torstai 23. elokuuta 2012

Suomalainen dispensationalismi havaintokuvana

Dispensationalismin populaaritulkinnan kuvaus kansanomaisella tavalla. 

Alkuperäisen havaintokartan on laatinut Kaarlo Toivio. Tämä kartta havainnollistaa "selkeällä" tavalla Suomen helluntaiherätyksen 50-luvulla alkaneen näkemyksen lopunaikojen tapahtumista. (Havaintokartta saattaa perustua mahdollisesti varhaisempaan ruotsinkieliseen vastaavaan.)

Havaintokartasta huomataan, että 1950-luvusta eteenpäin on eletty laodikealaisessa ajassa. Tämä tarkoittaa sitä, että havaintokartan esittämään tulkintamalliin uskovat ajattelevat Ilmestyskirjan 3. luvun Laodikean seurakuntaan kuvaavan nykyhetkeä symbolisesti. Tämän "profeetallisen" ennustuksen elämme siis tänä päivänä ns. suuren luopumuksen aikaa.


Aiemmin mustavalkoisena esitetty Ilmestyskirjan havaintokartta nyt värillisenä

5 kommenttia:

  1. Olet laittanut heittomerkkien sisään selkeyden ja profetaallisuuden?

    Olen pistänyt merkille, että ollaan kovasti sitä mieltä, että kun oppeja jumaluuksista opiskellaan niin 'uutta' tietoa tulee. Yleensä helluntaiherätyksessä ei olla TM tai TT-titteleitä käytetty eikä varsinkaan niitä hankittu. Olemmeko tulossa siihen tilaan, että Raamattu ei riitä. Mutta sen lisäksi myös Raamatun sanoma on 'muuttunut'.

    Osoittaako Kelan linjoilla olevien 'paljastukset' jotain kätkettyä tai 'maton alle' lakaistua asiaa, joka on ollut helluntailiikkeelle häpeäksi.

    Mielestäni ei ole mitään uutta, että jokaiselle päivälle on osoitettavissa pelkoa ja epävarmuutta aiheuttavat asiat. Niitä on vakiomäärä, ne vain muuttuvat. Uusi 'peloton' suhtautuminen Jeesuksen toiseen tulemukseen, ja Krituksessa kuolleitten ja ja Kristuksessa tuona hetkenä olevien kohtaamiseen pilvissä on saannut vivahduksen tai tulkinnan (hermeneutiikkaako) että ei se ihan näin ole ja kuosmaset ja muut edeskäyvät pitää laittaa hieman, jos ei nyt naurun, niin kyseenalaiseksi.

    VastaaPoista
  2. Kaikki kirjoittajat vastaavat teksteistään ja alistuvat myös kritiikille niitä painettaessa tai muuten julkaistaessa. Näin on ollut aina ja tämä pätee myös omiin teksteihini.

    Monet seurakuntahistorian varrella kuullut opetukset ja tulkintamallit ovat seuraavat sukupolvet ohittaneet kyseenalaisina. Suurin osa näistä vanhenevista opetukseen liittyvistä "mielen katedraaleista" liittyvät asioihin tai tulkinnan viilauksiin, jotka eivät ole niinkään pelastuksen kannalta olennaisia. Tällaisia yksilön pelastuksen tai pelastusopin kannalta vähemmän keskeisiä kysymyksiä liittyy paljon myös lopun aikojen opetukseen.

    Kuosmaset ja muut edeskäyvät ovat myös keskenään käyneet välillä kiivastakin keskustelua toistensa tulkintojen "kyseenalaisista" yksityiskohdista, vaikka ovat päälinjoiltaan saman tulkintamallin edeskäyviä.

    Saarnaajan sanoin: Ei mitään uutta auringon alla

    VastaaPoista
  3. Tästä voisi keskustella, ellei viive olisi monta päivää, koskien kommentin julkaisua. Haluaisin jatkaa tästä, mutta kuinka kauan ottaa, että saat sen luettavaksi?

    VastaaPoista
  4. Hauluaisin jatkaa tästä, mutta julkaisuviive luettavaksi on todella pitkä.

    VastaaPoista