Taivaasen armosta vai takaportin kautta sluibaillen

Minulta kysyttiin eräässä haastattelussa sitä millaisia vaikutuksia Jeesuksen toisen tulemuksen yksi- tai kaksiosaisuudella olisi pyhityselämään tai jumalasuhteeseen yleensä. Kysyjä oli helluntailaisen median edustaja, ja itsekin olen helluntailainen. Haastattelu juontui viime aikoina Jeesuksen toisen tulemuksen luonteesta käytyyn keskusteluun. 

Suomen Helluntaiherätyksessä on aina viime vuosikymmeneen asti vallalla ollut ajatus siitä, että tulemus on kaksiosainen; ensin on nk. uskovien salainen tempaus ja sitä seuraavan seitsenvuotisen vihanajan jälkeen toinen, julkinen kaikille näkyvä tulemus. Vaihtoehtoinen, perinteinen näkemys tulemuksesta on se, että aikojen lopussa Jeesus tulee kerran, jonka jälkeen alkaa välittömästi joko tuhatvuotinen valtakunta maan päällä tai ikuisuus taivaassa.

Helluntailaisuuden sisällä opetus kaksiosaisesta tulemuksesta sisältää usein ajatuksen, että se osa seurakunnasta, joka on "sluibaillut," eli suhtautunut välinpitämättömästi pyhityselämään ja kilvoitukseen, jää vaivanaikaan. Tällaiseen opetukseen sisältyy myös ajatus, että vaivanajasta voi pelastua pääasiassa marttyyrikuoleman avulla. Esimerkkinä tästä käyköön Ensio Lehtosen kirja "Viimeinen aika" niinkin varhaisilta vuosilta kuin 1934.

Lehtosen kehottaa uskovia ja opettajia muistuttamaan muille uskoville ja läheisillee, että taivaaseen on myös takaportti. Kun asiat tietävä, mutta kilvoituksessaan epäonnistunut kristitty tai uskomaton ihminen, huomaa asioiden menneen niinkuin tempauksessa "kadonneet" kertoivat, hän voi skarpata ja tunnustaa vaivanajan petohallinnon edessä rohkeasti uskonsa Kristukseen. Tämän seurauksena on yleisen arvion teloitus, joka näin muuttuu marttyyrikuolemaksi.

Tällaista takaportti taivaaseen -opetusta kuulin itsekin sekä omilta vanhemmiltani että helluntaisilta opettajilta. Pienenä, jo alle kouluikäisenä koin pelottavana ajatuksen, että joutuisin jäämään Antikristuksen armoille vihan aikaan. En tuossa vaiheessa ymmärtänyt pyhityksestä tai armosta juuri mitään, vaan mielessäni pääsy tempaukseen varmistuisi vain omilla ansioillani. Näiden riittävyydestä en koskaan voinut olla varma, sillä esimerkiksi jo pienikin kiukuttelu tai tottelemattomuus vanhempia kohtaan murensi osallisuus tempauksessa. Jouduin siis syystä jos toisesta koko ajan pohtimaan sitä, miten uskaltaisin tunnustaa rohkeasti uskoni Kristukseen Pedon palvelijoiden kiduttaessa minua ja tivatessa suostunko kieltämään Jeesuksen. 

Takaportti taivaaseen -ajatus syöpyikin vahvasti mieleeni ja kantoi hedelmää myöhemmin.
Se toimi omalta osaltani teini- ja nuoruusvuosina ajoittain jopa kilvoittelun sammuttajana. Ajattelin, että vaikken nyt niin kybällä aina olisikaan mukana tai tsemppaisi, niin ainahan minulla on toinen mahdollisuus. Jos Jeesus tulisi juuri lipsuteltuani uskonelämän ja Raamatun "vaatimusten" kanssa, voisin tilanteen havaittuani tsempata ja valmistautua marttyyrikuolemaan. Senkin voisi hoitaa nopeasti, eli ilmoittautua heti vihanajan alettua "petohallinnon" edustajille piinaavan vaivan ja pakoilun ajan lyhentämiseksi. Tiedän myös sen, etten ollut ainoa jolla oli tällaisia ajatuksia ja päätelmiä.

Alkuperäiseen haastattelijan kysymykseen... Tällä logiikalla Jeesuksen tulemuksen kaksiosaisuus siis tarjoaa mahdollisuuden laskelmointiin, pelata ikäänkuin kaksin kortein. Kertakaikkinen, yksiosainen Kristuksen toinen tulemus ei tällaista sluibailua välttämättä salli. Siinä peli saatettaisiinkin viheltää poikki kertakaikkisesti - jos ikuisuus alkaisikin välittömästi kertakaikkisesta tulemuksesta.

Ajatus pelin kertakaikkisesta poikki viheltämisestä ajaa ihmisiä perinteisen, klassisen kristinuskon evankeliumiin: Yksin armosta. Ihmisen pohtiessa omia valmiuksiaan ja ansioitaan sen suhteen, miten hänelle kävisi jos Jeesus tulisi juuri nyt, hän ajautuu helposti toteamaan, ettei voi koskaan olla varma omien ansioidensa, pyhityksensä ja kilvoituksena riittävyydestä. Tämä toteamus ajaa hänet armon alle, turvautumaan ajatukseen "ei omin voimin".

Kaksiosainen tulemus voi nähdäkseni ruokkia lakihenkistä, farisealaista omien ansioiden keräämistä ja niihin turvaamista. Kertakaikkisen tulemuksen mukaan ojentautuminen voi nähdäkseni tarjota avaimet terveempään, tasapainoisempaan ja armoon kokemista rohkaisevaan uskonelämään

Nykyisin minulle onkin jotakuinkin sama onko Jeesuksen toinen tulemus yksi- vai kaksivaiheinen.

Villikka on oikeassa, mutta samalla väärässä!

On mielenkiintoista seurata Suomen Helluntaiherätyksen lopunaikojen opetuksen murrosta ihan omakohtaisena aikalaiskokemuksena. Helluntaiherätyksen valtavirtaa, Hartoslaisuutta ja dispensationalismia, kohtaan noussut kritiikki saa vastakritiikkiä, kun lähetyssaarnaaja ja lopunaikojakin Kenian Korun raamattukoulussa opettanut Matti Villikka kirjoittaa Ristin Voitossa nro 38, 2012 otsikolla:

Partanen antoi väärän kuvan Hartosesta

"Olin järkyttynyt Juha Partasen mielipidekirjoituksesta Ristin Voitossa (RV 35). Partanen mainitsee Vilho Hartosen opettaneen, että vain todella ansioituneet uskovat pääsisivät mukaan seurakunnan ylöstempaukseen. Puutun asiaan, koska tämä mielestäni väärä tulkinta Hartosen opetuksista veisi pohjan koko vanhurskauttamisopilta.

Tunsin Vilho Hartosen läheisesti jo 1950-luvulla. Olen lukenut hänen kirjojaan, kuunnellut hänen julistustaan ja opetuksiaan raamattuopistossa, konferensseissa ja eri seurakunnissa sekä keskustellut paljon hänen, appeni, kanssa. Koskaan en kuitenkaan saanut sellaista käsitystä, että ”rima olisi korkealla”. Olen aina kokenut Hartosen armon julistajana, joka korosti Kristuksen ansiota pelastuksemme ainoana perustana.

Toivon koko sydämestäni, ettei kukaan eikä mikään ryöstäisi Kristuksen seurakunnalta sitä autuaallista toivoa, joka kannustaa meitä kilvoittelussa seurakunnan ylösottoon asti."

Matti Villikka on varmasti oikeassa Hartosesta "matalan riman" armahtajana. Tämän osoittaa myös alkuperäisessä mielipidekirjoituksessani mainitsemani Tuomo Läntelän tutkimus. Läntelä toteaakin omassa blogissaan seuraavasti: 

Villikka on oikeassa. Ristin Voiton artikkeleissa työtoverit kuvaavat Hartosta lempeäksi, sydämelliseksi, leppoisaksi, huumorintajuiseksi ja nöyräksi mieheksi, joka oli löytänyt armon evankeliumin. Hän ei ottanut tuomioilla pelottelevan ja jatkuvaa parannuksen tekoa vaativan, uhkakuvia maalailevan, seurakuntaa piiskaavan, pastorin roolia. Artikkeleista päätellen häntä voidaan pitää rakastavana paimensieluna. Samaa kieltä puhuu myös Hartosen omaelämäkerta Poika lähti maailmalle.

Mutta...

Villikka on myös väärässä. Mitä pian tapahtuu-teoksessaan (RV 1950) Hartonen syyllistyy uskovien Jumalan lasten jaotteluun kahteen eriarvoiseen ryhmään. Tämä nimenomaan on, kuten Villikka toteaa, omiaan "viemään pohjan koko vanhurskauttamisopilta." Tämä on ominaista 1800-luvulla syntyneelle Osittaisen tempauksen teorialle (Partial Rapture theory).

Seuraavaksi esitän muutamia katkelmia Pro gradu -tutkimuksestani, joka käsitteli Vilho Hartosen Mitä pian tapahtuu -teoksen suhdetta osittaisen tempauksen teoriaan.

...

Tuomo Läntelän koko ajatukseen ja vastineeseen Matti Villikan ajatuksista voit tutustua seuraavan linkin avulla: 
http://west-t.blogspot.fi

Hartosen aikalaiset kuulijat, tutut ja ystävät muistavat hänet ja opetuksensa "livenä". Asian toinen puoli ovat hänen kirjansa myöhemmät lukijat sekä ihmiset, jotka nojaavat ajatuksensa tai opetuksensa hänen kirjansa viitoittamaan suuntaan. Painettu teksti puhuu vielä kirjoittajan ylitettyä viimeisen riman. Painetun tekstin vaikutusvaltaa ei voi aliarvioida. Se on usein se, mitä opettajista jää - huhupuheiden lisäksi. Miettikääpä Nasaretin miehen ja hänen opetuksiensa kohtaloa ilman, että niistä olisi olemasssa kirjallista tallennusta.

Selitys Villikan vahvaan reaktioon ajatuksiani kohtaan voikin olla se, että hän ei ole lukenut ystävänsä Vilho Hartosen Suomessa "kulttiteoksen" asemaan noussutta opetuskirjaa "Mitä pian tapahtuu" ajatuksella, vaan perustaa ajatuksensa Hartosen opetuksensa omiin aikalaiskokemuksiinsa. Tällaista aikalaiskokemusta esimerkiksi minulla ei mahdollisuus hyödyntää, vaan "vetävän käteen jää vain luu", eli Hartosen kirja, joka elää yhä - ja painettuna ikuisesti!