Israel - Menestys siunaajille, tuomio kiroajille

Tämä teksti on katkelma pro gradu -tutkielmani luvusta 4: Me uskovat tiedämme - Ristin Voiton hengellinen ja poliittinen Israel. Tarkastelin gradussani Ristin Voiton Israel-diskurssia valtion sotilaallisten konfliktien aikoina 1960-1990-luvuilla. Israel-keskustelussa on mielestäni yhä samanlaisia piirteitä kuin tarkasteltujen vuosikymmenten aikoina:

Raamatun lupauksien ja ennustusten pohjalta Vanhan testamentin uudestisyntyneeksi uskottu nykyinen Israelin valtio herättää Ristin Voiton lukijoissa erilaisia reaktioita. RV antaa ohjeita näiden reaktioiden suunnalle runsaasti 1960- ja 1980-lukujen sotilaallisten konfliktien aikoina käydyssä Israel-keskustelussa. Hengellisen todellisuuden siunaukset tai kiroukset ovat syy-seuraussuhteessa siihen, miten poliittiseen Israeliin suhtaudutaan.

Kuuden päivän sodan aikana lukijoita rohkaistaan menestyksellä pääkirjoituksessa mainitulla syy-seuraussuhteella: ”Sen tähden: Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat (Ps. 122:6)[1].” Laajempi syy-seuraussuhde esittäytyy suomalaisille lukijoille positiivisena lupauksena Kaarlo Syvännön juhannusjuhlan puheen kautta:

Ja Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä (1. Moos. 12:1 – 3) – Me suomalaisetkin olemme päässeet tästä siunauksesta osallisiksi – Jumalalle kiitos, että emme ole satuttaneet kättämme Herran silmäterään (Sak. 8:2)[2]

Israelia rakastavien ja sitä siunaavien yksilöiden ja kansojen vastakohtana esitetään sitä vihaavat ja kiroavat. Israeliin negatiivisesti suhtautuville on Jumalan kirouksen lisäksi varattu esimerkiksi häpeää, mikä ilmenee esimerkiksi insinööri Jaatisen havainnoidessa Egyptin kristittyjen ajatuksia Israelin suhteen. Hän toteaa, että Raamatussa sanotaan: ”Häpeään joutuvat ne, jotka hehkuvat vihasta sinua vastaan” ja kertoo, miten ”tämän voi siellä henkilökohtaisesti hyvin kokea ja nähdä, kuinka he palavat vihasta ja tämä häpeä, mikä tästä johtuen on heille tullut on hyvin ilmeinen”.[3]

                      Yom Kippur -sotaan liittyvässä Israel-diskurssissa erilaisten suhtautumistapojen Israelia kohtaan syy-seuraussuhteita ei ole havaittavissa, toisin kuin 1982 – 1983 Libanonin sotaan liittyen, joissa niiden määrä on huomattavan suuri. Israel-juhlassa puhunut Unto Kunnas kehottaa uskovia seuraavasti: ”Meidän uskovien tulee suhtautua myötämielisesti Jumalan kansaan Israeliin” ja ”Meidän tulee rakastaa tätä kansaa”[4]. Vaihtoehdottomuudesta sävy kääntyy tuomiosta varoittavaksi A-M. J:n tekstissä Israelin vartijat, valvokaa, jossa hän muistuttaa lukijoitaan Jeesuksen vuorisaarnan sanoja profetiaksi tulkiten seuraavasti:

Tämä Raamatun profetia on hyvä muistaa, kun Israelia tuomitaan. ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi”[5]- - (Matt. 7:1)

Ulla Järvilehto tekee suhtautumisesta Israeliin kuitenkin jo kohtalokasta niin yksilöille kuin kansoille seuraavasti: ”Jumala, oikeudenmukainen tuomari, on kytkenyt kohtalomme sekä yksilöinä että kansana Israelia koskeviin asenteisiin[6].” Oikea asenne Israelia kohtaan ei ole tuomita sen toimia, vaan harjoittaa sille ystävällistä politiikkaa ja puhua sen puolesta. Jantunen ohjaa lukijoitaan, että ”meidän tehtävämme ei ole pohtia, tekeekö Israel Jumalan tahdon, vaan pysytellä Jumalan tahdossa, jonka tunnemme Raamatusta”[7]. Helluntaiherätyksen Israel-toimikunnan julkilausuma vahvistaa seurausten vakavuuden suhtautumisesta Israeliin. Toimikunnan mukaan Israelin paluu Luvattuun maahan ja juutalaisten asuminen rauhassa siellä on profetioiden täyttymys ja Jumalan tahdon mukaista, joten ”jos me asetumme heikompien (palestiinalaisten) puolelle silloinkin, kun nämä vastustavat Raamatussa ilmoitettua Jumalan tahtoa, syyllistymme itsekin Hänen tahtonsa vastustamiseen”[8]. Myös Veikko Pekki muistuttaa siitä, miten ”on tärkeää tuntea Jumalan Sana siitä, miten suhtautumisemme Israeliin vaikuttaa kohtaloomme”[9]. Israelin arvostelu ja sen toimien oikeutusten pohtiminen nähdään Ristin Voiton Israel-keskustelussa siis yksilötasolta kansalliselle tasolle Jumalan tahdon vastustamisena ja negatiivista kohtaloa määräävänä tekijänä.

                      Ristin Voiton Israel-keskustelu myös paljastaa syyn, miksi yksilöt ja kansat altistuvat Jumalan tahdon vastaisille asenteille. Aarne Jantunen toteaa ”subjektiivisen” tiedonvälityksen muokkaavan niin kansojen, yhteisöjen kuin yksilöiden asenteita Israelia kohtaan tuomitseviksi. Tähän ryhmään kuuluvat Jantusen mukaan myös ”entiset Israel-ystävät, jotka ovat kompastuneet sodan vaatimiin siviiliuhreihin”.[10] Libanonin sodan aikaisen Israel-juhlan puheissa näkyy myös median syyllistäminen. ”Äärimmäisen vinoutunut kansainvälinen tiedonvälitys” vaikeuttaa Israelin ymmärtämistä myös Olavi Syvännön mielestä. Tiedonvälitystä moittii ”täysin yksipuoliseksi” myös Ulla Järvilehto todeten selkeästi: ”Älkää uskoko siihen.” Lehdistösihteeri Veikko Manninen toteaa tiedonvälitykseen liittyen, että ”lehdistön aivopesun seurauksena on ollut vaikea saada oikea käsitys Libanonin tilanteesta”.[11] A-M. J. näkee, että väärän tiedotustoiminnan johdosta ”- - me elämme jo kovin syvällä valheen maailmassa. Täytyy pyytää erikoisesti ymmärrystä, ettemme erehdy uskomaan valheita ja niiden perusteella ottamaan kielteistä kantaa Israeliin”. Kaikella on kuitenkin tarkoituksensa: ”Näin pitää tapahtua, että Kirjoitukset käyvät toteen.” Tällä hän viittaa Sakarjan kirjan jaksoon 12:1 – 3, jonka hän tulkitsee puhuvan tuon päivän tilanteesta sanoessaan ”maan kaikkien kansakuntien” kääntyvän Jerusalemia vastaan.[12]

                      Tuomiosta Suomen kansan ylle varoittaa Olavi Syväntö RV-lehteen lainatussa puheessaan Helsingin Saalemissa. Hän viittaa Sakarjan kirjan jaksoon 12:1 – 3 ja sen mainintoihin kaikkien kansojen kääntymisestä Jerusalemia vastaan sanoessaan:

Minä olen murheissani siitä, että Suomen kansallakin on osansa tässä asiassa. Jos me ymmärtäisimme pitää itsemme erossa tästä, niin silloin myös me itse säästyisimme Jumalan tuomioilta, jotka kohtaavat niitä, jotka nostavat kätensä Jumalan silmäterää vastaan”[13]

Olavi Syvännön isä ja äiti Kaarlo ja Maire Syväntö näkevät poikansa murheen sijasta kuitenkin ilon aiheita Suomen kansan poliittisissa asenteissa Israelia kohtaan. He toteavat molempien nimissä kirjoitetussa kirjeessä Ristin Voiton lukijoille seuraavasti: ”Iloitsemme suuresti siitä, että Suomi ei kutsunut Jasser Arafatia. Uutinen julkaistiin Israelin lehdissä suurena ansiona Suomelle[14].”

                      Veikko Pekki palaa kuuden päivän sodan aikaiseen Israel-keskusteluun tuoden jälleen esille voimakkaasti sen, miten ”Jumala siunaa niitä, jotka siunaavat Israelia”. Hän esittää tämän periaatteen toistuvan Raamatussa kolme kertaa eri kohdissa[15] lainaten ajatusta siten, että niihin sisältyy myös kirous niille, jotka kiroavat Israelia. Hän toteaa, että Jumala ei ole ”kumonnut tätä sanaansa”, eli sen vaikutusta tähän hetkeen. Pekki valaisee tulevia tuomioita siten, että kansojen tuomio tapahtuu ”Joosafatin laaksossa, minne Suuren Kuninkaan tuomioistuin pystytetään”. Pekki lainaa tuomioita perustellessaan Jooelin kirjan jaksoa 3:1 – 2:

Tuomioperusteena on se, miten kansakunnat ovat suhtautuneet ”vähimpiin veljiin”, israelilaisiin: ”Sillä Herralla on koston päivä, maksun vuosi Siionin asian puolesta (Jes. 34:8) Tämä maanpäällinen pakanakansojen tuomio on suuri tilinpäätös kaikista niistä kavalista päätöksistä ja hankkeista, joita eri kansat, yhteisöt, järjestöt ja yksilöihmiset tänä päivänä tekevät Israelia vastaan.[16]

Pekki vie tuomioajatuksiaan vielä eteenpäin: Hän sanoo, että ”ei ole yhdentekevää, kuinka me suhtaudumme näihin Herran veljiin (israelilaisiin)”. Hän toteaa, että niitä, jotka eivät palvele heitä tarpeen mukaan ”laupeudella” tai mukautuvat yleisen mielipiteen mukana vastustamaan Siionin asiaa, odottaa vain ”tuomio”. Lopetuksessaan Pekki siirtyy kansojen ja yksiöiden tuomiosta kansallisen kirouksen uhkaan:

Siunatkaamme Israelia ja rukoilkaamme niiden edestä, jotka tekevät maassamme Israelia koskevia päätöksiä, ettei Jumalan kirous kohtaisi kansaamme sen tähden, että joudumme Siionin vihollisten joukkoon.[17]

Persianlahden sotaan liittyvässä Israel-keskustelussa ei enää yksilöille, kansoille tai valtioille jaella siunauksia tai kirouksia asenteiden tai suhtautumisen Israeliin pohjalta. Ainoa teksti, josta voi havaita seurauksia myötämielisestä suhtautumisesta Israeliin, on Olavi Katon raportti Kivenheittäjät puhuivat kielillä. Siinä kerrotaan, että vapaiden suuntien pastoreita ja raamattukoulun opettajia syytetään Länsirannan palestiinalaisalueilla Israel-myönteisyydestä, sillä uskoontulleet ja Pyhällä Hengellä täyttyneet ”kivenheittäjät” haluavat Jumalan sanan mukaisesti rakastaa israelilaisia eivätkä yhtyä väkivaltaiseen vastarintaan miehittäjiä kohtaan. Pastorit kertovat, että he eivät ole vielä koskaan aiemmin kokeneet tällaista vainoa Betlehemin lähistöllä.[18] Israel-myönteisyyttä seuraa tässä yhteydessä siis vaino Israeliin kielteisesti suhtautuvien puolelta.

Yhteenvetona Ristin Voiton Israel-keskustelussa siitä, mitä seurauksia erilaisilla asennoitumisilla Israeliin on, voidaan sanoa, että kuuden päivän sodan aikana kristityille asenteesta Israelia kohtaan annettiin kuva, jossa oli enemmän mahdollisuuksia siunauksista ja menestyksestä kuin uhkia tuomioista ja kirouksista. Libanonin sodan aikana asenteesta Israelia kohtaan muodostui mahdollisuuksien sijasta uhka, joka varjosti lukijoiden kohtaloa.

Israelin poliittinen arvostelu liitettiin Libanonin sodan aikana hengelliseksi Jumalan tahdon vastaiseksi toiminnaksi, mistä seurauksena on Jumalan kirous ja tuomio. Jumalan tahdon vastaiseen toimintaan syyllistämiselle ja siitä seuraavilla tuomioille ja kirouksilla varoittelu ovat vahvoja hengellisen vallan ilmenemismuotoja. Siirtyminen kuuden päivän sodan yhteydessä esiintyvästä siunausten korostamisesta Libanonin sodan aikaiseen tuomioiden ja kirousten korostamiseen voidaan nähdä ilmentymänä diskurssin muodonmuutoksista, jotka eivät muuta kaikkia diskurssin aineksia[19]. Ristin Voiton tapauksessa muuttumattomia diskurssin osia ovat raamatunpaikat, joilla sekä kirouksia ja siunauksia perustellaan. Muuttumaton lähde on myös suhtautuminen Israeliin, minkä seuraukset muuttuvat siunauksista tuomioihin.

                      Samanlaisiin tuloksiin päätyi myös Timo R. Stewart Pro gradu -tutkielmassaan Siionin puolesta – Kristillinen sionismi Suomalaisessa kristillisessä liitossa 1970-luvulla. Hän toteaa, että ”mikäli uskoo nykyisen Israelin valtion olevan rinnastettavissa Raamatun Israelin kansaan,

kummankin erityisasema näyttäytyy Raamatun valossa kahdenlaisena. Ensinnäkin

Israelin valtio on ´ajan kello`, jota seuraamalla voi tarkkailla Jumalan suunnitelmienetenemistä lopunaikoina. Toiseksi Israelin valtio on kansojen ´koetinkivi` tai ´väkikivi` johon suhtautuminen ratkaisee muiden kansojen kohtalon. - - Jumalalla ovat käytössä sekä kiroukset että siunaukset, keppi ja porkkana, joita kristilliset sionistit korostavat vaihtelevasti Israel-suhteen motivoijina”. Molempiin löytyvät myös Ristin Voitosta löytyvät raamatulliset perusteet. Porkkanana perusteluissa käytetään ajatusta ”Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat” ja keppinä Sakarjan kirjan ajatusta ”Joka koskee minun kansaani, se koskee minun silmäterääni”. Stewartin mukaan Israelin valtioon sovellettuna Israel on sekä ”kansojen siunaus”, jota tukemalla oma kansa menestyy, että ”Jumalan silmäterä”, jonka vainoojia kohtaa tuho.[20]

---

[1] RV 8.6.1967, 3, Aarne Jantunen, Rukoustaisteluun Israelin puolesta.

[2] RV 6.7.1967, 6—7, Kaarlo Syväntö, “Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat”.

[3] RV 20.7.1967, 7, Jännittäviä hetkiä sota-ajan Kairossa.

[4] RV 3.6.1982, 16, RG, Israel tarvitsee rakkauttamme.

[5] RV 7.10.1982, 5, A-M. J., Israelin vartijat, valvokaa!

[6] RV 12.8.1982, 10, Irja Tirri ja L. Leppäkumpu, Rakastamme Israelia Messiaan tähden.

[7] RV 26.8.1982, 7, Aarne Jantunen, Israel kansojen tuomittavana.

[8] RV 9.9.1982, 16, Helluntaiherätyksen Israel-toimikunta, Julkilausuma.

[9] RV 20.1.1983, 4, Veikko Pekki, Israelin pelastus ja kansojen tuomio.

[10] RV 26.8.1982, 7, Aarne Jantunen, Israel kansojen tuomittavana.

[11] RV 9.9.1982, 16, Yksipuolisen tiedotuksen keskeltä on vaikea löytää totuutta tapahtumista.

[12] RV 7.10.1982, 5, A-M. J., Israelin vartijat, valvokaa!

[13] RV 4.11.1982, 5, Olavi Syväntö, Jumala ei ole peruuttanut lupauksiaan Israelille.

[14] RV 25.11.1982, 6, Kaarlo ja Maire Syväntö, Myrskyinen vuosi päättymässä.

[15] 1. Moos. 12:1—3; 1. Moos. 27:27—29; 4. Moos. 24: 5, 8, 9.

[16] RV 20.1.1983, 4, Veikko Pekki, Israelin pelastus ja kansojen tuomio.

[17] RV 20.1.1983, 4, Veikko Pekki, Israelin pelastus ja kansojen tuomio.

[18] RV 10.1.1991, 9, Olavi Katto, Kivenheittäjät puhuivat kielillä.

[19] Foucault 2005, 225.

[20] Stewart 2007, 27—28.