Vangituille vapautusta - mutta miten?

 

Julkaistu: Kristitty 12/2006

"Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta". Luuk. 4:16-19.

MISTÄ VAPAUTUKSEN TEOLOGIASSA ON KYSYMYS?

Vapautuksen teologia on teologisten tiedekuntien sijasta syntynyt sorrettujen kansanryhmien parissa kujilla ja aitovierillä. Sen edustajien mielestä kristillisyyden päätavoitteita on köyhyydestä ja sorrosta vapautuminen. Vapautuksen teologia on kontekstuaalista teologiaa, mikä tarkoittaa Raamatun ja seurakuntien oppien soveltamista suoraan ympäröivään sosiaaliseen ja kulttuurilliseen tilanteeseen.

Vapautuksen teologian toimintaperiaatteena on ”näe, arvioi ja toimi.” Tämä kehottaa katselemaan ympäristöä ja sen jälkeen arvioimaan, mitä arvoja Raamatun ja kristillisyyden pohjalta tilanteessa tulisi painottaa. Lopuksi tulisi toimia sen mukaan, mitä uskotaan Jumalan haluavan kunkin siinä tilanteessa tekevän, sanovan tai rukoilevan.

Vapautuksen teologialle tunnusomaisia piirteitä ovat mm. käytännön tekojen painottaminen, yhteiskuntatieteiden nostaminen teologian rinnalla ja rakkauden painotus. Sen edustajat eivät juuri arvosta teologisia pohdintoja, vaan pyrkivät muuttamaan sortoa aiheuttavia järjestelmiä ja rakenteita, osan hyväksyessä jopa väkivallan Vanhan testamentin esikuvien mukaan.

Kolme päähaaraa

Vapautuksen teologian kolme päähaaraa ovat Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologia, afrikkalainen mustateologia ja länsimainen feministiteologia. Vapautuksen teologia kehittyi alun perin 1960-luvun jälkipuoliskolla Latinalainen Amerikan katolisen kirkon sisäisenä uudistusliikkeenä vastauksena maanosan äärimmäiseen sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen.

Mustien vapautuksen teologia puolestaan on huolestunut rotuun perustuvasta syrjinnästä, erityisen otollista maaperää sille on ollut Etelä-Afrikka. Myös ajatus Mustasta Messiaasta on peräisin mustan teologian edustajilta. Euroopassa tutuin vapautuksen teologian muoto on feministiteologia, jonka edustajat ovat huolissaan naisten eriarvoisuudesta niin seura- kuin yhteiskunnassa.

Toiminta pyhittää keinot?

1960-luvulta alkaen yhteiskunnassa lisääntynyt aktivismi keskitti myös kristittyjen huomion sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja poliittiseen sortoon. Radikaalit kristityt kyllästyivät yleisen ateismin esittämään älylliseen haasteeseen. Jos Jumala on todellinen, hän on kiinnostunut vapauttamaan ihmiset sorrosta ja kurjuudesta, ajateltiin. Näin kristillisyyden ydinsanomaksi muodostui vapautus.

Vapautuksen teologia toivoo seurakuntien muuttavan yhteiskuntaa jo nyt mahdollisimman paljon tulevan Jumalan valtakunnan kaltaiseksi. Päämäärä on niin arvokas, että jopa sotilaallinen toiminta sen saavuttamiseksi on hyväksyttävää, esimerkiksi Nicaraguan diktaattori Somozan syrjäyttäneessä sandinistisissiliikkeessä oli runsaasti vapautuksen teologian pappeja.

Vapautuksen teologiaa on arvosteltu siitä, että se keskittyy sosiaalisiin muutoksiin ja politiikkaan ja sivuuttaa uskon ja evankeliumin julistuksen. Sen sanotaan tulkitsevan Raamattua yksipuolisesti ja korostavan inhimillisen toiminnan osuutta Jumalan suunnitelmassa oikeuttaakseen omat päämääränsä.

Raamatun tulkinta

Vapautuksen teologia syrjäyttää perinteisen raamatuntulkintaperiaatteen, jossa tekstiä tarkastellaan kirjoitushetken kontekstissa. Sen periaatteiden mukaan tekstiä on tulkittava sen nykyisessä kontekstissa, meidän tilanteessamme. Vapautuksen teologiassa kristityn tärkein tehtävä on toteuttaa vapaus, johon ”Kristus on meidät vapauttanut.”

Vapautuksen teologit tulkitsevat Jeesuksen jyrkät sanat maallisia hallitsijoita kohtaan kirjaimellisesti. Jeesuksen oma ohjelmajulistus (Luuk. 4:16-19) tulkitaan yhteiskunnalliseksi vapautukseksi, ei hengelliseksi synneistä vapauttamiseksi, kuten yleensä. Kristityn, joka ei itse kärsi, tulee auttaa kärsiviä ja ryhtyä toimiin sorrettujen puolesta.

Esikuvat Raamatusta

Vapautuksen teologit pitävät Moosesta esikuvanaan. Tämä kärsi nähdessään kansaansa sorrettavan ja ryhtyi käytännön toimiin kohdaten sortajat rohkeasti. Mooses osoitti ihmeillä Jumalan voiman ja johti kansansa lopulta palvelemaan Jumalaa vapaasti. Israel onkin esimerkki Jumalan käytännön vapautustyöstä, malli Jumalan toiminnalle myös nykyajassa.

Vapautuksen teologit ajattelevat Jumalan asioihin puuttuessaan käyttävän usein Mooseksen lailla yhtä koskettamaansa henkilöä. Tällaisia yksilöitä ovat olleet esimerkiksi mustien oikeuksien esitaistelijat pastori Martin Luther King ja piispa Desmond Tutu. Lähetyskentillä jopa lähetystyöntekijä saatetaan kokea tällaiseksi vapauttavaksi johtajaksi.

Vapautus vain synneistä?

Viime aikoina on keskusteltu paavalilaisen julistuspainotteinen teologian ja sosiaalisen vapautuksen teologian suhteesta. Julistustyötä on pitkään painotettu sosiaalisen työn kustannuksella, mikä tutkijoiden mukaan on johtunut vapaiden suuntien lopunaikojen teologiasta. Usko Jeesuksen pikaiseen toiseen tulemukseen synnytti kiireen julistaa evankeliumia, vapautusta synneistä. Sorrosta ja köyhyydestä vapauttaa pikaisen toisen tulemuksen jälkeen ilmestyvä Jumalan Valtakunta. Viimeaikoina Jeesuksen pikaisen toisen tulemuksen odotus on yleisesti hiipunut ja niinpä sosiaalisen työn osuus monien lähetysjärjestöjen työssä on alkanut kasvaa.

Kirjallisuutta:

Bray, Gerard. Biblical Interpretation: Past & Present. (1996)

Burgess, Stanley M. and Gary B. McGee. Dictionary of Pentecostal and Charismatic Movements. (1988)

Dempster, Murray A. etc. editors. Called & Empowered: Global Mission in Pentecostal Perspective. (1991)

Grenz, Stanley J. & Roger E. Olsen. 20^th-Century Theology: God & the World in a Transiotional Age. (1992).

Latvus, Kari. Arjen teologia: Johdatus kontekstuaaliseen raamatuntulkintaan. (2002)

Steyne, Philip M. In Step with the God of the Nations: A Biblical Theology of Missions. (1992)

Raamatullinen lähetysteologia

Luento Helluntaiherätyksen lähetyskoulutuksessa

Raamatullinen teologia (Biblical Theology)

Raamatulliset teologit uskovat Jumalan etenevään ja lisääntyvään ilmoitukseen itsestään historiassa. Raamatullisessa teologiassa ei ole ennalta valmiita otsikoita, joihin etsitään sisältö (vrt. systemaattinen teologia), vaan se tutkii Raamattua löytääkseen sieltä opilliset suuntaviivat. Se keskittyy tutkimaan suoraan kirjoituksista nousevia historiallisia tosiasioita ja toistuvia kuvioita. Lisäksi sen edustajat ovat kiinnostuneita historiallisen tapahtumaympäristön vaikutuksesta kirjoituksiin.

Raamatullinen lähetysteologia (Biblical Theology of Missions)

Raamatullinen lähetysteologia on eräs raamatullisen teologian alahaaroista. Myös se pohjautuu kirjoituksista suoraan nouseviin tosiasioihin ja malleihin. Se keskittyy Raamatullisen teologian lailla historian saatossa tapahtuneeseen ilmoituksen etenemiseen, mutta lähetysteemassa.

Raamatullinen lähetysteologia ajattelee lähetysteeman löytyvän Raamatun ensimmäisiltä lehdiltä. Missio Dei, Jumalan tehtävä on luomisesta lähtien ollut ja tulee olemaan hänen hyvän tahtonsa ja pelastuksen julistaminen kaikille maailman kansoille.

Raamatullinen lähetysteologia jakaa Missio Dein kahteen eri vaiheeseen Raamatun historian kahden pääjakson mukaisesti. Vanhan testamentin aikana Jumala käytti valitsemistaan yksilöistä syntynyttä kansakuntaa huutamaan ihmisille; ”Tulkaa.” Uuden testamentin ajan koittaessa Jumala huusi seurakunnalle: ”Menkää”.

Missio Dei liittyy Kristukseen, Jumalan työn huipennukseen. Kaikki kirjoitukset puhuvat Kristuksesta (Luuk. 24:27). Hän oli lähetetty, hän opetti muita lähtemään ja lopuksi hän lähetti ihmiset kaikkien kansojen pariin kertomaan pelastuksesta.

Missio Dei Vanhassa testamentissa: lupauksen säilyttäminen

Missio Dein esiintyy ensimmäinen kerran jo kohdassa Gen. 3:15, mutta alkoi toden teolla vasta Jumalan puuttuessa yksilön, Abrahamin elämään. Hän sai lupauksen, jonka mukaan ”saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille” (Gen.12:1-3). Lupaus sisälsi myös missiologisia aineksia. Abrahamin perillisten tuli säilyttää ja siirtää siunaus/lupaus aikojen halki.  

Jumalan lupaus Abrahamille liittyy evankeliointiin ja lähetystyöhön siten, että Uuden testamentin käyttämä sana Vanhan testamentin “lupauksesta” on nimenomaan evangelio. Lupaus uudistetaan Vanhassa testamentissa useassa vaiheessa esim. Nooan, Daavidin ja Israelin, Jeremian liitoissa.

 

Missio Dei Uudessa testamentissa: lähtöön voimaannuttaminen

Lähetysteema jatkuu Uudessa testamentissa Jeesuksen ohjelmajulistuksessa. Hän oli tullut julistamaan hyviä uutisia (evangelio) köyhille ja sorretuille niin hengellisessä kuin maallisessa mielessä. Uudessa testamentissa lupaus alkaa laajeta koskemaan pakanoita.

    

Ihmiset tarvitsevat Pyhän Hengen apua tehtävässään julistaa evankeliumi kaikille kansoille. Alkuseurakunta ja opetuslapset saivat voiman jatkaa Jeesuksen lähetystehtävää ottaessa vastaan Pyhän Hengen. Jeesus kehotti pientä armeijaansa odottamaan valtuutusta ja voimaa ja vasta sitten lähtemään kaikkeen maailmaan (Joh. 20:20-21 ja Apt. 1:8). Missio Dei laajenee Apt. 2. luvun tapahtumien jälkeen. Tapahtumat siirtyvät Palestiinan ulkopuolella pakanoiden pariin.

Helluntailainen lähetysteologia

Helluntaiherätyksen keskeisiä teemoja ovat Pyhään Henkeen liittyvät ilmiöt ja Jeesuksen pikaisen toisen tulemuksen odotus. Lähetystyötä on motivoinut toisen tulemuksen jouduttaminen.

    

Helluntaiherätyksen lähetystyön tavoitteena on se, että kaikki kansat saisivat kuulla evankeliumin, sillä vasta tämän jälkeen tulee loppu (esim. Matt. 24:14). Herran toisen tulemuksen eli lopun ”viivästyminen” käsitetään Jumalan armona, joka antaa lisäaikaa julistukseen ja kääntymiseen (2.Piet. 3:9).

    

Lähetystyön ajatellaan jouduttavan odotettua toista tulemusta (2. Piet. 3:12). Kaikkien kansojen mahdollisimman nopeaan tavoittamiseen liittyy panostus niin Raamatun käännöstyöhön kuin mediateknologian ja tietotekniikan hyödyntämiseen.

    

Helluntaiherätyksessä uskotaan myös ”pakanain täyden luvun” (Room. 11:25) liittyvän toisen tulemuksen hetkeen. Vain Jumalan tietää, milloin pakanoiden lukumäärä täyttyy, mutta sitä nopeuttaa panostus lähetystyöhön.

Evankeliointi vai sosiaalinen apu

Toisen tulemuksen odotuksen ollessa huipussaan lähetystyö keskittyi evankeliointiin. Nykyisin toisesta tulemuksesta ei juuri puhuta ja samaan aikaan perinteinen lähetystyö on muuttumassa kehitysyhteistyöksi.

    

Kristillinen avustustoiminta jaetaan usein kahteen luokkaan: sosiaaliseen toimintaan ja sosiaaliseen avustukseen (social action ja social welfare). Kristittyjen lisäksi kaikki hyvät ihmiset auttavat sorrettuja. Muista auttajista kristittyjen apu eroaa vain siinä, että se voi muuttaa ihmisen koko elämän ja tulevaisuuden.

    

Jeesuksen valtakunta-opetuksen mukaisesti kristityn tehtävänä on julistaa, tehdä kaikki kansat opetuslapsiksi ja olla kiinnostunut kaikkien hyvinvoinnista - olivatpa he syntisiä tai pelastettuja. On vaikeaa yhdistää kaikki, vaikka se olisi tehokkain tapa toteuttaa Missio Dei.

Kristillinen avustustyö ja ”vähimmäiset”

Lähetystyön avustuspuolta saatetaan perustella Jeesuksen huolella vähimmistä. Matteuksen evankeliumissa mainitaan useassa kohdassa ”yksi näistä vähimmistä.” Esimerkiksi Matt. 25:40 todetaan: ”Mitä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Kohdassa puhutaan kristityistä, samoin kuin myös kohdassa Matt. 10:40-42.

    

Vähimpiä ovat tämän päivän seurakuntalaiset. Tätä tukee myös Luukkaan evankeliumin kohta 10:16. Paavali ilmaisee Jeesuksen opetuksia tukevan periaatteen auttaa ennen muita kristittyjä (Gal. 6:10). Autetaanko nykyisin ensin seurakuntalaisia vai viedäänkö apu pois heidän ulottuviltaan?

”Perinteinen” lähetystyö vai ”nykyaikainen” lähetystyö

Lähetystyössä on tullut viimeaikoina tutuksi myös termit KYT- ja teltantekijätyö. Se tarkoittaa, että joku työskentelee ulkomailla (teltantekijä) esimerkiksi kehitysyhteistyössä (KYT) ja evankelioi työn ohessa mahdollisuuksien mukaan tapaamiaan ihmisiä. Tämä on käyttökelpoinen tapa levittää evankeliumia alueilla, jotka ovat muuten suljettuja.

    

Pohdittavaa:

    

Teltantekijä-KYT-työ helpottaa seurakuntien taloudellista kynnystä lähettää ihmisiä lähetyskentälle. Se kuitenkin saattaa vähentää seurakuntalaisten sitoutumista lähetystyöhön, sillä teltantekijöiden ajatellaan toimivan ”kentällä” kuten ihmiset kotimaassa töissään tai vapaa-ajassaan. Tämä puolestaan saattaa alentaa lähetystyön ja lähetystyöntekijöiden arvostusta.

     

Teltantekijä-KYT-lähettien ajatellaan myös pärjäävän omilla tuloillaan. Näin ollen lähetystyön ei koeta tarvitsevan enää rahalahjoja yhtä paljon kuin ”perinteisen” päätoimisen lähetystyön.

Esittelyssä Suomen helluntaiherätys

Luento kansainvälisen ja ekumeenisen toiminnan koulutusohjelmassa (KETKO).

HELLUNTAIHERÄTYKSEN TAUSTA JA HISTORIAA

Herätysliike syntyi Yhdysvalloissa vuonna 1901. Se levisi vuosisadan alkupuolella kaikkialle maailmaan. Liikkeen juuret ovat anglo-amerikkalaisessa evankelikaalisessa teologiassa (metodistit, pyhitysliike ja amerikkalainen herätyskristillisyys).

Metodismin 1700-luvulla perustaneen John Wesleyn ajattelua Pyhästä Hengestä, erityisesti uudestisyntymän jälkeistä toista siunausta voi verrata helluntailaisten ajatukseen uskoontulon jälkeisestä Pyhän Hengen kasteesta, jonka selkeimpänä tunnusmerkkinä pidetään kielilläpuhumista.

Wesleyn jälkeen 1800-luvulla erillistä kokemusta Pyhästä Hengestä painottivat mm. Charles Finney ja Dwight L. Moody. Pyhitysliike syntyi tälle perustalle 1867 vastaliikkeenä metodismin maallistumiselle. Se painotti uudestisyntymis- ja erillistä Pyhän Hengen kokemusta ja siihen kytkeytyi myös vahva raamattukoululiike.

Kansasissa, Topekan raamattukoulussa vuonna 1900 Charles F. Parhamin johdolla tutkittiin Apostolien tekoja. Sen viiden kohdan pohjalta[1] itsenäisesti toimineet ryhmät tulivat siihen tulokseen, että helluntain siunaukseen, jonka ajateltiin voimaannuttavan lähetystyöhön, liittyi vierailla kielillä puhuminen. Vuodenvaihteen rukoushetkissä ilmiötä alettiin kokea. Eräs oppilaista oli musta pastori William Seymour, jonka toimipaikasta Los Angelesin Azusa-kadulla alkoi 1906 laajalti levinnyt ja julkisuutta saanut herätys.  

Nykyisin helluntailais-karismaatikkoja lasketaan olevan yli 500 miljoona. Helluntaiherätyksestä on muodostunut protestanttisuuden valta-uoma. Helluntaiseurakuntia yhdistää Jumalan Sanan (Raamatun) painotus, Uuden testamentin seurakuntamalli ja karismaattisuus, joka pitää sisällään ajatuksen siitä, että Pyhän Hengen toiminta ja armolahjat kuuluvat kaikille kristityille kaikkina aikoina.

Helluntaiherätyksen toimintaan ja voimakkaaseen lähetystyöhön on vaikuttanut vahva Kristuksen toisen tulemuksen ja lopunaikojen odotus. Tämä selittää osittain voimakkaan laajenemisen niin Suomessa kuin maailmalla.

HELLUNTAIHERÄTYS SUOMESSA

Suomessa heräsi lähinnä metodistien joukossa kiinnostus maailmalla leviävää helluntaiherätystä kohtaan. Liikkeestä olivat kiinnostuneita myös isänmaalliset Kotimaan, Keskisuomalaisen ym. lehtien päätoimittaja Pietari Brofeldt (Aho) ja hänen veljensä Juhani. Suurinta kiinnostusta osoitti kuitenkin ns. ”narvalaisten” lestadiolaisten ryhmä, joiden joukkoon liittyi tunnettu naisvaikuttaja Hanna Castren. Pietaria ja Hannaa on kutsuttu helluntaiherätyksen isä- ja äitihahmoiksi.

Suomeen helluntaiherätyksen toi narvalaisten kutsumana norjalainen T.B. Barratt vuoden 1911 syksyllä. Hän saavutti kiertueellaan laajat kristilliset piirit. Suomeen jäi uskovien joukko, joka ajatteli Pyhän Hengen kasteesta samalla tavalla. Ensimmäinen helluntaiseurakunta, Siloam-seurakunta erosi baptisteista vuonna 1915. Ensimmäinen jakaantuminen seurakuntalinjalaisiin ja helluntaiystäviin tapahtui pian tämän jälkeen.

Helluntaiherätys täytti Suomessa 100 vuotta vuonna 2006. Suomessa on helluntaiseurakuntia 238, ja yhteinen jäsenmäärä 45432 (seurakuntaopas 2006). Jäsenmäärä koostuu varsinaisista seurakuntalaisista, jotka uskoon tultuaan on kastettu ja liitetty seurakuntaan. Määrässä ei ole huomioitu seurakuntalaisten lapsia, jotka eivät ole ”tulleet uskoon” ja kastattaneet itseänsä. Lisäksi laskelmasta puuttuvat maamme ruotsinkieliset helluntaiseurakunnat ja niiden jäsenmäärä.

HELLUNTAIHERÄTYKSEN OPPI JA OPETUS

Helluntaiherätys korostaa Raamatun opillista merkitystä. Henkilökohtaista uskonratkaisua seuraa kaste, jonka jälkeen voi liittyä seurakuntaan. Uuden testamentin alkuseurakunnan aikaa ja käsityksiä pidetään tavoiteltavana. Tähän liittyy voimakas lähetystyö sekä ihmeet ja armolahjat.

Yhteistä kirjallista ja sitovaa uskontunnusta ei ole (ks. liite). Helluntaiherätystä koskevia opillisiin ja muihin linjakysymyksiin liittyviä linjauksia tehdään nk. talvipäivillä, joihin osallistuu pääasiassa seurakuntien työntekijöitä ja vanhimpia. Lausumat ovat vain suosituksia, sillä seurakunnat päättävät toteutuksesta itsenäisesti. Ongelmatilanteissa apua antavat eri maakuntien edustajista koottu nk. neuvoa antavat veljet. Lisäksi järjestetään nk. veljeskokouksia.

HELLUNTAIHERÄTYKSEN KOULUTUSTOIMINTA

Helluntaiherätyksellä on myös omaa teologista, pastoraali- ja lähetyskoulutusta. Herätyksen raamattuopisto perustettiin Paimioon 1952. Suuremmat tilat saatiin Hattulan Katinalasta vuonna 1959. Vuonna 1990 toiminta keskitettiin Keuruulle. Lähes 60 hehtaarin alue alkoi palvella sekä opistona että konferenssi- ja matkailualueena. Nimeksi tuli Iso Kirja. Se sai kansanopisto-oikeudet vuonna 1995. Vuodesta 1994 alkoi yhteistyö amerikkalaisen Global Universityn kanssa. Ohjelmaan kuuluvat sekä B.A.- että M.A.- tason kurssit. Viime vuosina tutkinnot on voinut suorittaa myös yhteistyössä Walesin yliopiston kanssa.

HELLUNTAIHERÄTYKSESTÄ HELLUNTAIKIRKOKSI

Suomen helluntaiherätyksen piirissä esiintyi halua rekisteröityä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Asiasta keskusteltiin useilla helluntaiherätyksen Talvipäivillä. Vuonna 2001 helluntaiseurakuntien edustajat päättivät antaa luvan helluntaiseurakunnista muodostuvan uskonnollisen yhdyskunnan perustamiseen. Tammikuussa 2002 allekirjoitettiin asiakirja Suomen Helluntaikirkko -nimisen uskonnollisen yhdyskunnan perustamiseksi ja yhdyskunta rekisteröitiin.

Syksyllä 2003 Suomen Helluntaikirkon hallitus päätti anoa opetusministeriöltä uskonnollisille yhdyskunnille uskonnonvapauslain ja avioliittolain mukaan myönnettävää vihkioikeutta. Ensimmäinen helluntaipastorin suorittama vihkiminen tapahtui marraskuussa 2004 Helsingissä.

Rekisteröinnin vastustajat ovat perustaneet Ristin kansa -lehden, aloittaneet oman raamattukurssitoiminnan ja toimivat Helluntaikansa ry –nimisen yhdistyksen puitteissa.

Lisätietoa: http://www.ecredo.fi/helluntaikirkko/  ja  http://www.helluntaiherätys.fi/  sekä http://www.helluntaikansa.fi/

Lähteet:

Ahonen, Lauri K. Suomen helluntaiherätyksen historia. Päivä, 1994.

Dayton, Donald W. Theological Roots of Pentecostalism. Zondervan, 1987.

LIITE:

Helluntaiseurakunnan uskon pääkohdat

1. Pyhä Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan sana ja oppimme ainoa perusta.

2. On yksi, iankaikkinen Jumala kolmessa persoonassa: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Jumala on taivaan ja maan luoja.

3. Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi ihmiseksi neitsyt Mariasta ja eli synnittömän elämän opettaen ja tehden tunnustekoja. Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti maailman synnin, nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen Isän oikealle puolelle.

4. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja yhteyteensä, mutta syntiinlankeemuksessa ihminen joutui eroon Jumalasta. Uskomalla Jeesukseen ihminen saa lahjaksi vanhurskauden ja uudestisyntyy Jumalan lapseksi.

5. Pyhä Henki herättää ihmisen hengellisesti, niin että hän voi ottaa vastaan Jumalan valmistaman pelastuksen, jolloin Pyhä Henki tulee häneen asumaan. Jeesus Kristus kastaa uskovan Pyhällä Hengellä, joka jakaa armolahjoja seurakunnaan rakentumiseksi niin kuin apostolien aikana. Uskova on tarkoitettu elämään Pyhän Hengen täyteydessä Hengen hedelmää kantaen.

6. Seurakunta on Kristuksen perustama ja johtama, apostolien opetukselle rakennettu uskovien yhteisö. Kaikki uskovat kaikkialla ja kaikkina aikoina kuuluvat yhteen ja yhteiseen seurakuntaan, joka näkyvällä tavalla ilmenee paikallisseurakuntana. Jeesus Kristus käski seurakuntaansa tekemään kaikista kansoista opetuslapsia, kastamaan ja opettamaan heitä. Seurakunta muodostaa hengellisen papiston, jonka tehtävänä on palvella Herraa ja osoittaa kristillistä rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan.

7. Jeesuksen asettama kaste liittyy Jumalan pelastustyöhön. Kaste toimitetaan uskovalle Jeesuksen Kristuksen käskystä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen veteen upottamalla. Kastettu liitetään paikalliseen seurakuntaan.

8. Ehtoollinen on Jeesuksen seuraajilleen asettama muisto- ja yhteysateria, jossa hän on uskon kautta itse läsnä. Ehtoollinen julistaa Jeesuksen sovitustyötä ja on osallisuutta hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa.

9. Kaikki ihmiset kokevat ruumiillisen ylösnousemuksen. Vanhurskaat nousevat elämän ylösnousemuksessa ja jumalattomat tuomion ylösnousemuksessa.

10. Jeesus Kristus tempaa lupauksensa mukaan seurakuntansa luokseen, minkä jälkeen hän tulee kuninkaana hallitsemaan koko maailmaa. Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Tämä on vanhurskaiden ikuinen osa.

(www.saalem.fi)

---

[1] Apt. 2:4; 8:14-19; 9:17; 10:44-47; 19:1-6.

Millainen taivas on?

Jaksaisitko seisoa kädet ilmassa laulaen kolme päivää? Tai soittaa harppua kastepuku päällä kuukauden? Kiinnostaisiko jotakuta katsella sulassa sovussa ruohoa syöviä leijonaa ja lammasta 1 000 vuotta? Mitä nämä kestävät ikuisuuden? 

Ketäpä tervejärkistä ja elämänhaluista edellä kuvattu ajanvietto kiinnostaisi! Ihmiset ovat tottuneet liittämään kuvaukset harpuista ja valkoisista puvuista taivaaseen. Ne pohjautuvat Raamatun antamiin kuviin taivaasta. Viime aikoina huomiota ovat herättäneet myös kuolleista heränneen nigerialaispastorin kuvaukset taivas- ja helvettivierailuistaan.

Taivasikävästä ei nykyään puhuta yhtä usein kuin menneinä vuosikymmeninä. Takavuosina yleisiä olivat myös taivasikävästä kertovat laulut. Syyt taivasikävän ainakin näennäiseen hiipumiseen saattavat liittyä ympäristöömme. Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee tänä päivänä kohtuullisen tasainen vauraus ja turvallisuus.

Myös väärät käsitykset taivaasta saattavat vähentää taivasikävää. Kuvaukset antavat väärin tulkittuna taivaasta jopa tylsän kuvan elämyshakuiselle nykyihmiselle. Tätä etsintää eivät palvele esimerkiksi nigerialaispastorin kuvaukset taivaassa robottimaisesti yhtä aikaa käsiään kohottelevasta valkopukuisesta joukosta.

Ihmisten kuvaukset taivaasta

Ihmiset ovat kautta aikojen kokeneet taivasvierailuja. Nämä kokemukset kiertelevät maailmanlaajuisesti seurakuntia joko suullisesti, äänitteiden tai kirjojen kautta. Usein kertomuksien voisi ajatella olevan jopa kristillisiä versioita suosituista ”Salaiset kansiot” tyylisistä viihdeohjelmista. Ihminenhän on luonnostaan utelias löytöretkeilijä, sillä jo Adamia ja Evaa kiinnosti tuntematon.

Ihmiset liittävät taivaaseen maan päältä tuttuja asioita. Näyt kertovat taivaassa olevan jokia ja puita, eläimiä ja kaupunkeja. Siellä tavataan yleensä tuttuja, kaivattuja lähiomaisia ja ystäviä. Asunnot ovat hienoja, lapset leikkipuistoissaan lapsia ja vanhukset pirteitä. Ihmisten toiveet taivaasta täyttyvät ja yleensä vierailu rohkaisee heitä.

Ihmisten taivaskertomukset perustavat aina ilmestyksiin, jotka ovat unimaailmaan verrattavia kokemuksia, eivät koskaan todellisia tapahtumia. Tästä kertoo myös se, että ihmisten kuvaukset taivaan yksityiskohdista ovat muuttuneet vuosisatojen mukaan. Yhteistä kuvauksissa on oikeastaan niiden erilaisuus, joten sen perusteella taivaita olisi monia ja ne olisivat hyvin yksilöllisiä.

Raamatun kuvaukset taivaasta

Myös Raamatun sisältämät kuvaukset taivaasta perustuvat usein ilmestyksiin. Raamatun ilmestyksissä ja taivaskuvauksissa yhdistävä tekijä on se, että ne ovat tallennettu joko runokielellä tai vertausten muodossa. Näin ollen ne ovat edustavat aina vertauskuvallista, eivät kirjaimellista tapaa kuvata asioita ja todellisuutta.

Raamatun kuvauksetkin kertovat taivaasta maan päältä tuttujen asioiden kautta. Vaikka Raamattu antaa kaikkein luotettavimmat kuvat taivaasta, sen sisältämät kertomukset ovat vain yrityksiä selittää taivas ihmismielen ymmärrettäväksi.

Raamattu käyttää kaikkia tavanomaisia kirjallisuuden keinoja tehdäkseen asioista ihmisten ymmärrettäviä. Jumala hyödyntää Raamatussa Paavalin selvien opetusten lisäksi myös elämäkerrallisia ja kertomuksellisia aineksia, samoin kuin kuvakieltä viestinsä perille saattamiseksi.

Millainen taivas sitten on?

Mikä ihmisten tai Raamatun kuvauksista ja kertomuksista on tosi? Mikään kuvauksista ei ole oikea! Ihminen rajallisuudessaan ymmärtää taivaan parhaiten kuvien kautta. Raamatun kuvakieli ja vertaukset toimivat siten, että ne luovat kuulijalla mielleyhtymiä. Kuvaukset taivaasta haluavat tuoda mieleemme mielikuvan hyvän ja rauhallisen tyyssijasta.

Millainen taivas sitten todella on, jos mikään kuvauksista ei vastaa yksityiskohtaista todellisuutta. Taivas saattaa olla pikemminkin tila, toinen ulottuvuus, kuin paikka. Koska Jumala ei ole aikaan ja paikkaan sidottu, miksi taivaskaan olisi. Tätä tukee ajatus, että ihmisetkään eivät ole ylösnousemuksensa jälkeen yhtä sidottuja aikaan ja paikkaan kuin nykyolemuksessamme.

Ihmisten ja Raamatun antamissa kuvauksissa taivaasta on kaksi tärkeää yhteneväisyyttä. Ensinnäkin, taivaassa on hyvä olla ja toiseksi, Jumala on siellä läsnä. Taivaskuvauksissa olennaista ei ole miettiä yksityiskohtia, vaan kokonaisvaikutelmaa. Seuraava Raamatun kuvaus taivaasta on yksi parhaista, senkin tarkoitus on antaa kokonaisvaikutelma tulevasta:

... Hän (Jumala) asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut… Tämä on voittajan palkinto (Ilm. 21:3-7).
Tällaista paikkaa on jokaisella ikävä. Se ei ole tylsä, vaan kaiken puolin hyvä ja parempi kuin nykyisen elämän tarjoamat vaihtoehdot.

Jos emme tee sääntöjä taivaan yksityiskohtien suhteen, jokainen on vapaa kuvittelemaan hyvän paikan hyvän Jumalan läsnäolossa. Näin ollen taivasikävä tulee yhä useampien ulottuville. Taivaassa kaikki ovat tyytyväisiä siihen, mitä Jumala on omilleen varannut, toteutuivat sitten toivotut yksityiskohdat tai eivät.

Minäkin tiedän millaiseen taivaaseen haluaisin mennä!

Ilmestyskirjaan ja lopun aikoihin liittyvät sanahirviöt

Historiallinen näkökulma

Ilmestyskirja kattaa koko kirkkohistorian alkuseurakunnasta Jeesuksen toiseen tulemukseen asti. Näkökulman kannattajien suurin ongelma on se, että kirkkohistoria pitenee koko ajan ja tulkittavia tapahtumia tulee siten jatkuvasti lisää. Tulkinnalle on tyypillistä nähdä paavinvalta Ilmestyskirjan pedon valtana. Nykyisin vähäisintä kannatusta saava näkökulma, mutta suosionsa päivinä kannattajia olivat uskonpuhdistajat Luther, Wycliffe, Calvin ja myöhemmin Spurgeon.

Aikahistoriallinen eli preteristinen näkökulma

Ilmestyskirja on jo suurelta osin toteutunut kirkkohistorian ensimmäisinä vuosisatoina kirjoittamishetken jälkeen. Näkökulma jakaantuu kahteen haaraan, sekä perinteiseen että eksegeetikkojen preterismiin.

Eksegeetikot eli Raamatun alkuperäisen kirjoitushetken merkityksen tutkijat ajattelevat Johanneksen kuvaavan oman aikansa tilanteita vertauskuvien ja symbolien kautta. Mitään tulevaisuuden toteutumaa tekstille ei siis välttämättä tarvitse odottaa. Perinteiset preteristit uskovat Ilmestyskirjan olevan kirjoitettu ennen vuotta 60 jKr. ja ennustavan Jerusalemin ja Rooman tuhon sekä Jeesuksen toisen tulemuksen. Oman aikansa lukijoita kirja rohkaisi kestämään vainoissa.

Näkökulma ottaa huomioon tekstin merkityksen alkuperäisille lukijoille, ja painottaa sitä, että Johannes ei saanut sinetöidä kirjaansa, koska tekstin tapahtumien toteutuminen oli lähellä (Ilm. 22:10). Isaac Newton oli preteristisen näkökulman edustaja.

Futuristinen eli tulevaisuuspainotteinen näkökulma

Futuristinen tulkinta on vapaissa suunnissa niin suosittu, että harva tietää vaihtoehtoisista tavoista tulkita Ilmestyskirjaa. Tunnetuimpia näkökulman kannattajia ovat maailmalla C. I. Scofield, J. Walvoord, H. Lindsey ja Suomessa Hartonen, Meller, Kokkonen ja Kuosmanen. Näkökulma jakaantuu tavalliseen futurismiin ja dispensationalismin sävyttämään futurismiin. Dispensationalismi näkee lopunaikaan liittämiensä tekstien osoittavan, että Jumalalla on Israelille ja seurakunnalle erilaiset suunnitelmat lopulliseen pelastukseen.

Näkökulman mukaan kaikki Ilmestyskirjan kolmannen luvun jälkeinen teksti liittyy tulevaisuuteen. Futuristit ajattelevat Ilmestyskirjan etenevän aikajärjestyksessä, mutta kuvaavan kolmannen luvun jälkeen vain meidän aikamme välitöntä tulevaisuutta. Ongelmana on toteutumattomien tulkintojen päivitys.

Idealistinen eli hengellinen, allegorinen tai symbolinen näkökulma

Ilmestyskirjan tekstillä ei ole yhtä tiettyä toteutumaa, vaan se kuvastaa ajattomia ilmiöitä ja yhä uusiutuvia teemoja. Näkökulman kannattajien mielestä Ilmestyskirjan tapahtumat antavat hengellisiä oppitunteja periaatteista, joita ilmenee yhä uudestaan historian varrella. Periaatteita ovat esimerkiksi hyvän voitto pahasta, Kristuksen voitto Saatanasta ja Jumalan hallinta kaikkina aikoina.

Näkökulman etuna on Ilmestyskirjan tekstien rohkaiseva ja rakentava merkitys kaikille sukupolville kaikkina aikoina. Näkökulman kannattajia ovat myös monet futuristit, kuten G. E. Ladd ja R. H. Mounce, jotka täyttävät päänäkökulmansa aukkoja tällä näkökulmalla.

Hermeneuttinen näkökulma

Nykyisin Ilmestyskirjan tulkitsijoilla on tapana yhdistää Raamatun tulkinnallisesti terveimmät osat preteristisestä, futuristisesta ja idealistisesta näkökulmasta. Tällöin on myös suosittua jättää tulkintamalli nimeämättä tai antaa sille oma nimi. Näkökulma korostaa tekstin merkitystä alkuperäisten vastaanottajien ja lukijoiden tilanteessa ja johtaa siitä ajattomia, kaikille sukupolville merkittäviä sovellutuksia. Ilmestyskirja tulkitaan kirjallisuuslajiltaan vertauskuvien ja symbolien kautta sanomansa välittäväksi apokalyptiikaksi, joka on ajaton rohkaisun, kehotuksen ja varoituksen sana kilvoittelijoille. Näkökulman edustajia ovat esimerkiksi Bruce M. Metzger ja Suomessa allekirjoittanut.

REPRIPUTINONALISMI – VAI MIKÄ SE OLI? VAIVANAIKAAN LIITTYVÄT MALLIT

Pretribulationalismi (pre = ennen, tribulation = vaiva, ahdistus)

Tämän näkemyksen kannattajat uskovat Kristuksen toisen tulemuksen olevan kaksiosainen. Ensimmäinen, ns. salainen tempaus, tapahtuu ennen suurta vaivanaikaa (seitsemän vuoden ajanjakso), jossa Antikristus hallitsee. Tämän jälkeen uskovat viettävät Karitsan häitä, mutta palaavat Kristuksen kanssa murskaamaan pahan ja perustavat tuhatvuotisen valtakunnan maan päälle. Raamatusta poimitaan paikkoja, joiden mukaan uskovat eivät koe suurta ahdistusta (1. Tess. 1:10; 5:9, Room. 5:9). Näkemys liittyy dispensationalismiin.

Posttribulationalismi (post = jälkeen)

Tämän näkemyksen mukaan Kristuksen toinen tulemus on kertaluonteinen, eli Hän palaa vain kerran takaisin suuren vaivanajan jälkeen. Raamatusta poimitaan kohdat, joiden mukaan uskovat kokevat ahdistuksen (Matt. 24:9, 21, 29; Ilm. 7:14). Näkemys liittyy futurismiin tai historialliseen tulkintaan, muttei koskaan dispensationalismiin.

Midtribulationalismi (mid = keskellä)

Tämän näkemyksen kannattajat uskovat Kristuksen toisen paluun ensimmäisen vaiheen olevan vasta suuren vaivanajan puolivälissä. Uskovat joutuvat kokemaan kolme ja puoli vuotta vainoja, mutta Kristuksen tulemuksen ja seurakunnan poisoton jälkeen ne yltyvät. Näkemys yhdistää  raamatunkohdat, jotka kertovat uskovien kokevan suurta ahdistusta ja toisaalta säästyvän siltä. Näkemys liittyy dispensationalismiin.

TUHATVUOTISOPIN ELI MILLENIALISMIN ERI MUODOT

(mille = tuhat vuotta, annus = vuosi)

Premillenialismi (pre = ennen)

Jeesuksen toinen tulemus tapahtuu ennen kirjaimellista tuhatvuotisen valtakunnan perustamista maan päälle, jonka jälkeen luodaan uusi taivas ja uusi maa. Vapaiden suuntien vallitseva tulkinta eli dispensationalistinen premillenialismi eroaa perinteisestä premillenialismista uskoessaan, että Kristuksen tulemus on kaksiosainen ja että kansallisella Israelilla on suuri rooli Jumalan lopunaikojen ohjelmassa. Näkemys liittyy sekä historialliseen näkökulmaan että usein futurismiin.

Postmillenialismi (post = jälkeen)

Jeesuksen toinen tulemus tapahtuu vasta maan päälle perustetun tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen, jonka seurakuntien evankeliointityö mahdollistaa. Tehokkaan evankelioinnin seurauksena ajatellaan suurimman osan ihmisistä kääntyvän, jonka seurauksena maailmassa vallitsee rauha. Jeesus tulisi tämän jälkeen vain kerran perustaen uuden taivaan ja maan. Näkemys liittyy joskus preterismiin.

Amillenialismi (a = ei ole)

Amillenialismit tulkitsevat Ilmestyskirjan 20. luvun mainitseman tuhatvuotisjakson viittaavan vertauskuvallisesti pitkään ajanjaksoon, joka on Kristuksen ensimmäisen ja toisen tulemuksen välillä tai olevan symbolinen kuvaus ikuisuudesta. He toteavat, että Raamatun ainoa maininta tuhannen vuoden jaksosta sijaitsee Ilmestyskirjassa vertauskuvallisen tekstin keskellä, joten on luonnollista tulkita ajanjakso myös vertauskuvallisesti, ei kirjaimelliseksi tuhanneksi vuodeksi. Näkemys liittyy sekä preterismiin että usein idealismiin.

JULKAISTU OSANA ISOMPAA KOKONAISUUTTA RISTIN VOITTO -LEHDESSÄ 23.8.2008

Pelottaako Pedon merkki?

Milloin pedonmerkki tulee? Onko se jo keksitty? Minkälainen se on? Miten vältyn ottamasta sitä?

Nämä ovat kysymyksiä, jotka työllistävät Raamatun ja varsinkin Ilmestyskirjan lukijan mieltä. Pedonmerkki on niitä Raamatun käsitteitä, jotka ovat tuttuja myös ns. uskomattomille.

Ilmestyskirjan pedoiksi ja pedonmerkiksi on kautta historian arvuuteltu mitä erilaisimpia henkilöitä, asioita ja esineitä. Meidän aikamme ehdotuksia pedoiksi ovat esim. Saddam Hussein, Bill Gates. Edelliset sukupolvet pitivät petona Hitlerinä. Ajaton optio pedoksi on tietysti ollut kaikilla paaveilla vuoron perään. Pedonkuvaksi taas on arveltu televisiota, sillä sen on ajateltu antavan ”pedonkuvalle äänen” (Ilm. 13:15).

Pedonmerkiksi epäillään yhä tietyissä kristillisissä piireissä sunnuntain viettoa lepopäivänä. Pedonmerkin on arvailtu olevan EU:n päämajassa kuulemma sijaitseva ”Peto” –niminen tietokone. Ehdokkaita pedonmerkiksi ovat olleet myös aikoinaan teknologian edistysaskeleet: pankki- ja luottokortit, kaikissa tuotteissa oleva EAN –koodi – ja tietysti ehkä kaikista tuorein, mikrosiru.

Pedonmerkin ratkaisuyritykset ovat liittyneet usein myös suurvaltapolitiikkaan. Niin lopunaikojen kuin pedonmerkin tiimoilta on puhuttu ja kirjoitettu paljon jälkeenpäin hieman huvittaviakin tekstejä. Esimerkiksi Pirkko Säilä kertoo kirjassaan ”Tuomioyö 31.12.1999” miten vuosituhannen vaihteessa tulee maailmanloppu tai Tapio Nousiainen tulkitsee 6-luvulla kirjassaan "Mikä hetki yöstä on?" neuvostourheilijoiden verryttelyasuista tavatun CCCP:n ilman P:tä tarkoittavan pedon lukua 666. Otsikkoon liittyvää pelkoa pedonmerkistä on tunnettu aina!

Oikea ratkaisu tai tulkinta pedonmerkkiin ei löydy mediaa tai maailmanpolitiikkaa seuraamalla, vaan Raamattua tutkimalla. Pedonmerkin ymmärtämiseen apu ei siis ole sovittaa ympäristön asioita ja ajatuksia Raamattuun, vaan tuoda Raamatun asioita ja ajatuksia ympäristöön, tähän päivään. Tässä seurakunnat ovat usein epäonnistuneet, ja vaikutuksen suunta on ollut väärä.

Eräs johtava Raamatun tulkinnan periaate on ”Raamattua on tulkittava Raamatun omassa valossa”. Se on monille tuttu ja varmasti hyödynnetty tapa Raamattua lukiessa, joko tiedostaen tai tiedostamatta. Ilmestyskirja, jossa pedonmerkkikin esiintyy, on osa Raamattua, joten on hyvä etsiä taustaa ja selitystä pedonmerkille nimenomaan Raamatusta, ei niinkään ympäristöstä tai mediasta.

Vanha testamentti ja pedon merkki

Aloitamme Vanhasta testamentista. Moni ihmettelee väitettä, että Vanha testamentti puhuu tai viittaa Ilmestyskirjan pedonmerkkiin. On kuitenkin huomioitava se, että Ilmestyskirjan taustalla oleva tyyli, apokalyptiikka tyypillisesti lainasi Vanhan testamentin symboleita ja tekstejä. Lisäksi on hyvä yleisestikin ottaen tulkita Uutta testamenttia Vanhan pohjalta. Esimerkiksi Vanhan testamentin uhrikäytännön ja symboliikan tunteminen selventää Kristuksen kuolemaa ja sen merkitystä huomattavasti.

Vanha testamentti ei suoranaisesti mainitse pedonmerkkiä, mutta jo sen alkuvaiheissa tulee tunnetuksi Ilmestyskirjastakin löytyvä toinen merkki, Jumalan merkki eli sinetti. Esimerkkinä kohdista, joissa Jumalan merkki mainitaan, voidaan poimia 5. Ms. 6:1, 4-8 (Lue). Jumala välitti kansalle toiveen, että heidän tulisi sitoa hänen käskynsä otsaansa ja käsivarteensa. Tämä liittyy tietysti Jumalan tahdon muistamiseen ja sen mukaan toimimiseen. Tekemiseen viittaavat maininnat oikeasta kädestä löytyvät esimerkiksi jakeista 2. Ms. 15:6 ja 12.

Juutalaiset tosin kulkevat edelleenkin raamatunlausekotelot otsallaan ja käsivarteensa nahkaremmeillä sidottuina, mikä ei varmasti ollut Jumalan tarkoitus. Ihmisillä on ikävä kyllä tapana ulkoistaa uskonsa. Heidän on helpompi uskoa toimivansa Jumalan tahdon mukaan, kun heillä on jotain käsin kosketeltavaa ja silminnähtävää, millä puolustautua muiden ja jopa omatunnonkin syytöksiä vastaan. Raamatusta ja seurakuntahistoriasta voikin havaita periaatteen: ”Mitä vähemmän ihmisellä on uskoa, sitä enemmän hän tarvitsee välikappaleita”.

Vanhan testamentin Jumalan merkin voi soveltaa seuraavasti. Jumalan merkki viittasi Jumalan haluun saada valtakunnakseen sinun ajatusmaailmasi. Jumala haluaa olla mielesi, arvomaailmasi ja asenteidesi Herra. Siten hän voi vaikuttaa myös tekemisiisi. Sanonta ”olla jonkun oikea käsi” viittaa edelleenkin siihen, että joku toimii toisen tahdon mukaan toteuttaen tuon toisen tahtoa. Jumala haluaa olla Herrasi ja toivoo sinun toimivan hänen oikeana kätenään.

Uusi testamentti ja pedon merkki

Uusi testamentti puhuukin jo suoraan pedon- ja/tai jumalanmerkistä. Uuden testamentin ymmärtämistä auttaa sen historiallisen taustan tunteminen. Esimerkiksi Korinttilaiskirjeen ohjeet naisten kampauksista, miesten hiusten pituudesta, lihan syönnistä ja naisten vaikenemisesta seurakunnassa, tulevat ymmärrettävimmäksi tulkittaessa ne tuon ajan kulttuurin valossa. Samoin on laita Ilmestyskirjan ja pedonmerkinkin suhteen.

Monet ajattelevat Ilmestyskirjan pääasiallisen tehtävän olevan kertoa yksityiskohtaisesti tulevaisuudesta. Ilmestyskirjan tehtävänä oli kuitenkin rohkaista alkuperäisiä lukijoita (ja myös meitä) kestämään kilvoitus ajoittain vaikeilta näyttävissä olosuhteissa. Tämä tarkoitus on oikeastaan kaikilla Raamatun kirjoilla. Ilmestyskirja kehotti pitämään Kristuksen Herrana muiden mielen hallintaan pyrkivien herruuksien ja herrojen sijasta.

Kristityt elivät Ilmestyskirjan kirjoitushetkellä keisarinpalvonnan keskellä. Ilmestyskirjan lähes runollisessa kuvakielessä keisari edusti yhteiskunnan taustalla vaikuttavia Saatanan arvoja ja toimintaa, joka pyrki romuttamaan kristillisen arvomaailman ja asenteet. Kristityt eivät tietenkään voineet palvoa ja kumartaa keisaria jumalana. Lisäksi keisarinpalvontaan liittyi juhlia, joihin verrattuna Helsingin yön humu on pyhäkoulutoimintaa.

Ilmestyskirjassakin esiintyvän Jumalan merkin vastapainoksi, ikään kuin irvikuvaksi, kuvataan siis pedonmerkki. Ilmestyskirjan mukaan Jumalan merkkiä ei tule vaihtaa pedonmerkkiin. Vanha testamentti liitti – Ilmestyskirjan tuella – Jumalan merkin ajatusmaailman ja tekojen hallintaan. Pedonmerkin ottaneilla kuvataan siis Jumalan hallintavallan torjuneita. Näiden Kristuksen ja evankeliumin hylänneiden mieltä hallitsevat – ja siten toimintaa synnyttävät – antikristilliset voimat. Pedonmerkin ottaminen on siis alistumista väärän herruuden alle, mukautumista ympäristön jumalattomuuteen.

Pedon merkin sovellus nykypäivään

Tämän Raamatun opetuksen soveltaminen tähän päivään, nykyhetkeen johtaa meidät kaikkien aikojen kristittyjen, niin menneiden kuin tulevienkin lailla, etsimään turvaa Jumalasta. Jumalan merkin ja pedonmerkin kuvaukset saavat etsimään Jumalan tahtoa, hänen valtakuntaansa. Meidän ei tule pedonmerkkiä etsiessä, tarkkaillessa tai tulkitessa pohtia teknologian kehitystä ja/tai käsin kosketeltavia merkkejä, ”vaan ennen kaikkea muuta meidän tulee vartioida sydäntämme”.

On tullut aika vastata alussa esitettyihin kysymyksiin:

- ”Onko pedonmerkki keksitty?” - kysymyksen vastaus on seuraava: Raamatun pohjalta voi sanoa, että pedonmerkki ei ole näkyvä, konkreettinen, vaan kuvakielinen ilmaisu sielunvihollisen hallinnalle ihmisen mielessä ja sitä kautta hänen toimissaan.

- ”Milloin pedonmerkki tulee ja millainen se on?” – kysymyksien vastaus on seuraava: Pedonmerkki on ajaton, yhä läsnä oleva, kuten Jumalan merkkikin.

- ”Miten vältyn ottamasta pedonmerkkiä?” – kysymyksen vastaus on seuraava: Kukaan Kristukseen turvansa laittava ja hänen tahtoaan etsivä ei eksy merkin alle vahingossa, tyhmyyttään tai tiedostamattaan.

Raamattu kertoo mille puolelle kannattaa mennä. Vaikka tilanne tuntuisi tällä hetkellä ns. ruohonjuuritasolla vaikealta, kaukonäköinen ihminen antaa itsensä Jumalan hallintaan. Tätä vaihtoehtoa suosittelee myös Ilmestyskirja Jumalan ja Pedon merkkejä kuvaamalla.

Vanhana automyyjänä kehotan sinua: Jos olet liukumassa väärän merkin alle, vaihda heti merkkiä. Kun vaihdat Jumalan merkkiin, vaihdat voittajien merkkiin. Samalla saat Jumalan koko huolto-organisaation tukemaan matkantekoasi, jotta se jatkuisi keskeytymättä loppuun asti!