Helluntailaisuuden viimeisten päivien muutoksen silminnäkijänä

(Kuuntele tausta radio-ohjelmasta Helluntailaisten viimeiset päivät)

Helluntaiherätyksen Ilmestyskirjan tulkinta alkoi vapautua ja laajentua hartoslaisuuden ja dispensationalismin raameista omien havaintojeni mukaan 90-puolivälissä. Seuraavassa kerron miten olen huomannut ja kokenut muutosta omassa ajassani ja toimintaympäristöissäni. Muistelemani kokemukset liittyvät pääasiassa Iso Kirja -opiston, herätyksen kustannusliikkeen Aikamedian ja sen lehden Ristin Voiton rooliin muutoksessa.
Koen, että olen saanut itsekin olla mukana muutoksessa eräänä sen tekijöistä.

Omasta näkökulmastani varhaisin signaali oli se, että herätysliikkeen oma kustannusyhtiö Aika Oy julkaisi vuonna 1995 Osmo Haaviston kirjan "Mitä Johannes näki". Kirja taustoittaa Ilmestyskirjaa, esittelee useita tulkintamalleja ja edustaa ns. historiallista tulkintatapaa. Olin tuona keväänä Ison Kirjan peruskurssilla ja toimin opiston kirjakaupan hoitajana. Kirja herätti hyllyssä mielenkiintoni ja luin sen nopeasti läpi. Hämmästelin, että voiko Ilmestyskirjasta tosiaan olla muita näkemyksiä kuin se, mistä aina olin seurakunnissa kuullut. Ei kuitenkaan mennyt kauan kun kirjasta ilmestyi poikkeuksellisen laaja sivunmittainen kirja-arvostelu Ristin Voitto -lehteen (1). Siinä Juhani Kuosmanen arvioi kyllä kirjan historiaosuuden hyväksi, mutta totesi lopuksi, ettei voi omantunnonsyistä suositella kirjaa luettavaksi kaikilta osin. Samoihin aikoihin alkoi lehdessä myös Olavi Kokkosen, joka on myös helluntaiherätyksen tunnettuja lopun aikojen opettajia, kirjoittama 30-osainen "Ison Kirjan raamattukoulu", jonka Ilmestyskirja-osuus noudatteli herätysliikkeen perinteisiä näkökulmia (2).

Ristin Voiton raporttia Ilmestyskirjaseminaarista, RV 26/2002.
Klikkaa suuremmaksi.

Varhaisia mieleeni jääneitä muutoksen signaaleja oli myös Ison Kirjan jatkokurssiopiskelijoiden pienimuotoinen "kapina" Juhani Kuosmasen opettaessa lopunaikoja ja Ilmestyskirjaa. En itse osallistunut tuohon kurssilla, mutta muistan opiston ruokalassa velloneen tuohtuneen keskustelun siitä, ettei opiskelijoille suotu mahdollisuutta tutustua muihin kuin Juhanin omiin, hartoslaisia tulkintalinjoja hyvin lähellä oleviin näkemyksiin. Myös Juhanin sanottiin olleen yllättynyt oppilaiden tyytymättömyydestä ja harkitsevan jopa kurssin keskeyttämistä.

Syksyllä 1999 opiskelin jälleen Iso Kirjassa ja eräs kursseista liittyi Ilmestyskirjaan. Materiaalina toimi paitsi Jouko Ruohomäen luentomuistio niin myös Assemblies of Godin toimittama M.A. -tason opiskelumateriaali ja kirjallisuus. Kurssi oli mielenkiintoinen ja sen keskeistä sisältöä oli paitsi Ilmestyskirja apokalyptiikkana niin myös kirjoitushetken ja alkuperäisten vastaanottajien historiallinen tilanne. Saman vuoden syksyllä Ristin Voiton toimittaja Paula Kuosmanen soitti minulle ja kysyi voisinko toimittaa joitain opetuskirjoituksia lehteen. Myhäilin, että voisin toimittaa vaikka useammankin ja ihan helluntaiherätyksen ydinosaamiseen Ilmestyskirjaan liittyen. Varoitin häntä kyllä sanoen, ettei kysymyksessä ole ihan se perinteinen näkökulma. Hän sanoi, että laita materiaali tulemaan, sehän on kuitenkin Iso Kirjan opetuksen mukaisia.

Lähetin toimitukseen edellä mainitun kurssin sisältöä myötäilevän kolmiosaisen kirjoitussarjan Ilmestyskirjasta (3). Meni vain muutama päivä ja puhelimeni soi. Luurissa oli Ristin Voiton silloinen päätoimittaja ja helluntaiherätyksen lopunaikojen opetuksessa pitkään mukana ollut Juhani Kuosmanen. Hän kertoi, että kirjoituksissa oli sisältöä, josta hän oli eri mieltä. Keskustelimme puhelimessa pitkään, varmasti pitkälti toista tuntia, jonka jälkeen sovimme, että aineisto julkaistaan, mutta että hän saa vapaasti muokata lähettämääni materiaalia. Loppujen lopuksi hän muutti artikkelisarjasta vain erään pedon merkin tulkintavaihtoehton. Sarjan päättymisen jälkeen seuraavassa numerossa oli kuitenkin Juhanin kirjoittama pääkirjoitus, jossa esitettiin tuki hartoslaiselle tulkinnalle seuraavasti: "Tasapainoinen vanha hartoslainen tulkintalinja pienistä puutteistaan huolimatta viitoittaa nytkin opetuksen turvallisimmin" (4).

Helluntailiikkeen oma kustantamo Aikamedia on mielestäni ollut näkyvässä roolissa viimeisten päivien opetuksen muutoksessa. Se on halunnut tietoisesti laajentaa lopun aikojen tulkintoja käsittelevien kirjojen opillista pohjaa sen lisäksi, että vuonna -95 julkaisi Osmo Haaviston historiallista tulkintaa sisältävän kirjan Mitä Johannes näki? Idea ensimmäiseen omaan Ilmestyskirjaa käsittelevään kirjaani "Unohdettu näkökulma Ilmestyskirjaan" tuli Aikamedian Outi Kätöltä ja Seppo Rajamäeltä syksyllä 2001. He olivat jo sopineet julkaisevansa Olavi Kokkosen kirjan "Ilmestyskirja avautuu" kesällä 2002, mutta eivät halunneet kustannusliikkeenä sitoutua vain Kokkosen tapaan tulkita lopun aikoja. Olin silloin Isossa Kirjassa töissä, ja he kuulivat opistonmäen huhuna, että olen tehnyt opinnäytetyön Suomen helluntaiherätyksen Ilmestyskirjan tulkinnasta (5). He halusivat tutustua työhöni ja sen jälkeen toivoivat, että voisin tehdä siitä nopeasti "kansantajuisemman" version kirjana kustannettavaksi. Nopea tahti johtui siitä, että kirja piti saada markkinoille samaan aikaan kuin Olavin kirja.


Aikamedia järjesti myös heti seuraavana kesänä Helluntaiherätyksen pääjuhlan, "juhannuskonferenssin", yhteyteen Ilmestyskirjaseminaarin. Keskustelijoina olivat Olavi, Arto Pöllänen ja minä. Yleisön ja erityisesti Kai Antturin, Juhanin ja Jouko Ruohomäen mainittiin peränneen keskustelijoilta mielipiteitä. Tämän jälkeen olen saanut todistaa mielenkiintoisia kommentteja ja keskusteluja esimerkiksi mielipidekirjoituksissa, keskustelupalstoilla ja "kentällä" liikkuessani. Lopun ajat tuntuvat kuumottavat erityisesti helluntaiveljiä, ja heidän "kaanaankielinen" sanastonsa on ehtymätön poikkeavia mielipiteitä arvioitaessa.

Juhannuskonferenssin 2008 lopunaikapaneelista syntynyttä keskustelua RV:n mielipideosastolla. Panelisteina Pekka Sartola, Olavi Kokkonen, Hannu Heino ja minä (oik.) Puheenjohtajana Pekka Havupalo (kesk.) Klikkaa suuremmaksi.

Toisen kirjani, joka oli Ilmestyskirjan selitysteos "Ei enää kyyneliä", jälkeen Aikamedia valitsi minut "Vuoden kirjailijaksi 2004". Ajattelen, että tässä vaiheessa alkoi jo laajemmallekin helluntaiyleisölle olla selvää, että Ilmestyskirjan ja lopun aikojen suhteen on olemassa erilaisia, jopa "raamatullisia" tapoja ajatella ja tulkita asioita. Viimeisin kirjani "Petoja ja merkkejä" keskittyikin jo sitten lopun aikojen yleisistä suuntaviivoista poiketen yksityiskohtiin, eli pedon merkin tulkintahistoriaan ja Ilmestyskirjan 13. luvun eksegeesiin.

Muutos on tälläkin hetkellä kesken ja meneillään. Kuten edellisen kirjoitukseni pohjana olevassa radiokeskustelussa totesin, muutos on eräässä mielessä myös sukupolvikysymys. Tästä kertoo esimerkiksi se, että nykyisin vierailupyynnöt seurakuntiin tulevat suurelta osin niiden nuorisotyöntekijöiltä ja nuorteniltoihin. Ajattelenkin, että ikäiseni ja nuoremmat ikäluokat ovat omaksuneet omia tai niitä lähellä olevia näkökulmia lopun aikojen tulkintoja lähestyessään. 

Tällaisia esimerkkikokemuksia on omalta kohdaltani jäänyt mieleen muutoksen alkuhistoriasta. Palaan ehkä aiheeseen myöhemmin muutoksen jatkon suhteen.

(1) Ilmestyskirjan uustulkintaa helluntaiherätyksessä, RV 35/1995.
(2) Raamattukoulu alkoi RV:n numerosta 41/1995 jatkuen numeroon 19/1996.
(3) Ilmestyskirjan merkitys aikanaan ja nyt 1-3, RV:t 45-47/2000. 
(4) Tule Herra Jeesus, RV 48/2000.
(5) Suomen helluntaiherätyksen Ilmestyskirjan tulkinta hermeneuttisessa tarkastelussa (5/2001) 

Helluntailaisuuden viimeiset päivät

(Kuuntele ohjelma tästä. Keskustelu alkaa noin puolen n. 00.30 kohdasta) 

Olin kutsuttu studioon keskustelemaan ohjelmassa Ristitulta helluntailaisuuden viimeisistä päivistä. Otsikko viittasi hienoisesta kaksimielisyydestään huolimatta helluntailaisuuden käsityksiin viimeisistä ajoista, eikä siis siihen, että herätysliike olisi henkitoreissaan. Ohjelma lähetettiin Radio Deissä ja Patmos-radiossa lauantaina 5.10. klo 20.00-21.00. Ohjelman juontajina toimivat Petri Mäkilä ja Pasi Turunen. Keskustelukumppanina oli lisäksi Olavi Kokkonen, myös lopun ajan ja Ilmestyskirjan opetuksistaan tuttu helluntailainen. 

Ohjelman tavoitteena oli kartoittaa perinteistä helluntaikäsitystä lopun ajoista, mahdollista muutosta näissä käsityksissä sekä kysymystä "mitä on tulossa perinteisen tilalle?" Olavi kertoi selkeästi ja ansiokkaasti perinteisen lopun ajallisen käsityksen. Oma osuuteni keskittyi lähinnä mahdollisen muutoksen arviointiin. Kaikesta päätellen helluntailaisuuden ennen niin yhtenäinen näkemys on ollut jo reilut kymmenen vuotta muutoksessa.

Muutoksen tausta Lopun aikojen vakiintuneiden ja perinteisten ns. hartoslaisten käsitysten (ks. aiempia blogikirjoituksia) pakka alkoi oman näkemykseni mukaan hajota pikku hiljaa 80-luvun lopun suuresta tulkinnallisesta epäonnistumisesta. Pettymys omien uskomusten ja opetusten täyttymyttömyyteen hiljensi monen vahvan opettajan ja sai kuulijat skeptisiksi heitä kohtaan.

Muutos alkoi pettymyksestä. Pettymys liittyi vapaiden suuntien ajanmerkin ja lopun aikojen paaluttamiseen liittyvään Israeliin. Israelin itsenäistyminen vuonna 1948 oli mykistävä ja yllättävä kokemus kristikunnalle. Tämä "Israelin ihme" käynnisti viimeiset ajat toden teolla monien mielissä. Itsenäistymiseen liitettiin Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumin luvusta 24, jonka ajatellaan liittyvän toisen tulemuksen merkkeihin.
Seuraavat jakeet olivat erityisen mielenkiinnon kohteena:

32 Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. 33 Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.

 
Jakeiden perusteella päädyttiin odottamaan maailman loppua ja lopun alkua viimeistään vuonna 1988. Tulkinta eteni loogisesti (?) niin, että viikunapuu tarkoitti Israelia ja sen lehtien puhkeaminen vuoden 1948 itsenäistymistä. Tämän mullistavan tapahtuman nähnyt sukupolvi tulisi näkemään myös lopun eli Jeesuksen tulemuksen. Sukupolven iäksi ja jäljellä olevaksi ajaksi laskettiin Israelin kansan historiasta tutun erämaavaelluksen aika eli 40 vuotta, eli päädyttiin vuoteen 1988.

* Myös vuoden 1967 ns. kuuden päivän sotaan liittyi monia shokeerava ajanmerkki. Israel ja juutalaiset saivat jälleen hallintaansa koko Jerusalemin ja temppelivuoren. Tämä toi monille niin penkeissä kuin saarnatuoleissa mieleen toiseen tulemukseen liittyväksi mielletyn raamatunkohdan:

Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! Sillä suuri hätä on oleva maan päällä ja viha tätä kansaa vastaan; 24 ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät. 25 Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat. (Luuk. 21: 23-25)*

Helluntaiherätyksessä ja muussakin herätyskristillisyydessä oli vahva käsitys tämän maailmanlopun ajankohdan uskottavuudesta. "Ennustuksen" pyllähtämisellä oli järkyttävä merkitys Ilmestyskirjan ja lopun aikojen opetukselle. 90-luvulla ei ollut enää tietoakaan siitä lopun aika -myllytyksestä jota ennen 80-luvun loppua koettiin. Ilmestyskirjasta tuli pitkäksi aikaa lähes vaiettu aihe ja vielä nykyisinkin siitä kuulee seurakuntien perustilaisuuksissa harvoin opetusta.
Muutama vuosi sitten osallistuimme Kokkosen Olavin kanssa Helluntaiherätyksen juhannuskonferenssissa pidettyyn lopun aika -paneelikeskusteluun. Mukana keskustelemassa ollut tohtori Hanno Heino totesi edellä käsitellyn kaltaisista lopun aikojen opetuksista tyyliin: "Aikamoisia mielen katedraaleja ihmiset ovat näiden asioiden ympärille rakentaneet". Osuva ja kuvaava kommentti!

Mitä tilalle?

Uhkakuvat ovat aina näkyneet ja vaikuttaneet lopun aikojen tulkintaan. Maailmalla ja yhteiskunnassa vaikuttavat virtaukset vaikuttavat yleensä enemmän seurakuntaan ja niiden raamatuntulkintaan kuin seurakunta ympäröivän yhteiskunnan ajatteluun.

Yleiset uhkakuvat vaikuttavat myös seurakuntalaisten kokemiin uhkakuviin. Ennen vanhaan lopun aikoja ja Ilmestyskirjaa tulkittiin Israelin, lähi-idän kriisin, kauhun tasapainon, suurvaltataistelun ja kolmannen maailmansodan uhkan kautta. Nykyään nuoremmat sukupolvet pohtivat lopun aikoja ja Ilmestyskirjaa a) ympäristön sekä ekologisten ja vanhemmat sukupolvet ehkäpä b) talouskriisin luomien uhkakuvien kautta.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Ilmestyskirjaa tulkittaessa siitä nostetaan esiin kohtia, joissa a) joet ja vedet saastuvat (sinetti- ym. vitsaukset) tai b) kohtia, joissa vaikkapa kauppiaat valittavat kohtaloaan Babylonin raunioiden äärellä (18. luku).

Itse tarjoan tilalle maltillista lopun aikojen odotuksen ajatusta, jonka keskeinen väite on se, että Jeesus kyllä tulee takaisin, mutta sen hetken aikaa ja tapaa emme voi varmasti tietää. Tämä johtaa käytännössä siihen, että kenenkään ei kannata keskittyä tarkastelemaan Jeesuksen tulon ilmaveivejä erilaisine tempauksineen. Kaikkien kannattaisi keskittyä vain siihen, että tarkastelisi (valvoisi) omaa jumalasuhdettaan. Tämä olisi myös Jeesuksen omien valvomiskehotusten hengen mukaista ja ottaisi huomioon Ei siis keskityt siihen, vaan Jeesuksen monien valvokaa-kehotusten hengessä oman jumalasuhteemme valvomiseen vrt. "mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin" (Matt. 24:35).

Ilmestyskirjasta ajattelen yleisesti että se on rohkaiseva kirja, jonka päätarkoitus on kertoa, että Kristus on Herra, Hän on voittanut, voittaa ja tulee voittamaan. Jumala haluaa sen avulla myös kertoa, että vaikka tilanne ruohonjuuritasolla näyttää välillä vaikealta, niin lopussa kiitos seisoo! Ilmestyskirja sanoo: Olkaa uskolliset, kestäkää uskollisina ja pysykää voittajan puolella.

Näitä teemoja käsittelin myös ohjelmassa. Seuraavassa blogikirjoituksessani "Helluntailaisuuden viimeisten päivien muutosta tekemässä" kerron muutamia yksityiskohtaisia esimerkkejä siitä, miten muutos on minun silmiini näkynyt ja tuntunut.

Maailma on renki - Kristinusko ympäristön kriisin takana?

Keskusteluissa ja erilaisissa teksteissä tulee silloin tällöin vastaan ajatus, että 1900-luvulle luonteenomainen luonnon ja luonnonvarojen hyväksikäyttö, rosvous ja tuhlaus olisi kristillisyyden ja erityisesti kristillisen luomisopin seurausta.

Ajatus ei vierasta myöskään trendikkäälle "suvaitsevaiselle vihervasemmistolaiselle" -ajatteluvirtaukselle, jossa ajatus kaikessa uskontosensitiivisyydessään kulkee rivien välissä tai suoraan seuraavasti: Uskontohan on ihan tyhmää, tuhoisaa kaikelle  ja järjenvastaista.

Luomiskertomuksessa (1. Moos. 1. ja 2.) kerrotaan, että ihmiselle annettiin hallittavaksi ja hoidettavaksi luomakunta. Tämä on eräiden väitteiden mukaan kristillisyydessä tai kristillisyyden leimaamassa kulttuurissa kääntynyt ajatukseksi, että luomakunta alistettiin ihmisen orjuutettavaksi ja tarpeiden tyydytystä varten.

Tämä ajatuksen popularisoi 60-luvulla esseessaan historioitsija Lynn White Junior. Hän väitti, että juutalais-kristillistä näkemys, jonka mukaan ihmiskunnalla on auktoriteetti luomakuntaan nähden, on iskostanut kristillisyyteen taipuvaisten ihmisten mieliin oikeutuksen luonnon häikäilemättömään hyväksikäyttöön. Tämä johtaa hänet päättelemään, että kristinusko on vastuussa ympäristön ekologisesta kriisistä.

Whiten kirja on kaikesta historiallisesta ja teologisesta pinnallisuudestaan huolimatta vaikuttanut paljon luonnontieteen ystävien suhtautumiseen uskontoihin ja erityisesti kristinuskoon. Tämä erityissuhde kristinuskoon selittynee sillä, että länsimaat ovat kulutuksen, teollisuuden ja teknologian "kehityksen" kärjessä tarvitsevat eniten luonnonvaroja.

Tarkempi luomiskertomuksen tutkimus kuitenkin paljastaa Whiten ja hänen laillaan ajattelevien väitösten paikkansa pitämättömyyden. Genesiksen teksti näyttää ihmiskunnan "hyväksikäytön legitimoinnin" tai herrauden sijaan enemmänkin luomakunnan tilanhoitajina joko yksin tai Jumalan kumppaneina.

Tämän alkuperäistä luomiskertomuksen tekstin tarkoitusta vastaavan tulkinnan mukaan luomisoppi ei siis olekaan ympäristön vihollinen, vaan kertoo siitä että ihmisellä on vastuu ympäristöstä ja sen hyvinvoinnista. Ihmiskunta on annettu ihmisen haltuun säilytettäväksi ja hoidettavaksi.

Ympäristötieteilijä Calvin B DeWitt väittää, että ympäristön vaalimisen peruslähtökohdat on mahdollista löytää myös Raamatun kertomuksista, jotka tulkitsevat kristillistä luomisoppia:

1) "Maailmanvarjelun periaate" - aivan samoin kuin Luoja varjelee ihmiskuntaa ja huolehtii siitä, ihmiskunnan on varjeltava ja huolehdittava Luojansa luomakunnasta.

2) "Sapattiperiaate" - luomakunnan resurssien on annettava toipua ihmisen käytöstä.

3) "Hedelmällisyysperiaate" - luomakunnan hedelmällisyydestä on nautittava eikä sitä saa tuhota.

4) "Täyttymisen ja rajojen periaate" - ihmiskunnan roolille luomakunnassa on rajansa. Näitä rajoja on kunnioitettava.

Myös tunnettu teologi Jürgen Moltmann liittää teologian muiden asioiden muassa myös ympäristöasioihin. Kirjassaan "Jumala luomakunnassa" (1985) Moltmann esittääkin vaihtoehtoisen näkemyksen ympäristön kriisin taustalle. Hän esittää luomakunnan ryöstämisen käyvän käsi kädessä teknologian kehittymisen kanssa. Moltmann myös esittää kriisiin ratkaisun: Jos ihmiskunta löytäisi jälleen tunteen siitä, että Jumala on läsnä Henkensä kautta luomakunnassa, se ymmärtäisi ympäristön tuhoamisen olevan hyökkäys itse Jumalaa vastaan. (McGrath, Kristillisen uskon perusteet. 2011, 314-315)

Itse ajattelen omaan kokemukseeni ja varhaiseen ajatteluuni perustuen, että osa kristityistä on kuin onkin saattanut viime vuosikymmeninä suhtautua uutisiin ympäristö- ja ekologisesta kriisistä jonkin asteista huolettomuutta ja välinpitämättömyyttä kokien. Tämä ei kuitenkaan ole ollut seurausta vääränlaisesta luomisopista, vaan sitä on saattanut aiheuttaa enemmänkin ajatus ajan ja/tai historian nopeasta loppumisesta. Tämä ajatus on seurausta eskatologisesta opetuksesta, joka saa ihmiset uskomaan Jeesuksen toisen tulemuksen olevan hyvin lähellä, jo oven takana.

Logiikka huolettomuuden takana voisi kulkea seuraavasti: Jos uskon Jeesuksen olevan tulossa takaisin hyvin pian, mitä hyötyä on suojella ja säilyttää luontoa - kyllä se nyt tämän muutaman vuoden vielä kestää - ja joka tapauksessa kaikki on tulelle talletettua ja kaikki luodaan uudeksi - niin, että vedetään vaan se viemäri suoraan  mereen!

Kukaan ei osaa varmasti sanoa kuinka paljon ihmiskunnalla vielä on aikaa. Edes kukaan pikaisen "kristillisen" lopun odottajista, oman näkemyksensä mukaan jo jatkoajalla elävistä, ei voi varmasti sanoa kuinka kauan vielä joutuu ympäristönsä kanssa elämään. Soveltakoon kukin luomiskertomuksen ajatusta "Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä" tähän päivään tekstin alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti.

Vilho Hartonen: Uusin kirkkoisä?

Vilho Hartonen oli helluntailainen opettaja, jonka vaikutus ulottui yli herätysliikkeen rajojen myös muihin vapaisiin suuntiin, kuten esimerkiksi Suomen Vapaakirkkoon. Hartosen voidaan sanoa popularisoineen, eli juurruttaneen dispensationalistisen lopun aikojen ja Ilmestyskirjan tulkintatavan laajalti seurakuntalaisten mieliin 50-60 -luvuilla. Hänen ajattelunsa kristallisoitui kirjassa "Mitä pian tapahtuu?".

Nyt Kuva&Sana on julkaissut uusintapainoksen tästä Hartosen viisikymmentäluvun klassikkoteoksesta. Painokseen on liitetty myös Hartosen teksti "Kristus kaikkeni",  joka sisältää varmasti monille hartoslaisillekin eskatologian oppi-isänsä tuntematonta ajattelua ja tekstiä.

Mielenkiintoa herättää myös etukannen esittelyteksti: "Isien profeetallinen usko ajankohtaisklassikko." Tämä johtaa ajatukseen: "Onko Hartonenkin kirkkoisä?"

Nyt se tapahtuu! Kristilliseen kenttään - tarkemmin helluntaikirkkoon - on muodostumassa uusi kirkkoisien sukupolvi.

Ajatus Hartosesta kirkkoisänä, ainakin suppeammassa helluntaikirkollisessa merkityksessä, voisi kyllä toimia. Hartosen merkityksestä kertoo se, että hänen tekstejään on jo alettu tutkia akateemisella tasolla Hänen ajatuksistaan ja opetuksistaan keskustellaan ja niiden perusteista väitellään yhä, monta kymmentä vuotta niiden julkitulon jälkeen.

Kymmenet vuodet ovat pitkänä aikana suhteellinen käsite. Pitkän tuosta ajasta tekee vasta niiden asettaminen helluntaiherätyksen vain satavuotiasta "kirkkohistoriaa" vasten.

Hartosen opetukset ovatkin lähes brändi siinä mielessä, että vaikka henkilö ei tiedä tarkkaan mitä Hartonen opetti, niin hän voi sanoa, että kyllä "se" Hartosen opetus on syytä säilyttää muuttumattomana, koskemattomana ja syvästi kunnioitettuna.

Traditio alkaa vaikuttaa jo niinkin tuoreissa kuin satavuotiaissa "Sola Gratia, Sola Scriptura" -liikkeissä?  

Jeesus tulee, mutta miten?

Jeesus tulee! Oletko valmis? Jeesus tulee! Mutta miten? Kumpi näistä kysymyksistä on mietityttänyt sinua enemmän? Ensimmäinen lienee pitkällä aikavälillä tärkeämpi, mutta jälkimmäinenkin pohdituttaa monia.

Jeesuksen toiseen tulemukseen uskoo tuoreen kyselyn mukaan noin kolme neljästä suomalaisesta luterilaisesta papista. Kääntäen, joka neljäs pappi ei usko Jeesuksen enää tulevan takaisin. Vapaissa suunnissa ja kirkon herätysliikkeissä toiseen tulemukseen uskomattomien osuus on mitä todennäköisimmin huomattavasti pienempi, jopa olematon. Näistä kertyy jo kaksi ratkaisevan erilaista näkemystä Jeesuksen toisesta tulemuksesta.

Paitsi toisen tulemuksen toteutumisen suhteen, papiston näkemykset eroavat toisistaan varmasti myös toisen tulemuksen toteutumistavan suhteen. Vapaissa suunnissa ja kirkon herätysliikkeissä näkemyserot ovat - taas todennäköisesti - pienempiä, mutta eivät missään tapauksessa olemattomia.

Eroja voidaan tarkastella esimerkiksi sen perusteella, uskovatko ihmiset Jeesuksen toisen tulemuksen olevan yksivaiheinen vai kaksivaiheinen. Yksivaiheisella tarkoitetaan tässä sitä, että Jeesus tulisi vain kerran, jolloin tämä nykyinen maailma tällaisenaan lakkaisi olemasta. Kaksivaiheisella tarkoitetaan puolestaan esimerkiksi dispensationalistiseen tulkintaraamiin vahvasti liittyvää ajatusta siitä, että Jeesus tulisi ensin hakemaan "omansa" pois taivaaseen, mitä seuraisi jokin ajanjakso, jonka jälkeen hän tulisi jälleen takaisin "omiensa" kanssa, jonka maailma tällaisena kuin me sen tunnemme lakkaisi pyörimästä. Tässäkin jo kaksi erilaista näkemystä lisää toisesta tulemuksesta.

Eroja voidaan tarkastella myös siitä näkökulmasta, uskovatko ihmiset Jeesuksen tulevan ennen maanpäällistä tai taivaallista, kirjaimellisesti tuhat vuotta kestävää jaksoa, nk. tuhatvuotista valtakuntaa, vai sen jälkeen. Lisäksi edellä mainituista eroavat ne, jotka eivät usko tämän nk. tuhatvuotisen valtakunnan olevan kirjaimellinen, vaan vertauskuvallinen. Näistä kertyy jo kolme erilaista näkemystä lisää.

Jarkko Vehniäisen näkemys

Eroja näkemyksissä toisesta tulemuksesta nähdään myös niiden keskuudessa, jotka yksissä mielin uskovat toisen tulemuksen tapahtuvan ennen nk. tuhatvuotista valtakuntaa. Tällaisten ihmisten näkemyksistä kertyy jälleen vähintäin kolme erilaista Jeesuksen "toimenkuvaa" toisessa tulemuksessa.

Erot näkemyksissä muodostuvat siitä, miten ennen tuhatvuotista valtakuntaa tapahtuvaa toista tulemusta odottavat ihmiset ajoittavat toisen tulemuksen suhteessa nk. vihan tai vaivanaikaan. Tämän, yleensä seitsenvuotiseksi uskoton ajanjakson odotetaankin edeltävän tuhatvuotista valtakuntaa.

Vihan ajan edeltämästä, ennen tuhatvuotista valtakuntaa tapahtuvasta toisesta tulemuksesta ollaan pelkistetysti kolmea eri mieltä. Jeesus tulee joko ennen vihan aikaa, sen keskivaiheilla tai sen päätteeksi. Näitä näkemyksiä kutsutaan hienoilla nimille, edellä mainitussa järjestyksessä, pretribulationalistinen, midtribulationalistinen ja postribulationalistinen näkemys.

Kaikki edellisessä kappaleessa kolme näkemystä ovat, kuten kaikki muutkin lukuisat toisen tulemuksen käsitykset, perusteltu Raamatulla. Ihmiset ovat siis löytäneet Raamatusta jakeita ja/tai lyhyitä jaksoja pohtiessaan sitä, miten jeesus tulee takaisin. 

Kaikki näihin erilaisiin näkemyksiin uskovat ihmiset ovat kristittyjä, vaikka saattavat ajatellakin toisenlaiseen näkemykseen uskovien raamatuntulkintataitojen olevan omiaan heikompia. Toiset vain ovat väärässä "uskossa" mitä tulee Raamatun tulkintaan ja lopun aikaan liittyviin näkemyksiin.


Miten Jeesus tulee takaisin? Mikä on oma näkemyksesi Jeesuksen toisesta tulemuksesta? Miten perustelet sen Raamatusta? Miten omat perustelusi ovat pätevämpiä kuin muiden, eri tavalla ajattelevien?

Pastori Esa ei osta tai myy uskoa mikrusiruun

Pastori Esa haastaa perinteisiä lopunaikojen opetuksia teema-artikkeleillaan "Mitä en usko lopunajoista". Eräs hänen "epäuskonsa" on otsikoitu nimellä: 666 ja mikrosiru. Pastori Esa ei kirjoituksen mukaan usko siihen, että pedon merkki olisi kirjaimellinen, konkreettinen ja/tai näkyvä, eikä varsinkaan siihen, että se olisi ns. mikrosiruimplantti.

Blogikirjoitusta seuranneessa kommenteissa penätään yleisintä kysymystä, jonka konkreettista pedon merkkiä hamuavilla tai mikrosiru-uskovaisilla esittävät pedon merkin vertauskuvallisesti tulkitseville:  "Miten pedon merkki voisi vertauskuva, sillä merkittömäthän eivät saa ostaa tai myydä mitään, mitkä kuitenkin ovat aika konkreettista toimintaa."

Jaan Pastori Esan epäuskon mikrosiruun - tai johonkin muuhun näkyvään seikkaan - pedon merkkinä. Pohdin kirjassani Petoja ja merkkejä (Aikamedia, 2011) myös "ristiriitaa" vertauskuvallisen merkin ja konkreettisen osto- ja myyntikiellon välillä jakeen selityksen loppupuolella:

13:17 Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku.

Monet Ilmestyskirjan opetusta kuulleet ovat ymmärtäneet, että merkin ottamatta jättämistä seuraa väistämättä marttyyrikuolema. Ilmestyskirjan tekstin mukaan näin ei ole: merkin ottamatta jättäminen ei johda kuolemaan. Toinen peto pakottaa ihmiset ottamaan ensimmäisen pedon merkin, mutta se ei saa tappaa ihmisiä sen takia, että he eivät ota merkkiä. Sillä on valta tappaa vain, jos ihmiset eivät kumarra merestä noussutta petoa (jae 15). Pedon merkin liittymistä keisarinpalvontaan tukevat myös tiedot, joiden mukaan rituaaleihin osallistuneille jaettiin valkeita kiviä tai vastaavia poletteja todisteeksi kokemuksestaan. (1) Tähän tapaan viitataan myös Ilmestyskirjassa (2:17). Keisareilla oli valta tappaa kristittyjä, kuten julmat kuvaukset Neron ajoilta todistavat. Johannes valmisti kuulijoitaan siihen, että näin tulee olemaan myös tulevaisuudessa.

Pedon merkki toimii siis painostuskeinona, joka ohjaa kumartamaan merestä noussutta petoa. Tämäkin sopii Ilmestyskirjan alkuperäisten lukijoiden tilanteeseen. Paikallinen papisto ja hallinto eivät saaneet tappaa ihmisiä sen takia, että he olivat kristittyjä ja että heillä oli Jumalan sinetti. Heillä oli lupa vainota ja tappaa ihmisiä vain, jos nämä eivät kumartaneet keisarin kuvaa eli eivät osoittaneet hänelle kuuliaisuuttaan. Tämä marssijärjestys näkyy myös Jeesuksen oikeudenkäynnissä: juutalaiset eivät uskaltaneet tappaa häntä ilman roomalaisen paikallisviranomaisen Pilatuksen lupaa. Juutalaisten johtajat leimasivat Jeesuksen toiminnan kapinaksi keisaria vastaan, mistä kuolemantuomio langetettiin. Johanneksen evankeliumiinsa tallentama tapahtuma oli varmasti yhä hänen muistissaan: ”Mutta juutalaiset huusivat sanoen: ’Jos päästät hänet, et ole keisarin ystävä; jokainen, joka tekee itsensä kuninkaaksi, asettuu keisaria vastaan’(Joh. 19:12-15).”

Pedon merkin tehokas painostuskeino on se, että ilman sitä ihmiset eivät voi ostaa tai myydä mitään. Nykyäänkin antikristillisten voimien painostuskeinoina toimivat kaikki seikat, jotka ohjaavat ihmisen pois Jumalan tahdosta ja tarjoavat jotain väliaikaista etua siitä, että hän pysyisi aidon jumalyhteyden ulkopuolella. Ostamisen ja myymisen rajoittaminen Ilmestyskirjan kirjoitushetkillä liittyy Rooman kaikkialle ulottuvaan valtaan, joka näkyi myös kaupankäynnissä.

Pedon merkkiin liittyvää osto- ja myyntikieltoa on selitetty monin tavoin. Kreikan kielen sana kharagma voidaan tulkita sekä kaiverrukseksi että merkiksi. Jos joku halusi ostaa tai myydä jotain, hänen oli käytettävä keisarikunnan lyömiä rahoja, joihin oli kaiverrettu (kharagma) keisarin kuva ja häntä jumalana ylistäviä lauseita sekä arvonimiä. Ignatius, joka kristillisen perimätiedon mukaan oli Johanneksen oppilaita, käytti kirjeessään magnesialaisille (5. luku) Jumalan ja maailman kolikoita vertauskuvana hyvästä ja pahasta. Toinen yksinkertainen selitys asialle on myös se seikka, että Johanneksen aikana kauppasopimuksista tuli löytyä keisarin sinetti eli merkki.(2)

Kolmas, myös keisariin liittyvä selitys osto- ja myyntikieltoon pohjautuu Ilmestyskirjan kirjoitushetkellä harjoitettuun ammattikiltatoimintaan. Sen toiminnasta kieltäytymistä seurasi ammatinharjoittajille niin taloudellista kuin henkistäkin syrjintää tai jopa fyysistä vainoa. Kiltojen suojelusjumalat, niiden palvonta ja temppelit yhdistyivät keisarinpalvontaan. Liike-elämässä vaikuttavat parempiosaisten ammattikillat edellyttivät jäsentensä osallistuvan järjestämiinsä juhliin. Juhlat pidettiin temppeleissä ja ohjelmiin kuului uhrausta, temppeliprostituutiota ja muuta irstailua. Valtion ja paikallisen hallinnon käytännöissä uskonto, talous, kaupankäynti sekä eri yhteiskunnallisten ryhmien välinen kanssakäyminen muodostivat niin limittäisen verkon, että kristityn oli käytännössä mahdotonta paeta epäjumalanpalvelusta. (3)

Myös Ilmestyskirjan 18. lukuun sijoittuva Rooman eli ”Babylonin” tuhon kuvaus vahvistaa sitä käsitystä, että pedon merkki liittyy vahvaan kaupankäyntiin. Rooman loisto oli täysin riippuvainen sen käymästä kaupasta. Ylellisyystavarat ja palvelijat – orjat – olivat vapaan kaupan seurausta. Babylon-Rooman tuhoa valittavat yhteistyöstä hyötyvien liittolaiskuninkaiden lisäksi ennen kaikkea kauppiaat (18:11-13) ja kauppatavaroita kuljettavat merenkulkijat (18:19).

Vanhan testamentin esikuvien kaikuja näkyy tässäkin jakeessa. ”Siinä missä Rooma oli muinaisen Babylonin poliittis-uskonnollisen toiminnan manttelinperijä, taloudellisessa toiminnassaan se asteli Tyroksen – oman aikansa suurimman talousimperiumin – jalanjäljissä. Se, että Babylon (Ilmestyskirjan) luvussa seitsemäntoista ratsastaa pedolla, kuvaakin hyvin sitä, kuinka Rooman korruptoiva taloudellinen vaikutus perustui sen poliittis-sotilaalliseen mahtiin, jota myös uskonnollinen koneisto oli tukemassa.(4)

Niidenkin, jotka ovat tottuneet perinteisten tulkintamallien opetuksiin, on helppo ymmärtää tulkinta, jonka mukaan pedon merkki on vertauskuvallinen ja liittyy ihmisen mieleen ja tekoihin. Yleinen kysymys nykyisen tulkinnan edustajille on kuitenkin se, miten merkkiin liittyvä mahdollisuus ostaa ja myydä voisi olla merkin tavoin vertauskuvallinen. Tässäkin tulee muistaa se, että Johannes kirjoittaa ensisijaisesti oman aikansa lukijoille. Pedon merkkiin liittyvä mahdollisuus ostaa ja myydä oli tuohon aikaan liittyvä esimerkki painostuksesta, joka ajoi ihmisiä hyväksymään ja tunnustamaan keisarin jumalana. Jos Johannes olisi kirjoittanut meidän aikanamme, hän olisi saattanut käyttää toisenlaista esimerkkiä painostuskeinosta, jolla ihmisiä ohjataan pois todellisen Jumalan tunnustamisesta ja palvonnasta.

Jakeesta välittyy siis se ajatus, että  kristityn oli tavanomaisessa elämässään  hyväksyttävä valtio ja sen hallinnon uskonnolliset, poliittiset ja taloudelliset käytännöt, välineet ja toimintatavat voidakseen ostaa tai myydä mitään. Varauksettoman hyväksynnän yhteiskunnassa saivat vain ne, jotka mukautuivat sen uskonnollisiin tavoitteisiin, jotka kävivät käsi kädessä taloudellisten tavoitteiden kanssa.

1 daSilva, David A. ”The Social Setting of the Revelation to John”.

2 Beale, G. K. The Book of Revelation.

3 sama.

4 Jauhiainen, Marko. ”Ilmestyskirjan taloudellinen kritiikki”

Toisen tulemuksen toivo vai pelko?

Ristin Voiton numerossa 3/13 (16.1.2013) oli espoolaisen yliopistonlehtori Maria Kelan Kristuksen toiseen tulemukseen liittyvä kolumni otsikolla "Pelko".

Kela kertoo näin: "Alle kymmenvuotiaana suurin pelkoni oli, että olisin ylöstempauksen päivänä se, joka jätetään. Että jäisin kiinni johonkin hopealusikkaan, niin kuin pyhäkoulusta lahjaksi saadun värityskirjan Päivikki; siinä tarinassa tyttö ottaa äidin lusikkalaatikosta luvatta hopealusikan ja näkee yöllä painajaista ylöstempauksesta, jossa jää itse kiinni jättiläismäiseksi kasvaneeseen lusikkaan, ettei sellaista pääsisi tapahtumaan".

Kela jatkaa muisteluaan: "Eräänä päivänä yleensä säyseä veljeni suuttui minulle niin, että otti vasaran ja löi sillä polveeni. Ei se sattunut, mutta järkytti. Seuraavana yönä pyysin Jumalalta, että hän sitoisi minut kiinni siihen vasaraan ylöstempauksessa, koska pikkuveljeni ei kuitenkaan ymmärtäisi olla ottamatta pedon merkkiä. Ei sitä voi jättää tänne, käsitätkö Jumala". 
... 
Ainoa pelko, jota en päässyt karkuun, oli siis ylöstempaus. ... Aamuin illoin kävin läpi tietoiset ja salaiset syntini ja rukoilin itseni turvaan. Ahdistusta aiheutti eniten se, että sisarukset jäivät kontrollini ulkopuolelle. Saatoin rukoilla vain omat syntini anteeksi."


Tulkinnan murroksesta kertoo Kelan kolumnin päättävä kappale: "... laitoin roskiin Päivikki-värityskirjan, jonka tyttäreni sai vielä 1900-luvun loppumetreillä pyhäkoulusta. Ekaluokkalaisena hänen suurin pelkonsa oli ilmastonmuutos, mutta Vesseli-raamatun lupaus Jeesuksen takaisintulosta sai hänen silmänsä sädehtimään. Lusikkatarinoiden aika on ohi, ja lapsemme tarvitsevat toivon luomakunnan tulevasta vapautuksesta. Kunpa se tapahtuisi jo tänä vuonna!"

Näissä katkelmissa voi nähdä viitteitä aiemmin RV:ssä ja tässäkin blogissa  keskustelultuun "rimaa kohottavaan pyhityselämän opetukseen", samoin kuin dispensationalistisen, kaksiosaisen tulemuksen opetukseen. Kela lienee edellä mainittuun opetukseen liittyen ajatellut, että ei oikeastaan haittaa vaikka hän jäisi pois toisen tulemuksen ensimmäisestä osuudesta, salaisesta tempauksesta, koska hän siten voisi pelastaa pikkuveljensä ja yhdessä kokea marttyyrikuoleman, jonka pedon merkistä kieltäytyvät kohtaisivat. Tällä tavoin he kuitenkin voisivat molemmat lunastaa paikkansa taivaan ikuisuudessa.

Itse en muista kyseistä Päivikki-värityskirjaa; josko olen koskaan sellaista pyhäkouluistani saanutkaan. Tunnen kuitenkin muitakin keski-ikäisiä, joilla ensimmäinen ajatus toisesta tulemuksesta puhuttaessa tuo mieleen saman "petomaisen" lusikan. 

Kelan kolumni vahvistaa ennen kaikkea kahta ajatustani: 1) ennen 80-lukua nuoruutensa kokeneiden sukupolvien toisen tulemuksen odotukseen liittyi usein pelkoa, 2) nykynuorten "lopunajallinen" huolet liittyvät useimmin ympäristöongelmiin ja ilmastonmuutokseen kuin Lähi-Idän tilanteeseen, kolmanteen maailmansotaan tai pedon merkkeihin.

Kai Antturin Ilmestyskirja ja lopun ajat

Suuresti arvostamani, nyt jo edesmennyt hengellinen johtaja Kai Antturi esitti minulle eräässä (ja kuten aina, hyvää vuoropuhelua sisältäneessä) tapaamisessamme ajatuksen Ilmestyskirjan kiastisesta rakenteesta. Hän luonnosteli mallin myös paperille. Se tallentui kirjeeseen, jonka myöhemmin lähetti minulle.

Tällaisen tulkintaperinteen säilyttäminen on tärkeää, jottei se muuttuisi ns. katoavasta kansanperinteestä kadonneeksi kansanperinteeksi. Olkaa hyvät!

Lainailen myös osia hänen kirjeestään, joka kertoo toisaalta helluntailiikkeen suhteesta traditioiksi kasvaneista tulkinnoista poikkeaviin näkemyksiin ja toisaalta Kain hienosta lähestymistavasta henkilökohtaisella tasolla.

"Rauhaa! Arto (Antturi) antoi minulle luettavaksi tutkielmasi Ilmestyskirjasta. Oli hieno kokemus lukea ja todeta, että
1. Olet tehnyt suurtyön ja lukenut paljon lähdeteoksia.
2. Olet löytänyt yhden Ilmestyskirjan pääsanomista: Toivon.
3. Olet pyrkinyt vakavasti perehtymään Raamatun hermeneutiikkaan ja eksegeesiin."

"Esitin 17.4.1982 Nastolassa Uudenmaan ja Etelä-Hämeen veljespäivillä poikkeavan käsitykseni Hartosen tulkinnasta, jolloin monet saarnaajat ilmoittivat olevansa samalla kannalla kuin minä. Päädyimme siihen, että emme tee näistä näkemyseroista riitaa. Minun näkemykseni hyväksyttiin siis siinä piirissä "helluntaiherätyksen" yhdeksi tulkinnaksi. Lyhyesti: Uskon, että Jeesus noutaa omansa vasta suuren ahdistuksen jälkeen, Matt. 24.2.

Esitin tämän näkemyksen myös Ristin Voitossa julkaistussa artikkelissa N:o 1/92, jota ei ole otettu mukaan tutkielmassasi *1). Sain palautteena lukijoilta, myös saarnaajilta, noin 200 liuskaa.
Ymmärrän, että Raamattuopisto haluaa antaa vain yhdenlaista opetusta *2), mutta jos se haluaa antaa oikean kuvan siitä, mitä helluntailaisten ja saarnaajien keskuudessa tästä asiasta on ajatellaan, niin olisi rehellistä myöntää opetuksen epäyhteneväisyys.
Tutkimuksessa korostuu siis liian voimakkaasti ajatus, että helluntaiherätyksellä on asiasta yhtenäinen ja virallinen käsitys."

"Olen usein sanonut, että kukaan meistä ei tiedä mitään Jeesuksen tulemuksesta. Me voimme vain lukea ja tulkita ja uskoa meille jätettyjä tekstejä. Tietomme on vajavaista.

Toivotan sinulle intoa perehtyä vielä perusteellisemmin Ilmestyskirjan mahtavaan sanomaan.

Veljesterveisin

Kai"


*1) Selitys siihen miksi Kain RV:n N:ossa 1/92 esittämää näkemystä ei otettu huomioon tutkielmassani, on se, että vuonna 2000 RV:n vuosikertoja ei vielä ollut tuotettu digitaaliseen, helposti tutkittavaan muotoon. Halusin siis yksinkertaisesti vähentää tutkittavan materiaalin määrää, joten valitsin vain osan 90-luvun vuosikerroista satunnaisesti. Määrä ja metodi oli lopputyöni ohjaajien näkemyksien mukaan riittävän kattava antamaan todellisen kuvan siitä, millaisessa tilassa Helluntaiherätyksen Ilmestyskirjan tulkinta siinä hetkessä oli.

*2) Kain ajatus Raamattuopiston halusta antaa vain yhdenlaista opetusta on siinä mielessä vanhentunut, että nykyisin Iso Kirja -opiston nimellä toimivaa Raamattuopistoa jopa moititaan siitä, että se antaa liian laajan repertuaarin tulkintoja opiskelijoiden purtavaksi ilman, että pitäytyisi/suosittelisi/opettaisi vain yhtä, yleensä "Hartosen mallia" mukailevaa näkemystä.