Israel, kärsivä Herran palvelija - Ristin Voitto -lehden Israel-keskustelu Israelin sotilaallisten konfliktien aikana 1960-1990-luvuilla

Pro Gradu -tutkielma Helsingin Yliopiston Teologiselle tiedekunnalle.

Tutkimustehtävänäni oli tutkia RV-lehden Israel-kuvaa 1960 – 1990-luvuilla. Tutkimustehtävän rajasin siihen, miten RV-lehti kuvaa Israelia 1960 – 1990-luvulla valtion kohtaamien sotilaallisten kriisien aikana ja niihin välittömästi liittyen. Tutkimustehtävän voi muotoilla myös siten, että tarkastelin RV-lehden Israel-diskurssia edellä mainittujen sotilaallisiin kriiseihin liittyvien ajanjaksojen osalta. Tutkimuksen kohteena olivat vain lehden kirjoitukset, eivät kirjoittajien taustat tai poliittinen liikehdintä tai sen synty Suomessa.

Nykyinen Israelin valtio on koko historiansa ajan ollut maailman huomion kohteena ja eriasteisten sotilaallisten konfliktien näyttämö. Maa sijaitsee raamatullisella Pyhällä maalla, jonka historiallinen ja uskonnollinen merkitys on suuri kolmelle maailmanuskonnolle: kristinuskolle, juutalaisuudelle ja islamille. Israelin ja Lähi-idän alueiden tapahtumia ovat leimanneet myös suurvaltojen intressit alueen poliittisessa ilmastossa ja luonnonvarojen suhteen. Kylmän sodan aikana arabien ja Israelin konflikti yhdistyi vahvasti myös Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen sekä niiden liittolaisten väliseen taisteluun. Se on pysynyt edelleen otsikoissa terrorisminvastaisen sodan yhdistyessä kristityn ja islamilaisen maailman vastakkainasetteluun. Israel on myös maailman ainoa väestöltään juutalaisenemmistöinen valtio. Sen synty on yhteydessä Euroopan juutalaisten joukkomurhaan natsi-Saksassa toisen maailmansodan aikana.

Hannu Juusola esittää kirjassaan Israelin historia, että alueen väestöryhmien parissa on vallitsevana tulkintana historiaan ja nykyhetkeen kaksi myyttiä. Juutalaisten näkemyksen mukaan valtio syntyi juutalaisten palatessa maahan, josta roomalaiset olivat heidät aikanaan karkottaneet, ja toivat alueelle mukanaan modernin länsimaisen sivistyksen ja parantuneen elintason. Arabien johto ei kuitenkaan halunnut hyväksyä juutalaisten paluuoikeutta, vaan aloitti väkivaltaisen kampanjan juutalaisten ”heittämiseksi mereen”, rohkaisten samalla alueen arabeja pakenemaan alueelta sotatoimien tieltä. Juutalaisten mukaan arabit myös väittävät palestiinalaisten olevan kansa, vaikka historia ei tällaista kansaa tunne. Konflikti jatkuu, koska arabit eivät vieläkään hyväksyä Israelin olemassaolon oikeutusta. Tämän rinnalla kulkee toinen, vastakkainen palestiinalaisten tai arabien myytti. Tässä myytissä konnia ovat sionistit, joiden tarkoitus oli anastaa palestiinalaisilta heidän maansa. Sionististen suunnitelmien mukaan myös sadat tuhannet palestiinalaiset karkotettiin kodeistaan. Konflikti jatkuu, koska siionistien tehtävää jatkaa Israelin valtio, joka toimii aggressiivisesti ja kolonialistisesti palestiinalaisia kohtaan. Konflikti loppuu tämän myytin mukaan vasta, kun palestiinalaisten kokemat vääryydet on korjattu.

Tutkimuksen kohteeksi valitsin RV-lehdet 1960 – 1990-luvuilta. Eräs syy tähän oli se, että Timo R. Stewartin väitöskirjatutkimus, jossa hän tarkastelee suomalaista kristillistä sionismia myös RV-lehtien kautta, päättyy 1960-luvun alkupuolelle. Stewart esittää jatkotutkimuksen kannalta mielenkiintoiseksi vuosikymmeneksi 1990-luvun. Tämän vuoksi on kiinnostavaa nähdä, muuttuuko RV-lehden tapa kuvata Israelia 1960-luvulta 1990-luvulle tultaessa.

Hannu Juusolan Israelin historia ja Peter Mansfieldin A History of the Middle East teosten pohjalta Israelin valtion sotilaallisiksi kriisiajoiksi voidaan 1960 – 1990-luvuilla määritellä seuraavat ajanjaksot:

1. Kuuden päivän sota kesäkuussa 1967 (5.6. – 10.6.)

2. Yom Kippur -sota lokakuussa 1973 (6.10. – 25.10.)

3. Libanonin sota 1982 – 1983 (kesäkuu 1982 – toukokuu 1983) sisältäen Sabran ja Shatillan verilöylyt.

4. Persianlahden sotaan liittyvät Irakin ohjusiskut Israeliin 1991 (16.1. – 28.2.)

Israelin valtion sotilaalliset kriisiajat ovat valikoituneet tarkasteltaviksi monista syistä. Kysymyksessä on retorista tarkastelua sivuava tutkimus; retoriikkaa esiintyy erityisesti konfliktitilanteissa, joista Israelin sotilaallisissa kriiseissä naapurivaltioiden kesken on myös kysymys.[3] Toiseksi Suomen helluntaiherätyksen eskatologiassa, erityisesti siihen olennaisesti liittyvässä dispensationalismissa, painottuvat apokalyptiset ja sotilaalliset kriisit ja niiden odotus. Lisäksi Israelin historiasta saa varsin sotaisan kuvan myös Vanhan testamentin kuvausten pohjalta esimerkiksi Luvatun maan valloituksesta, sekä apokryfikirjojen pohjalta, esimerkiksi makkabealaiskirjoista.

Tutkimustehtävään vastattaviksi tutkimuskysymyksiksi valikoituivat aineistoon tutustumisen jälkeen seuraavat:

1. Millaisen position RV-lehdessä sotilaallisten kriisien aikaan julkaistujen kirjoitusten diskurssi rakentaa Israelille?

2. Minkälaisia teemoja RV-lehtien Israel-diskurssista muodostaa sotilaallisten kriisien aikoina?

3. Miten hengellinen suhteutuu poliittiseen RV-lehtien Israel-diskurssissa sotilaallisten kriisien aikaan?

4. Millainen teologinen kuva RV-lehtien Israel-diskurssista rakentuu sotilaallisten kriisien aikaan?

Aikaisemmasta tutkimuksesta tärkein ja tuorein on kuitenkin Timo R. Stewartin vuonna 2015 tarkastettu valtiotieteen kenttään kuuluva väitöskirja Ja Sana tuli valtioksi: Suomalaisen kristillisen sionismin aatehistoria. Stewart tarkastelee syitä suomalaiseen kristilliseen sionismiin, jota hän kuvailee myös sanaparilla ”Israel-harrastus”.

Timo R. Stewart löysi tutkimuksessaan "Ja Sana tuli lihaksi" kolme syytä suomalaisten erityiseen ja poikkeavan suureen kiinnostukseen Palestiinan aluetta, Israelia, juutalaisia ja Raamatun profetioita kohtaan. Ensimmäinen näistä oli pappien ja teologien Palestiinan alueelle suuntautuneet matkat ja niihin liittyvät matkakertomukset. Matkalaiset ja heidän kertomuksensa näkyvät myös Ristin Voiton konfliktien aikaisessa Israel-keskustelussa aina Libanonin sotaan asti. Toinen tekijä Stewartin mukaan oli lähetystyö, jonka välityksellä Suomeen syntyi pieni, mutta vaikutusvaltainen Palestiinan asiantuntijoiden joukko. Ristin Voitossa lähetystyöntekijät, käytännössä Syväntöjen perheen eri jäsenet, ovat usein lainattu ja merkittävä Israel-tiedon lähde konfliktien aikana Libanonin sotaan asti. Kolmas syy suomalaiseen Israel-kiinnostukseen oli Stewartin mukaan 1900-luvun alun jälkeen yleistynyt profetioita koskeva kirjoittelu, jossa yhdistettiin tapahtumat Israelissa ja Palestiinan alueella Raamatun ennustusten toteutumiseen. Tämäkin tekijä näkyy myös Ristin Voitossa konfliktien aikaisessa kirjoittelussa selvästi aina 1980-luvulle.

Stewart selittää väitöskirjassaan myös sitä, miksi suomalainen Israel-harrastus oli juuriltaan erilaista kuin muualla. Hän mainitsee kehitykselle kolme syytä: Ensimmäiseksi, Suomen ja Israelin kokemukset ja kohtalot tulkittiin pienien ja sitkeiden Jumalaa palvelleiden kansojen taisteluksi vaikeassa ympäristössä itäistä vihollista vastaan. Stewartin mukaan myös maiden sinivalkoisten lippujen tulkittiin symboloivan valtioiden yhteyttä. Toiseksi, Suomessa oli jo pitkään vaikuttanut uuspietistinen, herätysliikepohjainen kristillisyys Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä, mikä lisäsi Israel-näkemysten tunnettavuutta ja kaikupohjaa. Kolmanneksi tekijäksi Stewart mainitsee suuren merkityksen omanneet yksilöt, näistä nimeltä mainiten kolme henkilöä: Ristin Voiton päätoimittajanakin toimineen Ensio Lehtosen, Aili Havaksen ja Aapeli Saarisalon, joista viimeinen on Stewartin mukaan ollut useimpien suomalaisten Israel-järjestöjen taustavaikuttaja.

Ristin Voiton Israel-keskustelu konfliktien aikana on raamatullista. Se ilmenee sekä esitettyjen ajatusten että tapahtumien tulkintojen perustelemisena Raamatulla ja sen jaksoilla. Tämä tutkimuksen tulos ei ristiriidassa sen kanssa, mistä Ristin Voiton taustayhteisö helluntailiike on tunnettu: raamattukeskeisyydestään. Suurin osa Israel-keskusteluun liittyvistä teksteistä on Vanhasta testamentista, josta mainitaan tai lainataan sanasta sanaan usein vähintään yksi raamatunpaikka, mutta useimmiten monia. Lyhyesti sanottuna Raamatulla perustellaan lähes kaikki, mistä kirjoittajat 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla konfliktien aikana Israeliin liittyen puhuvat. Raamatunpaikkojen käyttö kuitenkin muuttuu eri vuosikymmenten sotilaallisten konfliktien kohdalla. Kuuden päivän sodan aikana Raamattua siteerataan sanasta sanaan, myöhemmin Raamatun käyttö jää enemmän tekstiä tukevaksi raamatunjakeiden merkitsemiseksi. 1990-luvulle tultaessa Raamatun jakeiden käyttö sotilaallisen konfliktin yhteydessä on lähes olematonta ja liittyy enemmän maailman kuin Israelin tilanteeseen yleisen sodanvastaisuuden ja rauhanliikkeen kautta.

RV-lehden Israel-keskustelussa konfliktien aikana nykyinen Israel asemoidaan erityisesti Jumalan omaisuuskansaksi. Omaisuuskansa-ajatukseen liittyvät myös tulkinnat siitä, että nykyinen Israel on Jumalan suunnitelmien mukaisesti uudestisyntynyt Vanhan testamentin Israel ja siten myös arvostelun ulkopuolella. Israelin tapahtumat tulkitaan täyttymykseksi erityisesti Vanhan testamentin profeetallisille teksteille, ja ne liitetään näiden tulkintojen kautta helluntaiherätykselle tyypillisiin eskatologisiin tulkinta-ajatuksiin. Israel asemoidaan Jumalan lupausten ihmeenä ja tekona sekä lupausten että suunnitelmien kohteena. Se on myös sekä demonisten voimien että viholliskansojen vihan kohde, kristittyjen rakkauden kohde, välittäjäkansa, kärsivä kansa, Jumalan puolella ja luopumuksen tilassa. 1990-luvun konfliktin yhteydessä se mainitaan aiempiin konflikteihin nähden poikkeuksellisesti myös miehittäjävaltiona. Tekstien diskurssin analyysi vahvistaa helluntailiikkeelle ominaisen lopun aikojen läheisyyden ja dispensationalistisen tulkinnan Ristin Voiton kirjoittajien ajattelussa.

Israelin valtio asemoituu myös alkuperältään yliluonnolliseksi ihmeeksi, joten sen tulevaisuutta ei voi arvioida inhimillisillä, poliittisilla arviointiperusteilla, vaan jumalallisen suunnitelman pohjalta, joka koskee Israelia ja sen tulevaisuutta lopun ajassa. Jumalan suunnitelmien osana Israelin nykyinen valtio joutuu Ristin Voiton Israel-keskustelussa hengellisen taistelun ja vihan kohteeksi, josta seuraa myös maallisen taistelun ja vihan kohteeksi joutuminen.

Ristin Voiton Israel-keskustelussa konfliktien aikana teemaksi nousee se, mitä seurauksia erilaisilla asennoitumisilla Israeliin on. Kuuden päivän sodan aikana asenteesta Israelia kohtaan annettiin kuva, jossa oli enemmän mahdollisuuksia siunauksista ja menestyksestä kuin uhkia tuomioista ja kirouksista. Libanonin sodan aikana asenteesta Israelia kohtaan muodostui mahdollisuuksien sijasta uhka, joka tarjosi lukijoille tuomiota ja varjosti heidän kohtaloaan. Israelin poliittinen arvostelu liitettiin Libanonin sodan aikana hengelliseksi Jumalan tahdon vastaiseksi toiminnaksi, mistä seurauksena on Jumalan kirous ja tuomio. Teemaan liittyen RV myös ohjasi kristittyjä oikeaan asenteeseen ja osallistumaan taisteluun Israelista oikealla tavalla. Israelin puolella pysyttiin pidättäytymällä

Israelin poliittisten tai sotilaallisten toimien arvostelusta tai tuomitsemisesta, mutta myös siunaamalla Israelia ja rukoilemalla sen puolesta. RV-lehden kirjoittajat myös jaottelivat kristittyjä sen perusteella, miten nämä suhtautuivat Israeliin.

Ristin Voiton Israel-diskurssin kokoaa yhteen teologinen kuva, joka Israelista konfliktien ajalta välittyy: RV-lehtien Israel on kärsivä Herran palvelija. Ristin Voiton teologinen kuva pitää sisällään sen, että nykyinen Israel on asemastaan Jumalan omaisuuskansana kärsivä ja valtio, joka tänä päivänä toteuttaa Jumalan suunnitelmia maailman historian suhteen. Ristin Voiton Israel-keskusteluun liittyy teologisen kuvan lisäksi vahvasti ajatus siitä, että kristityn tulee rakastaa, puolustaa ja siunata Israelia sen toimista riippumatta kun taas jumalaton maailma ja antikristilliset voimat vihaavat sitä. Israelin arvostelu ja sen vihollisten puolustelu on Jumalan tahtoa vastaan asettumista, josta RV-lehden Israel-keskustelussa seuraa kirous ja Jumalan tuomio niin yksilöille kuin kansakunnille.

Kirjoituksissa tapahtunut muutos näkyy erityisesti pääkirjoituksissa. Päätoimittajat tai pääkirjoitusten kirjoittajat ottivat 1960- ja 1970-luvuilla suoraan kantaa Israelin tilanteeseen ollen enimmäkseen sen puolella ja perustellen kantaansa suorilla viittauksilla Raamatun jakeisiin tai jaksoihin. 1980- ja 1990-luvulla pääkirjoitusten sisältö muuttui siten, että sekä Libanonin että Persianlahden sodan aikainen päätoimittaja Valtter Luoto tai pääkirjoitusten kirjoittajat eivät ottaneet enää kantaa Lähi-idän tilanteeseen vain Israelin näkökulmasta, vaan liittivät alueen konfliktit osaksi muita maailmalla esiintyviä konflikteja sekä kristittyjen yleiseen toiveeseen rauhasta ja väkivallattomuudesta.

Mielenkiintoni herättää se, että Libanonin sodan aikaisessa Ristin Voiton Israel-keskustelussa alkaa näkyä merkkejä Israel-rakkauden politisoitumisesta. Tätä kehitystä, samoin kuin sen mahdollista vaikutusta Ristin Voiton Israel-keskustelun muutoksiin 1990-luvulla tultaessa, olisi mielenkiintoista tutkia lisää.

Israel ja siihen liittyvä keskustelu on merkittävää ja tutkimisen arvoista. Israel liittyy kristinuskon pyhiin kirjoituksiin ja sitä kautta länsimaiseen kulttuuriin. Nykyisen Israelin tilanteet ovat myös olleet itää ja länttä jakaneen suurvaltapolitiikan keskipisteessä vuosikymmenien ajan. RV-lehdessä keskeinen tulkinta- ja lähestymistapa Israelin ja sen ympärille kietoutuneen maailman tilanteesta on nähdä asiat historian ja raamatullisten profetioiden näkökulmasta. Tutkimuksen päättävä lause on suora lainaus vuoden 1967 Ristin Voiton kirjoituksesta, jossa George E. Harpur käsittelee nykyistä Israelin valtiota historian ja raamatullisten profetioiden näkökulmasta. Lause kuvaa hyvin Ristin Voiton Israel-keskustelua tarkasteltavien vuosikymmenten varrella: ”On selvää, että Jumala on johdattanut tällaista kansaa.

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jae 18 ja luvun yhteenveto

13:18 Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi.

Johannes kertoo selvän tuntomerkin pedon merkille. Se on pedon nimi tai sen nimen lukuarvo 666. Pedon nimen lukuarvolla viitataan tässä yhteydessä ensimmäiseen, merestä nousevaan pedon nimeen, jota ihmiset ohjattiin palvomaan. Tämän vahvistaa esimerkiksi Ilmestyskirjan jae 20:4: ...”minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä.”

Kreikkalaisten, juutalaisten samoin kuin roomalaisten käyttämillä aakkosilla oli kirjainarvon lisäksi numeroarvo. Esimerkiksi kristittyjen apokalyptikkojen kirjoittamissa Sibyllinian oraakkeleissa laskettiin Jeesuksen nimen lukuarvoksi 888 (I =10, H =8, S =200, O =70, Y =400, S =200). Numero 6 on inhimillisen epätäydellisyyden luku, numero 3 puolestaan täydellisyyden luku, joten luvun 666 voidaan tulkita olevan synnillisen epätäydellisyyden täydellisyyttä puhtaimmillaan – tai pahimmillaan. Luku 666 kuvaa siis kolminkertaista suurinta mahdollista inhimillistä epätäydellisyyttä.

Joissain varhaisissa Ilmestyskirjan käsikirjoituksissa käytetään tässä kohden luvun 666 sijasta lukua 616. Tämän on selitetty johtuvan siitä, että osa käsikirjoitusten kopioitsijoista uskoi tai tiesi Johanneksen tarkoittavan pedolla keisari Neroa. Heprean aakkosten kautta luvusta 616 voidaan saada nimitys Rooman keisari. Kreikan vastaava ilmaisu latinan kielen Nero Caesarille on Neron Kaisar. Kun kreikan kielen sanat kirjoitetaan hepreaksi, nimen lukuarvoksi tittelin kera tulee 666. Luvut 666 ja 616 ovat ainoat, joista voidaan jollain tavoin päätyä sekä kreikan että heprean aakkosten kautta Neroon. Hän oli kristittyjen muistissa julmien vainojensa johdosta 60-luvulla jKr., jolloin hänen kerrotaan jopa polttaneen kristittyjä puutarhajuhliaan valaistakseen.

Ensimmäisen pedon ja sen nimen yhteys keisari Neroon on johdettu myös Ilmestyskirjan ulkopuolisten kirjoitusten pohjalta. Sekä apokalyptikot että maallikkokirjailijat nimittivät keisari Neroa usein Pedoksi. Lukuarvo 666 voidaankin laskea myös heprean kielen ”petoa” tarkoittavasta sanasta. Pedon luvun tulkinta keisari Neroksi vaatii kuitenkin sellaisia heprean kielen taitoja ja lukuarvoihin perehtymistä, joita kreikankielisiltä lukijoilta ei voinut odottaa.

Eräs näkemys lukuarvon ratkaisuun on esitetty sen oletuksen pohjalta, että Johannes olisi käyttänyt Danielin kirjaa pedon luvun lähteenä. Nebukadnessarin kuvapatsas oli 60 kyynärää korkea ja 6 kyynärää leveä (Dan. 3:1). Pedon kuvapatsaan yhteys kyseiseen patsaaseen tuli jo aiemmin esille. Juutalaisessa perinteessä Babylonin kuninkaan patsasta kutsuttiin suureksi puhuvaksi lohikäärmeeksi. Tämä liittäisi molemmat patsaat ja luvun kuusi kirjoittajien ajan hallitsijoihin; Johanneksella Rooman keisareihin ja Danielilla Babylonian hallitsijaan.

Vähemmälle kannatukselle jää tulkinta, jossa kuningas Salomo yhdistetään lukuun 666. Salomo rikkoi monia Jumalan kuninkaille säätämiä lakeja. Hänen valtansa kääntyi laskuun kuitenkin vasta sen jälkeen kun hänen saamansa vuosittaisen kultamäärän kerrotaan olleen 666 talenttia (1. Kun. 10:14-). Tätä kautta luvusta 666 on ajateltu tulleen jonkinlainen kirouksen vertauskuva.   

Jakeen 18 lukutapa voi myös poiketa nykyisen käännöksen ilmaisusta ”se on erään ihmisen luku”, joka selvästi viittaa yksilöön pedon merkin takana. Osassa käännöksiä vastaava kohta on käännytty ”se on ihmisen luku” tai ”se on inhimillisyyden luku”. Näissä tapauksissa luku 666 ei viittaisikaan tiettyyn yksittäiseen henkilöön. Kreikan kielen ilmaisu, jota jakeessa 18 käytetään ”ihmisestä”, löytyy myös jakeesta 21:17, joka kuuluu ”se oli sata neljäkymmentä neljä kyynärää, ihmismitan mukaan, joka on enkelin mitta.” Molemmissa jakeissa käytetty termi aufrvpon (antropon) voisi siis viitata johonkin kuvaannollisesti tai laadullisesti inhimilliseen; tämän tulkinnan pohjalta pedon luku kuvaisikin yleisesti langennutta ihmisluontoa.

Pedon luku voi siis olla puhtaan vertauskuvallinen. Tätä tukisi se, että Johannes kertoo lukijoilleen muualla Ilmestyskirjassa (9:11; 16:16) aina käyttämänsä kielen selvästi. Tätä hän ei kuitenkaan tee kertoessaan, minkä kielen pohjalta pedon nimi ja luku voidaan ratkaista. Tämän pohjalta on luonnollista olettaa, että pedon nimen luku on vertauskuvallinen samoin kuin petojenkin kuvaus tai muut Ilmestyskirjan tarkoilta kuulostavat luvut. Numero kuusi on kontrasti Jumalan toimille ja täydellisyyden luvulle 7. Tämä näkyy myös Ilmestyskirjan vitsauksista kerrottaessa; niin 6. sinetti, 6. pasuuna kuin 6. maljakin kertovat tuomioista pedon seuraajille, kun taas vitsausten seitsemännet osiot kuvaavat täyttymystä Kristuksen vallalle, valtakunnalle ja voitolle.

Ilmestyskirjan yleinen vertauskuvallinen asioiden ja henkilöiden esittämistapa ei siis välttämättä viittaa esimerkiksi tiettyyn keisariin, kuten Neroon ainoana Antikristuksena vaan eräänä sellaisena. Johanneshan kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään monista antikristuksista, joiden yhteinen piirre on se, että he kieltävät Jeesuksen olevan Kristus, Jumala (1. Joh. 2:18).

Apokalyptiikan ja Ilmestyskirjan symboleja tulkitessa on muutenkin tärkeää keskittyä tulkinnassa symbolin yksittäisestä kohteesta sen takana vaikuttaviin voimiin. Tämä tulkintaperiaate tarkoittaa sitä, että jos Johannes viittasi pedon merkin nimellä ja luvulla keisari Neroon, hänen päätarkoituksensa oli kertoa, että Neron taustalla vaikuttivat ajattomat Jumalaa ja hänen omiaan vastustavat antikristilliset voimat. Näitä petovoimia edusti Ilmestyskirjan kirjoitushetkellä keisariin henkilöityvä Rooman valtakunta petojärjestelmänä. Petoja voisivat olla siis niin Nero, Domitianus, Stalin, Hitler, Mao ja muut palvotut sankarihallitsijat samoin kuin heidän edustamansa antikristilliset aatteet ja hallinnot.

Johannes kertoo pedon tunnistamiseen tarvittavan ”viisautta ja ymmärrystä”. Sanaparilla on jälleen vastineensa Danielin kirjasta, josta sen löytää hepreaksi kohdista 11:33 ja 12:10. Molemmissa kohdissa profeettaa varoittaa pyhiä jumalattoman hallitsijan heihin kohdistamista vainoista ja puhuu hengellisestä näkökyvystä, jota he vainoihin valmistautuessaan tarvitsevat. Jos pyhillä on tällaista näkökykyä, heitä ei voi pettää. Myös Ilmestyskirjan kohdassa 17:9 tarvitaan viisautta ja ymmärrystä vertauskuvallisesti esitetyn Rooman ja sen taustalla vaikuttavien voimien tunnistamisessa. Myös muut apokalyptiset kirjoitukset, kuten 4. Esran kirja sekä 2. Barukin kirja, vahvistavat että tällaista näkökykyä tarvitaan nimenomaan vainoissa.

Hengellisen näkökyvyn tarpeesta muistuttaminen ja tämän liittyminen vainoihin on linjassa Ilmestyskirjan kokonaissanoman ja tarkoituksen kanssa. Ilmestyskirja kirjoitettiin tilanteeseen, jossa kristityt kokivat olevansa painostuksen alla. He tarvitsivat hengellistä tukea ja rohkaisua jumalallisista lähteistä. Niitä heille tarjosi Johannes ilmestyksellään. Samaa tukea Ilmestyskirja tarjoaa ajattomasti kaikkien aikojen kristityille 

Yhteenveto 13. luvusta

Ilmestyskirja on sen omien sanojen mukaan tarkoitettu alkuperäisten lukijoiden ymmärrettäväksi. Ilmestyskirjan alkuperäinen tilanne antaakin selkeät suuntaviivat kahden pedon tulkitsemiseksi. Ensinnäkin, Ilmestyskirjan tekstin yleisen vertauskuvallisuuden vuoksi niitä ei voi tulkita kirjaimellisina kuvauksina villipedoista päineen ja sarvineen. Ilmestyskirjan 13. luvun ympärillä olevat tekstit ovat näynomaisia ja täynnä symboliikkaa. Toiseksi, on erittäin todennäköistä, että seurakunnat ymmärsivät, mistä Ilmestyskirjassa puhuttiin, joten pedot kuvasivat joitain heille tuttuja ja ymmärrettäviä asioita. Mikä voisi olla alkuperäisestä tilanteesta ja lukijasta tutumpaa kuin Rooman hallitsija, keisari ensimmäisenä petona. Toinen peto, joka antoi keisarille tämän jumalan aseman ja jonka alkuperäiset lukijat kohtasivat päivittäin, olisi paikallisen hallinnon ja papiston ylläpitämä epäjumalanpalvelusjärjestelmä ja keisarinpalvontakulttiin liittyvät rituaalit. 

Pedon merkki on tarjoitus ottaa vakavasti, muttei kirjaimellisesti, sillä se on osa unenomaista ilmestyksellistä näkyä. Johanne ei halua lukijoidensa ymmärtävän, että heidän vastustajansa on kirjaimellisesti monipäinen merihirviö, vaan saatana. Hän ei saman tulkintaperiaatteen mukaan halua lukijoiden myöskään ymmärtävän, että olisi tai tulisi jokin kirjaimellinen merkki, jota ilman olisi mahdotonta ostaa tai myydä. Kirjaimellisen merkin sijaan Johannes kuvaa oman aikansa kristittyjen kokemaa taloudellista painostusta. Kristittyjen painostus esiintyy eri aikoina eri paikoissa eri tavoin, mutta aina se saa uskovat miettimään luopumista rohkeasta kristillisten periaatteiden tunnustamisesta.

---

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jae 17

13:17 Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku.

Monet Ilmestyskirjan opetusta kuulleet muistelevat, että merkin ottamatta jättämistä seuraa väistämättä marttyyrikuolema. Ilmestyskirjan tekstin mukaan näin ei ole: merkin ottamatta jättäminen ei johda kuolemaan. Toinen peto pakottaa ihmiset ottamaan ensimmäisen pedon merkin, mutta se ei saa tappaa ihmisiä sen takia, että he eivät ota merkkiä. Sillä on valta tappaa vain jos ihmiset eivät kumarra merestä noussutta petoa (jae 15). Pedon merkin liittymistä keisarinpalvontaan tukevat myös tiedot, joiden mukaan rituaaleihin osallistuneille jaettiin valkeita kiviä tai vastaavia poletteja todisteeksi kokemuksestaan. Tähän tapaan viitataan myös Ilmestyskirjassa (2:17). Keisareilla oli valta tappaa kristittyjä, kuten julmat kuvaukset Neron ajoilta todistavat. Johannes valmisti kuulijoitaan siihen, että näin tulee olemaan myös jatkossa.

Pedon merkki toimii siis painostuskeinona, joka ohjaa kumartamaan merestä noussutta petoa. Tämäkin sopii Ilmestyskirjan alkuperäisten lukijoiden tilanteeseen. Paikallinen papisto ja hallinto eivät saaneet tappaa ihmisiä sen takia, että he olivat kristittyjä eli omasivat Jumalan sinetin. Heillä oli lupa vainota ja tappaa ihmisiä vain, jos nämä eivät kumartaneet keisarin kuvaa eli osoittaneet hänelle kuuliaisuuttaan. Tämä marssijärjestys näkyy myös Jeesuksen oikeudenkäynnissä, juutalaiset eivät uskaltaneet tappaa häntä ilman roomalaisen paikallisviranomaisen Pilatuksen lupaa. Juutalaisten johtajat esittivät Jeesuksen toiminnan kapinaksi keisaria vastaan, mistä kuolemantuomio langetettiin. Johanneksen evankeliumiinsa tallentama tapahtuma oli varmasti yhä hänen muistissaan: ”Mutta juutalaiset huusivat sanoen: ’Jos päästät hänet, et ole keisarin ystävä; jokainen, joka tekee itsensä kuninkaaksi, asettuu keisaria vastaan’.” (Joh. 19:12-15)

Pedon merkin tehokas painostuskeino on se, että ilman sitä ihmiset eivät voi ostaa tai myydä mitään. Tänäkin päivänä antikristillisten voimien painostuskeinoina toimivat kaikki seikat, jotka ohjaavat ihmisen pois Jumalan tahdosta ja tarjoavat jotain väliaikaista etua aidon jumalyhteyden ulkopuolella pysymisestä. Ostamisen ja myymisen rajoittaminen Ilmestyskirjan kirjoitushetkillä liittyy Rooman kaikkialle ulottavaan valtaan, joka näkyi myös kaupankäynnissä.

Pedon merkkiin liittyvää osto- ja myyntikieltoa on selitetty monin tavoin. Kreikan kielen sana kharagma voidaan tulkita sekä kaiverrukseksi että merkiksi. Jos joku halusi ostaa tai myydä jotain, hänen oli käytettävä keisarikunnan lyömiä rahoja, joihin oli kaiverrettu (kharagma) keisarin kuva ja häntä jumalana ylistäviä lauseita sekä arvonimiä. Ignatius, joka kristillisen perimätiedon mukaan oli Johanneksen oppilaita, käytti kirjeessään magnesialaisille (5. luku) Jumalan ja maailman kolikoita vertauskuvana hyvästä ja pahasta. Toinen yksinkertainen selitys asialle on myös seikka, että Johanneksen aikana kauppasopimuksissa tuli löytyä keisarin sinetti, merkki.

Kolmas, myös keisariin liittyvä selitys osto- ja myyntikieltoon pohjautuu Ilmestyskirjan kirjoitushetken ammattikiltatoimintaan. Sen toiminnasta kieltäytymistä seurasi ammatinharjoittajille niin taloudellista kuin henkistä syrjintää tai jopa fyysistä vainoa. Kiltojen suojelusjumalat, niiden palvonta ja temppelit yhdistyivät keisarinpalvontaan. Liike-elämässä vaikuttavat parempiosaisten ammattikillat edellyttivät jäseniään osallistumaan järjestämiinsä juhliin. Juhlat pidettiin temppeleissä ja ohjelmiin kuului niin uhrausta, temppeliprostituutiota kuin muuta irstailua. Valtion ja paikallisen hallinnon käytännöissä uskonto, talous, kaupankäynti sekä eri yhteiskunnallisten ryhmien välinen kanssakäyminen muodostivat niin limittäisen verkon, että kristityn oli käytännössä mahdotonta paeta epäjumalanpalvelusta.

Myös Ilmestyskirjan 18. lukuun sijoittuva Rooman eli ”Babylonin” tuhon kuvaus vahvistaa pedon merkin liittymistä vahvaan kaupankäyntiin. Rooman loisto oli täysin riippuvainen sen käymästä kaupasta. Ylellisyystavarat ja palvelijat – orjat – olivat vapaan kaupan seurausta. Babylon–Rooman tuhoa valittavat yhteistyöstä hyötyvien liittolaiskuninkaiden lisäksi ennen kaikkea kauppiaat (18:11-13) ja kauppatavaroita kuljettavat merenkulkijat (18:19).

Vanhan testamentin esikuvien kaikuja näkyy tässäkin jakeessa. ”Siinä missä Rooma oli muinaisen Babylonin poliittis-uskonnollisen toiminnan manttelinperijä, taloudellisessa toiminnassaan se asteli Tyroksen – oman aikansa suurimman talousimperiumin – jalanjäljissä. Se, että Babylon (Ilmestyskirjan) luvussa seitsemäntoista ratsastaa pedolla, kuvaakin hyvin sitä, kuinka Rooman korruptoiva taloudellinen vaikutus perustui sen poliittis-sotilaalliseen mahtiin, jota myös uskonnollinen koneisto oli tukemassa." 

Perinteisten tulkintamallien opetuksiin tottuneidenkin on helppo ymmärtää tulkinta, jonka mukaan pedon merkki on vertauskuvallinen ja liittyy ihmisen mieleen ja tekoihin. Yleinen kysymys nykyisen tulkinnan edustajille on kuitenkin se, miten merkkiin liittyvä mahdollisuus ostaa ja myydä voisi olla merkin tavoin vertauskuvallinen. Tässäkin tulee muistaa se, että Johannes kirjoittaa ensisijaisesti oman aikansa lukijoille. Pedon merkkiin liittyvä mahdollisuus ostaa ja myydä oli tuohon aikaan liittyvä esimerkki painostuksesta, joka ajoi ihmisiä hyväksymään ja tunnustamaan keisarin jumalana. Meidän ajassamme kirjoittaessaan Johannes olisi saattanut käyttää toisenlaista esimerkkiä painostuskeinosta, jolla ihmisiä ohjataan pois todellisen Jumalan tunnustamisesta ja palvonnasta.

Johannes siis välittää tekstissään ajatuksen, että tavanomaisessa elämässä kristityn tuli hyväksyä valtio ja sen hallinnon uskonnolliset, poliittiset ja taloudelliset käytännöt, välineet ja toimintatavat voidakseen ostaa tai myydä mitään. Varauksettoman hyväksynnän yhteiskunnassa saivat vain ne, jotka mukautuivat tuon ajan uskonnollisiin tavoitteisiin, jotka kävivät käsi kädessä taloudellisten tavoitteiden kanssa. 

---

[iv] Jauhiainen.

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jae 16

13:16 Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.

Toinen peto vaatii koko yhteiskuntaa ottamaan ensimmäisen pedon merkin otsaansa tai oikeaan käteensä. Johanneksen näyt ovat toisistaan riippumattomia, sillä myöhemmin (Ilm. 20:4) merkin kerrotaan olevan molemmissa paikoissa - otsassa ja kädessä. Merkki onkin siis syytä tulkita vertauskuvallisesti samoin kuin kuvaukset itse pedoistakin. Pedon merkkiä voi pitää irvikuvana toisesta vertauskuvallisesta merkistä, Jumalan sinetistä. Peto pyrkii kaikessa jäljittelemään Karitsaa, joka on myös merkinnyt omansa. Johanneksen ilmestyksessä on vain kaksi vaihtoehtoa, kaksi ihmisryhmää. Jokaisella on jompikumpi merkeistä. Piilokristillisyys on hänelle tuntematon, samoin kuin keskitien kulkeminen ja puolueettomuus hyvän ja pahan suhtene.

Toisen pedon antaman merkin yhteydessä käytetään sanaa kharagma, joka tarkoittaa yleisimmin kaiverrusta, mutta myös merkkiä, kuvaa ja luomusta. Esimerkiksi kolikoissa olevista kaiverruksista puhuttaessa käytettiin samaa sanaa. Ilmestyskirjan kirjoittamisen aikaan oli tapana merkitä tai tatuoida tottelemattomia orjat, sotilaat ja eri jumalien uskollisimmat palvojat. Jos pedon merkin taustalla on viittaus orjuuteen, pedon palvojien merkintä kertoisi siitä, että heidät katsotaan pedon omaisuudeksi. Jos merkki viittaisi sotilaisiin tai epäjumalan palvojiin, merkintä kertoisi näiden olevan pedolle uskollisia. Merkiksi käännetty sana oli myös tuttu karjamerkinnästä, joka sekin liittyy merkityn kohteen omistamiseen.

Pedon merkki voidaan Ilmestyskirjan kirjoitushetkellä tulkita olevan jonkin asteista keisarinpalvontaan osallistumisen tarkkailua. Keisareiden Diolektianuksen ja Dekiuksen aikana keisarille uskollisten tiedetään saaneen todistuksia osallistumisestaan keisarinpalvonnassa vaadittuihin rituaaleihin. Tämän suuntainen kehitys on saattanut alkaa jo Ilmestyskirjan aikana, ja Johannes saattaa tekstissään kuvata tulevaisuudessa yleiseksi muodostuvaa käytäntöä. Tämä tulkintavaihtoehto on kuitenkin puhdasta arvailua, eikä perustu historiallisiin lähteisiin.

Monet tarkkailevat ja odottavat pedon ja sen merkin tulemusta innokkaammin kuin Jeesuksen toista tulemusta. Ilmestyskirjan lukijatkin muistavat sen kahdesta merkistä yleensä vain pedon merkin, vaikka kirjassa esiintyy myös Jumalan merkki. Ilmestyskirjan ja apokalyptiikan mielellään lainaamassa Vanhassa testamentissa Mooses kuitenkin välitti Jumalan toiveen israelilaisille: Heidän tuli sitoa Jumalan käskyt merkiksi otsalleen ja käsivarteensa. Juutalaiset kulkevat tänäkin päivänä pienet mustat nahkaiset raamatunlausekotelot sidottuna otsilleen ja käsivarteensa; tapa, jota heillä ei tiedetä olleen Mooseksen aikana tämän antaessa kansalle ohjeensa.

Ilmestyskirja kertoo, että Jumalan valtakunnan valinneet merkittiin otsaan pantavalla merkillä. Otsa onkin helppo liittää ajatusmaailman ja mielen alistamiseen Jumalan tahdolle ja arvoille. Jumalan sinetti kuvasi Vanhassa testamentissa Hesekielin teksteissä kantajansa turvaa ja omistajaa. Myös Ilmestyskirjassa Jumalan sinetti suojaa kantajaansa malja- ja pasuunatuomioilta, jotka puolestaan tuovat mieleen Egyptin vitsaukset. Jumalan sinetin irvikuva, pedon merkki on samalla periaatteella helppo liittää kantajansa turvaan ja omistajaan - Saatanaan. Vastaavasti pedon merkki otsassa on mielen luovuttamista pedon ja sen takapirun Saatanan hallintaan. Tämä tulkinta soveltuu ajattomasti kussakin ajassa, myös nykyaikana vallitseviin Jumalan tahdon vastaisiin, antikristillisiin arvoihin.

Mieltä hallitsevat arvot tuottavat näköisiään tekoja. Pedon merkki oikeassa kädessä viittaakin tekoihin, jotka nousevat mieltä ja tahtoa kulloinkin hallitsevista arvoista ja voimista. Tätä tukee nykyisinkin tuttu sanonta ”olla jonkun oikea käsi”, joka liittyy toisen tahdon ja arvojen toteuttamiseen käytännössä.

Pedon sinetti otsassa on jälleen Johannekselle tyypilliseen tapaan vastakohta, irvikuva Jumalan sinetille uskollisten otsassa. Molempiin sinetteihin on kirjoitettu nimi tavalla tai toisella (13:17; 7:3-8; 14:1; 3:12; 22:4). Merkin vertauskuvallisuutta puoltaa sekin, että itsessään vertauskuvallisen peto-olion päähän oli kirjoitettu herjaavia nimiä, jotka kertoivat sen haastavan todellisen jumalan, Kristuksen.

Koska Jumalan sinetti on vertauskuva, niin on luonnollista, että myös pedon merkki on vertauskuvallinen. Jumalan sinetin saaneet ovat turvanneet Kristukseen ja hänen nimeensä, pedon sinetin saaneet turvaavat petoon ja hänen nimeensä. Pedon palvelijat hyötyvät ja kristityt kärsivät valinnoistaan ajallisessa mielessä, mutta lopputulos on päinvastainen asiaa hengellisesti ja ikuisen elämän palkintoa ajateltaessa.

Jumalan sinetin vertauskuvallisuutta voidaan perustella esimerkiksi Jesajan kirjan (44:5) maininnalla, joka on profeetallisen asioiden esitystavan perusteella vertauskuva. Siinä ihmiset, joihin Jumala vuodattaa henkensä, kirjoittavat käteensä ”Herran oma”. Hesekielin kirjan 9. luvussa Jumalan omat puolestaan pelastuvat Jerusalemin tuhosta otsissaan olevan Jumalan sinetin avulla. Tämäkin on mitä ilmeisimmin vertauskuva, sillä historia ei kerro tapahtumasta selvinneiden kantaneen mitään merkkiä otsassaan.

Seuraavaan taulukkoon on kerätty Vanhassa ja Uudessa testamentissa esiintyviä Jumalan ja pedon merkkeihin liittyviä kohtia, jotka tukevat niin merkkien kuin otsan ja käden vertauskuvallista tulkintaa:

VANHA TESTAMENTTI	UUSI TESTAMENTTI
	PEDON MERKKI (SINETTI)
	Ilm. 13:14, 16, 17 Ilm. 14: 9, 11, 12 Ilm. 15:12 Ilm. 16:2 Ilm. 19:20 Ilm. 20:4
JUMALAN SINETTI (MERKKI)	JUMALAN MERKKI (SINETTI)
2. Moos. 13:9, 16 2. Moos. 15:6, 12, 16 5. Moos. 6:1-8, 12, 16-20 Hes. 9: 3-9 (Jes. 44:5)	Ilm. 7:1-8 Ilm. 9:4 Ilm. 14:1-5 Ilm. 22:4

Ilmestyskirjan merkeissä on siis kysymys ihmisen arvojen ja asenteiden lähteestä ja hallitsijasta. Tämä Ilmestyskirjan profeetalllinen sanoma koskee myös aikamme ihmisiä. Meidän mielistämme käydään jatkuvaa kamppailua. Saamme kuitenkin vapaasti valita, toimimmeko Jumalan vai Saatanan valtakunnan arvojen ja asenteiden mukaan.

---

[iv] sama, 715.

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jae 15

13:15 Se on saanut vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että kuva jopa kykenee puhumaan, ja se on myös saanut vallan tappaa kaikki, jotka eivät kumarra pedon kuvaa.

Keisaria palvottiin aikanaan jumalana Ilmestyskirjan vastaanottajaseurakuntien ympäristön uskonnollisissa menoissa, joissa myös tiedetään patsaiden pystyneen puhumaan. Papisto piti huolen siitä, ettei keisari ollut sen huonompi kuin muutkaan jumalat. Ihmiset uskoivat silloin nykyistä enemmän kikkoihin, joita hengellisten asioiden tiimoilla esiintyi. Esimerkiksi Efesoksessa oli Johanneksen aikana hallinneen keisari Domitianuksen tukemaan keisarinpalvontaan liittyen pystytetty jättiläismäinen keisarin kuvapatsas, jota myös ympäristön kaupunkien asukkaat kävivät palvomassa. Johanneksen kuvaus ei kuitenkaan sulje pois sitä, että tunnustekojen taustalla olisivat epäjumalien palvonnan taustalla vaikuttavat demoniset ilmiöt.

Johanneksen tekstin voi tulkita aikansa kuvapatsaiden lisäksi myös ajattomaksi kuvaksi kaikesta, mikä saa ihmiset kussakin ajassa vakuuttumaan, että jokin epäjumalana palvottava edustaa jumaluutta ja totuutta, oli ”epäjumala” sitten aate, raha tai muu, mihin ihminen milloinkin haluaa turvata.

Pedolle annetaan myös valta ja siten mahdollisuus surmauttaa epäjumalanpalveluksesta kieltäytyvät tottelemattomat. Tämän ajatuksen taustat löytyvät myös Danielin kirjan tilanteesta, jossa Babylonin kuninkaan Nebukadnessarin patsaan kumartamisesta kieltäytyviä odotti kuolema. Ilmestyskirjassakin kerrotaan pari jaetta aiemmin kristittyjen joutuvan kärsimään (13:7. 10). Danielin ystävät joutuivat tuomituksi tuliseen pätsiin hallitsijan palvonnasta kieltäytyessään. Tämä kaikki sopii Ilmestyskirjan alkuperäisten lukijoiden tilanteeseen, jossa kumarrettava hallitsija oli keisari. Kristittyjä painostetaan myös myöhemmän ”Babylonin”, Rooman toimesta kumartamaan keisarin kuvaa ja patsaita. Danielin ystävät joutuivat tuleen kieltäytyessään epäjumalanpalvonnasta, samoin kristityt Johanneksen aikana saattoivat joutua ”tuleen” kieltäytyessään keisarinpalvonnasta. Myös juutalaiset apokalyptiset kirjoitukset rohkaisivat hurskaita kestämään vainoja, jopa kuolemaan,  kertomalla Danielin kirjan uskollisista jumalanpalvelijoista (3. Makk. 6:4; 4. Makk. 13:9-18; 16:21-25). Kestävyyden palkintona ne tarjoavat Ilmestyskirjan lailla elämän jatkumista tuonpuoleisessa.

Ilmestyskirjan teksti ei tässä yhteydessä kuitenkaan yksiselitteisesti sano, että kaikki, jotka eivät kumarra ensimmäisen pedon kuvaa, tapetaan. Toisella pedolla on kyllä valta tappaa, mutta se ei välttämättä järjestelmällisesti tapa kaikkia, vaikka palvonnasta kieltäytyvien yllä leijuukin kuoleman uhka. Johanneksen aikana kristityt, jotka palvelivat armeijaa tai olivat hallinnon johtavissa viroissa, kohtasivat varmasti erityistä ympäristön painetta osallistua keisarinpalvontaan. Valtion viholliset tai heiksi epäillyt merkittävät henkilöt olivat luonnollisesti Roomassa ja sen valtaamilla alueilla tarkkailun alla.

Uskollisuus keisaria kohtaan mitattiin osallistumisella keisarinpalvontamenoihin. Vähä-Aasiassa toimineen Pliniuksen kirje keisari Trajanukselle sisältää kuvauksen, jossa toinen peto käyttää saamaansa valtaa alkuperäisten kuulijoiden omalla maaperällä jonkin aikaa Johanneksen näyn jälkeen:

Minä kysyn heiltä ovatko he kristittyjä. Jos he myöntävät sen, minä toistan kysymyksen toisen ja kolmannen kerran, uhaten ankarimmalla rangaistuksella. Jos he itsepintaisesti jatkavat, tuomitsen heidät kuolemaan. … Kaikki, jotka kielsivät olevansa tai olleensa kristittyjä, vapautin syytteistä, koska he huusivat avukseen jumalia saneluni mukaan ja kunnioittivat, suitsukkeiden ja viinin kera, sinun (keisarin) kuvaasi jonka olin määrännyt tuotavaksi tätä tarkoitusta varten esille yhdessä muiden jumalkuvien kera; ja erityisesti sen tähden, että koska he kirosivat Kristuksen, josta sanotaan, ettei sitä aitoa kristittyä voi houkutella tekemään."

---

Ilmestyskirjan 13. luvun selityssarja - jakeet 12-14

13:12 Se käyttää ensimmäisen pedon puolesta tämän koko valtaa ja panee maan ja sen asukkaat kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava oli parantunut.

Toisen pedon sanotaan käyttävän ensimmäisen pedon valtaa tämän puolesta ja tämän hyväksi. Tämäkin seikka viittaisi sen olevan jollain tavoin yhteydessä hallintoon tai valtiolliseen järjestelmään. Vanhempi raamatunkäännös (1933/38) kertoo vallankäytön tapahtuvan ensimmäisen pedon nähden eli sen tuella ja hyväksynnällä. Toisen pedon valta, kuten ensimmäisen pedonkin, on lähtöisin Saatanalta ja valjastettu hänen tarkoitusperiinsä.

Toisen pedon toiminnan tavoitteena on saada ihmiset joko uskonnollisessa tai tavallisessa tottelevaisuusmielessä kuuliaisiksi ensimmäiselle pedolle. Tämäkään ei vielä tarkoita sitä, että ihmiset ensimmäistä petoa kumartaessaan välttämättä ymmärtäisivät palvelevansa itse asiassa Saatanaa ja olevansa kuuliaisia tämän tarkoitusperille.

13:13 Se tekee suuria tunnustekoja ja saa tulen lyömään taivaasta maahan ihmisten nähden.

Johannes kertoo maasta nousseen pedon jäljittelevän Vanhasta testamentista tuttuja Jumalan miesten ja Jumalan tekoja. Eliakin sai aikanaan tulen lankeamaan alas taivaasta. Mooseksella, joka myös teki suuria tunnustekoja (2. Moos. 4:17, 30; 10:2; 11:10), oli vastassaan Jumalan ihmeitä matkivat faaraon taikurit (2. Moos. 7:12).

Toinen peto esiintyy totuuden julistajana, mutta on todellisuudessa väärä profeetta, harhaopettaja ja harhaanjohtaja. Myös Jeesus varoitti vääristä messiaista ja profeetoista, jotka ”tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.” (Matt. 24:24). Harhan nousemista seurakunnan sisäpiiristä puoltaa se, että toinen peto käyttää mestarinsa valtaa, hämmästyttäviä ihmeitä ja tunnustekoja julistuksensa pönkittämiseen samoin kuin apostolit käyttivät Kristuksen nimeä ja antamaa valtaa toiminnassaan. Ilmestyskirjan ja Raamatun varoittama mukautuminen maailmaan alkaa, kun kristityt opettajat ottavat ympäröivästä kulttuurista ja maailman arvoista enemmän vaikutteita kuin Jumalan Sanasta.

Jo Johanneksen aikana pakanauskontojen papit saivat kätevien silmänkääntötemppujen avulla patsaat liikkumaan, puhumaan ja syöksemään tulta. Keisarinpalvontakultti ja sen työllistämä papisto olikin yksi keisarin ja Rooman keskushallinnon kätevimpiä rauhanomaisia tapoja pitää alamaiset eri puolilla valtakuntaa kurissa. Provinssien paikalliset viranomaiset tukivat keisarin- ja siihen yhdistynyttä epäjumalien palvontaa joko Rooman pelosta tai saadakseen keisarilta taloudellisia etuja lahjoitusten ja verohelpotusten muodossa. He myös ymmärsivät, että jos keisarin hallinto kuulee keisaripalvonnan olevan paikallishallinnolle ja kansalaisille tärkeää, se pitää aluetta vähemmän alttiina kapinoille tai levottomuuksille, eikä pyri korostamaan valtaansa niin kärkkäästi esimerkiksi miehitysjoukkojen määrällä.

13:14 Niillä tunnusteoilla, joita sillä on valta tehdä ensimmäisen pedon nimissä, se johtaa harhaan kaikki maan asukkaat, niin että saa heidät tekemään patsaan sen pedon kunniaksi, jota on isketty miekalla mutta joka on vironnut henkiin.

Seuraavaksi Johannes näkee kuinka toinen peto johdattaa ihmiset tuntemaan ensimmäisen pedon ja siten myös sen takana vaikuttavan lohikäärmeen eli Saatanan. Toinen peto puhuu Saatanan suulla ja pyrkii tunnusteoilla vakuuttamaan ihmiset ensimmäisen pedon jumaluudesta. Toisen pedon sanoma menee läpi, sillä ihmiset tekevät patsaan kumartaakseen ensimmäistä petoa, samaan tapaan kuin Johanneksen lähteenä olevassa Danielin kirjassa tehtiin patsas Babylonian kuninkaalle Nebukadnessarille (Dan. 3:1-7)

Maasta noussut peto on siis pakanallisen epäjumalanpalveluksen ruumiillistuma, papisto, joka yllyttää ihmiset pystyttämään patsaita Roomalle ja sen keisareille sekä epäjumalille. Kaikkina aikoina on tekijöitä, jotka toisen pedon tavoin saavat ihmiset palvelemaan epäjumalia ja niiden patsaita.

---