Pastori Esa ei osta tai myy uskoa mikrusiruun

Pastori Esa haastaa perinteisiä lopunaikojen opetuksia teema-artikkeleillaan "Mitä en usko lopunajoista". Eräs hänen "epäuskonsa" on otsikoitu nimellä: 666 ja mikrosiru. Pastori Esa ei kirjoituksen mukaan usko siihen, että pedon merkki olisi kirjaimellinen, konkreettinen ja/tai näkyvä, eikä varsinkaan siihen, että se olisi ns. mikrosiruimplantti.

Blogikirjoitusta seuranneessa kommenteissa penätään yleisintä kysymystä, jonka konkreettista pedon merkkiä hamuavilla tai mikrosiru-uskovaisilla esittävät pedon merkin vertauskuvallisesti tulkitseville:  "Miten pedon merkki voisi vertauskuva, sillä merkittömäthän eivät saa ostaa tai myydä mitään, mitkä kuitenkin ovat aika konkreettista toimintaa."

Jaan Pastori Esan epäuskon mikrosiruun - tai johonkin muuhun näkyvään seikkaan - pedon merkkinä. Pohdin kirjassani Petoja ja merkkejä (Aikamedia, 2011) myös "ristiriitaa" vertauskuvallisen merkin ja konkreettisen osto- ja myyntikiellon välillä jakeen selityksen loppupuolella:

13:17 Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku.

Monet Ilmestyskirjan opetusta kuulleet ovat ymmärtäneet, että merkin ottamatta jättämistä seuraa väistämättä marttyyrikuolema. Ilmestyskirjan tekstin mukaan näin ei ole: merkin ottamatta jättäminen ei johda kuolemaan. Toinen peto pakottaa ihmiset ottamaan ensimmäisen pedon merkin, mutta se ei saa tappaa ihmisiä sen takia, että he eivät ota merkkiä. Sillä on valta tappaa vain, jos ihmiset eivät kumarra merestä noussutta petoa (jae 15). Pedon merkin liittymistä keisarinpalvontaan tukevat myös tiedot, joiden mukaan rituaaleihin osallistuneille jaettiin valkeita kiviä tai vastaavia poletteja todisteeksi kokemuksestaan. (1) Tähän tapaan viitataan myös Ilmestyskirjassa (2:17). Keisareilla oli valta tappaa kristittyjä, kuten julmat kuvaukset Neron ajoilta todistavat. Johannes valmisti kuulijoitaan siihen, että näin tulee olemaan myös tulevaisuudessa.

Pedon merkki toimii siis painostuskeinona, joka ohjaa kumartamaan merestä noussutta petoa. Tämäkin sopii Ilmestyskirjan alkuperäisten lukijoiden tilanteeseen. Paikallinen papisto ja hallinto eivät saaneet tappaa ihmisiä sen takia, että he olivat kristittyjä ja että heillä oli Jumalan sinetti. Heillä oli lupa vainota ja tappaa ihmisiä vain, jos nämä eivät kumartaneet keisarin kuvaa eli eivät osoittaneet hänelle kuuliaisuuttaan. Tämä marssijärjestys näkyy myös Jeesuksen oikeudenkäynnissä: juutalaiset eivät uskaltaneet tappaa häntä ilman roomalaisen paikallisviranomaisen Pilatuksen lupaa. Juutalaisten johtajat leimasivat Jeesuksen toiminnan kapinaksi keisaria vastaan, mistä kuolemantuomio langetettiin. Johanneksen evankeliumiinsa tallentama tapahtuma oli varmasti yhä hänen muistissaan: ”Mutta juutalaiset huusivat sanoen: ’Jos päästät hänet, et ole keisarin ystävä; jokainen, joka tekee itsensä kuninkaaksi, asettuu keisaria vastaan’(Joh. 19:12-15).”

Pedon merkin tehokas painostuskeino on se, että ilman sitä ihmiset eivät voi ostaa tai myydä mitään. Nykyäänkin antikristillisten voimien painostuskeinoina toimivat kaikki seikat, jotka ohjaavat ihmisen pois Jumalan tahdosta ja tarjoavat jotain väliaikaista etua siitä, että hän pysyisi aidon jumalyhteyden ulkopuolella. Ostamisen ja myymisen rajoittaminen Ilmestyskirjan kirjoitushetkillä liittyy Rooman kaikkialle ulottuvaan valtaan, joka näkyi myös kaupankäynnissä.

Pedon merkkiin liittyvää osto- ja myyntikieltoa on selitetty monin tavoin. Kreikan kielen sana kharagma voidaan tulkita sekä kaiverrukseksi että merkiksi. Jos joku halusi ostaa tai myydä jotain, hänen oli käytettävä keisarikunnan lyömiä rahoja, joihin oli kaiverrettu (kharagma) keisarin kuva ja häntä jumalana ylistäviä lauseita sekä arvonimiä. Ignatius, joka kristillisen perimätiedon mukaan oli Johanneksen oppilaita, käytti kirjeessään magnesialaisille (5. luku) Jumalan ja maailman kolikoita vertauskuvana hyvästä ja pahasta. Toinen yksinkertainen selitys asialle on myös se seikka, että Johanneksen aikana kauppasopimuksista tuli löytyä keisarin sinetti eli merkki.(2)

Kolmas, myös keisariin liittyvä selitys osto- ja myyntikieltoon pohjautuu Ilmestyskirjan kirjoitushetkellä harjoitettuun ammattikiltatoimintaan. Sen toiminnasta kieltäytymistä seurasi ammatinharjoittajille niin taloudellista kuin henkistäkin syrjintää tai jopa fyysistä vainoa. Kiltojen suojelusjumalat, niiden palvonta ja temppelit yhdistyivät keisarinpalvontaan. Liike-elämässä vaikuttavat parempiosaisten ammattikillat edellyttivät jäsentensä osallistuvan järjestämiinsä juhliin. Juhlat pidettiin temppeleissä ja ohjelmiin kuului uhrausta, temppeliprostituutiota ja muuta irstailua. Valtion ja paikallisen hallinnon käytännöissä uskonto, talous, kaupankäynti sekä eri yhteiskunnallisten ryhmien välinen kanssakäyminen muodostivat niin limittäisen verkon, että kristityn oli käytännössä mahdotonta paeta epäjumalanpalvelusta. (3)

Myös Ilmestyskirjan 18. lukuun sijoittuva Rooman eli ”Babylonin” tuhon kuvaus vahvistaa sitä käsitystä, että pedon merkki liittyy vahvaan kaupankäyntiin. Rooman loisto oli täysin riippuvainen sen käymästä kaupasta. Ylellisyystavarat ja palvelijat – orjat – olivat vapaan kaupan seurausta. Babylon-Rooman tuhoa valittavat yhteistyöstä hyötyvien liittolaiskuninkaiden lisäksi ennen kaikkea kauppiaat (18:11-13) ja kauppatavaroita kuljettavat merenkulkijat (18:19).

Vanhan testamentin esikuvien kaikuja näkyy tässäkin jakeessa. ”Siinä missä Rooma oli muinaisen Babylonin poliittis-uskonnollisen toiminnan manttelinperijä, taloudellisessa toiminnassaan se asteli Tyroksen – oman aikansa suurimman talousimperiumin – jalanjäljissä. Se, että Babylon (Ilmestyskirjan) luvussa seitsemäntoista ratsastaa pedolla, kuvaakin hyvin sitä, kuinka Rooman korruptoiva taloudellinen vaikutus perustui sen poliittis-sotilaalliseen mahtiin, jota myös uskonnollinen koneisto oli tukemassa.(4)

Niidenkin, jotka ovat tottuneet perinteisten tulkintamallien opetuksiin, on helppo ymmärtää tulkinta, jonka mukaan pedon merkki on vertauskuvallinen ja liittyy ihmisen mieleen ja tekoihin. Yleinen kysymys nykyisen tulkinnan edustajille on kuitenkin se, miten merkkiin liittyvä mahdollisuus ostaa ja myydä voisi olla merkin tavoin vertauskuvallinen. Tässäkin tulee muistaa se, että Johannes kirjoittaa ensisijaisesti oman aikansa lukijoille. Pedon merkkiin liittyvä mahdollisuus ostaa ja myydä oli tuohon aikaan liittyvä esimerkki painostuksesta, joka ajoi ihmisiä hyväksymään ja tunnustamaan keisarin jumalana. Jos Johannes olisi kirjoittanut meidän aikanamme, hän olisi saattanut käyttää toisenlaista esimerkkiä painostuskeinosta, jolla ihmisiä ohjataan pois todellisen Jumalan tunnustamisesta ja palvonnasta.

Jakeesta välittyy siis se ajatus, että  kristityn oli tavanomaisessa elämässään  hyväksyttävä valtio ja sen hallinnon uskonnolliset, poliittiset ja taloudelliset käytännöt, välineet ja toimintatavat voidakseen ostaa tai myydä mitään. Varauksettoman hyväksynnän yhteiskunnassa saivat vain ne, jotka mukautuivat sen uskonnollisiin tavoitteisiin, jotka kävivät käsi kädessä taloudellisten tavoitteiden kanssa.

1 daSilva, David A. ”The Social Setting of the Revelation to John”.

2 Beale, G. K. The Book of Revelation.

3 sama.

4 Jauhiainen, Marko. ”Ilmestyskirjan taloudellinen kritiikki”

Toisen tulemuksen toivo vai pelko?

Ristin Voiton numerossa 3/13 (16.1.2013) oli espoolaisen yliopistonlehtori Maria Kelan Kristuksen toiseen tulemukseen liittyvä kolumni otsikolla "Pelko".

Kela kertoo näin: "Alle kymmenvuotiaana suurin pelkoni oli, että olisin ylöstempauksen päivänä se, joka jätetään. Että jäisin kiinni johonkin hopealusikkaan, niin kuin pyhäkoulusta lahjaksi saadun värityskirjan Päivikki; siinä tarinassa tyttö ottaa äidin lusikkalaatikosta luvatta hopealusikan ja näkee yöllä painajaista ylöstempauksesta, jossa jää itse kiinni jättiläismäiseksi kasvaneeseen lusikkaan, ettei sellaista pääsisi tapahtumaan".

Kela jatkaa muisteluaan: "Eräänä päivänä yleensä säyseä veljeni suuttui minulle niin, että otti vasaran ja löi sillä polveeni. Ei se sattunut, mutta järkytti. Seuraavana yönä pyysin Jumalalta, että hän sitoisi minut kiinni siihen vasaraan ylöstempauksessa, koska pikkuveljeni ei kuitenkaan ymmärtäisi olla ottamatta pedon merkkiä. Ei sitä voi jättää tänne, käsitätkö Jumala". 
... 
Ainoa pelko, jota en päässyt karkuun, oli siis ylöstempaus. ... Aamuin illoin kävin läpi tietoiset ja salaiset syntini ja rukoilin itseni turvaan. Ahdistusta aiheutti eniten se, että sisarukset jäivät kontrollini ulkopuolelle. Saatoin rukoilla vain omat syntini anteeksi."


Tulkinnan murroksesta kertoo Kelan kolumnin päättävä kappale: "... laitoin roskiin Päivikki-värityskirjan, jonka tyttäreni sai vielä 1900-luvun loppumetreillä pyhäkoulusta. Ekaluokkalaisena hänen suurin pelkonsa oli ilmastonmuutos, mutta Vesseli-raamatun lupaus Jeesuksen takaisintulosta sai hänen silmänsä sädehtimään. Lusikkatarinoiden aika on ohi, ja lapsemme tarvitsevat toivon luomakunnan tulevasta vapautuksesta. Kunpa se tapahtuisi jo tänä vuonna!"

Näissä katkelmissa voi nähdä viitteitä aiemmin RV:ssä ja tässäkin blogissa  keskustelultuun "rimaa kohottavaan pyhityselämän opetukseen", samoin kuin dispensationalistisen, kaksiosaisen tulemuksen opetukseen. Kela lienee edellä mainittuun opetukseen liittyen ajatellut, että ei oikeastaan haittaa vaikka hän jäisi pois toisen tulemuksen ensimmäisestä osuudesta, salaisesta tempauksesta, koska hän siten voisi pelastaa pikkuveljensä ja yhdessä kokea marttyyrikuoleman, jonka pedon merkistä kieltäytyvät kohtaisivat. Tällä tavoin he kuitenkin voisivat molemmat lunastaa paikkansa taivaan ikuisuudessa.

Itse en muista kyseistä Päivikki-värityskirjaa; josko olen koskaan sellaista pyhäkouluistani saanutkaan. Tunnen kuitenkin muitakin keski-ikäisiä, joilla ensimmäinen ajatus toisesta tulemuksesta puhuttaessa tuo mieleen saman "petomaisen" lusikan. 

Kelan kolumni vahvistaa ennen kaikkea kahta ajatustani: 1) ennen 80-lukua nuoruutensa kokeneiden sukupolvien toisen tulemuksen odotukseen liittyi usein pelkoa, 2) nykynuorten "lopunajallinen" huolet liittyvät useimmin ympäristöongelmiin ja ilmastonmuutokseen kuin Lähi-Idän tilanteeseen, kolmanteen maailmansotaan tai pedon merkkeihin.

Kai Antturin Ilmestyskirja ja lopun ajat

Suuresti arvostamani, nyt jo edesmennyt hengellinen johtaja Kai Antturi esitti minulle eräässä (ja kuten aina, hyvää vuoropuhelua sisältäneessä) tapaamisessamme ajatuksen Ilmestyskirjan kiastisesta rakenteesta. Hän luonnosteli mallin myös paperille. Se tallentui kirjeeseen, jonka myöhemmin lähetti minulle.

Tällaisen tulkintaperinteen säilyttäminen on tärkeää, jottei se muuttuisi ns. katoavasta kansanperinteestä kadonneeksi kansanperinteeksi. Olkaa hyvät!

Lainailen myös osia hänen kirjeestään, joka kertoo toisaalta helluntailiikkeen suhteesta traditioiksi kasvaneista tulkinnoista poikkeaviin näkemyksiin ja toisaalta Kain hienosta lähestymistavasta henkilökohtaisella tasolla.

"Rauhaa! Arto (Antturi) antoi minulle luettavaksi tutkielmasi Ilmestyskirjasta. Oli hieno kokemus lukea ja todeta, että
1. Olet tehnyt suurtyön ja lukenut paljon lähdeteoksia.
2. Olet löytänyt yhden Ilmestyskirjan pääsanomista: Toivon.
3. Olet pyrkinyt vakavasti perehtymään Raamatun hermeneutiikkaan ja eksegeesiin."

"Esitin 17.4.1982 Nastolassa Uudenmaan ja Etelä-Hämeen veljespäivillä poikkeavan käsitykseni Hartosen tulkinnasta, jolloin monet saarnaajat ilmoittivat olevansa samalla kannalla kuin minä. Päädyimme siihen, että emme tee näistä näkemyseroista riitaa. Minun näkemykseni hyväksyttiin siis siinä piirissä "helluntaiherätyksen" yhdeksi tulkinnaksi. Lyhyesti: Uskon, että Jeesus noutaa omansa vasta suuren ahdistuksen jälkeen, Matt. 24.2.

Esitin tämän näkemyksen myös Ristin Voitossa julkaistussa artikkelissa N:o 1/92, jota ei ole otettu mukaan tutkielmassasi *1). Sain palautteena lukijoilta, myös saarnaajilta, noin 200 liuskaa.
Ymmärrän, että Raamattuopisto haluaa antaa vain yhdenlaista opetusta *2), mutta jos se haluaa antaa oikean kuvan siitä, mitä helluntailaisten ja saarnaajien keskuudessa tästä asiasta on ajatellaan, niin olisi rehellistä myöntää opetuksen epäyhteneväisyys.
Tutkimuksessa korostuu siis liian voimakkaasti ajatus, että helluntaiherätyksellä on asiasta yhtenäinen ja virallinen käsitys."

"Olen usein sanonut, että kukaan meistä ei tiedä mitään Jeesuksen tulemuksesta. Me voimme vain lukea ja tulkita ja uskoa meille jätettyjä tekstejä. Tietomme on vajavaista.

Toivotan sinulle intoa perehtyä vielä perusteellisemmin Ilmestyskirjan mahtavaan sanomaan.

Veljesterveisin

Kai"


*1) Selitys siihen miksi Kain RV:n N:ossa 1/92 esittämää näkemystä ei otettu huomioon tutkielmassani, on se, että vuonna 2000 RV:n vuosikertoja ei vielä ollut tuotettu digitaaliseen, helposti tutkittavaan muotoon. Halusin siis yksinkertaisesti vähentää tutkittavan materiaalin määrää, joten valitsin vain osan 90-luvun vuosikerroista satunnaisesti. Määrä ja metodi oli lopputyöni ohjaajien näkemyksien mukaan riittävän kattava antamaan todellisen kuvan siitä, millaisessa tilassa Helluntaiherätyksen Ilmestyskirjan tulkinta siinä hetkessä oli.

*2) Kain ajatus Raamattuopiston halusta antaa vain yhdenlaista opetusta on siinä mielessä vanhentunut, että nykyisin Iso Kirja -opiston nimellä toimivaa Raamattuopistoa jopa moititaan siitä, että se antaa liian laajan repertuaarin tulkintoja opiskelijoiden purtavaksi ilman, että pitäytyisi/suosittelisi/opettaisi vain yhtä, yleensä "Hartosen mallia" mukailevaa näkemystä.