vain yhtä, yleensä "Hartosen mallia" mukailevaa näkemystä.

Taivaasen armosta vai takaportin kautta sluibaillen

Minulta kysyttiin eräässä haastattelussa sitä millaisia vaikutuksia Jeesuksen toisen tulemuksen yksi- tai kaksiosaisuudella olisi pyhityselämään tai jumalasuhteeseen yleensä. Kysyjä oli helluntailaisen median edustaja, ja itsekin olen helluntailainen. Haastattelu juontui viime aikoina Jeesuksen toisen tulemuksen luonteesta käytyyn keskusteluun. 

Suomen Helluntaiherätyksessä on aina viime vuosikymmeneen asti vallalla ollut ajatus siitä, että tulemus on kaksiosainen; ensin on nk. uskovien salainen tempaus ja sitä seuraavan seitsenvuotisen vihanajan jälkeen toinen, julkinen kaikille näkyvä tulemus. Vaihtoehtoinen, perinteinen näkemys tulemuksesta on se, että aikojen lopussa Jeesus tulee kerran, jonka jälkeen alkaa välittömästi joko tuhatvuotinen valtakunta maan päällä tai ikuisuus taivaassa.

Helluntailaisuuden sisällä opetus kaksiosaisesta tulemuksesta sisältää usein ajatuksen, että se osa seurakunnasta, joka on "sluibaillut," eli suhtautunut välinpitämättömästi pyhityselämään ja kilvoitukseen, jää vaivanaikaan. Tällaiseen opetukseen sisältyy myös ajatus, että vaivanajasta voi pelastua pääasiassa marttyyrikuoleman avulla. Esimerkkinä tästä käyköön Ensio Lehtosen kirja "Viimeinen aika" niinkin varhaisilta vuosilta kuin 1934.

Lehtosen kehottaa uskovia ja opettajia muistuttamaan muille uskoville ja läheisillee, että taivaaseen on myös takaportti. Kun asiat tietävä, mutta kilvoituksessaan epäonnistunut kristitty tai uskomaton ihminen, huomaa asioiden menneen niinkuin tempauksessa "kadonneet" kertoivat, hän voi skarpata ja tunnustaa vaivanajan petohallinnon edessä rohkeasti uskonsa Kristukseen. Tämän seurauksena on yleisen arvion teloitus, joka näin muuttuu marttyyrikuolemaksi.

Tällaista takaportti taivaaseen -opetusta kuulin itsekin sekä omilta vanhemmiltani että helluntaisilta opettajilta. Pienenä, jo alle kouluikäisenä koin pelottavana ajatuksen, että joutuisin jäämään Antikristuksen armoille vihan aikaan. En tuossa vaiheessa ymmärtänyt pyhityksestä tai armosta juuri mitään, vaan mielessäni pääsy tempaukseen varmistuisi vain omilla ansioillani. Näiden riittävyydestä en koskaan voinut olla varma, sillä esimerkiksi jo pienikin kiukuttelu tai tottelemattomuus vanhempia kohtaan murensi osallisuus tempauksessa. Jouduin siis syystä jos toisesta koko ajan pohtimaan sitä, miten uskaltaisin tunnustaa rohkeasti uskoni Kristukseen Pedon palvelijoiden kiduttaessa minua ja tivatessa suostunko kieltämään Jeesuksen. 

Takaportti taivaaseen -ajatus syöpyikin vahvasti mieleeni ja kantoi hedelmää myöhemmin.
Se toimi omalta osaltani teini- ja nuoruusvuosina ajoittain jopa kilvoittelun sammuttajana. Ajattelin, että vaikken nyt niin kybällä aina olisikaan mukana tai tsemppaisi, niin ainahan minulla on toinen mahdollisuus. Jos Jeesus tulisi juuri lipsuteltuani uskonelämän ja Raamatun "vaatimusten" kanssa, voisin tilanteen havaittuani tsempata ja valmistautua marttyyrikuolemaan. Senkin voisi hoitaa nopeasti, eli ilmoittautua heti vihanajan alettua "petohallinnon" edustajille piinaavan vaivan ja pakoilun ajan lyhentämiseksi. Tiedän myös sen, etten ollut ainoa jolla oli tällaisia ajatuksia ja päätelmiä.

Alkuperäiseen haastattelijan kysymykseen... Tällä logiikalla Jeesuksen tulemuksen kaksiosaisuus siis tarjoaa mahdollisuuden laskelmointiin, pelata ikäänkuin kaksin kortein. Kertakaikkinen, yksiosainen Kristuksen toinen tulemus ei tällaista sluibailua välttämättä salli. Siinä peli saatettaisiinkin viheltää poikki kertakaikkisesti - jos ikuisuus alkaisikin välittömästi kertakaikkisesta tulemuksesta.

Ajatus pelin kertakaikkisesta poikki viheltämisestä ajaa ihmisiä perinteisen, klassisen kristinuskon evankeliumiin: Yksin armosta. Ihmisen pohtiessa omia valmiuksiaan ja ansioitaan sen suhteen, miten hänelle kävisi jos Jeesus tulisi juuri nyt, hän ajautuu helposti toteamaan, ettei voi koskaan olla varma omien ansioidensa, pyhityksensä ja kilvoituksena riittävyydestä. Tämä toteamus ajaa hänet armon alle, turvautumaan ajatukseen "ei omin voimin".

Kaksiosainen tulemus voi nähdäkseni ruokkia lakihenkistä, farisealaista omien ansioiden keräämistä ja niihin turvaamista. Kertakaikkisen tulemuksen mukaan ojentautuminen voi nähdäkseni tarjota avaimet terveempään, tasapainoisempaan ja armoon kokemista rohkaisevaan uskonelämään

Nykyisin minulle onkin jotakuinkin sama onko Jeesuksen toinen tulemus yksi- vai kaksivaiheinen.

Villikka on oikeassa, mutta samalla väärässä!

On mielenkiintoista seurata Suomen Helluntaiherätyksen lopunaikojen opetuksen murrosta ihan omakohtaisena aikalaiskokemuksena. Helluntaiherätyksen valtavirtaa, Hartoslaisuutta ja dispensationalismia, kohtaan noussut kritiikki saa vastakritiikkiä, kun lähetyssaarnaaja ja lopunaikojakin Kenian Korun raamattukoulussa opettanut Matti Villikka kirjoittaa Ristin Voitossa nro 38, 2012 otsikolla:

Partanen antoi väärän kuvan Hartosesta

"Olin järkyttynyt Juha Partasen mielipidekirjoituksesta Ristin Voitossa (RV 35). Partanen mainitsee Vilho Hartosen opettaneen, että vain todella ansioituneet uskovat pääsisivät mukaan seurakunnan ylöstempaukseen. Puutun asiaan, koska tämä mielestäni väärä tulkinta Hartosen opetuksista veisi pohjan koko vanhurskauttamisopilta.

Tunsin Vilho Hartosen läheisesti jo 1950-luvulla. Olen lukenut hänen kirjojaan, kuunnellut hänen julistustaan ja opetuksiaan raamattuopistossa, konferensseissa ja eri seurakunnissa sekä keskustellut paljon hänen, appeni, kanssa. Koskaan en kuitenkaan saanut sellaista käsitystä, että ”rima olisi korkealla”. Olen aina kokenut Hartosen armon julistajana, joka korosti Kristuksen ansiota pelastuksemme ainoana perustana.

Toivon koko sydämestäni, ettei kukaan eikä mikään ryöstäisi Kristuksen seurakunnalta sitä autuaallista toivoa, joka kannustaa meitä kilvoittelussa seurakunnan ylösottoon asti."

Matti Villikka on varmasti oikeassa Hartosesta "matalan riman" armahtajana. Tämän osoittaa myös alkuperäisessä mielipidekirjoituksessani mainitsemani Tuomo Läntelän tutkimus. Läntelä toteaakin omassa blogissaan seuraavasti: 

Villikka on oikeassa. Ristin Voiton artikkeleissa työtoverit kuvaavat Hartosta lempeäksi, sydämelliseksi, leppoisaksi, huumorintajuiseksi ja nöyräksi mieheksi, joka oli löytänyt armon evankeliumin. Hän ei ottanut tuomioilla pelottelevan ja jatkuvaa parannuksen tekoa vaativan, uhkakuvia maalailevan, seurakuntaa piiskaavan, pastorin roolia. Artikkeleista päätellen häntä voidaan pitää rakastavana paimensieluna. Samaa kieltä puhuu myös Hartosen omaelämäkerta Poika lähti maailmalle.

Mutta...

Villikka on myös väärässä. Mitä pian tapahtuu-teoksessaan (RV 1950) Hartonen syyllistyy uskovien Jumalan lasten jaotteluun kahteen eriarvoiseen ryhmään. Tämä nimenomaan on, kuten Villikka toteaa, omiaan "viemään pohjan koko vanhurskauttamisopilta." Tämä on ominaista 1800-luvulla syntyneelle Osittaisen tempauksen teorialle (Partial Rapture theory).

Seuraavaksi esitän muutamia katkelmia Pro gradu -tutkimuksestani, joka käsitteli Vilho Hartosen Mitä pian tapahtuu -teoksen suhdetta osittaisen tempauksen teoriaan.

...

Tuomo Läntelän koko ajatukseen ja vastineeseen Matti Villikan ajatuksista voit tutustua seuraavan linkin avulla: 
http://west-t.blogspot.fi

Hartosen aikalaiset kuulijat, tutut ja ystävät muistavat hänet ja opetuksensa "livenä". Asian toinen puoli ovat hänen kirjansa myöhemmät lukijat sekä ihmiset, jotka nojaavat ajatuksensa tai opetuksensa hänen kirjansa viitoittamaan suuntaan. Painettu teksti puhuu vielä kirjoittajan ylitettyä viimeisen riman. Painetun tekstin vaikutusvaltaa ei voi aliarvioida. Se on usein se, mitä opettajista jää - huhupuheiden lisäksi. Miettikääpä Nasaretin miehen ja hänen opetuksiensa kohtaloa ilman, että niistä olisi olemasssa kirjallista tallennusta.

Selitys Villikan vahvaan reaktioon ajatuksiani kohtaan voikin olla se, että hän ei ole lukenut ystävänsä Vilho Hartosen Suomessa "kulttiteoksen" asemaan noussutta opetuskirjaa "Mitä pian tapahtuu" ajatuksella, vaan perustaa ajatuksensa Hartosen opetuksensa omiin aikalaiskokemuksiinsa. Tällaista aikalaiskokemusta esimerkiksi minulla ei mahdollisuus hyödyntää, vaan "vetävän käteen jää vain luu", eli Hartosen kirja, joka elää yhä - ja painettuna ikuisesti!

Vilho Hartonen ja osittainen tempaus

Tuomo Läntelä on kahlannut läpi helluntaieskatologian isän Vilho Hartosen klassikkokirjaa "Mitä pian tapahtuu". Kirjan julkaisi Ristin Voitto -kustannusyhtiö reilut 60 vuotta sitten, vaikka Suomen helluntailaisten "päättävä elin", Talvipäivät, suhtautuikin kirjan opetuksiin Kristuksen toisesta paluusta kielteisesti. Myöhemmin kritiikki jäi taustalle ja kirjasta jouduttiin otettiinkin useita uusintapainoksia. 

Esittelen tämän helluntaiherätyksen opillista historiaa ja oppien syntymistä sivuavan mielenkiintoisen tutkimuksen pääkohdat. Tutkimuksen täydellinen nimi on "Hartonen ja tempauksen soteriologia. Hermeneuttinen tutkimus Vilho Hartosen Mitä pian tapahtuu -teoksen suhteesta osittaisen tempauksen teoriaan (the partial rapture theory)".

Tutkimuksessaan Läntelä kysyi ja keskittyi selvittämään kolmea asiaa: (1) Opettaako Hartonen osittaisen tempauksen teorian mukaista oppia? (2) Miksi Hartonen opettaa osittaista tempausta? (3) Onko oppi osittaisesta tempauksesta Hartosen edustaman dispensationalismin ja suomalaisen helluntailaisen opetuksen mukaista?

Tutkimuksessa kartoitettiin ensin Vilho Hartosen teoksessaan esittämä eskatologinen näkökulma. Eskatologiseen kirjallisuuteen ja tutkimuksiin viitaten todettiin, että hän on futuristinen dispensationalisti, premillennialisti ja pretribulationisti. Tämän jälkeen tutkimus fokusoitui Hartosen eskatologisessa, pretribulationaalisessa viitekehyksessä ilmenevään soteriologiaan. Hartosen tekstiä verrattiin osittaisen tempauksen teorian merkittävimpien edustajien (R. Govett ja C, G, Lang) pääteoksiin ja todettiin Hartosen opettavan osittaisen tempauksen teorian mukaisesti. Schleiermacherin ja Gadamerin hermeneuttisia menetelmiä käyttäen varmennuttiin, että Hartonen kannattaa tarkoituksellisesti osittaista tempausta eikä se johdu esimerkiksi lingvistisestä harhasta.

Seuraavaksi pyrittiin löytämään syitä Hartosen osittaisen teorian kannattamiselle. Hermeneuttista spiraalia laajennettiin käsittämään Hartosen käyttämä lähdemateriaali. Havaittiin ainakin yhden lähdekirjan opettavan osittaista tempausta. Todettiin, että Hartosen omat ja hänen lähdemateriaalinsa eskatologiset näkemykset sallivat (vaikka eivät vaadi) hänen kannattavan osittaista tempausta. Lisävalon toivossa (valistuneesti) arveltiin, että selittäviä tekijöitä löydettäisiin Hartosen ahtaasta soteriologiasta hänen teoksensa lisäksi myös sen ulkopuolelta. Hermeneuttista spiraalia laajennettiin Hartosen omaelämäkertaan ja edelleen Ristin Voitto -lehden vuosien 1912–2011 artikkeleihin. Tulos oli yllättävä:

Vaikka Hartosen ajan Ristin Voitto-lehden soteriologisesti ahtaat artikkelit selit-tävätkin Hartosen teoksen ahdasta soteriologiaa, Hartonen itse paljastui sydämelliseksi, ystävälliseksi ja aikalaisiaan armollisemmaksi saarnamieheksi. Lisäksi mikään hänen elämäkerrassaan tai Ristin Voiton yhdeksänkymmenenyhdeksän vuoden artikkeleissa ei viitannut hänen kannattavan osittaisen tempauksen teoriaa. Hartosen itsensä kirjoittamat Ristin Voiton artikkelit osoittautuivat olevan jopa ristiriidassa hänen kirjansa osittaisen tempauksen kanssa. Kirjan ulkopuolella hänen soteriologiansa ei osoittautunut ahtaaksi, mikä korostaa eskatologisten syiden painoarvoa.

Hermeneuttisen analyysin jälkeen tutkimus selvitti, onko Hartosen osittaisen tempauksen opetus hänen edustamansa dispensationalismin ja suomalaisen helluntailaisen opetuksen mukaista. Aluksi todettiin, että osittainen tempaus on ristiriidassa dispensationalismin ja suomalaisen helluntailaisen ekklesiologian ja soteriologian kanssa yleisellä tasolla. Sen jälkeen paneuduttiin Hartosen pääar-gumentteihin (neitsytvertaus ja peltomieskertomus) osittaisen tempauksen puolesta. Kolmitasoisen analyysin valossa havaittiin, että Hartosen opetus on ristiriidassa hänen edustamansa dispensationalismin ja suomalaisen helluntailaisen opetuksen kanssa. Ristiriita ilmeni kahdella tasolla: Ensinnäkin, neitsytvertauksen ja peltomieskertomuksen Hartosen lailla seurakuntaa koskevaksi tulkitseva Assemblies of God tulee Hartosen kanssa ristiriitaisiin johtopäätöksiin. Toiseksi, dispensationalistien ja suomalaisten helluntailaisten opettajien lähtökohta kyseisille kertomuksille poikkeaa radikaalisti Hartosen tulkinnasta: kertomukset kuvaavat juutalaisia vaivan ajan lopussa eivätkä seurakuntaa ylöstempauksen sattuessa. Hartonen on käsityksensä kanssa yksin oman joukkonsa keskellä.

Hermeneuttisen tutkimuksen valossa todettiin siis seuraavaa: (1) Hartonen kannattaa tarkoituksellisesti osittaisen tempauksen teoriaa. (2) Hartosen eskatologia sallii (vaikka ei pakota) osittaisen tempauksen teorian. Hartosen kirjan ulkopuolella esiin nouseva soteriologia on ajoittain ristiriidassa osittaisen tempauksen teorian pyhityselämää korostavan soteriologian kanssa, mikä lisää eskatologisten syiden merkittävyyttä arvioitaessa syitä hänen osittaisen tempauksen opetuksilleen. (3) Hartosen opettama osittainen tempaus on ristiriidassa hänen edustamansa dispensationalismin ja suomalaisen helluntailaisen opetuksen kanssa.

Hartosen osittaisen tempauksen kannattamiselle löydettiin viisi selittävää tekijää: Ensinnäkin, ainakin yksi hänen kirjallisuuslähteensä kannattaa selkeästi osittaista tempausta. Toiseksi, Ristin Voitto -lehti julkaisi ahdasta soteriologiaa sisältäviä ja avoimesti osittaista tempausta kannattavia artikkeleita ennen Hartosen kirjan julkaisemista. Kolmanneksi, hänen eskatologiastaan löytyy teoriaan sopivia tulkintoja (vaivanajassa on uskovaisia ja sen aikana tehdään hengellistä työtä). Neljänneksi, hän tuo teoksessaan esille pyhitystä korostavaa soteriologiaa (esim. analyysi neitsytvertauksesta). Viidenneksi, Hartosen ajan durhamilainen irtiotto wesleyläisestä pyhitysopista vaikuttaa taustalla - Hartonen joutui seurakuntatyössään kohtaamaan konfliktin käytännön tasolla.

Tutkimustaan Läntelä arvioi seuraavasti: Tutkimus täytti sille asetetut tavoitteet ja tutkimusmetodin valinta osoittautui onnistuneeksi: Hermeneuttisia työkaluja käyttäen pystyttiin herättelemään Hartosen ajatuksia uudelleen henkiin ja valaisemaan schleiermacherilaisittain myös hänen sielunmaisemaansa. Tutkimus vastasi sille asetettuihin tutkimuskysymyksiin - se nosti tutkimusaineistosta esille ongelman, analysoi sen, löysi sille selittäviä tekijöitä. Tutkimus otti myös kantaa ongelman takana vaikuttavaan oppiin vertaamalla sitä Hartosen edustamaan dispensationalistiseen ja suomalaiseen helluntailaiseen opetukseen. Tutkimus kantoi eettisen vastuunsa: se onnistui välttämään Vilho Hartosen maineen tahraamisen - Hartonen nousee tutkimuksessa esille positiivisessa valossa ihmisenä, seurakunnan paimenena ja opettajana. Kritiikki osoitettiin ainoastaan osittaiseen tempaukseen.

Se, että Hartosen opetus tutkimuksen kohteena olevan teoksen ulkopuolella havaittiin olevan armollista ja ristiriidassa osittaisen tempauksen teorian kanssa, ei vähennä tutkimuksen luotettavuutta - se lisäsi eskatologisten syiden painoarvoa arvioitaessa syitä Hartosen osittaisen tempauksen mukaisille tulkinnoille.

Läntelän mukaan on merkittävää, että tutkimus havaitsi tutkimusaukon ja täytti sen: Hartosen (ja Ristin Voitto -lehden) osittaisen tempauksen mukaiset opetukset nostettiin esille ja analysoitiin. Tätä ei aikaisemmin ole ainakaan julkisuudessa tehty (mikä on omasta mielestänikin yllättävää!). Se oli kuitenkin tärkeää tehdä, koska kyseinen opetus on selvästi ristiriidassa suomalaisen helluntailaisen pelastus- ja seurakuntaopin kanssa ja se saattaa osaltaan selittää viime sukupolvien ahdistusta. Se on hyvä saattaa julki myös Hartosen teoksen mahdollisia uusintapainoksia varten - jos kustantaja näkee tarpeelliseksi julkaista kirjan uudelleen, on sen kuudes luku syytä tarkistaa.

Läntelä pohtii jatkotutkimuksen mahdollisuuksia monessakin kohden, mutta otan esille kaksi: Hartosen tekstistä nouseva mielenkiintoinen tutkimusaihe olisi hänen vihjauksensa Jumalan epäonnistumisesta. Jos Jeesus halusi ja suunnitteli perustavansa valtakuntansa maan päälle jo ensimmäisen tulemisensa yhteydessä, ”miten sovituksen olisi käynyt”, kuten Hartonen itsekin pohtii (s. 72–73). Toinen tutkimusaihe liittyy helluntailaisten hermeneuttiseen ristiriitaan: helluntailaisten eskatologia nojaa dispensationalismiin, joka on samalla ristiriidassa helluntailaisen ekklesiologian kanssa. Tämän ristiriidan tutkiminen ja sen ongelmien konkretisoiminen helluntaiteologiassa olisi mielenkiintoinen tutkimusaihe.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tutkimukseen kokonaisuudessaan tutustuminen avaa tietysti tässä lyhyessä tiivistelmässä esitettyjen löydösten taustoja ja perusteita enemmän.

Suomalainen dispensationalismi havaintokuvana

Dispensationalismin populaaritulkinnan kuvaus kansanomaisella tavalla. 

Alkuperäisen havaintokartan on laatinut Kaarlo Toivio. Tämä kartta havainnollistaa "selkeällä" tavalla Suomen helluntaiherätyksen 50-luvulla alkaneen näkemyksen lopunaikojen tapahtumista. (Havaintokartta saattaa perustua mahdollisesti varhaisempaan ruotsinkieliseen vastaavaan.)

Havaintokartasta huomataan, että 1950-luvusta eteenpäin on eletty laodikealaisessa ajassa. Tämä tarkoittaa sitä, että havaintokartan esittämään tulkintamalliin uskovat ajattelevat Ilmestyskirjan 3. luvun Laodikean seurakuntaan kuvaavan nykyhetkeä symbolisesti. Tämän "profeetallisen" ennustuksen elämme siis tänä päivänä ns. suuren luopumuksen aikaa.

Aiemmin mustavalkoisena esitetty Ilmestyskirjan havaintokartta nyt värillisenä

Mikä dispensationalismissa mätti?

Olen seurannut dispensationalisesta lopun aikojen ja Ilmestyskirjan tulkinnasta viime aikoina käytyä keskustelua mielenkiinnolla. Ristin Voitto -lehden sivuilla onkin käyty dialogia Juhani Kuosmasen ja Mikko Sinivirran välillä edellä mainittuun tulkintamalliin liittyen. 

Kuosmanen on aiheellisesti peräänkuuluttanut varteenotettavaa kritiikkiä dispensationalismia kohtaan. Sinivirta esitti yhtenä kritiikin kohteena "koko ajan rimaa korottavaa pyhitysopetusta, joka nakertaa monen helluntailaisenkin pelastusvarmuutta” (RV 31). Kuosmanen vastasi kritiikkiin (RV 33), ettei ”varteenotettavien dispensationalistien” opetuksesta löydy  Sinivirran väittämää pyhitysopetusta.

Sinivirran havaitsemaa rimaa korottavaa pyhitysopetusta esiintyy kuitenkin esimerkiksi Vilho Hartosen ”Mitä pian tapahtuu” ja Tapio Nousiaisen ”Mikä hetki yöstä on?” kirjoissa ja omin korvin kuultuna Leo Mellerin saarnoissa. Kaikki nimet ovat keski-ikäiselle tai vanhemmalle sukupolvelle tuttuja lopun aikojen ja Ilmestyskirjan tulkitsijoita - ja vapaasti Kuosmasta mukaillen siis ei-varteenotettavia dispensationalisteja.

Pelastusvarmuutta nakertaa erityisesti ei-varteenotettavien dispensationalistien välittämä osittaisen tempauksen oppi*. Tämä  oppi, jota esimerkiksi Hartonen kirjassaan välittää, esittää seurakuntalaisissa olevan eri luokkia. Ensimmäisen luokan "kilvoittelijat" pääsevät mukaan Jeesuksen toisen tulemuksen oletettuun ensimmäiseen osioon, toisen luokan uskovien jäädessä antikristuksen vihan aikaan odottomaan joko marttyyrikuolemaa ja tulemuksen toista osiota.

Esimerkkinä osittaisen tempauksen opetuksen teksteistä lainaan mainitsemaani Nousiaista ja hänen sairaalloista opetustekstiään: 

"Antikristuksen valtakunnassa on ihmisiä, jotka noudattavat Raamatun sanaa, ja joilla on ainakin ollut sydämmessään todistus siitä, että he ovat Jeesuksen omia. Nämä ovat nuo onnettomat Jumalan lapset, jotka jäivät pois ylösotosta. Valvomattomat Jumalan lapset, lahkohenkiset kristityt, julkiluopiot, salaluopiot ja maailmanhengestä juopuneet kristityt jäivät pois ylösotosta, vaikka he olivatkin kerran kokeneet pelastuksen. Heillä oli pelastusvarmuus Pyhässä Hengessä, mutta he eivät olleet valmiina Jeesuksen saapuessa. He ovat noita onnettomia pyhiä, joita vastaan Antikristus lähtee sotaan ja voittaa heidät (Ilm. 13:17). ...
He ymmärtävät Raamatusta, että on enää vain yksi mahdollisuus. He voivat päästä Karitsan häihin jälkikuljetuksessa. Mikä on tämä tie?

Tämä tie on verimarttyyriyden tie. Heidät asetetaan valinnan eteen. Konepistoolin piippu kiiltää ilkeästi miliisin kädessä. Pistävät silmät tuijottavat kysyvinä. ... Kristitty nostaa katseensa tutkijaansa ja sanoo: 'En tahdo kumartaa petoa ja ottaa sen lukua.' Kuuluu laukauksia, korahtelua ja veri lainehtii. Herra antoi voimaa viimeisessä kilvoittelussa. ...

Onko sinulla kristitty lukijani rohkeutta jättäytyä tähän jälkijoukkoon?"(1967,100-102)

Hartosen kirjassa sama asia ja periaate esitetään maltillisemmin, mutta useissa kohdissa. Hän toteaa esimerkiksi kirjansa sivuilla ”Eivät kaikki kristityt eivätkä saarnamiehetkään ole valmiit kohtaamaan Herraansa pilvissä (1950, s. 87).”

Tällaisen opetuksen hedelmiin on tarttunut myös Pastori Esa (Hyvönen) blogissaan. Hän lainaa hedelmistä esimerkkinä Ristin Voitossa ilmestynyttä ja myös seurakuntalainen -sivustolta löytyvää haastatteluani seuraavasti:

"Helluntaikodissa kasvanut Partanen muistaa lapsuudestaan erityisen hyvin seurakuntalaisten nähtäväksi levitetyt valtavat Ilmestyskirjan havaintokartat, joita koristaneet tankit ja ohjukset kertoivat lopun läheisyydestä.

- Ilmestyskirjan opetus on traumatisoinut monia. Moni on varmasti poistanut kirjan lukurutiineistaan ja ottanut tilalle vaikkapa Psalmit tai Korkea Veisun. Pieni osa ikäluokastani on Ilmestyskirjan kanssa sillä tavalla sinut, että yrittää yhä sijoitella tsunameita ja tuhkapilviä sen jakeiden väliin."

Hyvönen kysyykin oikeututusti seuraavaa:

"Kuka ottaa vastuun ihmisten paimentamisesta kohti pelkoa evankeliumin ilon ja rauhan sijaan? Kuka ottaa vastuun, että levittävät perusteetonta sanomaa perustuen huonoon raamatuntulkintaan? Maailmanlaajuisesti useat herätys- ja evankelikaaliset johtajat ovat ottaneet kantaa pessimistisen profetian tulkinnan hedelmiin kuten edesmenneet George Eldon Ladd (Blessed Hope) ja John Stott (kirjan nimeä en nyt muista) tai elossa olevat evankelikaali-anglikaani N. T. Wright (Suprised by Hope, 2008) ja helluntailainen Craig S. Keener (The NIV Application Commentary: Revelation 2000)."

Haastatteluuni perustuvassa artikkelissa todetaan myös seuraavasti: 

"Nuorempana Partanen ei edes uskaltanut lukea Ilmestyskirjaa.

- Sen perusteella, mitä kiertelevät saarnaajat siitä opettivat, Ilmestyskirjan tarkoitus oli lähinnä auttaa ohjusten lentoratojen arvioinnissa."

Pitkään ajattelin ja luulin, että nuorempana minua ahdistivat värikkäät futuristiset ja dispensationalistiset tulkinnat. Luulotautini parani vasta kun sain mahdollisuuden tutustua ennakkoon Tuomo Läntelän Pro Gradu-työhön, jossa hän tarkastelee Vilho Hartosen pelastusoppia Mitä pian tapahtuu -kirjassa. Hartosen Ilmestyskirjan tulkintahan on sinällään helluntailaisuuden epävirallinen oikeaoppisen Ilmestyskirjan kivijalka.

Läntelän työn kautta havahduin siihen ja ymmärsin, että minua eivät sinänsä ahdistaneet dispensationaliset ja futuristiset fantasiatulkinnat sinänsä vaan nimenomaan seurakunnissa kiertelevien ei-varteenotettavien dispensationalistien yleisesti esittämä opetus.

Tällainen opetus, joka esittää vain todella ansioituneiden uskovien pääsyä pois antikristuksen kauhuista, on omiaan pelottamaan, ahdistamaan ja nakertamaan uskovien pelastusvarmuutta.  Omiin ansioihin katseet kääntänyt ei-varteenotettavien dispensationalistien opetus ei ole helluntaiseurakuntien - tai minkään muun terveen kristillisen yhteisön - yleisen pelastus- tai seurakuntaopin mukaista. Oppia eivät myöskään tue kirjoituksissaan esimerkiksi helluntailaiset isät Juhani Kuosmanen, Olavi Kokkonen tai Mauri Viksten.

Kuka voi koskaan tietää varmasti omat ansionsa tai niiden riittävyyden? Omiin ansioihin perustuva pelastus ei ole koskaan varma ja kestävä. Kristuksen työhön ja Jumalan armoon perustuva pelastus sensijaan on varma ja kestävä.

*Leo Meller ei opeta osittaista tempausta, vaan edustaa kerran pelastettu - aina pelastettu" -oppia, jota tutummin kutsutaan kalvinismiksi tai predestinaatioksi. Hänen opetukselleen on kuitenkin tyypillistä "vaivoin pelastettu" -ajattelu, jonka mukaan osa uskovista pelastuu huonon kilvoittelunsa/huonojen ansioidensa ikään kuin rimaa hipoen, eivätkä nauti taivaan iloista täysin rinnoin kuten kirkkaasti riman ylitäneet.