”Minä veljenne Johannes, jolla on sama ahdinko, valtakunta ja Jeesukselta tuleva kestävyys kuin teillä, olin joutunut Patmos – nimiselle saarelle, koska olin julistanut Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta”. (Ilm. 1:9)
Äskeinen jae on eräs Ilmestyskirjan avainjakeita, joka kertoo miksi Johannes kirjoitti uskonveljilleen kirjeen, jonka me tunnemme nimellä Ilmestyskirja. Hän kirjoitti maksaessaan hintaa rohkeasta todistuksestaan. Hän siis ymmärtää muiden uskonelämään liittyviä vaikeuksia, sillä hän on kohdannut ne itse.
Johannesta yhdisti oman aikansa uskonveljiin ja –sisariin kolme seikkaa. Raamatun ja Ilmestyskirjan sanoma on kuitenkin ajaton, kaikkia sukupolvia koskevaa. Johanneksen kokemuksia voi soveltaa myös meidän – ja mahdollisesti myös tulevien – sukupolvien tilanteisiin.
AHDINKO YHTEYDEN LÄHTEENÄ
Ensimmäinen Johannesta uskoviin yhdistävä tekijä oli ja on ahdinko. Johanneksen valitsemaa sanaa ”ahdinko” vastaava kreikankielen termi sisältää viitteitä ”paineesta, puristuksesta, vaivasta, kiusasta, ahdistuksesta sekä mielen epätoivosta.” Johanneksen tilanteessa ahdinko on ennen kaikkea seurausta uskollisuudesta kristillisiä arvoja ja periaatteita kohtaan!
Usein Ilmestyskirjassa mainittu ahdinko liitetään ns. vihan ajan vainoihin. Ahdinko oli kuitenkin todellisuutta jo silloin! Johanneksen ei tarvitse viitata kaukaisen tulevaisuuden mahdollisesti mukanaan tuomaan ahdinkoon. Uskovien vainot olivat alkaneet jo hänen aikanaan, eivät aina koko Rooman valtakunnan laajuudessa, vaan usein paikallisina.
Uskovien ahdingon taustalla on monia seikkoja. Ensimmäisenä niistä voisi mainita Kreikan ja Rooman jumalten rinnalle vakiintuneen keisarinpalvonnan. Rooma oli tuonut ”maailmaan” rauhan, josta kiitollisuus näkyi kansalaistottelevaisuutena ja isänmaallisena ajatteluna. Keisarinpalvontaan osallistuttiin epäjumalien temppeleissä ja menoihin sisältyi orgioita, joiden rinnalla Helsingin yöelämä tuntuisi pyhäkoululta. Kristityt eivät tietenkään kokeneet voivansa osallistua tällaiseen toimintaan.
Kun keisari kuuli kansalaisten palvovan maakunnissa innokkaasti, hän palkitsi lojaaliuden usein anteliaisuudella aluetta kohtaan. Tämä tarkoitti käytännössä teiden ja vesijohtojen rakentamista, samoin kuin teattereiden ja huvielämän runsautena. Merkittävin etu keisaria kohtaan osoitetusta lojaaliudesta oli kuitenkin miehitysjoukkojen vähäisyys. Kristittyjen osallistumattomuus keisarinpalvontaan saattoi siis huolestuttaa paikallishallintoa ja sotia yleistä etua vastaan. Kristityt eivät osallistuneet yhteiskuntavastuun kantamiseen!
Lisäksi juutalaiset olivat kriisissä, joka vaikutti kristittyjen asemaan. Jerusalem ja temppeli oli tuhottu, joten juutalaisuus joutui määrittelemään rajojaan. Väärän messiaan palvelijat heitettiin ulos synagogasta. Juutalaisuus oli Roomassa laillinen uskonto, ja sen ulkopuolella kristinuskosta tuli laiton lahko. Tämäkin seikka lisäsi kristittyjen epäilyttävyyttä!
Myös tänä päivänä suhtautuminen Kristuksen rohkeisiin todistajiin aiheuttaa ahdinkoa. Johanneksen ajan ongelmat ovat edelleenkin ajattomasti esillä. Johannekselle ahdinko ei tarkoittanut pelkästään vankeutta, kidutusta tai kuolemaa. Henkinen vaino voi olla kristityille jopa fyysistä vaarallisempaa. Tänäänkin kristityt saavat osakseen ylenkatsetta ja pilkkaa. Tämä on tavalla toisella tuttua kaikille meille. Kristittyjä vainotaan tälläkin hetkellä jossain päin maailmaan fyysisesti. Se kuitenkin yleensä yhdistää ja voimistaa kristittyjä, kuten kävi entisen Neuvostoliiton aikana. Ahdingossaan Johannes liittyy kaikkien aikojen pyhien joukkoon ja kokee yhteyttä heidän kanssaan!
Syy Johanneksen ahdinkoon oli sama kuin tänä päivänäkin koettuun ahdinkoon: Rohkeus! Hän oli rohkeasti eri mieltä ympäristön kanssa monista moraalisista ja eettisistä kysymyksistä. Hän ilmoitti mielipiteensä, arvonsa ja asenteensa rohkeasti.
VALTAKUNTA YHDISTÄVÄ TEKIJÄNÄ
Mikä teki Johanneksen rohkeaksi? Valtakunta! Valtakunta on toinen asia, joka lisää yhteyttä veljien ja sisarien kesken niin Johanneksen kuin meidän aikanamme. Johanneksen käyttämä valtakunta sana basileia liitetään usein tulevaan aikaan. Valtakunta ei kuitenkaan liity vain tulevaan. Se ei tarkoita vain ulkoisesti havaittavaa, rajat omaavaa valtakuntaa, kuten Roomaa tai Suomea. Paitsi tulevaisuudessa, valtakunta on jo nyt olemassa. Muistamme Jeesuksen opetukset siitä, että Jumalan valtakunta ei ole silmin havaittavissa, vaan se on sisäisesti meissä.
Jumalan valtakunta on kaikkina aikoina levinnyt uskovien sydämestä toiseen. Se on heidän mieltään hallitseva Jumalan tahto. Tätä ajatusta tukee myös Isä Meidän-rukouksen ensimmäinen, ajatuksiltaan rinnasteinen säe: ”Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaissa.” Jumalan valtakunnan toteutuminen liittyy siis niin Johanneksen kuin meidän aikanamme Jumalan tahdon toteutumiseen.
Jumala pitää huolen siitä, että hänen tahtonsa toteutuu taivaassa. Siihen me emme voi juurikaan vaikuttaa! Me voimme vaikuttaa siihen, että Jumalan tahto, hänen valtakuntansa toteutuu maan päällä. Se lähtee siitä, että Jumalan tahto toteutuu sinussa ja minussa. Jumalan tulee hallita meidän mieltämme. Se, mikä mieltämme hallitsee, vaikuttaa meidän arvoihimme ja asenteisiimme. Meidän arvomme ja asenteemme vaikuttavat sitten lopulta käytökseemme, tekoihimme.
Näin Johanneksen ahdinko liittyi valtakuntaan. Johanneksen mieltä hallitsi Jumalan tahto, valtakunta. Se vaikutti hänen tekoihinsa ja teki hänet rohkeaksi. Hän julisti rohkeasti uskoaan Jeesukseen Kristukseen huolimatta ympäristön ahdistuksesta, oli se sitten fyysistä tai henkistä. Johannes antaa meille esimerkin. Jos Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä, se synnyttää meissä kuuliaisuutta Jumalan tahtoa kohtaan ja rohkeutta, joka myös Jeesukselle oli hänen toteuttaessaan Isänsä tahtoa.
KRISTUKSELTA TULEVA KESTÄVYYS YHDISTÄVÄNÄ TEKIJÄNÄ
Kun valtakunnan aiheuttama rohkeus vie meidät ahdinkoon, tarvitaan Kristukselta tulevaa kestävyyttä. Tämä on kolmas asia, josta Johannes meille puhuu Ilmestyskirjassa. Se on myös kolmas asia, joka lisää kristittyjen yhteyttä kaikkina aikoina, niin silloin kuin tänään.
Johanneksen käyttämä sana kestävyys viittaa ennen kaikkea kärsivälliseen odotukseen ja kestävään kiinnipysymiseen kohteessa. Näin ollen kestävyys on tietoista, aktiivista toimintaa, jota tarvitaan uskollisuuteen valtakuntaa ja sen synnyttämää rohkeutta kohtaan!
Johannes kärsi Patmos -nimisellä saarella, koska oli toiminut rohkeasti sen mukaan, minkä koki oikeaksi. Hän toimi totuuden mukaan, totuuden, jonka hän oli kuullut itse Jeesukselta. Totuus saattaa vaatia joskus paljon, mutta jos arvomaailmamme ja asenteemme ovat kohdallaan, eli Jumalan valtakunta hallitsee mieltämme, emme voi olla olematta totuudenmukaisia.
Jos olemme totuudenmukaisia, todistuksemme Jeesuksesta ja uskomme häneen paljastuu joko sanoin, teoin tai tekemättä jättämisien kautta. Tästä seuraa usein ongelmia, ahdinkoa meille, mutta se luo toivoa ympäristöön. Totuuteen liittyy myös todellinen näkökulma elämään ja ympäristöön. Tämä näkökulma on Jumalan näkökulma, todellinen todellisuus, joka usein on näkymätön, mutta todellisempi kuin näkymätön.
Tämän maailman näkökulmasta me olemme usein luusereita. Joudumme ympäristön mielestä (jopa omasta mielestämmekin) tinkimään monista ”kivoista” asioista. Jumalan näkökulmasta me olemme voittajia. Jumalan näkökulmasta meihin voi soveltaa vanhaa sanontaa: ”Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.” Johanneksen viesti Ilmestyskirjassa on, että kärsikää nyt vähän aikaa – iloitkaa myöhemmin ikuisesti!
Miten sitten kestävyyttä saadaan tai lisätään, jotta valtakunnan aiheuttaman rohkeuden seurauksena tulevat ahdingot kestetään? Ensimmäinen kestävyyttä lisäävä tekijä on rohkaisu, jota Johannes myös Ilmestyskirjassa veljilleen kaikkina aikoina jakaa (Ilm. 20:3-7; 3:21-22). Toinen kestävyyttä lisäävä tekijä on toivo! Raamatussa toivo liittyy usein tulevaan valtakuntaan. Jos ihmisellä ei ole tulevaisuuden toivoa, hän rupeaa itsekkäästi palvelemaan vain omia sen hetken tarpeitaan. Hän haluaa tehdä hetkestä lyhytnäköisesti vain mahdollisimman mukavaa itselleen.
Tärkein kestävyyttä lisäävä tekijä on kuitenkin yhteys, ennen kaikkea Jumalaan, mutta myös muihin. Jos meillä on yhteys Jumalaan, näemme asiat hänen laillaan. Jeesuksen silmillä me näemme tulevaisuuden, samoin kuin hänen minua ja muita kohtaan osoittaman rakkauden.
Mutta kuten ihmisinä olemme usein huomanneet, myös keskinäinen yhteys toisiimme on tärkeää. Yhdessä me jaksamme paremmin, yhdessä me olemme kestävämpiä, yhdessä me olemme rohkeampia! Yhteys oli muutenkin Johannekselle tärkeää. Hän muisti rakkaan opettajansa sanat: ”Siitä teidät tunnetaan minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus.”
Kristillinen perimätieto kertoo Johanneksen lopulta vapautuneen Patmokselta. Hän vietti elämänsä viimeiset vuodet Efesoksessa ja lopulta vanhusta kannettiin seurakuntayhteyteen. Hänen kerrotaan vain toistaneen evankeliumista tuttua ajatusta: ”Lapsukaiset, rakastakaa toisianne.”
YHTEENVETO ILMESTYSKIRJAN YHTEYDEN LÄHTEISTÄ
Johannes kertoo meille kaksituhatta vuotta vanhassa kirjeessään seuraavaa: Jumala antaa meille esimakua valtakunnastaan jo nyt! Hän haluaa hallita meidän mieltämme ja synnyttää meissä rohkeutta totuuden puolesta. Tämä todistus johtaa usein ahdinkoon, vaikeuksiin ja ristiriitaan ympäristön ja sen arvojen kanssa. Näissä vaikeuksissa meille antaa kestävyyttä Jumalan Sanan rohkaisu, tulevaisuuden toivo ja yhteys, yhteys niin Jeesukseen kuin muihin opetuslapsiin, seurakuntalaisiin!
