Avaimia Ilmestyskirjaan -luennon powerpointit

Avaimia Ilmestyskirjaan luento Keminmaan seurakunnassa 4.9.2019. Ohessa luennon pohjana ollut powerpoint -esitys copyright Juha Partanen

Ihmeellinen Ilmestyskirja 5.9.2017 Keminmaan seurakunta 



Israel, kärsivä Herran palvelija – Ristin Voiton teologinen Israel-kuva

Tämä teksti on pro gradu -tutkielmani luku 5. Tarkastelin gradussani Ristin Voiton Israel-diskurssia valtion sotilaallisten konfliktien aikoina 1960-1990-luvuilla.  Koko graduni on luettavissa osoitteessa: Juha Partanen Pro Gradu / HELDA

Israel-keskustelussa on mielestäni yhä samanlaisia piirteitä kuin tarkasteltujen vuosikymmenten aikoina:

5.1. Kärsivä Israel

Edellisten tutkimuslukujen Ristin Voiton Israel-diskurssin erilaisista teemoista muodostuu kokonaiskuva nykyisestä Israelista ikään kuin Herran kärsivänä palvelijana. Tulkinta Israelista Herran kärsivänä palvelijana liittyy alun perin Jesajan kirjan lukuun 53[1]. Tulkinta ei ole teologisesti kaukana kyseisen Jesajan kirjan luvun sisällöstä, sillä sitä tulkitaan sekä Vanhan testamentin Israelin ja juutalaisen kansan vertauskuvallisena kuvauksena, mutta myös siten, että luku on profeetallinen kuvaus Israelin Messiaasta eli Kristuksesta[2].  Ristin Voiton Israel-keskustelussa nykyistä Israelia pidetään jälleen syntyneenä Vanhan testamentin Israelina. Tämän lisäksi lehden Israel-keskustelussa ilmenee useita seikkoja, jotka yleisesti liitetään Kristuksen hahmoon ja siihen suhtautumiseen.

Teologisen kuvan osuutta Israelista kärsivänä kuvataan Ristin Voiton Israel-keskustelussa kaikkien tarkasteltavien sotilaallisten konfliktien yhteydessä. Teeman aloittaa kuuden päivän sodan aikana Ristin Voiton päätoimittaja Unto Kunnas toteamalla nykyisen Israelin olevan kansa, ”joka on kärsinyt enemmän kuin mikään muu kansa maailmassa”, perustellen ajatustaan sillä, miten natsi-Saksa tuhosi miljoonia juutalaisia ”mitä hirvittävimmillä tavoilla keskitysleireillä ja kaasukammioissa”.[3] George E. Harpur muistuttaa lukijoita siitä, miten israelilaisia on vainottu alinomaa, ja myös ”tänä päivänä Israelin kansa on yhä samanlaisten vainojen kohteena”.[4]

Kärsimyksen esiintuonti nykyisen Israeliin liittyen jatkuu Yom Kippur -sodan yhteydessä. Päätoimittaja Eino O. Ahonen toteaa, että YK:n avustuksella Israelille luotu kansallinen koti on ”osoittautunut ensi päivistä lähtien erittäin levottomaksi ja epävarmaksi pesäpaikaksi kansalle, joka kahdentuhannen vuoden ajan oli joutunut - - kokemaan kärsimyksiä, joille ei löydy vertaa maailman kärsimyskylläisestä historiasta”. Israelin osakseen saama myötätunto on kallista, sillä Israel on maksanut sen ”kuuden miljoonan kansalaisensa hirvittävillä kärsimyksillä ja joukkotuholla saksalaisissa kaasukammioissa”. [5] Israelin vuodenvaihteen juhlien kohokohta, Yom Kippur eli vanhatestamentillinen suuri sovituspäivä, kääntyi aavistamatta surujuhlaksi sodan alkaessa.[6]

Myös Libanonin sodan aikaisessa Israel-keskustelussa pohditaan Israelin kärsimyksiä. Aarne Jantunen toteaa kesäkuussa 1982 perussyyksi Israelin hyökkäämiselle Libanoniin ankaran terroritoiminnan tulitauon aikana ja luettelee niissä surmansa saaneiden ja loukkaantuneiden määriä. Hän tekee retorisen kysymyksen, että jos terroritoiminta on näin mittavaa tulitauon aikana, niin mitä se onkaan normaalioloissa.[7] Kaatuneiden määrä itse sodassa on kirjoitushetkellä 170, mutta sen lisäksi Israel kärsii sodan aiheuttamista taloudellisista menetyksistä, jotka ”on laskettava miljardeissa markoissa”, kuten AJ edellisen tekstin kainalojutussa muistuttaa.[8] Aarne Jantunen summaa Libanonin sodan Israelille aiheuttamia kärsimyksiä vielä tammikuussa 1983 todeten kaatuneiden määrän olleen lähes neljäsataa ja loukkaantuneiden yli kaksituhatta, ”minkä lisäksi sota on koetellut pahasta Israelin kansantaloutta”. Jantunen liittää sodan seurauksiin myös antisemitismin, juutalaisiin kohdistuvan vihan, nousun, joka yllättää ”sekä laajuudellaan että rajuudellaan”[9].

Libanonin sodan aikaisessakin Israel-keskustelussa muistutetaan juutalaisten kärsimyksistä Irja Tirrin tekstissä. Tirri toteaa, että Suomesta luovutettiin kahdeksan juutalaista natsien käsiin ja rinnastaa heidän kohtalonsa polttouhraukseen, johon Suomikin on osallistunut.[10] Sotatoimien jo päätyttyä A-M. J. muistuttaa olemaan unohtamatta holokaustia, ”sitä kansainvälistä häpeää, joka painaa muistoissamme: tasan 50 vuotta on kulunut Hitlerin valtaanpääsystä”, joka käynnisti Saksassa ja muualla Euroopassa ”historian hirvittävimmät juutalaisvainot ja –tuhot”.[11]

Persianlahden sodan aikana kärsimys realisoituu ongelmaan, joka Hannu Tervosen mukaan ”on ollut kautta koko kansan historian elämän ja kuoleman kysymys”, eli kuivuuteen. Tervonen toteaa, että Israelia, joka on itsenäisyytensä aikana muuttanut arot kukoistaviksi keitaiksi, ”uhkaa hätätila, mikäli maassa ei sada pian vettä”. [12] Persianlahden sota itsessään tuotti Olavi Katon raportin mukaan Israelin siviileille ahdistusta pelättyjen kaasuhyökkäysten pelon vuoksi.[13] Olavi Katon toisessa raportissa kerrotaan, miten kaasuhyökkäysten uhkaan liittyvä kaikkien kansalaisten suojautuminen kaasunaamareilla huolestuttaa jerusalemilaisen sairaalan johtavaa psykologia. Hän kantaa huolta erityisesti ”keskitysleireiltä selvinneiden henkisestä suoriutumisesta raskaista muistoistaan”. Kokemuksena psykologi pitää Persianlahden sotaa juutalaisille ”historian taustaa vasten melko traagisena”, eikä hän ”olisi koskaan suonut, että joudumme tällaistakin vielä kokemaan nykyisen sivilisaation aikakaudella”.[14]

Ristin Voiton Persianlahden sodan aikainen päätoimittaja Valtter Luoto nostaa esiin Israelin kansan kärsimyksen sijasta sodan yleisen kauheuden ja kärsimystä tuottavan luonteen. Hän toteaa, että ”kristityn kannalta jokainen sota on onnettomuus” ja että ”tiedot kymmenistä tuhansista sodan uhreista järkyttävät. Inhimillisten kärsimysten määrä on suunnaton”.[15] Tämä on osa Libanonin sodan aikaisessa Israel-keskustelussa voimistunutta päätoimittajatason linjausta siitä, että kaikki sodat, myös Israelin sodat, ovat uhka yleiselle rauhalle ja kristityistä ei-toivottavia.

Nykyinen Israel on Ristin Voiton Israel-keskustelussa kaikkina vuosikymmeninä myötätuntoamme kaipaava niin menneisyydessään kärsinyt kuin nykyisin kärsivä kansa. Tässä toteutuu Ristin Voiton luoman teologisen kuvan – Israel, kärsivä Herran palvelija – osuus ”kärsivä”, johon voi liittää myös Jesajan kirjan luvun 53 eri jakeiden kuvauksia seuraavasti:

Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. (jae 10)

Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. (jae 3)

Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut. (jae 7)

Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä. (jae 8)[16]

Israel on kärsinyt suunnattomasti, kuten Jeesus kärsi maanpäällisen toimintakautensa viimeisen pääsiäisen tapahtumien aikana ja ristillä. Israelin toimet ovat tulleet väärin ymmärretyksi, kuten Jeesuksen tehtävä aikanaan maan päällä. Ristin Voiton Israel-keskustelussa ei kuitenkaan kuulu samanlaista pyyntöä vainoajille ja väärin ymmärtäville, jonka Kristus ristillä esitti: ”Isä, anna heille anteeksi, sille he eivät tiedä, mitä he tekevät.”

5.2. Herran palvelija Israel

Teologisen kuvan osuus Israelista ”Herran” omana palvelijana liittyy jo aiemmin tutkimuksessa esiin tulleeseen teemaan Israelista Jumalan, ”Herran” omaisuuskansana. Omaisuuskansa ilmeni aiemmassa analyysissä usein termin ”omaisuuskansa” käyttämisenä, kuten seuraavat esimerkit havainnollistavat: ”Meidän tulee rakastaa tätä Herran omaisuuskansaa”[17] tai ”myötätuntomme onkin Jumalan omaisuuskansan puolella” [18]. Israeliin viitattiin myös Herran omana teksteissä niin, ettei käytetty suoraan termiä ”omaisuuskansa”, vaan puhumalla Israelista tavoin, kuten ”uskomme, että Herra itse on varjeleva kansaansa”[19] tai ”Jumala on antanut mitä voimakkaimmat ja selvimmät lupaukset kansalleen lupausten maasta”[20]. Eräs selkeimmin muotoiltuja ajatuksia siitä, että Israel on Herran, löytyy myös Libanonin sodan aikaisesta Israel-keskustelusta: Israel on Herran oma ja Herra Israelin oma [21]. Ajatuksen Israelista Herran omana palvelijana voi havaita Jesajan kirjan 53. luvun jakeesta 11, jossa ”hänestä” puhutaan ”minun vanhurskaana palvelijana”.

                      Israelin teologisen kuvan ”palvelija”-osuus puolestaan liittyy siihen, miten Israelin nähdään toteuttavan maailmassa Jumalan suunnitelmia ja toimivan ikään kuin Hänen oikeana kätenään lopun aikojen tapahtumien eteenpäin viemisessä. Tämä näkyi esimerkiksi Helluntaiherätyksen Israel-toimikunnan julkilausumassa vuodelta 1982, jossa todettiin Israelin paluun luvattuun maahan olevan sekä profetioiden täyttymys että Jumalan tahdon mukaista, joten Israelin valtion kyseenalaistaminen on sama kuin kyseenalaistaisi Jumalan tahdon. [22] Jumala ei ole peruuttanut suunnitelmiaan Israelin kohdalta, vaan kaikki on osa eskatologisten tapahtumien kulkua loppua kohden. Jumala varjelee Israelia kansana tulevaa messiaanista pelastusta varten[23]. Tämän ajatuksen voi nähdä myös Jesajan 53. luvun jakeessa kaksitoista, jossa Herra antaa palvelijalleen paikan suurten joukosta, ja tämä saa jakaa saalista mahtavien kanssa. Israelin toteuttaman sionismin nähdään myös olevan osa tässä hetkessä toteutuvaa Herran suunnitelmaa. Israelin kautta toteutuvan Jumalan tahdon vastustaminen on sama asia kuin liittyisi Jumalaa vastustavaan antikristilliseen ja demoniseen rintamaan[24].

Israelin arvostelu ja sen toimien oikeutusten pohtiminen nähdään Ristin Voiton Israel-keskustelussa siis yksilötasolta kansalliselle tasolle Jumalan suunnitelmien ja tahdon toteuttajan, palvelijan, vastustamisena. Jesajan kirjan luvussa 53 on samansuuntaisia ajatuksia, joiden tulkitaan puhuvan joko Israelista tai Kristuksesta. Siinä mainitaan Herran tahdon toteutuminen palvelijansa kautta, siellä Herra puhuu ikään kuin puhuu omasta palvelijastaan ja lupaa tälle tulevaisuudessa osan suurten joukossa.

5.3. Kristus-hahmoinen Israel

Ristin Voiton Israel-keskustelusta voi havaita myös samankaltaisuutta Uuden testamentin ja kristillisen teologian Kristus-hahmon kanssa. Israelin ja Kristuksen samankaltaisuuksista merkittävin on niihin suhtautumisen ja asennoitumisen samankaltaiset seuraukset. Kristuksen arvostelu, Hänen toimiensa tuomitseminen ja hylkääminen vaikuttaa kristillinen teologian mukaisesti kohtaloomme samalla tavoin kuin Israelin arvostelu, sen toimien tuomitseminen ja Israel-ystävyyden hylkääminen: se on rinnastettavissa Kristuksen pelastustyön torjumiseen. Israelin hylkäämiseen liittyvä yksilöiden kohtalo on samanlainen kuin Kristuksen torjuvilla, he eivät pelastu tuomiolta viimeisellä tuomiolla. Myös Israelia arvostelevat kansat torjuvat pelastuksen ja ovat viimeisellä tuomiolla yksilöiden kanssa samalla viivalla Kristuksen ”vähimpiin veljiin” välinpitämättömästi ja laiminlyöden suhtautuvien kanssa. Israelin kansa toimii ”vedenjakajana” siunausten ja kirousten kohdistumisen suhteen. Niitä, jotka ”mukautuvat yleisen mielipiteen virrassa vastustamaan Siionin asiaa, odottaa vain tuomio” [25]. Tämä on merkittävä asia, sillä tekstin lukija voi tulkita ajatuksen liittyvän pelastuskysymykseen eli laajemmin käsitykseen siitä, miten ja millä ehdoin yksilöihminen pelastuu.

Kristillisen teologian Kristus-hahmon ja Ristin Voiton Israel-keskustelun nykyisen Israelin samankaltaisuudesta kertoo myös se, että samoin kuin Kristus, niin myös nyky-Israel löytyy Vanhan testamentin teksteistä, varsinkin jos niitä tulkitaan ennustuksina ja profeetallisina teksteinä. Samankaltaisesti saatana kiusaa, vihaa ja vainoaa Israelia kuten aikanaan Jeesusta; se myös hyödyntää maallisia toimijoita, kuten valtioita ja yhteisöjä vihansa välikappaleina, kuten aikanaan esimerkiksi uskonnollisia yhteisöjä ja Roomaa.

Nykyisen Israelin syntymän tulkitaan Ristin Voiton Israel-keskustelussa olevan samalla tavalla yliluonnollista alkuperää kuin kristillisessä teologiassa Jeesuksen. Nyky-Israel on näin myös jumalallinen ihme, jossa Jumalan ihmiskuntaa ja sen tulevaisuutta koskevat ikuiset suunnitelmat toteutuvat, kuten ne toteutuivat ja toteutuvat Kristuksen kautta. Israel kulkeekin Ristin Voiton Israel-keskustelussa vääjäämättömästi kohti tulevaa kohtaloaan Jumalan suunnitelmissa ja johdatuksessa, kuten Jeesus Uudessa testamentissa. Israelin vihollisten, kuten palestiinalaisten puolelle asettuminen, nähdään tätä vasten Jumalan tahdon vastustamisena[26]. Tämäkin on vakava asia, sillä Jumalan tahdon vastustaminen liittyy kapinallisuuteen Jumalaa kohtaan, josta seuraa tuomio.

Israel nähdään myös Ristin Voitossa omiensa hylkäämänä, kuten Jeesus aikanaan niin opetuslastensa kuin oman kansansa torjumana. Ristin Voitossa ”omien” roolin saavat kristityt, jotka hämmentyvät Israelin toimista ja luopuvat Israelin tukemisesta, uskomasta sen rooliin Jumalan suunnitelmien ja tahdon toteuttajana.[27] Israeliin uskoo kuitenkin samalla tavoin kuin Kristukseen aikanaan uskollinen jäännös, joka pelastuu ja saa osakseen tuomion sijasta siunauksen.

Israelin itsenäistymisen, juutalaisten paluun maahansa, samoin kuin valloitusten nähdään myös todistavan siitä, että Jumalan Sana ja Raamattu ovat totta, kuten Kristuksen syntymä ja toimiminen maan päällä. Israelille on myös Ristin Voiton ja helluntailaisen eskatologian mukaan varattu lopun aikana rooli viedä Kristuksen ja Hänen opetuslastensa aloittama maailman evankeliointi loppuun. Tulevassa Jumalan valtakunnassa Israelille on Ristin Voitonkin edustaman helluntailaisen eskatologian mukaan varattu erityisasema kaikkien kansojen hallitsijana, kuten Kristukselle, joka istuu erityisellä paikalla hallitsijana Jumalan oikealla puolella.

Ristin Voiton Israel-keskusteluissa valtion sotilaallisten konfliktien aikoina havaitaan siis Jesajan kärsivään Herran palvelijaan rinnastettavaa tulkintaa Israelista joko Vanhan testamentin ja nykyisenä Israelina tai profeetallisena Kristus-hahmon kuvauksena. Tämän lisäksi Ristin Voiton Israel-keskustelusta voi tunnistaa monia samankaltaisuuksia Uuden testamentin ja kristillisen teologian Kristus-hahmoon.

---

[1] Raamattu. Ks. myös liite 2

[2] Hägglund 2008, 22; Goldingay 2005, 467-481.

[3] RV 15.6.1967, 3, Unto Kunnas, Mitä tapahtuu Israelille?

[4] RV 22.6.1967, 4, George E. Harpur, Israelin kohtalo historiassa ja profetioissa.

[5] RV 25.10.1973, 3, Eino O. Ahonen, Israel jälleen polttopisteessä.

[6] RV 15.11.1973, 4, A. J., Neljäs sota.

[7] RV 24.6.1982, 5, Aarne Jantunen, Israelin tarkoitus on tuhota PLO.

[8] RV 24.6.1982, 5, AJ, Kallis lasku terrorismin hävittämisestä.

[9] RV 1311.1983, 5, Aarne Jantunen, Libanonin sodan tilinpäätös.

[10] RV 18.11.1982, 5, Irja Tirri, Kahdeksan luovutetun muistolle.

[11] RV 17.2.1983, 7, A-M. J., ”Ensi vuonna Jerusalemissa”.

[12] RV 3.1.1991, 2, Hannu Tervonen, Kuivuus uusi uhka Israelille.

[13] RV 24.1.1991, 3, Olavi Katto, Kriisi yhdistää kaasunaamareille suojautuvia israelilaisia.

[14] RV 14.2.1991, 8, 13, Olavi Katto, Siviilipuolustuksen puhelimet soivat öin ja päivin.

[15] RV 7.3.1991, 2, Valtter Luoto, Taistelut ovat tauonneet.

[16] Raamattu

[17] RV 3.6.1982, 16, RG, Israel tarvitsee rakkauttamme.

[18] RV 25.10.1973, Eino O. Ahonen, Israel jälleen polttopisteessä.

[19] RV 15.11.1973, 5, Kaarlo ja Maire Syväntö, Israelin raamattutyön ystäville.

[20] RV 29.6.1967, 3, Erling Stöm, Jerusalem – Onko profetioiden täyttymyksen hetki tullut?

[21] RV 17.2.1983, 7, A-M. J., ”Ensi vuonna Jerusalemissa”.

[22] RV 9.9.1982, 16, Helluntaiherätyksen Israel-toimikunta, Julkilausuma.

[23] RV 25.11.1982, 6, Kaarlo ja Maire Syväntö, Myrskyinen vuosi päättymässä.

[24] RV 20.1.1983, 4, Veikko Pekki, Israelin pelastus ja kansojen tuomio.

[25] RV 20.1. 1983, 4, Veikko Pekki, Israelin pelastus ja kansojen tuomio.

[26] RV 9.9.1982 Julkilausuma.

[27] RV 26.8. 1982, 7, Aarne Jantunen, Israel kansojen tuomittavana.

Israel - Menestys siunaajille, tuomio kiroajille

Tämä teksti on katkelma pro gradu -tutkielmani luvusta 4: Me uskovat tiedämme - Ristin Voiton hengellinen ja poliittinen Israel. Tarkastelin gradussani Ristin Voiton Israel-diskurssia valtion sotilaallisten konfliktien aikoina 1960-1990-luvuilla. Israel-keskustelussa on mielestäni yhä samanlaisia piirteitä kuin tarkasteltujen vuosikymmenten aikoina:

Raamatun lupauksien ja ennustusten pohjalta Vanhan testamentin uudestisyntyneeksi uskottu nykyinen Israelin valtio herättää Ristin Voiton lukijoissa erilaisia reaktioita. RV antaa ohjeita näiden reaktioiden suunnalle runsaasti 1960- ja 1980-lukujen sotilaallisten konfliktien aikoina käydyssä Israel-keskustelussa. Hengellisen todellisuuden siunaukset tai kiroukset ovat syy-seuraussuhteessa siihen, miten poliittiseen Israeliin suhtaudutaan.

Kuuden päivän sodan aikana lukijoita rohkaistaan menestyksellä pääkirjoituksessa mainitulla syy-seuraussuhteella: ”Sen tähden: Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat (Ps. 122:6)[1].” Laajempi syy-seuraussuhde esittäytyy suomalaisille lukijoille positiivisena lupauksena Kaarlo Syvännön juhannusjuhlan puheen kautta:

Ja Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä (1. Moos. 12:1 – 3) – Me suomalaisetkin olemme päässeet tästä siunauksesta osallisiksi – Jumalalle kiitos, että emme ole satuttaneet kättämme Herran silmäterään (Sak. 8:2)[2]

Israelia rakastavien ja sitä siunaavien yksilöiden ja kansojen vastakohtana esitetään sitä vihaavat ja kiroavat. Israeliin negatiivisesti suhtautuville on Jumalan kirouksen lisäksi varattu esimerkiksi häpeää, mikä ilmenee esimerkiksi insinööri Jaatisen havainnoidessa Egyptin kristittyjen ajatuksia Israelin suhteen. Hän toteaa, että Raamatussa sanotaan: ”Häpeään joutuvat ne, jotka hehkuvat vihasta sinua vastaan” ja kertoo, miten ”tämän voi siellä henkilökohtaisesti hyvin kokea ja nähdä, kuinka he palavat vihasta ja tämä häpeä, mikä tästä johtuen on heille tullut on hyvin ilmeinen”.[3]

                      Yom Kippur -sotaan liittyvässä Israel-diskurssissa erilaisten suhtautumistapojen Israelia kohtaan syy-seuraussuhteita ei ole havaittavissa, toisin kuin 1982 – 1983 Libanonin sotaan liittyen, joissa niiden määrä on huomattavan suuri. Israel-juhlassa puhunut Unto Kunnas kehottaa uskovia seuraavasti: ”Meidän uskovien tulee suhtautua myötämielisesti Jumalan kansaan Israeliin” ja ”Meidän tulee rakastaa tätä kansaa”[4]. Vaihtoehdottomuudesta sävy kääntyy tuomiosta varoittavaksi A-M. J:n tekstissä Israelin vartijat, valvokaa, jossa hän muistuttaa lukijoitaan Jeesuksen vuorisaarnan sanoja profetiaksi tulkiten seuraavasti:

Tämä Raamatun profetia on hyvä muistaa, kun Israelia tuomitaan. ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi”[5]- - (Matt. 7:1)

Ulla Järvilehto tekee suhtautumisesta Israeliin kuitenkin jo kohtalokasta niin yksilöille kuin kansoille seuraavasti: ”Jumala, oikeudenmukainen tuomari, on kytkenyt kohtalomme sekä yksilöinä että kansana Israelia koskeviin asenteisiin[6].” Oikea asenne Israelia kohtaan ei ole tuomita sen toimia, vaan harjoittaa sille ystävällistä politiikkaa ja puhua sen puolesta. Jantunen ohjaa lukijoitaan, että ”meidän tehtävämme ei ole pohtia, tekeekö Israel Jumalan tahdon, vaan pysytellä Jumalan tahdossa, jonka tunnemme Raamatusta”[7]. Helluntaiherätyksen Israel-toimikunnan julkilausuma vahvistaa seurausten vakavuuden suhtautumisesta Israeliin. Toimikunnan mukaan Israelin paluu Luvattuun maahan ja juutalaisten asuminen rauhassa siellä on profetioiden täyttymys ja Jumalan tahdon mukaista, joten ”jos me asetumme heikompien (palestiinalaisten) puolelle silloinkin, kun nämä vastustavat Raamatussa ilmoitettua Jumalan tahtoa, syyllistymme itsekin Hänen tahtonsa vastustamiseen”[8]. Myös Veikko Pekki muistuttaa siitä, miten ”on tärkeää tuntea Jumalan Sana siitä, miten suhtautumisemme Israeliin vaikuttaa kohtaloomme”[9]. Israelin arvostelu ja sen toimien oikeutusten pohtiminen nähdään Ristin Voiton Israel-keskustelussa siis yksilötasolta kansalliselle tasolle Jumalan tahdon vastustamisena ja negatiivista kohtaloa määräävänä tekijänä.

                      Ristin Voiton Israel-keskustelu myös paljastaa syyn, miksi yksilöt ja kansat altistuvat Jumalan tahdon vastaisille asenteille. Aarne Jantunen toteaa ”subjektiivisen” tiedonvälityksen muokkaavan niin kansojen, yhteisöjen kuin yksilöiden asenteita Israelia kohtaan tuomitseviksi. Tähän ryhmään kuuluvat Jantusen mukaan myös ”entiset Israel-ystävät, jotka ovat kompastuneet sodan vaatimiin siviiliuhreihin”.[10] Libanonin sodan aikaisen Israel-juhlan puheissa näkyy myös median syyllistäminen. ”Äärimmäisen vinoutunut kansainvälinen tiedonvälitys” vaikeuttaa Israelin ymmärtämistä myös Olavi Syvännön mielestä. Tiedonvälitystä moittii ”täysin yksipuoliseksi” myös Ulla Järvilehto todeten selkeästi: ”Älkää uskoko siihen.” Lehdistösihteeri Veikko Manninen toteaa tiedonvälitykseen liittyen, että ”lehdistön aivopesun seurauksena on ollut vaikea saada oikea käsitys Libanonin tilanteesta”.[11] A-M. J. näkee, että väärän tiedotustoiminnan johdosta ”- - me elämme jo kovin syvällä valheen maailmassa. Täytyy pyytää erikoisesti ymmärrystä, ettemme erehdy uskomaan valheita ja niiden perusteella ottamaan kielteistä kantaa Israeliin”. Kaikella on kuitenkin tarkoituksensa: ”Näin pitää tapahtua, että Kirjoitukset käyvät toteen.” Tällä hän viittaa Sakarjan kirjan jaksoon 12:1 – 3, jonka hän tulkitsee puhuvan tuon päivän tilanteesta sanoessaan ”maan kaikkien kansakuntien” kääntyvän Jerusalemia vastaan.[12]

                      Tuomiosta Suomen kansan ylle varoittaa Olavi Syväntö RV-lehteen lainatussa puheessaan Helsingin Saalemissa. Hän viittaa Sakarjan kirjan jaksoon 12:1 – 3 ja sen mainintoihin kaikkien kansojen kääntymisestä Jerusalemia vastaan sanoessaan:

Minä olen murheissani siitä, että Suomen kansallakin on osansa tässä asiassa. Jos me ymmärtäisimme pitää itsemme erossa tästä, niin silloin myös me itse säästyisimme Jumalan tuomioilta, jotka kohtaavat niitä, jotka nostavat kätensä Jumalan silmäterää vastaan”[13]

Olavi Syvännön isä ja äiti Kaarlo ja Maire Syväntö näkevät poikansa murheen sijasta kuitenkin ilon aiheita Suomen kansan poliittisissa asenteissa Israelia kohtaan. He toteavat molempien nimissä kirjoitetussa kirjeessä Ristin Voiton lukijoille seuraavasti: ”Iloitsemme suuresti siitä, että Suomi ei kutsunut Jasser Arafatia. Uutinen julkaistiin Israelin lehdissä suurena ansiona Suomelle[14].”

                      Veikko Pekki palaa kuuden päivän sodan aikaiseen Israel-keskusteluun tuoden jälleen esille voimakkaasti sen, miten ”Jumala siunaa niitä, jotka siunaavat Israelia”. Hän esittää tämän periaatteen toistuvan Raamatussa kolme kertaa eri kohdissa[15] lainaten ajatusta siten, että niihin sisältyy myös kirous niille, jotka kiroavat Israelia. Hän toteaa, että Jumala ei ole ”kumonnut tätä sanaansa”, eli sen vaikutusta tähän hetkeen. Pekki valaisee tulevia tuomioita siten, että kansojen tuomio tapahtuu ”Joosafatin laaksossa, minne Suuren Kuninkaan tuomioistuin pystytetään”. Pekki lainaa tuomioita perustellessaan Jooelin kirjan jaksoa 3:1 – 2:

Tuomioperusteena on se, miten kansakunnat ovat suhtautuneet ”vähimpiin veljiin”, israelilaisiin: ”Sillä Herralla on koston päivä, maksun vuosi Siionin asian puolesta (Jes. 34:8) Tämä maanpäällinen pakanakansojen tuomio on suuri tilinpäätös kaikista niistä kavalista päätöksistä ja hankkeista, joita eri kansat, yhteisöt, järjestöt ja yksilöihmiset tänä päivänä tekevät Israelia vastaan.[16]

Pekki vie tuomioajatuksiaan vielä eteenpäin: Hän sanoo, että ”ei ole yhdentekevää, kuinka me suhtaudumme näihin Herran veljiin (israelilaisiin)”. Hän toteaa, että niitä, jotka eivät palvele heitä tarpeen mukaan ”laupeudella” tai mukautuvat yleisen mielipiteen mukana vastustamaan Siionin asiaa, odottaa vain ”tuomio”. Lopetuksessaan Pekki siirtyy kansojen ja yksiöiden tuomiosta kansallisen kirouksen uhkaan:

Siunatkaamme Israelia ja rukoilkaamme niiden edestä, jotka tekevät maassamme Israelia koskevia päätöksiä, ettei Jumalan kirous kohtaisi kansaamme sen tähden, että joudumme Siionin vihollisten joukkoon.[17]

Persianlahden sotaan liittyvässä Israel-keskustelussa ei enää yksilöille, kansoille tai valtioille jaella siunauksia tai kirouksia asenteiden tai suhtautumisen Israeliin pohjalta. Ainoa teksti, josta voi havaita seurauksia myötämielisestä suhtautumisesta Israeliin, on Olavi Katon raportti Kivenheittäjät puhuivat kielillä. Siinä kerrotaan, että vapaiden suuntien pastoreita ja raamattukoulun opettajia syytetään Länsirannan palestiinalaisalueilla Israel-myönteisyydestä, sillä uskoontulleet ja Pyhällä Hengellä täyttyneet ”kivenheittäjät” haluavat Jumalan sanan mukaisesti rakastaa israelilaisia eivätkä yhtyä väkivaltaiseen vastarintaan miehittäjiä kohtaan. Pastorit kertovat, että he eivät ole vielä koskaan aiemmin kokeneet tällaista vainoa Betlehemin lähistöllä.[18] Israel-myönteisyyttä seuraa tässä yhteydessä siis vaino Israeliin kielteisesti suhtautuvien puolelta.

Yhteenvetona Ristin Voiton Israel-keskustelussa siitä, mitä seurauksia erilaisilla asennoitumisilla Israeliin on, voidaan sanoa, että kuuden päivän sodan aikana kristityille asenteesta Israelia kohtaan annettiin kuva, jossa oli enemmän mahdollisuuksia siunauksista ja menestyksestä kuin uhkia tuomioista ja kirouksista. Libanonin sodan aikana asenteesta Israelia kohtaan muodostui mahdollisuuksien sijasta uhka, joka varjosti lukijoiden kohtaloa.

Israelin poliittinen arvostelu liitettiin Libanonin sodan aikana hengelliseksi Jumalan tahdon vastaiseksi toiminnaksi, mistä seurauksena on Jumalan kirous ja tuomio. Jumalan tahdon vastaiseen toimintaan syyllistämiselle ja siitä seuraavilla tuomioille ja kirouksilla varoittelu ovat vahvoja hengellisen vallan ilmenemismuotoja. Siirtyminen kuuden päivän sodan yhteydessä esiintyvästä siunausten korostamisesta Libanonin sodan aikaiseen tuomioiden ja kirousten korostamiseen voidaan nähdä ilmentymänä diskurssin muodonmuutoksista, jotka eivät muuta kaikkia diskurssin aineksia[19]. Ristin Voiton tapauksessa muuttumattomia diskurssin osia ovat raamatunpaikat, joilla sekä kirouksia ja siunauksia perustellaan. Muuttumaton lähde on myös suhtautuminen Israeliin, minkä seuraukset muuttuvat siunauksista tuomioihin.

                      Samanlaisiin tuloksiin päätyi myös Timo R. Stewart Pro gradu -tutkielmassaan Siionin puolesta – Kristillinen sionismi Suomalaisessa kristillisessä liitossa 1970-luvulla. Hän toteaa, että ”mikäli uskoo nykyisen Israelin valtion olevan rinnastettavissa Raamatun Israelin kansaan,

kummankin erityisasema näyttäytyy Raamatun valossa kahdenlaisena. Ensinnäkin

Israelin valtio on ´ajan kello`, jota seuraamalla voi tarkkailla Jumalan suunnitelmienetenemistä lopunaikoina. Toiseksi Israelin valtio on kansojen ´koetinkivi` tai ´väkikivi` johon suhtautuminen ratkaisee muiden kansojen kohtalon. - - Jumalalla ovat käytössä sekä kiroukset että siunaukset, keppi ja porkkana, joita kristilliset sionistit korostavat vaihtelevasti Israel-suhteen motivoijina”. Molempiin löytyvät myös Ristin Voitosta löytyvät raamatulliset perusteet. Porkkanana perusteluissa käytetään ajatusta ”Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat” ja keppinä Sakarjan kirjan ajatusta ”Joka koskee minun kansaani, se koskee minun silmäterääni”. Stewartin mukaan Israelin valtioon sovellettuna Israel on sekä ”kansojen siunaus”, jota tukemalla oma kansa menestyy, että ”Jumalan silmäterä”, jonka vainoojia kohtaa tuho.[20]

---

[1] RV 8.6.1967, 3, Aarne Jantunen, Rukoustaisteluun Israelin puolesta.

[2] RV 6.7.1967, 6—7, Kaarlo Syväntö, “Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat”.

[3] RV 20.7.1967, 7, Jännittäviä hetkiä sota-ajan Kairossa.

[4] RV 3.6.1982, 16, RG, Israel tarvitsee rakkauttamme.

[5] RV 7.10.1982, 5, A-M. J., Israelin vartijat, valvokaa!

[6] RV 12.8.1982, 10, Irja Tirri ja L. Leppäkumpu, Rakastamme Israelia Messiaan tähden.

[7] RV 26.8.1982, 7, Aarne Jantunen, Israel kansojen tuomittavana.

[8] RV 9.9.1982, 16, Helluntaiherätyksen Israel-toimikunta, Julkilausuma.

[9] RV 20.1.1983, 4, Veikko Pekki, Israelin pelastus ja kansojen tuomio.

[10] RV 26.8.1982, 7, Aarne Jantunen, Israel kansojen tuomittavana.

[11] RV 9.9.1982, 16, Yksipuolisen tiedotuksen keskeltä on vaikea löytää totuutta tapahtumista.

[12] RV 7.10.1982, 5, A-M. J., Israelin vartijat, valvokaa!

[13] RV 4.11.1982, 5, Olavi Syväntö, Jumala ei ole peruuttanut lupauksiaan Israelille.

[14] RV 25.11.1982, 6, Kaarlo ja Maire Syväntö, Myrskyinen vuosi päättymässä.

[15] 1. Moos. 12:1—3; 1. Moos. 27:27—29; 4. Moos. 24: 5, 8, 9.

[16] RV 20.1.1983, 4, Veikko Pekki, Israelin pelastus ja kansojen tuomio.

[17] RV 20.1.1983, 4, Veikko Pekki, Israelin pelastus ja kansojen tuomio.

[18] RV 10.1.1991, 9, Olavi Katto, Kivenheittäjät puhuivat kielillä.

[19] Foucault 2005, 225.

[20] Stewart 2007, 27—28.

Johdanto Ilmestyskirjan lukemiseen

Seinäjoen helluntaiseurakunnan raamattukoulun Ilmestyskirjan opetuksessa hyödynnettin seuraavaa videota:

Julle - Ilmestyskirja

Israel, kärsivä Herran palvelija - Ristin Voitto -lehden Israel-keskustelu Israelin sotilaallisten konfliktien aikana 1960-1990-luvuilla

Pro Gradu -tutkielma Helsingin Yliopiston Teologiselle tiedekunnalle.

Tutkimustehtävänäni oli tutkia RV-lehden Israel-kuvaa 1960 – 1990-luvuilla. Tutkimustehtävän rajasin siihen, miten RV-lehti kuvaa Israelia 1960 – 1990-luvulla valtion kohtaamien sotilaallisten kriisien aikana ja niihin välittömästi liittyen. Tutkimustehtävän voi muotoilla myös siten, että tarkastelin RV-lehden Israel-diskurssia edellä mainittujen sotilaallisiin kriiseihin liittyvien ajanjaksojen osalta. Tutkimuksen kohteena olivat vain lehden kirjoitukset, eivät kirjoittajien taustat tai poliittinen liikehdintä tai sen synty Suomessa.

Nykyinen Israelin valtio on koko historiansa ajan ollut maailman huomion kohteena ja eriasteisten sotilaallisten konfliktien näyttämö. Maa sijaitsee raamatullisella Pyhällä maalla, jonka historiallinen ja uskonnollinen merkitys on suuri kolmelle maailmanuskonnolle: kristinuskolle, juutalaisuudelle ja islamille. Israelin ja Lähi-idän alueiden tapahtumia ovat leimanneet myös suurvaltojen intressit alueen poliittisessa ilmastossa ja luonnonvarojen suhteen. Kylmän sodan aikana arabien ja Israelin konflikti yhdistyi vahvasti myös Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen sekä niiden liittolaisten väliseen taisteluun. Se on pysynyt edelleen otsikoissa terrorisminvastaisen sodan yhdistyessä kristityn ja islamilaisen maailman vastakkainasetteluun. Israel on myös maailman ainoa väestöltään juutalaisenemmistöinen valtio. Sen synty on yhteydessä Euroopan juutalaisten joukkomurhaan natsi-Saksassa toisen maailmansodan aikana.

Hannu Juusola esittää kirjassaan Israelin historia, että alueen väestöryhmien parissa on vallitsevana tulkintana historiaan ja nykyhetkeen kaksi myyttiä. Juutalaisten näkemyksen mukaan valtio syntyi juutalaisten palatessa maahan, josta roomalaiset olivat heidät aikanaan karkottaneet, ja toivat alueelle mukanaan modernin länsimaisen sivistyksen ja parantuneen elintason. Arabien johto ei kuitenkaan halunnut hyväksyä juutalaisten paluuoikeutta, vaan aloitti väkivaltaisen kampanjan juutalaisten ”heittämiseksi mereen”, rohkaisten samalla alueen arabeja pakenemaan alueelta sotatoimien tieltä. Juutalaisten mukaan arabit myös väittävät palestiinalaisten olevan kansa, vaikka historia ei tällaista kansaa tunne. Konflikti jatkuu, koska arabit eivät vieläkään hyväksyä Israelin olemassaolon oikeutusta. Tämän rinnalla kulkee toinen, vastakkainen palestiinalaisten tai arabien myytti. Tässä myytissä konnia ovat sionistit, joiden tarkoitus oli anastaa palestiinalaisilta heidän maansa. Sionististen suunnitelmien mukaan myös sadat tuhannet palestiinalaiset karkotettiin kodeistaan. Konflikti jatkuu, koska siionistien tehtävää jatkaa Israelin valtio, joka toimii aggressiivisesti ja kolonialistisesti palestiinalaisia kohtaan. Konflikti loppuu tämän myytin mukaan vasta, kun palestiinalaisten kokemat vääryydet on korjattu.

Tutkimuksen kohteeksi valitsin RV-lehdet 1960 – 1990-luvuilta. Eräs syy tähän oli se, että Timo R. Stewartin väitöskirjatutkimus, jossa hän tarkastelee suomalaista kristillistä sionismia myös RV-lehtien kautta, päättyy 1960-luvun alkupuolelle. Stewart esittää jatkotutkimuksen kannalta mielenkiintoiseksi vuosikymmeneksi 1990-luvun. Tämän vuoksi on kiinnostavaa nähdä, muuttuuko RV-lehden tapa kuvata Israelia 1960-luvulta 1990-luvulle tultaessa.

Hannu Juusolan Israelin historia ja Peter Mansfieldin A History of the Middle East teosten pohjalta Israelin valtion sotilaallisiksi kriisiajoiksi voidaan 1960 – 1990-luvuilla määritellä seuraavat ajanjaksot:

1. Kuuden päivän sota kesäkuussa 1967 (5.6. – 10.6.)

2. Yom Kippur -sota lokakuussa 1973 (6.10. – 25.10.)

3. Libanonin sota 1982 – 1983 (kesäkuu 1982 – toukokuu 1983) sisältäen Sabran ja Shatillan verilöylyt.

4. Persianlahden sotaan liittyvät Irakin ohjusiskut Israeliin 1991 (16.1. – 28.2.)

Israelin valtion sotilaalliset kriisiajat ovat valikoituneet tarkasteltaviksi monista syistä. Kysymyksessä on retorista tarkastelua sivuava tutkimus; retoriikkaa esiintyy erityisesti konfliktitilanteissa, joista Israelin sotilaallisissa kriiseissä naapurivaltioiden kesken on myös kysymys.[3] Toiseksi Suomen helluntaiherätyksen eskatologiassa, erityisesti siihen olennaisesti liittyvässä dispensationalismissa, painottuvat apokalyptiset ja sotilaalliset kriisit ja niiden odotus. Lisäksi Israelin historiasta saa varsin sotaisan kuvan myös Vanhan testamentin kuvausten pohjalta esimerkiksi Luvatun maan valloituksesta, sekä apokryfikirjojen pohjalta, esimerkiksi makkabealaiskirjoista.

Tutkimustehtävään vastattaviksi tutkimuskysymyksiksi valikoituivat aineistoon tutustumisen jälkeen seuraavat:

1. Millaisen position RV-lehdessä sotilaallisten kriisien aikaan julkaistujen kirjoitusten diskurssi rakentaa Israelille?

2. Minkälaisia teemoja RV-lehtien Israel-diskurssista muodostaa sotilaallisten kriisien aikoina?

3. Miten hengellinen suhteutuu poliittiseen RV-lehtien Israel-diskurssissa sotilaallisten kriisien aikaan?

4. Millainen teologinen kuva RV-lehtien Israel-diskurssista rakentuu sotilaallisten kriisien aikaan?

Aikaisemmasta tutkimuksesta tärkein ja tuorein on kuitenkin Timo R. Stewartin vuonna 2015 tarkastettu valtiotieteen kenttään kuuluva väitöskirja Ja Sana tuli valtioksi: Suomalaisen kristillisen sionismin aatehistoria. Stewart tarkastelee syitä suomalaiseen kristilliseen sionismiin, jota hän kuvailee myös sanaparilla ”Israel-harrastus”.

Timo R. Stewart löysi tutkimuksessaan "Ja Sana tuli lihaksi" kolme syytä suomalaisten erityiseen ja poikkeavan suureen kiinnostukseen Palestiinan aluetta, Israelia, juutalaisia ja Raamatun profetioita kohtaan. Ensimmäinen näistä oli pappien ja teologien Palestiinan alueelle suuntautuneet matkat ja niihin liittyvät matkakertomukset. Matkalaiset ja heidän kertomuksensa näkyvät myös Ristin Voiton konfliktien aikaisessa Israel-keskustelussa aina Libanonin sotaan asti. Toinen tekijä Stewartin mukaan oli lähetystyö, jonka välityksellä Suomeen syntyi pieni, mutta vaikutusvaltainen Palestiinan asiantuntijoiden joukko. Ristin Voitossa lähetystyöntekijät, käytännössä Syväntöjen perheen eri jäsenet, ovat usein lainattu ja merkittävä Israel-tiedon lähde konfliktien aikana Libanonin sotaan asti. Kolmas syy suomalaiseen Israel-kiinnostukseen oli Stewartin mukaan 1900-luvun alun jälkeen yleistynyt profetioita koskeva kirjoittelu, jossa yhdistettiin tapahtumat Israelissa ja Palestiinan alueella Raamatun ennustusten toteutumiseen. Tämäkin tekijä näkyy myös Ristin Voitossa konfliktien aikaisessa kirjoittelussa selvästi aina 1980-luvulle.

Stewart selittää väitöskirjassaan myös sitä, miksi suomalainen Israel-harrastus oli juuriltaan erilaista kuin muualla. Hän mainitsee kehitykselle kolme syytä: Ensimmäiseksi, Suomen ja Israelin kokemukset ja kohtalot tulkittiin pienien ja sitkeiden Jumalaa palvelleiden kansojen taisteluksi vaikeassa ympäristössä itäistä vihollista vastaan. Stewartin mukaan myös maiden sinivalkoisten lippujen tulkittiin symboloivan valtioiden yhteyttä. Toiseksi, Suomessa oli jo pitkään vaikuttanut uuspietistinen, herätysliikepohjainen kristillisyys Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä, mikä lisäsi Israel-näkemysten tunnettavuutta ja kaikupohjaa. Kolmanneksi tekijäksi Stewart mainitsee suuren merkityksen omanneet yksilöt, näistä nimeltä mainiten kolme henkilöä: Ristin Voiton päätoimittajanakin toimineen Ensio Lehtosen, Aili Havaksen ja Aapeli Saarisalon, joista viimeinen on Stewartin mukaan ollut useimpien suomalaisten Israel-järjestöjen taustavaikuttaja.

Ristin Voiton Israel-keskustelu konfliktien aikana on raamatullista. Se ilmenee sekä esitettyjen ajatusten että tapahtumien tulkintojen perustelemisena Raamatulla ja sen jaksoilla. Tämä tutkimuksen tulos ei ristiriidassa sen kanssa, mistä Ristin Voiton taustayhteisö helluntailiike on tunnettu: raamattukeskeisyydestään. Suurin osa Israel-keskusteluun liittyvistä teksteistä on Vanhasta testamentista, josta mainitaan tai lainataan sanasta sanaan usein vähintään yksi raamatunpaikka, mutta useimmiten monia. Lyhyesti sanottuna Raamatulla perustellaan lähes kaikki, mistä kirjoittajat 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla konfliktien aikana Israeliin liittyen puhuvat. Raamatunpaikkojen käyttö kuitenkin muuttuu eri vuosikymmenten sotilaallisten konfliktien kohdalla. Kuuden päivän sodan aikana Raamattua siteerataan sanasta sanaan, myöhemmin Raamatun käyttö jää enemmän tekstiä tukevaksi raamatunjakeiden merkitsemiseksi. 1990-luvulle tultaessa Raamatun jakeiden käyttö sotilaallisen konfliktin yhteydessä on lähes olematonta ja liittyy enemmän maailman kuin Israelin tilanteeseen yleisen sodanvastaisuuden ja rauhanliikkeen kautta.

RV-lehden Israel-keskustelussa konfliktien aikana nykyinen Israel asemoidaan erityisesti Jumalan omaisuuskansaksi. Omaisuuskansa-ajatukseen liittyvät myös tulkinnat siitä, että nykyinen Israel on Jumalan suunnitelmien mukaisesti uudestisyntynyt Vanhan testamentin Israel ja siten myös arvostelun ulkopuolella. Israelin tapahtumat tulkitaan täyttymykseksi erityisesti Vanhan testamentin profeetallisille teksteille, ja ne liitetään näiden tulkintojen kautta helluntaiherätykselle tyypillisiin eskatologisiin tulkinta-ajatuksiin. Israel asemoidaan Jumalan lupausten ihmeenä ja tekona sekä lupausten että suunnitelmien kohteena. Se on myös sekä demonisten voimien että viholliskansojen vihan kohde, kristittyjen rakkauden kohde, välittäjäkansa, kärsivä kansa, Jumalan puolella ja luopumuksen tilassa. 1990-luvun konfliktin yhteydessä se mainitaan aiempiin konflikteihin nähden poikkeuksellisesti myös miehittäjävaltiona. Tekstien diskurssin analyysi vahvistaa helluntailiikkeelle ominaisen lopun aikojen läheisyyden ja dispensationalistisen tulkinnan Ristin Voiton kirjoittajien ajattelussa.

Israelin valtio asemoituu myös alkuperältään yliluonnolliseksi ihmeeksi, joten sen tulevaisuutta ei voi arvioida inhimillisillä, poliittisilla arviointiperusteilla, vaan jumalallisen suunnitelman pohjalta, joka koskee Israelia ja sen tulevaisuutta lopun ajassa. Jumalan suunnitelmien osana Israelin nykyinen valtio joutuu Ristin Voiton Israel-keskustelussa hengellisen taistelun ja vihan kohteeksi, josta seuraa myös maallisen taistelun ja vihan kohteeksi joutuminen.

Ristin Voiton Israel-keskustelussa konfliktien aikana teemaksi nousee se, mitä seurauksia erilaisilla asennoitumisilla Israeliin on. Kuuden päivän sodan aikana asenteesta Israelia kohtaan annettiin kuva, jossa oli enemmän mahdollisuuksia siunauksista ja menestyksestä kuin uhkia tuomioista ja kirouksista. Libanonin sodan aikana asenteesta Israelia kohtaan muodostui mahdollisuuksien sijasta uhka, joka tarjosi lukijoille tuomiota ja varjosti heidän kohtaloaan. Israelin poliittinen arvostelu liitettiin Libanonin sodan aikana hengelliseksi Jumalan tahdon vastaiseksi toiminnaksi, mistä seurauksena on Jumalan kirous ja tuomio. Teemaan liittyen RV myös ohjasi kristittyjä oikeaan asenteeseen ja osallistumaan taisteluun Israelista oikealla tavalla. Israelin puolella pysyttiin pidättäytymällä

Israelin poliittisten tai sotilaallisten toimien arvostelusta tai tuomitsemisesta, mutta myös siunaamalla Israelia ja rukoilemalla sen puolesta. RV-lehden kirjoittajat myös jaottelivat kristittyjä sen perusteella, miten nämä suhtautuivat Israeliin.

Ristin Voiton Israel-diskurssin kokoaa yhteen teologinen kuva, joka Israelista konfliktien ajalta välittyy: RV-lehtien Israel on kärsivä Herran palvelija. Ristin Voiton teologinen kuva pitää sisällään sen, että nykyinen Israel on asemastaan Jumalan omaisuuskansana kärsivä ja valtio, joka tänä päivänä toteuttaa Jumalan suunnitelmia maailman historian suhteen. Ristin Voiton Israel-keskusteluun liittyy teologisen kuvan lisäksi vahvasti ajatus siitä, että kristityn tulee rakastaa, puolustaa ja siunata Israelia sen toimista riippumatta kun taas jumalaton maailma ja antikristilliset voimat vihaavat sitä. Israelin arvostelu ja sen vihollisten puolustelu on Jumalan tahtoa vastaan asettumista, josta RV-lehden Israel-keskustelussa seuraa kirous ja Jumalan tuomio niin yksilöille kuin kansakunnille.

Kirjoituksissa tapahtunut muutos näkyy erityisesti pääkirjoituksissa. Päätoimittajat tai pääkirjoitusten kirjoittajat ottivat 1960- ja 1970-luvuilla suoraan kantaa Israelin tilanteeseen ollen enimmäkseen sen puolella ja perustellen kantaansa suorilla viittauksilla Raamatun jakeisiin tai jaksoihin. 1980- ja 1990-luvulla pääkirjoitusten sisältö muuttui siten, että sekä Libanonin että Persianlahden sodan aikainen päätoimittaja Valtter Luoto tai pääkirjoitusten kirjoittajat eivät ottaneet enää kantaa Lähi-idän tilanteeseen vain Israelin näkökulmasta, vaan liittivät alueen konfliktit osaksi muita maailmalla esiintyviä konflikteja sekä kristittyjen yleiseen toiveeseen rauhasta ja väkivallattomuudesta.

Mielenkiintoni herättää se, että Libanonin sodan aikaisessa Ristin Voiton Israel-keskustelussa alkaa näkyä merkkejä Israel-rakkauden politisoitumisesta. Tätä kehitystä, samoin kuin sen mahdollista vaikutusta Ristin Voiton Israel-keskustelun muutoksiin 1990-luvulla tultaessa, olisi mielenkiintoista tutkia lisää.

Israel ja siihen liittyvä keskustelu on merkittävää ja tutkimisen arvoista. Israel liittyy kristinuskon pyhiin kirjoituksiin ja sitä kautta länsimaiseen kulttuuriin. Nykyisen Israelin tilanteet ovat myös olleet itää ja länttä jakaneen suurvaltapolitiikan keskipisteessä vuosikymmenien ajan. RV-lehdessä keskeinen tulkinta- ja lähestymistapa Israelin ja sen ympärille kietoutuneen maailman tilanteesta on nähdä asiat historian ja raamatullisten profetioiden näkökulmasta. Tutkimuksen päättävä lause on suora lainaus vuoden 1967 Ristin Voiton kirjoituksesta, jossa George E. Harpur käsittelee nykyistä Israelin valtiota historian ja raamatullisten profetioiden näkökulmasta. Lause kuvaa hyvin Ristin Voiton Israel-keskustelua tarkasteltavien vuosikymmenten varrella: ”On selvää, että Jumala on johdattanut tällaista kansaa.

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jae 18 ja luvun yhteenveto

13:18 Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi.

Johannes kertoo selvän tuntomerkin pedon merkille. Se on pedon nimi tai sen nimen lukuarvo 666. Pedon nimen lukuarvolla viitataan tässä yhteydessä ensimmäiseen, merestä nousevaan pedon nimeen, jota ihmiset ohjattiin palvomaan. Tämän vahvistaa esimerkiksi Ilmestyskirjan jae 20:4: ...”minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä.”

Kreikkalaisten, juutalaisten samoin kuin roomalaisten käyttämillä aakkosilla oli kirjainarvon lisäksi numeroarvo. Esimerkiksi kristittyjen apokalyptikkojen kirjoittamissa Sibyllinian oraakkeleissa laskettiin Jeesuksen nimen lukuarvoksi 888 (I =10, H =8, S =200, O =70, Y =400, S =200). Numero 6 on inhimillisen epätäydellisyyden luku, numero 3 puolestaan täydellisyyden luku, joten luvun 666 voidaan tulkita olevan synnillisen epätäydellisyyden täydellisyyttä puhtaimmillaan – tai pahimmillaan. Luku 666 kuvaa siis kolminkertaista suurinta mahdollista inhimillistä epätäydellisyyttä.

Joissain varhaisissa Ilmestyskirjan käsikirjoituksissa käytetään tässä kohden luvun 666 sijasta lukua 616. Tämän on selitetty johtuvan siitä, että osa käsikirjoitusten kopioitsijoista uskoi tai tiesi Johanneksen tarkoittavan pedolla keisari Neroa. Heprean aakkosten kautta luvusta 616 voidaan saada nimitys Rooman keisari. Kreikan vastaava ilmaisu latinan kielen Nero Caesarille on Neron Kaisar. Kun kreikan kielen sanat kirjoitetaan hepreaksi, nimen lukuarvoksi tittelin kera tulee 666. Luvut 666 ja 616 ovat ainoat, joista voidaan jollain tavoin päätyä sekä kreikan että heprean aakkosten kautta Neroon. Hän oli kristittyjen muistissa julmien vainojensa johdosta 60-luvulla jKr., jolloin hänen kerrotaan jopa polttaneen kristittyjä puutarhajuhliaan valaistakseen.

Ensimmäisen pedon ja sen nimen yhteys keisari Neroon on johdettu myös Ilmestyskirjan ulkopuolisten kirjoitusten pohjalta. Sekä apokalyptikot että maallikkokirjailijat nimittivät keisari Neroa usein Pedoksi. Lukuarvo 666 voidaankin laskea myös heprean kielen ”petoa” tarkoittavasta sanasta. Pedon luvun tulkinta keisari Neroksi vaatii kuitenkin sellaisia heprean kielen taitoja ja lukuarvoihin perehtymistä, joita kreikankielisiltä lukijoilta ei voinut odottaa.

Eräs näkemys lukuarvon ratkaisuun on esitetty sen oletuksen pohjalta, että Johannes olisi käyttänyt Danielin kirjaa pedon luvun lähteenä. Nebukadnessarin kuvapatsas oli 60 kyynärää korkea ja 6 kyynärää leveä (Dan. 3:1). Pedon kuvapatsaan yhteys kyseiseen patsaaseen tuli jo aiemmin esille. Juutalaisessa perinteessä Babylonin kuninkaan patsasta kutsuttiin suureksi puhuvaksi lohikäärmeeksi. Tämä liittäisi molemmat patsaat ja luvun kuusi kirjoittajien ajan hallitsijoihin; Johanneksella Rooman keisareihin ja Danielilla Babylonian hallitsijaan.

Vähemmälle kannatukselle jää tulkinta, jossa kuningas Salomo yhdistetään lukuun 666. Salomo rikkoi monia Jumalan kuninkaille säätämiä lakeja. Hänen valtansa kääntyi laskuun kuitenkin vasta sen jälkeen kun hänen saamansa vuosittaisen kultamäärän kerrotaan olleen 666 talenttia (1. Kun. 10:14-). Tätä kautta luvusta 666 on ajateltu tulleen jonkinlainen kirouksen vertauskuva.   

Jakeen 18 lukutapa voi myös poiketa nykyisen käännöksen ilmaisusta ”se on erään ihmisen luku”, joka selvästi viittaa yksilöön pedon merkin takana. Osassa käännöksiä vastaava kohta on käännytty ”se on ihmisen luku” tai ”se on inhimillisyyden luku”. Näissä tapauksissa luku 666 ei viittaisikaan tiettyyn yksittäiseen henkilöön. Kreikan kielen ilmaisu, jota jakeessa 18 käytetään ”ihmisestä”, löytyy myös jakeesta 21:17, joka kuuluu ”se oli sata neljäkymmentä neljä kyynärää, ihmismitan mukaan, joka on enkelin mitta.” Molemmissa jakeissa käytetty termi aufrvpon (antropon) voisi siis viitata johonkin kuvaannollisesti tai laadullisesti inhimilliseen; tämän tulkinnan pohjalta pedon luku kuvaisikin yleisesti langennutta ihmisluontoa.

Pedon luku voi siis olla puhtaan vertauskuvallinen. Tätä tukisi se, että Johannes kertoo lukijoilleen muualla Ilmestyskirjassa (9:11; 16:16) aina käyttämänsä kielen selvästi. Tätä hän ei kuitenkaan tee kertoessaan, minkä kielen pohjalta pedon nimi ja luku voidaan ratkaista. Tämän pohjalta on luonnollista olettaa, että pedon nimen luku on vertauskuvallinen samoin kuin petojenkin kuvaus tai muut Ilmestyskirjan tarkoilta kuulostavat luvut. Numero kuusi on kontrasti Jumalan toimille ja täydellisyyden luvulle 7. Tämä näkyy myös Ilmestyskirjan vitsauksista kerrottaessa; niin 6. sinetti, 6. pasuuna kuin 6. maljakin kertovat tuomioista pedon seuraajille, kun taas vitsausten seitsemännet osiot kuvaavat täyttymystä Kristuksen vallalle, valtakunnalle ja voitolle.

Ilmestyskirjan yleinen vertauskuvallinen asioiden ja henkilöiden esittämistapa ei siis välttämättä viittaa esimerkiksi tiettyyn keisariin, kuten Neroon ainoana Antikristuksena vaan eräänä sellaisena. Johanneshan kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään monista antikristuksista, joiden yhteinen piirre on se, että he kieltävät Jeesuksen olevan Kristus, Jumala (1. Joh. 2:18).

Apokalyptiikan ja Ilmestyskirjan symboleja tulkitessa on muutenkin tärkeää keskittyä tulkinnassa symbolin yksittäisestä kohteesta sen takana vaikuttaviin voimiin. Tämä tulkintaperiaate tarkoittaa sitä, että jos Johannes viittasi pedon merkin nimellä ja luvulla keisari Neroon, hänen päätarkoituksensa oli kertoa, että Neron taustalla vaikuttivat ajattomat Jumalaa ja hänen omiaan vastustavat antikristilliset voimat. Näitä petovoimia edusti Ilmestyskirjan kirjoitushetkellä keisariin henkilöityvä Rooman valtakunta petojärjestelmänä. Petoja voisivat olla siis niin Nero, Domitianus, Stalin, Hitler, Mao ja muut palvotut sankarihallitsijat samoin kuin heidän edustamansa antikristilliset aatteet ja hallinnot.

Johannes kertoo pedon tunnistamiseen tarvittavan ”viisautta ja ymmärrystä”. Sanaparilla on jälleen vastineensa Danielin kirjasta, josta sen löytää hepreaksi kohdista 11:33 ja 12:10. Molemmissa kohdissa profeettaa varoittaa pyhiä jumalattoman hallitsijan heihin kohdistamista vainoista ja puhuu hengellisestä näkökyvystä, jota he vainoihin valmistautuessaan tarvitsevat. Jos pyhillä on tällaista näkökykyä, heitä ei voi pettää. Myös Ilmestyskirjan kohdassa 17:9 tarvitaan viisautta ja ymmärrystä vertauskuvallisesti esitetyn Rooman ja sen taustalla vaikuttavien voimien tunnistamisessa. Myös muut apokalyptiset kirjoitukset, kuten 4. Esran kirja sekä 2. Barukin kirja, vahvistavat että tällaista näkökykyä tarvitaan nimenomaan vainoissa.

Hengellisen näkökyvyn tarpeesta muistuttaminen ja tämän liittyminen vainoihin on linjassa Ilmestyskirjan kokonaissanoman ja tarkoituksen kanssa. Ilmestyskirja kirjoitettiin tilanteeseen, jossa kristityt kokivat olevansa painostuksen alla. He tarvitsivat hengellistä tukea ja rohkaisua jumalallisista lähteistä. Niitä heille tarjosi Johannes ilmestyksellään. Samaa tukea Ilmestyskirja tarjoaa ajattomasti kaikkien aikojen kristityille 

Yhteenveto 13. luvusta

Ilmestyskirja on sen omien sanojen mukaan tarkoitettu alkuperäisten lukijoiden ymmärrettäväksi. Ilmestyskirjan alkuperäinen tilanne antaakin selkeät suuntaviivat kahden pedon tulkitsemiseksi. Ensinnäkin, Ilmestyskirjan tekstin yleisen vertauskuvallisuuden vuoksi niitä ei voi tulkita kirjaimellisina kuvauksina villipedoista päineen ja sarvineen. Ilmestyskirjan 13. luvun ympärillä olevat tekstit ovat näynomaisia ja täynnä symboliikkaa. Toiseksi, on erittäin todennäköistä, että seurakunnat ymmärsivät, mistä Ilmestyskirjassa puhuttiin, joten pedot kuvasivat joitain heille tuttuja ja ymmärrettäviä asioita. Mikä voisi olla alkuperäisestä tilanteesta ja lukijasta tutumpaa kuin Rooman hallitsija, keisari ensimmäisenä petona. Toinen peto, joka antoi keisarille tämän jumalan aseman ja jonka alkuperäiset lukijat kohtasivat päivittäin, olisi paikallisen hallinnon ja papiston ylläpitämä epäjumalanpalvelusjärjestelmä ja keisarinpalvontakulttiin liittyvät rituaalit. 

Pedon merkki on tarjoitus ottaa vakavasti, muttei kirjaimellisesti, sillä se on osa unenomaista ilmestyksellistä näkyä. Johanne ei halua lukijoidensa ymmärtävän, että heidän vastustajansa on kirjaimellisesti monipäinen merihirviö, vaan saatana. Hän ei saman tulkintaperiaatteen mukaan halua lukijoiden myöskään ymmärtävän, että olisi tai tulisi jokin kirjaimellinen merkki, jota ilman olisi mahdotonta ostaa tai myydä. Kirjaimellisen merkin sijaan Johannes kuvaa oman aikansa kristittyjen kokemaa taloudellista painostusta. Kristittyjen painostus esiintyy eri aikoina eri paikoissa eri tavoin, mutta aina se saa uskovat miettimään luopumista rohkeasta kristillisten periaatteiden tunnustamisesta.

---