Pyhä Henki - se vai Hän?

Kristityt tunnustavat Jumalan olevan kolmiyhteinen. He uskovat Jumalan ilmentävän itseään kolmen tasaveroisen persoonan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kautta. Jumaluuden kolmannesta persoonasta Hengestä puhutaan Raamatussa muita vähemmän. Näin ollen häntä ei tunneta niin hyvin kuin Isää tai Poikaa. Osa kristityistä puhuukin Hengestä muodossa ”se” persoonallisemman ”hän” sijasta.

Monet ihmiset uskovat jumalan olevan vain persoonaton voima. Kristityt kuitenkin uskovat hänen olevan elävä persoona, jota he kutsuvat Jumalaksi. Kristityistä löytyy ihmisiä, jotka ajattelevat jumaluuden kolmannen persoonan, Hengen, olevan persoonaton voimalataus. Tämä ilmenee mm. korvien höristelynä julkisen rukouksen kohdistuessa Jumalan tai Jeesuksen sijasta Pyhälle Hengelle.

Apostolien tekojen kuvaama alkuseurakunta tuskin mietti mikä tai kuka Pyhä Henki on. Käsitykset hänestä alkoivat jakaantua vasta muutamia satoja vuosia myöhemmin. Osa kirkkoisistä ajatteli Hengen olevan Jumalan tai Kristuksen luoma, joten se ei voinut olla osa jumaluutta. Raamattu kuitenkin opettaa Hengen olevan persoona.

Nimi syynä sekaannukseen

Jumaluuden kolmannen persoonan nimeen liittyvä ”Henki” koetaan helposti persoonattomaan voimaan viittaavaksi. Isä ja Poika on helpompi samaistaa eläviksi persooniksi arkielämästä tuttujen esikuviensa kautta. Jumalan olemusta havainnollistetaan nimillä Herra, Korkein, Minä olen, Israelin Pyhä jne. Kristuksen tuttuja nimiä ovat esimerkiksi kuningasten Kuningas, Messias ja Vapahtaja.

Myös Raamatun alkukielien ilmaisut voivat edesauttaa sekaannusta. Hepreankielessä Henkeen viittaava sana on ”ruach”, jonka kreikankielinen vastine on”pneuma”. Sanoja käytetään yleensä puhuttaessa aineettomasta tuulesta. Kieliopilliset seikat lisäävät osaltaan käsityksiä Hengen persoonattomuudesta, sillä Henkeä kuvaava sana ”pneuma” ei ole maskuliini tai feminiini, vaan neutri.

Kielikuvat syynä sekaannukseen

Hengen mieltämistä persoonattomaksi voimaksi on saattanut aiheuttaa myös siihen liittyvät raamatulliset vertaukset. Sitä kuvataan usein hengettömillä ja persoonattomilla asioilla. Näitä ovat mm. vesi (Joh. 7:38-39) ja öljy (Apt. 10:38). Raamatusta tuttu voitelu, eli jumalallinen hyväksyntä ja valtuutus tiettyyn tehtävään havainnollistettiin sen kohteelle ja yleisölle usein öljyllä.

Raamatun satunnainen lukija liittää Hengen usein voimaan tai voimalataukseen, jonka kristitty voi kokea. Jeesus lupasi opetuslapsilleen Voiman, jonka avulla he voisivat evankelioida maailman. Hän ei kuitenkaan puhunut vain latauksesta, joka voimaannuttaisi kristityt siirtämään esteet evankeliumin tieltä. Hän ajatteli puhuessaan elävää persoonaa, Henkeä. Tämä jumalallisen kaikkivaltiuden ja voiman omaava persoona auttaa kristittyjä täyttämään heille jätetyn haasteen.

Muita Henkeen yhdistettyjä tuttuja kuvauksia ovat tuuli (Joh. 3:8), kyyhkynen (Luuk. 3:22) ja tuli (Apt. 2:3). Näistä tuli liitetään meille helluntailaisille tärkeään voimaan, joka saa asiat luistamaan. Tutut laulut kuuluvatkin: ”Tuo henki helluntain, jo saapui päälle maan, toi voiman tullessaan…” ja ”On Hengen liekki, tuli helluntain, nyt vielä voimissaan…”.

Raamatullisia todisteita persoonallisesta Hengestä

Monet Raamatun kohdat kuvailevat Henkeä elävänä persoonana. Häneen liitetään persoonan ominaisuuksia, kuten mieli, tahto ja tunteet. Hänen kerrotaan myös tekevän asioita ja toimivan tavalla, johon pystyy vain elävä persoona. Pyhä Henki esimerkiksi tuomitsee, neuvoo, lohduttaa, opettaa, todistaa, puhuu ja luo uutta.

Pyhän Hengen pilkka on aiheuttanut paljon turhiakin pelkoja. Sitä ei Jeesuksen mukaan voi saada anteeksi (Matt. 12:31). Pilkka kertookin loukkauksesta, jollainen voi kohdistua vain elävään persoonaan. Jumalallisen ymmärryksen omaava persoona ei onneksi loukkaannu tahottomasta pilkasta kuten ihmiset. Anteeksiantamaton pilkka voi olla vain tietoista ja harkittua.

Jeesuksen mainitsemassa asiayhteydessä Hengen pilkka viittaa sen tosiasian harkittuun torjumiseen, että Jeesus Kristus on Jumalan lähettämä ja valtuuttama ihmiskunnan Pelastaja. Tämän kieltäjä halventaa Pyhän Hengen tekemää työtä, jonka tarkoituksena on tehdä maailma tietoiseksi Pelastajasta. Tällainen ihminen ei pyydä, eikä siis voi saada Jumalan anteeksiantoa.

Jeesus kutsui Henkeä toiseksi, samanlaiseksi neuvonantajaksi kuin hän itse on. Henki on siis Jeesuksen lailla elävä ja kokeva persoona, jonka Isä on lähettänyt toimimaan ja vaikuttamaan maailmaan ja kristittyjen keskuuteen. Jäähyväispuheessaan opetuslapsille Jeesus puhui selvästi elävästä persoonasta, ei jostakin abstraktista voimasta (Joh. 14:15-29).

Mitä me tähän sanomme?

Raamattu ei suoranaisesti kehota osoittamaan rukouksia Pyhälle Hengelle, muttei sitä kielläkään. Rukous kohdistetaan yleensä Isälle hänen antamansa välittäjän Jeesuksen Kristuksen kautta. Rukoileminen sen sijaan tapahtuu Hengessä, tai Hengen vaikutuksesta ihmisessä (Joh. 4:23-24; 16:23; Ef. 2:18; Fil. 3:3). Raamattu sisältää vain kaksi ”rukousta,” joiden voi ajatella kohdistuvan Hengelle epäsuorasti (2. Kor. 13:13; Ilm. 1:4).

Pyhä Henki on meitä lähinnä oleva ja ohjaava Jumaluuden persoona. Ei ole rangaistavaa erehtyä pitämään Henkeä persoonattomana voimana, sillä luojana Jumala ymmärtää luotujensa käsityskyvyn puutteet. Hengen ymmärtäminen eläväksi, tuntevaksi, huolehtivaksi persoonaksi voi kuitenkin tuoda uutta ajateltavaa ja syvyyttä nuutuneeseenkin kristillisyyteen. Vai pitäisikö sanoa: Hän voi antaa uutta ajateltavaa kaiken tietävillekin kristityille.

Luettavaa aiheesta:
Horton, Stanley M. Mitä Raamattu sanoo Pyhästä Hengestä. Suom. Pasi Parkkila. Aika Oy, 1996.
Stronstad, Roger. Luukkaan karismaattinen teologia. Suom. Arto Antturi. Ristin Voitto, 1989.
Palma, Anthony D. The Holy Spirit: A Pentecostal Perspective. Logion Press, 2001.

Merkkejä Uudessa ja Vanhassa testamentissa

Allaolevasta kaaviosta havaitsee hyvin miten apokalyptiikalle tyypillinen tapa lainata Vanhan testamentin, erityisesti Mooseksen kirjojen, tuttuja teemoja näkyy myös Ilmestyskirjassa.

 

VANHA TESTAMENTTI	UUSI TESTAMENTTI
	PEDON MERKKI (SINETTI)
	Ilm. 13:14, 16, 17 Ilm. 14: 9, 11, 12 Ilm. 15:12 Ilm. 16:2 Ilm. 19:20 Ilm. 20:4
JUMALAN SINETTI (MERKKI)	JUMALAN MERKKI (SINETTI)
2. Moos. 13:9, 16 2. Moos. 15:6, 12, 16 5. Moos. 6:1-8, 12, 16-20 Hes. 9: 3-9 (Jes. 44:5)	Ilm. 7:1-8 Ilm. 9:4 Ilm. 14:1-5 Ilm. 22:4

Vt:n Jumalan sinetti: Vanhassa testamentissa kuvattu sinetti viittaa kuvakielellä ajatusmaailman hallintaan (otsa) ja sieltä nousevaan käytännön toimintaan (käsi). Uuden testamentin Pedon merkki/sinetti on esikuvansa tavoin kuvakielinen ilmaisu, Jumalan sinetin irvikuva ja vastakohta.

Apokalyptiikka: apokalyptikot laskivat Kristuksen nimen luvun olevan 888. Omassa apokalypsissaan, Ilmestyskirjassa, Johannes ilmoitti Pedon luvun olevan 666.

Ostaminen ja myyminen: Alkuperäisten lukijoiden ymmärtämiä selityksiä on useita. Eräs on Rooman valtakunnan raha, jossa oli jumalana palvotun keisarin tai muiden epäjumalien kuvia ja ylistyksiä. Toinen on kiltatoiminta, jonka jäsenyys oli edellytys kaupan ja ammatin harjoittamiselle. Killat kokoontuivat epäjumalantemppeleissä harjoittaen samalla haureutta ja epämoraalittomuutta.

Pedon merkin ottaneiden tuomio: kuolemanrangaistus ilman anteeksiannon mahdollisuutta. Tämä viittaa toiseen anteeksiantamattomaan syntiin eli Pyhän Hengen pilkkaan, joka tarkoittaa tietoista Kristuksen työn ja Hengen todistuksen torjumiseen, ei esimerkiksi tietämättömyyden seurauksena väärään valintaan ottaa merkki. VT liittää tähän Jumalan käskyjen noudattamisen eli kuuliaisuuden.

Onko profetia vain ennustamista?

Profetian merkitys rajoittuu usein käsityksissämme ennustukseen vielä tulevasta tapahtumasta. Tämä ennakkokäsitys yksipuolistaa myös raamatullisen profetian vain ennustamiseksi. Voimme kuitenkin tarkastella Raamatusta, mikä oli profetian ja profetoinnin alkuperäinen merkitys.

Profeetan tehtävä oli Raamatun aikana enemmän julistamista kuin ennustamista. Hän oli ensisijaisesti Jumalan puhemies, sanoman julkituoja, ei niinkään ennaltanäkijä. Profeetta puhui aina oman aikansa ihmisille. Yleensä sanomat olivat parannussaarnoja, jotka liittyivät esityshetkeen tai lähitulevaisuuteen, usein Israelin tai naapurikansojen tuomioihin.

Raamatullisen profetia liittyi Jumalan suurista, menneisyydessä tekemistä teoista kertomiseen. Näistä kuulijoita rohkaisevista teoista eniten huomiota sai Jumalan luomistyö ja Israelin vapautus Egyptin orjuudesta. Kaukaisen tulevaisuuden kertominen ei koskaan ollut Jumalan ensisijainen motiivi ilmaista itseään profetian kautta


Raamatullisen profetian sisältö

Raamatullinen profetia on sisällöltään monipuolista. Siihen sisältyy rohkaisua, lohdutusta, julistusta, varoitusta ja toki myös tulevia tapahtumia. Raamatun profetia ja profeetta välitti oman aikansa tilanteisiin Jumalan näkökulman ja mielipiteen. Profetian sisältöä nykyhetkessä määriteltäessä on hyvä pitää mielessä Jumalan ja hänen lahjojensa ajattomuus. 

Profetian ja profeettojen toiminta tämän päivän seurakunnissa vahvistaa lahjan toimivan yhä raamatullisella tavalla. Profetia on yhä ensisijaisesti rohkaisua, julistusta, varoituksia ja vain harvoin siihen liittyy tuhansien vuosien päässä odottavia tapahtumia. Profetia on edelleenkin tarkoitettu kuulijoilleen, meille rohkaisuksi ja varoitukseksi. Se paljastaa vieläkin Jumalan näkökulman yleisön tilanteisiin.

Profetian sanomat ovat aina liittyneet valtaosiltaan omaan aikaansa. Määrällisesti vain noin kaksi prosenttia Vanhan testamentin profetioista on messiaanisia eli Kristukseen viittaavia. Vähemmän kuin viisi prosenttia käsittelee uuden liiton aikaa ja vain alle yksi prosentti lopun ajan tapahtumia (Fee, 1996, 222). Raamatun ja Jumalan muuttumattomuus tukee aineiston jakautumista samalla tavoin myös Uudessa testamentissa.

Raamatullisen profetian esitystapa

Profetiakirjallisuuden ja profetian tulkinnan laiminlyödyin osuus on niiden arviointi. Niitä pidetään joko liian vaikeina tai arvovaltaisina arvosteltaviksi. Tällöin unohdetaan Raamatun omat kehotukset arvioida profetioita. Samoin sivuutetaan se tosiasia, että useat Vanhan testamentin profetiat olivat ehdollisia, eivätkä edellyttäneet toteutumista. Tämä liittyy erityisesti tuomioprofetioihin, joista esimerkkeinä Joona 3:4, Jer. 18:7-8 ja Hes. 33:13-15.

Suurin osa profeetoista käyttää sanomansa esittämiseen runollisia ilmaisuja ja kuvakieltä. Profetia julistetaan usein kosmista sanastoa käyttäen (esim. Jes. 13:9-11). Taivaankappaleita vilisevä sanoma kertoo Jumalan puuttuvan historian ja tapahtumien kulkuun, eikä automaattisesti tee profetiasta maailmanloppuun liittyvää (Apt. 2:14-21). Esimerkiksi Pietari totesi Joelin profetian toteutuneen helluntaipäivänä kaksituhatta vuotta sitten, vaikka tämän mainitsemia merkkejä auringossa ja kuussa ei havaittukaan.

Raamatullisen profetian syvempi tarkoitus

Raamatun profeettojen näkökulmasta katsottuna suurin osa profetioista tähtäsi siis sanomien julistushetkeen tai lähitulevaisuuteen. Uuden testamentin aikana kreikankielen sana ”profetia” liitettiin aina Jumalan tai jumalien ilmoituksen julkituontiin. Tulevan ennustamiselle oli alkuseurakunnan aikana oma sanansa ”proagoreuein.” Vasta myöhemmin kristillisillä vuosisadoilla profetointiin liitettiin tulevaisuuden ennustaminen (Kittel III, 1993, 795).

Monet ajattelevat profetioilla olevan syvempiä tarkoituksia kuin mitä profeetta itse ymmärsi tai kuvitteli. Kaikkea raamatuntulkintaa koskeva perussääntö kuitenkin edellyttää tekstillä olevan vain yhden alkuperäisen tarkoituksen. Tämä merkitys olisi löydettävä, ennen kuin tekstin merkitys voidaan soveltaa nykyhetkeen. 

Syvempiä tarkoituksia tai useampia toteutumisia etsivät lukijat vähättelevät profeetan kykyä ymmärtää julistamaansa sanomaa. Heidän mukaansa profeetta välitti sanoman, jonka todellisen tarkoituksen ja toteutumiset tiesi vain Jumala. Kaiken kirjoittamisen perussääntö kuitenkin edellyttää kirjoittajan tietävän tekstinsä tarkoituksen. Automaatiokirjoitus liittynee lähinnä noituuteen.

Profetian useampaan toteutumiseen liittyviä ongelmia

Profeetan itsensä tiedostamattoman tarkoituksen etsiminen tuo mukanaan ongelmia. Kuka määrittelee profetian syvemmän tarkoituksen? Mikä sukupolvi päättää profetian toteutuneen? Miten toteutuminen ja syvempi merkitys tunnistetaan? Useamman toteutumisen teoria on synnyttänyt monia omana aikanaan osuvilta tuntuvia tulkintoja, joita myöhemmin muunnellaan Jehovan todistajien tavoin


Esimerkkejä jo toteutuneiksi luulluista profetioista on lukemattomia. Kuka määritteli, että Jeesuksen sanat Matt. 24:32-34 tarkoittavat Israelin valtion syntymistä 1948 ja siitä sukupolven eli neljänkymmenen vuoden sisällä tapahtuvaa toista tulemusta? Kuka päätti Ilm. 13:15 tarkoittavan televisiota? Kuka tunnisti Luuk. 21:25-26 tarkoittavan tapaninpäivän tsunamia? Kuinka moni uskoi toisen maailmansodan jatkuessa Danielin kolmen ja puolen vuoden jakson toteutuvan heidän aikanaan?

Profetian ajaton tarkoitus

Profetioita niin Raamatusta lukiessa kuin nykyään seurakunnissa kuunnellessa on syytä muistaa niiden alkuperäinen tarkoitus. Tarkoitus myötäilee sitä, mitä Jumala profetian esittäjälle tuo mieleen tämän kuulijakuntaa ja sen tilannetta silmällä pitäen. Alkuperäisen vastaanottajan – Raamatun ajassa tai nykyhetkessä – ymmärrystä profetian tarkoituksesta ei tule vähätellä.

Profetiaa ei tule rajoittaa vain tulevaisuuden ennustamiseen. Se on monipuolista Jumalan puhetta palvelijoidensa kautta ihmisille. Profetia heijastaa Jumalan ajatonta huolenpitoa ihmisistä. Hän puhuu ihmisille heidän eri tilanteissa kohtaamiin haasteisiin. Jumala muistuttaa profetian vastaanottajia voimastaan, suunnitelmastaan, huolenpidostaan ja siitä, että hän näkee ja tietää kaiken halliten tilanteen.

Osuvia kuvauksia lopunaikojen tulkinnasta

 

 Piirtäjä: Jarkko Vehniäinen

Eksytys vai exodus Ilmestyskirjan sivuilla?

Ilmestyskirjan ajatellaan usein kuvaavan tulevaisuuden suurta eksytystä. Tulevaisuudessa toteutuviksi ajatelluista tuomioista löytyy kuitenkin yllättäviä yhteyksiä kaukaiseen menneisyyteen. Miten exodus, eli Israelin vapautuminen Egyptin orjuudesta, voi liittyä Ilmestyskirjaan?

Ilmestyskirja on yksi raamatun kymmenistä kirjoista. Kaikki kirjat ovat yksilöllisiä, mutta niissä on yhteinen sävel. Tuo sävel virittää ihmisen sydämen Jumalan puoleen ja etsimään turvaa hänestä. Koko Raamattu kertoo pelastuksesta, ihmisen vapautumisesta synnin orjuudesta.

Unohdettu näkökulma

Ilmestyskirjan alkuperäiset vastaanottajat ymmärsivät sen sisällön meitä paremmin, samoin kuin esimerkiksi Korinttolaiset saamansa kirjeen. Tämä unohtuu meiltä usein Ilmestyskirjaa lukiessamme. Mitä Ilmestyskirja kertoi aikansa ihmisille; pelottiko vai rohkaisiko se heitä?

Ilmestyskirjan ymmärtämiseen pätee tavallinen Raamatun tulkintatapa. Ensin mietitään mitä sanoma merkitsi alkuperäisille vastaanottajille, merkityksen löydyttyä sovelletaan siinä piilevä ajaton totuus aikaamme. Jumalan Sanan alkuperäinen tarkoitus ei ole koskaan ristiriidassa nykymerkityksen kanssa.

Ilmestyskirjan lukijat elivät vainojen keskellä, kuten monet kristityt tänäkin päivänä eri puolilla maailmaa. He tarvitsivat rohkaisua, ja sitä he saivat Ilmestyskirjasta. Uskovien ahdinko voi olla sekä henkistä painetta että fyysistä kärsimystä.

Yksi Ilmestyskirjan avainjakeista on Ilm. 1:9. Siinä Johannes kertoo jakavansa vastaanottajien kanssa saman ahdingon, valtakunnan ja kestävyyden kilvoittelussa. Johanneksen ei tarvinnut pelotella heitä maailmalla, he tiesivät sen vaarat elämästään.

Ilmestyskirja profetoi

Ilmestyskirja - raamatullisen profetian tapaan - rohkaisi, varotti, julisti Jumalan suuria tekoja historiassa ja kertoi samalla myös uskollisten paremmasta tulevaisuudesta. Näin profetia toimii seurakunnissa edelleenkin.

Ilmestyskirjassa profetia oli puettu myöhemmälle ilmestyskirjallisuudelle tyypillisen nk. apokalyptiikan muotoon. Se kertoi sanomansa vertauskuvien, näkyjen ja runsaiden Vanhan testamentin lainausten muodossa. Ilmestyskirjankin noin viidestäsadasta jakeesta lähes kolmellasadalla on vastine Vanhan testamentin kirjoissa.

Ilmestyskirjan luvut 6-19 sisältävät pelottavia tuomioita jumalattomille, maailmalle. Osa tuomioista on ihmisen tekojen luonnollisia seurauksia, kuten ensimmäisten sinettien sota, sitä seuraava nälänhätä, inflaatio ja kulkutaudit. Osan tuomioista Jumala sallii käännyttääkseen ihmiset, osa on oikeudenmukaisen Jumalan rangaistus pilkasta ja vainosta, jota Jeesus ja häneen uskovat kohtaavat.

Mitalin toinen puoli

Lukujen tapahtumilla on tuomion pelottavuuden lisäksi toinen puoli, joka rohkaisee Jumalan puolella olevia. Tapahtumat kertovat vapautuksen sanomaa pohjautuen Raamatun suureen esikuvaan, Israelin kansan vapautumiseen Egyptin orjuudesta, eli exodukseen.

Egyptistä vapautuminen liittyy Ilmestyskirjan tapaan lainata Vanhan testamentin esikuvia ja tekstejä. Niiden välityksellä se kertoo vertauskuvallisesti ikuisen sanoman: Jumalan puolella ei ole hätää, hänen puolellaan olet turvassa, ja hänen kanssaan voitat.

Seuraavaa Ilmestyskirjan, egyptin vitsauksien ja Vanhan testamentin tekstien luetteloa pohtiessa tulee mieleen, etteivät yhtäläisyydet ole sattumia:

-1. pasuuna (Ilm. 8:7) rakeita ja tulta vrt. Egyptin 7. vitsaus (2. Ms. 9:23)
-2. pasuuna (Ilm. 8:8-9) vesi muuttuu vereksi vrt. 1. Egyptin vitsaus (2. Ms. 7:17)
-3. pasuuna (Ilm. 8:10-11) koiruohon makuinen vesi vrt. 2. Ms. 15:23; Jer. 9:14; 23:15
-4. pasuuna (Ilm. 8:12-13) pimeys vrt. Egyptin 9. vitsaus (2. Ms. 10:21)
-5. pasuuna (Ilm. 9:3) heinäsirkkoja vrt. Egyptin 8. vitsaus (2. Ms. 10:12)
-6. malja (Ilm. 16:12) vesi kuivuu tieksi vrt. punainen meri kuivuu (2. Ms. 14:21)

Maljatuomiot (Ilm. 16. luku) lähes toistavat pasuunatuomioiden seuraukset, samoin kuin egyptin vitsaukset. Maljojen seurauksena on mm. sammakoita ja paiseita. Lisäksi kuten pelastuneiden suuri joukko laulaa ”lasisen meren” rannalla Mooseksen ja Karitsan virttä (Ilm. 15:1-5), samoin Israel lauloi punaisen meren rannalla pelastuttuaan (2. Ms. 15) kiitoslaulun Herralle.

Ilmestyskirjan tuomiot eivät ole Jumalan suoranaisia kostoja, vaan niiden tarkoitus on käännyttää ihmiset. Mutta kuten aikoinaan Egyptin faarao, myös Ilmestyskirjan mukaan ihmiset paaduttavat sydämensä, ja jopa syyttävät Jumalaa tekojensa seurauksista (esim. Ilm. 16: 11, 21). Kaiken takana on kuitenkin Jumalan huoli maailmasta.

Jumalan muistutus

Ilmestyskirjan vitsaukset toivat alkuperäisten kuulijoiden mieleen Egyptistä vapautumisen ja siihen liittyvän Jumalan voiman. Kuulija ajatteli: Jumala välittää, rakastaa ja suojelee omiaan, joihin minäkin haluan kuulua.

Vanhassa testamentissa exodus päätti Israelin kansan ahdingon ja vie sen lupausten maahan. Uuden testamentin exodus, Ilmestyskirja, kertoo seurakunnan vapautuksesta ja matkasta luvattuun uuteen taivaasen ja uuteen maahan.

Ilmestyskirjan vitsauskuvaukset muistuttivat, herättivät ja rohkaisivat seurakuntalaisia luottamaan Jumalaan ahdistuksiensa keskellä. Tämän sanoman ajaton totuus koskee myös meitä. Sekä Vanha että Uusi testamentti kehottaa meitä nostamaan päämme, sillä vapautuksemme on varma. Me olemme Jumalan seurakuntaa, hänen todistajiaan, uskollisia ja siten perille pääseviä voittajia.

Vastaus otsikon kysymykseen on: Ilmestyskirjan tuomioihin on kaksi näkökulmaa, sekä suuri eksytys että siitä vapautuminen, exodus. Vapautuminen tapahtuu Jumalan avulla - joka aina on ollut, on ja tulee olemaan. Jumalan omat voivatkin eksytyksen sijasta keskittyä vapauttavaan näkökulmaan!

Kielilläpuhuminen - täyttymys vai tunnusmerkki?

Kielilläpuhumisesta, sen merkityksestä ja olemuksesta on seurakuntakentän sisälläkin erilaisia käsityksiä. Asiaa tarkemmin määrittelevää yhteistä opillista käsitystä ei ole vielä muotoutunut. Opetus aiheesta perustuukin usein omiin kokemuksiin. Raamatun opetus aiheesta on monille kielillä puhuville tai sitä tavoitteleville epäselvä.

Varsinkin vapaiden suuntien seurakunnissa paineet puhua kielillä saattavat joskus nousta koviksi. Usein kielilläpuhumisen ajatellaan olevan ikään kuin Jumalan hyväksyntä yksilöuskovaa ja tämän vaellusta kohtaan. Kielilläpuhumisen tavoitteluun saattaa joillain seurakuntalaisilla liittyä jopa traumaattisia kokemuksia ja pelkoja. Monesti ns. Pyhän Hengen kastetta haluavat ohjataan sivummalle tai takahuoneeseen, jossa heitä sitten uteliailta katseilta suojassa ohjataan kokemuksen pariin. On luonnollista alkaa karttamaan näitä tilanteita, jos kieliä ei pitkänkään tavoittelun jälkeen ”saada”.

Kielilläpuhumiseen eli glossolaliaan (kreikk.) liittyy esimerkiksi helluntaiherätyksessä monenlaisia opettajia ja käsityksiä. Opetukset perustuvat usein muilta kuultuihin tai omiin kokemuksiin. Raamatun opetuksia lainataan vain siltä osin kuin se sopii omiin tarkoitusperiin. Seuraava minulle useasti sattunut tilanne on monille helluntailaisille tuttu: Olemme polvillamme rukoushuoneen takaosan pienessä huoneessa. Esirukoilijat käyvät meitä läpi yksitellen. He tulevat kohdalleni. Paine nousee. Koenko mitään? Tulevatko kielet? Käsi laskeutuu takaraivolleni. Ääni takanani nousee. Minua kehotetaan kiittämään - kiittämään nopeammin. En pysty puhumaan nopeammin - ainakaan selvästi. Sanat ovat yhä suomea. Sitten kädet siirtyvät seuraavan niskan päälle. Ei taaskaan!

Turhan kielten tavoittelun jälkeen on helppo myös syyllistää itseään. Ihminen, joka ei puhu kielillä - - eli täyty Hengellä, kuten asiaa usein tulkitaan – ajattelee, että hänessä on kristittynä jotakin vikaa. ”Ehkäpä en ole sataprosenttisesti antautunut Jumalalle, tai minussa on vielä jotain syntiä”. On kuultu opetusta, jonka mukaan uskovien tulee poistaa kaikki epäpyhä itsestään, jotta Pyhä Henki voisi tulla heihin. Nämä opettajat tietysti unohtavat sen, että Jumalan silmin katsottuna uudestisyntynyt on ”Kristuksessa” eli jo kertakaikkisen pyhä.

Henkikaste ja kielilläpuhuminen sama asia?

Pyhän Hengen kasteen, ns. Hengellä täyttymisen ajatellaan usein olevan sama asia kuin kielilläpuhuminen. Yleisesti ilmaistaan henkilön ”täyttyneen Hengellä” tämän puhuttua ensimmäistä kertaa kielillä.

Raamattu lähestyy Hengen kastetta kahdella tapaa. Se puhuu kasteesta Pyhässä Hengessä, jonka tarkoituksena on varustaa uskovat palvelukseen tarvittavalla voimalla. Lisäksi Raamattuun sisältyy myös ajatus Pyhän Hengen kautta tapahtuvasta ”kasteesta,” joka liittää uskovan Kristuksen ruumiiseen eli seurakuntaan..

Opetus Hengen kasteen ja kielilläpuhumisen yhteydestä perustuu paljolti Apostolien tekojen kirjoittajan Luukkaan tekstiin, jonka ensisijainen tarkoitus oli antaa historiallisesti todenperäinen kuvaus Pyhän Hengen vaikutuksesta alkuseurakunnan elämään ja evankeliumin leviämiseen. Oppeja luodessa on pyritty tarkastelemaan Raamatun jaksoja, joiden ensisijaisena tarkoituksena on opillisten asioiden välittäminen seurakunnille, kuten on laita esim. useissa Paavalin kirjeissä. Luukas mainitsee usein kaikkien läsnäolijoiden puhuneen eri kieliä, mutta Paavali sen sijaan kehottaa usein hillitsemään julkista kielilläpuhumista.

Paavali ja Luukas eri linjoilla?

Vaikka työtovereiden Paavalin ja Luukkaan ajatuksissa saattaa olla käsitteellisiä eroja, molempien mielestä kielillä puhuminen on hengen vaikuttamaa ja synnyttämää puhetta, oli se sitten tunnettua tai ”enkelten” kieltä. Paavali ei kuitenkaan liitä kielilläpuhumista Hengellä täyttymiseen, vaan puhuu siitä yhtenä armolahjoista. Luukas taas liittää kielilläpuhumisen Hengellä täyttymisen tunnusmerkiksi.

Raamatun mukaan jokainen ihminen saa Hengen uudestisyntyessään. Tämän lisäksi Raamatussa, ja erityisesti Luukkaan teksteissä, havaitaan uudestisyntymästä erillinen Hengellä täyttymiskokemus. Tämän erillisen kokemuksen ainoaksi ulkopuolisten selvästi havaitsemaksi merkiksi mainitaan kielillä puhuminen. Tämä ei tietenkään sulje pois mahdollisuutta, että Hengellä täyttyminen on mahdollista myös ilman mainittua merkkiä. Koska Henki jo ”asustaa” kaikissa uskovissa, erillisen täyttymiskokemuksen voisikin tulkita viittaavan Paavalin mainitsemaan armolahjaan. Ei ole raamatullista ajatella, että joku uskova olisi toista täyttyneempi Hengellä.

Raamatun painotus

Raamattu kiinnittää aina enemmän huomiota Hengellä täyttymisen seurauksiin, kuin sen ulkoisiin tunnusmerkkeihin. Jeesuksen korostama seuraus oli uskovan saama voima todistaa rohkeasti hänestä aina maailman ääriin asti. Muita Raamatun mainitsemia Hengen täyteyden seurauksia ovat esim. ihmeet, viisaus, parantaminen, kuolleiden herättäminen ja riivaajien ulosajo. Nämäkin todistavat Hengellä täyttymisen olevan eri asia kuin kielilläpuhuminen, sillä kaikki kielillä puhuvat eivät tee ihmeitä, vaan ovat pikemmin niiden tarpeessa. Toisaalta monet, jotka eivät puhu kielillä, tekevät esim. ihmeitä.

Kielillä puhuminen näyttäisi Raamatussa olevan eräs, mutta helposti havaittava tunnusmerkki uskoontulosta erilliselle Hengellä täyttymiskokemukselle. Toisaalta se on myös armolahja, jota Paavali kehottaa käyttämään itsensä rakentamiseksi. Raamatusta irtaantuneen vääristyneen ajattelun keskipisteenä ei kuitenkaan enää ole Hengellä täyttyminen, sen seuraukset tai itsensä rakentaminen, vaan itse kielillä puhuminen.

Kielillä puhumis -kokemus ei itsessään auta todistamaan opiskelu- ja työpaikoissa tai muussa arjen ympäristössä. Raamatun mukaan Jumala täyttää Hengellä, jotta uskovat voisivat rohkeasti olla juuri sitä, mitä ovat: Kaikkivaltiaan Jumalan valtakunnan edustajia ja valloittajia arkiympäristössään! (Apt. 1:8; 2:14-; 4:8; 4:31; 7:55; 9:17, 20). Kristuksen opetuslapsina kasvamisen seurauksena kiinnostuksen kohde vaihtuu itse kokemuksesta sen seurauksiin. Hengellä täyttymisen seurauksena lisääntyy rohkeus todistaa Kristuksesta ja näin edesauttaa Jumalan valtakunnan esiinmarssia.

Kasvaessamme Kristuksen opetuslapsina kiinnostuksemme kohde vaihtuu kokemuksesta seurauksiin. Seurauksien etsiminen, rohkeus elää ja todistaa Jeesuksesta, hyödyttää Jumalan valtakunnan esiinmarssia.