Jumalan Sana - Inspiroitu ja erehtymätönPetri Mäkilä, Pasi Turunen (toim.)
Kuva ja Sana: Saarijärvi, 2010
Onko Jumala todella sanonut?
Ei mitään uutta auringon alla, sillä otsikon jo paratiisissa kuultu Jumalan Sanaan kohdistunut epäily haastaa kristittyjä tänäkin päivänä. Kirjassa tähän haasteeseen vastaa nimekäs joukko luterilaisia, vapaakirkollisia ja helluntailaisia pastoreita, raamatunopettajia ja teologeja.
Hyvä johdanto aiheeseen on Hannu Vuorisen aloitusartikkeli. Raamatun arvovalta riippuu siitä, mikä seuraavista kolmesta vaihtoehdosta valitaan: Raamattu on kokonaan Jumalan Sanaa, Raamatussa on myös Jumalan Sanaa tai Raamattu on kokonaan ihmisen sanaa. Kiinnostava ajatus oli se, että Raamatun arvovaltaa voisi lisätä tekstiä selittävien saarnojen yleistyminen aihejohtoisten sijaan.
Pasi Turunen toteaa Raamatun tekstikritiikin olevan pitkälti akateemisen tutkimuksen pilkunviilausta, joka ei kosketa tavallista lukijaa tai vaikuta pelastussanomaan. Entisen ja nykyisen raamattukritiikin ero ei ole siinä, että olisi löydetty uusia virheitä ja ristiriitoja, vaan tutkijoiden asenne jo muinoin todettuihin ristiriitoihin on muuttunut. Turusen ajatuksia tukee Tapio Puolimatkan artikkeli ”Moderni raamattukritiikki läpivalaisussa”. Se on kirjan hykerryttävintä luettavaa ja nostaa varmasti hyväksyvän mielihyvän virneen jokaisen erehtymättömyyttä puolustavan maallikon kasvoille.
Erehtymättömyyteen liittyen Juha Ahvio tekee olennaisen kysymyksen: Kuka määrittelee Raamatun luotettavuuden? Hän näkee, että nykyisin tutkijan ”vakavasti otettavuuteen” kuuluu Raamatun virheettömyyden ja inspiraation epäileminen. Maallistunut kansa eli enemmistö kristityistä nielee nämä epäilyt tosina. Petri Mäkilä toteaakin, että ongelmia aiheuttaa se, että kaikki puhuvat Raamatusta, mutta vain harvat lukevat sitä.
Raamatunpaikkojen loputon peräkkäin viljely eli ”saarnaajateologia” teki tekstistä välillä raskasta lukea. Kirjassa on toisaalta vain vähän vierasperäistä sanastoa, "teologimurretta”, jonka kristillisen kirjan piskuinen lukijalauma yleensä kokee raskaaksi. Kirjassa on trendikkäästi ”sisältää myös”-osuus: Raamatun lukuohjelma sekä Raamatun virheettömyyttä paaluttava Chigacon julkilausuman suomennos. Niitä enemmän kaipaisi käytännön avuja ja esimerkkejä ristiriitojen ratkaisuun, vaikka osa artikkeleista niitä tarjoaakin. Kirja myös yllätti, sillä mieleeni jäi vain yksi tekstiin jäänyt virhe sivulla 179.
Toimittajien kohderyhmäksi ilmoittama ”maallikot ja hieman vaativammat lukijat” on oikea, sillä teologit tuntevat kirjan sisällön sitä lukematta. Tässä mielessä kirja onnistuu missiossaan hyvin. Haastankin kaikkia itseään ajattelevina pitäviä kristittyjä tutustumaan kirjaan. Kirjan ansioista huolimatta on kaikkien ”raamattuinsinöörien” hyvä huomioida Turusen muistutus siitä, että ihmiset eivät pelastu uskomalla Raamatun inspiraatioon ja erehtymättömyyteen, vaan turvautumalla Jeesukseen.
Julkaistu Hyvä Sanoma -lehdessä vuonna 2010
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti