Vilho Hartonen ja osittainen tempaus

Tuomo Läntelä on kahlannut läpi helluntaieskatologian isän Vilho Hartosen klassikkokirjaa "Mitä pian tapahtuu". Kirjan julkaisi Ristin Voitto -kustannusyhtiö reilut 60 vuotta sitten, vaikka Suomen helluntailaisten "päättävä elin", Talvipäivät, suhtautuikin kirjan opetuksiin Kristuksen toisesta paluusta kielteisesti. Myöhemmin kritiikki jäi taustalle ja kirjasta jouduttiin otettiinkin useita uusintapainoksia. 

Esittelen tämän helluntaiherätyksen opillista historiaa ja oppien syntymistä sivuavan mielenkiintoisen tutkimuksen pääkohdat. Tutkimuksen täydellinen nimi on "Hartonen ja tempauksen soteriologia. Hermeneuttinen tutkimus Vilho Hartosen Mitä pian tapahtuu -teoksen suhteesta osittaisen tempauksen teoriaan (the partial rapture theory)".

Tutkimuksessaan Läntelä kysyi ja keskittyi selvittämään kolmea asiaa: (1) Opettaako Hartonen osittaisen tempauksen teorian mukaista oppia? (2) Miksi Hartonen opettaa osittaista tempausta? (3) Onko oppi osittaisesta tempauksesta Hartosen edustaman dispensationalismin ja suomalaisen helluntailaisen opetuksen mukaista?

Tutkimuksessa kartoitettiin ensin Vilho Hartosen teoksessaan esittämä eskatologinen näkökulma. Eskatologiseen kirjallisuuteen ja tutkimuksiin viitaten todettiin, että hän on futuristinen dispensationalisti, premillennialisti ja pretribulationisti. Tämän jälkeen tutkimus fokusoitui Hartosen eskatologisessa, pretribulationaalisessa viitekehyksessä ilmenevään soteriologiaan. Hartosen tekstiä verrattiin osittaisen tempauksen teorian merkittävimpien edustajien (R. Govett ja C, G, Lang) pääteoksiin ja todettiin Hartosen opettavan osittaisen tempauksen teorian mukaisesti. Schleiermacherin ja Gadamerin hermeneuttisia menetelmiä käyttäen varmennuttiin, että Hartonen kannattaa tarkoituksellisesti osittaista tempausta eikä se johdu esimerkiksi lingvistisestä harhasta.

Seuraavaksi pyrittiin löytämään syitä Hartosen osittaisen teorian kannattamiselle. Hermeneuttista spiraalia laajennettiin käsittämään Hartosen käyttämä lähdemateriaali. Havaittiin ainakin yhden lähdekirjan opettavan osittaista tempausta. Todettiin, että Hartosen omat ja hänen lähdemateriaalinsa eskatologiset näkemykset sallivat (vaikka eivät vaadi) hänen kannattavan osittaista tempausta. Lisävalon toivossa (valistuneesti) arveltiin, että selittäviä tekijöitä löydettäisiin Hartosen ahtaasta soteriologiasta hänen teoksensa lisäksi myös sen ulkopuolelta. Hermeneuttista spiraalia laajennettiin Hartosen omaelämäkertaan ja edelleen Ristin Voitto -lehden vuosien 1912–2011 artikkeleihin. Tulos oli yllättävä:

Vaikka Hartosen ajan Ristin Voitto-lehden soteriologisesti ahtaat artikkelit selit-tävätkin Hartosen teoksen ahdasta soteriologiaa, Hartonen itse paljastui sydämelliseksi, ystävälliseksi ja aikalaisiaan armollisemmaksi saarnamieheksi. Lisäksi mikään hänen elämäkerrassaan tai Ristin Voiton yhdeksänkymmenenyhdeksän vuoden artikkeleissa ei viitannut hänen kannattavan osittaisen tempauksen teoriaa. Hartosen itsensä kirjoittamat Ristin Voiton artikkelit osoittautuivat olevan jopa ristiriidassa hänen kirjansa osittaisen tempauksen kanssa. Kirjan ulkopuolella hänen soteriologiansa ei osoittautunut ahtaaksi, mikä korostaa eskatologisten syiden painoarvoa.

Hermeneuttisen analyysin jälkeen tutkimus selvitti, onko Hartosen osittaisen tempauksen opetus hänen edustamansa dispensationalismin ja suomalaisen helluntailaisen opetuksen mukaista. Aluksi todettiin, että osittainen tempaus on ristiriidassa dispensationalismin ja suomalaisen helluntailaisen ekklesiologian ja soteriologian kanssa yleisellä tasolla. Sen jälkeen paneuduttiin Hartosen pääar-gumentteihin (neitsytvertaus ja peltomieskertomus) osittaisen tempauksen puolesta. Kolmitasoisen analyysin valossa havaittiin, että Hartosen opetus on ristiriidassa hänen edustamansa dispensationalismin ja suomalaisen helluntailaisen opetuksen kanssa. Ristiriita ilmeni kahdella tasolla: Ensinnäkin, neitsytvertauksen ja peltomieskertomuksen Hartosen lailla seurakuntaa koskevaksi tulkitseva Assemblies of God tulee Hartosen kanssa ristiriitaisiin johtopäätöksiin. Toiseksi, dispensationalistien ja suomalaisten helluntailaisten opettajien lähtökohta kyseisille kertomuksille poikkeaa radikaalisti Hartosen tulkinnasta: kertomukset kuvaavat juutalaisia vaivan ajan lopussa eivätkä seurakuntaa ylöstempauksen sattuessa. Hartonen on käsityksensä kanssa yksin oman joukkonsa keskellä.

Hermeneuttisen tutkimuksen valossa todettiin siis seuraavaa: (1) Hartonen kannattaa tarkoituksellisesti osittaisen tempauksen teoriaa. (2) Hartosen eskatologia sallii (vaikka ei pakota) osittaisen tempauksen teorian. Hartosen kirjan ulkopuolella esiin nouseva soteriologia on ajoittain ristiriidassa osittaisen tempauksen teorian pyhityselämää korostavan soteriologian kanssa, mikä lisää eskatologisten syiden merkittävyyttä arvioitaessa syitä hänen osittaisen tempauksen opetuksilleen. (3) Hartosen opettama osittainen tempaus on ristiriidassa hänen edustamansa dispensationalismin ja suomalaisen helluntailaisen opetuksen kanssa.

Hartosen osittaisen tempauksen kannattamiselle löydettiin viisi selittävää tekijää: Ensinnäkin, ainakin yksi hänen kirjallisuuslähteensä kannattaa selkeästi osittaista tempausta. Toiseksi, Ristin Voitto -lehti julkaisi ahdasta soteriologiaa sisältäviä ja avoimesti osittaista tempausta kannattavia artikkeleita ennen Hartosen kirjan julkaisemista. Kolmanneksi, hänen eskatologiastaan löytyy teoriaan sopivia tulkintoja (vaivanajassa on uskovaisia ja sen aikana tehdään hengellistä työtä). Neljänneksi, hän tuo teoksessaan esille pyhitystä korostavaa soteriologiaa (esim. analyysi neitsytvertauksesta). Viidenneksi, Hartosen ajan durhamilainen irtiotto wesleyläisestä pyhitysopista vaikuttaa taustalla - Hartonen joutui seurakuntatyössään kohtaamaan konfliktin käytännön tasolla.

Tutkimustaan Läntelä arvioi seuraavasti: Tutkimus täytti sille asetetut tavoitteet ja tutkimusmetodin valinta osoittautui onnistuneeksi: Hermeneuttisia työkaluja käyttäen pystyttiin herättelemään Hartosen ajatuksia uudelleen henkiin ja valaisemaan schleiermacherilaisittain myös hänen sielunmaisemaansa. Tutkimus vastasi sille asetettuihin tutkimuskysymyksiin - se nosti tutkimusaineistosta esille ongelman, analysoi sen, löysi sille selittäviä tekijöitä. Tutkimus otti myös kantaa ongelman takana vaikuttavaan oppiin vertaamalla sitä Hartosen edustamaan dispensationalistiseen ja suomalaiseen helluntailaiseen opetukseen. Tutkimus kantoi eettisen vastuunsa: se onnistui välttämään Vilho Hartosen maineen tahraamisen - Hartonen nousee tutkimuksessa esille positiivisessa valossa ihmisenä, seurakunnan paimenena ja opettajana. Kritiikki osoitettiin ainoastaan osittaiseen tempaukseen.

Se, että Hartosen opetus tutkimuksen kohteena olevan teoksen ulkopuolella havaittiin olevan armollista ja ristiriidassa osittaisen tempauksen teorian kanssa, ei vähennä tutkimuksen luotettavuutta - se lisäsi eskatologisten syiden painoarvoa arvioitaessa syitä Hartosen osittaisen tempauksen mukaisille tulkinnoille.

Läntelän mukaan on merkittävää, että tutkimus havaitsi tutkimusaukon ja täytti sen: Hartosen (ja Ristin Voitto -lehden) osittaisen tempauksen mukaiset opetukset nostettiin esille ja analysoitiin. Tätä ei aikaisemmin ole ainakaan julkisuudessa tehty (mikä on omasta mielestänikin yllättävää!). Se oli kuitenkin tärkeää tehdä, koska kyseinen opetus on selvästi ristiriidassa suomalaisen helluntailaisen pelastus- ja seurakuntaopin kanssa ja se saattaa osaltaan selittää viime sukupolvien ahdistusta. Se on hyvä saattaa julki myös Hartosen teoksen mahdollisia uusintapainoksia varten - jos kustantaja näkee tarpeelliseksi julkaista kirjan uudelleen, on sen kuudes luku syytä tarkistaa.

Läntelä pohtii jatkotutkimuksen mahdollisuuksia monessakin kohden, mutta otan esille kaksi: Hartosen tekstistä nouseva mielenkiintoinen tutkimusaihe olisi hänen vihjauksensa Jumalan epäonnistumisesta. Jos Jeesus halusi ja suunnitteli perustavansa valtakuntansa maan päälle jo ensimmäisen tulemisensa yhteydessä, ”miten sovituksen olisi käynyt”, kuten Hartonen itsekin pohtii (s. 72–73). Toinen tutkimusaihe liittyy helluntailaisten hermeneuttiseen ristiriitaan: helluntailaisten eskatologia nojaa dispensationalismiin, joka on samalla ristiriidassa helluntailaisen ekklesiologian kanssa. Tämän ristiriidan tutkiminen ja sen ongelmien konkretisoiminen helluntaiteologiassa olisi mielenkiintoinen tutkimusaihe.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tutkimukseen kokonaisuudessaan tutustuminen avaa tietysti tässä lyhyessä tiivistelmässä esitettyjen löydösten taustoja ja perusteita enemmän.

Suomalainen dispensationalismi havaintokuvana

Dispensationalismin populaaritulkinnan kuvaus kansanomaisella tavalla. 

Alkuperäisen havaintokartan on laatinut Kaarlo Toivio. Tämä kartta havainnollistaa "selkeällä" tavalla Suomen helluntaiherätyksen 50-luvulla alkaneen näkemyksen lopunaikojen tapahtumista. (Havaintokartta saattaa perustua mahdollisesti varhaisempaan ruotsinkieliseen vastaavaan.)

Havaintokartasta huomataan, että 1950-luvusta eteenpäin on eletty laodikealaisessa ajassa. Tämä tarkoittaa sitä, että havaintokartan esittämään tulkintamalliin uskovat ajattelevat Ilmestyskirjan 3. luvun Laodikean seurakuntaan kuvaavan nykyhetkeä symbolisesti. Tämän "profeetallisen" ennustuksen elämme siis tänä päivänä ns. suuren luopumuksen aikaa.

Aiemmin mustavalkoisena esitetty Ilmestyskirjan havaintokartta nyt värillisenä

Mikä dispensationalismissa mätti?

Olen seurannut dispensationalisesta lopun aikojen ja Ilmestyskirjan tulkinnasta viime aikoina käytyä keskustelua mielenkiinnolla. Ristin Voitto -lehden sivuilla onkin käyty dialogia Juhani Kuosmasen ja Mikko Sinivirran välillä edellä mainittuun tulkintamalliin liittyen. 

Kuosmanen on aiheellisesti peräänkuuluttanut varteenotettavaa kritiikkiä dispensationalismia kohtaan. Sinivirta esitti yhtenä kritiikin kohteena "koko ajan rimaa korottavaa pyhitysopetusta, joka nakertaa monen helluntailaisenkin pelastusvarmuutta” (RV 31). Kuosmanen vastasi kritiikkiin (RV 33), ettei ”varteenotettavien dispensationalistien” opetuksesta löydy  Sinivirran väittämää pyhitysopetusta.

Sinivirran havaitsemaa rimaa korottavaa pyhitysopetusta esiintyy kuitenkin esimerkiksi Vilho Hartosen ”Mitä pian tapahtuu” ja Tapio Nousiaisen ”Mikä hetki yöstä on?” kirjoissa ja omin korvin kuultuna Leo Mellerin saarnoissa. Kaikki nimet ovat keski-ikäiselle tai vanhemmalle sukupolvelle tuttuja lopun aikojen ja Ilmestyskirjan tulkitsijoita - ja vapaasti Kuosmasta mukaillen siis ei-varteenotettavia dispensationalisteja.

Pelastusvarmuutta nakertaa erityisesti ei-varteenotettavien dispensationalistien välittämä osittaisen tempauksen oppi*. Tämä  oppi, jota esimerkiksi Hartonen kirjassaan välittää, esittää seurakuntalaisissa olevan eri luokkia. Ensimmäisen luokan "kilvoittelijat" pääsevät mukaan Jeesuksen toisen tulemuksen oletettuun ensimmäiseen osioon, toisen luokan uskovien jäädessä antikristuksen vihan aikaan odottomaan joko marttyyrikuolemaa ja tulemuksen toista osiota.

Esimerkkinä osittaisen tempauksen opetuksen teksteistä lainaan mainitsemaani Nousiaista ja hänen sairaalloista opetustekstiään: 

"Antikristuksen valtakunnassa on ihmisiä, jotka noudattavat Raamatun sanaa, ja joilla on ainakin ollut sydämmessään todistus siitä, että he ovat Jeesuksen omia. Nämä ovat nuo onnettomat Jumalan lapset, jotka jäivät pois ylösotosta. Valvomattomat Jumalan lapset, lahkohenkiset kristityt, julkiluopiot, salaluopiot ja maailmanhengestä juopuneet kristityt jäivät pois ylösotosta, vaikka he olivatkin kerran kokeneet pelastuksen. Heillä oli pelastusvarmuus Pyhässä Hengessä, mutta he eivät olleet valmiina Jeesuksen saapuessa. He ovat noita onnettomia pyhiä, joita vastaan Antikristus lähtee sotaan ja voittaa heidät (Ilm. 13:17). ...
He ymmärtävät Raamatusta, että on enää vain yksi mahdollisuus. He voivat päästä Karitsan häihin jälkikuljetuksessa. Mikä on tämä tie?

Tämä tie on verimarttyyriyden tie. Heidät asetetaan valinnan eteen. Konepistoolin piippu kiiltää ilkeästi miliisin kädessä. Pistävät silmät tuijottavat kysyvinä. ... Kristitty nostaa katseensa tutkijaansa ja sanoo: 'En tahdo kumartaa petoa ja ottaa sen lukua.' Kuuluu laukauksia, korahtelua ja veri lainehtii. Herra antoi voimaa viimeisessä kilvoittelussa. ...

Onko sinulla kristitty lukijani rohkeutta jättäytyä tähän jälkijoukkoon?"(1967,100-102)

Hartosen kirjassa sama asia ja periaate esitetään maltillisemmin, mutta useissa kohdissa. Hän toteaa esimerkiksi kirjansa sivuilla ”Eivät kaikki kristityt eivätkä saarnamiehetkään ole valmiit kohtaamaan Herraansa pilvissä (1950, s. 87).”

Tällaisen opetuksen hedelmiin on tarttunut myös Pastori Esa (Hyvönen) blogissaan. Hän lainaa hedelmistä esimerkkinä Ristin Voitossa ilmestynyttä ja myös seurakuntalainen -sivustolta löytyvää haastatteluani seuraavasti:

"Helluntaikodissa kasvanut Partanen muistaa lapsuudestaan erityisen hyvin seurakuntalaisten nähtäväksi levitetyt valtavat Ilmestyskirjan havaintokartat, joita koristaneet tankit ja ohjukset kertoivat lopun läheisyydestä.

- Ilmestyskirjan opetus on traumatisoinut monia. Moni on varmasti poistanut kirjan lukurutiineistaan ja ottanut tilalle vaikkapa Psalmit tai Korkea Veisun. Pieni osa ikäluokastani on Ilmestyskirjan kanssa sillä tavalla sinut, että yrittää yhä sijoitella tsunameita ja tuhkapilviä sen jakeiden väliin."

Hyvönen kysyykin oikeututusti seuraavaa:

"Kuka ottaa vastuun ihmisten paimentamisesta kohti pelkoa evankeliumin ilon ja rauhan sijaan? Kuka ottaa vastuun, että levittävät perusteetonta sanomaa perustuen huonoon raamatuntulkintaan? Maailmanlaajuisesti useat herätys- ja evankelikaaliset johtajat ovat ottaneet kantaa pessimistisen profetian tulkinnan hedelmiin kuten edesmenneet George Eldon Ladd (Blessed Hope) ja John Stott (kirjan nimeä en nyt muista) tai elossa olevat evankelikaali-anglikaani N. T. Wright (Suprised by Hope, 2008) ja helluntailainen Craig S. Keener (The NIV Application Commentary: Revelation 2000)."

Haastatteluuni perustuvassa artikkelissa todetaan myös seuraavasti: 

"Nuorempana Partanen ei edes uskaltanut lukea Ilmestyskirjaa.

- Sen perusteella, mitä kiertelevät saarnaajat siitä opettivat, Ilmestyskirjan tarkoitus oli lähinnä auttaa ohjusten lentoratojen arvioinnissa."

Pitkään ajattelin ja luulin, että nuorempana minua ahdistivat värikkäät futuristiset ja dispensationalistiset tulkinnat. Luulotautini parani vasta kun sain mahdollisuuden tutustua ennakkoon Tuomo Läntelän Pro Gradu-työhön, jossa hän tarkastelee Vilho Hartosen pelastusoppia Mitä pian tapahtuu -kirjassa. Hartosen Ilmestyskirjan tulkintahan on sinällään helluntailaisuuden epävirallinen oikeaoppisen Ilmestyskirjan kivijalka.

Läntelän työn kautta havahduin siihen ja ymmärsin, että minua eivät sinänsä ahdistaneet dispensationaliset ja futuristiset fantasiatulkinnat sinänsä vaan nimenomaan seurakunnissa kiertelevien ei-varteenotettavien dispensationalistien yleisesti esittämä opetus.

Tällainen opetus, joka esittää vain todella ansioituneiden uskovien pääsyä pois antikristuksen kauhuista, on omiaan pelottamaan, ahdistamaan ja nakertamaan uskovien pelastusvarmuutta.  Omiin ansioihin katseet kääntänyt ei-varteenotettavien dispensationalistien opetus ei ole helluntaiseurakuntien - tai minkään muun terveen kristillisen yhteisön - yleisen pelastus- tai seurakuntaopin mukaista. Oppia eivät myöskään tue kirjoituksissaan esimerkiksi helluntailaiset isät Juhani Kuosmanen, Olavi Kokkonen tai Mauri Viksten.

Kuka voi koskaan tietää varmasti omat ansionsa tai niiden riittävyyden? Omiin ansioihin perustuva pelastus ei ole koskaan varma ja kestävä. Kristuksen työhön ja Jumalan armoon perustuva pelastus sensijaan on varma ja kestävä.

*Leo Meller ei opeta osittaista tempausta, vaan edustaa kerran pelastettu - aina pelastettu" -oppia, jota tutummin kutsutaan kalvinismiksi tai predestinaatioksi. Hänen opetukselleen on kuitenkin tyypillistä "vaivoin pelastettu" -ajattelu, jonka mukaan osa uskovista pelastuu huonon kilvoittelunsa/huonojen ansioidensa ikään kuin rimaa hipoen, eivätkä nauti taivaan iloista täysin rinnoin kuten kirkkaasti riman ylitäneet. 

Sarjalippu tempauksiin

Tempausennustuksia ja -arvauksia seuraavien "selviytymiskortti."

Tämä kortti ei ilmeisesti perustu mikrosirutekniikkaan, eikä ole muutenkaan kerro käyttäjän opillisista luotto-ominaisuuksista.

Sitä saa mitä tilaa - vai saako?

Erään kotimaisen kristillisen nuorten lehden toimittaja halusi tehdä kirjaani "Petoja ja merkkejä" tutustuttuaan haastattelun lehteensä. 

Haastattelu jätettiin käyttämättä lehden opetuksellisten näkemyksien ja.teologisten linjauksien vuoksi. Tilauksessa oli erilainen kanta  esimerkiksi pedon merkin tulkintaan, mikrosiruimplantin vaarattomuuteen sekä Ilmestyskirjan sanoman ja antikristuksen olemuksen yleisestä ajallisesta asemoinnista kirjoitushetkeensä.

Sähköpostitse tehdyn kysymyshaastattelun vastaukset ovat alla.

Mistä itse olet eri mieltä?

Mistä sait idean kirjan kirjoittamiselle?

Ideat kirjoihini ovat tulleet usein lukijoilta. Ensimmäinen kirjani "Unohdettu
näkökulma Ilmestyskirjaan" kertoi yleisesti Ilmestyskirjan tulkinnasta. Sen
jälkeen ihmiset alkoivat kysellä, mitä jotkin yksittäiset jakeet tarkoittavat.
Kirjoitin seuraavaksi Ilmestyskirjaa jae jakeelta seuraavan selitysteoksen "Rohkaiseva
Ilmestyskirja". Nyt ihmiset alkoivatkin kysellä pedonmerkistä. Tästä nousi ajatus
viimeiseen kirjaani "Petoja ja merkkejä".

Mitkä asiat Ilmestyskirjasta ovat eniten mietityttäneet sinua?

Ehkäpä se, että Ilmestyskirjasta pienestä pitäen kuulemani opetukset ja
siitä itse lukemani sanoma ovat olleet niin erilaisia. Ilmestyskirja pelotti
minua siihen asti, kunnes kolmikymppisenä uskalsin lukea sen ensimmäistä kertaa
läpi sanasta sanaan. Kokemus oli mullistava: Minulle tuli tunne,
että "Hei, minähän olen voittajan puolella". Ilmestyskirja olikin väkevä ja
värikäs kuvaus Kristuksen ylivertaisuudesta saatanaan tai maallisiin voimiin sekä hallitsijoihin
verrattuna.

Onko Ilmestyskirjan sanoma ajankohtainen tämän päivän kristitylle?

Ilmestyskirjan sanoma on ajattoman rohkaiseva kaikille kristityille kaikkina aikoina.

Kristus halusi Johannekselle antamiensa näkyjen kautta kertoa, että vaikka kristittyjen tilanne Rooman
valtakunnassa välillä tuntui ahdistavalta, niin hän on voittaja ja tulee
voittamaan. Hän on se, johon kannattaa pistää toivonsa. Tämä sanoma on
tänäkin päivänä tärkeä, sillä kristityt kokevat enemmän tai vähemmän
fyysistä tai henkistä vainoa eri puolilla maailmaa. Kristitty voi maailman
silmissä olla luuseri, mutta todellisuudessa hän on voittaja.

Missä tilanteessa maailma tällä hetkellä on Ilmestyskirjan kannalta katsottuna?

Jeesuksen toinen tulemus on kaksi tuhatta vuotta lähempänä kuin sen
kirjoitushetkellä. Kristus on jo voittanut, mutta pahojen voimien sissisota jatkuu hänen tuloonsa asti. Seurakunta tai yksilökristityt eivät välty tämän
kiusanteon vaikutuksilta. Tilanne on siinä mielessä yhä sama kuin
kirjoitushetkellä. Saarnaajan kirjan sanoin voisi todeta, että ei mitään uutta auringon alla.

Näetkö yksityisyyden suojan heikkenemisen profeetallisena ilmiönä?

En ainakaan raamatullisen profetian pohjalta. En ymmärrä miten yksityisyyden suojan heikkenemisen pystyisi ilman hyvää mielikuvitusta liittämään mihinkään raamatunkohtaan. Jos joku siitä profetoi Raamatun ulkopuolella, niin tuon profetian lähde ja paikkansapitävyys jää kuulijoiden selvitettäväksi. Yksityisyyden suojan heikkeneminen ei ole välttämättä uusi asia; ennen vanhaan kyläyhteisöstä huhuttiin kaikkien yksityisasiat niistä kiinnostuneille. Nykyisin on vain uusia tapoja penkoa muiden asioita.

Mikä on pedon merkki? Mitä tavallisen kristityn tulee siitä tietää?

Tavalliselle kristitylle on tärkeintä muistaa, että pedon merkkiä ei voi ottaa vahingossa tai ”tyhmyyttään”. Pedon merkin ottamisesta on niin ankara ja ehdoton rangaistus, että se on oikeutettu vain jos merkin ottaja on tietoinen seurauksista. Pedon merkin ottaja siis torjuu tietoisesti Kristuksen, Hänen pelastustyönsä eikä halua turvata Häneen. Raamatun mukaan kuitenkin kaikki väärät teot, valinnat ja synnit saa anteeksi, jos niitä katuu. Pedon merkin voi tulkita vertauskuvaksi siitä, että ihminen ei koskaan kadu eikä halua ottaa vastaan armoa, pelastusta. Ilmestyskirjan läpeensä vertauskuvia vilisevässä tekstissä esiintyy myös Jumalan merkki, sinetti. Kumpaakaan merkkiä ei tarvitse tulkita kirjaimellisesti esimerkiksi Jumalan mikrosiruksi uskovissa tai Pedon mikrosiruksi uskomattomissa. Pedon merkki kuvaakin monien mielestä sitä, että Saatana ”hallitsee” ihmisten tahtoa, ”päätä” ja tekoja, ”oikeaa kättä”. Jumalan merkkiä kantavien tahtoa ”hallitsee” Kristus.

Jos jonain päivänä käteinen raha ja pankkikortit korvataan esim. käteen upotettavalla mikrosiruimplantilla, tuleeko kristittyjen varoa sitä?

Ei ole mitään syytä tällaiseen varomiseen. Aiempia sukupolvia peloteltiin
tuotteiden viivakoodeilla ja pankkikorteilla, nyt ne on korvannut mikrosiru.
Itsekin uskalsin ottaa pankkikortin vasta 90-luvun loppupuolella. Nykyisin
Raamatussanikin on viivakoodi. Itse olen valmis ottamaan mikrosirun, jos se
yleistyy. Mikrosiru nopeuttaisi ostoksia, ja helpottaisi esimerkiksi oikean
avun saantia onnettomuustilanteissa. Koirassammekin on mikrosiru, joka helpottaa sen kanssa matkustamista ja eläinlääkärissä käyntiä. Pedon merkissä on kyse aivan jostain
muusta.

Kuka on antikristus Ilmestyskirjassa?

Antikristuksen, eli Ilmestyskirjan ensimmäisen pedon on yleisesti tulkittu olevan inhimillinen, salakavalasti paha ihminen, jonka saatana on erityisellä tavalla valjastanut oikeaksi kädekseen. Vastaus tähän riippuu Ilmestyskirjan tulkinnasta. Jos Ilmestyskirjan tulkitaan kertovan vain tulevaisuudesta, ehdokasluettelo on räjähtää käsiin. Tällaisesta tulkinnasta seuraa se, että osumia antikristus-hauissa on tullut runsaasti. Hänen on tulkittu olevan paavi, Hitler, Stalin, Saddam, Obama jne. Kaikki, joilla on maailmanlaajuista taloudellista tai poliittista valtaa, ovat siis riskiryhmässä tulla tulkituksi antikristuksiksi. Ilmestyskirja on kuitenkin ennen kaikkea kirjoitushetkensä vertauskuvallinen kuvaus, joten Ilmestyskirjassa antikristus oli tuon ajan voittamaton sankari, rauhantuoja ja jumalana kumarrettu keisari. Yleinen keisarin palvonta ja sitä tukeva papisto tukivat saatanan tavoitetta eksyttää ihmiset todellisesta Voittajasta ja Jumalasta.

Millaiset yhteiskunnalliset ilmiöt edesauttavat antikristuksen asiaa/tuloa?

Johannes vihjaa 1. kirjeessään, että antikristuksia, harhaanjohtajia on monia. Ilmestyskirja herätti oman aikansa lukijat keskittymään keisarin ja Rooman ylivertaisuuden sijasta Kristuksen ylivertaisuuteen. Kautta aikojen on ollut ja on tänäänkin hallituksia, yksinvaltiaita, hallintojärjestelmiä ja valtioita, jotka haluavat kansalaistensa palvovan heitä ”jumalina” . Esimerkkejä voi luetella alkaen Egyptin faaraosta vaikkapa Kiinan Maoon ja päätyen nykyiseen Pohjois-Koreaan. Yleensä asiat tehdään hankaliksi kristityille, jotka eivät tunnusta näitä ”petoja”. Heitä painostetaan tälläkin hetkellä jossain monin keinoin niin henkisesti, taloudellisesti tai fyysisesti, jotta he kieltäisivät Kristuksen toivonsa lähteenä. Antikristuksen asiaa auttaa aina jonkin ihmisen ja ilmiön yleinen ihailu, monopolimainen asema sekä yhteisön autoritäärisyys.

Entä jos nuorta pelottavat Ilmestyskirjan profetiat? Miten rohkaiset?

Profetiat liittyivät Raamatun aikoina lähes aina sen kuulijoiden
tilanteeseen tai lähitulevaisuuteen aivan samoin nykyisin seurakunnissa esitetyt profetiat.
Raamatullinen profetia on useimmiten kehottavaa ja rohkaisevaa kertoen
esimerkiksi kertoo Jumalan suurista teoista, kuten Egyptistä vapautumisesta,
luomistyöstä ja pelastuksesta. Profetia on vain
harvoin kauaskantoista ennustamista. Ilmestyskirjakin on raamatullista
profetiaa. Jos Ilmestyskirjan profetiat rohkaisun sijaan pelottavat, voi
miettiä onko ymmärtänyt tai tulkinnut ne väärin. Kannattaa pyrkiä vaihtamaan näkökulmaa. Muista, että Jumalan tarkoitus ei ole pelotella vaan rohkaista kristittyjä Ilmestyskirjalla.

Mikä on Israelin ja juutalaiskansan rooli Ilmestyskirjan tapahtumissa?

Ilmestyskirjassa puhutaan loppujen lopuksi hyvin vähän Israelista ja juutalaisesta kansasta. Kohtia saa oikein hakemalla hakea. Ilmestyskirja on läpeensä vertauskuvallista tekstiä, joten nekin kohdat joissa puhutaan Israelin heimoista ovat isompien vertauskuvien osia. Ilmestyskirjan pohjalta on vaikea sanoa mitään nykyisen Israelin roolista tulevaisuudessa tai lopunaikoina. Israelin siunaaminen ja esirukous Jumalan tahdon toteutumisesta juutalaisten kohdalla ei kuitenkaan koskaan mene hukkaan.

Kaikella on aikansa

Mitä pian tapahtuu, tulevaisuuden suuntaviivoja ja profeetallisia Raamatun opetuksia: siinä kolmikanta, joka osuvasti luonnehtii helluntaikentän Ilmestyskirjan ja lopunaikojen tulkintoja viime vuosikymmenten aikana.

Aika on vahvin inhimillinen muutostekijä niin seurakuntaelämässä kuin raamatuntulkinnassa. 1800-luvun lopulta alkaen aika työskenteli lopunaikojen tulkinnoissa dispensationalismin hyväksi. Siitä tuli herätyskristillisyydessä tulevaisuuspainotteisen futurismin kanssa jopa niin hallitseva tulkintaraami, että moni herätysliikkeiden jäsen ei tiedä muita tulkintamalleja olevankaan.

Helluntailiikkeenkin sisälle syntyi harhakäsitys erilaisten tulkintamallien runsaudesta, vaikka aidosti kysymys oli myrskyistä vesilasissa, eli näkemyseroista dispensationalismin sisäisissä yksityiskohdissa. Ajan voimasta kertoo, että reilu kymmenen vuotta sitten oli lähes mahdotonta kuvitella, että helluntailaisessa mediassa puolusteltaisiin ”ainoaa ja oikeaa” dispensationalistista tulkintaa kuten nyt on tapahtunut.

Dispensationalismi sai voimaa ajatuksesta, että nykyajan ”lopunaikojen” herätyskristityillä oli viisautta tulkita profeetallisia kirjoituksia paremmin kuin koskaan aiemmin. Tämä johti myös siihen, että Vt:n profetioiden, samoin kuin Ilmestyskirjan tulkinta irtautui tekstien alkuperäisistä tarkoituksista; mitä uskomattomampi, päivänpolttavampi tai mystisempi tekstin selitys on, sitä enemmän se herätti kiinnostusta.

Dispensationalismin heikkoudet olivat sen vahvuuksien kääntöpuoli. Heikosti dokumentoituihin ”uskomattomiin” todisteisiin tukeutuminen, joista esimerkkinä ovat hämärät YouTube-videot Egyptissä "ilmestyneestä Ilmestyskirjan ratsastajasta", ovat omiaan lisäämään tulkintamallin kyseenalaistamista. Tarkat laskelmat ja määritelmät ”ennustuksien” toteutumisesta, kuten seurakunnan ylösoton ajoituksesta, osoittivat jo lyhyellä seurantajaksolla profetioiden avautumisten olleen vilkkaan ja ylivirittyneen mielikuvituksen tuotoksia.

Ajassa esiintynyt ”ihme”, Israelin valtion synty ja selviytyminen vihollisten keskellä, ruokki uskoa lopunajoissa elämisestä. Dispensationalismin puolustuksessa ja perusteluissa vilahtelevat sanat juutalaiset, Jerusalem ja Israel vähän väliä. ”Israel-ystävien” parissa dispensationalismi onkin käytännössä yhä ainoa hyväksytty tulkinta. Aika on kuitenkin jo tekemässä entisestä ihmeestä, nykyisestä alueensa sotilaallisesta suurvallasta totuttua, arkista ilmiötä.

Aika vaikuttaa myös sukupolviin. Karkeasti yleistäen voi väittää, että muutosvastarintainen vanhempi sukupolvi kokee dispensationalismin puolustamisen arvoisena, ja keski-ikäinen sukupolvi etsii lopunaikoihin liitettyjen tekstien merkitystä niiden kirjoitushetken lukijoille. Nuorimmat sukupolvet ovat taipuvaisia näkemään lopunajat itseään lähellä olevien ympäristökysymysten, kuten ekologisten uhkien, kautta.

Ajan vaikutukset seurakuntaelämään ja lopunaikojen tulkintaan huomioitaessa dispensationalismi ei ole muita oikeampaa tai virheellisempää tulkintaa. Se on sitä vanhempien tai uudempien tulkintojen kanssa samalla tavoin ajan synnyttämää, aikaansa sopivaa ja aikansa ruokkimaa raamatuntulkintaa.

Aikansa kutakin. Tulkintavirtausten tehtävä on löytää ja antaa vastauksia oman aikansa polttaviin kysymyksiin. Virtaukset myös auttavat säilyttämään ja puolustamaan uskoa kussakin ajassa. Nämä ovat tarkoituksia, jotka lähes pyhittävät keinot.

(Kirjoitus on pyydetty vastine erääseen dispensationismin puolustusartikkeliin. Kirjoitusta on muokattu yleispätevämpään muotoon alkuperäisestä kohdistetusta asetelmasta)