Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jae 17

13:17 Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku.

Monet Ilmestyskirjan opetusta kuulleet muistelevat, että merkin ottamatta jättämistä seuraa väistämättä marttyyrikuolema. Ilmestyskirjan tekstin mukaan näin ei ole: merkin ottamatta jättäminen ei johda kuolemaan. Toinen peto pakottaa ihmiset ottamaan ensimmäisen pedon merkin, mutta se ei saa tappaa ihmisiä sen takia, että he eivät ota merkkiä. Sillä on valta tappaa vain jos ihmiset eivät kumarra merestä noussutta petoa (jae 15). Pedon merkin liittymistä keisarinpalvontaan tukevat myös tiedot, joiden mukaan rituaaleihin osallistuneille jaettiin valkeita kiviä tai vastaavia poletteja todisteeksi kokemuksestaan. Tähän tapaan viitataan myös Ilmestyskirjassa (2:17). Keisareilla oli valta tappaa kristittyjä, kuten julmat kuvaukset Neron ajoilta todistavat. Johannes valmisti kuulijoitaan siihen, että näin tulee olemaan myös jatkossa.

Pedon merkki toimii siis painostuskeinona, joka ohjaa kumartamaan merestä noussutta petoa. Tämäkin sopii Ilmestyskirjan alkuperäisten lukijoiden tilanteeseen. Paikallinen papisto ja hallinto eivät saaneet tappaa ihmisiä sen takia, että he olivat kristittyjä eli omasivat Jumalan sinetin. Heillä oli lupa vainota ja tappaa ihmisiä vain, jos nämä eivät kumartaneet keisarin kuvaa eli osoittaneet hänelle kuuliaisuuttaan. Tämä marssijärjestys näkyy myös Jeesuksen oikeudenkäynnissä, juutalaiset eivät uskaltaneet tappaa häntä ilman roomalaisen paikallisviranomaisen Pilatuksen lupaa. Juutalaisten johtajat esittivät Jeesuksen toiminnan kapinaksi keisaria vastaan, mistä kuolemantuomio langetettiin. Johanneksen evankeliumiinsa tallentama tapahtuma oli varmasti yhä hänen muistissaan: ”Mutta juutalaiset huusivat sanoen: ’Jos päästät hänet, et ole keisarin ystävä; jokainen, joka tekee itsensä kuninkaaksi, asettuu keisaria vastaan’.” (Joh. 19:12-15)

Pedon merkin tehokas painostuskeino on se, että ilman sitä ihmiset eivät voi ostaa tai myydä mitään. Tänäkin päivänä antikristillisten voimien painostuskeinoina toimivat kaikki seikat, jotka ohjaavat ihmisen pois Jumalan tahdosta ja tarjoavat jotain väliaikaista etua aidon jumalyhteyden ulkopuolella pysymisestä. Ostamisen ja myymisen rajoittaminen Ilmestyskirjan kirjoitushetkillä liittyy Rooman kaikkialle ulottavaan valtaan, joka näkyi myös kaupankäynnissä.

Pedon merkkiin liittyvää osto- ja myyntikieltoa on selitetty monin tavoin. Kreikan kielen sana kharagma voidaan tulkita sekä kaiverrukseksi että merkiksi. Jos joku halusi ostaa tai myydä jotain, hänen oli käytettävä keisarikunnan lyömiä rahoja, joihin oli kaiverrettu (kharagma) keisarin kuva ja häntä jumalana ylistäviä lauseita sekä arvonimiä. Ignatius, joka kristillisen perimätiedon mukaan oli Johanneksen oppilaita, käytti kirjeessään magnesialaisille (5. luku) Jumalan ja maailman kolikoita vertauskuvana hyvästä ja pahasta. Toinen yksinkertainen selitys asialle on myös seikka, että Johanneksen aikana kauppasopimuksissa tuli löytyä keisarin sinetti, merkki.

Kolmas, myös keisariin liittyvä selitys osto- ja myyntikieltoon pohjautuu Ilmestyskirjan kirjoitushetken ammattikiltatoimintaan. Sen toiminnasta kieltäytymistä seurasi ammatinharjoittajille niin taloudellista kuin henkistä syrjintää tai jopa fyysistä vainoa. Kiltojen suojelusjumalat, niiden palvonta ja temppelit yhdistyivät keisarinpalvontaan. Liike-elämässä vaikuttavat parempiosaisten ammattikillat edellyttivät jäseniään osallistumaan järjestämiinsä juhliin. Juhlat pidettiin temppeleissä ja ohjelmiin kuului niin uhrausta, temppeliprostituutiota kuin muuta irstailua. Valtion ja paikallisen hallinnon käytännöissä uskonto, talous, kaupankäynti sekä eri yhteiskunnallisten ryhmien välinen kanssakäyminen muodostivat niin limittäisen verkon, että kristityn oli käytännössä mahdotonta paeta epäjumalanpalvelusta.

Myös Ilmestyskirjan 18. lukuun sijoittuva Rooman eli ”Babylonin” tuhon kuvaus vahvistaa pedon merkin liittymistä vahvaan kaupankäyntiin. Rooman loisto oli täysin riippuvainen sen käymästä kaupasta. Ylellisyystavarat ja palvelijat – orjat – olivat vapaan kaupan seurausta. Babylon–Rooman tuhoa valittavat yhteistyöstä hyötyvien liittolaiskuninkaiden lisäksi ennen kaikkea kauppiaat (18:11-13) ja kauppatavaroita kuljettavat merenkulkijat (18:19).

Vanhan testamentin esikuvien kaikuja näkyy tässäkin jakeessa. ”Siinä missä Rooma oli muinaisen Babylonin poliittis-uskonnollisen toiminnan manttelinperijä, taloudellisessa toiminnassaan se asteli Tyroksen – oman aikansa suurimman talousimperiumin – jalanjäljissä. Se, että Babylon (Ilmestyskirjan) luvussa seitsemäntoista ratsastaa pedolla, kuvaakin hyvin sitä, kuinka Rooman korruptoiva taloudellinen vaikutus perustui sen poliittis-sotilaalliseen mahtiin, jota myös uskonnollinen koneisto oli tukemassa." 

Perinteisten tulkintamallien opetuksiin tottuneidenkin on helppo ymmärtää tulkinta, jonka mukaan pedon merkki on vertauskuvallinen ja liittyy ihmisen mieleen ja tekoihin. Yleinen kysymys nykyisen tulkinnan edustajille on kuitenkin se, miten merkkiin liittyvä mahdollisuus ostaa ja myydä voisi olla merkin tavoin vertauskuvallinen. Tässäkin tulee muistaa se, että Johannes kirjoittaa ensisijaisesti oman aikansa lukijoille. Pedon merkkiin liittyvä mahdollisuus ostaa ja myydä oli tuohon aikaan liittyvä esimerkki painostuksesta, joka ajoi ihmisiä hyväksymään ja tunnustamaan keisarin jumalana. Meidän ajassamme kirjoittaessaan Johannes olisi saattanut käyttää toisenlaista esimerkkiä painostuskeinosta, jolla ihmisiä ohjataan pois todellisen Jumalan tunnustamisesta ja palvonnasta.

Johannes siis välittää tekstissään ajatuksen, että tavanomaisessa elämässä kristityn tuli hyväksyä valtio ja sen hallinnon uskonnolliset, poliittiset ja taloudelliset käytännöt, välineet ja toimintatavat voidakseen ostaa tai myydä mitään. Varauksettoman hyväksynnän yhteiskunnassa saivat vain ne, jotka mukautuivat tuon ajan uskonnollisiin tavoitteisiin, jotka kävivät käsi kädessä taloudellisten tavoitteiden kanssa. 

---

[iv] Jauhiainen.

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jae 16

13:16 Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.

Toinen peto vaatii koko yhteiskuntaa ottamaan ensimmäisen pedon merkin otsaansa tai oikeaan käteensä. Johanneksen näyt ovat toisistaan riippumattomia, sillä myöhemmin (Ilm. 20:4) merkin kerrotaan olevan molemmissa paikoissa - otsassa ja kädessä. Merkki onkin siis syytä tulkita vertauskuvallisesti samoin kuin kuvaukset itse pedoistakin. Pedon merkkiä voi pitää irvikuvana toisesta vertauskuvallisesta merkistä, Jumalan sinetistä. Peto pyrkii kaikessa jäljittelemään Karitsaa, joka on myös merkinnyt omansa. Johanneksen ilmestyksessä on vain kaksi vaihtoehtoa, kaksi ihmisryhmää. Jokaisella on jompikumpi merkeistä. Piilokristillisyys on hänelle tuntematon, samoin kuin keskitien kulkeminen ja puolueettomuus hyvän ja pahan suhtene.

Toisen pedon antaman merkin yhteydessä käytetään sanaa kharagma, joka tarkoittaa yleisimmin kaiverrusta, mutta myös merkkiä, kuvaa ja luomusta. Esimerkiksi kolikoissa olevista kaiverruksista puhuttaessa käytettiin samaa sanaa. Ilmestyskirjan kirjoittamisen aikaan oli tapana merkitä tai tatuoida tottelemattomia orjat, sotilaat ja eri jumalien uskollisimmat palvojat. Jos pedon merkin taustalla on viittaus orjuuteen, pedon palvojien merkintä kertoisi siitä, että heidät katsotaan pedon omaisuudeksi. Jos merkki viittaisi sotilaisiin tai epäjumalan palvojiin, merkintä kertoisi näiden olevan pedolle uskollisia. Merkiksi käännetty sana oli myös tuttu karjamerkinnästä, joka sekin liittyy merkityn kohteen omistamiseen.

Pedon merkki voidaan Ilmestyskirjan kirjoitushetkellä tulkita olevan jonkin asteista keisarinpalvontaan osallistumisen tarkkailua. Keisareiden Diolektianuksen ja Dekiuksen aikana keisarille uskollisten tiedetään saaneen todistuksia osallistumisestaan keisarinpalvonnassa vaadittuihin rituaaleihin. Tämän suuntainen kehitys on saattanut alkaa jo Ilmestyskirjan aikana, ja Johannes saattaa tekstissään kuvata tulevaisuudessa yleiseksi muodostuvaa käytäntöä. Tämä tulkintavaihtoehto on kuitenkin puhdasta arvailua, eikä perustu historiallisiin lähteisiin.

Monet tarkkailevat ja odottavat pedon ja sen merkin tulemusta innokkaammin kuin Jeesuksen toista tulemusta. Ilmestyskirjan lukijatkin muistavat sen kahdesta merkistä yleensä vain pedon merkin, vaikka kirjassa esiintyy myös Jumalan merkki. Ilmestyskirjan ja apokalyptiikan mielellään lainaamassa Vanhassa testamentissa Mooses kuitenkin välitti Jumalan toiveen israelilaisille: Heidän tuli sitoa Jumalan käskyt merkiksi otsalleen ja käsivarteensa. Juutalaiset kulkevat tänäkin päivänä pienet mustat nahkaiset raamatunlausekotelot sidottuna otsilleen ja käsivarteensa; tapa, jota heillä ei tiedetä olleen Mooseksen aikana tämän antaessa kansalle ohjeensa.

Ilmestyskirja kertoo, että Jumalan valtakunnan valinneet merkittiin otsaan pantavalla merkillä. Otsa onkin helppo liittää ajatusmaailman ja mielen alistamiseen Jumalan tahdolle ja arvoille. Jumalan sinetti kuvasi Vanhassa testamentissa Hesekielin teksteissä kantajansa turvaa ja omistajaa. Myös Ilmestyskirjassa Jumalan sinetti suojaa kantajaansa malja- ja pasuunatuomioilta, jotka puolestaan tuovat mieleen Egyptin vitsaukset. Jumalan sinetin irvikuva, pedon merkki on samalla periaatteella helppo liittää kantajansa turvaan ja omistajaan - Saatanaan. Vastaavasti pedon merkki otsassa on mielen luovuttamista pedon ja sen takapirun Saatanan hallintaan. Tämä tulkinta soveltuu ajattomasti kussakin ajassa, myös nykyaikana vallitseviin Jumalan tahdon vastaisiin, antikristillisiin arvoihin.

Mieltä hallitsevat arvot tuottavat näköisiään tekoja. Pedon merkki oikeassa kädessä viittaakin tekoihin, jotka nousevat mieltä ja tahtoa kulloinkin hallitsevista arvoista ja voimista. Tätä tukee nykyisinkin tuttu sanonta ”olla jonkun oikea käsi”, joka liittyy toisen tahdon ja arvojen toteuttamiseen käytännössä.

Pedon sinetti otsassa on jälleen Johannekselle tyypilliseen tapaan vastakohta, irvikuva Jumalan sinetille uskollisten otsassa. Molempiin sinetteihin on kirjoitettu nimi tavalla tai toisella (13:17; 7:3-8; 14:1; 3:12; 22:4). Merkin vertauskuvallisuutta puoltaa sekin, että itsessään vertauskuvallisen peto-olion päähän oli kirjoitettu herjaavia nimiä, jotka kertoivat sen haastavan todellisen jumalan, Kristuksen.

Koska Jumalan sinetti on vertauskuva, niin on luonnollista, että myös pedon merkki on vertauskuvallinen. Jumalan sinetin saaneet ovat turvanneet Kristukseen ja hänen nimeensä, pedon sinetin saaneet turvaavat petoon ja hänen nimeensä. Pedon palvelijat hyötyvät ja kristityt kärsivät valinnoistaan ajallisessa mielessä, mutta lopputulos on päinvastainen asiaa hengellisesti ja ikuisen elämän palkintoa ajateltaessa.

Jumalan sinetin vertauskuvallisuutta voidaan perustella esimerkiksi Jesajan kirjan (44:5) maininnalla, joka on profeetallisen asioiden esitystavan perusteella vertauskuva. Siinä ihmiset, joihin Jumala vuodattaa henkensä, kirjoittavat käteensä ”Herran oma”. Hesekielin kirjan 9. luvussa Jumalan omat puolestaan pelastuvat Jerusalemin tuhosta otsissaan olevan Jumalan sinetin avulla. Tämäkin on mitä ilmeisimmin vertauskuva, sillä historia ei kerro tapahtumasta selvinneiden kantaneen mitään merkkiä otsassaan.

Seuraavaan taulukkoon on kerätty Vanhassa ja Uudessa testamentissa esiintyviä Jumalan ja pedon merkkeihin liittyviä kohtia, jotka tukevat niin merkkien kuin otsan ja käden vertauskuvallista tulkintaa:

VANHA TESTAMENTTI	UUSI TESTAMENTTI
	PEDON MERKKI (SINETTI)
	Ilm. 13:14, 16, 17 Ilm. 14: 9, 11, 12 Ilm. 15:12 Ilm. 16:2 Ilm. 19:20 Ilm. 20:4
JUMALAN SINETTI (MERKKI)	JUMALAN MERKKI (SINETTI)
2. Moos. 13:9, 16 2. Moos. 15:6, 12, 16 5. Moos. 6:1-8, 12, 16-20 Hes. 9: 3-9 (Jes. 44:5)	Ilm. 7:1-8 Ilm. 9:4 Ilm. 14:1-5 Ilm. 22:4

Ilmestyskirjan merkeissä on siis kysymys ihmisen arvojen ja asenteiden lähteestä ja hallitsijasta. Tämä Ilmestyskirjan profeetalllinen sanoma koskee myös aikamme ihmisiä. Meidän mielistämme käydään jatkuvaa kamppailua. Saamme kuitenkin vapaasti valita, toimimmeko Jumalan vai Saatanan valtakunnan arvojen ja asenteiden mukaan.

---

[iv] sama, 715.

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jae 15

13:15 Se on saanut vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että kuva jopa kykenee puhumaan, ja se on myös saanut vallan tappaa kaikki, jotka eivät kumarra pedon kuvaa.

Keisaria palvottiin aikanaan jumalana Ilmestyskirjan vastaanottajaseurakuntien ympäristön uskonnollisissa menoissa, joissa myös tiedetään patsaiden pystyneen puhumaan. Papisto piti huolen siitä, ettei keisari ollut sen huonompi kuin muutkaan jumalat. Ihmiset uskoivat silloin nykyistä enemmän kikkoihin, joita hengellisten asioiden tiimoilla esiintyi. Esimerkiksi Efesoksessa oli Johanneksen aikana hallinneen keisari Domitianuksen tukemaan keisarinpalvontaan liittyen pystytetty jättiläismäinen keisarin kuvapatsas, jota myös ympäristön kaupunkien asukkaat kävivät palvomassa. Johanneksen kuvaus ei kuitenkaan sulje pois sitä, että tunnustekojen taustalla olisivat epäjumalien palvonnan taustalla vaikuttavat demoniset ilmiöt.

Johanneksen tekstin voi tulkita aikansa kuvapatsaiden lisäksi myös ajattomaksi kuvaksi kaikesta, mikä saa ihmiset kussakin ajassa vakuuttumaan, että jokin epäjumalana palvottava edustaa jumaluutta ja totuutta, oli ”epäjumala” sitten aate, raha tai muu, mihin ihminen milloinkin haluaa turvata.

Pedolle annetaan myös valta ja siten mahdollisuus surmauttaa epäjumalanpalveluksesta kieltäytyvät tottelemattomat. Tämän ajatuksen taustat löytyvät myös Danielin kirjan tilanteesta, jossa Babylonin kuninkaan Nebukadnessarin patsaan kumartamisesta kieltäytyviä odotti kuolema. Ilmestyskirjassakin kerrotaan pari jaetta aiemmin kristittyjen joutuvan kärsimään (13:7. 10). Danielin ystävät joutuivat tuomituksi tuliseen pätsiin hallitsijan palvonnasta kieltäytyessään. Tämä kaikki sopii Ilmestyskirjan alkuperäisten lukijoiden tilanteeseen, jossa kumarrettava hallitsija oli keisari. Kristittyjä painostetaan myös myöhemmän ”Babylonin”, Rooman toimesta kumartamaan keisarin kuvaa ja patsaita. Danielin ystävät joutuivat tuleen kieltäytyessään epäjumalanpalvonnasta, samoin kristityt Johanneksen aikana saattoivat joutua ”tuleen” kieltäytyessään keisarinpalvonnasta. Myös juutalaiset apokalyptiset kirjoitukset rohkaisivat hurskaita kestämään vainoja, jopa kuolemaan,  kertomalla Danielin kirjan uskollisista jumalanpalvelijoista (3. Makk. 6:4; 4. Makk. 13:9-18; 16:21-25). Kestävyyden palkintona ne tarjoavat Ilmestyskirjan lailla elämän jatkumista tuonpuoleisessa.

Ilmestyskirjan teksti ei tässä yhteydessä kuitenkaan yksiselitteisesti sano, että kaikki, jotka eivät kumarra ensimmäisen pedon kuvaa, tapetaan. Toisella pedolla on kyllä valta tappaa, mutta se ei välttämättä järjestelmällisesti tapa kaikkia, vaikka palvonnasta kieltäytyvien yllä leijuukin kuoleman uhka. Johanneksen aikana kristityt, jotka palvelivat armeijaa tai olivat hallinnon johtavissa viroissa, kohtasivat varmasti erityistä ympäristön painetta osallistua keisarinpalvontaan. Valtion viholliset tai heiksi epäillyt merkittävät henkilöt olivat luonnollisesti Roomassa ja sen valtaamilla alueilla tarkkailun alla.

Uskollisuus keisaria kohtaan mitattiin osallistumisella keisarinpalvontamenoihin. Vähä-Aasiassa toimineen Pliniuksen kirje keisari Trajanukselle sisältää kuvauksen, jossa toinen peto käyttää saamaansa valtaa alkuperäisten kuulijoiden omalla maaperällä jonkin aikaa Johanneksen näyn jälkeen:

Minä kysyn heiltä ovatko he kristittyjä. Jos he myöntävät sen, minä toistan kysymyksen toisen ja kolmannen kerran, uhaten ankarimmalla rangaistuksella. Jos he itsepintaisesti jatkavat, tuomitsen heidät kuolemaan. … Kaikki, jotka kielsivät olevansa tai olleensa kristittyjä, vapautin syytteistä, koska he huusivat avukseen jumalia saneluni mukaan ja kunnioittivat, suitsukkeiden ja viinin kera, sinun (keisarin) kuvaasi jonka olin määrännyt tuotavaksi tätä tarkoitusta varten esille yhdessä muiden jumalkuvien kera; ja erityisesti sen tähden, että koska he kirosivat Kristuksen, josta sanotaan, ettei sitä aitoa kristittyä voi houkutella tekemään."

---

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jakeet 12-14

13:12 Se käyttää ensimmäisen pedon puolesta tämän koko valtaa ja panee maan ja sen asukkaat kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava oli parantunut.

Toisen pedon sanotaan käyttävän ensimmäisen pedon valtaa tämän puolesta ja tämän hyväksi. Tämäkin seikka viittaisi sen olevan jollain tavoin yhteydessä hallintoon tai valtiolliseen järjestelmään. Vanhempi raamatunkäännös (1933/38) kertoo vallankäytön tapahtuvan ensimmäisen pedon nähden eli sen tuella ja hyväksynnällä. Toisen pedon valta, kuten ensimmäisen pedonkin, on lähtöisin Saatanalta ja valjastettu hänen tarkoitusperiinsä.

Toisen pedon toiminnan tavoitteena on saada ihmiset joko uskonnollisessa tai tavallisessa tottelevaisuusmielessä kuuliaisiksi ensimmäiselle pedolle. Tämäkään ei vielä tarkoita sitä, että ihmiset ensimmäistä petoa kumartaessaan välttämättä ymmärtäisivät palvelevansa itse asiassa Saatanaa ja olevansa kuuliaisia tämän tarkoitusperille.

13:13 Se tekee suuria tunnustekoja ja saa tulen lyömään taivaasta maahan ihmisten nähden.

Johannes kertoo maasta nousseen pedon jäljittelevän Vanhasta testamentista tuttuja Jumalan miesten ja Jumalan tekoja. Eliakin sai aikanaan tulen lankeamaan alas taivaasta. Mooseksella, joka myös teki suuria tunnustekoja (2. Moos. 4:17, 30; 10:2; 11:10), oli vastassaan Jumalan ihmeitä matkivat faaraon taikurit (2. Moos. 7:12).

Toinen peto esiintyy totuuden julistajana, mutta on todellisuudessa väärä profeetta, harhaopettaja ja harhaanjohtaja. Myös Jeesus varoitti vääristä messiaista ja profeetoista, jotka ”tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.” (Matt. 24:24). Harhan nousemista seurakunnan sisäpiiristä puoltaa se, että toinen peto käyttää mestarinsa valtaa, hämmästyttäviä ihmeitä ja tunnustekoja julistuksensa pönkittämiseen samoin kuin apostolit käyttivät Kristuksen nimeä ja antamaa valtaa toiminnassaan. Ilmestyskirjan ja Raamatun varoittama mukautuminen maailmaan alkaa, kun kristityt opettajat ottavat ympäröivästä kulttuurista ja maailman arvoista enemmän vaikutteita kuin Jumalan Sanasta.

Jo Johanneksen aikana pakanauskontojen papit saivat kätevien silmänkääntötemppujen avulla patsaat liikkumaan, puhumaan ja syöksemään tulta. Keisarinpalvontakultti ja sen työllistämä papisto olikin yksi keisarin ja Rooman keskushallinnon kätevimpiä rauhanomaisia tapoja pitää alamaiset eri puolilla valtakuntaa kurissa. Provinssien paikalliset viranomaiset tukivat keisarin- ja siihen yhdistynyttä epäjumalien palvontaa joko Rooman pelosta tai saadakseen keisarilta taloudellisia etuja lahjoitusten ja verohelpotusten muodossa. He myös ymmärsivät, että jos keisarin hallinto kuulee keisaripalvonnan olevan paikallishallinnolle ja kansalaisille tärkeää, se pitää aluetta vähemmän alttiina kapinoille tai levottomuuksille, eikä pyri korostamaan valtaansa niin kärkkäästi esimerkiksi miehitysjoukkojen määrällä.

13:14 Niillä tunnusteoilla, joita sillä on valta tehdä ensimmäisen pedon nimissä, se johtaa harhaan kaikki maan asukkaat, niin että saa heidät tekemään patsaan sen pedon kunniaksi, jota on isketty miekalla mutta joka on vironnut henkiin.

Seuraavaksi Johannes näkee kuinka toinen peto johdattaa ihmiset tuntemaan ensimmäisen pedon ja siten myös sen takana vaikuttavan lohikäärmeen eli Saatanan. Toinen peto puhuu Saatanan suulla ja pyrkii tunnusteoilla vakuuttamaan ihmiset ensimmäisen pedon jumaluudesta. Toisen pedon sanoma menee läpi, sillä ihmiset tekevät patsaan kumartaakseen ensimmäistä petoa, samaan tapaan kuin Johanneksen lähteenä olevassa Danielin kirjassa tehtiin patsas Babylonian kuninkaalle Nebukadnessarille (Dan. 3:1-7)

Maasta noussut peto on siis pakanallisen epäjumalanpalveluksen ruumiillistuma, papisto, joka yllyttää ihmiset pystyttämään patsaita Roomalle ja sen keisareille sekä epäjumalille. Kaikkina aikoina on tekijöitä, jotka toisen pedon tavoin saavat ihmiset palvelemaan epäjumalia ja niiden patsaita.

---

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jakeet 10-11

13:10 -- Kenen osana on vankeus, se joutuu vankeuteen, kenen osana on kaatua miekkaan, se kaatuu miekkaan. Nyt kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa.

Edellisen jakeen kehotus tarkkaavaisuuteen liittyy tähän kehotukseen. Jae kuvaa tilannetta, johon jo Vähä-Aasian kristityt joutuivat vainoissa. Seitsemän seurakunnan sanomat kertoivat, että osasta seurakuntia oli tullut hengellisesti velttoja, kompromisseihin taipuvaisia ja avoimempia muodossa tai toisessa epäjumalanpalvelukselle. Osan pyhistä kerrotaan joutuvan vankeuteen ja osan kaatuvan miekkaan taistelussa petoa vastaan, mutta usko ja siinä kestävyys kantavat näidenkin yli.

Kaikilla ei ole kuitenkaan korvia, hengellistä näkökykyä, joten he ovat vaarassa eksyä ja mukautua yhä syvemmälle antikristilliseen toimintaan. Johannes kertoo, että myös kristityt voivat joutua kärsimään jumalattomien tavoin niin Ilmestyskirjan aikana kuin tulevinakin aikoina. Tämän ikävän seikan vahvistavat useat kohdat niin Ilmestyskirjassa kuin Vanhassa testamentissa.

Jeremian kirjassa (15:2-) kerrotaan jakeen 10 tavoin, että Jumala sääti israelilaisille vankeuden ja miekan heidän epäuskonsa ja syntiensä tähden. Tällaisten vaikeuksien sopivuutta kristittyjen elämään on joidenkin vaikea hyväksyä, joten he tulkitsevat jakeen puhuvan seurakunnan vainoajien kohtalosta. Monet Vanhan testamentin profeetat kuitenkin vahvistavat, että myös uskolliset kärsivät vankeudesta ja kuolevat jumalattomien käsissä, mutta näitä vainoajia kohtaavat aikanaan Jumalan tuomiot. Tämä käy erityisen selväksi Hesekielin kirjan jaksosta 14:12-23, jota Ilmestyskirjan jakso 6:2-11 muistuttaa hyvin paljon.

Pyhien tulee Ilmestyskirjan mukaan säilyttää uskonsa myös vainoissa. Johannes kertoo uskovien vainoista useissa kohdin Ilmestyskirjaa (1:9; 2:10; 6:9; 11:7; 12:11; 17:6; 19:2; 20:4). Kristittyjen tulee kunnioittaa esivaltaa aina siihen asti, kun se asettuu Jumalan asemaan ja vaatii kansalaisiltaan jumalallista palvontaa tai Jumalan tahdon vastaisia tekoja. Kristittyjen tulee siis kestää myös seuraukset, joita seuraa jumalattoman esivallan rangaistessa uskovia tottelemattomuudesta. Pedon vainon liittymisen uskoviin vahvistaa jakeen 10 viimeinen ajatus: ”Nyt kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa.” Kristittyjä vainotaan tälläkin hetkellä jossakin päin maailmaa niin kuin heitä on vainottu läpi historian.

Peto on saanut Jumalalta vallan sotia ja taistella pyhiä vastaan, jopa voittaa heidät, kuten jakeessa 7 mainittiin. Tämä viittaa näkyvään, maanpäälliseen ja ajalliseen voittoon, sillä kukaan ei voi ottaa pyhiltä pois lopullista voittoa, ikuista elämää. Tämän voiton takaa kestävyys kilvoittelussa aina hamaan loppuun asti, vaikka taistelussa Herran omana kaatumiseen asti (14:13). Kestävyys taistelussa tarkoittaa Jumalan käskyjen ja Kristuksen uskon pitämistä, kuten Ilmestyskirjan jae 14:12 selventää: Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

13:11 Sitten näin, kuinka toinen peto nousi maan uumenista. Sillä oli kaksi sarvea, kuin karitsan sarvet, mutta se puhui kuin lohikäärme.

Nyt Johannes näkee toisen pedon, joka nousee maan uumenista lohikäärmeen ja ensimmäisen, merestä nousseen pedon seuraksi. Seuraavat jakeet esittelevät 13. Luvun jakeiden 1-7 kanssa paitsi samankaltaisen kuvion niin myös taustan Danielin kuvaukselle pahasta hallitsijasta (7:7; 8:3). Toisenkin pedon liittyminen Danielin kirjan petomaisiin valtakuntiin ja Ilmestyskirjan 12. luvun lohikäärmeeseen kertoo siitä, että myös tämä peto toimii Johanneksen aikana ja yhteistyössä Rooman kanssa.

Toinen peto on tunnistettu historian varrella niin Saatanaksi, Antikristukseksi, Rooman keisarinpalvontaa edistäväksi papistoksi, katoliseksi kirkoksi kuin yleisesti harhaopiksi tai -opettajiksi. Sen toiminta on ilmeisen uskonnollista, sillä sitä kutsutaan Ilmestyskirjassa myöhemmin ”vääräksi profeetaksi” (16:13; 19:20; 20:10). Aito profeetta, kuten Johannes, johdattaa ihmiset palvelemaan Jumalaa, mutta väärä profeetta johtaa ihmiset palvelemaan epäjumalia; Johanneksen aikana Rooman keisaria ja ympäristön jumalia. Tämäkin ajatus on ajaton, sillä kaikilla ajoilla ja sukupolvilla on omat aineelliset ja aineettomat epäjumalansa olivat kysymyksessä sitten raha, muoti, asunnot, autot tai maine ja kunnia.

Väärän profeetan kaltainen vaikutus voi eri aikoina ilmetä yleisten aatteiden, valtioiden toimien tai yksilöiden kautta niin seurakunnan sisällä kuin sen ulkopuolella. Seurakunnan sisäpuolelta ilmaantuvia vääriä profeettoja esitellään Ilmestyskirjan toisessa luvussa useassa kohdin (2:2, 14-15, 20-24). Myös Vanhassa testamentissa väärät profeetat kuuluivat useimmiten Jumalan omaan kansaan, Israeliin. Jeesus varoitti opetuslapsiaan, että vääriä profeettoja ja messiaita ilmaantuu jopa heidän omasta keskuudestaan (Matt. 24:5). Myös Hänen varoituksensa sudesta lampaan vaatteista (Matt. 7:15) viittaa siihen, että pettäjiä nousee myös seurakunnan parista.

Ensimmäinen peto puhuu kovaan ääneen ja vihamielisesti Jumalaa vastaan, joten toisen pedon tehtäväksi jää ensimmäisen pedon puheiden ja syytteiden pehmentäminen hyväksyttävään ja houkuttelevaan muotoon. Jos toinen peto nousee Jeesuksen varoitusten ja Vanhan testamentin taustan pohjalta kristittyjen keskuudesta, niin se rohkaisee ihmisiä mukautumaan paikallisen kulttuurin mukaiseen epäjumalanpalvontaan ja jumalankieltämiseen. Näin tekivät Johanneksen aikana Ilmestyskirjan toisessa luvussa mainitut nikolaiitat, Iisebel sekä muut väärät apostolit (2:6, 9, 14, 20).

Ilmestyskirjan vastaanottajat asuivat nykyisen Turkin alueella, joten Johanneksen aikana oli selkeää tulkita merestä nousevan pedon alkuperäksi meren takainen Rooma. Toinen, maasta nouseva peto oli Johanneksen aikaisista lukijoista luontevaa tulkita heidän omalta maaperältään nousevaksi voimaksi tai henkilöksi. Maasta nouseva peto kuvataan eksyttäjäksi, joka jäljittelee Karitsaa, mutta sen puheet ovat lohikäärmeestä, Saatanasta lähtöisin. Toisen pedon kuvaus sisältää vastakohdan, irvikuvan Karitsalle (Ilm. 5:6). Peto muistuttaa sitä kaksine sarvineen, vaikka todellisella Karitsalla onkin seitsemän sarvea ja silmää. Sen on tarkoitus ihmeillään johtaa ihmiset harhaan ja palvomaan merestä noussutta petoa. Tämän voi tulkita tarkoittavan sitä, että väärän profeetan tehtävänä on saada ihmiset palvelemaan ja palvomaan Roomaa ja sen keisareita, joiden tuella se toimii. Tällöin toisen pedon rooliin istuu hyvin paikallinen hallinto ja siihen kytkeytynyt pakanallinen papisto.

Molempien petojen taustalla on helppo tunnistaa muinaiset tarinat, joissa myös esiintyi kaksi petoa: meressä elävä Leviatan ja erämaata hallitseva Behemot. Nämä tarinat olivat Ilmestyskirjan alkuperäisille lukijoille tuttuja niin juutalaisesta kirjallisuudesta kuin muualta Lähi-idästä, Kreikasta, Egyptistä ja Persiasta peräisin olevista tarustoista. Johannesta inspiroitiin käyttämään näitä hirviömyyttejä havainnollistamaan kristillinen sanoma alkuperäisille lukijoille tuttujen asioiden kautta.

---

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jakeet 6-9

13:6 Niin se avasi suunsa ja alkoi herjata Jumalaa. Se herjasi hänen nimeään ja hänen asuinsijaansa ja niitä, jotka asuvat taivaassa.

Pedon vallan ja hallinnan vaikutuksien kuvailussa jatketaan Danielin kirjan 7:25 lainaamista. Peto pilkkaa Jumalan nimeä, asuinsijaa ja niitä, jotka asuvat taivaassa. Jumalan nimen pilkkaaminen viitannee itsensä jumalaksi korottamiseen, kuten esimerkiksi keisari Domitianuksen kerrotaan tehneen. Jumalan asuinsijan ja siellä asuvien pilkka voidaan selittää taivaassa jo olevien Jumalan omien lisäksi Jumalan seurakunnaksi, joka vielä on maan päällä. Tätä tukee Paavalin ajatus, jonka mukaan yhä maan päällä olevat seurakuntalaiset istuvat jo nyt ikään kuin taivaassa (Ef. 2:6; Kol. 3:1). Jumalan näkyvän asuinsijan eli seurakunnan edustajia, kristittyjä, vainotaan, koska he ovat uskollisia taivaalliselle kansalaisuudelleen. Keisareista sekä Tituksen että Vespasianuksen tiedetään häpäisseen myös Jerusalemin temppelin ja herjanneen Jumalaa. Ilmestyskirjan kirjoitushetkellä Jerusalemin temppeliä ei enää kuitenkaan ollut, eivätkä kristityt sitä Jeesuksen opetusten pohjalta enää olisi Jumalan asuinsijana pitäneet.

13:7 Sille annettiin myös lupa käydä taisteluun pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja niin sen valtaan annettiin kaikki heimot, kansat, kielet ja maat.

Jumala antaa pedolle lisää köyttä. Ilmestyskirja jatkaa edelleen Danielin kirjan (7:8, 21) seuraamista. Daniel kuvasi neljännen pedon sarven herjaavan Jumalaa ja ryhtyvän sotaan pyhiä vastaan. Myös Johanneksen näkemä peto saa Jumalalta luvan taistella pyhiä vastaan ja jopa voittaa heidät niin, että se saa hallintaansa koko maailman. Johannes näkee Israelin pyhiä koskeneen Danielin ennustuksen täyttyvän uskon kautta Abrahamin jälkeläisiksi liitetyssä seurakunnassa, jota maailma vainoaa.

Saatana ohjaa pedon kautta kaikenlaiset ihmiset palvelemaan itseään. Kaikista ihmisistä käytetty nelinkertainen ilmaisu, heimot, kansat, kielet ja maat, viittaa maailmanlaajuisesti jumalattomiin. Tämäkään ei välttämättä rajoitu vain tiettyyn aikakauteen, vaan kuvaa tilannetta jumalattomien osalta historian kaikkina aikoina. Jakeessa esiintyy jälleen Johannekselle tyypillinen vastakohta Ilmestyskirjan aiemmille ilmaisuille (5:9; 7:9) sekä Danielin (7:14) kuvauksille, joissa samoin sanoin kuvattu joukko palvelee Karitsaa ja Jumalaa. Nyt ihmiset kaikista kansoista, heimoista, kielistä ja maista kuitenkin palvelevat petoa.

Jumalan omat saattoivat Ilmestyskirjan kirjoitushetkellä olla maailman ja Rooman kansalaisten silmissä häviäjiä samoin kuin usein nykyajan ihmistenkin mielestä. Johanneksen ja Kristuksen ilmoituksen mukaan kristityt kuitenkin olivat ja ovat yhä lopullisia voittajia. Voittajat testataan niin Ilmestyskirjan aikana kuin nykyäänkin tositilanteissa: ovatko he valmiit antamaan kaikkensa, jopa henkensä, luopumatta uskosta ja ainoan todellisen Jumalan palvelemisesta.

13:8 Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan.

Todelliset Jumalan seuraajat voivat kaikkina aikoina olla turvallisella mielellä. Ne, joiden nimet on kirjoitettu teurastetun Karitsan elämän kirjaan, eivät osallistu pedon palvontaan. Myös tässä jakeessa näkyy, miten Danielin kirja on vaikuttanut Ilmestyskirjaan. Danielin kirjassa puhutaan kirjoista (7:10) ja kirjaan kirjoitetun pelastumisesta (12:1). Kirjat löytyvät myös Psalmista 69 jakeesta 28. Kirjat ovat vertauskuva, jonka tarkoituksena on vakuuttaa pyhät siitä, että heidän kohtalonsa ja iankaikkinen elämänsä on Jumalan suunnittelema ja hänen käsissään. Kirjojen vertauskuvallisuutta tukee sekin, että ihmiset käyttävät jo kirjoja tehokkaampia nimien tallennusmuotoja, joten olisi outoa, että Jumala raapustelisi sulkakynällä niitä kansien väliin. Jae vahvistaa myös sen ikävän asian, että kaikki maan asukkaat tulevat pedon pettämäksi, koska heidän nimiään ei ole kirjoitettu elämän kirjaan. Heillä ei ole samaa hengellistä suojaa pedon hengellistä eksytystä vastaan kuin pyhillä.

Kreikankielinen teksti mahdollistaa kirjaan liittyvän jakeen osalle vaihtoehtoisen käännös- ja lukutavan: ”Maailman luomisesta teurastetun Karitsan elämän kirja”. Tämä viittaisi siihen, että Jeesuksen kuolema oli Jumalan tiedossa ja suunnitelmissa jo aikojen alussa. Tämä lukutapa olisi yhtenevä Ilmestyskirjan toisen kohdan kanssa, jossa sanotaan, että nimi voidaan myös pyyhkiä pois elämän kirjasta. Tämä ajatus ei suoranaisesti välity nykykäännöksen ajatuksesta, joka lupailee uskoville ikuista turvaa. Se, että jonkun nimi pyyhitään pois pelastettujen joukosta vahvistaa kuitenkin raamatullista ajatusta, että ihminen voi eksyä ja ajautua luopumuksen tilaan.   

13:9 Jolla on korvat, se kuulkoon:

Nämä sanat ovat tuttuja myös toisen ja kolmannen luvun seitsemän vastaanottajaseurakunnan saamien sanomien lopuista. Tämä yhtäläisyys tukee sitä, että Ilmestyskirjan 13. luvun jakeissa 1-8 mainitut tapahtumat liittyivät erillisten sanomien lailla alkuperäisten vastaanottajien aikaan, eivätkä vain kaukaiseen tulevaisuuteen. Sanat myös kehottavat lukijaa kiinnittämään huomiota seuraavaksi esitetyn asian tärkeyteen.

---