Jeesus tulee, mutta miten?

Jeesus tulee! Oletko valmis? Jeesus tulee! Mutta miten? Kumpi näistä kysymyksistä on mietityttänyt sinua enemmän? Ensimmäinen lienee pitkällä aikavälillä tärkeämpi, mutta jälkimmäinenkin pohdituttaa monia.

Jeesuksen toiseen tulemukseen uskoo tuoreen kyselyn mukaan noin kolme neljästä suomalaisesta luterilaisesta papista. Kääntäen, joka neljäs pappi ei usko Jeesuksen enää tulevan takaisin. Vapaissa suunnissa ja kirkon herätysliikkeissä toiseen tulemukseen uskomattomien osuus on mitä todennäköisimmin huomattavasti pienempi, jopa olematon. Näistä kertyy jo kaksi ratkaisevan erilaista näkemystä Jeesuksen toisesta tulemuksesta.

Paitsi toisen tulemuksen toteutumisen suhteen, papiston näkemykset eroavat toisistaan varmasti myös toisen tulemuksen toteutumistavan suhteen. Vapaissa suunnissa ja kirkon herätysliikkeissä näkemyserot ovat - taas todennäköisesti - pienempiä, mutta eivät missään tapauksessa olemattomia.

Eroja voidaan tarkastella esimerkiksi sen perusteella, uskovatko ihmiset Jeesuksen toisen tulemuksen olevan yksivaiheinen vai kaksivaiheinen. Yksivaiheisella tarkoitetaan tässä sitä, että Jeesus tulisi vain kerran, jolloin tämä nykyinen maailma tällaisenaan lakkaisi olemasta. Kaksivaiheisella tarkoitetaan puolestaan esimerkiksi dispensationalistiseen tulkintaraamiin vahvasti liittyvää ajatusta siitä, että Jeesus tulisi ensin hakemaan "omansa" pois taivaaseen, mitä seuraisi jokin ajanjakso, jonka jälkeen hän tulisi jälleen takaisin "omiensa" kanssa, jonka maailma tällaisena kuin me sen tunnemme lakkaisi pyörimästä. Tässäkin jo kaksi erilaista näkemystä lisää toisesta tulemuksesta.

Eroja voidaan tarkastella myös siitä näkökulmasta, uskovatko ihmiset Jeesuksen tulevan ennen maanpäällistä tai taivaallista, kirjaimellisesti tuhat vuotta kestävää jaksoa, nk. tuhatvuotista valtakuntaa, vai sen jälkeen. Lisäksi edellä mainituista eroavat ne, jotka eivät usko tämän nk. tuhatvuotisen valtakunnan olevan kirjaimellinen, vaan vertauskuvallinen. Näistä kertyy jo kolme erilaista näkemystä lisää.

Jarkko Vehniäisen näkemys

Eroja näkemyksissä toisesta tulemuksesta nähdään myös niiden keskuudessa, jotka yksissä mielin uskovat toisen tulemuksen tapahtuvan ennen nk. tuhatvuotista valtakuntaa. Tällaisten ihmisten näkemyksistä kertyy jälleen vähintäin kolme erilaista Jeesuksen "toimenkuvaa" toisessa tulemuksessa.

Erot näkemyksissä muodostuvat siitä, miten ennen tuhatvuotista valtakuntaa tapahtuvaa toista tulemusta odottavat ihmiset ajoittavat toisen tulemuksen suhteessa nk. vihan tai vaivanaikaan. Tämän, yleensä seitsenvuotiseksi uskoton ajanjakson odotetaankin edeltävän tuhatvuotista valtakuntaa.

Vihan ajan edeltämästä, ennen tuhatvuotista valtakuntaa tapahtuvasta toisesta tulemuksesta ollaan pelkistetysti kolmea eri mieltä. Jeesus tulee joko ennen vihan aikaa, sen keskivaiheilla tai sen päätteeksi. Näitä näkemyksiä kutsutaan hienoilla nimille, edellä mainitussa järjestyksessä, pretribulationalistinen, midtribulationalistinen ja postribulationalistinen näkemys.

Kaikki edellisessä kappaleessa kolme näkemystä ovat, kuten kaikki muutkin lukuisat toisen tulemuksen käsitykset, perusteltu Raamatulla. Ihmiset ovat siis löytäneet Raamatusta jakeita ja/tai lyhyitä jaksoja pohtiessaan sitä, miten jeesus tulee takaisin. 

Kaikki näihin erilaisiin näkemyksiin uskovat ihmiset ovat kristittyjä, vaikka saattavat ajatellakin toisenlaiseen näkemykseen uskovien raamatuntulkintataitojen olevan omiaan heikompia. Toiset vain ovat väärässä "uskossa" mitä tulee Raamatun tulkintaan ja lopun aikaan liittyviin näkemyksiin.


Miten Jeesus tulee takaisin? Mikä on oma näkemyksesi Jeesuksen toisesta tulemuksesta? Miten perustelet sen Raamatusta? Miten omat perustelusi ovat pätevämpiä kuin muiden, eri tavalla ajattelevien?

Pastori Esa ei osta tai myy uskoa mikrusiruun

Pastori Esa haastaa perinteisiä lopunaikojen opetuksia teema-artikkeleillaan "Mitä en usko lopunajoista". Eräs hänen "epäuskonsa" on otsikoitu nimellä: 666 ja mikrosiru. Pastori Esa ei kirjoituksen mukaan usko siihen, että pedon merkki olisi kirjaimellinen, konkreettinen ja/tai näkyvä, eikä varsinkaan siihen, että se olisi ns. mikrosiruimplantti.

Blogikirjoitusta seuranneessa kommenteissa penätään yleisintä kysymystä, jonka konkreettista pedon merkkiä hamuavilla tai mikrosiru-uskovaisilla esittävät pedon merkin vertauskuvallisesti tulkitseville:  "Miten pedon merkki voisi vertauskuva, sillä merkittömäthän eivät saa ostaa tai myydä mitään, mitkä kuitenkin ovat aika konkreettista toimintaa."

Jaan Pastori Esan epäuskon mikrosiruun - tai johonkin muuhun näkyvään seikkaan - pedon merkkinä. Pohdin kirjassani Petoja ja merkkejä (Aikamedia, 2011) myös "ristiriitaa" vertauskuvallisen merkin ja konkreettisen osto- ja myyntikiellon välillä jakeen selityksen loppupuolella:

13:17 Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku.

Monet Ilmestyskirjan opetusta kuulleet ovat ymmärtäneet, että merkin ottamatta jättämistä seuraa väistämättä marttyyrikuolema. Ilmestyskirjan tekstin mukaan näin ei ole: merkin ottamatta jättäminen ei johda kuolemaan. Toinen peto pakottaa ihmiset ottamaan ensimmäisen pedon merkin, mutta se ei saa tappaa ihmisiä sen takia, että he eivät ota merkkiä. Sillä on valta tappaa vain, jos ihmiset eivät kumarra merestä noussutta petoa (jae 15). Pedon merkin liittymistä keisarinpalvontaan tukevat myös tiedot, joiden mukaan rituaaleihin osallistuneille jaettiin valkeita kiviä tai vastaavia poletteja todisteeksi kokemuksestaan. (1) Tähän tapaan viitataan myös Ilmestyskirjassa (2:17). Keisareilla oli valta tappaa kristittyjä, kuten julmat kuvaukset Neron ajoilta todistavat. Johannes valmisti kuulijoitaan siihen, että näin tulee olemaan myös tulevaisuudessa.

Pedon merkki toimii siis painostuskeinona, joka ohjaa kumartamaan merestä noussutta petoa. Tämäkin sopii Ilmestyskirjan alkuperäisten lukijoiden tilanteeseen. Paikallinen papisto ja hallinto eivät saaneet tappaa ihmisiä sen takia, että he olivat kristittyjä ja että heillä oli Jumalan sinetti. Heillä oli lupa vainota ja tappaa ihmisiä vain, jos nämä eivät kumartaneet keisarin kuvaa eli eivät osoittaneet hänelle kuuliaisuuttaan. Tämä marssijärjestys näkyy myös Jeesuksen oikeudenkäynnissä: juutalaiset eivät uskaltaneet tappaa häntä ilman roomalaisen paikallisviranomaisen Pilatuksen lupaa. Juutalaisten johtajat leimasivat Jeesuksen toiminnan kapinaksi keisaria vastaan, mistä kuolemantuomio langetettiin. Johanneksen evankeliumiinsa tallentama tapahtuma oli varmasti yhä hänen muistissaan: ”Mutta juutalaiset huusivat sanoen: ’Jos päästät hänet, et ole keisarin ystävä; jokainen, joka tekee itsensä kuninkaaksi, asettuu keisaria vastaan’(Joh. 19:12-15).”

Pedon merkin tehokas painostuskeino on se, että ilman sitä ihmiset eivät voi ostaa tai myydä mitään. Nykyäänkin antikristillisten voimien painostuskeinoina toimivat kaikki seikat, jotka ohjaavat ihmisen pois Jumalan tahdosta ja tarjoavat jotain väliaikaista etua siitä, että hän pysyisi aidon jumalyhteyden ulkopuolella. Ostamisen ja myymisen rajoittaminen Ilmestyskirjan kirjoitushetkillä liittyy Rooman kaikkialle ulottuvaan valtaan, joka näkyi myös kaupankäynnissä.

Pedon merkkiin liittyvää osto- ja myyntikieltoa on selitetty monin tavoin. Kreikan kielen sana kharagma voidaan tulkita sekä kaiverrukseksi että merkiksi. Jos joku halusi ostaa tai myydä jotain, hänen oli käytettävä keisarikunnan lyömiä rahoja, joihin oli kaiverrettu (kharagma) keisarin kuva ja häntä jumalana ylistäviä lauseita sekä arvonimiä. Ignatius, joka kristillisen perimätiedon mukaan oli Johanneksen oppilaita, käytti kirjeessään magnesialaisille (5. luku) Jumalan ja maailman kolikoita vertauskuvana hyvästä ja pahasta. Toinen yksinkertainen selitys asialle on myös se seikka, että Johanneksen aikana kauppasopimuksista tuli löytyä keisarin sinetti eli merkki.(2)

Kolmas, myös keisariin liittyvä selitys osto- ja myyntikieltoon pohjautuu Ilmestyskirjan kirjoitushetkellä harjoitettuun ammattikiltatoimintaan. Sen toiminnasta kieltäytymistä seurasi ammatinharjoittajille niin taloudellista kuin henkistäkin syrjintää tai jopa fyysistä vainoa. Kiltojen suojelusjumalat, niiden palvonta ja temppelit yhdistyivät keisarinpalvontaan. Liike-elämässä vaikuttavat parempiosaisten ammattikillat edellyttivät jäsentensä osallistuvan järjestämiinsä juhliin. Juhlat pidettiin temppeleissä ja ohjelmiin kuului uhrausta, temppeliprostituutiota ja muuta irstailua. Valtion ja paikallisen hallinnon käytännöissä uskonto, talous, kaupankäynti sekä eri yhteiskunnallisten ryhmien välinen kanssakäyminen muodostivat niin limittäisen verkon, että kristityn oli käytännössä mahdotonta paeta epäjumalanpalvelusta. (3)

Myös Ilmestyskirjan 18. lukuun sijoittuva Rooman eli ”Babylonin” tuhon kuvaus vahvistaa sitä käsitystä, että pedon merkki liittyy vahvaan kaupankäyntiin. Rooman loisto oli täysin riippuvainen sen käymästä kaupasta. Ylellisyystavarat ja palvelijat – orjat – olivat vapaan kaupan seurausta. Babylon-Rooman tuhoa valittavat yhteistyöstä hyötyvien liittolaiskuninkaiden lisäksi ennen kaikkea kauppiaat (18:11-13) ja kauppatavaroita kuljettavat merenkulkijat (18:19).

Vanhan testamentin esikuvien kaikuja näkyy tässäkin jakeessa. ”Siinä missä Rooma oli muinaisen Babylonin poliittis-uskonnollisen toiminnan manttelinperijä, taloudellisessa toiminnassaan se asteli Tyroksen – oman aikansa suurimman talousimperiumin – jalanjäljissä. Se, että Babylon (Ilmestyskirjan) luvussa seitsemäntoista ratsastaa pedolla, kuvaakin hyvin sitä, kuinka Rooman korruptoiva taloudellinen vaikutus perustui sen poliittis-sotilaalliseen mahtiin, jota myös uskonnollinen koneisto oli tukemassa.(4)

Niidenkin, jotka ovat tottuneet perinteisten tulkintamallien opetuksiin, on helppo ymmärtää tulkinta, jonka mukaan pedon merkki on vertauskuvallinen ja liittyy ihmisen mieleen ja tekoihin. Yleinen kysymys nykyisen tulkinnan edustajille on kuitenkin se, miten merkkiin liittyvä mahdollisuus ostaa ja myydä voisi olla merkin tavoin vertauskuvallinen. Tässäkin tulee muistaa se, että Johannes kirjoittaa ensisijaisesti oman aikansa lukijoille. Pedon merkkiin liittyvä mahdollisuus ostaa ja myydä oli tuohon aikaan liittyvä esimerkki painostuksesta, joka ajoi ihmisiä hyväksymään ja tunnustamaan keisarin jumalana. Jos Johannes olisi kirjoittanut meidän aikanamme, hän olisi saattanut käyttää toisenlaista esimerkkiä painostuskeinosta, jolla ihmisiä ohjataan pois todellisen Jumalan tunnustamisesta ja palvonnasta.

Jakeesta välittyy siis se ajatus, että  kristityn oli tavanomaisessa elämässään  hyväksyttävä valtio ja sen hallinnon uskonnolliset, poliittiset ja taloudelliset käytännöt, välineet ja toimintatavat voidakseen ostaa tai myydä mitään. Varauksettoman hyväksynnän yhteiskunnassa saivat vain ne, jotka mukautuivat sen uskonnollisiin tavoitteisiin, jotka kävivät käsi kädessä taloudellisten tavoitteiden kanssa.

1 daSilva, David A. ”The Social Setting of the Revelation to John”.

2 Beale, G. K. The Book of Revelation.

3 sama.

4 Jauhiainen, Marko. ”Ilmestyskirjan taloudellinen kritiikki”

Toisen tulemuksen toivo vai pelko?

Ristin Voiton numerossa 3/13 (16.1.2013) oli espoolaisen yliopistonlehtori Maria Kelan Kristuksen toiseen tulemukseen liittyvä kolumni otsikolla "Pelko".

Kela kertoo näin: "Alle kymmenvuotiaana suurin pelkoni oli, että olisin ylöstempauksen päivänä se, joka jätetään. Että jäisin kiinni johonkin hopealusikkaan, niin kuin pyhäkoulusta lahjaksi saadun värityskirjan Päivikki; siinä tarinassa tyttö ottaa äidin lusikkalaatikosta luvatta hopealusikan ja näkee yöllä painajaista ylöstempauksesta, jossa jää itse kiinni jättiläismäiseksi kasvaneeseen lusikkaan, ettei sellaista pääsisi tapahtumaan".

Kela jatkaa muisteluaan: "Eräänä päivänä yleensä säyseä veljeni suuttui minulle niin, että otti vasaran ja löi sillä polveeni. Ei se sattunut, mutta järkytti. Seuraavana yönä pyysin Jumalalta, että hän sitoisi minut kiinni siihen vasaraan ylöstempauksessa, koska pikkuveljeni ei kuitenkaan ymmärtäisi olla ottamatta pedon merkkiä. Ei sitä voi jättää tänne, käsitätkö Jumala". 
... 
Ainoa pelko, jota en päässyt karkuun, oli siis ylöstempaus. ... Aamuin illoin kävin läpi tietoiset ja salaiset syntini ja rukoilin itseni turvaan. Ahdistusta aiheutti eniten se, että sisarukset jäivät kontrollini ulkopuolelle. Saatoin rukoilla vain omat syntini anteeksi."


Tulkinnan murroksesta kertoo Kelan kolumnin päättävä kappale: "... laitoin roskiin Päivikki-värityskirjan, jonka tyttäreni sai vielä 1900-luvun loppumetreillä pyhäkoulusta. Ekaluokkalaisena hänen suurin pelkonsa oli ilmastonmuutos, mutta Vesseli-raamatun lupaus Jeesuksen takaisintulosta sai hänen silmänsä sädehtimään. Lusikkatarinoiden aika on ohi, ja lapsemme tarvitsevat toivon luomakunnan tulevasta vapautuksesta. Kunpa se tapahtuisi jo tänä vuonna!"

Näissä katkelmissa voi nähdä viitteitä aiemmin RV:ssä ja tässäkin blogissa  keskustelultuun "rimaa kohottavaan pyhityselämän opetukseen", samoin kuin dispensationalistisen, kaksiosaisen tulemuksen opetukseen. Kela lienee edellä mainittuun opetukseen liittyen ajatellut, että ei oikeastaan haittaa vaikka hän jäisi pois toisen tulemuksen ensimmäisestä osuudesta, salaisesta tempauksesta, koska hän siten voisi pelastaa pikkuveljensä ja yhdessä kokea marttyyrikuoleman, jonka pedon merkistä kieltäytyvät kohtaisivat. Tällä tavoin he kuitenkin voisivat molemmat lunastaa paikkansa taivaan ikuisuudessa.

Itse en muista kyseistä Päivikki-värityskirjaa; josko olen koskaan sellaista pyhäkouluistani saanutkaan. Tunnen kuitenkin muitakin keski-ikäisiä, joilla ensimmäinen ajatus toisesta tulemuksesta puhuttaessa tuo mieleen saman "petomaisen" lusikan. 

Kelan kolumni vahvistaa ennen kaikkea kahta ajatustani: 1) ennen 80-lukua nuoruutensa kokeneiden sukupolvien toisen tulemuksen odotukseen liittyi usein pelkoa, 2) nykynuorten "lopunajallinen" huolet liittyvät useimmin ympäristöongelmiin ja ilmastonmuutokseen kuin Lähi-Idän tilanteeseen, kolmanteen maailmansotaan tai pedon merkkeihin.

Kai Antturin Ilmestyskirja ja lopun ajat

Suuresti arvostamani, nyt jo edesmennyt hengellinen johtaja Kai Antturi esitti minulle eräässä (ja kuten aina, hyvää vuoropuhelua sisältäneessä) tapaamisessamme ajatuksen Ilmestyskirjan kiastisesta rakenteesta. Hän luonnosteli mallin myös paperille. Se tallentui kirjeeseen, jonka myöhemmin lähetti minulle.

Tällaisen tulkintaperinteen säilyttäminen on tärkeää, jottei se muuttuisi ns. katoavasta kansanperinteestä kadonneeksi kansanperinteeksi. Olkaa hyvät!

Lainailen myös osia hänen kirjeestään, joka kertoo toisaalta helluntailiikkeen suhteesta traditioiksi kasvaneista tulkinnoista poikkeaviin näkemyksiin ja toisaalta Kain hienosta lähestymistavasta henkilökohtaisella tasolla.

"Rauhaa! Arto (Antturi) antoi minulle luettavaksi tutkielmasi Ilmestyskirjasta. Oli hieno kokemus lukea ja todeta, että
1. Olet tehnyt suurtyön ja lukenut paljon lähdeteoksia.
2. Olet löytänyt yhden Ilmestyskirjan pääsanomista: Toivon.
3. Olet pyrkinyt vakavasti perehtymään Raamatun hermeneutiikkaan ja eksegeesiin."

"Esitin 17.4.1982 Nastolassa Uudenmaan ja Etelä-Hämeen veljespäivillä poikkeavan käsitykseni Hartosen tulkinnasta, jolloin monet saarnaajat ilmoittivat olevansa samalla kannalla kuin minä. Päädyimme siihen, että emme tee näistä näkemyseroista riitaa. Minun näkemykseni hyväksyttiin siis siinä piirissä "helluntaiherätyksen" yhdeksi tulkinnaksi. Lyhyesti: Uskon, että Jeesus noutaa omansa vasta suuren ahdistuksen jälkeen, Matt. 24.2.

Esitin tämän näkemyksen myös Ristin Voitossa julkaistussa artikkelissa N:o 1/92, jota ei ole otettu mukaan tutkielmassasi *1). Sain palautteena lukijoilta, myös saarnaajilta, noin 200 liuskaa.
Ymmärrän, että Raamattuopisto haluaa antaa vain yhdenlaista opetusta *2), mutta jos se haluaa antaa oikean kuvan siitä, mitä helluntailaisten ja saarnaajien keskuudessa tästä asiasta on ajatellaan, niin olisi rehellistä myöntää opetuksen epäyhteneväisyys.
Tutkimuksessa korostuu siis liian voimakkaasti ajatus, että helluntaiherätyksellä on asiasta yhtenäinen ja virallinen käsitys."

"Olen usein sanonut, että kukaan meistä ei tiedä mitään Jeesuksen tulemuksesta. Me voimme vain lukea ja tulkita ja uskoa meille jätettyjä tekstejä. Tietomme on vajavaista.

Toivotan sinulle intoa perehtyä vielä perusteellisemmin Ilmestyskirjan mahtavaan sanomaan.

Veljesterveisin

Kai"


*1) Selitys siihen miksi Kain RV:n N:ossa 1/92 esittämää näkemystä ei otettu huomioon tutkielmassani, on se, että vuonna 2000 RV:n vuosikertoja ei vielä ollut tuotettu digitaaliseen, helposti tutkittavaan muotoon. Halusin siis yksinkertaisesti vähentää tutkittavan materiaalin määrää, joten valitsin vain osan 90-luvun vuosikerroista satunnaisesti. Määrä ja metodi oli lopputyöni ohjaajien näkemyksien mukaan riittävän kattava antamaan todellisen kuvan siitä, millaisessa tilassa Helluntaiherätyksen Ilmestyskirjan tulkinta siinä hetkessä oli.

*2) Kain ajatus Raamattuopiston halusta antaa vain yhdenlaista opetusta on siinä mielessä vanhentunut, että nykyisin Iso Kirja -opiston nimellä toimivaa Raamattuopistoa jopa moititaan siitä, että se antaa liian laajan repertuaarin tulkintoja opiskelijoiden purtavaksi ilman, että pitäytyisi/suosittelisi/opettaisi vain yhtä, yleensä "Hartosen mallia" mukailevaa näkemystä.

Taivaasen armosta vai takaportin kautta sluibaillen

Minulta kysyttiin eräässä haastattelussa sitä millaisia vaikutuksia Jeesuksen toisen tulemuksen yksi- tai kaksiosaisuudella olisi pyhityselämään tai jumalasuhteeseen yleensä. Kysyjä oli helluntailaisen median edustaja, ja itsekin olen helluntailainen. Haastattelu juontui viime aikoina Jeesuksen toisen tulemuksen luonteesta käytyyn keskusteluun. 

Suomen Helluntaiherätyksessä on aina viime vuosikymmeneen asti vallalla ollut ajatus siitä, että tulemus on kaksiosainen; ensin on nk. uskovien salainen tempaus ja sitä seuraavan seitsenvuotisen vihanajan jälkeen toinen, julkinen kaikille näkyvä tulemus. Vaihtoehtoinen, perinteinen näkemys tulemuksesta on se, että aikojen lopussa Jeesus tulee kerran, jonka jälkeen alkaa välittömästi joko tuhatvuotinen valtakunta maan päällä tai ikuisuus taivaassa.

Helluntailaisuuden sisällä opetus kaksiosaisesta tulemuksesta sisältää usein ajatuksen, että se osa seurakunnasta, joka on "sluibaillut," eli suhtautunut välinpitämättömästi pyhityselämään ja kilvoitukseen, jää vaivanaikaan. Tällaiseen opetukseen sisältyy myös ajatus, että vaivanajasta voi pelastua pääasiassa marttyyrikuoleman avulla. Esimerkkinä tästä käyköön Ensio Lehtosen kirja "Viimeinen aika" niinkin varhaisilta vuosilta kuin 1934.

Lehtosen kehottaa uskovia ja opettajia muistuttamaan muille uskoville ja läheisillee, että taivaaseen on myös takaportti. Kun asiat tietävä, mutta kilvoituksessaan epäonnistunut kristitty tai uskomaton ihminen, huomaa asioiden menneen niinkuin tempauksessa "kadonneet" kertoivat, hän voi skarpata ja tunnustaa vaivanajan petohallinnon edessä rohkeasti uskonsa Kristukseen. Tämän seurauksena on yleisen arvion teloitus, joka näin muuttuu marttyyrikuolemaksi.

Tällaista takaportti taivaaseen -opetusta kuulin itsekin sekä omilta vanhemmiltani että helluntaisilta opettajilta. Pienenä, jo alle kouluikäisenä koin pelottavana ajatuksen, että joutuisin jäämään Antikristuksen armoille vihan aikaan. En tuossa vaiheessa ymmärtänyt pyhityksestä tai armosta juuri mitään, vaan mielessäni pääsy tempaukseen varmistuisi vain omilla ansioillani. Näiden riittävyydestä en koskaan voinut olla varma, sillä esimerkiksi jo pienikin kiukuttelu tai tottelemattomuus vanhempia kohtaan murensi osallisuus tempauksessa. Jouduin siis syystä jos toisesta koko ajan pohtimaan sitä, miten uskaltaisin tunnustaa rohkeasti uskoni Kristukseen Pedon palvelijoiden kiduttaessa minua ja tivatessa suostunko kieltämään Jeesuksen. 

Takaportti taivaaseen -ajatus syöpyikin vahvasti mieleeni ja kantoi hedelmää myöhemmin.
Se toimi omalta osaltani teini- ja nuoruusvuosina ajoittain jopa kilvoittelun sammuttajana. Ajattelin, että vaikken nyt niin kybällä aina olisikaan mukana tai tsemppaisi, niin ainahan minulla on toinen mahdollisuus. Jos Jeesus tulisi juuri lipsuteltuani uskonelämän ja Raamatun "vaatimusten" kanssa, voisin tilanteen havaittuani tsempata ja valmistautua marttyyrikuolemaan. Senkin voisi hoitaa nopeasti, eli ilmoittautua heti vihanajan alettua "petohallinnon" edustajille piinaavan vaivan ja pakoilun ajan lyhentämiseksi. Tiedän myös sen, etten ollut ainoa jolla oli tällaisia ajatuksia ja päätelmiä.

Alkuperäiseen haastattelijan kysymykseen... Tällä logiikalla Jeesuksen tulemuksen kaksiosaisuus siis tarjoaa mahdollisuuden laskelmointiin, pelata ikäänkuin kaksin kortein. Kertakaikkinen, yksiosainen Kristuksen toinen tulemus ei tällaista sluibailua välttämättä salli. Siinä peli saatettaisiinkin viheltää poikki kertakaikkisesti - jos ikuisuus alkaisikin välittömästi kertakaikkisesta tulemuksesta.

Ajatus pelin kertakaikkisesta poikki viheltämisestä ajaa ihmisiä perinteisen, klassisen kristinuskon evankeliumiin: Yksin armosta. Ihmisen pohtiessa omia valmiuksiaan ja ansioitaan sen suhteen, miten hänelle kävisi jos Jeesus tulisi juuri nyt, hän ajautuu helposti toteamaan, ettei voi koskaan olla varma omien ansioidensa, pyhityksensä ja kilvoituksena riittävyydestä. Tämä toteamus ajaa hänet armon alle, turvautumaan ajatukseen "ei omin voimin".

Kaksiosainen tulemus voi nähdäkseni ruokkia lakihenkistä, farisealaista omien ansioiden keräämistä ja niihin turvaamista. Kertakaikkisen tulemuksen mukaan ojentautuminen voi nähdäkseni tarjota avaimet terveempään, tasapainoisempaan ja armoon kokemista rohkaisevaan uskonelämään

Nykyisin minulle onkin jotakuinkin sama onko Jeesuksen toinen tulemus yksi- vai kaksivaiheinen.

Villikka on oikeassa, mutta samalla väärässä!

On mielenkiintoista seurata Suomen Helluntaiherätyksen lopunaikojen opetuksen murrosta ihan omakohtaisena aikalaiskokemuksena. Helluntaiherätyksen valtavirtaa, Hartoslaisuutta ja dispensationalismia, kohtaan noussut kritiikki saa vastakritiikkiä, kun lähetyssaarnaaja ja lopunaikojakin Kenian Korun raamattukoulussa opettanut Matti Villikka kirjoittaa Ristin Voitossa nro 38, 2012 otsikolla:

Partanen antoi väärän kuvan Hartosesta

"Olin järkyttynyt Juha Partasen mielipidekirjoituksesta Ristin Voitossa (RV 35). Partanen mainitsee Vilho Hartosen opettaneen, että vain todella ansioituneet uskovat pääsisivät mukaan seurakunnan ylöstempaukseen. Puutun asiaan, koska tämä mielestäni väärä tulkinta Hartosen opetuksista veisi pohjan koko vanhurskauttamisopilta.

Tunsin Vilho Hartosen läheisesti jo 1950-luvulla. Olen lukenut hänen kirjojaan, kuunnellut hänen julistustaan ja opetuksiaan raamattuopistossa, konferensseissa ja eri seurakunnissa sekä keskustellut paljon hänen, appeni, kanssa. Koskaan en kuitenkaan saanut sellaista käsitystä, että ”rima olisi korkealla”. Olen aina kokenut Hartosen armon julistajana, joka korosti Kristuksen ansiota pelastuksemme ainoana perustana.

Toivon koko sydämestäni, ettei kukaan eikä mikään ryöstäisi Kristuksen seurakunnalta sitä autuaallista toivoa, joka kannustaa meitä kilvoittelussa seurakunnan ylösottoon asti."

Matti Villikka on varmasti oikeassa Hartosesta "matalan riman" armahtajana. Tämän osoittaa myös alkuperäisessä mielipidekirjoituksessani mainitsemani Tuomo Läntelän tutkimus. Läntelä toteaakin omassa blogissaan seuraavasti: 

Villikka on oikeassa. Ristin Voiton artikkeleissa työtoverit kuvaavat Hartosta lempeäksi, sydämelliseksi, leppoisaksi, huumorintajuiseksi ja nöyräksi mieheksi, joka oli löytänyt armon evankeliumin. Hän ei ottanut tuomioilla pelottelevan ja jatkuvaa parannuksen tekoa vaativan, uhkakuvia maalailevan, seurakuntaa piiskaavan, pastorin roolia. Artikkeleista päätellen häntä voidaan pitää rakastavana paimensieluna. Samaa kieltä puhuu myös Hartosen omaelämäkerta Poika lähti maailmalle.

Mutta...

Villikka on myös väärässä. Mitä pian tapahtuu-teoksessaan (RV 1950) Hartonen syyllistyy uskovien Jumalan lasten jaotteluun kahteen eriarvoiseen ryhmään. Tämä nimenomaan on, kuten Villikka toteaa, omiaan "viemään pohjan koko vanhurskauttamisopilta." Tämä on ominaista 1800-luvulla syntyneelle Osittaisen tempauksen teorialle (Partial Rapture theory).

Seuraavaksi esitän muutamia katkelmia Pro gradu -tutkimuksestani, joka käsitteli Vilho Hartosen Mitä pian tapahtuu -teoksen suhdetta osittaisen tempauksen teoriaan.

...

Tuomo Läntelän koko ajatukseen ja vastineeseen Matti Villikan ajatuksista voit tutustua seuraavan linkin avulla: 
http://west-t.blogspot.fi

Hartosen aikalaiset kuulijat, tutut ja ystävät muistavat hänet ja opetuksensa "livenä". Asian toinen puoli ovat hänen kirjansa myöhemmät lukijat sekä ihmiset, jotka nojaavat ajatuksensa tai opetuksensa hänen kirjansa viitoittamaan suuntaan. Painettu teksti puhuu vielä kirjoittajan ylitettyä viimeisen riman. Painetun tekstin vaikutusvaltaa ei voi aliarvioida. Se on usein se, mitä opettajista jää - huhupuheiden lisäksi. Miettikääpä Nasaretin miehen ja hänen opetuksiensa kohtaloa ilman, että niistä olisi olemasssa kirjallista tallennusta.

Selitys Villikan vahvaan reaktioon ajatuksiani kohtaan voikin olla se, että hän ei ole lukenut ystävänsä Vilho Hartosen Suomessa "kulttiteoksen" asemaan noussutta opetuskirjaa "Mitä pian tapahtuu" ajatuksella, vaan perustaa ajatuksensa Hartosen opetuksensa omiin aikalaiskokemuksiinsa. Tällaista aikalaiskokemusta esimerkiksi minulla ei mahdollisuus hyödyntää, vaan "vetävän käteen jää vain luu", eli Hartosen kirja, joka elää yhä - ja painettuna ikuisesti!