Helluntailaisuuden viimeiset päivät

(Kuuntele ohjelma tästä. Keskustelu alkaa noin puolen n. 00.30 kohdasta) 

Olin kutsuttu studioon keskustelemaan ohjelmassa Ristitulta helluntailaisuuden viimeisistä päivistä. Otsikko viittasi hienoisesta kaksimielisyydestään huolimatta helluntailaisuuden käsityksiin viimeisistä ajoista, eikä siis siihen, että herätysliike olisi henkitoreissaan. Ohjelma lähetettiin Radio Deissä ja Patmos-radiossa lauantaina 5.10. klo 20.00-21.00. Ohjelman juontajina toimivat Petri Mäkilä ja Pasi Turunen. Keskustelukumppanina oli lisäksi Olavi Kokkonen, myös lopun ajan ja Ilmestyskirjan opetuksistaan tuttu helluntailainen. 

Ohjelman tavoitteena oli kartoittaa perinteistä helluntaikäsitystä lopun ajoista, mahdollista muutosta näissä käsityksissä sekä kysymystä "mitä on tulossa perinteisen tilalle?" Olavi kertoi selkeästi ja ansiokkaasti perinteisen lopun ajallisen käsityksen. Oma osuuteni keskittyi lähinnä mahdollisen muutoksen arviointiin. Kaikesta päätellen helluntailaisuuden ennen niin yhtenäinen näkemys on ollut jo reilut kymmenen vuotta muutoksessa.

Muutoksen tausta Lopun aikojen vakiintuneiden ja perinteisten ns. hartoslaisten käsitysten (ks. aiempia blogikirjoituksia) pakka alkoi oman näkemykseni mukaan hajota pikku hiljaa 80-luvun lopun suuresta tulkinnallisesta epäonnistumisesta. Pettymys omien uskomusten ja opetusten täyttymyttömyyteen hiljensi monen vahvan opettajan ja sai kuulijat skeptisiksi heitä kohtaan.

Muutos alkoi pettymyksestä. Pettymys liittyi vapaiden suuntien ajanmerkin ja lopun aikojen paaluttamiseen liittyvään Israeliin. Israelin itsenäistyminen vuonna 1948 oli mykistävä ja yllättävä kokemus kristikunnalle. Tämä "Israelin ihme" käynnisti viimeiset ajat toden teolla monien mielissä. Itsenäistymiseen liitettiin Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumin luvusta 24, jonka ajatellaan liittyvän toisen tulemuksen merkkeihin.
Seuraavat jakeet olivat erityisen mielenkiinnon kohteena:

32 Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. 33 Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.

 
Jakeiden perusteella päädyttiin odottamaan maailman loppua ja lopun alkua viimeistään vuonna 1988. Tulkinta eteni loogisesti (?) niin, että viikunapuu tarkoitti Israelia ja sen lehtien puhkeaminen vuoden 1948 itsenäistymistä. Tämän mullistavan tapahtuman nähnyt sukupolvi tulisi näkemään myös lopun eli Jeesuksen tulemuksen. Sukupolven iäksi ja jäljellä olevaksi ajaksi laskettiin Israelin kansan historiasta tutun erämaavaelluksen aika eli 40 vuotta, eli päädyttiin vuoteen 1988.

* Myös vuoden 1967 ns. kuuden päivän sotaan liittyi monia shokeerava ajanmerkki. Israel ja juutalaiset saivat jälleen hallintaansa koko Jerusalemin ja temppelivuoren. Tämä toi monille niin penkeissä kuin saarnatuoleissa mieleen toiseen tulemukseen liittyväksi mielletyn raamatunkohdan:

Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! Sillä suuri hätä on oleva maan päällä ja viha tätä kansaa vastaan; 24 ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät. 25 Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat. (Luuk. 21: 23-25)*

Helluntaiherätyksessä ja muussakin herätyskristillisyydessä oli vahva käsitys tämän maailmanlopun ajankohdan uskottavuudesta. "Ennustuksen" pyllähtämisellä oli järkyttävä merkitys Ilmestyskirjan ja lopun aikojen opetukselle. 90-luvulla ei ollut enää tietoakaan siitä lopun aika -myllytyksestä jota ennen 80-luvun loppua koettiin. Ilmestyskirjasta tuli pitkäksi aikaa lähes vaiettu aihe ja vielä nykyisinkin siitä kuulee seurakuntien perustilaisuuksissa harvoin opetusta.
Muutama vuosi sitten osallistuimme Kokkosen Olavin kanssa Helluntaiherätyksen juhannuskonferenssissa pidettyyn lopun aika -paneelikeskusteluun. Mukana keskustelemassa ollut tohtori Hanno Heino totesi edellä käsitellyn kaltaisista lopun aikojen opetuksista tyyliin: "Aikamoisia mielen katedraaleja ihmiset ovat näiden asioiden ympärille rakentaneet". Osuva ja kuvaava kommentti!

Mitä tilalle?

Uhkakuvat ovat aina näkyneet ja vaikuttaneet lopun aikojen tulkintaan. Maailmalla ja yhteiskunnassa vaikuttavat virtaukset vaikuttavat yleensä enemmän seurakuntaan ja niiden raamatuntulkintaan kuin seurakunta ympäröivän yhteiskunnan ajatteluun.

Yleiset uhkakuvat vaikuttavat myös seurakuntalaisten kokemiin uhkakuviin. Ennen vanhaan lopun aikoja ja Ilmestyskirjaa tulkittiin Israelin, lähi-idän kriisin, kauhun tasapainon, suurvaltataistelun ja kolmannen maailmansodan uhkan kautta. Nykyään nuoremmat sukupolvet pohtivat lopun aikoja ja Ilmestyskirjaa a) ympäristön sekä ekologisten ja vanhemmat sukupolvet ehkäpä b) talouskriisin luomien uhkakuvien kautta.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Ilmestyskirjaa tulkittaessa siitä nostetaan esiin kohtia, joissa a) joet ja vedet saastuvat (sinetti- ym. vitsaukset) tai b) kohtia, joissa vaikkapa kauppiaat valittavat kohtaloaan Babylonin raunioiden äärellä (18. luku).

Itse tarjoan tilalle maltillista lopun aikojen odotuksen ajatusta, jonka keskeinen väite on se, että Jeesus kyllä tulee takaisin, mutta sen hetken aikaa ja tapaa emme voi varmasti tietää. Tämä johtaa käytännössä siihen, että kenenkään ei kannata keskittyä tarkastelemaan Jeesuksen tulon ilmaveivejä erilaisine tempauksineen. Kaikkien kannattaisi keskittyä vain siihen, että tarkastelisi (valvoisi) omaa jumalasuhdettaan. Tämä olisi myös Jeesuksen omien valvomiskehotusten hengen mukaista ja ottaisi huomioon Ei siis keskityt siihen, vaan Jeesuksen monien valvokaa-kehotusten hengessä oman jumalasuhteemme valvomiseen vrt. "mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin" (Matt. 24:35).

Ilmestyskirjasta ajattelen yleisesti että se on rohkaiseva kirja, jonka päätarkoitus on kertoa, että Kristus on Herra, Hän on voittanut, voittaa ja tulee voittamaan. Jumala haluaa sen avulla myös kertoa, että vaikka tilanne ruohonjuuritasolla näyttää välillä vaikealta, niin lopussa kiitos seisoo! Ilmestyskirja sanoo: Olkaa uskolliset, kestäkää uskollisina ja pysykää voittajan puolella.

Näitä teemoja käsittelin myös ohjelmassa. Seuraavassa blogikirjoituksessani "Helluntailaisuuden viimeisten päivien muutosta tekemässä" kerron muutamia yksityiskohtaisia esimerkkejä siitä, miten muutos on minun silmiini näkynyt ja tuntunut.

Maailma on renki - Kristinusko ympäristön kriisin takana?

Keskusteluissa ja erilaisissa teksteissä tulee silloin tällöin vastaan ajatus, että 1900-luvulle luonteenomainen luonnon ja luonnonvarojen hyväksikäyttö, rosvous ja tuhlaus olisi kristillisyyden ja erityisesti kristillisen luomisopin seurausta.

Ajatus ei vierasta myöskään trendikkäälle "suvaitsevaiselle vihervasemmistolaiselle" -ajatteluvirtaukselle, jossa ajatus kaikessa uskontosensitiivisyydessään kulkee rivien välissä tai suoraan seuraavasti: Uskontohan on ihan tyhmää, tuhoisaa kaikelle  ja järjenvastaista.

Luomiskertomuksessa (1. Moos. 1. ja 2.) kerrotaan, että ihmiselle annettiin hallittavaksi ja hoidettavaksi luomakunta. Tämä on eräiden väitteiden mukaan kristillisyydessä tai kristillisyyden leimaamassa kulttuurissa kääntynyt ajatukseksi, että luomakunta alistettiin ihmisen orjuutettavaksi ja tarpeiden tyydytystä varten.

Tämä ajatuksen popularisoi 60-luvulla esseessaan historioitsija Lynn White Junior. Hän väitti, että juutalais-kristillistä näkemys, jonka mukaan ihmiskunnalla on auktoriteetti luomakuntaan nähden, on iskostanut kristillisyyteen taipuvaisten ihmisten mieliin oikeutuksen luonnon häikäilemättömään hyväksikäyttöön. Tämä johtaa hänet päättelemään, että kristinusko on vastuussa ympäristön ekologisesta kriisistä.

Whiten kirja on kaikesta historiallisesta ja teologisesta pinnallisuudestaan huolimatta vaikuttanut paljon luonnontieteen ystävien suhtautumiseen uskontoihin ja erityisesti kristinuskoon. Tämä erityissuhde kristinuskoon selittynee sillä, että länsimaat ovat kulutuksen, teollisuuden ja teknologian "kehityksen" kärjessä tarvitsevat eniten luonnonvaroja.

Tarkempi luomiskertomuksen tutkimus kuitenkin paljastaa Whiten ja hänen laillaan ajattelevien väitösten paikkansa pitämättömyyden. Genesiksen teksti näyttää ihmiskunnan "hyväksikäytön legitimoinnin" tai herrauden sijaan enemmänkin luomakunnan tilanhoitajina joko yksin tai Jumalan kumppaneina.

Tämän alkuperäistä luomiskertomuksen tekstin tarkoitusta vastaavan tulkinnan mukaan luomisoppi ei siis olekaan ympäristön vihollinen, vaan kertoo siitä että ihmisellä on vastuu ympäristöstä ja sen hyvinvoinnista. Ihmiskunta on annettu ihmisen haltuun säilytettäväksi ja hoidettavaksi.

Ympäristötieteilijä Calvin B DeWitt väittää, että ympäristön vaalimisen peruslähtökohdat on mahdollista löytää myös Raamatun kertomuksista, jotka tulkitsevat kristillistä luomisoppia:

1) "Maailmanvarjelun periaate" - aivan samoin kuin Luoja varjelee ihmiskuntaa ja huolehtii siitä, ihmiskunnan on varjeltava ja huolehdittava Luojansa luomakunnasta.

2) "Sapattiperiaate" - luomakunnan resurssien on annettava toipua ihmisen käytöstä.

3) "Hedelmällisyysperiaate" - luomakunnan hedelmällisyydestä on nautittava eikä sitä saa tuhota.

4) "Täyttymisen ja rajojen periaate" - ihmiskunnan roolille luomakunnassa on rajansa. Näitä rajoja on kunnioitettava.

Myös tunnettu teologi Jürgen Moltmann liittää teologian muiden asioiden muassa myös ympäristöasioihin. Kirjassaan "Jumala luomakunnassa" (1985) Moltmann esittääkin vaihtoehtoisen näkemyksen ympäristön kriisin taustalle. Hän esittää luomakunnan ryöstämisen käyvän käsi kädessä teknologian kehittymisen kanssa. Moltmann myös esittää kriisiin ratkaisun: Jos ihmiskunta löytäisi jälleen tunteen siitä, että Jumala on läsnä Henkensä kautta luomakunnassa, se ymmärtäisi ympäristön tuhoamisen olevan hyökkäys itse Jumalaa vastaan. (McGrath, Kristillisen uskon perusteet. 2011, 314-315)

Itse ajattelen omaan kokemukseeni ja varhaiseen ajatteluuni perustuen, että osa kristityistä on kuin onkin saattanut viime vuosikymmeninä suhtautua uutisiin ympäristö- ja ekologisesta kriisistä jonkin asteista huolettomuutta ja välinpitämättömyyttä kokien. Tämä ei kuitenkaan ole ollut seurausta vääränlaisesta luomisopista, vaan sitä on saattanut aiheuttaa enemmänkin ajatus ajan ja/tai historian nopeasta loppumisesta. Tämä ajatus on seurausta eskatologisesta opetuksesta, joka saa ihmiset uskomaan Jeesuksen toisen tulemuksen olevan hyvin lähellä, jo oven takana.

Logiikka huolettomuuden takana voisi kulkea seuraavasti: Jos uskon Jeesuksen olevan tulossa takaisin hyvin pian, mitä hyötyä on suojella ja säilyttää luontoa - kyllä se nyt tämän muutaman vuoden vielä kestää - ja joka tapauksessa kaikki on tulelle talletettua ja kaikki luodaan uudeksi - niin, että vedetään vaan se viemäri suoraan  mereen!

Kukaan ei osaa varmasti sanoa kuinka paljon ihmiskunnalla vielä on aikaa. Edes kukaan pikaisen "kristillisen" lopun odottajista, oman näkemyksensä mukaan jo jatkoajalla elävistä, ei voi varmasti sanoa kuinka kauan vielä joutuu ympäristönsä kanssa elämään. Soveltakoon kukin luomiskertomuksen ajatusta "Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä" tähän päivään tekstin alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti.